Olin kylässä Piikkiössä uuden vuoden aattona. Ulkona oli niin kova rakettien räiskintä, ettei pihalle voinut mennä. Hetken kuluttua kuului kova pamaus ja raketti osui talon seinään. Pelästyimme kovasti oli pakko mennä kuitenkin katsomaan mitä tapahtui. Ulkona oli valtava melusaaste ja käry. Valkoisessa tiiliseinässä oli oranssi iso jälki ja pienempiä mustia jälkiä. Emme voineet tietää ketkä olivat teon takana, kovasti siellä ainakin naurettiin. Talon seinä oli pilattu, sekä asujan uusi vuosi.
Paheksun ja pidän häpeällisenä, ettei kukaan tullut kysymään, miten kävi, vaikka huomasivat, että raketti osui rakennukseen. Ilmeisesti tämä porukka ei ollut lukenut ilotulitteisiin liittyvistä vaaroista. Miten ilotulitteita tulee käyttää, jotta ne eivät aiheuta haittaa tai vaaraa ympäristölle. Ilotulitteethan luetaan räjähteiksi!
Olisi ollut myös mahdollista, että raketti olisi rikkonut ikkunan ja räjähtänyt sisäpuolella sytyttäen tulipalon.
Tiiliseinässä on nyt todella ikäviä jälkiä, joita on vaikea saada korjatuksi. Herää kysymys olisiko ilotulitteet kiellettävä yksityishenkilöiltä? Piikkiössä oli todella vastuutonta porukkaa. Mietin vain, miten olisi käynyt, jos olisin tullut henkilöautollani?
Ainakin kyseisen talon omistajalle tuli paljon vaivaa ja ylimääräistä rahanmenoa toisten holtittomasta rakettien ammunnasta.
VASTUUTONTA RAKETTIEN AMPUMISTA !
36
321
Vastaukset
- nzkzkdkzkkz
Miksi ette menneet kysymään kuka raketin ampui? Jos siellä oli naureskeltu, tekijät olivat varmasti paikalla. Poliisit paikalle myös. Turha suoli24:saa jälkikäteen itkeä tapahtunutta.
Jos 99 % käyttää ilotulitteita oikein, yhden prosentin ei-oikein käyttäjien takia ei tulitteita tarvitse kieltää kaikilta. Samalla voisi sitten kieltää alkoholin, se vasta kalliiksi yhteiskunnalle tulee.
Muutama vuosi sitten Piikkiössä lähikadulla ammuskeltiin ilotulitteita ns. voimalla. Koiramme oli aivan paniikissa ja kävin sanomassa että voitteko mennä kauemmas paukuttelemaan. Yllätys oli suuri kun n. 20-vuotiaista koostunut seurue pahoitteli ja siirtyivät heti syrjäisempään paikkaan.- myynti kiellettävä
" Jos 99 % käyttää ilotulitteita oikein,"
Tuskin luku noin iso on. Paukuttelu on JÄRJETÖNTÄ, onneksi tänä uutena vuotena olin toisaalla, enkä tarvinnut kokea sitä.
Rakettien ampuminen tulisi antaa alan ammattilaisille ja ampua turvallisesa paikassa. - Piikkiölöinen
myynti kiellettävä kirjoitti:
" Jos 99 % käyttää ilotulitteita oikein,"
Tuskin luku noin iso on. Paukuttelu on JÄRJETÖNTÄ, onneksi tänä uutena vuotena olin toisaalla, enkä tarvinnut kokea sitä.
Rakettien ampuminen tulisi antaa alan ammattilaisille ja ampua turvallisesa paikassa.Rakettien ja paukkujen ampuminen on sallittua uuden vuoden aattona klo 18 eteenpäin aamukolmeen asti. Jos joku ampuu kadulla raketin tai paukun, siinä ei ole mitään laitonta. Jos raketti ammutaan esim rakennuksia päin, se ei ole sallittua tietenkään.
- Kieltolaki..
myynti kiellettävä kirjoitti:
" Jos 99 % käyttää ilotulitteita oikein,"
Tuskin luku noin iso on. Paukuttelu on JÄRJETÖNTÄ, onneksi tänä uutena vuotena olin toisaalla, enkä tarvinnut kokea sitä.
Rakettien ampuminen tulisi antaa alan ammattilaisille ja ampua turvallisesa paikassa.Mielestäni henkilöautojen myynti olisi kiellettävä yksityishenkilöille. Tällä viikolla olen nähnyt Piikkiössä useamman auton ajavan ylinopeutta tai ajettu muuten holtittomasti, esim sivuluisussa. Pyöräilykin tulisi kieltää kun ajelevat jalkakäytävillä puhumattakaan mopoista tai moottoripyöristä. Poikani kaveri repi sivun kirjastokirjasta, kirjojen lainaaminen nuorille tulisi kieltää.
- Paukuttelija....
myynti kiellettävä kirjoitti:
" Jos 99 % käyttää ilotulitteita oikein,"
Tuskin luku noin iso on. Paukuttelu on JÄRJETÖNTÄ, onneksi tänä uutena vuotena olin toisaalla, enkä tarvinnut kokea sitä.
Rakettien ampuminen tulisi antaa alan ammattilaisille ja ampua turvallisesa paikassa.Taas höpöttää kaupunkilainen omiaan. Mitenkä maaseudulla missä ei kaupunki/kunta järjestä ilotulitusta. Pitäisikö lapsiperheen lähteä ajamaan pitkiä matkoja katsomaan ilotulitusta? Vaikkapa Korppoosta, n. 200 km yhteensä Turkuun, parilla lauttamatkalla höystettynä?
Osta Peltorit päähäsi jos kerran vuodessa paukuttelua et kestä! - Turhakkeet pois
Paukuttelija.... kirjoitti:
Taas höpöttää kaupunkilainen omiaan. Mitenkä maaseudulla missä ei kaupunki/kunta järjestä ilotulitusta. Pitäisikö lapsiperheen lähteä ajamaan pitkiä matkoja katsomaan ilotulitusta? Vaikkapa Korppoosta, n. 200 km yhteensä Turkuun, parilla lauttamatkalla höystettynä?
Osta Peltorit päähäsi jos kerran vuodessa paukuttelua et kestä!Ampua saa, mutta ei kenenkään omaisuutta saa vahingoittaa. Sen verran pitää olla älliä päässä. Usein alkoholi on myös kuvioissa mukana ja homma karkaa lapasesta.
Ei ole asian mukaista, että täysin sivullinen joutuu maksamaan kulut.
Ilotulitteet ovat TURHAKE ja ilmaston saastuttaja. Ja kuten tuolla jo mainittiin eläinten pelotus.
- Rikosluontoista!
Kyllä on poliisille soitettiin heti, vaan eivät vaivautuneet paikalle. Resurssipula kun on silläkin sektorilla.
- nm1
Ok.
- sittenkin1
Siellä
- rauhoittuu
Toisissa
- saikin
rauhoittuu kirjoitti:
Toisissa
Silloin
- tiedetään
Onko tuo Lietolainen torvi jo tännekin palstalle eksynyt.
- moih
On.
- lieto
Lieto
- .....
.
- onkin
Lietolainen
- kukassss
Joku
- ookkeih
Joo
- moih
.....
- sekin
Mitäs
- moih
........
- paukkunut
Onkovielä
- yn1
....
- soivat
Torvet
- onkin
Niin
- moih
Joo.
- moy
Moi
- onkin
Taas paukkunut niin
- nm1
Hm.
- onkin
Pommi
- tännekinnn
Kuului
- yksinäiselletekemistä
Hanki harrastus, säälittä jo XD
- mikähseon
XD?
- hjhgvv
....
- hethjiktji
sshhhhhhhhhhh
- hmmppp
????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913168Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729611Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h959103Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207746Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386724Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486148Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153124En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911199Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71154YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84990