AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

Solifer skootteri

131 Vastausta 131 949 Lukukertaa
Onko kellään tietoa tästä? Kaveri oli nähnyt erään rautakaupan osastolla k.o vehjettä myytävän noin 900 euron hintaan . Yritin etsiä netistä kuvia mutta tuloksetta. 4-tahti kone kuulemma sisässä.

No huh huh

Mistä ovatkin keksineet: "Nyt tulevat Kolmannen Polven Soliferit, Suomalaisen suunnittelun, insinöörityön sekä globaalisen yhteistyön tulokset."
Noilla mopoilla ei ole mitään tekemistä suomalisella suunnittelulla ja insinöörityöllä.
Ne kun ovat puhdasta kiinalaista tuotantoa alusta loppuun saakka.

Soliferissa on suomalaistakin tuotekehittelyä

Totuus on, että Soliferin skootterit ovat kiinalaista alkuperää, niinkuin valtaosa nykyskoottereista. Peugeotkin siirsi Kiinaan oman skootteritehtaansa vastikään.

Soliferissa on kuitenkin käsittääkseni tehty kymmeniä, jollei satoja modifikaatioita Suomen oloihin. Katemateriaali on kestävämpää seosta kuin perus-kinkeissä ja sähkötyöt on pistetty täysin uusiksi. Olen itse päässyt seuraamaan "kolmanne polven" Soliferin rantautumista Suomeen ja ihan ok kampe on kyllä kyseessä. Suomen myydyin skootteri muuten.

Solifer skootterit

Ei kyllä ole mitään suomalaisempaa näissä Solifereissa. Markkanamiesten hapatusta. Yhdessä tehtaassa tehdään monen eli merkin skoottereita. Katteiden värit, mallit ja nimitarra kyljessä vain vaihtuu..

suomi

totta et oon valmistanut kyseisen skootterin mut jätin muovista tehdyn variaattorin ja halppis muovin halvempiin ja tehottomampiin
totuus on. mulla on kolmen vuoden kokemus soliferista katteet on kuttaperkaa eikä ne kestä yhtään pakkasta kun vähän kolhasee niin kappaleet sinkoilee.piuhan mouvikuori halkee pakkasessa niin että niitä saa olla korjailemassa kokoajan olen jo vaihtanut piuha sarjan aina pitää ottaa aivoboksi kotiin että låhtee käyntiin.ajan muutan sillä kesät ja talvet.heitän sen paskan keväällä romuttamolle ja hankin oikean scootterin!!! ter.nytte loppu jatkuva ropaaminen.
itse olen hankkimassa skootteria ja yhdessä kaupassa maksaa 995e. isä sanoi että kuintekin kiinassa tehtyjä koneita. onko ne missä valmistettu ja onko kellää kokemusta solifer skoottereista. et onko ne hyviä/kestäviä

eli ihan hyviä on vaikka. ku isä myös mietti että onko niihin varaosia jos kerta kiinassa on valmistettu koska kyllä nyt kaikki kiinasssa valmistetut tavarat tietää
Totuus on että nokian kännykät tehdään kiinassa

huhhuh

mitä vittua te köyhät tuutte tänne valittaa jostain kinkki tehtaista? ootte vaa kateellisia ku ette ite tommosta ikinä tejän palkala saa
"huhhuh
mitä ****** te köyhät tuutte tänne valittaa jostain kinkki tehtaista? ootte vaa kateellisia ku ette ite tommosta ikinä tejän palkala saa"

Jaa-ah sinähän sitten kai voit antaa meille köyhille rahaa kun tuntuis kerran sitä olevan!

no jopas

Jopas johdetaankin kuluttajaa harhaan.

Hienosti osattu valita "Solifer" vapailta
markkinoilta 100% kiinalaisvalmisteisen
ja 100% kiinalaisinsinöörejen suunnittelemalle
tuotteelle. Mielestäni kunnia tulisi reilusti
jakaa niille joille se kuuluu ja jättää vedättämättä kuluttajaa 6-0.

Kotisivuillakin ilmoitetaan suomeksi
"kokoonpanotehdas" ja englanniksi "factory"
näillä ei ole mitään tekemistä keskenään.

Mitä helkuttia vanha kunnon Solifer brandi
tähän liittyy? Ei mitenkään.

Tavalllisille tahvoille voin valaista
asiaa sen verran, että kiinassa painetaan
mopedin kylkeen mitä tahansa, mitä ostaja
sanelee. Vasta ostopäässä (tässä tapauksessa
suomessa) valveutuneet kuluttaja ja muut
maahantuojan tarttuvat ripeästi asiaan ja
vievät ko. epäkohdan markkinatuomioistuimeen.

hahahha

ihan selvä fude sport!

No ei oo

Fude sport valmistetaan Baotianin uudella shanghain tehtaalla, jossa on myös laadunvalvonta laboratooriot laadun takaamisesksi.
"Solikan" laadusta ei voi kukaan mennä takuuseen.
Mistä lie ja mistä osista ?
Varmaan niistä laatikkoonn C kuuluvista, joista ei tarvi maksaa niin paljon ku tarttee makssaa kokoojillekin suomen hintatason palkat.
En ostaisi!!

Laadun...häh?

Taitaa olla harvinaisen laiskaa porukkaa ne laadunvalvojat kun ulos tulee vaan sutta ja sekundaa.

Buahahhaa

Mulla on Joku baotian vuodelta 2005, faija sen jostai kaupan loppuunmyynnistä sai työntekijänä puoli-ilmaiseksi. Ja hyvin on kestäny, mittään muuta ei oo tarvinnu vaihtaa ku kaasukahva. Mutta toisaalta mopolla ei ole ajettu kuin n. 1400km

ei pojat näin..

soliferit kootaan oulussa, se on fakta se. osat tulee jostaki kiinasta (mistähä ne peuteotin ja aprilian osat mahtaa tulla????) niin ja siinä on kuulemma eri osia (parempia luulisin) ku missää fude sportissa

täyttä

riippuu siitä mallista esim.(btq 45....)yms. joka ilmotetaan kyllä esim huolto-oppaassa. IHAN TOSSA PERUS SOLIFERISSA ON PASKEMMAT OSAT KUIN FUDE SPORTISSA!!! ja muuten peugeot tekee skoottereitansa kiinassa..

ELI TOSSA (PAREMPIA LUULISIN) EI OLE MITÄÄN FAKTAA

TÄYTTÄ paskaa!!
ei kyllä ole

Hobbyhall kanta-asiakashinta

Eipä muuta.

Kotiintuonti

Tarkennus aikaisempaan.

citymarketti

myös näitä, hinta alle tonnin

Hobby Hallin kanta-asiakas hinta

Oletko saanut jo skootterin kotiin,aika nopea toimitus. Itse tilasin laitteen 24.4.06 tulee vasta kesäkuussa.Alkuperäisesti luvattu 1,5 viikossa,et silleen.

Hobby-hall

Hobby hallin toimitukset ovat muutenkin
aika hitaita, 2-4viikkoa.
mutta kyllä sitä hyvää kiinalaista
kannattaa odottaa.

Hobby-hall

Hobby hallin toimitukset ovat muutenkin
aika hitaita, 2-4viikkoa.
mutta kyllä sitä hyvää kiinalaista
kannattaa odottaa.

Mopedi..

itse isäni osti tälläisen samaan hintaan, mutta en itsekkään kuvia löydä :(

Joo

Jees..
Onko jollain tälläistä? Kokemuksia?

Minulla on

Ostin vantaalaisesta rautakaupasta kuukausi sitten ja ihan on pelittänyt hyvin.

Täys romu

paska vehe ei kannata hankkia alle 60 km ajettu ja 4 kertaa joutunut käyttämään huollossa... Onneksi on takuu.
??? Meillä ajettu jo 600 km ja pelittää täydellisesti, ei oo kertaakaan tarvinu käydä huollossa. Ettei vaan kuljettajassa jotain vikaa (rälläilyä pellolla ja muuta p*skaa? ei ihme että kone siinä hajoaa)

enduro

kokeilin ,kauheessa ruosteisessa häkissä,pakattu kun painaa 113kg,sellai et 300m kulki ku heppa mut käyntiin ei lähtenyt,kauheeta,onneks palatus onnistu.kamalaa miten voi olla,uskallanko kokeilla vielä supermotoa?

solifer skootteri

kyllä niitä löytyy solifer skoottereita esim. sivulta www.solifer.net sieltä näyt kaiken tarpeellisen tiedot koneesta ja jälleenmyyjät jne. itselläni on samanlainen kampe kuin siellä sivuilla en ole huomannut muuta huonoa kuin että kuumana päivänä se saattaa vähän kuumeta liikaa ja eikä välttättä pysy käynnissä pitkiä aikoja. :D

Ylämäki

Meillä on nyt ajettu Soliskalla reilu 100 km.
Muuten pelittänyt hyvin, mutta ylämäkeen hyytyy pahasti. Onkohan tämä vika, ominaisuus vai alkukankeutta?

Tehoton peli

Naapurin Solifer jää pahasti jalkoihin. Nääkee monesti, kun se työntää sitä tuolla tiellä ja vittuilee sille skootterille. MTX-kolmonenkin on parempi kuin tämä marketti paska ja e imaksa kuin 800€.

suoraan sanoen täys paska

2 kaveriani osti soliferin, toiselle se on käynyt 3 huollossa ja jättänyt tielle useamman kerran. Ajettu vain 600km. Toinen taas on käynyt kerran huollossa viallisten osien takia ja jäänyt kanssa kerran tielle, ajanut 1500km. Itse ostin Aprilia sr 50 factoryn, ajanut 20000km, kertaakaa ei ole jättänyt tielle ja huollossa on käyty vain tarkistuksien takia. Siinä teille soliferia....

laatua

noh , sehän kuulostaa laadukkaalta peliltä hah, hah
mutta tyhmä suomalainénhan ostaa kun halvalla saa

väärässä olette

mulla on soliferin skootteri ja toimii kun helmi ja kulkeeki hyvin.. faija nappas rajoittimen pois siitä nii kyllä lähtee ;))

Kotimainenko?

Siis mitä?! Mulla oli Solifer Suzuki ja ajoin sillä 25000 kilsaa aika vähällä koneistamisella. Eikö se ollutkaan täysin suomalainen valmiste, nyt vituttaa... tehkää itse mopedinne. XD

Rajoitin

Rajoitin ? Onko pakoaukossa, kaasarin kurkussa, vai puolassa? Vai prikka variaatorissa. En halua työntää ylämäkiä!

RAJOITIN

Speedissä -07 on kaasarin oikealla puolella cdi poksi ja sinne tulee 6-napainen johtosarja ja pinkkijohto on nopeudenrajoittimen johto se joko poikki tai katkaisija väliin on/off mulla menee nyt n.60km kun muuta ei oo tehty vielä :)

Rajoitin

06 mallissa ei ole kyseistä pinkkiä johtoa.

rajotin on...

cdi-boxissa katkase pinkki johto ja johan kulkee

???

ööö.. Solivieteri SC1 vm-2008 cdi-boxissa ei ole pinkkiä johtoa. Jos joku tietää tämän katkaistavan johdon/johtojen värin niin olisin kiitollinen. Kiitos jo etukäteen.

rajoittimen liitin

ei kannata poikkasta sitä johtoa mulla on rajoittimen pinkissä piuhassa (siis se joka menee cdi.lle) liitin suunnilleen tulpan vieressä ja speedi on vuosimallia 2008
totuus on että solifer on ihan vitun paska ite oon ajanu 2000 ja ne viat niitä on ollu ihan saatanasti.
noo enny yleistäis kaikista solifereista.. mulla on just tollanen citymarketista ostettu kiinanihme, joka toimii sitäki paremmi! ajany päälle 5000 eikä mitää vikaa oo ollu (toisin ku monissa muissa.) vauhtia on siihen 75km/h asti, eli iha jees.. ETTÄ KYLLÄ PELITTÄÄ!!!!!!!!!!!! turha sit joittenki muitten tulla rupsuttaa, jossei o kokemusta

ELI JOS OSTAA SELLATTEEN NI KANNATTAA OTTAA SE MISSÄ ON NE SIVUKATTEET, iha komee on!!! (solifer sfr)
mut solifer xtr:n voi heittää suoraa romuttamolle, iha peeaa ja ruma
hei mitä oot tehny sun soliferille kun mulla on sama vehje mut en tiedä et mitä sille pitäs tehdä et sais kulkeen kovempaa :) ?? kuvat ois plussaa

rajotin

Katkaise cdi-boksista lähtevä pinkki johto (boksi on akun vieressä), kulkee sen jälkee 70km/h.

Kone leikkaa

Konees taitaa leikata ellei oo joo leikannu.. suutin pitää vaihtaa suurempaan

loistavia pelejä

Itellä on tommone Solifer Speed ja ei voi muuta sanoa kuin aivan mahtava peli. Mitään ongelmia ei ole ollut ja kiihtyykin mukavan nopeasti.

lukekaa

Solifer valmistuu Kiinassa

Pöytälaatikosta on kaivettu myös aikoinaan suosittu mopomerkki Solifer, joskin mopedin sijaan kaupan on nyt Solifer-skootteri. Skootterilla ei ole nimeä lukuun ottamatta mitään yhteistä alkuperäisen Solifer-mopon kanssa. Skootteria valmistaa kiinalainen jättiyhtiö Fujian Sanil Engine, jonka tuotevalikoimaan kuuluvat skootterien lisäksi esimerkiksi ruohonleikkurit.

Osa Solifer-skootterin tuotekehityksestä on silti suomalaisissa käsissä. Entisen motocrosskuskin Jussi Kynsilehdon luotsaama oululainen Suomen Skootteritehtaat tekee tuotekehitystä, pieniä loppuasennustöitä ja huolehtii takuuhuollosta.

"Solifer oli aikoinaan erittäin tunnettu ja valovoimainen merkki", perustelee Solifer-merkin lisensoineen Sanil Europen toimitusjohtaja Markku Sarkamies.

Tunnettu nimi ja laaja jakelu ovat tuoneet Solifer-skootterille reilun kymmenen prosentin markkinaosuuden ja markkinajohtajan paikan. Ensi vuonna tavoitteena on tuplata myynti ja kaupata 6 000 Solifer-skootteria.

Soliferin maine juontaa 1960-luvulle, jolloin se kilpaili mopojen markkinajohtajuudesta Tunturin kanssa.

älä kirjota jos et tiedä asioista

Solferin osat rakentaa nykyään kiinalainen yhtiö nimeltä baotian. Eli sama kun fude osat tuodaan suomeen oulussa kasataan kokoonpano tehtaalla huonot osat korvataan paremmilla mm.sylinteri.pakoputki,pakosarjat,ja kaasari ja kiinalaiset huonolaatuiset katteet korvataan laadukkaammilla ja sähköt menee kokonaan uusiksi. Siitä johtuu hintaero esim fuden kanssa. Ja huolto pelaa koko suomessa toisin kuin 600e halpis baotianeissa. Ja rekisteri otteessa lukee selvällä suomen kielellä Solifer. Ja niin kun on aijemminkin jo mainittu niin kaiken muunkin tehtaat on nykyään kiinassa mm.derbi,pösö,gilera. Enemmän mua ihmetyttää miks kaikki puhuu aina nokiasta suomalaisena ku tehtaat on kiinassa ja osake enemmistö jenkeissä.
ps. ainiin on han suomessa yks vaivanen nokian tehdas joka tuottaa 0,5% nokian tuotannosta.

jippii

Mitäs sukellusvene bisnekseen kuuluu??

Otteessa????

Siinä mitään Soliferia lue! Otteessa lukee selkeesti: Merkki Baotian. Luulin ostaneeni Solikan (keväällä rekisteröity) ja sain Baotianin, pah. Musta tää on ihan puhtaasti huijausta.
Omassa 50R:ässä lukee selvästi Solifer. 600€ Soliferit on Baotianeja, soliferin lätkä kyljessä.

Soliferit

Kiinassa tehdään nämä "solifer" skootterit. Ja samoja taitavat olla kuin Fudet, joita Myllymäki on myynyt jo monta vuotta (paljon halvemmalla !)
Jossakin mainoksessa on väitetty "solikoita" kotimaassa kastuiksi, mutta pötypuhetta on sekin.
t. asioista perillä oleva

Osa marketeista

Osa marketeista myy Solifer export tr50. Vanhempaa mallia saa näistä alle tonnilla. Sen sijaan uudempi malli 2007:ssa on levyjarrut edessä ja takana, sekä takana on tuplajousitus sekä eturengas on myös isompi. Sen takia hintahaitaria löytynee. Hobbyhallista saanee niin uutta mallia, kuin vanhempaakin.

solifer

www.solifer.net

voi vi**u

Ostin solikanpaskan Hobby Hallista joo.. vaan eipä oo Hobby Hallilla huoltoa. Solokka ei käynyt uutenakaan ja Tapsan pyörähuolto Salossa on olevinaan korjaaja mutta kolmannen käynnin jälkeenkään ei Solifer toiminut. Meni hermot mutta kukaan ei ottanut takasin. Nyt ostin Hobby Hallista Helkaman kun varaa ei ole maksaa kerralla kokonaan. Helkama toimii hienosti mutta solikan paska on edelleen tallissa. 300 eurolla sen saa jos joku haluaa.

Ostan pois!

Ostan pois jos kerrot mistä voi noutaa.
Kerro osoitteeseen solikka(ät)pe-li.fi

pitakihveli

sano kheirous eli k-rose

>:|

mulla on uus solifer speed, ollu käytössä 2 kuukautta moottori niissä on ainoo mikä kestää ja se vaan tuntuu lahoovan käsiin

hirveetä skeidaa

Ostin HobbyHallista solikan eikä se koskaan toiminu kunnolla. Palauttaa ei voi kun eivät edes HobbyHallista vastaa puhelimeen. Nyt 10kk vanha roipe tallissa ja hain Salosta tytölle Helkaman jolla nyt ajettu 2500km ta toimii hienosti. Tyttö ajaa skodulla n. 500km viikossa koska meilläpäin välimatkat ovat pitkähköjä. Eli summasummarum Solikka ei toimi, HobbyHallista ei kannata ostaa ja ainakin yks Helkama toimii erinomaisesti.

Postimyynti

ei kannata postimyynnistä ostaa mopoo, kun ei ne hobby hallissakaan vastaa koskaan ees puhelimeen1! halvalla ei saa hyvää... SOLIFERIT ON KOVIA LAHOAMAAN (paskoja)

Solttu export vm.2007

Skopotti matkaa maanantaina Transpointin kyydissä sinne mistä on tullukkin, eli Ouluun.
Kuluttajaa kusetettu 6-0 nettisivuista lähtien,
Hävetkää laaduntarkastajat ja painukaa maan alle.
3 kk vanha peli ja ei oo toiminu alusta alkaenkaan. Missä v....ssa ne 60-luvun mopot on?
Niitä kun ei saanu rikki millään. Näitä paskaläjiä ei saa edes kaupasta ulos, kun on jo asiaa korjaamolle. VAI ETTÄ SUOMALAISIA. Laitan kyllä puskaradion liikkelle ja ilmotan KUNINGASKULUTTAJAAN. Suoraa petosta hyväuskosten siivellä. Ja ottakaa hyvänen tähen se Solifer brändi sieltä nettisivuilta pois, ettei teijän tarvii hävetä silmiä päästänne.

Tässä

...selostus tapahtuneesta... Ei jaksa enää uudestaan kaikkee kirjottaa.

http://pyryharakka.ajatukseni.net/2007/09/06/pyryharakka-protestoi/

Solifer takuu

Jos haluat paremman takuun Soliferille, puhu ruotsia.
Soliferin sivulta, solifer.net, imuroidussa Käyttö-/ huolto-/takuu -oppaassa suomenkielisellä puolella on 1 vuosi/5000 km takuuta kun saman vihkon ruotsinkielisellä puolella on 2 vuotta/20.000 km takuuta. Svenskatalande bättre folk?

Skopo export vm.2007

Takuuta on kyllä tän vehkeen kohdalla tarvittu. Nyt se on ollu Oulun tehtaalla 4 viikkoa korjauksessa, kun uudesta asti ongelmia ihan niskaan saakka, ja kusetusta. Tämän mallin skopothan kutsuttiin kaikki kirjeellä lähimpään huoltoon, kun oli lipsahtanut "kokoonpanotehtaassa" vissiin väärät keulat. Meijän tapaus vaan saatto olla ennakkotapaus, mikä väännettiin sekin asiakkaan syyksi. Ohjauslukko jostain syystä kääntyikin vasemmalle lukkoon, ja sen jälkeen vehe ei meinannu pysyä tiellä. Osamaksuerät juoksee, mutta vehkeestä ei ole tietoa milloin saadaan takasin omaan käyttöön. "Teetetään ne ensin Kiinassa, ja viedään sitten takuukorjaamolle" vai miten se nyt meni.

Älkää..

..ostako Soliferilta yhtän mitään!

Maksettiin sen pskan korjauksesta, (vika minkä piti mennä takuuseen), aivan helvetisti.
Nyt sitten vaadin kuluja takaisin, niin väittävät, että vika oli meidän aiheuttama, ja olivat hyvin tuohtuneita lähettämästäni laskusta.

Pyryharakka

solifer speed skootteri

se on iha turha romu!!! koko aja hajalla ja kaikki särkyy itestää.. eikä siihe löydä mistää viri osia!!!! ei kannata ostaa..

kylläpä sitä nyt ollaan

täällä nuoriso haukkuu soliferia : )...ku ei tiiä mopoista yhtikäs mitään!!!kaikki pitäs vaan rikkoa ja virittää.taitaa olla vaan hinta suurin este ostaa em. mopoa..niin sitä pitää sitten haukkua(kun siihen ei löydy viriosia Lol)yms...voi hyvä tavaton..tuunaa,viritä,teharia,isompaa suutinta,variaattorin rikkaa...sitä se teiän mopoilu on..elikä soliferi on ihan hyvä ostos!!

ÄLÄ OSTA

Itsellä Solifer Speed, puolitoista vuotta vanha.
alle 1000 km kohdalla vaihettiin startti, akku kaasari, vilkun rele ym osaa neljänsadan euron edestä.(pelkkien osien hinnat)Neljän tuhannen kohdalla uusi moottori- neljä sataa euroa. Vähä yli 5000 km variaattorin hihna. Ajovaloja vilkun ja merkkilamppuja saa vaihtaa jatkuvasti. Kaikki metalli osat ruostuu. kiihtyy huonosti. Rämisee.
Jos haluat huonolaatuisen kiinan skootterin ja kaupan päälle ongelmia- tässä on valinta.

solifer speed

mullaki on ollu vähä n.puoltoista vuotta solifer speed ja siitä on menny rikki:mittaristo,valot,akku,ja tässä paripäivää sitte siitä halkes takavariaattoriki ja kiihtyy huonosti oon tehny kaikkeni ja se kiihtyy yhtä hyvi ku muitte vakiot ja kulkee vaa ehkä 10km/h kovempaa..

mulla on

ajettu pihateillä ja kerran mökkiväli, tullut matkaa alle 300km. nyt etuhaarukka vääntyneenä ja tämäkin valmistusvika, ollut alusta asti. huoltoon pitäisi mutta ko. vakuutuksen piikissä olevaa huoltamoa ei enää edes ole!

mitäs tässä, hieno ilma ja pääsis ajelemaan kun korttiasiat kerran kunnossa, muilla perheen ajoikäsillä lapsilla menopelit alla. veljelläkin jammu ja on toiminut moitteettomasti! arvatkaa vaan ottaako pattiin kun toinen saa soliferin mikä on jo kaupassa paskana! (joo tunnustan etten näitten päälle paljoa tiedä mutta silti!)

Haku jatkuu..

Jaaha, 10 haukkua ja yks väkinäinen kehu. En siis osta soliferia. kiitokset kaikille asiasta valoittaneille.

onko solifer skootterit niin paskoja kuin väitetään

niin että onko solifer skootterit niin paskoja kuin väitetään? tilasin nimittäin tänää solifer speedin hobby hallista! tulee työmatka ajoon elikkä ei oo tarkotus virittää vastatkaa onko kellään kokemuksia kyseisestä vehkeestä!

On..

Kyllä tuota kokemusta löytyy ainakin saman leirin SC1:sta. Ei mikään tykki, mutta hoitaa hommansa siirtymisessä paikasta koti - työpaikka - koti. Voi alkuun olla vähän laiska mutta sisäänajon edetessä loppua kohti piristyy. Piristymisellä en tarkoita lisää km/h, vaan tukkoisuuden poistumista.

krhm

Otsikkoa muuntaen: ei solle meikäläisellä ole saanut vielä paskan leimaa joten ihan ok peli.

Voi jummi

Miks helvetissä te kaikki hankitte Solikan jostain Hobby Hallista, se nyt on ihan kämä tollasten ostamiseen. Ite ostan maanantaina K-raudasta Soliferin, vähän pelottaa ku näitä juttuja lukee ja kaverilla just purkautu koko kauppa ku ei tahtonu toimia Solifer ollenkaa mutta saa nähä kuinka äijän käy.

solifer speed

Onko tuo solifer speed iha toimiva ja olisko titoo kuinka kulkeee????? oon ostamassa, mutta on kyllä jo niin paljo haukkuja kuullu :)
Hei!
Onkohan se mahdollista, että niin monilla on huonoja kokemuksia Soliferista? Ostin Rautakaupasta Solifer 50s- skootterin keväällä 2010 mökkimopoksi. Vehje osoittautui niin mukavaksi laitteeksi, että aloin käyttämään sitä pelkästään mökkimatkoihin. Tällä hetkellä on ajettu 4100km ilman ongelmia! Matka on 38km:n pituinen asvalttipintainen maisematie, josta kuitenkin 6km soratietä. Tämän matkan menen aivan täysillä, ja se kestää 55min. Nautinto on ollut suuri. Ainoa vika näyttää olevan jo akun heikkous, mutta eipä vielä ole haitannut. Mikä voisi olla selitys tällaiselle kestolle? Itse ajattelen näin: Moottori on pysynyt puhtaana suurilla kierroksilla. Vaihteisto ja kytkin, kuten myös jarrut eivät ole kärsineet jatkuvista lähdöistä ja pysähdyksistä, koska matkalla joutuu pysähtymään vain kaksi kertaa. (Stop- merkit.) Milloinkaan ei ole kaupunki-ajoa. Tällä ei ole koskaan kaaduttu, ja sen satulalle ei ole koskaan istunut muu kuin omistaja. Mitähän mielestänne voisi olla ensimmäiseksi odotettavissa? Kun jotain tapahtuu, kerron heti. Mutta nyt, kun vaimo vaatii myymään, on taas pakko alkaa ajella tympeällä autolla, olenhan sentään jo 70vuotias setä.

solifer sfr

Citymarketista saa solifer sfr -mallia, alle tonnilla jos plussakortti löytyy. Onkohan jollakin kokemusta, millainen peli? vm -09 on.

Solfier Sfr

TODELLA hyvä peli, pelittää todella hyvin ja lähtee käyntiin sähköstartilla vaikka -10 pakkasella, kiihty nopeemmin ku kaikki muut vakiot(melkein ainakin) ja huiput 50-55km/h

itselläni

Toimii. Ainut vika joka on ollut on kun ei käynnistyny. Se johtu siitä kun etukopan alla oleva johto oli liian löysällä. Nyt takasi laitettu ja ei oo vikoja

mulla on tollanen

mulla on tollanen sfr ja toimii todella hyvin ei mitään vikoja ole ainakaan 220 kilometrin aikana ollut ja kulkeeki iha hyvin vakioks ku vaan ottaa rajottimen johdon irti (70 km/h).

missä

On se rajotin? ku ei meinaa löytyy

rajotin

akun vieres on cdi poksi mihin tulee paljon erivärisiä johtoja se vaaleenpunanen on se rajottimen johto ota se pois

Missä

Siin on liitin? ei meinaa lähteä irti boksista

Silläviisiin

"mulla on tollanen sfr ja toimii todella hyvin ei mitään vikoja ole ainakaan 220 kilometrin aikana ollut ja kulkeeki iha hyvin vakioks ku vaan ottaa rajottimen johdon irti (70 km/h)."

Eli sisäänajo jäi tekemättä ... ei taida enää solikka kulkea eli toimia?

Ekat 300 km piti ajaa max 30km/h...

solivieteri

Ostin Solikan ja se oli ihan susi. Sain vaihdettuu toisen merkkiseen ja ongelmat loppu siihen. Helkama sc2 on 100x parempi,

No empä usko

Tai voihan se toki olla mahdollista. Mulla on Solifer SM ajettu 1820km eikä mitään suurempaa ole. Vilkut vaihdoin (tyylin takia) ja pientä koristelua. Kytkin vaijeri katkesi kun lainasin serkulle joka ei osannut käyttää kytkintä oikein. Tyyliä! Veli sai neljä vuotta sitten symin jossa oli enemmän laittamista sähköpuolella kuin tässä. :p
Miten Solifer 50r:stä otetaan rajoittin pois? vuosimalli siis 2009.
holkki pois kaasuttimen kannesta. kierroksenrajottimen johto poikki tai irti liittimestä.5.5grammaset variaattorin rullat.ja ngk tulppa kiinalaisen tulpan tilalle.voi myös laittaa power filtterin niin saa ainakin muhkeet äänet!

http://www.asia-motor.com/newactionscript30/En/pro.asp?s=1&m=1&t=Scooter

tuolla ne kaikki solikat,helkamat,fudet ja monet muut scootterit syntyvät.

Ei tommosii linkkejä!

Tuosta linkistä minkä annoit tuli korkean tason virus! Mutta koneeni nujerti sen heti (torjui) eikä mitään erikoista tarvinnut tehdä sen jälkeen. Mutta varoituksena älkää menkö tolle sivulle.
kuulkaaha et eiköhä kaikki nykyään valmisteta kiinassa.tietokoneet sun muut.
ite oon ajanu solikalla 3000 kilsaa eikä kyl oo ollu mitää moitittavaa,huomakkaahan ettei kaikilla oo varaa ostella mopoja kun taas muut ostaa niitä vaa talliin katsottavaksi :)

lol

soliferin skootterit on huonoja mul on sellane ja paskana on :DDD

paskat on housuissas

mulla on sfr ja ajettu 4500 km, toimii sikakivasti,
otin just talvisäilöstä, ja laakista käyntiin... lähdenpä suhaamaan

solikka

solifer on paras
ja eniten myyty

Väärin

Solikka oli ensin Sanili sitten Baotian ja nyt taas Sanil eli se solikka on vaan nimi tarroissa.
Se ei ole minkään mittapuun mukaan paras , koska ala-arvoista laatua on myyty kalliilla.
Sen sijaan Baotian on hintansa väärti. 4000 ongelmatonta kilometriä jo takana.

Malli: Sanli eli solifer

Joo Sanli on malli ja solifer xtr50 kauppanimi.

Minulla oli vuosi sitten zonguy fude vm.2004 ja nyt ostin soliferin vm. 2006.

Mitä nyt ole ropaillut solikkaa, niin näyttäisi aika samalta. Jotain pientä muutosta. pakokaasun takaisin kierrätystä jne... Mutta aika samanlaisia näyttäisi olevan. Eiköhän kone, kaasari, variaattori jne... osat ole ihan samalta tehtaalta. Yksi hyvä juttu on siinä että solikassa on 12" renkaat kun fudessa on 10".

Ja

Ostin soliferin käytettynä pikkuisen päälle 6000 ajettu ja hinta oli 200€.

Osanottoni

Nekin rahat olisi voinut käyttää paremmin.

SOLIFER (SFR)

elikkäs mul on tollanen vm.09 solifer sfr ja hyvin toimii, pari haassua vikaa ollu... kiihtyy paremmin ku monien kavereittenikin skootterit.. niin elikkkäs miten se kannattais virittää ihan helpoiten ja että ei menisi 60 enempää.. täällä olen lukenut että joku pinkki johto irti mutta en ole uskaltanut koskea niihin ettei mene rikki, niin mitenn se kannattaisi otta pois ? voisiko joku kertoa vaihe vaiheelta ? ja saaako sen takasin jos haluaa ja sitten menisi vakionopeudella ?? kiitos jos joku ystävällinen voisi vastailla :D
älä helvetissä osta sellasta paskin ikinä, menee heti rikki

solifer export

mun serkuil on ollu solifer export hyvi on toiminu mutta noita maanantai tuottei on jonkuverran liikeellä jos ostaa jonku 700e sittarin mopon

solikka

mulla kans S malli hankittu 5 kk sitten ajettu jo 2000 km, ekä mitään ongelmia
pelaa skahienosti

solifer...

ELikkä ostin 1.5 v sitten tommosen solifer sfr:n ja muuten toiminut asiallisesti paitsi 2 kertaa on joutunu huollossa käyttämään rikkinäisten osien takia. Katteet kyllä ovat aivan perkeleen heikot ja lohkeavat erittäin helposti. Kertaakaan ei ole jättäny tien päälle vaikka 7000tuhatta jo ajettu. Parilla kaverilla on baotian ja aina niillä on kaasari jäässä ku tulee ekat pakkaset mutta onneks solikassa ei tälläista vikaa ole.

solifer sfr

Mistähän Solifer sfr:n saisi ostettua etukatteet?

katteeta ja muut osat

bikeservice.fi ainakin myy,

solifer sfr

Ok, kiitoksii
Solifer = Baotian.

Unohtakaa nämä halvalla lapsityövoimalla tehdyt kiinalaiset aparaatit (Baotian, Solifer, Peugeot, Fude, yms.)

Jos haluatte käyttää joka toinen viikko pajalla ja maksaa siitä kunnon skootterin verran rahaa, ostakaa ihmeessä.

Itse suosittelisin kyllä ostamaan suoraan vaikka Aprilian tai Gileran, sattuvat olemaan 150% Italialaista laatutyötä, ja yhtään kiinalaista osaa ette siitä tule löytämään. Sattuu esim. Aprilia SR:n joka osassa jopa lukemaan "Aprilia ja alapuolella Made In Italy", että siinä teille soliferia saatana.

Tämmöisen soliferin tekeminen ja kasaaminen kiinalaisille tehtaille maksaa muutaman satasen, kun ne kaupassa myydään sitten tonnilla. Huh huh mitä kusetusta.

aprillia

aprillin mafiaukot, ovat antaneen kiinalaisille ohjeet laittaa made in italy niihin osiin,
menee läpi, kun italian tulli on samaa veljeskuntaa.
aprilleja kasataan näön vuokis muutamia Italiassa, valtaosa tulee samoilta Kiinan tehtails kun muutkin
solifer sfr vm.2009 myydään esimerkiksi citymarketeissa 900-1500 €:n hintaan,ostin itselleni kyseisen skootterin viime kesänä, jolloin se oli plussa-tarjouksessa hintaan 999€,
Lisää vauhtia solikkaan saa näpsäkästi.
Avaa jalkojen alla oleva luukku.
Luukun alla on akku, sekä tulitikkuaskin kokoinen boxi.
Boksiin menee valkoinen liitin.
Valkoisessa liittimessä on monta mustaa johtoa, ja yksi pinkki.
Repaise pinkki johto pois/katkaise ja vedä nappi tangolle.
Näin siis ohitetaan CDI boxi, kulkee tasaisella sen 65 ja alamäkeen sen mitä painovoima antaa periksi.
Jos haluaa ongelmia kannattaa pysytellä kaukana Soliferi merkkisistä mopoista. On kokemusta ja on aivan sika huonoja eikä takuu toimi ollenkaan.
Tarkotat varmaan jos EI halua ongelmia, kannattaa pysyä kaukana. Olen samaa mieltä. Halvalla myydään parhaillaan joka paikassa mut en kyl ostais silti.
Heh..hauska lukea näitä nuorten murheita. Italiaa pidetään laadukkaana maana.... (Fiat,Alfa ) Hirveetä kuraa.. Ite meinasin hommata sen Solifer Retron.. Ihan nuoruus tulee mieleen.. Mahtavaaa. Jos ei se toimi ni työnnellään sitte onhan mulla aikaa.
Itellähä on tollane ja tekis mieli ajaa järveen! Se ei kule mihinkään eikä välillä lähe käyntiin ja vähän väliä on huollos.......
se retrohan on uusi 2011 malli, taidat täällä juksata, että oisit näillä keleillä kerennyt jo vähän välia viemään huoltoon, tosta näkee että kilpaleviien merkkien myyjä yrittää vaan mollata toisia, surkeeta......
Ostin pari päivää sitten Retron ja suosittelen. Vääntää ja siirtää mukavasti tälläistä aikuistakin ruhoa.
Ostin Solifer Fifty S:än. Se alkoi ampua pakoputkesta. Kuului pientä tuhinaa ja kunnon ampumista. Salon päähuollossa ei saanut kuntoon vaikka yritti korjata jotain 10 kertaa. Sitte ne anto takuuna uuden samanlaisen ja vanha oli myynnissä parin päivän päästä ja joku osti sen (sääli). Toinenkin ampui samalla lailla. Vihdoin ne suostui purkamaan kaupat jota olin vaatinut alusta asti ja sain rahat takaisin. En kuitenkaan kahden mopon rekisteröintihintaa. Aikaa kului jotain 10 kk siihen taisteluun. Rahaa en saanut kaupanpurkuhetkellä vaikka vaadin, vaan se luvattiin laittaa tilille seuraavana päivänä. Kahden päivän päästä soitin kaksi kertaa ja vaadin rahoja ennenkuin sain ne. Palvelu oli muutenkin todella alaarvoista. Siinä on KIINALAISESTA Soliferista kertynyt kokemus. --- Suosittelen kaikille jotain muuta!
mulla on must fifty ollut kaksi kautta 3500 km takana pelaa hienosti ja en oo katunu, makso tonnin
otin rajottimen pois vasta kun olin ekan huollon teettäny 350 km:n jälkeen.

kaveri joka ajoi koko ajan rajotin päällä, rikkoi koneen just niin ku tos yläpuolella
Alusta asti tiedossa että siinä se vika on, ei toimi ellei tee laittomia muutoksia!
Jossain muussa merkissä laite suunnitellaan ensin ennenkuin rakennetaan. Miten muutit jarrut jotta ottavat kiinni? (Ei ota kunnolla kiinni missään yksilössä.) VAARALLINEN !!!
jos ei teetä ekaa huoltoa kunnolla, ekat 3-500 kilsaa aja siististi ja kaiken lisäksi ajele alusta saakka kaasu tapissa, niin että rajoitin hakkaa päälle koko ajan, saattaa kone siitä kärsiä, mulla pögötti teki samaa
Terve, mulla on tuommoinen solifer sfr (citymarketskoba). Mulla toimi moitteettomasti noin 2500 saakka kunnes alko vikoja ropisee aika lailla sähköistä moottoriin. Nyt on ajettu noin 6800km vielä toimii mutta alkaa mäntä jo olla aika väljähtäny ja kiihtyy tosi surkeesti ja vääntää. En suosittele kenenkään ostaa tuommoista. Parempi vaan maksaa 300 lisää ja ostaa laadukkaaman mopon.
mulla taas 3 vuosi just alkaa
n 8500 km takana ja vaan perushuollot tehty
kulkee 53 ja loistopeli
suosittelen
Elikkäs, ostin solifer retro nimisen skootterin. En oikein näistä mopoasioista tiedä, ni kysyisin teiltä, että miten sen rajottimen saisi kytkettyä pois päältä. Olen lukenut näitä viestejä, ja huomannut että pinkistä johdosta on ollut mainintaa...
keeway milan on sama kuin retro, mut kaksitahtisena.
Missäpäin Mad Croc 4tahtisessa on se CDI-boksi? Ainakaan ei ole akkutilassa. Akusta lähtee 3 johtoa: pun.ja musta virtajohdot, sekä +navasta ohuempi punainen johto jossa sulake akkutilassa.
mistä sais solifer retroon katteita???

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta