Onko kellään hyväksi havaittuja keinoja, miten jaksaa valvoa koetta/tenttiä edeltävänä yönä? Kaikki aina sanoo, että edeltävänä iltana kannattaa mennä nukkumaan mahdollisimman aikaisin ja nukkua pitkään, mutta olen huomannut, ettei se tuota omalla kohdallani toivottuja tuloksia. Lukemalla aamun pikkutunneille asti ja nukkumalla juuri ja juuri niin paljon, etten nukahda kesken tentin, onnistun paljon paremmin. Aina ei vaan meinaa jaksaa pysyä hereillä, ja kofeiini aiheuttaa itselleni pahoja keskittymisvaikeuksia, joten kofeiinitableteista ja energiajuomista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Mitä muuta voisi yrittää?
itselläni auttaa kun nousen ihan ylös kävelemään joksikin aikaa venytellen. Voi jopa käydä muutaman minuutin lenkillä ulkona, vaikkapa talon kiertämässä. Eräs toinen hyvä keino on nukkua viiden minuutin torkut ja laittaa vaikka herätyskello soimaan. Virkistää kummasti
Paras keino on, että opettelet valmistautumaan tentin ajoissa. Aivosi kuten yleensäkin muiden ei voi omaksua kaikkea tietoja yhdessä päivässä! Lepo on kuitenkin tärkeetä keskittymisen kannalata!!!
Voit tietysti mennä nukkumaan iltasella ja nukkua pari tuntia ja herätä pirteämpänä yöhön.
Itseäni adrenaliini valvottaa muutenkin tärkeää tenttiä edeltävänä yönä mukavasti.
Olen tuskin koskaan onnistunut lukemaan päiväsaikaan tenttiin. Lukeminen sujuukin tehokkaimmin viime tingassa, kun ei ole aikaa enää sijaistoimintoihin (siivous, vanhojen valokuvien albumittaminen, sähköpostikirjeiden kirjoittaminen kaikille ystäville joihin ei muuten tule pidettyä yhteyttä, lehtileikkeiden järjestäminen, unelmien talon pohjapiirustuksen suunnitteleminen jne.).
Paremmin kuin jaksan valvoa yön, jaksan herätä tosi aikaisin lukemaan. Siis ensin vähän lukemista, puolen yön aikaan nukkumaan vaikkapa kahdeksi tunniksi, sitten herätys ja lukemaan ja tenttiin. Jos alkaa aamulla väsyttää liikaa niin siirrän ahterini yliopiston kahvilaan ja jatkan lukemista siellä - jos siellä ei ole tuttuja.
Milloin ajattelit opetella oikeasti tekemään töitä ja opiskelemaan? On aivan harhaluulo ettei päivisin pystyisi lukemaan. valmistaudu harjoitustöihin ja luennoille, lue joka luennon jälkeen asia kirjasta, aloita lukeminen tunnin pätkissä vaikka 2 vkoa ennen tenttiä, niin ei tarvitse valvoa yökausia.
Viime hetken lukeminen tunkee asiat lyhytkestoiseen työmuistiin, ja ne unohtuvat samantien. Varsinkin kumulatiivisilla eli aiempaan tietoon perustuvilla opiskelualoilla teet käytännössä ammatillisen itsemurhan jos lukemisesi on pelkkää edellisen yön hätäpänttäystä.
Riittääkö pelkkä päivätyöskentely muka jonkun opiskeluissa? Ei minulla ainakaan. Pakko kai sitä on työskennellä yötä päivää, jos pakko on. Ihan oikeasti, pelkät päivät eivät aina riitä kouluaikana.
Sisko kerran sano että olikoha se sillee et mennee aina lyhhyitten aikojen päästä nukkuun puoleks tunniks. Piti varmaa nukkumisen välillä olla 1 tunti, 1 ja puol tuntii tai kaks tuntii herreillä. En muita kovin. Ite en oo kokkeillu ko en saa puolesa tunnisa unta ja jos saan ni en jaksa herätä ko kello soittaa. Tuosa kuulemma oppii sillee et tarvii unta vaa tosi vähä päiväsä.
Jotkut pystyy luultavasti paremmin valvomaan kuin toiset. Mulla ei suju ollenkaan ja hyvin oon pärjänny "päivälinjalla". Jo lukiossa pari kaveria pänttäs tenttiä edeltävänä yönä eivätkä silti menestyneet kovinkaan hyvin.
...
itselläni auttaa kun nousen ihan ylös kävelemään joksikin aikaa venytellen. Voi jopa käydä muutaman minuutin lenkillä ulkona, vaikkapa talon kiertämässä. Eräs toinen hyvä keino on nukkua viiden minuutin torkut ja laittaa vaikka herätyskello soimaan. Virkistää kummastiParas keino on...
Paras keino on, että opettelet valmistautumaan tentin ajoissa. Aivosi kuten yleensäkin muiden ei voi omaksua kaikkea tietoja yhdessä päivässä! Lepo on kuitenkin tärkeetä keskittymisen kannalata!!!Amfetamiini pitää kuulema hereillä
Voit tietysti mennä nukkumaan iltasella ja nukkua pari tuntia ja herätä pirteämpänä yöhön.Itseäni adrenaliini valvottaa muutenkin tärkeää tenttiä edeltävänä yönä mukavasti.
Vähän unta ja paljon valvomista
Olen tuskin koskaan onnistunut lukemaan päiväsaikaan tenttiin. Lukeminen sujuukin tehokkaimmin viime tingassa, kun ei ole aikaa enää sijaistoimintoihin (siivous, vanhojen valokuvien albumittaminen, sähköpostikirjeiden kirjoittaminen kaikille ystäville joihin ei muuten tule pidettyä yhteyttä, lehtileikkeiden järjestäminen, unelmien talon pohjapiirustuksen suunnitteleminen jne.).Paremmin kuin jaksan valvoa yön, jaksan herätä tosi aikaisin lukemaan. Siis ensin vähän lukemista, puolen yön aikaan nukkumaan vaikkapa kahdeksi tunniksi, sitten herätys ja lukemaan ja tenttiin. Jos alkaa aamulla väsyttää liikaa niin siirrän ahterini yliopiston kahvilaan ja jatkan lukemista siellä - jos siellä ei ole tuttuja.
Ai niin, ja vielä
Kavereiden kanssa luetaan yöllä yhdessä eli soitellaan välillä ja kysellään, miten luvut edistyvät.Kirkas valo
Suuntaa kirkas kohdevalo itseäsi kohti ja ole valossa koko yö. Ainakin minulla toimii.aika köyhää?
Milloin ajattelit opetella oikeasti tekemään töitä ja opiskelemaan? On aivan harhaluulo ettei päivisin pystyisi lukemaan. valmistaudu harjoitustöihin ja luennoille, lue joka luennon jälkeen asia kirjasta, aloita lukeminen tunnin pätkissä vaikka 2 vkoa ennen tenttiä, niin ei tarvitse valvoa yökausia.Viime hetken lukeminen tunkee asiat lyhytkestoiseen työmuistiin, ja ne unohtuvat samantien. Varsinkin kumulatiivisilla eli aiempaan tietoon perustuvilla opiskelualoilla teet käytännössä ammatillisen itsemurhan jos lukemisesi on pelkkää edellisen yön hätäpänttäystä.
Ei se aina laiskuudesta
Päivisin on aika vaikea opiskella, jos naapurit pitää silloin järkyttävää meteliä...Miten niin?
Riittääkö pelkkä päivätyöskentely muka jonkun opiskeluissa? Ei minulla ainakaan. Pakko kai sitä on työskennellä yötä päivää, jos pakko on. Ihan oikeasti, pelkät päivät eivät aina riitä kouluaikana.