Ulkomaalaiset suomessa...

Kalle

"Baarimikon taposta 11 vuotta linnaa
19.12.2005 23:55
Tuomio tuli taposta ja törkeästä ryöstöstä.

Rock-väen suosiman turkulaisen Rokkibaarin baarimikko löytyi tapettuna maaliskuun lopulla. Turkulaisen Rokkibaarin baarimikon viime maaliskuun lopussa puukolla tappanut Muajad Abdul Nabi Aziz Al-Khalidi tuomittiin eilen Turun käräjäoikeudessa kymmeneksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen. Tuomio tuli taposta ja törkeästä ryöstöstä.

Al-Khalidin kaverina ollut 18-vuotias turkulaismies tuomittiin törkeästä ryöstöstä ja varkaudesta kahdeksi vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen. Miesten maksettavaksi tuomittiin yhteensä kymmeniin tuhansiin nousevat korvaukset.

Miesten uhrina kuoli baarin 38-vuotias baarimikko, joka tunnettiin Turun rockpiireissä myös monissa bändeissä soittaneena muusikkona.

Baarimikko oli maaliskuun viimeisenä päivänä sulkemassa Rokkibaaria kello yhden jälkeen. Paikalla olivat enää Al-Khalidi ja tämän kaveri, jotka olivat illan mittaan ryypiskelleet ja syöneet nuoremman mielialalääkkeitä.

Nuorempi yritti ostaa vielä yhtä olutta, mutta baarimikko kieltäytyi sitä myymästä. Al-Khalidin mukaan tämä sai hänet raivoihinsa ja hän kävi vessassa vääntämässä irti urinaalin poistoputken. Sillä hän löi baarimikkoa useita kertoja päähän.

Pelästynyt baarimikko kehotti häntä ottamaan rahat ja lähtemään, mutta Al-Khalidi otti puukon ja painoi sen baarimikon kaulalle. Nuorempi miehistä alkoi tällöin kerätä paikasta saalista: 1400 euroa rahaa, dvd-soittimen, sipsejä, pähkinöitä ja juomia.

Lopulta Al-Khalidi iski baarimikkoa puukolla kaulaan. " IL Että silleen!

15

1845

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höh.

      Taas abu mikä aziz on taas tietty ollu joku ammattisotilas, tainnu pistellä joitekin muitakin kaulaan puukollaan.

      On se kyllä saatana, kun tänne Suomeen pääsee tollasia. Pitäs tarkistaa ne taustat hyvin tarkkaan, ettei tänne pääse pitää pillereistä sekaisin olevia ex-sotilaita.

      Ku pääsee pois, ni ulos maasta ja toivottavasti hyvin kauas. Ei tainnu olla miehellä ees kunnon henkkareita ku ikäkään ei selvinny.

    • entinen juoppo

      Sananlaskut 23:29-35
      eivätkä ole "Allahin" kirjoittamaa

      29 Kuka voivottaa, kuka vaikertaa?
      Kuka rettelöi, kuka haastaa riitaa?
      Kuka hankkii kolhuja syyttä suotta?
      Kuka katsoo harottavin silmin?
      30 Se, joka viipyy viinin ääressä,
      se, joka etsii maustejuomaa.
      31 Älä katsele viinin hehkuvaa punaa,
      älä katso sen välkettä maljassa.
      Helposti se valahtaa kurkusta alas,
      32 mutta perästäpäin se puree kuin käärme,
      iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy.
      33 Silmäsi näkevät outoja,
      puheesi ovat hullun houreita.
      34 Olet kuin aalloilla keskellä merta,
      kuin maston nenässä mainingeilla.
      35 "Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää."

      Tämä vaan on totuus eikä pala tulessakaan.
      t: entinen juoppo

      • No niin

        Tässä se taas nähdään, just tällaisia kaikki suomalaiset ovat...

        Suomalainen 22-vuotias mies on vangittu epäiltynä Tallinnassa viikko sitten paljastuneesta raa'asta surmatyöstä. Viron poliisi pidätti miehen jo 12. joulukuuta, koska Suomen viranomaiset olivat tehneet hänestä kansainvälisen etsintäkuulutuksen petosepäilyjen takia. Viron viranomaiset vahvistivat tiistaina, että tallinnalaisessa asunnossa surmattu ja paloiteltu on suomalainen vuonna 1984 syntynyt mies. Hän oli epäiltynä Suomessa kahdessa eri petosjutussa. Viron viranomaisten mukaan miehet tunsivat toisensa.


      • ....
        No niin kirjoitti:

        Tässä se taas nähdään, just tällaisia kaikki suomalaiset ovat...

        Suomalainen 22-vuotias mies on vangittu epäiltynä Tallinnassa viikko sitten paljastuneesta raa'asta surmatyöstä. Viron poliisi pidätti miehen jo 12. joulukuuta, koska Suomen viranomaiset olivat tehneet hänestä kansainvälisen etsintäkuulutuksen petosepäilyjen takia. Viron viranomaiset vahvistivat tiistaina, että tallinnalaisessa asunnossa surmattu ja paloiteltu on suomalainen vuonna 1984 syntynyt mies. Hän oli epäiltynä Suomessa kahdessa eri petosjutussa. Viron viranomaisten mukaan miehet tunsivat toisensa.

        tämä liittyy Turku-palstalle?


      • E.J
        No niin kirjoitti:

        Tässä se taas nähdään, just tällaisia kaikki suomalaiset ovat...

        Suomalainen 22-vuotias mies on vangittu epäiltynä Tallinnassa viikko sitten paljastuneesta raa'asta surmatyöstä. Viron poliisi pidätti miehen jo 12. joulukuuta, koska Suomen viranomaiset olivat tehneet hänestä kansainvälisen etsintäkuulutuksen petosepäilyjen takia. Viron viranomaiset vahvistivat tiistaina, että tallinnalaisessa asunnossa surmattu ja paloiteltu on suomalainen vuonna 1984 syntynyt mies. Hän oli epäiltynä Suomessa kahdessa eri petosjutussa. Viron viranomaisten mukaan miehet tunsivat toisensa.

        Esimerkkinä tästä on Tuomarien kirjassa 19 luku -20 luku. Ensin josain Gibeassa paikalliset seta- tyypit yrittää hompparoida jonkun miehen vieraan. Sitten käy niin että pahoinpitelvät ja raiskaavat tyypin sivuvaimon.
        vaimo paloiteltiin 12 kappaleeseen ja lähetettiin keräämään kostomielialaa Israelin alueelle.

        Seurauksena isralilaiset kokoontui ja pistivät päreiksi koko ilkityön tehneen heimon, ei ainoastaan raiskaajia. Meni siinä sivussa henki n. 38030 israelilaiselta ja 43100 benjaminilaista 1 kaupungin asukkaat, jälkikorjuussa 25 000 benjaminilaista ja sitä rataa. Myöhemmin Israelia vainottiin ja yleensä viattomat joutus keskitysleireille tai muuten vainotuksi.

        Usein joku kansa tai rotu joutuu syntipukiksi yhden tai parin tyypin teosta. Sitä samaa löytyy joka kansasta. Jumala katsoo tasavertaisesti suomalaiseen, virolaiseen tai venäläiseen ym ym...
        Nyt olis tilaisuus sitten viettää joulu muistellen sitä että tämän kaiken takia Jumala otti ihmisen muodon ja kantoi todellakin kaikki synnit. Siksi voi tehdä parannuksen. Rotusorto lisääntyy koko ajan ja joskus valikoidaan lööppeihin mediassa uutiset jotka herättää kostomielialaa tiettyä ryhmää kohtaan. Monet pitää "manneja" varkaina tai puukko-junkkareina. Tietysi heissä on samaa kuin meissä alkuperäis-suomalaisissa. Silti on myös reilua ja huolehtivaa väkeä heissä, eivätkä jätä ystävää pulaan vaan ovat usein hyvin oikeudenmukaisia muukalaistakin kohtaan.

        Sodasta minä en tiedä, sitä on tavallaan koko ajan kadulla kun on murheita, pettämistä ja vedetään pää täyteen. Sitten tulee lisää ikävyyksiä. Tuhosin omaa elämää ja monen muun ihmisen elämää siinä sivussa ennen.

        Meillä on vaan yksi elämä ja se voi muuttua kun uskoo. Itkin kun Spede kuoli. Itkin kun Ehrnrooth kuoli. Itkin kun Kikka kuoli. Hänestä oli tehty joku julkinen korvike vastakohdaksi kaikelle mitä sana "rakkaus" sisältää.

        Itkin kun Nykäsestä tehtiin kaikkien "pelle". Minusta tuntui pahalta kun Rokkibaari-surmatun lapsuudenystävä tuli kuunteleen skittamusaa Aurajoen rantaan ja kertoi että se ei ollut mikään paha tyyppi. Tuntuu pahalta kun pressa-ehdokkaiden menneisyyttä kaivellaan ikäänkuin virheitä ei voisi korjata jatkossa.

        Tuntuu pahalta kun laivalla tapaa mukavan tytön eikä voi lähteä tapaamaan kun ajatteli että juttu kuitenkin hajois. Sitten taas
        joi.

        Ajattelin että uskoontullessa piti alkaa säveltämään vähemmän melankolisia lauluja niin ehkä taas joku piristyis. Siunattua joulua teille kaikille, varsinkin niille jotka luulee olevansa umpikujassa. Mikään ei ole Jeesukselle mahdotonta.
        E.J


    • turussa

      Otetaan lisää pakolaisia niin hyvä tulee.

      Oikein hyvää Itsenäisyyttä Suomalaisille.

      Muut saa haistaa vi..n.

    • hämmästynyt

      Järkyttävä tapahtuma.. mutta.. tässä taas tullaan tähän, että joka puolella kyllä julkaistaan ulkomaalaisen nimi, mutta entäs tämän rikoskumppanin nimi, ei missään julkaistu. Ketään ei näytä kiinnostavan se.

      • kato pv

        mitäsä avaat 10v vanhoja ketjuja, rasistiääliö...


      • al dum dum pam pam
        kato pv kirjoitti:

        mitäsä avaat 10v vanhoja ketjuja, rasistiääliö...

        huvaavata, jotku mulkku islam, jotku nutipää. Runkku kakka sakki kaikki. profetta ei ollut kuin kakkalla kun loi ählämit.


    • Löytyy vielä.....-

      Sika nimeltä Muajad Abdul Nabi Aziz Al-Khalidi on päässyt vapaaksi jo 4v sitten ja tietyt tahot eivät ole vieläkään löytäneet sitä sikaa...

      • Busra Al-Khalidi

      • on sukua

    • OIKEUSVALTIO

      Eikö poliisit puutu tuollaiseen suomalaisiin kohdistuvaan uhoomiseen? tietääkö joku missä tä busra opiskelee kun murhainfossa luki että hoitoalalla olisi !!!!!!!! Mahtaisko opettaja edes puuttua vai saako mamut tehdä täällä mitä vain?

      • mamut back

    • shi

      Great hometown show, sad news about Tommy Ramone. I just wanna smash some shit! -N

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2850
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2410
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2180
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1992
    5. 167
      1828
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe