Huomasin tällaisen ravintolan mielenkiintoisessa paikassa vähän syrjemmässä kaupungista. Onko kukaan käynyt, mitä mieltä? Onko paikka enemmän baari vai ihan ravintola?
Lekkeri
10
1301
Vastaukset
- eivttunäitä
Astu ovesta sisään ja käy katsomassa.
- On käyty
Kävin Lekkerissä joskus 1970-luvulla. Silloin se sijaitsi Huuhankadun ja Välikadun kulmassa.
Ei ole Lekkeri entisessä paikassaan, eikä taida enää olla samaa meininkiä. Mutta kyllä tällaisia kuppiloita tarvitaan esikaupunkialueilla. - LEKKERIN RYLLERI
Baarihan se on. Mukava tunnelma ja viikonloppuisin voi olla karaokemeiningitkin kohdillaan. Ilmaiseksi voi myös biljardia pelailla. Ainiin ja 0.6l tuopit on jees. Siellä monesti on kantaporukka katsomassa televisiota, niin sehän toimii myös toisena olohuoneena.
- olihan paikka
Olin tullut v 74 armeijasta vastavalmistuneena luokanopettajana ja päädyin kolmeksi viikoksi liikunnan opeksi ylä- asteelle Hatsalaan.
Istuin kotiani lähellä Lekkerissä ja otin kaksi kaljaa. Joku pöytääni tullut, kysyi työtäni.
Näin parhaaksi sanoa : kaikenlaista, joka totta olikin.
Kohta tuli kaksi poikaa, jotka sanoi ääneeen mun olevan maikka.
Silloin nuo kolme päättivät lähteä ulos lyömään mua turpaan. Ammattini takia.
Pyysin apuun portsarin ja pääsinkin aan kotiin. Portsari sanoi, että älä enää tule:) - Lekkerissäasdfra
Huikea paikka, melko natiivit tunnelmat. Melkein voi verrata Sampoon.
- Surkea paikka
Syrjäinen kuppila jossa aina samat ikämiehet mölisemässä. Eihän tonne kukaan löydä kun sijaitsee kujan päässä ja kellarissa.
- En mene sinne
Kompataan edellistä. Samaa pas... kuin muutkin paikalliskuppilat.
- tttttttttt
Liekkö nykyään koko mesta suljettu. Syksyllä ainakin ovet oli naulattu kiinni.
- 34734
Taitaa olla nykyään suljettu ihan pysyvästi tämä? Miksi ei ole ollut mitään ilmoitusta.
- LGBTIÖÄ
Viime metreillään oli Setalaisten bilepaikka. Kaikki nämä Setan bilepaikat ovat ajautuneet konkkaan melkoisennopeasti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit273693Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2943466TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.292311Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e342120- 1332012
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201761- 481724
Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:81485Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21353Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91236