Pukki ovelle kolkuttaa... osa 3

le coq

Kylpyhuone oli mitoiltaan yhtä valtava kuin muukin talo. Tännehän mahtuisi yksi tavallinen kaksio, Kari tuumasi itsekseen laskiessaan hanasta vettä lavuaariin. Toisessa päässä oli poreamme, johon mahtui varmasti vähintään kolme henkilöä, ja sen vieressä ovi johti ilmeisesti saunatiloihin. Hanat vaikuttivat kullatuilta ja kaakelit kalleimmilta, mitä kotomaastamme rahalla saa.

Kari laski housunsa ja alkoi pestä Ulrikan ja omista eritteistä kiiltävää kaluaan. Turvotus oli jo lähes kokonaan laskenut, ja pallit olivat lähes tyhjiin pumpattuina kurtistuneet roikkuviksi pusseiksi. Mies puhdisti kalunsa parhaansa mukaan ja etsi jotain, mihin sen kuivata. Ei viitsinyt oikein tunkea sitä kosteana housuihin, olkoonkin että housut olivat varsin paksut, varsinkin kun ulkona oli reippaahkosti pakkasta. Iskee vielä virtsaputken tulehdus…

Kesken etsinnän Kari kuuli, kuinka joku astui sisään ja veti oven perässään kiinni. ”Minä lähen ihan kohta”, hän mutisi ja repäisi vessapaperirullasta pari palaa. ”Et ihan vielä”, nuori ääni sanoi selän takaa ja samalla ovi lonksahti lukkoon. Mies käännähti ällistyneenä ja huomasi perheen tyttären hiipineen sisälle ja seisovan oven edessä. ”Mitä helv… Mitä sinä teet? Minun pitää kyllä lähteä, oon jo myöhässä”, Kari sanoi kiukun alkaessa hiipiä hienokseltaan mieleen. ”Älä ihan vielä mee, mä haluan samaa mitä äiskä tallissa äsken”, tytär, Janitahan hänen nimensä olikin, sanoi melkein anellen.

Kari meni hetkeksi sanattomaksi. Sitten hän löysi kielensä jälleen. ”Siis, helvetti, mitä sinä kuvittelet.. äitisi maksoi vain palkkion…” hän änkytti, mutta tyttö tuhahti halveksuen. ”Joo, ja mä olen Iines Ankka. Kyllä tiietään mitä ne touhuaa tallissa joka joulu. Ihan hulluja ne on, äiskä nussii joka joulu eri pukin kanssa. Luulevat etten mä tiiä mitään, että mä oon jotain kuusvuotias. Vitut ne mitään tiiä!” Mies oli aivan äimänkäkenä: Janita tiesi vanhempiensa ”harrastuksesta” ja seisoi tuossa, puhuen asiasta melkein arkipäiväisesti. ”No mitäs sitten”, Kari totesi. ”Minun tarttee kyllä alkaa mennä, meillä joulupukeilla on tiukka aikataulu.” ”Vittu, mua panettaa joka joulu kun tietää mitä ne tekee”, Janita sanoi astuen lähemmäs. ”Sun täytyy antaa mulle tuota hyvää mitä jo esittelet tai…”

Kari vilkaisi alas ja huomasi unohtaneensa tunkea kalunsa housuihin. Veltto elin roikkui esillä housunkauluksen päällä. Mies tunki kiireesti sukukalleutensa piiloon ja perääntyi melkein kiinni lavuaariin kurkku kuivana. ”Voi perkele, tyttö, ei se niin vaan onnistu. Menee aikaa ennen kuin mies on pelikunnossa taas.” ”No kyllä mä sen tiän. Sun pitää nyt vaan yrittää, mä oon ihan kiimassa!” Vasta nyt miehen tajuntaan iskeytyi kunnolla se tosiasia, että Janitalla oli yllään vain T-paita ja pikkupöksyt, ei housuja tai hametta lainkaan. Tytöllä näytti kroppa olevan timmissä kunnossa, hoikat jalat, kapea lantio, pienehköt mutta kiinteät rinnat joissa törröttivät huomattavan suuret nännit. Kasvoiltaan Janita oli selvästi äitinsä tyttö, suuret ruskeat silmät, klassisen pitkä ja suora nenä, huulet kevyesti töröllään, vaaleahkot puolipitkät hiukset vapaana.

”Kuule, ei sulla ole ikääkään, joten…” ”Vittu mä olen jo yli kuustoista! Luuletko etten oo pannu ennen?” ”No minä en ehdi kuitenkaan nyt, joten anna olla”, Kari yritti vielä kerran, vaikka nuoren tytön muodot alkoivatkin joitain tuntemuksia herättää. Janitan kasvoille hiipi ovela hymy. ”Jos sä yrität lähteä, mä alan kirkua ja sanon että yritit raiskata. Voin repiä vielä paidankin halki. Joten mites on?” Karin suu loksahti auki. ”Ei… et uskaltais”, hän sopersi. ”Kokeillaanko? Kumpaa luulet mutsin ja faijan uskovan, sua vai niiden kilttiä pikku tyttöä?” Janita aukaisi suunsa ikään kuin aikoisi ruveta huutamaan. Mies läimäytti kätensä tytön suulle pelästyneenä. Hän tiesi jo hävinneensä. ”Okei okei, mutta pidetään kiirettä.”

Janita hymyili voitonriemuisena ja tempaisi paidan yltään nopealla liikkeellä. ”Jees, alas tulla sitten – pukki.” Tyttö istahti poreammeen reunalle ja levitti jalkansa. Kari pudotti muitta mutkitta housut alas vilkuillen ovelle levottomasti ja vetäisi muutaman kerran esinahkaa edestakaisin. Nuoren tytön – vai naisen? – kiinteä vartalo ja pikkuhousujen läpi kevyesti erottuva pillu olisivat normaalisti saaneet kyrvän pomppaamaan hetkessä täyteen mittaansa. Nyt tilanne oli kuitenkin se, että ”pikkuveli” oli kahdesti lyhyen ajan sisään saanut melkoista kyytiä eikä helposti suostunut heräämään. Kari tuijotti Janitaa, joka hivutti kätensä pikkuhousuihin ja hiveli häpyään nautinnollisesti runkaten samalla epätoivoisesti, mutta kalu suostui ainoastaan hieman nostamaan päätään.

Hetken kuluttua mies hermostui ja puuskahti: ”Perkele tästä mitään tule! Sun täytyy auttaa.” Hän astui tytön eteen ja työnsi kaluaan kohti tämän suuta. Janita tuijotti silmät levinneinä miehistä elintä, joka heilui parinkymmenen sentin päässä. ”E-en mä oo… tarkoitan etten oo imeny koskaan.” ”Sähän sanoit panneesi ennen?” Kari ihmetteli. ”Joo, niin oonkin, mutten oo koskaan ottanu suihin kundilta.” ”No voi sun… ei se ole sen kummempaa kuin tikkukaramellia söisit.” Pukki tarttui tyttöä takaraivosta ja työnsi kyrpänsä Janitan huulille. Tyttö avasi kuuliaisesti huulensa ja kalu liukui puoliksi sisään.

Tyttö oli selvästikin amatööri hommassa, joten pukki joutui hieman neuvomaan miten päästä alkuun. ”Varo hampaitas”, Kari kähisi ja alkoi työnnellä puolijäykkää elintään edestakaisin teinitytön suussa. ”Laita huulet suppuun ja käytä kieltä.” Janita alkoi selvästi oppia, ja hänen kielensä teki koko ajan rohkeampia tutkimusretkiä pukin kyrvän ympärillä. Pukkikin alkoi nauttia tästä käsittelystä, ja – kas kummaa – kalukin turposi vähitellen melkein entisiin mittoihin. Janita imaisi kalua voimakkaasti, mikä sai miehen ähkäisemään nautinnosta. Tyttö huomasi pukin reaktion ja alkoi imeä lutkuttaen äänekkäästi. ”Kostuta vielä”, pukki komensi, ”sylkäse vaikka siihen, kosteus tuntuu paremmalta.” Tyttö kostutti turvonnutta kalua reilusti syljellä ja jatkoi elämänsä ensimmäistä suihinottoa, nyt jo ilmeisesti touhusta nauttien koskapa äänteli kevyesti ynisten.

Lopulta pukki veti kalunsa teinitytön suusta. Suihinotto oli ollut sen verran kosteaa, että irstaannäköinen rihma sylkeä venyi terskan ja tytön alahuulen välillä hetken ajan. ”Päästä minut siihen”, pukki komensi. Hän istui altaan reunalle ja nojasi seinään. ”Istu siihen.” Janita tuli hajareisin pukin päälle ja ohjasi seisovan kalun sisäänsä. Voi helvetti, miten kireä pillu! Pukki sai terskan tytön sisään, sitten tuntui että senttiäkään ei mahdu enää. Janitan suu vääntyi hieman tuskalliseen irvistykseen, kun hän liikutteli vähitellen itseään ylös ja alas, ja pikkuhiljaa kalu upposi kokonaan hoikan, kauniin tytön teinipilluun. ”Aah, onghhh… mahtuu vielä, ihana kyrpä”, Janita kuiski seivästäessään itsensä kokonaan. Tyttö alkoi liikutella lantiota varovasti ylös alas, pukki vastasi liikkeeseen työnnellen varovasti vastaan ja hänet palkittiin kiimaisella ääntelyllä.

Kylpyhuoneen täytti naimisen litinä ja kiimaisen nuoren naisen voihke. Janita kumartui eteenpäin, nosti jalkansa porealtaan reunalle ja otti käsillään tukea kaakeliseinästä. ”Vittu… mikä.. ihana kyrpä, sä oot niin iso.” Tyttö alkoi lähestyä orgasmia jo parin minuutin naimisen jälkeen, mutta pukin alapäässä ei tuntunut vielä minkäänlaista helpotusta. Ei ollut helppoa laueta kolmatta kertaa samana iltana… Mutta sydänkohtaus oli lähellä, kun ovelle yhtäkkiä koputettiin ja miesääni kysyi: ”Oletko Janita siellä?” Pukin sydän tuntui pysähtyvän ja naiva pari lopetti liikehtimisensä hetkeksi. ”Joo… mä tuun ihan kohta”, tyttö vastasi paksulla äänellä. ”No hyvä, tule sitten keittiöön niin otetaan glögiä.”

Pukin sydän otti puuttuvat lyönnit takaisin, kun askelet etääntyivät käytävään. Janita jatkoi liikettään entistä kiihkeämmin ja hänen pillunsa tuntui puristavan kalua melkein kipeästi. Huulta purren ja oudosti sopertaen tyttö laukesi pukin kyrvän varaan seivästettynä ja valahti sitten melkein hervottomaksi. ”Nouse ylös”, Kari komensi ja nosti Janitaa päältään pois, ”minä en oo tullut vielä.” Miehen kalu oli melkein tunnoton, ja Kari epäili pystyisikö hän laukeamaan lainkaan enää tänään. Kunnolla munaa saanut teinityttö istui takaisin altaan reunalle huojuvin jaloin ja hamusi pukin kyrvän käteensä. ”Voinko mä auttaa?” ”Jep, avaa suusi.” Janita totteli ja heikosti sykähtelevä kalu katosi nyt jo varsin tottuneesti tytön suun kosteaan kätköön.

Pukki tarttui tyttöä takaraivosta ja alkoi naida tätä suuhun. Hän piti kevyesti hiuksista kiinni ja laittoi toisen käden leuan alle nopeuttaen tahtia. Kalu upposi joka työnnöllä melkein kokonaan tuon ihanan teinin huulten väliin, pari kertaa se kolkutteli melkein kurkkua koska Janita korahti ja kakoi hieman. Pukki sulki silmänsä ja ajatteli kiihottavimpia koskaan näkemiään pornoelokuvan kohtauksia. Ja ihme tapahtui: orgasmi alkoi lähestyä jälleen. Palleissa tuntui se kuristava tunne, joka kasvoi kasvamistaan, sitten kalu nytkähteli purkaen pukin antimet Janitan suuhun. Paljonhan tuota ei tullut, hyvä jos teelusikallinen. Tyttö korahteli yrittäen vetää päätään taaksepäin, ilmeisesti pukki oli orgasmin kourissa työntynyt hieman syvälle, mutta tiukan otteen kourissa ei päässyt irti.

Kari veti kalun ulos Janitan suusta ja asteli hakemaan paperia. ”Kiitos, joulupukki, se oli paras joululahja tänään”, tyttö sanoi suupieliään pyyhkien. ”Jees, kiitos itsellesi”, Kari sanoi. ”Nyt pitäisi vaan päästä huomaamatta ulos.” ”Mä katon että tie on vapaa.” Tyttö avasi lukon ja raotti ovea. ”Ne on kaikki sisällä, voit mennä.” Kari heitti käytetyn paperin vessanpönttöön ja astui ulos aulaan. Ohimennessään hän vielä taputti Janitaa perseelle kevyesti. ”Harjoittele vaikka banaanilla”, hän kuiskasi ja hiipi ulko-ovelle…

Ehkä pukki seikkailee edelleen, kuka tietää…?

1

5366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dionysos

      Pitäisköhän ryhtyä pukiksi..?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6514
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3890
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3305
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      378
      1783
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1408
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1350
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1043
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      986
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      920
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe