Suihkuun kuuma vesi padasta??

Mökillä tulee kylmä vesi kaivosta pumpun kautta, eli siis paineella kuten kaupungissa vesijohdosta. Kuuma vesi lämmitetään pesutiloissa olevalla normaalilla puulämmitteisellä padalla. Mahtaisiko onnistua suihkun laittaminen mökille siten, että sekoittajaan kylmävesijohdon kohdalle kytkisi kaivosta tulevan kylmävesiletkun ja kuuma vesi tulisi sekoittajan kuumavesipuolelle padasta jonkilaisella pumpulla. Eli että vesi lämmitettäisiin puilla kuten ennenkin, mutta saisi käyttöön suihkun, eikä enää tarvitsisi sekoitella vettä sopivaksi vadissa.
2815416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Pumppua valittaessa tulee tietää, että kuuma vesi on hankalaa pumpattavaa. Tehoa pitää olla sen mukaisesti.

Äänestä

Haaroita pumpun jälkeen paineinen vesijohto ja johda toinen haara kupariputkeen. Kupariputken kiepität padan sisälle sen seinämille. Siitä johdat kuumentuneen veden edelleen suihkulle sekoitinhanaan.
Suihkua havitellessasi siis sytytät padan alle tulen kuten ennenkin. Kun vesi padassa on kiehuvan kuumaa, se tietenkin kuumentaa myös padassa olevan kuparikierukan ja sen sisältämän veden. Kun kierukassa on tarpeeksi putkea, jo kaivosta tuleva kylmäkin vesi lämpiää ihan riittävästi matkallaan padan läpi. Kierukka laidalla ei mitenkään häiritse padan normaalia käyttöä. Homma on toiminut pomminvarmasti jo toistakymmentä vuotta mökillä ja lisää kyllä kummasti viihtyvyyttä. Halpa ja hyvä systeemi. Toista pumppua ei tarvita.

Äänestä
  • Olipa idea. Voipi ihan toimiakin, tosin suihkun lämpötilaa ei voi säätää. Ja onko siinä vaikea löytää oikea pituus kupariputkelle kierukalla, että vesi ehtii lämmetä putkessa riittävästi, muttei kuitenkaan liikaa. Onko tullut vaaratilanteita? Kuinkakohan paljon kupariputkea tarvitaan ja miten olet saanut sen siistille kierrokselle padan sisään?

    Äänestä

  • fffsssaaa kirjoitti:

    Olipa idea. Voipi ihan toimiakin, tosin suihkun lämpötilaa ei voi säätää. Ja onko siinä vaikea löytää oikea pituus kupariputkelle kierukalla, että vesi ehtii lämmetä putkessa riittävästi, muttei kuitenkaan liikaa. Onko tullut vaaratilanteita? Kuinkakohan paljon kupariputkea tarvitaan ja miten olet saanut sen siistille kierrokselle padan sisään?

    pelle pelotonta lainaten "Siitä johdat kuumentuneen veden edelleen suihkulle sekoitinhanaan. " eli veden lämpötilaa säädetään normaalisti vesihanalla.

    Kuulostaa toimivalta, itase ajattelin enemmänkin, että aiheuttaako veden roskat yms. tukoksia tai muita ongelmia? Tätä siis varsinkin mietin, jos veden ottaa järvestä eikä kaivosta.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Ahaa, Peloton tarkoitti siis, että sen padassa kuumenevan vesijohdon lisäksi sekoittajalle vedetään myös kylmä vesi suoraan. Millaisella haaroittajalla se onnistuu. Eli kun saunalle tulee se yksi kylmävesijohto kaivosta, niin siihen päähanalle haaraliitin, toinen pataan kuparikierukalle ja edelleen sekoittajan kuumavesipuolelle ja toinen haara taas suoraan sekoittajan kylmävesipuolelle. Juuriko se vesi ehtii lämmetä riittävästi siinä kuparikierukan läpi kiertäessään? Vai pitääkö olla 2 kilometriä kupariputkea kiepillä...? :)

    kuumavesikierukoita saa valmiinakin,esim.Teuvan keitintehdas valmistaa kierukalla varustettuja patoja.Itse tehtynä on halvempi.

    Äänestä

  • Erno kirjoitti:

    kuumavesikierukoita saa valmiinakin,esim.Teuvan keitintehdas valmistaa kierukalla varustettuja patoja.Itse tehtynä on halvempi.

    Tällainen rakenne lie kysessä:
    http://www.whs.fi/

    Äänestä

  • Mökkisuihku kirjoitti:

    Tällainen rakenne lie kysessä:
    http://www.whs.fi/

    voisiko joku kertoa käyttökokemuksia ...

    Äänestä

  • verme kirjoitti:

    voisiko joku kertoa käyttökokemuksia ...

    Meillä on normaalissa vesipadassa kierukka, jossa noin 20 kierrosta (Pii*50cm*20) eli noin 30 metriä putkea. Laite toimii moitteetta.

    Äänestä

  • toimii kirjoitti:

    Meillä on normaalissa vesipadassa kierukka, jossa noin 20 kierrosta (Pii*50cm*20) eli noin 30 metriä putkea. Laite toimii moitteetta.

    Siis, riittääkö lämmintä vettä jatkuvasti niinkauan kun esim. padassa vesi kiehuu, vai onko suihkuvettä lämpöisenä vain kierukassa oleva määrä? Ts. lämpiääkö vesi yhtänopeasti kuin on kulutusta...

    www.sahkomies.net

    Äänestä

  • Mökkisuihku kirjoitti:

    Tällainen rakenne lie kysessä:
    http://www.whs.fi/

    Ja kuka sitä myy? Ei kai sentään suoraan valmistajalta saa ostaa? K-rauta ehkä?

    Äänestä

  • tietämätön. kirjoitti:

    Ja kuka sitä myy? Ei kai sentään suoraan valmistajalta saa ostaa? K-rauta ehkä?

    Kysyin hintaa valmistajalta ja se oli jotain yli 700 euroa. Ihan tarkkkaa hintaa en muista kun itse heti ajattelin, että liian kallis minulle enkä asiaa sen enempää pohtinut.

    Äänestä

  • fdhgfdhshd kirjoitti:

    Kysyin hintaa valmistajalta ja se oli jotain yli 700 euroa. Ihan tarkkkaa hintaa en muista kun itse heti ajattelin, että liian kallis minulle enkä asiaa sen enempää pohtinut.

    lämpövesivaraajat. Ja syövät vielä pirusti sähköä eikä proput tahdo muutenkaan kestää. Joten tuommoinen mekaanisesti lämpiävä suihkuvesi kuulostaa edulliselta vaihtoehdolta.

    Äänestä

  • paljonkin? kirjoitti:

    Siis, riittääkö lämmintä vettä jatkuvasti niinkauan kun esim. padassa vesi kiehuu, vai onko suihkuvettä lämpöisenä vain kierukassa oleva määrä? Ts. lämpiääkö vesi yhtänopeasti kuin on kulutusta...

    www.sahkomies.net

    Kyllä laitteella suihkuttelee hyvinkin useampi ihminen putkeen tosin riippuen tottumuksista kuinka kauan haluaa lutrata. Kun pitää pienen tauon suihkuttelijoiden välillä ja lämpöä padassa niin lämpiää vesi jälleen.

    Hintaa laitteelle ei tullut muuta kuin paikallisen pukimiehen kulut putken taivutuksesta ja muutama nippa/t-haara (n. 50 €). Tosin saunassa oli jo hana ja kylmävesi tuli entuudestaan.

    Äänestä

  • Toimii kirjoitti:

    onkin oikeasti tarpeeton? Ellei suihkutteluun tarvitakaan sitä alumiinilevykköä vaan pelkkä kupariputki padassa riittäisi?

    Äänestä

  • suihkuosa kirjoitti:

    onkin oikeasti tarpeeton? Ellei suihkutteluun tarvitakaan sitä alumiinilevykköä vaan pelkkä kupariputki padassa riittäisi?

    Olen viestiketjun aloittaja ja ainakin minulle on tästä keskustelusta tullut kuva, että juuri pelkkä kuparikierukka vesipadassa riittää hyvin. Ilmeisesti on tärkeää, että kierukassa on riittävästi kierroksia, jotta vesi ehtii lämmetä putken läpi kulkiessaan. Itse aion tänä kesänä hommata 30 metriä kupariputkea haaroittimet suihkuosan ja väsätä moisen systeemin. Raportoin kun on tehty.

    Äänestä

  • suihkuosa kirjoitti:

    onkin oikeasti tarpeeton? Ellei suihkutteluun tarvitakaan sitä alumiinilevykköä vaan pelkkä kupariputki padassa riittäisi?

    Itse kerroin tuossa edellä esimerkin meillä käytössä olevasta systeemistä.

    Varmasti valmiina oleva lämmönvaihdinkenno on helpompi ja jopa tehokkaampi ratkaisu kuin kierukalle käännetty putki. Mutta ei se laite sen suurempaa avaruustiedettä ole vaan riippuu ainoastaan lämmönsiirtopinta-alasta (ts. putken pituudesta).

    tuota 700 euron hintaa kun kerroin. Emme ole kovin rikkaita mutta suihkua tekee mieli. Ehkä kantsii silloin vääntää tuo kupariputki ihan itse ensin ja katsoa miten se toimii, ja vasta sitten ostaa valmis suihku.

    Kiitos siis teille.

    Äänestä

pelkässä kuparikierukassa saunan pataan on se ongelma että sitten kun vesi kiehuu, se tuppaa höyrystymään myös siellä kierukassa ja paine alkaa kasvamaan nopeastikin, jos ei laajenemisvaraa tai varoventtiiliä ole...

Äänestä

ongelmaan löytyy hyvä ratkaisu ks www.patakunkku.fi (sivut valmistuvat 6.4.2014 mennessä)

Äänestä

Padalta tuleva kuuma vesi voi olla nimensä veroista, siis tosi kuumaa. Sen vuoksi en veisi sitä suoraan suihkusekoittajalle, vaan soveltaisin normaaleissa keskuslämmituskattiloissa käytettävä esisekoitinta, joka varmistaa, ettei suihkusekoittajalle tuleva vesi ole yli 50-asteista. Hiukan kalliimmaksi tulee, mutta on turvallisempi.

Äänestä

oliskohan viisainta käyttää edellenkin sitä kauhaa ja pesuvatia. Millään kierukalla pataa ei saa lämmittämään suihkun tarvitsemaa vettä riittävän nopeasti. Ellei uhraa koko pataa pelkälle suihkulle.

Äänestä

kyllä se toimii. pitkä kieppi padassa ja siitä sekoitusventtiilille missä on myös varoventtiili. siitä putket suihkulle. hienosti toimii.

Äänestä
  • Meillä kuparikierukka toimi hienosti monta vuotta kunnes muutettiin vakituisesti mökille ja hommattiin varaaja aamuisia suihkuja varten. Suosittelen kuitenkin.

    Äänestä

Saunan suihkun saa hyvin helposti ilman kierukoita ja virityksiä. Ostaa vain 200l muovitynnörin ja täyttää sen kuumalla ja kylmällä vedellä sopivaksi. Tästä tynnöristä pitää olla pieni pumppu suihkuun. Tämä ei maksa paljon ja toimii varmasti.

Äänestä
  • Mökkimessuilla oli esitteillä käsipumpulla toimiva systeemi, katsokaa www.mökkisuihku.fi. Hintaa laitteella oli yli kahdeksansataa erkkiä, mutta jäi harkintaan. Painevedettömässä rantasaunassa tämä laite imuttaisi kylmän järvestä tai saavista ja kuuman kiukaan boilerista ja sekottaisi niistä yhdellä pumppauksella muutaman litran satseja.

    Äänestä

Vouti taas vauhdissa!

Äänestä

Tuossa ajassa tälläinen tavis tallaaja olisi sekoittanut vesikauhalla monet pesuvedet sopivaksi :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

fffsssaaa kirjoitti:

Mökillä tulee kylmä vesi kaivosta pumpun kautta, eli siis paineella kuten kaupungissa vesijohdosta. Kuuma vesi lämmitetään pesutiloissa olevalla normaalilla puulämmitteisellä padalla. Mahtaisiko onnistua suihkun laittaminen mökille siten, että sekoittajaan kylmävesijohdon kohdalle kytkisi kaivosta tulevan kylmävesiletkun ja kuuma vesi tulisi sekoittajan kuumavesipuolelle padasta jonkilaisella pumpulla. Eli että vesi lämmitettäisiin puilla kuten ennenkin, mutta saisi käyttöön suihkun, eikä enää tarvitsisi sekoitella vettä sopivaksi vadissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu