Focus C-Max 1. huolto

countergear

Noniin, nyt on 20' takana ja korjaamokäyntejä paljon vähemmän kuin ceevitosella vastaavana ajanjaksona.

Normaalin perushuollon lisäksi seuraavat kohdat huollettu:
-Vaihdettu takaluukun avauskytkin - kenkkuili muutaman kerran pesun jälkeen.
-Sumarit suunnattu uudelleen - edelleenkin olen sitä mieltä että niistä ei ole mitään hyötyä.
-Etuoven tiiviste vaihdettu uusintana, ensimmäisen yrityksen tulos ei miellyttänyt silmää. Nyt on ok.
-Koneeseen ladattu softapäivityksiä.
-Radio menee vielä korjaukseen/vaihtoon, näyttö välkyy oudosti silloin tällöin.

Tankkaukset (kaikki)
http://www.tankkaus.com/graph_yearcons.php?car=5131

Varsin vaivatonta on kaikkiaan ollut. Ihan sopivan kokoinen 5-henkiselle perheelle, etenkin kun nuorimmainen jätti lastenvaunukaudet taakseen on maxin tila riittänyt ihan mainiosti.
Ajettavuudeltaan auto tuntuu kohtuu hyvältä, vaikka selvää on, että edellinen vitonen antoi tasaisempaa kyytiä, toisaalta talvikelillä toisinaan liiankin tunnotonta.
Ei ole espiä eikä tcs:ää, enkä niitä kaipaakaan, mutta vakionopeussäädin olisi sittenkin pitänyt tajuta ottaa. No, ehkä tuon saa joskus edullisesti jälkiasennettuakin.
Toistaiseksi olen vielä tyytyväinen valintaani.

Ainiin, joskus taannoin tälläkin palstalla kirjattu vaimea klonk-ääni, joka kuuluu vaihtamisen yhteydessä on huoltopäällikön mukaan normaalia. Esiintyy myös uudessa mondeossa. Liittyy johonkin uuteen rakenteeseen vauhtipyörässä.

Sillee...

23

14131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cmaxilainen

      Kerropa tarkemmin: Mitä softapäivityksiä, mikä kolahdus vaihtaessa? Kysyin softajutuista, mutta ei kuulema ole. Ei kolahtele vaihdettaessa. Kello softapäivitetty, pelaa nyt hyvin, tarkoitatko sitä?

      • countergear

        Vaikutti jotenkin käyntiin kylmämä. Havaittava ero on, että ihan kylmän koneen joutokäynti on noussut n. 200 rpm. Mutta kyseistä nousua ei kestä kuin ihan muutama minuutti - ei haittaa ainakaan minua, itse asiassa hyvä vaan, saa äkkiämmin lämpöä hyttiin.
        Kolahdus taitaa kuulua vain 1,8-125hv ja isompiin konstruktioihin, jotenkin sain sen käsityksen että vm 2005 ja siitä eteenpäin. Kolahdusääni on todella vaimea, eikä sitä loskakelillä kuulu lainkaan, kun renkaista tulee sen verran paljoa melua hyttiin.

    • Ekat 70 000 km ovat takana ja takuu alkaa olla loppumaisillaan tässä viat jotka on takuuaikana korjattu:

      - 10/04 20 000 km Eberin ja ajotietokoneen ohjelmiston päivitys.Päivitys ei auttanut, väärä ohjelmaversio.
      (1.vika: Eberi ei pysähdy ollenkaan vaikka moottorin läpötila nousee normaalitasolle).
      - 04/05 45 000 km sisempien vetonivelten suojakumien liimaus ja Eberin vaihto uuteen. Eberi ei tullut vieläkään täysin kuntoon, ohjelmisto versio edeelleen väärä.
      (2. vika: sisempien vetonivelten suojakumit vuotaneet vaseliinia ulos talven aikana)
      - 10/05 61 000 km imuputkistoa uusittu ja huohotinletku uusittu. Ajotietokoneen täydellinen uudelleen ohjelmointi (esim. radion kello ja Eberin ohjaus kuntoon).
      (3. vika: öljyä imuputkistossa, hiusmurtuma imukanavassa)
      - 12/05 65 000 km vetoakselin tukilaakerin uusiminen ja taka-akseliston koiranluun uusiminen
      (4. vika: ylimääräinen ääni etupäässä ja
      5. vika: kolina takana)
      - 1/06 70 000 km pakoputken kiinikkeen uusiminen
      (6. vika: pakopuken kannatin murtunut)

      Näiden lisäksi normaalit huollot 20, 40 ja 60 tkm. Kustannuskset työn osuus noin 300 € ja varaosien/tarvikkeiden 250 € (itse hankittu)

      Aika monta kertaa tuolla pajalla on pitänyt vierailla (oli alkusarjan auto), mutta toivottavasti seuraavat 70 000 km ovat sitten huolettomampia. ;-)

      Polttoainekulutusta olen seuraillut ja ne löytyvät täältä:
      http://www.tankkaus.com/graph_yearcons.php?car=2014

      Ajoneuvon tarkemmat tidot löytyvät täältä:
      http://www.tankkaus.com/cardata.php?nr=2014

      Auto on kyllä ollut erinomainen ajaa. Erityisen mukavaksi ajon tekevät vakionopeudensäädin, kuljettajan penkin kyynärtuki ja Sonyn MP3 soitin.

      Niin ei mullakaan ole ajonvakautusta tai luistonestoa. Hyvin on talvella pärjätty ilman niitäkin, kun renkaissa löytyvät nastat.

      Kaikki kokemukset C-Maxista ja Focus II olisivat mielenkiintoista lukea ja erityisesti diesel versiot kiinnostavat.

      Toivottelen hyvää jatkoa kaikille Focus II ja C-Max kuljettajille, vaikka nyt sattuukin olemaan perjantai 13. ;-)

      • countergear

        "Aika monta kertaa tuolla pajalla on pitänyt vierailla (oli alkusarjan auto), mutta toivottavasti seuraavat 70 000 km ovat sitten huolettomampia. ;-) "

        Näin oli sen C5:n kanssa, paljon oli kaiken laista vielä toisen vuosikerran, joskin kevätpuolen, autossa

      • TEP
        countergear kirjoitti:

        "Aika monta kertaa tuolla pajalla on pitänyt vierailla (oli alkusarjan auto), mutta toivottavasti seuraavat 70 000 km ovat sitten huolettomampia. ;-) "

        Näin oli sen C5:n kanssa, paljon oli kaiken laista vielä toisen vuosikerran, joskin kevätpuolen, autossa

        Molemmat tuossa viittaatte etupään kolahdukseen.
        Itselläni (C-Max 04) kolahtelua kuuluu myöskin, etenkin liikkeelle lähdettäessä heti kun kytkin on nostettu klonksahtaa silloin tällöin aika äänekkäästi. Klonksahdusta ei kuulu aina, mutta ääni on selvästi voimistunut viime kuukausina. Lisäksi pienempää klonksuntaa kuuluu silloin tällöin etupäästä etenkin sillon kun pyörät ovat linkussa ja alusta epätasainen.

        Kuullostaako tutulta?

        Ja on 1,6 TDCI -04.

        TEP

      • countergear
        TEP kirjoitti:

        Ääni kuuluu kytkintä nostettaessa, ei missään tapauksessa sen jälkeen kun kytkin on nostettu. Renkaiden asennolla en ole tässä yhteydessä havainnut olevan merkitystä.

      • TEP kirjoitti:

        Molemmat tuossa viittaatte etupään kolahdukseen.
        Itselläni (C-Max 04) kolahtelua kuuluu myöskin, etenkin liikkeelle lähdettäessä heti kun kytkin on nostettu klonksahtaa silloin tällöin aika äänekkäästi. Klonksahdusta ei kuulu aina, mutta ääni on selvästi voimistunut viime kuukausina. Lisäksi pienempää klonksuntaa kuuluu silloin tällöin etupäästä etenkin sillon kun pyörät ovat linkussa ja alusta epätasainen.

        Kuullostaako tutulta?

        Ja on 1,6 TDCI -04.

        TEP

        Mulla ei ole ollut mitään ongelmia kytkimen nostoon liittyen. => ei mitään ääniä ole tällöin tullut. Mahdollisia vikakohtia voisivat olla pakoputken kiinitys ja ehkä imukanaviston liikkuminen, niitä on korjattu ainakin mun ajoneuvossani.

        Etuakselistosta kuuluva kolina/lotina ilmenee vain liikkeellä olleessa. Nopeus noin 30-40 km/h ja säännöllisissä pomppuissa (nimismiehen kiharat taikka tien poikittaiset hidastusraidat). Itse en ole havainnut ohjauspyörän asennon taikka lämpötilan vaikutusta ääneen.

        Tämä etupään kolina/lotina voi olla se sama tällä palstalla esillä ollut Focus II raidetankovika.
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=4500000000001049&posting=22000000012524327

      • vesku
        TEP kirjoitti:

        Molemmat tuossa viittaatte etupään kolahdukseen.
        Itselläni (C-Max 04) kolahtelua kuuluu myöskin, etenkin liikkeelle lähdettäessä heti kun kytkin on nostettu klonksahtaa silloin tällöin aika äänekkäästi. Klonksahdusta ei kuulu aina, mutta ääni on selvästi voimistunut viime kuukausina. Lisäksi pienempää klonksuntaa kuuluu silloin tällöin etupäästä etenkin sillon kun pyörät ovat linkussa ja alusta epätasainen.

        Kuullostaako tutulta?

        Ja on 1,6 TDCI -04.

        TEP

        omassa C-M:ssä oli samantyyppiset oireet,kytkin levesi jonkin ajan päästä.En tiedä onko Teidän kolahdus saman tyyppistä, toivottavasti ei.

      • max

        Ostin juuri tuollaisen käytettynä ja takuuta olisi vielä vähän jäljellä, joten pitäisi kaikki oleellinen saada korjattua.

        Oletteko törmänneet sellaiseen vikaan että kun ajaa jollain vaihteella suht pienillä kierroksilla ja painaa kaasun pohjaan niin kuuluu räminää/kolinaa jostain konehuoneen suunnalta? Voisiko liittyä tuohon pakoputken kiinnitykseen?

        Mistä tietää onko autossa eber vai sähkövastus?

        Pystyvätkö huollossa ottamaan pois tuon ilmoituksen (piippaus) tuosta lisälämmittimen toiminnasta - näillä ilmoilla kun ilmoittelee vähän väliä että 100%, 50%, 100%, 50%..

      • max kirjoitti:

        jos tuollaisi ilmoituksia 100% tai 50% lisälämmittimestä tulee, niin Eberi on.

      • maxia
        vesku kirjoitti:

        omassa C-M:ssä oli samantyyppiset oireet,kytkin levesi jonkin ajan päästä.En tiedä onko Teidän kolahdus saman tyyppistä, toivottavasti ei.

        kuuluu ensilähdöllä kotipihalta seisomisen jälkeen.

        2l, automaatti

    • Masa

      Käväsin sunnuntaina katselemassa Vaunulassa C-Maxia, mutta taitaa jäädä sitten liikkeeseen :-(
      Oli muuten ihan kelvokkaan tuntuinen peli...

      • Ei kannata noita takuuaikaisia vikoja pelätä, ne on ehditty nyt tilattaviin autoihin korjata jo tehtaalla.

        Oma ajoneuvoni oli tilattu lokakuussa 2003 ja se tuli mulle helmikuussa 2004. Joulukuusa 2003 se oli kokoonpantu => aivan ensimmäisiä 1.6 TDCi moottorilla olevia.

        1.6 TDCi on moottorina yliveto, valitettavasti se ei ole enään tuontiohjelmassa.
        1.8 bensakin on kelpo valinta, sitä kehuttiin Volvon V50 keulallakin.

        Hyvät ajo-ominaisuudet ovat kuitenkin auton tärkein ominaisuus.

        Ainahan sitä voi tinkiä kaupan päälle Ford Protect Käyttöturvan jos epäilee että takuu ei riitä!

      • Masa
        janti kirjoitti:

        Ei kannata noita takuuaikaisia vikoja pelätä, ne on ehditty nyt tilattaviin autoihin korjata jo tehtaalla.

        Oma ajoneuvoni oli tilattu lokakuussa 2003 ja se tuli mulle helmikuussa 2004. Joulukuusa 2003 se oli kokoonpantu => aivan ensimmäisiä 1.6 TDCi moottorilla olevia.

        1.6 TDCi on moottorina yliveto, valitettavasti se ei ole enään tuontiohjelmassa.
        1.8 bensakin on kelpo valinta, sitä kehuttiin Volvon V50 keulallakin.

        Hyvät ajo-ominaisuudet ovat kuitenkin auton tärkein ominaisuus.

        Ainahan sitä voi tinkiä kaupan päälle Ford Protect Käyttöturvan jos epäilee että takuu ei riitä!

        C-MAX 1.8 automaatilla, onko siitä kellään kokemusta?

      • BigMike
        Masa kirjoitti:

        C-MAX 1.8 automaatilla, onko siitä kellään kokemusta?

        Jos tuo 1.8 tulee sillä CVT automaatilla niin on siis aivan mahrottoman kiva vaihteisto. (Sori kun en jaksa tarkistaa fordin sivuilta :)
        Itselläni 1.6 TDCi tuolla CVT:llä ja on kyllä kiva ajella.
        Jos tuntuu, että haluaa välillä vaihdella itsekkin, niin 7 vaihdetta luulisi riittävän. Ja on muista malleista poiketen "oikeinpäin" tuo vaihtaminen. Taakse isompi ja eteen pienempi. Kyseessä siis ns. ralliauto-vaihteisto.

      • Hande
        BigMike kirjoitti:

        Mitään ihme robotti-viiveitä? Vaan kyse on normaalista automaatista (portaattomasta)?
        Ainakin C2:n oli ihan kauhea ajettava atomaatilla. Kun vaihtoi rattinamikoista, oli ajo ihan siedettävää.

      • BigMike
        Hande kirjoitti:

        Mitään ihme robotti-viiveitä? Vaan kyse on normaalista automaatista (portaattomasta)?
        Ainakin C2:n oli ihan kauhea ajettava atomaatilla. Kun vaihtoi rattinamikoista, oli ajo ihan siedettävää.

        Pitäisi määritellä normaali ;) No saivartelu sikseen.
        Siis erittäin miellyttävä ajaa. Ns. normaali kierrosten nostoviive on aina liikkeelle lähdössä, mutta muuten ei mitään viiveitä.
        Poljin pohjaan niin johan mennään eikä paljon keppivaihteisia autoja rinnalla näy ;)
        (ja nyt ei sitten 500hv manuaaleilla ajelevien tarvitse saivarrella.. saa toki, niinkuin minäkin ;)

    • BigMike

      "-Sumarit suunnattu uudelleen - edelleenkin olen sitä mieltä että niistä ei ole mitään hyötyä."

      Mitä hyötyä niistä pitäisi olla?
      Ilmeisesti käytät niitä lainvastaisesti lisävaloina?
      Sakeassa sumussa tai kunnon lumipyryssä niistä on jotain hyötyä.

      • nonniin

        Mitä hyötyä niistä pitäisi olla?
        Ilmeisesti käytät niitä lainvastaisesti lisävaloina?
        Sakeassa sumussa tai kunnon lumipyryssä niistä on jotain hyötyä.

        No ellei lisävalot ole lisävaloja niin mitä ne sitten ovat? Sinä olet poliisi sitten näitä teittemme ritareita, omatoimisia valonvilkuttajapoliiseita?

      • paskoja jo uutena
        nonniin kirjoitti:

        Mitä hyötyä niistä pitäisi olla?
        Ilmeisesti käytät niitä lainvastaisesti lisävaloina?
        Sakeassa sumussa tai kunnon lumipyryssä niistä on jotain hyötyä.

        No ellei lisävalot ole lisävaloja niin mitä ne sitten ovat? Sinä olet poliisi sitten näitä teittemme ritareita, omatoimisia valonvilkuttajapoliiseita?

        ei ihme et nyt noita ei kukaan huoli.saa miltein ilmaseksi. missäs peuku on kun ei oo taas kehumassa helvetin hyvää autoo. klonksuu paukkuu ja kolisee.70 000km ja sata kertaa pajalla. nyt nuo on varmaan jo sulatettu ratakiskoksi.

    • Cgear

      Kappas, löyty moinen vanha ketju vielä...
      Noniin nyt 147tkm takana ja seuraavat rempat on tehty tuon alun (20tkm huolto) jälkeen omaan piikkiin. Akku vaihdettu, etujarrupalat, takaluukun avauskytkin (oli päässyt vettä sisään ja jäätyi viime talvena ja hajosi), peruutusvalon kytkin ja nyt katsastukseen koiranluut ja etuiskarit. Aika lailla vähillä vioilla kuitenkin on päästy!
      Myyjän piikkiin meni laturin vaihto, jossain about 80tkm tienoilla ellen ihan väärin noita kilometrejä muista.
      Senverran tuunasin, että vaihdoin uudemman mallin leditakavalot nuiden alkuperäisten tilalle, sopii paikoilleen ilman mitään muutoksia (löyty purkaamosta sopuhintaan).
      Ruostetta ei ole missään, auto massattu heti uutena.

    • JES!

      Hyvä, niin sitä pitää. Suojaus on ainoa mikä oikeasti voi pitää auton ruosteettomana yllättävänkin pitkään. :)

      Taputa itseäsi selkään, olet tehnyt hyviä valintoja (ainakin massauksen osalta). ;P

    • Cgear

      Olivat Fordilla virallisesti sitä mieltä että kyllä uusi auto kestää, mutta että kyllä he hoitaa sen massaukseen jos niin haluan ja näin tehtiin. Työ teetettiin koivulan ruoste-estossa, on tuossa turun ja kaarinan rajamaastossa, niitä harvoja paikkoja joista ei ikinä ole kuullut valituksia. Löivät vielä suojaamostakin muistaakseni 10v takuun työlleen jos auto tarkistutetaan heillä 3v välein, tarkistus/täydennysruiskutus maksoi hajamielisen muistini mukaan jotain alle 200e.
      Eihän tuollaista raski edes mennä vaihtamaan kun tietää historian ja että pellit on taatusti kunnossa, ehkä jopa paremmassa kuin kertaluokkaa uudemmissakin kulkineissa.
      Enoni taannoin lausuma viisaus; tekniikkaa voi jonkun verran korjatakin mutta jos pellit menee alta niin siiten on piru irti. Taisi äijä viitata -76 corollaan, mutta totta vielä tänäpäivänäkin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      148
      4723
    2. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      106
      1698
    3. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      90
      1549
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      37
      1222
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      108
      1050
    6. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      26
      993
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      51
      967
    8. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      74
      874
    9. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      44
      774
    10. Jos oot täällä,laita tunniste.

      Muuten en lue!
      Ikävä
      47
      773
    Aihe