4-vuotias koira ei ole sisäsiisti. Omistajan ongelmien takia koiraa ei viedä tarpeeksi ulos vaan se tekee kakkansa ja pissansa sisälle. Koira on pienikokoinen. Ystäväni mukaan asiaan ei pidä puuttua koska koira on omistajalleen tärkeä eikä koira tästä muka kärsi.
Katsonko vaan sivusta
20
198
Vastaukset
- Hmm!
Pyydäpä tätä ystävääsi sitten kuljettamaan omistajan puolesta koiraa pihalla. Ei omistajalla voi olla niin isoja ongelmia että ne ajavat koiran pissitys ja kakkituslenkkien yli. Ei, vaikka omistaja olisi pyörätuoliin sidottu. Jos on, siis pyörätuoliin sidottu, niin silloin pyydetään vapaaehtoinen avuksi tai luovutetaan koira sellaiseen paikkaan jossa sen perustarpeista voidaan pitää huolta.
Vaikka koira olisi omistajalleen tärkeä, niin koiralle sen omistaja ei ole varmastikaan NIIN tärkeä että paria päivää enempää asiaa surisi ja murehtisi. Siispä etsikää, ellei mainittuja vapaaehtoisia löydy, koiran antamista pois. Poisantopaikka voi toki olla vaikka sukulainen tai tuttava jolloin mahdollistuu että nykyinen omistaja voi tavata koiraansa aika ajoin.
Mutta nykyinen asiantila ei ole tyydyttävä.- Häpeä sika !
Voi sinua tunnevammaista, kyllä koiran tunteet omistajaa kohtaan on aidommat kuin nuo kuvaamasi. Koira saattaa ikävöidä useamman kuukauden omaa emäntäänsä/isäntäänsä, ei asia ole noin yksinkertainen kuin sinun tunnevammaisen näkökantasi on.
4v. koira rakastaa ja on kiintynyt omistajaansa. - juttuju
Älä katso sivusta.Koiran perustarpeisiin kuuluu päästä liikkumaan oli se sitten iso tai pieni ja koira kärsii jos se joutuu olemaan sisällä ja tekemään tarpeensa sinne.Tottakai koira suree jos joutuu eroon omistajastaan mutta kyllä se tottuu uuteen paikkaan,Omanikin tottui kun jouduin olemaa pari vuotta poissa.Jos ystäväsi välittäisi todella koirasta se veisi sen myös ulkoilemaan tai antaisi koiran paikkaan jossa sillä on hyvä olla.
- Pro koirat
Jos koira ei pääse säännöllisesti 3x kertaa päivässä lenkille asioilleen, sen tarpeista ei silloin pidetä huolta. Koiralla on luontainen tarve päästä kulkemaan muuallakin haistelemassa kuin muutaman neliön sisällä tai kotipihassaan. Edes lakisääteisen 40m2 minimialan ei katsota riittävän kytketylle (esim. juoksulanka) koiralle päivittäiseksi liikunnaksi.
Jos muu ei auta, asiasta voi tehdä eläinsuojeluilmoituksen myös anonyymisti verkossa. Siis niin, ettei ilmoittajan tietoja anneta minnekään eteenpäin. Ilmoittaja luonnollisesti antaa omat tietonsa ilmoitusta tehdessään, koska lisäkysymyksiä voi tulla. Eläinsuojeluvaltuutettu sitten tarkistaa mikä tilanne on.
https://sites.google.com/site/prokoirat/elainsuojelu
Ja juu, kuten yllä olikin, vaikka koira olisi miten rakas ja tärkeä, se ei oikeuta olemaan huolehtimatta sen perustarpeista. Jos ihminen ei ymmärrä laiminlyöntiään, hän tarvitsee apua, vaikka sitten eläinsuojeluvaltuutetun muodossa viimeistään. - entäs sitte
Entäs sitte, ku niit sisälle paskovii koirii onkii 6-7 kpl ? Ku omistajan kädet ei kestä koirien ulkoilutusta .
- naapuri vaa 108
Ei kai mitää, omistaja sairas käsillä kävelijä tmv. Tiijä sit niist pöhköist. Koirii käy sääliks. Ja tiättty, naapureit paskanhajuses rappu käytäväsä.
Miksi omistaja on edes hankkinut niin monta koiraa, kun ei pysty huolehtimaan yhdestäkään? Sääliksi käy.
- Idiootti!
Koira-parka! Kuinka voit asettaa ystäväsi edun koiran edelle?! Tekisitkö samoin jos ystävälläsi olisi lapsi jota hän laiminlöisi törkeästi? Koira kyllä tottuu uusiin oloihin ja ystäväsi voi hankkia itselleen jonkin tärkeän lelueläimen.
Kuinka kehtaat tulla itkemään tänne tuollaista?! Toivottavasti on vain provo. - VOI LUOJA !
Mene hyväihminen auttamaan äläkä tule tänne juoruamaan, vai juoruaminenko olikin tarkoituksesi.
Kyllä te jotkut olette mielestänne niin hyviä asiassa kuin asiassa, mutta oikeasti olette vaan ilkeitä juoruakkoja. Hyvä ihminen menisi auttamaan eikä tulisi tänne hakemaan juorutukea. - Idiottii!
Jos aloittaja olisi halunnut juoruta, hän olisi vihjaillut ystävänsä henkilöllisyyteen. Mitään sellaista hän ei ole sanonut vaan varmaan todella huolissaan. Mutta nyt järki käteen: eläimen etu menee edelle, koska se ei itse pysty puolustamaan itseään. Tietysti jos asut lähellä, voinet ottaa koirasta osavastuun. Mutta jos et, tiedät mitä tehdä!
- Pascaa jauhaa !?
Kyllä tarkka lukija jo tunnisti tuon juorun kohteen, että se siitä hurskastelevasta juoruämmästä !
- Tove on totta
Ei tarvii ihmetellä kun Kingissä on se hullu koiranainen. Tuollaisilla stereotypioilla on jotain juurta todellisuudessa. Ainakin jos tämän palstan kirjoituksia lukee yhtään pidempään.
- Elän toivossa !
Älä lapsi kiltti lue enenpää, tämä palsta ei ole terve järkisten palsta, itsekkin käyn tekemässä joka tiistai viikkokatsauksen, toivoen että entinen tervepäinen kirjoittaja jengi olisi palannut, ja nämä nykykirjoittajat, ureanupit olisi heivattu sinne minne he kuuluukin.
- epäilevätuomas
Sivusta katsoja seuraa tarkkaan 24 h/vrk koiran elämää? Näkee pissalätäköt kakkakasat sisällä. Osaatko kertoa meille kellon ajat millon kusoo millon paskoo. Postiluukustako katselet. Tee eläinsuojeluilmoitus.
- Tititytyy
Mielenkiintoinen juttu tää stalkkeri teki ikinä henkilöä tai koiraa näkemättä. Omien kuvitelmien perusteella lastensuojeluilmoituksen ja eläinsuojeluilmoituksen.
Tämmöiset kuvitelmat kertovat vain henkilöllä itsellään olevan moninaisia ongelmia ehkäpä harhaisuuttakin.- samahenkilökös
Aika jännää tiedämme palstalaiset yhestä vanhemmasta henkilöstä.teki netti kirjoitajasta perättömän eläinsuojeluimoituksen
- Eikuulusulle
samahenkilökös kirjoitti:
Aika jännää tiedämme palstalaiset yhestä vanhemmasta henkilöstä.teki netti kirjoitajasta perättömän eläinsuojeluimoituksen
Mitäs sulle kuuluu asia? Kaikki ystävistä tekee eläinsuojeluun perättömiä ilmiantoja Ja lastensuojeluun. Normaalia koirapiireissä.
- samahenkilös
Eikuulusulle kirjoitti:
Mitäs sulle kuuluu asia? Kaikki ystävistä tekee eläinsuojeluun perättömiä ilmiantoja Ja lastensuojeluun. Normaalia koirapiireissä.
Aika jännää kuitenkin tehdä ilmianto netti kirjoituksesta. muistaakseni Ilves hyökkäsi palastalaisen koiran päälle.
- ilmoitaasiasta
Kannattaa jutella eläinsuojelun kanssa, tietävät mitä tehdä.Koira kärsii kun pidättelee, kunnes on pakko tehdä sisälle.Ja kärsii kyllä myös se asukas, joka ulosteiden ja virtsan keskellä asuu.Ei tervettä.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2592830Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit121935- 1261695
TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.181584Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun981424Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71250Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91013Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s2983- 61978
- 57960