Erätukku "luotettavin ostopaikka"?

Sanahelinää

Varoituksen sana kaikille, jotka aikovat tilata tavaraa Erätukusta:

Olen itse tilannut kalvopuvun syyskuussa ja puku tulikin varsin nopeasti muutamassa viikossa, mutta "etupaketista" jäi puuttumaan hirviliivit ja alusasu ( paita housut ).

Maksettuani puvun postiennakolla, sain tiedon vasta paketin mukana tulleesta kirjeestä, että puuttuvia tuotteita ei ole ja ne toimitetaan pikaisesti, kuitenkin vuoden loppuun mennessä.

Tästä tiedonannosta on nyt kulunut 2 kk.

Tänään oli vuoden viimeinen postipäivä, eikä Posti-Pate kantanut mukanaan puuttuvia varusteita.

Olen reklamoinut aiheesta marraskuussa ja keskustellut Erätukun kanssa puhelimitse, mutta silti mitään ei ole tapahtunut. Selityksiä kyllä löytyi, mutta ne eivät olleet relevantteja, sillä kalvopukua mainostetaan edelleen aktiivisesti metsästyslehdissä ja yrityksen omilla nettisivuilla ( jossa jopa on tämänhetkinen tilanne: "etupaketteja on vielä jäljellä" ).

Mainonta on mielestäni harhaanjohtavaa.

Mainittu tapahtumaketju täyttää mielestäni rikoslain 36 luvun 1 pykälän tunnusmerkit:

" Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. "

Yritys on mielestäni saanut oikeudetonta taloudellista hyötyä, koska asiakas ei ole saanut tilaamiaan tuotteita, jotka tämä on jo postiennakolla maksanut.

69

67209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tehdä asiasta

      ilmoituksen

    • reissumies

      Omakohtaiset kokemukset ko. puljusta ovat kehnonlaiset. Kuten jo mainittua niin toimitusajat ovat jotain käsittämätöntä, puhutaan kuukausista viikkojen sijaan. Yhteydenotoissa luvataan et tulee ens viikolla, tavarat on tulossa tehtaalta jne..kaikenlaisia selityksiä piisaa. Sähköpostitse lähetettyihin yhteydenottoihin ei mitään vastausta, tilatut tuotteet tulee eri paketeissa jolloin yritetään toimituskuluja veloittaa 2 kertaan vaikka on nimenomaan luvattu laittaa yhdessä paketissa. Aivan käsittämätöntä toimintaa ja tätä huonoa ja epävarmaa palvelua tuntuu saaneen todella monet asiakkaat. Itse olen lopettanut asioinnin heidän kanssaan ja varmasti moni muukin on tympääntynyt heidän tapaansa tehdä kauppaa.

      • uskomatonta

        juteltiin just meidän hirviporukan tyyppien kanssa ja kahdella muulla mun lisäksi puuttui noi hirvestys liivit ja kerrastot. olen kans soitellu erätukkuun jollekin naiselle ja aina vain sama selitys, tulee ensi viikolla.

        ei ole tullut vieläkään, johtuisko siitä, että tänne eteläsuomeen on pitkä matka.

    • erälex

      Enpä tiedä täyttääkö petoksen tunnusmerkit, mutta kannatta tutkia kuluttajnsuojalakia. Erätukun laatukaan ei täyttänyt odotuksiani ja heillä onkin pyrkimyksenä vaan massiiviset tilauskannat laadun ja palvelun kustannuksella. Tavaraa saa siten odottaakin.

      • Sanahelinää

        Alkuperäiseen viestiini sekä edelliseen keskustelijaan viitaten, olin juuri yhteydessä kunnalliseen kuluttajaneuvojaan, joka antoi ohjeeksi olla yhteydessä Erätukkuun ja sopia heidän kanssaan kauppasumman palauttamisesta niiltä osin, kun tuotteita on jäänyt toimittamatta.

        Tätä kirjoittaessani en ole saanut soittopyyntöihini vastausta, enkä myöskään puuttuvia tuotteita.

        Lisäksi kuluttajaneuvojan mukaan edellinen soittaja oli tehnyt valituksen samaisesta yrityksestä, mutta vain hieman toisenlaisesta tapauksesta. Tästä syystä kuluttajaneuvoja sanoi tekevänsä ilmoituksen eteenpäin omassa organisaatiossaan ( ööö, minneköhän... ).

        Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. :-)

      • Sanahelinää
        Sanahelinää kirjoitti:

        Lopputulos ei ole tätä kirjoittaessa vielä selvillä, sillä vielä voi tulla mutkia matkaan... Mutta lähes kalkkiviivoilla ollaan:

        Soittopyyntöihini vastattiin ja Erätukusta ilmoitettiin, että puuttuvat varusteet tulevat helmikuun loppuun mennessä.

        Ilmoitin, etten hyväksy kohtuuttoman pitkäksi venynyttä/venyvää toimitusaikaa ja että haluan puuttuvilta osin itselleni hyvityksen, koska olen itse pukuun tyytyväinen.

        Erätukusta ilmoitettiin, että minun tulee palauttaa kaikki jo saadut tuotteet ja he palauttavat luonnollisesti maksamani summan minulle takaisin.

        Tähän päädyttiin, koska vertasin Erätukun toimintaa ulkomailta tulleisiin epämääräisiin huijauskirjeisiin ( anna rahaa, et saa mitään). Se vertaus oli yritykselle liikaa.

        Loppu hyvin kaikki hyvin?

        Itse en haluaisi luopua jo saamistani tuotteista ja olisin ( jos homma olisi pelannut paremmin ) tilannut tod. näköisesti itselleni Erätukusta vielä ainakin kalvokengät. Nyt en aio tilata kyseisestä paikasta enää mitään.

        Enkä taida uskaltaa laittaa enää pakettia takaisin Ouluun, sillä pelkään, että jään loppujen lopuksi ilman sekä jo toimitettuja vaatteita, että rahojani.

      • Huijarit hirteen munistaan

        Laitat tavarat pakettiin ja mukaan lista palautettavista tuotteista, mieluiten alkuperäisen pakkauslistan KOPIO ja KOPIO mukana tulleesta kirjeestä että puuttuvat toimitetaan vuoden loppuun mennessä.
        Lisäksi mukaan kirjoittamasi saate, jossa kerrotaan tuotteiden palautuksesta ja että se on sovittu puhelimitse. Lisäksi maininta pankkiyhteydestäsi mihin lähettävät rahat.

        Pakkauksen teet todistajan läsnäollessa ja samoin menet hänen kanssa postiin lähettämään paketin.

        Pidät lähetyskuitin itselläsi ja odottelet rahojen tulemista.

        Jos ei ole tullut 30 päivän kuluessa paketin toimittamisesta perille (näkee postin seurannasta lähetyskoodin avulla), niin menet poliisin luo tekemään rikosilmoituksen petoksesta.

        Tietysti kannattaa ensin soittaa erätukkuun, noin 10 - 14 vrk kuluttua vastaanotosta ja tiedustella rahoja.
        Samoin (rahojen uupuessa) uudestaan 30 päivän kuluttua ja halutessa siinä välissäkin.

        Yli 30 päivän odotusaika ei ole kohtuullinen ja muistaakseni jopa laissa on mainittu tuo aika maksimiksi rahojen palauttamiselle. Ainakin se on kuluttajaviranomaisen tulkitsemana maksimi aika ja jos kestää pidempään niin kuuluu saada korvauksia suorituksen viipymisestä.

        Rikosilmoitus koska yli 30 vrk kuluttua vaikuttaa epätodennäköiseltä että rahoja palautetaankaan ja se on petos.

        Viimeisessä soitossa, silloin 30 vrk kohdalla kannattaa mainita että tekee rikosilmoituksen jos rahat ei ole tilillä xx päivänä (esim kahdessa päivässä)

        Eikä sitä erätukun asua kannata hautoa jos saa rahat takaisin epärehellisestä kaupasta. Vastaavia tuotteita samalla rahalla löytyy kyllä, kunhan ei osta mitään muotiväreissä olevia gore-texasuja ovh-hinnalla.

      • väärä koko
        Huijarit hirteen munistaan kirjoitti:

        Sain mittojen mukaan liian pienen asun ja parhaillaan mietin, uskallanko palauttaa koko roskan takaisin. Harmittaa vietävästi, kun odottelin tosi kauan lähetystä...
        Käsittämätöntä, että pelkän vyötäröympäryksen mukaan kuvitellaan asiakkaan koko.Puvun allekin pitäisi jotain mahtua.

      • Veivainen

        Ihan perseestä koko kauppa ei toimita tavaraa niin kuin on luvannut.Ei voi suositella kenellekkään.

    • Mikko T.

      Joo, saamatta on rahikaisellakin alusasu ja turvaliivit sekä "ylimääräinen lisäetu" viivästyksen johdosta. Itse meinasin kyllä patistella kuluttaja asiamiehen vähän korjailemaan ko. yrityksen toimintamalleja. Olen tässä ensiviikolla Ouluun menossa ja ajattelin itse henkilökohtaisesti käydä kysäsemässä puuttuvien tavaroiden perään. Jos sitä aikaa sattuu jäämään niin voisihan siellä useitakin tunteja odotella josko niitä rupeaisi kuitenkin löytymään.

      • Sanahelinää

        Aivan, tuo ylimääräinen lisäetukin unohtui. Se tuli lisäksi kaupan päälle, kun joutuu viisi kuukautta odottamaan.

        Vaan ei ole sitäkään näkynyt.

        En ole muuten omaanikaan vielä palauttanut, koska en halua siitä luopua.

      • Hiihtelijätär

        Niin tilasin minäkin laskettelupuvun joulun aikoihin. Ei mitään tietoa, ettei alusasuja ollutkaan saatavilla kuin vasta ehkä kevätpuolella maaliskuussa. Kiina ei pysty toimittamaan oli selitys.Laskettelut tehdään talvella ja talviloma on talvella.
        Olisin jättänyt tilaamatta ja perunut jos olisin tiennyt että luvataan vain.
        Ei enää tilauksia tästä kaupasta.

      • Luosto
        Hiihtelijätär kirjoitti:

        ...että ovat kyllä Suomessa, mutta eivät saa pois vapaavarastosta, kun Kiinasta ei saa tulla kuin tietyt kiintiöt tavaraa. Ja nyt tuo määrä on heidän mukaansa ylitetty.

        Tilaus on itsellä myös syyskuulta 2005 ja puuttuu alusasu.

      • liikkuja
        Luosto kirjoitti:

        ...että ovat kyllä Suomessa, mutta eivät saa pois vapaavarastosta, kun Kiinasta ei saa tulla kuin tietyt kiintiöt tavaraa. Ja nyt tuo määrä on heidän mukaansa ylitetty.

        Tilaus on itsellä myös syyskuulta 2005 ja puuttuu alusasu.

        Minä olen kyllä saanut kahdesta tiluksesta molempiin liityvän etupaketin alusasuineen nyt maaliskuussa, kun tilaukset tehtiin helmikuussa. Makuupussi, joka oli kahden tilauksen tekijän lisäetu on saamatta, eikä sen saapumisajasta ole mitään ilmoiteltukaan.
        Lisäksi olen ihmetellyt, miten siellä määritellään koot. Tilauksessahan kysytään kaikki mitat, mutta silti tulevat koot eivät täsmää. Yllätys oli myös se, että kaikki muut siltä tilaamani tuotteet ovat S kokoa, mutta alusasussa kokoni olikin XXS. Kaiken lisäksi alusasu ei ole minusta kyllä mitenkään erityisen toimiva, eikä kyllä pidä ihoa kuivana.
        Minun olikin nyt tarkoitus lähettää erätukulle palautetta, mutta en löytänyt heidän nettisivuiltaan mitään muuta tapaa saada heihin yhteyttä, kun tekemällä tilauksen. Ei ainakaan liian helposti nähtäväksi ole nettisivuilla yhteydenottamista heihin tehty. Täytyy kai sitten yrittää soittaa ja antaa sullisesti palautetta..

    • kypsynyt

      Olipa mielenkiintoista huomata, että muillakin on samanlaisia kokemuksia Erätukusta! Minun etupaketistani puuttui otsalamppu, jonka kyllä valitettuani sain nopeasti. Sen sijaan kaupanpäälliseksi kuuluvaa makuupussia en ole vieläkään nähnyt. Huhtikuussa tuli kirje, jossa pahoiteltiin toimituksen viivästymistä suuren kysynnän vuoksi ja "taattiin" toimitus huhtikuun loppuun mennessä. Toukokuun alussa taas tuli kirje, jossa oli sama pahoittelu ja toimitus "varmistettiin" toukokuun loppuun mennessä. Nyt on kesäkuu jo hyvässä vauhdissa menossa ja varmaan tällä viikolla tipahtaa seuraava kirje postiluukusta...

      • tilasin

        2,5 kk sitten tilasin etupaketin, ei ole tähän asti tullut mitään. Soitin sinne pari kertaa, aina lupasivat lähettää viimeistään parin viikon päästä. Perseestä koko firma. Meileihin ei vastata. Puhelimeen kylläkin mutta puhuvat paskaa. Olisin tarvinut pukua vaellusretkelle pari viikkoo sitten. En todellakaan ajatellut että se tulee joskus heinäkuussa jos ollenkaan.
        En ikinä sieltä tilaa mitään enää ja kaikille kavereille ja tutuillekin sanon asiasta ettei sieltä kannata tilata mitään.

      • Ruoja
        tilasin kirjoitti:

        Erätukku teettää pukunsa Kauko-Idässä edullisimmilla tehtailla, joita löytävät, siinä syy viivästyksiin. Kovan kilpailuttamisen huonoin puoli. Ihminen omalla ahneudellaan on luonut otollisen pohjan ko. riistolle; ei riisipalkalla jaksa tehdä suomalaisille ihan jokaista pukua.

    • futhark

      Löytyy erätukun takaa...yrittäjä MIKA MYLLYLÄ!!! Ei ihme jos on epäselvyyksiä =)

      • futhark

        myllylä onkin tuoteryhmäpäällikkö. ei tietoa onko yrittäjänä vai ei. ei laiteta siis hänen piikkiin epämääräisyyksiä.

    • Ritusa

      Olen tilannut ja tilattu perheeseemme kyseisestä liikkeestä useampia pukuja ja mm. gps laite ja olemme aina saaneet kaikki mitä on luvattu . Olemme erittäin tyytyväisiä sekä itse tuotteisiin ja kylkiäisiin .

      • Aktiiviulkoilija

        Uskomatonta puhetta, että Erätukun laatu olis korkea. Ainakin North Ice-puvut on täyttä paskaa laadultaan: vetoketjut ei toimi edes uutena, ompelelet aukeilee itsestään jne... Perheessämme on näitä kolme settiä ja kaikissa samat viat. Ja sitten näitä riepuja kehutaan oikein tieteellisesti tutkitun, voi p...se!!. Ikinä en osta mitään tästä liikkeestä. Luottamus tähän putiikkiin on mennyt heti ensi kaupoista alkaen. Jos edes jokin liikkeen tuote on tätä laadultaan, niin sama vaara piilee myös muissa tuotteissa. Nää puvut ainakin on selvästi jotain kiinan paskaa ihan varmasti!

      • Syntinen ja rehti

        Jos ne erätukussa näkee jo nimestä, että olet sielunveli! eli samaa lahkoa...

      • Myyrä
        Aktiiviulkoilija kirjoitti:

        Uskomatonta puhetta, että Erätukun laatu olis korkea. Ainakin North Ice-puvut on täyttä paskaa laadultaan: vetoketjut ei toimi edes uutena, ompelelet aukeilee itsestään jne... Perheessämme on näitä kolme settiä ja kaikissa samat viat. Ja sitten näitä riepuja kehutaan oikein tieteellisesti tutkitun, voi p...se!!. Ikinä en osta mitään tästä liikkeestä. Luottamus tähän putiikkiin on mennyt heti ensi kaupoista alkaen. Jos edes jokin liikkeen tuote on tätä laadultaan, niin sama vaara piilee myös muissa tuotteissa. Nää puvut ainakin on selvästi jotain kiinan paskaa ihan varmasti!

        Noin vuosi sitten ostetusta jakt-pro puvusta on vuori kulunut puhki.Erätukun mukaan kyse on viasta jota ei voi olla olemassakaan.Materiaalit ja laatu on taatusti huippua,ei ole ennen kukaan moisesta valittanut.Ja onhan ostosta jo yli vuosi,käytettykin viime talvena 3-4 kuukautta;oma moka mitäs ostit.Pitäisi laittaa omalla kustannuksella tutkittavaksi,kyllä me tutkitaan,mutta takuu on yksi vuosi ja vastuu on kuluttajalla.Kauanhan se kuosi kestikin!Muutaman kuukauden!Mahtavaa laatua kerrassaan joten voin suositella kaikille.Osta jostain muualta kunnon tavaraa jos haluat laatua.

    • oulun kadun kulkija

      Pääasia, että omistajat ajavat komeilla kalliimman sortin mustilla audeilla.

      T. Oulun kadun kulkija

      • Skeba

        Tilasin heinäkuussa Pro-kalvopuvun ja etupaketin. Se oli ihan vain hetken mielijohteesta kun soitin erätukkuun ja tilasin kyseisen tuotteen bonustavaroineen. Päätin sitten myöhemmin katsoa jos vaikka netistä löytäisin jotain tietoa kyseisestä paikasta ja tuotteista, ja löysin tietenkin tämän keskustelun. Pisti epäilemään koko juttua, mutta kun olin jo tilannut, niin mikäpäs siinä muuta kuin odottelemaan jos vaikka sieltä erätukusta jotain tulisikin.
        Kolme viikkoa sanoivat että kestää, ja kerran jopa jo soittelin sinne perään, ja silloin juuri samana päivänä olikin tullut saapumisilmoitus postista. Yllätyin hieman, olin sentään odottanut näiden juttujen jälkeen pidempää odotusaikaa. Kävin hakemassa postista paketin, maksoin sen ja vein kotiin. Jännitti hieman avata pakettia, jos vaikka sieltä puuttuisi jotain. Avasin paketin, ja siellä oli juuri kaikki tavarat mitä olin tilannut, jopa makuupussi joka tuli kaupanpäällisenä. Kootkin olivat juuri oikeat. Nyt pitäisi vain testata kalvopukua kunnon olosuhteissa jotta saisi jonkinlaisen kuvan laadusta. Toivon että sekin on hyvä, koska tähän mennessä kaikki on mennyt ihan niinkuin pitääkin.

        Välillä jotain hyviäkin kokemuksia tästä paikasta... :)

    • ostaja?

      no onkos noi tavarat saanu jos hakee itse suoraan myymälästä? Jahti pukujen laatu myös kiinnostaa?

      • Joona___

        löytyy myymälästä ja itse olen ollut todella tyytyväinen kalvopukuun.
        Mies on tykännyt myös Jahti vaatteista. Toimivat metsässä hyvin.

    • S.Mile

      Perheessäni on kolme tuollaista settiä. Talvella -06 tilasin kaksi ja toinen tuli viikossa, toista sai huhuilla. Kerrastot tulivat keväällä ja makuupussi kesällä. Eli ei ollut mukava ostokokemus tuo.. Mutta pidin tuotteista ja tilasin nyt itselleni puvun ja kengät. Toimitusajaksi ilmoitettiin kengille 2 viikkoa ja puvulle 4 viikkoa. Nyt kauppa toimi kuin rasvattu. Tulivat yhtenä lähetyksenä reilussa kahdessa viikossa. Myös maksutapoja oli lisätty. Tosin postikulut ovat melko suolaiset huolimatta puuttuvasta postiennakkomaksusta.
      Mutta yhteenvetona voin sanoa että olen tyytyväinen tuotteisiin ja toimitukseen nyt.

      • puvullinen

        Ja olen ollut tyytyväinen siihen sekä lisukkeisiin.
        Tilasin myös kalvofleecetakin ja siihen vasta tyytyväinen olenkin:

        Oli tänään päällä väliasufleecepuseron kanssa ja en ole kokenut suloisempaa oloa kuin tänään ihollani oli ja se pehmeys!

        Eli ei vielä murinata tavaroista. Ainoa oli se että eka tilaus meni vaihtoon kun oli liian pieni. Viikossa tuli sitten oikeat koot :)

      • ei vaihdeta
        puvullinen kirjoitti:

        Soitin asiakaspalveluun, kun kevyttopatun North Ice -puvun L-koon tilaukseen oli toimitettu M-koon hanskat. Ne olivat liian pienet ja mielestäni lasten kokoa.

        Asiakaspalvelusta sanottiin pokkana, että L-koon tilaukseen toimitetaan M-koon hanskat. L-koon hanskat on kuulemma tarkoitettu XL-koosta ylöspäin. Uskomatonta logiikkaa!

        Jos haluaa suuremmat hanskat, pitää kuulemma vaihtaa muukin puku suuremmaksi, vaikka se olisi nyt juuri sopiva.

        Myös fleecen kaula on liian tiukka (L-koko).

      • MUTTA HENGITTÄVYYS
        puvullinen kirjoitti:

        Ja olen ollut tyytyväinen siihen sekä lisukkeisiin.
        Tilasin myös kalvofleecetakin ja siihen vasta tyytyväinen olenkin:

        Oli tänään päällä väliasufleecepuseron kanssa ja en ole kokenut suloisempaa oloa kuin tänään ihollani oli ja se pehmeys!

        Eli ei vielä murinata tavaroista. Ainoa oli se että eka tilaus meni vaihtoon kun oli liian pieni. Viikossa tuli sitten oikeat koot :)

        Täys nolla, pukujen hengitys perustuu siihen että on ketjullisia reikiä jota aukoa ja joihin käyttäjä sitten kiinnittää huomiota aukomalla niitä tarpeen mukaan. Kangas itsessään ei hengitä tippaakaan ulos jos liikkuu lasten hiekkalaatikolta kauemmas, eli ei ole missään suhteessa siihen mitä iho erittää ulos.

      • harmittelija
        MUTTA HENGITTÄVYYS kirjoitti:

        Täys nolla, pukujen hengitys perustuu siihen että on ketjullisia reikiä jota aukoa ja joihin käyttäjä sitten kiinnittää huomiota aukomalla niitä tarpeen mukaan. Kangas itsessään ei hengitä tippaakaan ulos jos liikkuu lasten hiekkalaatikolta kauemmas, eli ei ole missään suhteessa siihen mitä iho erittää ulos.

        tilasin hiihtopuvun ja huomasin että ompaleet takissa on miten sattuu!Todella huonoa jälkeä ja lisäksi vielä helmasta sisäpuolelta revannyt.
        Ehdin jo avata alusasupaketin jota ei sit vaihdeta,kun koko paketti kaupanpäällisineen takasko?Mutta tällasesta laadusta en kyllä maksa!Saankohan koskaan rahoja takasin?
        alusasukin oli mielestäni mitotettu miehelle,vaikka naisten hiihtopuvun tilasin...

    • Hummanihoi

      Ystävät hyvät, pitäisi meidän kaikkien, kai, ymmärtää että ostamalla vaikkapa n.200 €:n tuotteet saat samalla n.300 €:n "etupaketin" tms. ja "maailman johtavien valmistajien huipputuotteet tms" jne jne. Eihän tuollainen toiminta voi olla kannattavaa, tai näyttääpä olevan, massiiviseen mainontaan on ainakin varaa.

      Itse (tyhmä) ostin ja palautin aikoinaan pari romupakettia, rahat sentään tulivat melko notkeasti takaisin.

      Eikö sentään kannatettaisi kotimaisia valmistajia, niitäkin löytyy (?), monen tuotteen osalta ja jos ei löydy niin: TOIMIIN KYNNELLE KYKENEVÄT !
      Maksakoon sitten enemmänkin. Yritän olla asiakkaana vaikka kippeempää lompsassa tekisikin, tai olen sitten ilman.

      • whitreg

        Hei kummasi erätukun tuotteet voittaa vertailussa kaikki mennen tuleen ja vielä palatessa.. repikää siitä..

      • Sisso

      • petetty
        Sisso kirjoitti:

        http://www.itella.fi/kokonaisratkaisut/toteutettujaasiakasratkaisuja/eratukku.html
        Eiköhän tuollainen 35miljoonan euron vuosittaista liikevaihtoa tekevä yritys ole ihan luotettava. em.

        2 kuukautta kesti ilmoittaa että ei ole maksamaani tavaraa nyt olen 2 viikkoa odottanut rahojani takaisin jos tällaista puljua kutsuu
        luotettavaksi niin on kriteerit melko alhaalla
        varasta voisi kutsua melko luotettavaksi samalla
        asteikolla

      • pettynyt tilaaja
        petetty kirjoitti:

        2 kuukautta kesti ilmoittaa että ei ole maksamaani tavaraa nyt olen 2 viikkoa odottanut rahojani takaisin jos tällaista puljua kutsuu
        luotettavaksi niin on kriteerit melko alhaalla
        varasta voisi kutsua melko luotettavaksi samalla
        asteikolla

        Tilasin kalvopukupaketin 17.9.2007. Tilaus toimitettiin lokakuun lopussa, koko oli kuitenkin väärä eli niiden moka, lähetin paketin heti takaisin. Sitten soitettiin ettei pakettia ole enää kuin sinisenä, sanoin että aivan sama kunhan lähetätte puvun. Nyt 10.11.2007 pukua ei ole vieläkään kuulunut. Viime viikolla soitin 2 kertaa ja sanottiin että on ruuhkaa...ja puku tulee pian. Maksoin puvun heti 17.9 mutta jos olisin tiennyt kuinka hidasta toimitus on, olisin jättänyt sen tekemättä.

      • ex-asiakas
        pettynyt tilaaja kirjoitti:

        Onko kokemuksia, miten systeemi toimii jos lähettää tilatun tuotteen myöhemminkorjattvaksi. Meneekö vuosi vai kaksi. Kuluttajansuojalaissa on kohta jossa sanotaan että myyjälle on annettava kohtuullinen aika korjata viallinen tuote.??

      • Jani 2000
        ex-asiakas kirjoitti:

        Onko kokemuksia, miten systeemi toimii jos lähettää tilatun tuotteen myöhemminkorjattvaksi. Meneekö vuosi vai kaksi. Kuluttajansuojalaissa on kohta jossa sanotaan että myyjälle on annettava kohtuullinen aika korjata viallinen tuote.??

        Viikoja menee, ja pitää muistaa että tilatuilla tuotteilla on takuu kikkailtu olemattomaksi.
        Pää-tuotteella materiaali takuu on vuosi mutta kaikilla muilla "kaupanpäällisillä" takuu on vain kolme kuukautta.
        En osta tuolta enäää ikinä mitään.

      • Meindl Taiga
        whitreg kirjoitti:

        Hei kummasi erätukun tuotteet voittaa vertailussa kaikki mennen tuleen ja vielä palatessa.. repikää siitä..

        Itse olen nähnyt vertailun jossa erätukun puku oli menettänyt ominaisuutensa kymmenen pesun jälkeen lähes täysin. Samoin toinen "laatutuote" Halti. Sastan puku oli saman käsittelyn jälkeen parempi kuin uusi. Itse en ole erätukun pukua käyttänyt mutta Haltista on kokemuksia jotka tukevat näkemääni testiä. En aio edelleenkään kokeilla erätukun kamoja jos Sastan laatu pysyy nykytasolla.

    • Issujussi

      Uskon, että niin puolesta kuin vastaan -kommentit ovat tässä keskustelussa perustellut. Tilasin itse muutama vuosi sitten ko. firmasta GPS:n (on nyt jo tullut!). Sen toimitus kesti luvattoman kauan. Muistaakseni lähemmäs kaksi kuukautta.

      Nyt tilasin joululahjaksi emännälle kalvopuvun. Luvattiin parissa viikossa ja puku tuli jo samalla viikolla. Eli nyt toimi toimitus ja kaikki kylkiäisetkin olivat mukana.

      Koko ei kylläkään ihan täsmännyt ja seuraava projekti on neuvotella vaihto. Tilatessa kyllä lupasivat, että voi vaihtaa, mikäli on väärän kokoinen eikä ole irroittanut lappuja vaatteista.

      • vituttaa!!!!!!!!!!!!

        kun ensin he kysyvät mittoja ja sitten kuitenkaan puku ei ole sinnepäinkään!

        Kukaan muu törmännyt tähän samaan ongelmaan?

    • harmistunut

      Minä en kait koskaan saa rahojanitakasin,kun huomasin liian myöhään virheen takissa...ompaleet on tehty todella huonosti ja saumat aukeilee.Nyt olen käyttänyt pukua ja avannut kaikki paketit sekä ottanut laput irti...voi mua..tarkastakaa kunnolla ne puvut kun tilaatte!Onko muilla vastaavia virheitä ollut puvuissa?

      • takkula

        kyllä ne kuule on samaa paskaa kaikki ulkoilupuvut saumat aukee ja vetoketjut hajoilee

      • veikhut
        takkula kirjoitti:

        kyllä ne kuule on samaa paskaa kaikki ulkoilupuvut saumat aukee ja vetoketjut hajoilee

        Ostin kesällä 2007 vaellukengät jotka pitivät veden ulkopuolella n.vuoden verran,nyt ne imevät vettä kuin sieni matalassakin vedessä.

      • ...ja pukuihin ommella uude...
        veikhut kirjoitti:

        Ostin kesällä 2007 vaellukengät jotka pitivät veden ulkopuolella n.vuoden verran,nyt ne imevät vettä kuin sieni matalassakin vedessä.

        Itse olen tietoinen että nuo jahdin kengät ovat täyttä potaskaa. Ei ne vettä pidä. Onneksi en itse ole kenkiin sortunut. Trezeta Jaeger kengät hommasin viime syksynä enkä ole katunut. Aidolla Gore Tex kalvolla ja Vibram vaimennuksella olevat korkeavartisen vaelluskengät. Ei ime vettä kunhan nahkan hoitaa hyvin. 189e maksoin silloin mutta ne saa n. 160e:llä. Eli ei paljon kalliimmat kuin jahdin kengät. Kuitenkin jahdin Camo puku ollut itsellä vedenpitävyydeltään erinomainen. Kokeilin heti alkuun sitä suihkussa, piti täysin. Hirvimettällä tullut kaatosateessa oltua useasti ja ei kastu. Mutta... se valituksen sana. A: Takin hihojen resorit ei kestä, B: Airtex2 ja scentech merkit kadonnu (ei haittaa mut silti :D ) C: Reisin kohdalta menevä sauma ratkennut ompeleestaan ja D: Hyvä ja halpa ei taaskaan kohtaa. Saa nähdä, pitäisi nyt lähettää housut takaisin erätukulle, katotaan löytyykö joustavuutta kun housut ostettu 2007 syksyl, eli on yli vuos menny vaik housuja käytetty vain hirvijahdissa eli n 5kk yhteensä.

      • Haaparannalta
        ...ja pukuihin ommella uude... kirjoitti:

        Takuu ei vastaa suomessa. Näin kävi minulle,kun ostin North Ice kevyttoppa puvun kaikkine lisukkeineen Haaparannalta ja irtosi hihan sisävuori ompeleesta. Laitoin Ouluun heidän pyynöstä,mutta ei ollut mitään miksi se on repeytynyt.Kommentti oli: VALITETTAVASTI EMME VOI
        HYVITTÄÄ KYSEISTÄ TAKKIANNE,KOSKA SE ON OSTETTU HAAPARANNAN MYYMÄLÄSTÄ.Vienkö minä japanilaisen auton japaniin jos vika tulee?

      • ...
        Haaparannalta kirjoitti:

        Joo arvasinhan sen ettei erätukku uusia housuja antanu kun oli vuosi menny ostosta. "Housut on pesty liian kuumassa". Housun lahkeiden molemmat saumat reisien kohdalta pettänyt ompeleista niin väittivät että liian kuumassa pesty. Isä heitti puhelimessa vasta vedoks että mikä siin on ku Fjäll Ravenin puku on ollu 6 vuotta ja pesty samallalailla eikä ole revenny yksikää sauma. Tuli puhelimessa hiljaista. Halpa ja hyvä ei kohtaa jälleenkään. Fjäll Ravenin Camo puku tuli postissa ja 3v takuun kera.

      • rahat meni hukkaan
        ... kirjoitti:

        Ostin kalvohousut syksyllä ja siihen kaveriksi takin. Otin myyjän avukseni, että saan varmasti hyvät ja sopivat housut. Sovitettiin ja kyykisteltiin ja todettiin, jotta hyvät on. Ja eiku kassalle. Nyt puolen vuoden päästä, kun painoa on tippunut aika roimasti yms. persussauma ratkesi. Laatupukujen ostajana marssin takaisin Erätukkuun valittamaan asiasta. Tulos oli tyrmistyttävä ja samalla kertaa valaiseva. Housut ovat alunperinkin olleet minulle liian tiukat..!!josta ratkeaminen johtuu eivätkä ne mene takuuseen. Jännällä odotan mitähän tuolle takille tapahtuu..se valaiseva osuus oli, että he eivät takuulla myy laatua eivätkä toimi vastuullisesti! Ensi kerralla minäkin ostan "tuttua ja turvallista" joka kestää niin kauan, että ehtii jo kyllästyä ;)

      • saanu halalavalla
        rahat meni hukkaan kirjoitti:

        jostain o n tingittävä

      • Meindl Taiga
        takkula kirjoitti:

        kyllä ne kuule on samaa paskaa kaikki ulkoilupuvut saumat aukee ja vetoketjut hajoilee

        Itselläni on Haglöfs Orbit Gore Windstopper housut, Oikean lahkeen vetoketjun vedin katkesi vaikkei housuja ole käytetty edes kymmentä vuotta lähes päivittäisessä käytössä. Korvaakohan takuu? Saman valmistajan Alert Windstopper-takki piti vettä kaatosateessa pyöräillessä vaikkei sen pitäisi olla vedenpitävä, onkohan tekovika? Silti pidän Sastan kamoja parempina.

      • Hoikka poika
        takkula kirjoitti:

        kyllä ne kuule on samaa paskaa kaikki ulkoilupuvut saumat aukee ja vetoketjut hajoilee

        vetoketjuja ja saumoja räjäyttelee.

      • huono ostos
        Hoikka poika kirjoitti:

        vetoketjuja ja saumoja räjäyttelee.

        Ostin viime syksyllä Kuopion erätukusta kalvopukupaketin. Pidin kalvotakkia alle kymmenen kertaa ja takin vetoketju jo levisi, eikä mennyt kiinni. Mitään vastaavaa ei ole sattunut minulle koskaan aikaisemmin minkään vaatteiden kanssa. Ostamani takin vetoketju oli siis täysin ala-arvoinen.

        Palautin takin liikkeeseen muutaman viikon päästä ja myyjä lupasi , että takin vetoketju korjataan, ja he soittavat asiasta kun korjaus on valmis, sanoivat että kestää ehkä pari päivää. Odotin sitten melkein kuukauden sitä soittoa, eikä asiasta kuulunut mitään. Soitin liikkeeseen asiasta ja he lupasivat tarkistaa missä takki on. Sen jälkeen meni taas pari viikkoa, eikä asiasta kuulunut mitään. Sitten ihan asiakseni piti lähteä eri paikkakunnalta ajamaan Kuopioon selvittämään tätä asiaa. Sitten paikan päällä asia lopulta selvisi hirmusen sähellyksen jälkeen. Liike ei suostunut vaihtamaan tätä selvästi heikkolaatuista vetoketjua, vaan kiristi vain vähän vetokejun kelkkaa. He sanoivat, että tuokaa takki takaisin, jos vetoketju ei kestä. Eihän se vetokeju sitten kestänytkään kun muutaman käyttökerran. Olin käymässä juuri Kuopiossa, mutta minulla ei ollut tällä kertaa kuittia matkassa (en yleensä matkusta kaikki kuitit mukana). Myyjä ei kuitenkaan suostunut tekemään takille muuta kuin taas vain kiristämään vetoketjua, tällä kertaa sen tekosyyn varjolla että meillä ei ollut kuittia mukana. Kyseisiä takkeja ei myydä missään muualla kuin eräntukun liikkeissä, ja myyjä jopa myönti takkien vetoketjutyyppivian, mutta silti he eivät suostuneet tekemään asialle sen enempää. Minun pitää siis vielä kerran mennä käymään liikkeessä kuitin kanssa. Asun Joensuussa, ja he ainakin väittivät että voisin käydä Joensuun erätukun liikkeessä takin ja kuitin kanssa. Saa nähdä miten tässä nyt lopulta asian käy mutta se on varmaan ,että Erätukussa on erittäin huono asiakaspalvelu. En suosittele ostamaan erätukusta mitään.

      • Täyttä paskaa
        huono ostos kirjoitti:

        Täyttä paskaa

    • t:roosa nevalainen

      -lol-

    • Asemies78

      Joskus erehdyin ostamaan JahtiJakt holopunatähtäimen. Epäonneksi laite lojui hyllyssä pari vuotta ja kun sitten innostuin asentamaan sen Rugerin pienoispistooliin niin ei edes siinä pysyny kohdallaan, myin sen airsoftaajalle reilulla tappiolla, hän oli kyllä hyvinkin tyytyväinen ostokseensa. Eräs aseseppä kiroaa kaiken jahtijakt-optiikan alimpaan helvettiin =)

    • aippalainen

      GPS--Carmin tilattiin ja tulkin ihan OK mutta kartat joita mainostettiinn eivät Lapin osalta ainakaan ole sitä mitä mainostettiin. Valkeaa aluetta vaikka kuinka paljon ja just siellä missä hirvenpyyntialueemme on eli Porttipahdan tekojärven ympärillä Pomikairassa. Tietenkään sitä ei kerrottu silloin kun tilaus tehtiin ja nimenomaan sitä kysyttiin että kartat ovat ajantasalla metsäautoteiden osalta. Kun annettin palautetta väitettiin vain että kyllä kaikille asiakkaille kerrotaan. Paskan Marjat .
      Samoin on tilanne pohjoisempana. Ei sillä laitteetta tee pohjoisen vaelluksella mitään.

    • EI koskaan

      Metsästäjä 5/ 2011. Näky olevan ilmoitus Retkitukku nimiseltä firmalta. Näyttäs olevan samaa "kaartia " Erätukun kanssa.

    • Retkellä24/7

      Erätukku ja Retkitukku on kaks ihan eri firmaa... Niillä ei tällähetkellä oo mtn muuta yhteistä ku se että ET:n entiset omistajat on perustanu sen RT:n.
      Mut esim. RT:n omistaja ei oo ollu erätukun omistaja eikä perustaja mut joskus nuorempana on kyl ollut töissä siellä.

      • Atlantis69

        Aijaa... Ihan sama mulle, onko ollut töissä vai omistamassa, vai mitä.

        Ostan sitten, jos tarvin jotain, jos on halpaa ja tavara liikahtaa. Halvalle riistakameralle voisi olla aina käyttöä, mutta ennen kuin mitään tilaan haluaisin kuulla kommenttejanne.

        Onko tavaran liikahtamisesta kellään tietoa? Onko joku jo tilannut jotain ja millaisia kokemuksia?

        Itse toivoisin tuonne ainakin lisää tuotteita - nyt siellä on hyvä alku, mutta aika rajallisesti kyllä näin sievästi sanottuna tuotteita.

    • EI koskaan

      Retkellä 24/7 sano suoraan, että samaa porukkaa.

    • semmosta se

      Ihme touhua tuola jyväskylän erätukussa. menin ostamaan jousi taulun taustaa, menin kassalle sanoin että ottaisin vielä yhden tuotteen. myyjä otti ensin 39.90e ja lähti varastoon hakemaan tuotetta. tultuaan käski maksaa 46e antoi siitä kuitin ja vielä piti antaa 32e Tästäkin antoi kuitin, mutta ennen varastoon lähtemistään ottamastaa summasta ei kuittia antanut. sekavaa on laskutus eikä summissa pysy mukana. JÄLKEEN PÄIN HUOMASIN ETTÄ TULIN KUSETETUKSI rahaa otettiin 12e liikaa rikas ei tunne sääliä köyhää kohtaan ! Soitin sinne kyllä kuulemma oikein on rahat otettu, mutta ei kuittia ekasta maksusta annettu niin millä todistat. kyllä jäi p@skan maku suuhun, oli muuten eka ja viimeinen kerta kun asioin liikkeessä OLKAA VAROVAISIA En oo muuten ennen joutunut maksamaan kolmessa osassa missään .

    • vakt

      Googletin aihetta "North Ice vetoketju" ja tuttuja kokemuksia löytyy näköjään useammaltakin keskustelupalstalta. Viiden takin kokemuksella voin vakuuttaa, että Erätukun North Ice takeista hajoavat ensimmäisenä vetoketjut. Kyseessä ovat olleet eri aikoina ja eri käyttäjille ostetut takit, joista kaikista on rikkoutunut vetoketju. Kyse ei siis ole mistään "sattumasta","käyttäjästä", "virheellisestä erästä" tai muusta epämääräisestä syystä johtuvat viat vaan yksinkertaisesti North Ice takit on varustettu huonolla ja nopeasti rikkoutuvalla vetoketjulla. Enää en kokeile onneani tämän tuotemerkin kanssa.

    • KAPITALISMI PILAA!!

      Täyttä tuubaa!! kiinalaista tosin jotkut hyvääkin tuotetta MUTTA NYLKYHINTAAN !! Kun ajatellaan miten halvalla suomalainen kauppias tuotteet kiinasta saa. En mene kyseiseen kauppaan suomalaisen ahneen kauppiaan takia.

    • erät ukkuun

      Mulla on toinen Erätukun kalvopuku menossa, lisäksi omistan yksittäisen kalvopusakan ja kevyttoppapuvun. Kaikki asut ovat olleen kovassa käytössä, eikä pahaa sanaa ole sanottavana. Ensimmäinen kalvopuku oli käytössä kymmenisen vuotta, sitten se siirtyi mökkipuvuksi, koska halusin jo uuden värisen puvun. Yksittäinen kalvotakki on keväisin ja syksyisin lähes jokapäiväisessä työmatkakäytössä. Muutamaa vuotta vanhaa kevyttoppapukua käytän vain kovimmilla pakkasilla, mutta vuosien mittaan sillekin tulee käyttökertoja lukemattomia. Kaikissa on vetoketjut kestäneet ja vedenpitävyys säilynyt.

      Se, mitä moitin on, että uusin kalvopukuni on todella reilunkokoinen, vaikka on "mittojen mukaan" tehty ja kokoa xs. En siitä alkanut valittaa, koska tuntui hassulta, että tämänkokoinen ihminen käyttäisi xxs-kokoa ;) Oikeasti ajattelin, että mahtuupa talvella enemmän vaatetta alle.

      Kaiken kaikkiaan ole ollut tyytyväinen Erätukun vaatteisiin, enkä näe mitään estettä sille, ettenkö jatkossakin tilaisi sieltä vaatteita.

    • Erätukku huijaa!!!

      Edelleen näköjään erätukussa toimitukset tökkii vaikka lupaavat 10päivän sisällä tuotteen.. eipä ole tilausta näkynyt ja olen sitä jo 4 viikkoa vartonut! saa jäädä kyllä postiin se paketti ja ostan jostain muualta, maksan mieluummin enempi kuin tuonne erätukulle mitään enää koskaan!!

    • eränloppu

      yrityssaneeraushakemus jätetty eli konkurssi tulee!

    • Anonyymi

      Kyllä vain, "asiakaspalvelu" -70 luvulta. ..varastosta löytyy...tuli henkilö joka tietää,lähetetään huomenna,,, jne..jne..Jos minä valehtelisin omille asiakkaille ,lopputilihän siinä tulisi. Erätukulla HIVENEN toiset ohjeistukset ..huh.huh

    • Anonyymi

      Up.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6599
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4253
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2670
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2050
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1578
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1074
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe