PEPPERS - Oulu

Niskalaukaus

Kuka ampui ja ketä ? ? ?
------------------------

Asiakkaana ollut 48-vuotias mies ammuttiin täpötäydessä oululaisessa ravintola Peppersissä varhain sunnuntaiaamuna.

Henkilökunta sai ampujaksi epäillyn 41-vuotiaan oululaisen eläkeläismiehen verekseltään kiinni.
Poliisi joutui laittamaan aggressiiviselle epäillylle käsiraudat, kun tätä vietiin säilöön. Hän on poliisille entuudestaan tuttu.

Ammuttu kuljetettiin Oysiin, jossa tämä kuoli saamiinsa vammoihin.

Miehillä ei poliisin mukaan ollut riitaa keskenään, eivätkä nämä olleet puhuneet toisilleen ennen ampumista. Poliisi kertoo, että tapahtumien kulku on ennen ampumista hyvin selvillä, mutta teon motiivi on yhä hämärän peitossa. Ase on poliisin tallessa.

Ravintolaan ei ollut metallinpaljastimia, sillä se muutti vasta äskettäin uusiin tiloihin. Metallinpaljastimet on tarkoitus asentaa ensi viikolla.

Ammuttu oli kanta-asiakas

Ampujaksi epäillyn miehen kuulusteluja jatketaan maanantaina.

Ammuttu mies kuului Peppersin kanta-asiakkaisiin, mutta ampuja oli paikalla harvemmin nähty vieras. Miehet eivät vaikuttaneet olevan teon tapahtumahetkellä humalassa tai huumeitten vaikutuksen alaisina.

Koska ampuminen tapahtui kohtalaisen hiljaisella ja pienikaliberisella aseella, jäi tapaus monelta Peppersin asiakkaalta huomaamatta. Paniikkia ei ravintolassa päässyt syntymään.

Suosittu ravintola Peppers sijaitsee Kauppurienkadun ja Torikadun kulmassa Oulun keskustassa. Sunnuntai-iltana ravintolassa vallitsi leppoisa tunnelma. Tapahtumien kulku oli asiakkaille hyvin tiedossa, ja monella oli oma käsityksensä ampujan motiivista. Myös ammutun nimi oli yleisesti kantaporukan tiedossa.

Asiakkaat vakuuttivat, etteivät tunne itseään turvattomaksi niin Peppersissä kuin muissakaan Oulun keskustan kapakoissa.

"Sattuuhan sitä. On selvää, että isossa kaupungissa voi tapahtua kaikenlaista. Olisi kummallista, jos Oulun kokoisessa kaupungissa ei sattuisi tällaista ollenkaan", päiväoluelle poikennut mies kertoo.

Samassa pöydässä oleva iäkäs herrasmies totesi, etteivät alamaailman välienselvittelyt yleensä katso aikaa tai paikkaa.

"Jos napsahtaa, niin napsahtaa", mies kommentoi.

Iltapäivälenkillään rentoutumaan pistäytynyt keski-ikäinen rouva puolestaan kiittelee henkilökuntaa huolenpidosta. "Kerran olin unohtanut laukkuni auki, jolloin he neuvoivat pitämään sen suljettuna", nainen muistelee.

Ampumistapauksen jälkeen hän aikoi istua ravintolareissuillaan selkä seinää vasten, varmuuden vuoksi.

Ravintoloitsija Jouni Lanamäki on harmistunut tapauksesta. Peppers ehti olla nykyisellä paikallaan parisen viikkoa ennen tapausta.

"Metallinpaljastin olisi tullut ensi viikolla", Lanamäki harmittelee. Kyseinen laite on käytössä kahdessa Lanamäen omistamassa ravintolassa.

Hänen mielestään väkivaltaisuudet oululaisissa ravintoloissa ovat vähentyneet nykyisin.

1

2330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe