Minulla ei vielä ole lasten aika, mutta mielessäni on pyörinyt jo nimiä, joita joskus haluaisin lapsilleni antaa...
Vahvimpana tällähetkellä on tytöille:
Kerttu ja Martta.
Molemmat perintönimiä ja muutkin nimet tulisivat jostain suvusta olemaan.
Pojille taas on jotenkin vaikeampi keksiä, ja vasta 1 olen keksinyt ja se olisi:
Sakari
Sekin suvusta. Mutta mikä sopisi Sakarin kanssa?
Ei tarvi olla suvustamme, mutta vaanha kuitenkin...
Vanhoja kauniita nimiä
26
18045
Vastaukset
- donna
Suosittelisin laittamaan ne "suvussa" pyörivät
mummojen nimet ennemminkin 2:ksi tai 3:ksi
nimeksi, varsinkin jos on "Marttaa tai Kerttuu".
Ei millään pahalla!
On niitä kyllä nykyjään muotiniminäkin, mutta
kaikki nimet ei ollenkaan sovi nykypäivänä
vielä pienen vauvan etunimeksi,(on nättejäkin).
Järkeä ainakin kannattaa käyttää ja ajatella
lapsen parasta ja katsella myös tulevaisuuteen.
Sakarin toiseksi nimeksi sopisi esim.
Juhani
Topias
Hermanni
Anselmi
Henrik
Mutta, sanoisin vaan-että kun se lasten aika
sitten koittaa, niin nimet voi mennä uusiksi...- omalla kielellä
Pakko pistää lusikka tähän soppaan ;)
Vai ettei Marttaa ja Kerttuu ja muita mummojen nimiä. Ihan lapsen parasta ajatellen ;)
Kauniita ja hyviä nimiä nuo ovat. Suomalaiselle tytölle paaaljon parempia kuin Donna. Itse olisin nimennyt tyttösen Martaksi, mutta onkin toisen sukupuolen edustaja tulossa. - MPS
ei lapsi ole aina vauva... pitää kai sitä nimeä ajatella niinkin, että se sopii myös mummolle sitten joskus. Tällähetkellä vanhat nimet on muotia lapsilla, ja itse tykkään vanhoista nimistä. Minulla on 2 koiraakin ja heilläkin on vanhat suomalaiset nimet: Sylvi ja Helmi.
ja toinen ja kolmas nimi on myös tulossa suvusta :) Ajattelin omat nimenikin tulevaisuudessa laittaa lapsilleni yksiksi nimiksi. Samoin äitini toisen nimen, joka on myös puolisoni äidin toinen nimi.
Juhania olenkin miettinyt, mutta jotenkin haluisin että nimessä olisi 6 kirjainta ja R-kirjain... - ateisti20
omalla kielellä kirjoitti:
Pakko pistää lusikka tähän soppaan ;)
Vai ettei Marttaa ja Kerttuu ja muita mummojen nimiä. Ihan lapsen parasta ajatellen ;)
Kauniita ja hyviä nimiä nuo ovat. Suomalaiselle tytölle paaaljon parempia kuin Donna. Itse olisin nimennyt tyttösen Martaksi, mutta onkin toisen sukupuolen edustaja tulossa."Marttasi" onkin poika, niin yhtä kirjainta muuttamalla syntyy kätevästi hyvä suomalainen pojannimi: Martti =).
- Mikä on vanha?
Täällä tarjoillaan uusina niminä Amandaa, Emmaa, Wilhelmiinaa, Karoliinaa, Sofiaa, Hilmaa ja Herttaa. Ovatko ne muuta kuin mummonimiä? Sata vuotta sitten käytössä olleita, sittemmin unohdukseen vaipuneita ja nyt taas esiin kaivettuja.
Miksi et arvosta Marttaa etkä Kerttua siihen joukkoon? - donna
Mikä on vanha? kirjoitti:
Täällä tarjoillaan uusina niminä Amandaa, Emmaa, Wilhelmiinaa, Karoliinaa, Sofiaa, Hilmaa ja Herttaa. Ovatko ne muuta kuin mummonimiä? Sata vuotta sitten käytössä olleita, sittemmin unohdukseen vaipuneita ja nyt taas esiin kaivettuja.
Miksi et arvosta Marttaa etkä Kerttua siihen joukkoon?Mistä mä arvasinkin, että tästä noisee iso haloo,
kun laitoin OMAN mielipiteeni kuuluviin.
Moni "mummon" nimi onkin nykypäivänä kaunis,
mutta itse en voisi vaan kuvitella pientä
vauvaa, jonka nimi on esim. Martta.
Ehkä sekin on JO ensi vuonna muodissa?
Itselläni löytyy Marttaa ja Kerttua oman
ja mieheni suvusta, enkä halua nimeä haukkua,
Nämä ihmiset olivat aivan ihania!
Nimi tuntuu vaan niin "vanhan ihmisen" nimeltä.
Moniko täällä itse IHAN OIKEASTI antaisi
omalle pikku vauvalleen ETUNIMEKSI esim.Martan,
kaikkien näitten muitten nimien joukosta??
olkaa vaan rehellisiä itsellenne, vaikka
onhan täällä paljon juuri vanhanajan nimen
kannattajia, eikä minunkaan mielestä niissä
mitään vikaa ole!
Kyllä sitten kun vauva syntyy, niin siitä jo
näkee minkä nimisen näköinen on ;-)
Ja sanoisin vielä, että kyllä sen nimen pitää
sitten tulla, sieltä syvältä sydämmestä! - Ellun kana
donna kirjoitti:
Mistä mä arvasinkin, että tästä noisee iso haloo,

sitten tulla, sieltä syvältä sydämmestä!laittaisin lapseni nimeksi mieluummin Martta tai Kerttu kuin esim. Alma tai Sofia (jotka alkavat nekin olla muotinimiä nykyisin).
- samaa mieltä
Mikä on vanha? kirjoitti:
Täällä tarjoillaan uusina niminä Amandaa, Emmaa, Wilhelmiinaa, Karoliinaa, Sofiaa, Hilmaa ja Herttaa. Ovatko ne muuta kuin mummonimiä? Sata vuotta sitten käytössä olleita, sittemmin unohdukseen vaipuneita ja nyt taas esiin kaivettuja.
Miksi et arvosta Marttaa etkä Kerttua siihen joukkoon?Olen kanssasi samaa mieltä. Ainokin on ollut jo muutaman vuoden suosikkinimi ja minulle se on kirjaimellisesti mummonimi, koska mummoni oli Aino.
- omalla kielellä
donna kirjoitti:
Mistä mä arvasinkin, että tästä noisee iso haloo,
kun laitoin OMAN mielipiteeni kuuluviin.
Moni "mummon" nimi onkin nykypäivänä kaunis,
mutta itse en voisi vaan kuvitella pientä
vauvaa, jonka nimi on esim. Martta.
Ehkä sekin on JO ensi vuonna muodissa?
Itselläni löytyy Marttaa ja Kerttua oman
ja mieheni suvusta, enkä halua nimeä haukkua,
Nämä ihmiset olivat aivan ihania!
Nimi tuntuu vaan niin "vanhan ihmisen" nimeltä.
Moniko täällä itse IHAN OIKEASTI antaisi
omalle pikku vauvalleen ETUNIMEKSI esim.Martan,
kaikkien näitten muitten nimien joukosta??
olkaa vaan rehellisiä itsellenne, vaikka
onhan täällä paljon juuri vanhanajan nimen
kannattajia, eikä minunkaan mielestä niissä
mitään vikaa ole!
Kyllä sitten kun vauva syntyy, niin siitä jo
näkee minkä nimisen näköinen on ;-)
Ja sanoisin vielä, että kyllä sen nimen pitää
sitten tulla, sieltä syvältä sydämmestä!Jos tämä lapsi olisi ollut tyttö, nimeksi olisi tullut juurikin Martta :)
- LaSupra
Kyllä Martta ja Kerttu ovat nimiä siinä missä muutkin, eikä nimiä voi erotella mitenkään "vauvojen nimet", "mummojen nimet" yms.
Tuosta tuli ainakin minulla vähän sellainen mieleen, että jos nimi on nuorena vaikkapa Julia, niin kun tulee ikää, niin se pitäisi vaihtaa joksikin "vanhan nimeksi?" Outoa O__o - Primrose
donna kirjoitti:
Mistä mä arvasinkin, että tästä noisee iso haloo,
kun laitoin OMAN mielipiteeni kuuluviin.
Moni "mummon" nimi onkin nykypäivänä kaunis,
mutta itse en voisi vaan kuvitella pientä
vauvaa, jonka nimi on esim. Martta.
Ehkä sekin on JO ensi vuonna muodissa?
Itselläni löytyy Marttaa ja Kerttua oman
ja mieheni suvusta, enkä halua nimeä haukkua,
Nämä ihmiset olivat aivan ihania!
Nimi tuntuu vaan niin "vanhan ihmisen" nimeltä.
Moniko täällä itse IHAN OIKEASTI antaisi
omalle pikku vauvalleen ETUNIMEKSI esim.Martan,
kaikkien näitten muitten nimien joukosta??
olkaa vaan rehellisiä itsellenne, vaikka
onhan täällä paljon juuri vanhanajan nimen
kannattajia, eikä minunkaan mielestä niissä
mitään vikaa ole!
Kyllä sitten kun vauva syntyy, niin siitä jo
näkee minkä nimisen näköinen on ;-)
Ja sanoisin vielä, että kyllä sen nimen pitää
sitten tulla, sieltä syvältä sydämmestä!2000-2009 sai nimekseen ihan oikeasti Martta 1150 ja Kerttu 1865 tyttövauvaa. Edellisen kerran Martta oli yhtä suosittu vuosina 1920-1939 ja Kerttu vuosina 1940-1959, tosin silloin niiden suosio oli jo hiipumassa.
Monikaan nimenantaja ei halua antaa lapselleen muodissa olevaa eli hyvin yleistä nimeä. Kumma kyllä harvinainen nimi tulee usein muotiin juuri silloin kun sen on keksinyt antaa omalle lapselleen. - ikuinen lapsi
donna kirjoitti:
Mistä mä arvasinkin, että tästä noisee iso haloo,
kun laitoin OMAN mielipiteeni kuuluviin.
Moni "mummon" nimi onkin nykypäivänä kaunis,
mutta itse en voisi vaan kuvitella pientä
vauvaa, jonka nimi on esim. Martta.
Ehkä sekin on JO ensi vuonna muodissa?
Itselläni löytyy Marttaa ja Kerttua oman
ja mieheni suvusta, enkä halua nimeä haukkua,
Nämä ihmiset olivat aivan ihania!
Nimi tuntuu vaan niin "vanhan ihmisen" nimeltä.
Moniko täällä itse IHAN OIKEASTI antaisi
omalle pikku vauvalleen ETUNIMEKSI esim.Martan,
kaikkien näitten muitten nimien joukosta??
olkaa vaan rehellisiä itsellenne, vaikka
onhan täällä paljon juuri vanhanajan nimen
kannattajia, eikä minunkaan mielestä niissä
mitään vikaa ole!
Kyllä sitten kun vauva syntyy, niin siitä jo
näkee minkä nimisen näköinen on ;-)
Ja sanoisin vielä, että kyllä sen nimen pitää
sitten tulla, sieltä syvältä sydämmestä!Onko kukaan lukenut Mauri Kunnaksen lastenkirjaa Koiramäki? Siellä on nimenomaan pikku Martta eikä se ole jäänyt minulle mitenkään "mummonimeksi".
- ateisti20
nimiä jokainen!
- äityli
Mielestäni Kerttu on ihana nimi.
Siirin äiti- donna
Minunkin mielestä Kerttu on ihan kiva nimi,
(mieheni mummon nimi) Siiri myös :-) - donna
Minunkin mielestä Kerttu on ihan kiva nimi,
(mieheni mummon nimi) Siiri myös :-) - donna (se oikea)
donna kirjoitti:
Minunkin mielestä Kerttu on ihan kiva nimi,
(mieheni mummon nimi) Siiri myös :-)Mitäs sä mun nikillä täällä kirjoittelet???!!!
Vaihda nikkiä tai rekisteröidy niin ei tuu väärinkäsityksiä!! - danny( se aito )
donna (se oikea) kirjoitti:
Mitäs sä mun nikillä täällä kirjoittelet???!!!
Vaihda nikkiä tai rekisteröidy niin ei tuu väärinkäsityksiä!!viitsi olla noin narsistinen oman niccis perään
vai käytkö sä jollain pornosivuilla tolla nicillä
toiselle donnalle että käy äkkiä rekkautumassa
niin toi muuttaa niccinsä dönnäks... - donna (se oikea)
danny( se aito ) kirjoitti:
viitsi olla noin narsistinen oman niccis perään
vai käytkö sä jollain pornosivuilla tolla nicillä
toiselle donnalle että käy äkkiä rekkautumassa
niin toi muuttaa niccinsä dönnäks...Heh,heh...ei se voi rekkautua kun se nimi on jo rekattu ;)
- danny( se aito )
donna (se oikea) kirjoitti:
Heh,heh...ei se voi rekkautua kun se nimi on jo rekattu ;)
Nyt sitten pääsette tappelemaan nicin väärinkäytöstä
ja kummalle langetetaan tuomio niccikorvauksista
taitais olla suomen ensimmäinen :)
- MPS
Teille siis jotka sanotte nimien olevan kauniita..
Mä en vois kuvitellakkaan koskaan antavani lapselleni nimeksi jotain tyyliin: Ofelia Jessica... Pinja ja Maiju nimistä olen aina tykännyt, mutta kun nekin löytyy suvusta ja ovat serkkuja joista en juuri perusta, niin eihän nekään käy. Niin moni kaunis nimi on mennyt pilalle, kun tuntee samannimisen ihmisen josta ei välitä... Eikös?
Martta nimestä minulla on aivan ihanat muistot ja tuleekin Martta-tätiä ikävä kun miettii asiaa. Martta-täti oli vanha ihminen jolla oli AINA aikaa pikkuiselle tytölle (minulle) - Kustaa
JORMA(poika oli ihan isänsä jorman näköinen)
- nimiä vain
jo viidennessä polvessa menossa, ensimmäisellä etunimenä, sen jälkeen toisena tai kolmantena. En olisi voimut laittaa tytölleni Mirjamia etunimeksi, mutta toisena nimenä nykyaikaisen nimen jälkeen sopii hyvin. Tyttökin tietää että kantaa "suvun nimeä", mutta en tiedä antaako omalleen aikanaan saman nimen. Itse ajattelin lapsena etten ainakaan antaisi omalleni niin vanhaa nimeä, mutta aika muuttaa ajatuksia...
- skörä
Hyviä nimiä nuo alottajan. Käviskö Sakarin kanssa vaikka Tapio?
Jos joskus saan tytön, nimeksi tulee Elle. Melkein kolminkertainen suvun nimi, yksi mummani siskoista oli Elle, oma siskoni oli Elli ja onpa poikaystävällänikin - eli toivottavasti lapsen tulevalla isällä - joku Ellen-niminen esiäiti.- vaavi.
Tämän päivän Sofiat, Aadat, Oliviat ja Pinjat ovat 60 vuoden kuluttua niitä mummonimiä! Niin se vaan menee. Ja nyt kun ollaan hakemassa vanhaa nimeä hautakivistä vauvalle, niin ne ovat vanhoja nimiä, mutta eivät kuitenkaan "keski-ikäisten tai mummojen nimiä" koska ovat jopa yli 100 vuotta vanhoja. Eikä kukaan voi siis ajatella Elisabet -mummoa, koska sellainen nimi on jo niin harvassa (kuolleita suurin osa jo).
- -------
Taitaa olla myöhäistä neuvoa, sillä aloitus on tehty melkein viisi vuotta sitten. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, että mikä tämän nyt reilu nelivuotiaan lapsen nimeksi tuli? Tuliko tyttö vai poika?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit273633Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2933448TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.302288Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e342080- 1332002
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1201751- 471619
Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71480Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21353Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91223