Oinasmiehen julmuus..

Nöyryytetty kahdesti

Minua hämmästyttää edelleen oinasmiesten julmuus ja tapa, jolla he kohtelevat heihin rakastuneita/ihastuneita naisia, etenkin niissä tapauksissa, joissa oinasmies ei ole ihan varma omista tunteistaan. Oinasmies nauttii ihailusta ja palvovista katseista ja huolehtii siitä, että naista ruokitaan sopivassa määrin niin, että ihailun kohteena olo jatkuu sen aikaa, kun oinasmies sitä itse haluaa.
Oinasmies on laskelmoivan kylmä ja hänellä on ideaalikuva ihannenaisesta. Oinasmies on naisensa suhteen todella vaativa. Valitettavan usein tyttö saa aivan vääriä viestejä oinasmieheltä ja lopputuloksena on yksi särkynyt sydän !
Älkääkä väittäkö, että en olisi oikeassa. Itse olen kahdesti saanut kokea em. kohtalon oinasmiehen osalta ja moista en ole koskaan minkään muun horoskooppimerkin kohdalla kokenut. Minä en nimittäin enää oinasmieheen sorru !!

74

6488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oinas nainen

      Kaikissahan meissä on puolensa. Anna takaisin samalla mitalla sen sijaan kun annat nöyryyttää itseäsi. Ikävää että olet saanut kokea tuollaista.

      • Me, myself and I

        Taidanpa olla samaa mieltä että oinas on vaativa, minä myös naisena erittäinkin sellainen. Tosin en vaadi mieheltä kuin lähinnä sitä sielujen sympatiaa tms. siis en mitään ulkokultaisia asioita niinkään. Mutta sen verran voin valaista tarkoitusperiäni ainakin omalta kohdaltani, etten tarkoituksella koskaan leiki kenenkään kanssa, vaan katselen, havannoin, tutkailen onko mahd. miehessä sitä mitä etsin, siksi en välttämättä heti tavattua pistä poikkikaan vaan jatkan esim. tapailemista. Ja kaikki juontaa juurensa siitä että oinasluonteeni ristiriitaisuus ja tavaton sisäinen herkkyys eivät kestä kuitenkaan liikaa pettymyksiä ja kolauksia. Ja voin olla kyllä ilkeäkin jos minua kohtaan ollaan sellaisia, silloin kun siihen ei ole syytä. Vaikken yleensä vaivaudu kostamaan tms. se ihminen vain on historiaa mulle (sen jälkeen kun olen mielipiteeni hänestä ilmaissut, tavalla tai toisella) joka tekee väärin minua kohtaan.
        Ollaanhan me varmaan aika omalaatuisia tapauksia :). Mut, kyllä minusta silti on hauskaa olla oinas, juups.

      • Ystävä
        Me, myself and I kirjoitti:

        Osalla oinas-naisista ei ole samanlaista itsetuntoa kuin sinulla. Heikko varustus on surullista sivusta seurattavaa ja tekee oinaista katkeria ja ilkeitä. Jotenkin tilannetajussa mättää ja oinasnaiset tulkitsee miesten viestit ihan päin mäntyä. Sitten seuraa pettymyksiä ja myrskyjä,joista saa osansa KAIKKI.Tsemppiä sinulle;mutta tarkkaileppa käytöstäsi. Onkohan asia niin kuin kerrot vai säälittävää katkeraa selittelyä?

      • .........
        Ystävä kirjoitti:

        Onkohan sinun itsesi itsetunnossa jotain vikaa kun tunnut takertuvan muiden itsetuntoon =)
        Itselläni ainakaan ei ole mitään ongelmaa asian kanssa ja jos olen ilkeä, se johtuu siitä että kyseinen ihminen on minua loukannut. Ilkeydellä ja itsetunnolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ja katkeruutta minussa ei ole, sillä en ole märehtijä tyyppiä, jos maailma potkii, potki takaisin äläkä valita-on mottoni =)

      • Zannah
        Me, myself and I kirjoitti:

        Taidanpa olla samaa mieltä että oinas on vaativa, minä myös naisena erittäinkin sellainen. Tosin en vaadi mieheltä kuin lähinnä sitä sielujen sympatiaa tms. siis en mitään ulkokultaisia asioita niinkään. Mutta sen verran voin valaista tarkoitusperiäni ainakin omalta kohdaltani, etten tarkoituksella koskaan leiki kenenkään kanssa, vaan katselen, havannoin, tutkailen onko mahd. miehessä sitä mitä etsin, siksi en välttämättä heti tavattua pistä poikkikaan vaan jatkan esim. tapailemista. Ja kaikki juontaa juurensa siitä että oinasluonteeni ristiriitaisuus ja tavaton sisäinen herkkyys eivät kestä kuitenkaan liikaa pettymyksiä ja kolauksia. Ja voin olla kyllä ilkeäkin jos minua kohtaan ollaan sellaisia, silloin kun siihen ei ole syytä. Vaikken yleensä vaivaudu kostamaan tms. se ihminen vain on historiaa mulle (sen jälkeen kun olen mielipiteeni hänestä ilmaissut, tavalla tai toisella) joka tekee väärin minua kohtaan.
        Ollaanhan me varmaan aika omalaatuisia tapauksia :). Mut, kyllä minusta silti on hauskaa olla oinas, juups.

        "Me, Myself and I"

        Tunnistin itseni tuosta kuvauksestasi ihan täysin. Vaativaksi voin sanoa niin itseni kuin seurustelukumppaninkin suhteen. Seurustelun aikana haluan rauhassa tutkailla miehen ominaisuuksia ja tosiaan nähdä onko miehessä "munaa" ;)

        Ikävä kyllä mies on tulkinnut sen niinkin että on jollain tavalla koeajalla ja että olen kylmä ja julma ihminen vaikka olen kaikkea muuta! Se on kyllä outoa miten oinasluonteessa voi olla näin suuri ristiriitaisuus, sisällä käy valtava tunnekuohu mutta heti alussa ei tunnu täysin turvalliselta sitä näyttää. *Paitsi ehkä sängyssä ;)

    • Oikkumies

      Olen päälle 3-kymppinen raavas oinasmies, kun hyvin yllättävältä taholta sain skorppanaisen kiinnostuksen osakseni.. kukapa mies sitä kieltää, etteikö se ole mieltä ylentävää, kun tyttö käy ihan kuumissaan ja ehdottelee kaikenlaista.. siinä sitä on miehen mukava "härnätä" ja koetella kiinnostuksen laatua ihan rauhassa... heh heh... No tosiasiassa tyttö suuttui viimeiseltä ja rajusti, vaikka enhän minä tahallani kiusannut, en todellakaan, en vain tiennyt itsekään mitä halusin !

    • oinaan kamu

      Jonkin aikaa olen tuntenut hyvin mielenkiintoisen oinaan, oikea herrasmies, mutta eipä ole juurikaan tapahtunut mitään etenemistä, vaikka olemme tapailleet ja silloin tällöin soitelleet. Hyvin hitaanlaista tuntuu olevan, olen saanut ainoastaan suukon poskelle, mutta onneksi olen hyvin pitkäjänteinen, enkä helposti luovutakaan. Alkaa tosin tuntua em. viestien perusteella, että pitäiskö sitten itse tehdä aloitetta, kysyä, että mitä tästä eteenpäin, mitähän mieltä herra oinaat ovat? Vai pitääkö
      edelleen esittää jahdattavanaa olevaa, heh.. ja
      antaa vaikutelma, että ei hän ole ainoa kiikaroija???

      • YksiOinasMies

        Kehottaisin tarttumaan tuumasta toimeen ja tehdä aloite. Vaikka ainakin itse teen sen yleensä, niin ei kannata jäädä pähkäilemään. Se on minun mielipiteeni.

    • Oinasnainen

      Oinasmiehen kanssa täytyy olla aika määrätietoinen, eikä hänen saa antaa pompotella itseään. Mulla itselläni on oinasmies ja hän on joskus sanonut, ettei pärjäisi ikinä sellaisen naisen kanssa, joka tekisi kaiken mitä hän haluaa.
      Ohje:Pidä oinasmiehen mielenkiinto koko ajan yllä. "Opeta niin kuin koiranpentua seuraamaan. Päästät hänet vapaaksi metsään (mieluummin ilman häiriötekijöitä) ja menet itse vaikka puun taa piiloon.Hätähän hänellä siinä tulee.Näin hän oppii olemaan valppaana ja seuraamaan, ettei jäisi yksin." Varmasti auttaa!!!
      Nuoremmat oinaat saattavat olla kyllä niin villejä, että niiden kanssa voi olla ongelmia. Luulisin kuitenkin, että pidemmällä ja määrätietoisella koulutuksella nekin oppivat tavoille.

      • oinuliini

        Kaikki tuo ei ole välttämättä totta..
        haluan korjata että kaikki oinaat eivät ole samanlaisia..olen ollut oinasmienhen kanssa jo puoli vuotta ja eikä hän ole käyttäytynyt mitenkään julmasti.. että älkää missään nimessä yleistäkö ja vannoko että ette ikinä enää sotkeudu oinaisiin..!!!!

        Se riippuu paljon itsestännekin että millä tavoin teitä kohdellaan, kannattaa tarkistaa onko itsessä vikaa.. Mutta ehkä jotkut horoskoopit eivät sovi yhteen.. mutta mulla tekee ehkä sen että olen itsekkin oinas... =)
        Tsemppii kaikille oinaille..!

    • Nina ystävä

      Minä olen Neitsyt ja haluan sanoa,että oinas ihmiset on paskoja.
      Neitsyitä ovat Entinen presidentti Urho Kekkonen,Entinen Ulkoministeri Paavo Väyrynen joka on nykyinen Euroedustaja.
      He rakensivat rauhaa ystävyyttä ja yhteistoimintaa.
      Meidän Irwin Goodman lauloi ihmisten iloksi,Mika Waltari ja vaikka F.E Sillanpää,kirjoittivat nobelinpalkinnoiksi asti kirjoja.Kaikki Neityitä.

      Mikä on sitten Adolf Hitler? Oinas.Saksankansa häpeää sitä saatanan hullua tuhatvuotta ja kukaan maailmankansoista ei ikinä siedä sitä perkeleellistä vittupäätä.

      Se on ihan sama täälläkin,sairauden ja pirumaisen saatanan hullun erottaa Oinas merkistä.

      Kuka kirjailija olisi sitten Oinas? Ei kukaan.

      Se oikea "paukku" se telkka ohjelma.Mä tunnen sen saatanan läskisen sian,nimee en sano täällä.Se ihrapaskiainen oli öykkäri ja hullu.Se oli Oinas.
      (Nöyryytetty kahdesti) sä oot oikeessa.

      • ..............

        Ensiksikin Adolf Hitlet ei ole oinas vaan härkä. Tarkasta tietosi ennenkuin vaahtoat. Toiseksi millä tavoin Paavo väyrynen on mitään rauhaa edistänyt =)

        Linkeistä voit katsoa että Hitler todellakin on härkä.

        http://www.astrohoroscopes.com/horoscopes/taurus_famous.html

        http://www.ecentral.com/astra/ftaurus.html

        http://www.thecosmicpath.com/doc/ptaurus.htm

        http://www.astrotheme.fr/en/portraits/77F8T58PnLaJ.htm

        Ja mitä neitsyt merkkiin tulee, onhan koko maailman tunnetuin pedofiili Michael Jackson neitsyt.

      • ......

        Oinaita on mm. poliitikoista Colin Powell, Elisabeth Rehn (tehnyt paljon töitä rauhan hyväksi), Thomas Jefferson (puolusti mustien oikeuksia usan:n presidenttinä ollessaan).

        Hans Christian Andersen, Washington Irving, Henry James, Arthur Hailey, ja Arto Paasilinna ovat oinaita. joten kyllä niitä oinas kirjailijoitakin löytyy.

      • Virgos

        Hmmm... sinä pilaat neitsyiden maineen älykkäänä ihmisenä. Hävettää!

      • Sun Taurus, Moon aries

        Heh, jos olisit yhtään perehtyneempi asioihin ja jos sinulle ikääkin olisi kertynyt enemmän, tietäisit että Urho Kekkonen oli neukkujen perseen nuolija ja lakeija. Siinä miehessä ei juurikaan ollut selkärankaa, kun Neuvostoliitto käski--) Urho Kekkonen polvistui neukkuihin päin ja pyllisti Suomelle.
        Irwin Goodman oli vanha juoppo jonka viina vei hautaan.
        Paavo Väyrynen ei ole ikinä saanut mitään merkittävää aikaan.
        Onneksi on kuitenkin olemassa koko maailman oma pedofiili neitsyt Michael Jackson joka pääsee kohta itse seksuaalisesti hyväksikäytetyksi linnaan lasten hyväksikäytöstä =)

      • Nina Ystävä
        Virgos kirjoitti:

        Hmmm... sinä pilaat neitsyiden maineen älykkäänä ihmisenä. Hävettää!

        Ootsä neitsyt?Sä oot sitä samaa mitä on marketin lihatiskissä myynnissä alennuspäivänä.

        Rupeetsä saatana mun kans kinaan.

        Helkkarin lälly,susta ei oo mihkään.Mee nurkkaas ja kato peiliin,niin siitä näet "tässä on neitsyiden mätälammikko"

        Tiedäksä mua ei määrää saatana kukaan.

        Jos yritätkin vielä mua mollata niin annan sulle "lääkettä".

      • Virgos
        Nina Ystävä kirjoitti:

        Mikä avohoito potilas sinä olet? Oletko unohtanut ottaa lääkityksen? Onneksi kaikki neitsyet eivät ole samanlaista pohjasakkaa kuin sinä. Olet selkeästi epäkypsä ja häiriintynyt ja älykkyysosamääräsikin on taatusti alle 80.

      • Scorp
        Nina Ystävä kirjoitti:

        Ootsä neitsyt?Sä oot sitä samaa mitä on marketin lihatiskissä myynnissä alennuspäivänä.

        Rupeetsä saatana mun kans kinaan.

        Helkkarin lälly,susta ei oo mihkään.Mee nurkkaas ja kato peiliin,niin siitä näet "tässä on neitsyiden mätälammikko"

        Tiedäksä mua ei määrää saatana kukaan.

        Jos yritätkin vielä mua mollata niin annan sulle "lääkettä".

        Mätisäkki Nina, menehän kotiin kasvamaan, haaahhahahaaahhaha :)

      • Nouseva neitsyt

        Tehdäänpäs oinaat & muut Nina "Ystävälle" kiva yllätys ja annetaan olla IHAN RAUHASSA!!!!

        On turha jatkaa ala-arvoisia (ja huvittavia) kommentteja, kaikkihan tietävät miten asia on ja mihin paikkaan kukakin kuuluu.

        Keskustelu oli ihan asiallista ja hyvästä aiheesta, olen itsekin vastaavassa tilanteessa, mutta jokin siinä pässissä vain vetää puoleensa, haastetta ei kyllä puutu :-)

      • Nina ystävä
        Nouseva neitsyt kirjoitti:

        Vittu !
        Mikä saatanan pelkureitten kapinapomo sä oot?
        Et oo yhtään mitään.Nouse vittu sen neisyes selkään ja ala painuu.
        Saatanan lälläri kehottaa toiset oinaslällärit pakoon.Paetkaa saatan pelkurit !
        Minä en pakene.Pelätkää ja juoskaa häntä koipienvälissä ja valukoon kusi niinkun koirilla ,kun pelkää.

        TIETÄÄHÄN SEN... ...OINAAT JA RAUKAT.

        Vaikka mä oon Neitsyt ja nouseva scorpioni ja mä oon 14-vuotias tyttö,nii mä hakkaan teidät kaikki saatana yhdellä kädellä.Sen saatte uskoo !

      • Traktori
        Nina ystävä kirjoitti:

        Buaahhaaahaaa! Jatka samaan malliin! Voisit tosin jo uudistaa provoiluasi.

      • aikuinen
        Nina ystävä kirjoitti:

        Vittu !
        Mikä saatanan pelkureitten kapinapomo sä oot?
        Et oo yhtään mitään.Nouse vittu sen neisyes selkään ja ala painuu.
        Saatanan lälläri kehottaa toiset oinaslällärit pakoon.Paetkaa saatan pelkurit !
        Minä en pakene.Pelätkää ja juoskaa häntä koipienvälissä ja valukoon kusi niinkun koirilla ,kun pelkää.

        TIETÄÄHÄN SEN... ...OINAAT JA RAUKAT.

        Vaikka mä oon Neitsyt ja nouseva scorpioni ja mä oon 14-vuotias tyttö,nii mä hakkaan teidät kaikki saatana yhdellä kädellä.Sen saatte uskoo !

        Niinpä niin... teinangstiahan sieltä tulee. On tainnu jäädä viikkorahat ja lauantaipussit saamatta kun tuolla lailla avaudutaan. Menisit kakara vähän ittees ennen kuin tulet tänne avautumaan, nolaat vaan ittes. Tuskin hakkaat ketään yhdellä kädellä muutakuin ittees, 14-vuotiaat tytöt on kyllä se mitä mä pelkään tästä lähtien kaikista eniten... ;D

      • tyyppi
        ...... kirjoitti:

        Oinaita on mm. poliitikoista Colin Powell, Elisabeth Rehn (tehnyt paljon töitä rauhan hyväksi), Thomas Jefferson (puolusti mustien oikeuksia usan:n presidenttinä ollessaan).

        Hans Christian Andersen, Washington Irving, Henry James, Arthur Hailey, ja Arto Paasilinna ovat oinaita. joten kyllä niitä oinas kirjailijoitakin löytyy.

        tiesittekö että Anton LaVey oli oinas?

    • kerran nöyryytetty

      Olet aivan oikeassa! Oinasmies leikkii toisen tunteilla, antaa itsestään juuri sen verran, että toinen ei pääse irti. Sitten taas kylmä ja julma, jotta toisen sydän särkyy... Ja leikki sen kun jatkuu.

      • Nina Ystävä

        Oinaat ! Voi teitä mätämunia.

        Minä olen Neitsyt.

        Mitä nyt tulee siihen että minäkö olisin jokin häpeäpilkku Neitsyenä?Vitut.Minä olen suorasanainen enkä mikään selkien takana piileskelijä.
        Paavo Väyrynen oli pitkäaikainen ulkoministeri ja vaikuttii paljon,silloin ei edes keskusteltu terrorismista tai sotilasliittoon liittymisestä.
        Kekkonenkin sanoi,että "minä olen armeija ja kaikki"Sit se sanoi,että "No pojat minä juttelen venäläisten kanssa vähän".
        Urho Kekkonen ja Paavo Väyrynen ovat tänäänkin arvostettuja ihmisiä.
        STASI? Itä-Saksalainen korkea-arvoisin stasilainen ja neitsyt.Jotkut ajattelee pahaa jos tarkkaillaan,että kaikki sujuu.
        Minä kysyn millainen on sellainen perheenemäntä joka ei "tarkkaile" vaatteitten puhtautta,miehen ryhdikkyyttä,jääkaappiin ja ruokakomeroon.Jos jääkkäriin ei katso niin ei ole aamiaiselle mitään.Tarttee tarkkailla aina.Lapset huutaa jos et ole ollu tarkka tarkkailija tai oot päästäny miehes juopoks.
        OINAAT EI TARKKAILE MITÄÄN.VITTUILEVAT VAAN.

        Ps.Minulla oli kirjanpito ja matikka kymppi.

    • kauris

      hmm kuulostaa vaan niin tutulta tuo oinasmiehen käyttäytyminen, mutta toisaalta mistä tiedän, että näin oikeasti on kun peliä ei ole vielä pelattu loppuun...mitä tarkoitat väärillä viesteillä? Siis kyse on yli 3-kymppisestä miehestä...jos joku seuraisi meitä kärpäsenä katossa luulisi meidän varmasti olevan naimisissa, mutta tosiasiassa emme edes seurustele ja tätä on jatkunut jo monia kuukausia...tilanne on aika outo oikeasti etten tiedä mitä ajatella ja miten edes toimia.

    • Nina Ystävä.

      Tunnettua on,että Oinas ihminen on julma ja häikelemätön paskiainen.
      Hitler Härkä? Olkoompa vaikka muuli,mutta yksi päivä eroa Oinaaseen ja kyllähän Härkäkin on paikoikkeen jähmettynyt muuli millä ei mitään tee.
      Colin powell on Amerikan Presidentin nyrkki.
      Elisabeth Rehn taas on Ruotsinsuomalainen limanulju.Onko se rauhan työtä että halusi Suomen liittää Hirveeseen sotilasliittoon ja sitäkautta saada meidät maalitauluksi.
      Kirjailevat Oinaat Ulkolaisia.Ulkomailla kasvatetaan eritavalla kirjailijoita.Paasilinna on Kopioinut Veikko Huovista,helppoohan on toista matkii.Paasilinna on kusiaistensa kasvattaja.
      Oikeesti sanottuna Oinasihminen on sellainen helvetin hullu,että en haluu olla missään tekemisissä.Inhottanan julma ja sadistinenkin on.

      • Tätimonika

        Voi voi teitä keskenkasvuisia pikkuisia. Mene sanomaan tuo kaikki sille oinas pojalle/tytölle joka sydämesi on särkenyt siellä ylä-asteella. Kyllä sinäkin kypsyt ja kasvat.
        Olkoon oinas vaikka mitä, mutta sentään oinas ei itke täällä palstalla valittaen ja vaahdoten menneistä. Katkeruus on pahasta. Life goes on...

      • Iso-Oinas

        Hah, jotain hupia sentään on näistä fanaattisista pikkutytöistä. Oletko muuten venäläinen? Kirjoitustapasi vaikuttaa ei-suomalaiselta?

      • Nina Ystävä
        Iso-Oinas kirjoitti:

        Hah, jotain hupia sentään on näistä fanaattisista pikkutytöistä. Oletko muuten venäläinen? Kirjoitustapasi vaikuttaa ei-suomalaiselta?

        Kukas läski sä oot,miks sä alat haukkuu mua joksikin venäläiseksi.Minä sanon että sun päässäs ei ole järkee yhtään.
        Pidätsä tosiaan mun juttujani hauskanviettona?
        Vittu mun tapa sanoo on mun.

        Koulussa maikka käski jokaisen esitteleen ittensä.
        Mä sanoin "minä olen Nina ja mä tykkään sellaisesta josta kukaan ei tykkää,ja sit mä kysyin maikalta,kukas saatana sä muka oot kyseleen"
        Se sanoi,että se on opettaja.Minä ajattelin,että nyt mä löysin sellaisen jolle mä ladon koko totuuden tästä paskaisesta läävästä.
        Sit kun mä sanoin sen,niin se paska laitto mut jälkkäriin.Ajatelkaa ny kaks saatanan tuntii mä istuin ja jauhoin purkkaa.Mä kostan sen vielä. Se on varma.
        Joku sanoo että mä puhun rumia,mut mun isällä on sellanen tapa,se tarttuu.En mä pahaa tarkoita,senkin läskit.

        Saat ainakin naurua aikaan. Kiitos päivän piristyksestä. Harvoin törmää yhtä hilpeään tyyppiin =) Jatka samaan tapaan tyttö pieni!

      • ++++++++++++

        huomaa että et elä tässä maailmassa,ja ole vain
        katkera looseri, mutta ainahan teitä löytyy:).

      • Nina ystävä
        ++++++++++++ kirjoitti:

        huomaa että et elä tässä maailmassa,ja ole vain
        katkera looseri, mutta ainahan teitä löytyy:).

        "Ylä piessä" ?

        Savolainen turveperse? En elä savossa,olet oikeassa.Minäkö katkera? Minä sanon,että minä en oo mikään katkera,vaan en vaan pidä kenestäkään oinaasta ikinä ja mollaan aina oinas pöljii.

        Oletsä oinas? jos oot nii mä sanon,ett sä oot yks
        savolainen,saatanan ilkeys ja vittumainen luonne.
        Perseestä sä oot tullu.Miks sä oot luonteeltas tollanen Paska,saatana,irstas ja nynny.
        Mene hullujen huoneelle.Tollanen läski.

      • ......................

        Halleluuja!!! Toivon että saat Jeesuksesta rauhan. Kirkkoon sunnuntaina, hep!

      • röh

        Kyllä todellakin. OinasMIEHET ovat egoistisia, tunne-elämältään kehittymättömiä ja naurettavan epätasapainoisia julmureita. Silkkoa sisältä, olen katkerasti tullut huomaamaan sen.

        Ei pidä luonnollisestikaan yleistää, mutta jo yksi negatiivinen ihmissuhdekokemus auttamatta hieman aiheuttaa antipatiaa.

      • Anti-skooppi
        röh kirjoitti:

        Hmmm... Onko KAIKKI saksalaiset mielipuolisia natseja kun kerran Hitler oli? Onko KAIKKI skorpionit väkivaltaisia sillä tunnen yhden sellaisen? Onko KAIKKI suomalaiset juoppoja jos monet ovat? Ovatko KAIKKI belgialaiset pedofiilejä jos muutama tapaus tullut esiin? Ovatko KAIKKI mustat ihmiset murhaajia kun kerran Oj Simpsonkin on? Ovatko KAIKKI neitsyet mielivaltaisia diktaattoreita kuten Muammar Qaddafi, Ferdinand Marcos, Porfirio Diaz ja Deng Xiaoping? Ovatko KAIKKI ihmiset jotka luokittelevat ihmisiä horoskoopin perusteella idiootteja?
        Kyllä melkein voisi sanoa että ovat, jos kerran yhden esimerkin perusteella voi sanoa noin.

      • Nina ystävä.
        Anti-skooppi kirjoitti:

        Näin telkasta,kun Gaddafi kävi euroopassa.Sillä oli naiset henkivartijoina ja toi mukanaan beduiini teltan,missä neuvotellaan.
        Eurooppalaiset johtajat oli käsi ojossa.Miksi? Hän on muuttunut ja haluaa rauhaa vain.(mutta hysss... sillä on öljyy hirveesti ja lyhyt matka toimittaa sitä)
        Minä ihailin häntä,mutta en tiennyt että on Neitsyt horoskoopissa.Hän on mukava ja hyvä ihminen.
        Muammar suuttui,kun amerikkalaiset pommikoneet tappoi sen lapsen... ...sellainen vauva vain.
        Kukapa ei suuttuis.

        HYVÄ MUAMMAR GADDAFI JA PALJON TERVEYTTÄ,Tv.Nina

      • Nina ystävä
        ...................... kirjoitti:

        Halleluuja!!! Toivon että saat Jeesuksesta rauhan. Kirkkoon sunnuntaina, hep!

        Mitä täh !

        Ekaks mä sanon etttä Hallelujaa tarkoitaa sitä,että kun jeesuksella oli aasi jonka nimi oli Halle ja kun se ratsasti sillä niin se sano että halle lujaa.Aasi tiesi ja pisti kintuihin vauhtii.

        Jeesus? Voihan vida,kuule se valehtelija on huijannu aina.Uskotsä tosiaan,et se käveli vettenpäällä,vaikkei järvi ollu jäässä.Mies painelee sulaa vettä pitkin uskon voimalla.

        Mulla on kuule rauha,mut oinas paskoista en välitä vittuakaan.Julmureita, sadistisia, inhottavia ne on kaikki.

        Ootsä joku uskovainen läppä? Yks sano et mä oon rautaa.Tulisko musta sellanen rautaläppä.
        Minä sanon vitut tule.Josef stalin oli oikeessa kun se pudotti kirkoista ristit ja kellot.Laitto valehtelioiden temppelit perunavarastoiksi.
        Enemmän siitä on hyötyy älyytsä läski.

        Kaikki Sunnuntait juon kaljaa jos on rahaa ja joku käy hakeen.

        Minä uskon kylläkin karmanlakiin ja jälleensyntymiisoppiin,katos läski ei haittaa vaikka kuolisin nyt,mä tuun takaisin aina.

      • Nirvana

        Jos uskot karmanlakiin niin miksi käyttäydyt huonosti? Etko tiedä että karmanlain mukaan kaikki miten toimit tulee vastaan edessäpäin joko hyvänä tai pahana, ja käyttäytymisesi täällä ei todellakaan tuo hyvää karmaa.

      • Nauran sinulle
        Nina ystävä. kirjoitti:

        Näin telkasta,kun Gaddafi kävi euroopassa.Sillä oli naiset henkivartijoina ja toi mukanaan beduiini teltan,missä neuvotellaan.
        Eurooppalaiset johtajat oli käsi ojossa.Miksi? Hän on muuttunut ja haluaa rauhaa vain.(mutta hysss... sillä on öljyy hirveesti ja lyhyt matka toimittaa sitä)
        Minä ihailin häntä,mutta en tiennyt että on Neitsyt horoskoopissa.Hän on mukava ja hyvä ihminen.
        Muammar suuttui,kun amerikkalaiset pommikoneet tappoi sen lapsen... ...sellainen vauva vain.
        Kukapa ei suuttuis.

        HYVÄ MUAMMAR GADDAFI JA PALJON TERVEYTTÄ,Tv.Nina

        Hah, on sulla idolit, Josef Stalin ja Gaddafi. Stalin tapatti miljoonia ihmisiä.
        Kuinka teköpyhä oletkaan =) Arvostelet Hitlerin julmuutta mutta ihannoit muita samanlaisia diktaattoreita. Voi sinua pissaliisaa, haahhhhahhaa...

      • Yks vaan

        Oletkohan sä nyt varmasti muistanut ottaa lääkkeesi? Katso ilman niitä voi tulla tuollaisia katkeria ajatuksia päähän.

        Ihan turha yleistää horoskoopin perusteella. Jos olet sen laatuinen ihminen ettet tule ihmisten kanssa toimeen se on oma ongelmasi. Yritäpä nyt vähän rauhoittua.
        (missähän tämänkin palstan sensuuri mahtanee olla?? ;)

      • ...........
        Yks vaan kirjoitti:

        Varo vaan, kohta se haukkuu sutkin läskiksi ja meitä kaikkia alkaa itkettämään, buaahhaaaa =)
        On se niin kovis toi Nina että ihan kauhistuttaa. Pelottaa ihan pirusti!

      • Nina ystävä
        Yks vaan kirjoitti:

        Oletkohan sä nyt varmasti muistanut ottaa lääkkeesi? Katso ilman niitä voi tulla tuollaisia katkeria ajatuksia päähän.

        Ihan turha yleistää horoskoopin perusteella. Jos olet sen laatuinen ihminen ettet tule ihmisten kanssa toimeen se on oma ongelmasi. Yritäpä nyt vähän rauhoittua.
        (missähän tämänkin palstan sensuuri mahtanee olla?? ;)

        Sinä haluat ilmiselvästi pilkata minuu.lääkkeesi? Kuule sinä,jos minä olen erimieltä kanssasi,niin sä laittaisit mut mielelläsi hullujenhuonelle.

        Toisaalta haluat,että minun kirjoitukset sensuroidaan ja sinä saisit elää mielihalujesi mukaan.

        Kuulehan,sinun arvollasi eikä jutuillasi ei ole paskan vertaa.Usko se.Tää on vapaa maailma. Minä tiedän että olen vähän silleen villi,mut mitäs pienistä.Sä oot liian herkkä.Saatanan läski!

      • Onko sua haukuttu läskiksi?

        Etkö Nina "Ystävämme" jo huomaa, että sä olet tän PALSTAN PELLE!!!???

      • Nina ystävä
        Nauran sinulle kirjoitti:

        Hah, on sulla idolit, Josef Stalin ja Gaddafi. Stalin tapatti miljoonia ihmisiä.
        Kuinka teköpyhä oletkaan =) Arvostelet Hitlerin julmuutta mutta ihannoit muita samanlaisia diktaattoreita. Voi sinua pissaliisaa, haahhhhahhaa...

        Emmä kylläkään tarkottanu Stalinia kokonaisuutena,vaan uskonnosta vaan.Mitä järkee siinä on että uskot jeesukseen,joka käveli vetten päällä ja sit ku se kuoli niin kuollu ei lähde käveleen mihkään.Stalin sanoi,että vitut pöljien jutuista.Kyllä mä tiedän,etta se jotaki sellaista harmoniaa heikoille.Stalin tapatti ja suurimmalta osaltahan se oli paska,mut uskonnon ajatukset hyvii.Uskokoon kuka tahansa mihin huvittaa.Se on vähän samanlaista,jos mä väitän,että naapurin kissa on uudestisyntynyt Kalevi Sorsa.Ällöö...

        Muammar on hauska,oikee julkkis.Sitä mä ihailen ja sen esiintymistaitoo.

        Hitler oli yksi saatanan paska.Se on sellainen oinas.Paskaa pää täys.Sit on se Mustapukuisten Himmler,hänkin on oinas.

      • härkähän se

        Hitler oli edelleenkin härkä.

      • härkähän se

      • Nina ystävä
        Onko sua haukuttu läskiksi? kirjoitti:

        Etkö Nina "Ystävämme" jo huomaa, että sä olet tän PALSTAN PELLE!!!???

        Miksi haluat tehdä minusta pelle teatteria?

        Minä sanon oman mielipiteeni,niin kuin kaikki muutkin.Onko se väärin? Jos mä oon tällanen rokkaaja ja mulla on kuus tatuointii,niin mitä siitä.Katos kun me ollaan rikkaita,niin mullakin on oma ompelija joka tekee mulle uusii vaatteita.
        Kuus rotsiiki on.Sit mulla on siniset hiukset ja kielessä koru.Sillai vaa.

      • Nina ystävä
        Nirvana kirjoitti:

        Jos uskot karmanlakiin niin miksi käyttäydyt huonosti? Etko tiedä että karmanlain mukaan kaikki miten toimit tulee vastaan edessäpäin joko hyvänä tai pahana, ja käyttäytymisesi täällä ei todellakaan tuo hyvää karmaa.

        Mä pidän itteeni hyvänä.Mull on hyvä karma,sä oot mun arvostelija ja sun karmas on huono.

        Tiedäksä,ett mä käyn yöllä pyöriin lumihangessa.Mä oon niin "hullu" se tuntuu hyvälle.Mut täällä lumi on sulanu,niin tartte venaa.

        Mä ajattelen,et mikään ei ole mulle mahdotonta,kun vaan yritän.

        Mulla on 3 hieromasauvaa,tukee hyvä olo.

      • ..............
        Nina ystävä kirjoitti:

        Sinä haluat ilmiselvästi pilkata minuu.lääkkeesi? Kuule sinä,jos minä olen erimieltä kanssasi,niin sä laittaisit mut mielelläsi hullujenhuonelle.

        Toisaalta haluat,että minun kirjoitukset sensuroidaan ja sinä saisit elää mielihalujesi mukaan.

        Kuulehan,sinun arvollasi eikä jutuillasi ei ole paskan vertaa.Usko se.Tää on vapaa maailma. Minä tiedän että olen vähän silleen villi,mut mitäs pienistä.Sä oot liian herkkä.Saatanan läski!

        Oletko ikinä lukenut omaa tekstiäsi? Eikö ala-asteella enää opeteta kirjoittamaan? Buaahhaaahaaa

      • vastaus
        Nina ystävä kirjoitti:

        Miksi haluat tehdä minusta pelle teatteria?

        Minä sanon oman mielipiteeni,niin kuin kaikki muutkin.Onko se väärin? Jos mä oon tällanen rokkaaja ja mulla on kuus tatuointii,niin mitä siitä.Katos kun me ollaan rikkaita,niin mullakin on oma ompelija joka tekee mulle uusii vaatteita.
        Kuus rotsiiki on.Sit mulla on siniset hiukset ja kielessä koru.Sillai vaa.

        Taisi olla ensimmäinen vähän aikuisempi viesti sulta, missä et haukkunut tai kiroillut.

        Jokainen voi esittää täällä netissä sellaista kuin haluaa tai sitä mitä ei oikeasti ole.

        Ystäväksi itseään kutsuva käyttäytyy yleensä ystävällisesti, ei lapsellisesti. Toisaalta hyvä, että voit jossain purkaa pahaa oloasi vaikka sitten täällä netissä ja onhan meillä kaikilla "pimeä" puolemme.

        Mutta jos käyttäydyt tuolla lailla oikeassakin elämässä, niin mieti miksi vietät aikaasi täällä oinas-palstalla turhaan raivoamassa etkä oikeiden ystävien seurassa...

        Eipä muuta kuin laitappa tekstarit lentelemään ja kavereiden kanssa puuhastelemaan.

        T. Minä

      • ...........
        Nina ystävä kirjoitti:

        Emmä kylläkään tarkottanu Stalinia kokonaisuutena,vaan uskonnosta vaan.Mitä järkee siinä on että uskot jeesukseen,joka käveli vetten päällä ja sit ku se kuoli niin kuollu ei lähde käveleen mihkään.Stalin sanoi,että vitut pöljien jutuista.Kyllä mä tiedän,etta se jotaki sellaista harmoniaa heikoille.Stalin tapatti ja suurimmalta osaltahan se oli paska,mut uskonnon ajatukset hyvii.Uskokoon kuka tahansa mihin huvittaa.Se on vähän samanlaista,jos mä väitän,että naapurin kissa on uudestisyntynyt Kalevi Sorsa.Ällöö...

        Muammar on hauska,oikee julkkis.Sitä mä ihailen ja sen esiintymistaitoo.

        Hitler oli yksi saatanan paska.Se on sellainen oinas.Paskaa pää täys.Sit on se Mustapukuisten Himmler,hänkin on oinas.

        Nina on jumala ja Jeesus. Ninakin kävelee vettenpäällä ja puhuu "kielillä", varsinkin äidinkieli sujuu tosi kivasti.

      • Nina ystävä
        ........... kirjoitti:

        Nina on jumala ja Jeesus. Ninakin kävelee vettenpäällä ja puhuu "kielillä", varsinkin äidinkieli sujuu tosi kivasti.

        Minä en ole todellakaan Jumala,enkä Jeesus.Olen vaan tavallinen Suomalainen tyttö.Osaanhan minä Suomea ja Englantii vähän,Saksaakin opiskelen.
        Osaan myös vittuilun aakkoset jos sitä kaipaat.

      • Nina ystävä
        vastaus kirjoitti:

        Taisi olla ensimmäinen vähän aikuisempi viesti sulta, missä et haukkunut tai kiroillut.

        Jokainen voi esittää täällä netissä sellaista kuin haluaa tai sitä mitä ei oikeasti ole.

        Ystäväksi itseään kutsuva käyttäytyy yleensä ystävällisesti, ei lapsellisesti. Toisaalta hyvä, että voit jossain purkaa pahaa oloasi vaikka sitten täällä netissä ja onhan meillä kaikilla "pimeä" puolemme.

        Mutta jos käyttäydyt tuolla lailla oikeassakin elämässä, niin mieti miksi vietät aikaasi täällä oinas-palstalla turhaan raivoamassa etkä oikeiden ystävien seurassa...

        Eipä muuta kuin laitappa tekstarit lentelemään ja kavereiden kanssa puuhastelemaan.

        T. Minä

        Aikuisempi viesti?
        Mun Isä on armeijassa ja se on Eversti-luutnantti ja siitä tulee vielä Kenraali.Mun isä kiroilee kotona ja haukkuu mua laiskaks.Se on päässy pitkälle.Mä muistan kun se oli kapteeni,niin sillä paloi hermot joka päivä.Mun isä on muuten oinas.

        Mä oon hyvä ystävä,jos joku on mun mieleen.
        Itte sä oot saatana pimee.

        Alatsä ny huolehtii jo musta?

        Oikeesti mulla ei oo kavereita,muuta kun 21 chattii.Tää on yks vaan.Mun isä sanoo että tarttee opiskella Englantii ja Saksaa,että osaa kommunikoida muittenkin ,kun suomalaisten kans.
        Mä käyn noissa ulkomaalaisissa chateissa,joka päivä.

        Mä en oo mikään raivooja,ainoastaan sanon vaan omat mielipiteet.Sä oot läski!

      • ei osaa
        Nina ystävä kirjoitti:

        Minä en ole todellakaan Jumala,enkä Jeesus.Olen vaan tavallinen Suomalainen tyttö.Osaanhan minä Suomea ja Englantii vähän,Saksaakin opiskelen.
        Osaan myös vittuilun aakkoset jos sitä kaipaat.

        Suomen kieli, kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella muualla kuin lauseen alussa, eli "suomen kieli" tai "suomi". Olet myös suomalainen etkä Suomalainen.

        Ole hyvä.

      • Jaana
        ei osaa kirjoitti:

        Suomen kieli, kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella muualla kuin lauseen alussa, eli "suomen kieli" tai "suomi". Olet myös suomalainen etkä Suomalainen.

        Ole hyvä.

        Aiotko oikoa kirjoitusvirheitä loputtomiin?Minä olen Suomalainen edelleen Isolla.Nina on rohkein tyttö mitä olen nähnyt ja varmaankin vähät välittää.Jos Nina luet tämän,niin sanon että ihailen sinua.Hyvä Nina,sinunlaisiasi tarvitaan.

      • ei osaa
        Jaana kirjoitti:

        Kiitos jälleen mielipiteestäsi.

      • Nina ystävä
        .............. kirjoitti:

        Oletko ikinä lukenut omaa tekstiäsi? Eikö ala-asteella enää opeteta kirjoittamaan? Buaahhaaahaaa

        Näitä keskustelupalstoja on mulla paljon,en ehdi lukeen,olen pahoillani.Olen kylläkin ylä-asteella ja osaan kirjoittaa.Joskus tulee kiireessä kirjoitusvirheitä.Se on tavallista.
        Sä oot se joka haukku mun äitii,mä erotan sut näistä teksteistä.Onneksi palvelimen henkilökunta on hyvä.Kaikella rajansa,sanotaan...
        En halua nauraa sinulle.Sairas paska oot.

      • Täti
        Jaana kirjoitti:

        Aiotko oikoa kirjoitusvirheitä loputtomiin?Minä olen Suomalainen edelleen Isolla.Nina on rohkein tyttö mitä olen nähnyt ja varmaankin vähät välittää.Jos Nina luet tämän,niin sanon että ihailen sinua.Hyvä Nina,sinunlaisiasi tarvitaan.

        Ovelaa Nina vastata eri nimimerkillä kommentoimaan omaa vastaustasi ja kehumaan itseäsi. Olisit vaan kirjoittanut eri tyylillä, sinut tunnistaa niin helposti =) Kaikkea te nyky nuoret keksittekin...

      • Kippurassa naurava
        Nina ystävä kirjoitti:

        Aikuisempi viesti?
        Mun Isä on armeijassa ja se on Eversti-luutnantti ja siitä tulee vielä Kenraali.Mun isä kiroilee kotona ja haukkuu mua laiskaks.Se on päässy pitkälle.Mä muistan kun se oli kapteeni,niin sillä paloi hermot joka päivä.Mun isä on muuten oinas.

        Mä oon hyvä ystävä,jos joku on mun mieleen.
        Itte sä oot saatana pimee.

        Alatsä ny huolehtii jo musta?

        Oikeesti mulla ei oo kavereita,muuta kun 21 chattii.Tää on yks vaan.Mun isä sanoo että tarttee opiskella Englantii ja Saksaa,että osaa kommunikoida muittenkin ,kun suomalaisten kans.
        Mä käyn noissa ulkomaalaisissa chateissa,joka päivä.

        Mä en oo mikään raivooja,ainoastaan sanon vaan omat mielipiteet.Sä oot läski!

        Olet sinä sitten fiksu tyttö, sanavarastosi on todella laaja, osaat mm. sanat läski ja vittu. Taitavat sanat olla lähellä omaa sydäntäsi, buaaahhhaaaaa. You make me laugh!!!

      • .........
        Nina ystävä kirjoitti:

        Näitä keskustelupalstoja on mulla paljon,en ehdi lukeen,olen pahoillani.Olen kylläkin ylä-asteella ja osaan kirjoittaa.Joskus tulee kiireessä kirjoitusvirheitä.Se on tavallista.
        Sä oot se joka haukku mun äitii,mä erotan sut näistä teksteistä.Onneksi palvelimen henkilökunta on hyvä.Kaikella rajansa,sanotaan...
        En halua nauraa sinulle.Sairas paska oot.

        Edelleen naurattaa... Ei tuollaisia kersoja voi olla olemassakaan...

      • Nina ystävä
        ......... kirjoitti:

        Edelleen naurattaa... Ei tuollaisia kersoja voi olla olemassakaan...

        Minäkö kersa? En ole,minä oon 14.Tänä vuonna täytän 15.
        Oon mä vähän erilainen.Naapurin mies sanoo mua romulukseksi.No kun mulla on Nahkarotsi täynnä niittejä ja farkut samaten.Siniset hiukset ja koru kielessä.Sitä koruu mä näyttelen aina kaikille.Mä oon ylpee siitä.Mun isä suuttu,kun mä otin tatuointeja,ei se vanha muuli mitään tajuu.
        tattarit on hyvän näkösii.Anteeks jos mä oon haukkunu jotku läskiks.Joskus ottaa jokaisella päähän.

      • Nina ystävä
        Täti kirjoitti:

        Ovelaa Nina vastata eri nimimerkillä kommentoimaan omaa vastaustasi ja kehumaan itseäsi. Olisit vaan kirjoittanut eri tyylillä, sinut tunnistaa niin helposti =) Kaikkea te nyky nuoret keksittekin...

        Minä olen täällä,kieltämättä vittumainen oinaille.Joku matkii minua ja haluaa pilkata.Minä en ole tollaisia kirjoittanut.Vai olisinko sitten kirjoittanut sinunkin viestisi?Ehkä mä oon saatana skrivannu kaikki viestit.Painukaa vittuun apinat ja vittuläskit!

    • Neitsyt neito

      Omalle kohdalle on oinaita osunut ja on tullut todettua, että sen verran itsekeskeisiä minä ihmisiä ovat.. monta kertaa oikein pitänyt syvällisesti pohtia että mahtuukohan päähän mitään muuta kuin omat tarpeet ja halut. Sellaisia oinaita pitää kohdella niin, että odottaa kun hän on juuri hehkuttamasta päästyään nauttimassa omasta ihanuudestaan (toisten kustannuksella aikaansaatu tietenkin) sitten vaan kylmästi tipauttaa maanpinnalle ja avot :-) Antaa maistaa omaa lääkettään !
      Tässä vaan kääntöpuolena, että saatat joutua juoksemaan aika lujaa karkuun ;-) Sen verran tulista jengiä ovat..

      • Raivopässi

        Kyllä, olen itsekäs ja olen myös mielestäni elämäni tärkein ihminen. Omat haluni ovat tärkeitä. Minkäs sille voi. Se ei silti tarkoita ettenkö välittäisi muistakin. Onneksi ympärilläni on ihmisiä jotka tietävät mitä olen ja rakastavat minua silti. Valittavia alistujia en itse katselisi, ihmisessä tulee olla tahtoa ja särmää.

    • kun oikuttelu alkaa tympiä

      En vaan tajua että kukaan viitsii roikkua kenessäkään vuosikausia,varsinkaan jos tämä kohtelee huonosti..
      Itse olen kalat ja uin tieheni kun oon saanut toisen kiinni.

      Vehtoovat oikut pistän kuokkuun ja riiputan sen aikaa matkassani kun viitsin.

      Kyllä siihen oinaaseenkin saa otteen kun ei anna itsestään liikoja vaan pitää oikuttelevan oikun hiukan epävarmana.Eipähän pompottele oikkukaan ketään turhaan,kun ei oli niin varma omasta asemastaankaan..

    • Jonna

      Nina on oikeassa,vaikka onkin radikaali.Oinaat on todellakin huonoja rakastajia.Nina.toivon oikein hyvää sinulle.Sinä olet rohkea ja osaat puhua minunkin puolesta.Kiitos sinulle.

      • Mathias.

        On siinä kyllä raju tyttö.Luulisin,että sillä on paljon ongelmia,noin nuorikin.Voisin auttaa,jos saisin luvan häneltä.Muistakaa hänelle täytyy olla kiltti.Äitinsä kuolemaako se suree,vai mitä?

      • Deliah
        Mathias. kirjoitti:

        On siinä kyllä raju tyttö.Luulisin,että sillä on paljon ongelmia,noin nuorikin.Voisin auttaa,jos saisin luvan häneltä.Muistakaa hänelle täytyy olla kiltti.Äitinsä kuolemaako se suree,vai mitä?

        Ei, se suree sitä kun sen koulu ihastus (oinas) ei ollutkaan kiinnostunut siitä. Murrosikäisten sydänsuruja. Siitä johtuu katkeruus. Nina voisi ihan ensiksi tarkistaa hengityksensä, jos se lemahtaa pahalle niin siitä voi johtua ettei kukaan poika tykkää siitä. Hammaslankaahan saa ihan kaupasta, samoin kuin pastilleja ja suuvettä.

      • Nina ystävä
        Deliah kirjoitti:

        On se kivaa,kun sä tiedät mun ilot ja murheet.Luuleksä saatana,että huolisin jonkun oinaan mihinkään.En ikinä! Minä olen puhdas ja hengitys on raikas.Puhtaampaa kotia ei oo kenelläkään.Nyrsää vaa saatana hammaslankojes kaa.
        Mulla on Jordaani joka päivä.Vituttaako kun mä oon rikas?
        Tässä sulle sydänsuruja oinas paska.

        Haaahhhaaaa... Ninalla on sydänsuruja. Voi raukkaa... haahhaahhaaaa...

    • ***

      Samankaltaisia kokemuksia on myös minulla. Tälläkin hetkellä on vakavasti ihastunut oinasmieheen(parempi olisi etten), joka on täydellinen pelimies; flirttailee, on kohtelias/romanttinen, mutta vain niin kauan kuin itse haluaa.. Hän nauttii huomiosta ja kalastaa sitä kierolla tavalla: särkee välinpitämättömyydellään sydämen, mutta seuraavalla kerralla on todella ihana. Ota tuollaisesta sitten selvää...

      • Ainakin joskus!

        Onneksi jaksoin odotella puoli vuotta, meillä oli myös oinaalle tyypillistä huopaamista, mutta nyt on aivan ihanaa!

        Oinas viestittelee jatkuvasti, suunnittelee kevättä ja kertoo kuinka paljon välittää minusta, eli ehkä oinas vain tarvitsee reilusti aikaa miettimiseen. Itse vain täytyy osoittaa, että välittää ja kestää sitä pässiä, niin kyllä se kirmaisee luokse :-)

    • oikku4

      Terve täältä tulee oinasmies aivan rytinällä. ensiksikin oinas on ihmisenä reilu,mutta minutkin on monesti käsitetty väärin ehkä me ei osata aina olla ihmisten joukossa kuten kalat vedessä. ja se saa aikaan paniikkia, ensinnäkin oinaan täytyy saada olla ihmisten silmissä hyväksytty. Jos oinas huomaa, ettei ole hyväksytty ihmisten silmissä silloin tulee äkkiä huomautusta ,eikä tietenkään kanssaihmiset tykkää hyvää. on muistettava, että oinasta ei saa nöyryyttää esim kanssaihmisten läsnäollessa , oinas kun on myös ylpeä luonne ei kestä jos joku aliarvioi oinasmiestä ,ja jos menet liikaa neuvomaan vaikka tanssiaskelissa eihän me tykätä sellasesta,että joku viisastelee oikulle. oikun pitää saada naiselta tunnustusta esim että on hyvä mies jne muuten ,jos nainen erehtyy aliarvioimaan oikkua se on entinen ystävä silloin. on itselleni käynyt niin kun eräs nais ihan vain ystävänä. jouskari- kaurismiesnainen. olimme hyviä ystäviä erään yhdistyksen merkeissä useita vuosia mutta ystävyys tyrehtyi hänen puolelta minun aliarvioimiseen.eikä sen jälkeen yrityksestä hulimati ole välit tulleet kuntoon, jonka seurauksena otin viimein eron yhdistyksestä. kyseinen henkilö on siellä puh joht en tässä enempää viitsi kertoa eli tällainen tarina.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe