Suomen kaunein naisnäyttelijä?

Hombre

Heitän tähän oman pikkulistani:

1. Anneli Sauli
2. Liana Kaarina
3. Tiina Lymi

Listasta tietysti näkyy että olen hiukka vanhempi kundi. Mutta sitä ihmettelen vähän itsekin että jäipä lista lyhyeksi. Mutta kun en kertakaikkiaan muista muita kauniita suomalaisia naisnäyttelijöitä. Asiaan saattaa hyvinkin vaikuttaa se, että kaikki kolme ovat heittäneet meille katsojille unohtumattomia alastonkohtauksia?

190

57539

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wompatinpuolisko

      1. Satu Silvo
      2. Mari Rantasila
      3. Outi Mäenpää

      • lutunen.annaleena

        Anna-Leena Härkönen, söpö taskuveenus.


    • Glamour-friikki

      1. Liana Kaarina
      2. Assi Nortia
      3. Anneli Sauli

      (4. Satu Silvo)

      • Anonyymi

        1 Helena Kara
        ,2. Irma Seikkula
        3 Outi mäenpää


    • Elokuvatar

      naiskauneudesta tulisi pidempi lista, mutta suomalaisista:

      1. Laura Malmivaara
      2. Outi Mäenpää

      Ja täytyy sanoa, että he ovat myös lahjakkaimpia! Lauran iloisuus on tarttuvaa. Hän on todellinen draamakuningatar! Loistavat ilmeet ja osaa käyttää ääntänsä. WAU.

      • leeena___

        1. pamela tola
        2.irina björklund
        3. laura malmivaara

        siinä kauneimmat ja parhaimmat näyttelijät naisista. mitä mieltä ootte mies?


    • hitto vieköön!

      Kauniilta naiselta ei kai yleensä odoteta näyttelijänlahjoja. Joku vuosi sitten melkein putosin tuoliltani kun huomasin, että Nicole Kidman ihan oikeasti osaa näytellä. Samaa kokemusta ei ole tuottanut yksikään suomalainen naisnäyttelijä (ei tosin miesnäyttelijäkään).

      Kauniiden naisten listaaminen, varsinkin paremmuusjärjestykseen, on hiton hankalaa. Tummat naiset kilpailevat eri sarjassa kuin vaaleat (en osaa selittää tätä). Samoin nuoret ja hiukka vanhemmat naiset (muutamat ovat eläkeiässäkin hiton kauniita).

      Mutta lista... öh... ei... paremmuusjärjestys ei minulta onnistu mutta...

      - Pirkko Mannola
      - Liana Kaarina
      - Anneli Sauli
      - Liisa Toivonen
      - Kirsti Wallasvaara
      - Tiina Lymi
      - Leena? Malmivaara
      - Regina Linnanheimo

      Ja monta muuta joiden nimi ei nyt tässä tule mieleen.

    • ennen

      Tuija Ahvosta aina ihailin. Hänellä oli myös seksikäs puhetapa.

      • ihailijamies-66

        Onkos tää se 1983 kuollut näyttelijätär? Teki itsarin hyppäämällä stadissa kerrostalon parvekkeelta. Kaunis nainen!


    • kissus

      Eeva-Kaarina Volanen aivan ehdottomasti kaunein suomalainen näyttelijä kautta aikojen. Kyllä...olen aika vanha.

    • Öövini

      Liisa Kuoppamäki
      Tiina Lymi
      Maarit Peltomaa (varsinkin Esteri Keppilänä)
      Johanna Raunio (Näyttelijä?)

      • Anonyymi

        Tiina Lymillä maksamatonta verovelkaa. Liekö rahat tärvääntyneet tissien fyllinkiin. Vanha taistolainen. Ei kaunotar.


    • Hombre

      3 ääntä :
      Anneli Sauli
      Liana Kaarina
      Tiina Lymi

      2 ääntä :
      Satu Silvo
      Outi Mäenpää
      Laura Malmivaara

      1 ääni :
      Mari Rantasila
      Assi Nortia
      Pamela Tola      
      Irina Björklund
      Pirkko Mannola
      Liisa Toivonen
      Kirsti Wallasvaara
      Regina Linnanheimo
      Tuija Ahvonen
      Eeva-Kaarina Volanen
      Liisa Kuoppamäki
      Maarit Peltomaa
      Johanna Raunio

      Osallistu!
      Kilpailu jatkuu kiihkeänä!
      Seuraava tilannekatsaus lähipäivinä!

      • ehdokkaat

        Outi Mäenpää
        Sari Siikander
        Satu Silvo
        Anu Hälvä
        Tiina Lymi
        Mi Grönlund


      • Elli...
        ehdokkaat kirjoitti:

        Outi Mäenpää
        Sari Siikander
        Satu Silvo
        Anu Hälvä
        Tiina Lymi
        Mi Grönlund

        Jenni Banerjee


      • on kaunis
        ehdokkaat kirjoitti:

        Outi Mäenpää
        Sari Siikander
        Satu Silvo
        Anu Hälvä
        Tiina Lymi
        Mi Grönlund

        niin sitten minä olen missi=))))


      • ufo
        on kaunis kirjoitti:

        niin sitten minä olen missi=))))

        ...hehheh!
        Mutta kauneus on katsojan silmässä. Itse en tuossa hevosnaamassa mitään kaunista näe.


      • Paisemoi
        Elli... kirjoitti:

        Jenni Banerjee

        Panisin!


      • Anonyymi
        on kaunis kirjoitti:

        niin sitten minä olen missi=))))

        Johanna Raunio on kaunein, kun nuorena on häntä katsellut.
        Tosin sekoili jonkun vinosilmän kanssa tovin.


    • Filmitähdet

      1. Liana Kaarina (Suomen Claudia Cardinale)
      2. Satu Silvo (Suomen Ava Gardner)
      3. Anneli Sauli (Suomen Natalie Wood)
      4. Sari Havas (Suomen Sophia Loren.Huom! Poskipäät!)
      5. Kristiina Halkola (Suomen Linda Cristal)

      • kauneus ja sielukkuu

        Noi on aika hyviä vertauksia sun listassa.

        Mun lemppari on entisaikain filmitähti, siis suomalainen, Marie-Louise Fock. Näytteli ainakin sellasessa elokuvassa jonka nimi oli joku "Tämän elämän minulle annoit" tai jotain sinne päin.

        Satu Silvo on myös huippukaunis, Niina Nurminen, ja Hannele Lauri !


      • Anonyymi
        kauneus ja sielukkuu kirjoitti:

        Noi on aika hyviä vertauksia sun listassa.

        Mun lemppari on entisaikain filmitähti, siis suomalainen, Marie-Louise Fock. Näytteli ainakin sellasessa elokuvassa jonka nimi oli joku "Tämän elämän minulle annoit" tai jotain sinne päin.

        Satu Silvo on myös huippukaunis, Niina Nurminen, ja Hannele Lauri !

        Uittohommissa piti pienosta kahvilaa joku Paananen. Tumma kaunotar, ai ai!


    • siitäonjokauan

      Se filkka on takuulla 60-luvulta. Siinä on kohtaus jossa tämä suomalainen naisnäyttelijä sivelee paljailla varpaillaan jonkun urheiluauton vaihdetangon nuppia (vertaus ilmiselvä). Mutta siis tämä nainen (ja tämä kohtaus) on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen. Ja tietysti se nainen oli myös älyttömän kaunis. Kertokaa mulle sen nimi niin se saa heti mun äänet!

      • Mr. Gogles

        Elokuva on "Kesäkapina" 1970, ohjaaja Jaakko Pakkasvirta. Naispääosaa, valokuvamalli Susannaa, näyttelee Titta Karakorpi, joka täytti juuri 60v. Mutta Titta oli siis vuonna 1970 25-vuotias ja niinkuin sanoit, helvetin kaunis nainen. Kuvista päätellen on vieläkin. Mitäpä sitä muuta voi sanoa kuin että kiitos Titta siitä että olet tuonut kauneutta ihmisten elämään.

        Ja äänestys! Minun ääneni menee Titta Karakorvelle.


      • siitäonjokauan
        Mr. Gogles kirjoitti:

        Elokuva on "Kesäkapina" 1970, ohjaaja Jaakko Pakkasvirta. Naispääosaa, valokuvamalli Susannaa, näyttelee Titta Karakorpi, joka täytti juuri 60v. Mutta Titta oli siis vuonna 1970 25-vuotias ja niinkuin sanoit, helvetin kaunis nainen. Kuvista päätellen on vieläkin. Mitäpä sitä muuta voi sanoa kuin että kiitos Titta siitä että olet tuonut kauneutta ihmisten elämään.

        Ja äänestys! Minun ääneni menee Titta Karakorvelle.

        .. nyt äänet:
        1. Liana Kaarina
        2. Titta Karakorpi

        muita ei ole. Nämä kaksi ovat liian ylivoimaisia.


    • Öövini

      Anu Palevaara
      Karoliina Blackburn
      Virve Kauste
      Laura Munsterhjelm

    • Tamara-fani

      Lasketaanko Tamara Lund näyttelijättäreksi vai pelkästään laulajaksi? Tamaralla on sen verran monta leffa-roolia,e ttä mielestäni hänet voisi ottaa mukaan näyttelijä-kategoriaan. Jos näin on niin Top-kolmikkoni olisi:
      Tamara Lund
      Liana Kaarina Leinonen
      Anneli Sauli

    • Klassikkojen kulta-aika

      Nämä:
      Helena Kara
      Regina Linnanheimo
      Ester Toivonen
      Hanna Taini
      Sirkka Sari

      Noissa on glamouria.

      Kai pitäisi mainita Ansa Ikonen, mutta en tykkää jostain syystä.

      • Migge1975

        häjntä minäkin äänestäisin. Vaikka hänelle kävi niin kuin kävi niin siltikin hän oli kaunis näyttelijä, ja hyvä sellainen.


      • .........
        Migge1975 kirjoitti:

        häjntä minäkin äänestäisin. Vaikka hänelle kävi niin kuin kävi niin siltikin hän oli kaunis näyttelijä, ja hyvä sellainen.

        Miia Nuutila


      • Miksi niin kävi?
        Migge1975 kirjoitti:

        häjntä minäkin äänestäisin. Vaikka hänelle kävi niin kuin kävi niin siltikin hän oli kaunis näyttelijä, ja hyvä sellainen.

        Osaako kukaan sanoa, miksi Tuija Ahvonen teki itsemurhan?


      • ^^^^^^^´´´´´
        Miksi niin kävi? kirjoitti:

        Osaako kukaan sanoa, miksi Tuija Ahvonen teki itsemurhan?

        ...ei jaksanut elää. Masentui kun parisuhde kaatui. Tappoi itsensä hyppäämällä Helsingissä kerrostalon parvekkeelta keskusta-alueella v.1983.


      • Anonyymi

        Tuo lista Helena Kara, Regina Linbanheimo jne. Aivan ehdottomasti paras. Kauniita ,lahjakkaita olivat.


    • Hombre

      Äänestystulos lasketaan muutaman päivän päästä! Vielä ehdit äänestää Suomen kauneinta naisnäyttelijää! Mutta pidä kiirettä!

    • Mies27vee...

      Mirjami Kuosmanen, vanhoissa suomileffoissa. Sexy, mikä katse ja hymy ja vietävän kauniit kasvot.

      • Anonyymi

        Valtavat posket kuitenkin, ja suupielet alaspäin.


    • homma

      pamela tola. piste.

      • tytti tättäläinen

        ...kun muitakin mielipiteitä on. makunsa kullakin eiks jee...


    • vain yksi ja ainoa

      TAMARA LUND, kansainvälisesti myös tunnettu, oli ehdolla James Bond-tytöksi, osaa näytellä, laulaa, on KAUNIS.

      Tänään on kulunut päivälleen vuosi Tamara Lundin kuolemasta. Hän oli legenda jo eläessään.

    • isoisoisä

      Vastaan vasta nyt koska luulin ensin että vain näitä tämänpäivän tyttösiä saa äänestää. Irma Seikkula oli 1940- ja 1950-luvuilla suomalaisen elokuvan ainoa todellinen kaunotar. Annan siis ääneni Irma Seikkulalle.

    • Maisteri

      naisia suomalaisessa elokuvassa ovat olleet:
      Hanna Taini
      Ester Toivonen
      Mirjami Kuosmanen
      Tamara Lund
      Kirsti Wallasvaara

      • silmissä

        Ei ole Sirkka Sarin silmiä voittanutta!

        Muita kaunottaria:
        Heidi Blåfield
        Kirsti Wallasvaara
        Eeva-Kaarina Volanen
        Titta Karakorpi
        Hanna Taini


      • riittää
        silmissä kirjoitti:

        Ei ole Sirkka Sarin silmiä voittanutta!

        Muita kaunottaria:
        Heidi Blåfield
        Kirsti Wallasvaara
        Eeva-Kaarina Volanen
        Titta Karakorpi
        Hanna Taini

        Regina Linnanheimo
        Sinikka Hannula
        Anneli Sauli
        Mirjami Kuosmanen
        Tiina Lymi
        Elina Salo
        Maria Heiskanen


    • kauneimmat

      anneli sauli
      helena kara
      regina linnanheimo
      ritva oksanen (vanhempana, kerrankin näin päin!)

    • hjuumormies

      Varmasti paljon kauniita ja sitäkin enemmän hivä näyttelijättäriä löytyy, mutta pistetään nyt oma top 10

      1. Tiina Lymi (saa hyvälle mielellä ja on kaunis)
      2. Anneli Sauli (50-luvun todellinen kaunotar)
      3. Minna Haapkyl (äidillistä kauneutta)
      4. Minna Turunen (synnillistä kauneutta)
      5. Irina Björklund (yksinkertaisesti kaunis)
      6. Pamela Tola (pikkutyttömäistä naisellisuutta)
      7. Veera Kiiskinen (kaikkea)
      8. Leena Pöysti (kaikkea, tuleva tähti)
      9. Kirsi ylijoki (kauniit rinnat silmät)
      10.Katariina Kaitue (ylivertainen vamppi/jokapojan päiväuni)
      Olipa hauskaa/hölmöä keksiä parhaimpia ominaisuuksia.

      • kauniita :)

        Jokaista ei ulkoa muista, mutta es. nuori Anneli Sauli, Tiina Lymi, Minna Haapkylä, Katariina Kaitue, Minna Turunen, Kirsi Ylijoki...hyviä valintoja :)

        Riitta Väisänen nuorena Speden leffoissa ja myös toinen missi nuorena Speden leffoissa, eli Johanna Raunio...

        Maria Kuusiluoma, nuori elina Salo, Wallaswaara ja Halkola...niin ja Halkolan tyttö Vilma Melasniemi

        jne. jne.

        Tossa nopeesti...


      • lastatekoon

        Jos ei vielä mainittu niin Salkkarien Marianne Kurki. Pirullisen kaunis ja roolissaan aivan saatanallinen luonne.


    • upea!

      Musta Assi Nortia on aivan älyttömän kaunis nainen, oikeen "komee" niin kuin ennen vanhaan sanottiin kauniista, näyttävistä naisista. Oon yrittänyt ettii hänestä tietoja netistä mut eipä oikeen löydy kun ihan tippa. Hänen oikea nimensä taitaa olla Astrid Karjalainen ja hän on syntynyt Viipurissa, lisäksi hänellä on tytär Sari Sarmas. Olen melkein 100% että hän on romani, on niin upeaa ylväyttä kuin romaninaisilla on! Mistähän sais tietoja hänestä???

      • Uups!

        Syntynyt Ida Astrid Feldman, Viipurissa 1925, kuollut Tampereella 1989. Poika ensim. avioliitosta syntynyt 1944, tyttö toisesta syntynyt 1964. Äiti karjalainen, isä venäjän saksalainen. Isänkieli venäjä, äidinkieli suomi. Ensimmäinen vieras kieli saksa. Tunnettu rooleistaan mustalaistyttönä mm Veera, ei kuitenkaan kuulu romani-väestöön.


      • ohjelmanaiset tampere

        sari on siellä töissä ja kertoo varmasti ihanasta äidistään


    • Elokuvan ystävä

      Mihin te kaikki olette unohtaneet Ansa Ikosen?
      Minä annan ääneni hänelle!

      Tässä muita "vanhemia" kaunottaria, ei kauneus-, vaan aakkosjärjestyksessä:
      Tuija Halonen, Hilkka Helinä, Kirsti Hurme, Leena Häkinen, Rauni Ikäheimo, Eija Inkeri, Ruth Johansson, Lea Joutseno, Leni Katajakoski, Birgit Kronström, Hillevi Lagerstam, Tarja Nurmi, Tuire Orri, Tuulikki Paananen, Eila Peitsalo, Elina Pohjanpää, Laila Rihte, Elina Salo, Teija Sopanen, Miss Eurooppa Ester Toivonen, Liisa Tuomi, Toini Vartiainen, Sirkka-Liisa Wilen

      Ja vielä yksi kaikkein kauneimmista: Sirkka Sari. Hän ehti tehdä vain kolme elokuvaa, ennen kuin kuoli tapaturmaisesti Aulangolla vuonna 1939. Hän putosi savupiippuun! Ilmeisesti hän luuli sitä näköalatorniksi ja kiipesi ylös. Tapaturman jälkeen piipun päällä rakennettiin suojaverkko.

    • tietysti

      VERA JORDANOVA

    • nämäkin

      En pane järjestykseen, pyydän vain huomioon otetuksi:

      - Kristiina Halkola
      - Kirsti Wallasvaara
      - Helena Lindgren (namu)
      - Anneli Sauli
      - Liana Kaarina

      • Vanhojen elokuvien ystävä

        Olen nainen, joku saattaa jäävätä minut sillä perusteella. Omia suosikkejani on Pirkko Mannola (vanhoissa leffoissa), en tiedä mainittiinko hänet jo. Minun mielestäni Anneli Sauli ja Regina Linnanheimo (hevosenhampaat) ovat ylimainostettuja, makunsa tietysti kullakin. Linnanheimoa somempi oli Helena Kara, luonnonlahjakkuus-komedienne. Ja Hanna Taini Siltalan pehtorissa on kaunotar. Entä muistatteko vielä Olavi Virran rakastettua Ruth Johanssonia, joka sitten avioitui Ruotsiin. - Nämä tulivat ensimmäiseksi mieleen, en nyt pidennä listaani loputtomiin.


      • <<<
        Vanhojen elokuvien ystävä kirjoitti:

        Olen nainen, joku saattaa jäävätä minut sillä perusteella. Omia suosikkejani on Pirkko Mannola (vanhoissa leffoissa), en tiedä mainittiinko hänet jo. Minun mielestäni Anneli Sauli ja Regina Linnanheimo (hevosenhampaat) ovat ylimainostettuja, makunsa tietysti kullakin. Linnanheimoa somempi oli Helena Kara, luonnonlahjakkuus-komedienne. Ja Hanna Taini Siltalan pehtorissa on kaunotar. Entä muistatteko vielä Olavi Virran rakastettua Ruth Johanssonia, joka sitten avioitui Ruotsiin. - Nämä tulivat ensimmäiseksi mieleen, en nyt pidennä listaani loputtomiin.

        AINO MANTSAS 1922-1979 < OLI NAIMISISSA MATTI KASSILAN KANSSA < JOTA TÄMÄ UKKO ARVOSTAA < JA IHAILEE


    • Jaagobbi

      Ehdottomasti ykkönen on Kirti Wallasvaara, kaunis ja seksikäs äänikin.

      • SIRKKA-LIISA VILEN SÖPÖ

        Sirkka-Liisa Vilen tosi kaunis ja seksikäs söpöliini. Kurvikas ja herttainen todellinen namupala!


      • <<<<
        SIRKKA-LIISA VILEN SÖPÖ kirjoitti:

        Sirkka-Liisa Vilen tosi kaunis ja seksikäs söpöliini. Kurvikas ja herttainen todellinen namupala!

        1.PAMELA TOLA < OLISI IHANAA JOS JOSKUS OLISI AVOVAIMO MARI < JOKA NÄYTTÄISI PAMELA TOLALTA
        2. JENNI BANERJEE < OLISI IHANAA JOS OLISI JOSKUS AVOVAIMO.KIHLATTU.TYTTÖYSTÄVÄ.NAISYSTÄVÄ.VAIMO ANNIKA < JOKA NÄYTTÄISI JENNI BANERJEEELTA
        3. SAARA YLITALO < OLISI NASTAA JOS OLISI MÖKKINAAPURI JOKA NÄYTTÄISI SAARA YLITALOLTA
        4. PIRKKO MANNOLA < OLISI IHANAA JOS MARIN MUMMO TERTTU < NÄYTTÄISI PIRKKO MANNOLALTA
        5. EEVA-KAARINA VOLANEN < OLISI HAUSKAA JOS KAVERINI LEON MUMMO TERTTU NÄYTTÄISI EEVA KAARINA VOLASELTA
        6.MARJA KORHONEN < NAAPURINI JORMAN MUMMO EEVA < NÄYTTÄISI TAAS MARJA KORHOSELTA
        7. TAMARA LUND < KAVERINI TIMON TÄTI MUISTUTTAISI TAAS TAMARA LUNDIA < 1941-2005
        8.LIISAMAIJA LAAKSONEN < AVOVAIMONI ANNIKAN ÄITI EILA < MUISTUTTAISI LIISAMAIJA LAAKSOSTA
        9.HEIDI HERALA < JORIN VAIMO HANNELE MUISTUTTAISI HEIDI HERALAA
        10.ASTA BACKMAN < NAAPURINI TERTTU MUISTUTTAISI TAAS TÄTÄ
        11.


      • <<<
        <<<< kirjoitti:

        1.PAMELA TOLA < OLISI IHANAA JOS JOSKUS OLISI AVOVAIMO MARI < JOKA NÄYTTÄISI PAMELA TOLALTA
        2. JENNI BANERJEE < OLISI IHANAA JOS OLISI JOSKUS AVOVAIMO.KIHLATTU.TYTTÖYSTÄVÄ.NAISYSTÄVÄ.VAIMO ANNIKA < JOKA NÄYTTÄISI JENNI BANERJEEELTA
        3. SAARA YLITALO < OLISI NASTAA JOS OLISI MÖKKINAAPURI JOKA NÄYTTÄISI SAARA YLITALOLTA
        4. PIRKKO MANNOLA < OLISI IHANAA JOS MARIN MUMMO TERTTU < NÄYTTÄISI PIRKKO MANNOLALTA
        5. EEVA-KAARINA VOLANEN < OLISI HAUSKAA JOS KAVERINI LEON MUMMO TERTTU NÄYTTÄISI EEVA KAARINA VOLASELTA
        6.MARJA KORHONEN < NAAPURINI JORMAN MUMMO EEVA < NÄYTTÄISI TAAS MARJA KORHOSELTA
        7. TAMARA LUND < KAVERINI TIMON TÄTI MUISTUTTAISI TAAS TAMARA LUNDIA < 1941-2005
        8.LIISAMAIJA LAAKSONEN < AVOVAIMONI ANNIKAN ÄITI EILA < MUISTUTTAISI LIISAMAIJA LAAKSOSTA
        9.HEIDI HERALA < JORIN VAIMO HANNELE MUISTUTTAISI HEIDI HERALAA
        10.ASTA BACKMAN < NAAPURINI TERTTU MUISTUTTAISI TAAS TÄTÄ
        11.

        11.MARJATTA KALLIO < NAAPURINI EILA < MUISTUTTAISI TAAS TÄTÄ
        12.ANNELI SAULI < KAVERINI ATEN MUMMO MUISTUTTAISI ANNELI SAULIA
        13.LAURA BIRN < AVOVAIMONI HANNA < MUISTUTTAISI TAAS LAURA BIRNIÄ
        14.RITA POLSTER < AVOVAIMONI HANNAN TÄTI MARJUT < JOKA VIERAILISI USEASTI < KUN ASUISIMME PUOTILASSA
        15.SIIRI NORDIN < AVOVAIMONI.KIHLATTUNI.NAISYSTÄVÄNI.VAIMONI ANNIKA NÄYTTÄISI TAAS SIIRI NORDINILTA


    • numero 1

      Pirkko Hämäläinen

    • Vastaaja...

      Tuulikki paananen.

      • suomi filmi--

        Ansa Ikonen.

        Regina Linnanheimo.


      • PolinaE

      • PolinaE

      • ölkö

    • trtrtrtr

      Vanha ketju mutta vastataanpa silti.

      Katariina Kaitue
      Johanna Raunio
      Pamela Tola
      Elina Salo
      Laura West (Ponterosa filmin toinen blondi)
      Tamara Lund

      Niin kuin huomaatte blondit ovat minun makuuni :)

      • 2010-2012

        ANJA POHJOLA
        PAMELA TOLA
        LAURA BIRN
        TAMARA LUND 1941-2005


      • pekanpoika
        2010-2012 kirjoitti:

        ANJA POHJOLA
        PAMELA TOLA
        LAURA BIRN
        TAMARA LUND 1941-2005

        suosikit kautta aikojen
        Anneli Sauli
        Tiina Björkman
        Tuija Ahvonen

        tämän päivän suosikit
        Laura Birn
        Mervi Takatalo
        Pihla Viitala


      • ja osaavia
        pekanpoika kirjoitti:

        suosikit kautta aikojen
        Anneli Sauli
        Tiina Björkman
        Tuija Ahvonen

        tämän päivän suosikit
        Laura Birn
        Mervi Takatalo
        Pihla Viitala

        Mielestäni

        1. Satu Silvo
        2. Ansa Ikonen
        3. Outi Mäenpää
        4. Outi Alanen
        5. Kaija Pakarinen


      • ja osaavia kirjoitti:

        Mielestäni

        1. Satu Silvo
        2. Ansa Ikonen
        3. Outi Mäenpää
        4. Outi Alanen
        5. Kaija Pakarinen

        ovat

        Ansa ikonen
        Regina Linnahimo
        Irma Seikula
        Liana Kaarina
        Tamara Lund
        Ester Toivonen
        Armi Kuusela
        ja monet vanhojen kotimaisten naiset.


    • pullukka_paavo

      Hannele Lauri 30-vuotiaana.. Nami

    • Bodex-.,

      En tiedä näyttelijästä, mutta laulaja: Anki Lindqvist oli ihan yliveto aikanaan

    • käsityöläinen.

      Rakel Liekki, ehdottomasti SEKSIkkäin.

      • urpo itse

        Sehän on tietysti Kirsti Hurme.


    • absinth

      1. Krista Kosonen Kaunis & viehättävä ja uskottava
      2. Jenni Banerjee Kaunis, puheesta ei saa aina selvää, uskottavuus on mitä on
      3. Minna Haapkylä Monilahjakkuus, kaunis omalla tavallaan, uskottava

    • Poju 32v

      Tiina Lymi edelleen!!

      • Anonyymi

        Tuija Halonen, Suomen Marilyn.


    • yuå

      Marjut Maristo
      Anu Sinisalo (hurmaava ääni)
      linda zilliacus

    • Retkuilija

      Maarita Mäkelä täytyy lisätä listaan. Melkoisesti muuten näytti Anna-Liisa Härköseltä nuorena?

    • 69-59

      SPERMAA!

      • Anonyymi

        Terve sekopää. Onko vaikeaa?


    • JK

      ANNELI SAURI

    • just older

      Voi pojat. Kyllä Suomen kauneimpien näyttelijöiden top 10 on tässä.

      1. Iina Kuustonen (Tihkuu seksiä ja osaa jopa näytellä. Maamme paras vampin näyttelijä tällä hetkellä).
      2. Mira Perankoski
      3. Pihla Viitala (kaunis, sensuelli ja todella lahjakas näyttelijä. Mikäli tuurit matkassa ni ensimmäinen todellinen kansainvälinen tähtinäyttelijätär Suomesta).
      4. Irina Björklund (kaunis, osaava).
      5. Meri Nenonen
      6. Pamela Tola
      7. Laura Birn
      8. Anna Laulumaa
      9. Ria Kataja
      10. Saija Lentonen

      • just older

        Listaa olisi vielä voinut täydentää vaikkapa näillä Minna Haapkylä, Anu Sinisalo, Miina Kuustonen, Katariina Kaitue, Krista Kosonen, Matleena Kuusniemi, Mia Lindström jne. Kyllä Suomessa on vino pino kauniita ja hyviä näyttelijöitä.


    • ei ei ei

      No nämä Matleena Kuusniemet, Krista Kososet, Iina Kuustoset ja Pihla Viitalat ovat lähinnä poseeraavia paljaan pinnan esittelijöitä.

      Esim. Pihla Viitala Käsky elokuvassa: nakuilua ja ilmeettömyyttä.

      • Anonyymi

        Eikö juuri vuosi sitten Matleena Kuusniemi kertonut paljon, miten häntä oli kohdeltu kuvauksissa kaltoin, ja että se pinta ei sitä kautta oma valinta olisikaan ollut.
        En tiedä koko totuutta, niin tai näin, mutta minusta Matleena oli aikoinaan sellainen tapaus, jolta olisi voinut odottaa paljon enemmän. Sillehän ei sitten mitään voi että rooleja on tarjolla vain tietty määrä, ja näyttelijät profiloituvat kovin äkkiä nykyään.
        Oikeastaan harmittaa miten naisnäyttelijöistäkin vaan muutamia, joita päärooleihin valitaan, vaan valitaanko enää heitä sitten kun keski-ikä alkaakin lähestyä?! Kovin voi kaksipiippuisesti tähän näyttelijöitten "tähtikulttiin" suhtautua, ja kiva olisi että naisnäyttelijätkin saisi kunnon luonnerooleja, siihen suuntaan ei kylläkää ole oltu menossa. Oma lista jää mietintään, siksikin vaikkapa.


    • karafani

      Helena Kara oli kyllä kaunis, varsinkin ratavartijan kaunis Inkeri -elokuvassa.

    • Niinpä on.

      Niin ja valkoiset ruusut elokuvassa.

    • ehdottomasti..

      Helena Kara

    • hiilikaivos

      Elina Pohjanpää.

      • erkki merkki

        Elina Pohjanpää.


      • 26
        erkki merkki kirjoitti:

        Elina Pohjanpää.

        Hyvin kaunis, Elina Pohjanpää.


    • anu sinisalo

      Anu sinisalo

    • jippijaimee

      Naiset
      1. Krista kosonen
      2. Tiina Lymi

      • Ellu ruless

        Ja ainankin ihku, Elina Khihtilä. Öitä vaan kaikille...


    • komeee pohojanmaalta

      Mari Perankoski,päiväuni!

    • Ihanuuksien ihmemaas

      Toini Vartiainen ja Sirkka Sipilä herkkiä nuoruuden elokuvissaan. Vanhat elokuvat jyllää taas telkusta.

      • Helena Kara

    • aJkl

      Suosikkini, mutta ei välttämättä tässä järjestyksessä.

      Kirsti Wallasvaara
      Krista Kosonen
      Tiina Lymi
      Saija Lentonen

    • Hyiiiiiiii saatana

      Rumia lehmiä kaikki!

    • Angerkovski

      Kirsti Wallasvaara
      Titta Karakorpi
      Anneli Sauli
      Helena Kara
      Katariina Kaitue
      Tuija Halonen
      Leni Katajakoski
      Elina Pohjanpää
      Johanna Raunio
      Satu Silvo

      Ansa Ikonen taas mielestäni ei.

      • Angerkovski

        Kristiina Halttu
        Pirkko Hämäläinen
        Tiia Louste
        Saija Lentonen
        Tarja Markus
        Terhi Panula
        Anitta Niemi
        Inga Sulin


      • Anonyymi

        Katariina kaitue (äiti naminami liisamaija laaksonen) ja Onnenmaa! TÄYDELLISTÄ!


    • Tuija Halosen fani

      Ehdottomasti kauneimmat ovat Tuija Halonen ja Anja Hatakka.

    • onniinsuloinen

      Ritva Arvelo on kautta aikojen kaunein suomalainen elokuvanäyttelijä.

      Hän on lisäksi sivistynein ja lukenein. Mutta miksi fil.maist. Arvelo (s. 11.3.1921) ei ole esiintynyt haastatteluissa pitkään aikaan?

      Sehän tiedetään, että hän on ollut naimisissa näyttelijöiden Heikki Savolainen ja Matti Oravisto kanssa.

      • Anonyymi

        Maij britt heljo oli kaunisääninen ja hyvin selkeästi puhuva kaunotar.


      • Anonyymi

        Ritva arvelo oli ladymäisen kaunis, itsevarma ja kauniisti puhuva, eikä koskaan vanhene, mikä useita einäyttelijöitä koskettaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maij britt heljo oli kaunisääninen ja hyvin selkeästi puhuva kaunotar.

        Samanlainen kaunotar oli ritva arvelo!
        Muistakaa tämä, kun katsotte hänen 50 luvun leffaa.


    • sfkaunotar

      On paljon kauniita naisnäyttelijöitä. Mun listani on:

      1. Anneli Sauli
      2. Ester Toivanen
      3. Regina LInnanheimo

      Näistä uusista:

      1. Krista Kosonan
      2. Laura Malmivaara
      3. Satu Silvo

    • Seitsemäs Trailer

      Arvelisin että Arvelo on kaunein.

    • piu2

      Olen 26- vuotias nainen, ja minun mielestäni kauneimmat suomalaiset näyttelijät satunnaisessa järjestyksessä ovat:

      - Laura Birn (luonnollisen kaunis)
      - Satu Silvo (sähäkkä, seksikäs, myös persoona lumoaa)
      - Minttu Mustakallio (luonnollinen ja persoonallinen)
      - Anu Sinisalo (yhtä kaunis kuin 20 v. sitten)

    • YES-YES

      Pihla Viitala

    • Ehta herkku

      Ghedi Lönnberg.

      • Todistettavasti

        Armi Kuusela
        Ester Toivonen
        Helena Kara
        Sirkka Sari
        Hanna Taini
        Eila Peitsalo


    • Vanhat elokuvat

      Tuija Halonen 1926-2009
      Helena Kara 1916-2002
      Regina Linnanheimo 1924-1995
      Assi Nortia 1925-1989
      Ansa Ikonen 1913-1989
      Anneli Sauli 1932

      • Anonyymi

        Tuija Halonen on kyllä ehkä kauneuden ja näytteijätaitojen puolesta kovin aliarvostettu. Monesti oli nk."kakkostyttö", silloin nk."parhaana aikanaan". Mutta urahan kesti jokseenkin loppuun asti teattereissa ja niin pois päin, viimeinen elokuvaesiintymien taisi olla 70 luvulla??!!
        Monet "hömppäelokuvatkin" olivat ja ovat nähtäviä ainakin ja jopa Tuijan ansioista, mielestäni todella kovan luokan "suomilikka" ja naisen todellisessa merkityksessä tänäkin päivänä ! !


    • rva 60

      Google toi tänne, Ghedi Lönnbergistä etsin tietoja ja häntä kyllä äänestäisin tässä listassa kärkeen. Harmi, ettei oikein löydy tietoja hänestä. Kaunis oli.
      Hanna Taini, tuo jalorotuinen, oli myös upea. Ei näistä nykylikoista ole kilpailijoiksi.

    • SF-fani

      Elonetissä on vähän enemmän tietoa Ghedi Lönnbergistä.

      http://www.elonet.fi/fi/henkilo/227939

      Eilen YLEssä esitetyssä elokuvassa Suopursu kukkii (1948) Ghedi oli todella näyttävän näköinen.

      Samassa elokuvassa esiintyivät myös täälläkin kärkeen listattu Ritva Arvelo. Muita naispääosia esittivät Eeva-Kaarina Volanen ja Salli Karuna.

    • Suomi filmi fani.
      • SF-fani

        Merkillistä, että netistä ei tahdo löytyä edes Birgit Nuotion syntymä- eikä kuolinvuotta. Hyvin vähän on tietoa hänestä muutenkaan. Elokuvista. joissa hän on esiintynyt on kyllä paljonkin tekstiä.


      • Suomi filmi fani.
        SF-fani kirjoitti:

        Merkillistä, että netistä ei tahdo löytyä edes Birgit Nuotion syntymä- eikä kuolinvuotta. Hyvin vähän on tietoa hänestä muutenkaan. Elokuvista. joissa hän on esiintynyt on kyllä paljonkin tekstiä.

        Huomasin ihan saman asian. Kysyin noita asioita jopa IGS:stä mutta ei sielläkään tiedetty asiasta mitään.

        http://www.kysy.fi/kysymys/nayttelija-birgit-nuotio


        Minne hänet lienee haudattu?


    • Pikkutassu04

      1. Paula Friman
      2. Tiia Lippo
      3. Tuuli Kankaala

      :)

    • yammik

      Asta Backman

      • 10+13

        Kirjoitat varmaan juuri TV1:ssä esitetyn Ylijäämänaisen innoittamana. Asta Backman näytteli taitavasti osansa. Enemmän muistan hänet myöhemmiltä ajoilta TV-teatterin näytelmistä. Astaa voi minunkin mielestäni sanoa kauniiksi.

        Tähän ketjuun on kertynyt iso joukko kauniita naisnäyttelijöitä. Vaikea sanoa, kuka todella on tai on ollut kaunein. Elokuvassa on kuitenkin tärkeätä myös näyttelijätaidot.


    • Teepee80

      1. Ghedi Lönnberg
      2. Maaria Eira
      3. Toini Vartiainen

    • olijoo

      Nuori Kati Outinen

      • gswryt

        Kyseinen Kati Outinen oli erityisesti Teddyjen ja jopa punkkarien suosiossa. Täältä tullaan elämä oli niin kova elokuvajuttu senaikaisen kapinallisen nuorison keskuudessa että jätkätkin alkoi ihailla kyseistä näyttelijää.


      • mitäänväljä

        Nuori kapinallinen teddyboy joutuu kaikkien hampaisiin. Kati Outinen on hänestä kiinnostunut mutta kohtalo karmea käsi vie hänet kuolemaan. Eli täältä tullaan elämä.


    • Regi_Analtåget

      Pihla Viitala.

    • veroveikko

      Liana Kaarina
      Ritva Vepsä
      Elli Castren,rakkaus alkaa aamu yöstä 1966

    • veroveikko

      Lemmikki Louhimies, tosi cool ja artistinen

    • WaldemarHagert

      kaikkien aikojen kaunein ja seksikkäin : Anneli Sauli ! Perustelut: olin aikoinani vanhusten hoitolaitoksessa käymässä ja veteraani-papat katsoivat televisiosta Hilja Maito-tyttöä ja kun tuli kohtaus jossa Anneli Sauli meni nakuna uimaan niin miehiltä lähes putosivat lasisilmät päästä ja tekohampaat suusta ja jopa dementoituneilla oli sellainen hymy naamalla että sen hyytymiseen varmasti tarvittiin erittäin kitkerät lääkkeet...

    • veroveikko

      Leni Katajakoski!

      1954 elokuvatyttö titteli miss suomikisoissa 1954

    • O39A

      Tuija Halonen " Suomen Marilyn "

    • Vista_ja_vasta

      Tea Ista

    • MaxRenn

      1) Miia Nuutila
      2) Minttu Mustakallio
      3) Maria Sid
      4) Sanna Stellan
      5)Satu Silvo

    • koko-tusinan-setti

      Tässä tusinani (sattumanvarainen järjestys):
      Kirsti Otsamo, Sirkka Sari, Anneli Sauli, Helena Kara, Regina Linnanheimo, Liisa-Maija Laaksonen, Kirsti Wallasvaara, Pihla Viitala, Pamela Tola, Johanna Raunio, Assi Nortia, Eeva Eloranta.

    • Tarkistettua-faktaa

      Maj-Brit Heljo. Kautta aikain kaunein päästä varpaisiin.

    • Rainer_Reisikälli

      Pihla Viitala on tietenkin kaunein näistä nykyisistä.

    • öäöäömjknn

      Eila Pokkinen

      • Anonyymi

        EMILIA POKKINEN


    • Anonyymi

      LAURA BIRN
      IINA KUUSTONEN
      MINKA KUUSTONEN
      MARIA YLIPÄÄ
      SIIRI NORDIN
      PIHLA MAALISMAA
      PIHLA VIITALA

      • Anonyymi

        Älä huuda!


    • Anonyymi

      1. Leni Katajakoski
      2. Leni Katajakoski
      3. Leni Katajakoski

    • Anonyymi

      Regina Linnanheimo, ehdoton ykkönen.
      Helena Kara, kakkonen.
      Ester Toivonen, kolmantena.
      Eipä näiden jälkeen ketään todella kaunista.
      Pihla Viitala, ulkoisesti ok, mutta ei mitään karismaa, ei eloa...eikä osaa edes näytellä.

    • Anonyymi

      Tässä mielestäni TOP-20 nimenomaan kauneimmista. Kauneus perustuu tässä ensisijaisesti kasvoihin.
      Kyseessä on aakkosjärjestys, koska tällainen valinta on ylipäätään mahdoton ja - täysin makuasia.
      Vanhan sanonnan mukaan yks tykkää äidistä, toinen tyttärestä, mutta esim. Katariina Kaitue ja Liisamaija Laaksonen ovat näyttelijöitä, joita ainakaan itse en kykene enkä edes halua asettaa kauneusjärjestykseen. Listalleni laitoin jälkimmäisen - arpomalla.

      Laura Birn
      Eeva Eloranta
      Minna Haapkylä
      Ansa Ikonen
      Helena Kara
      Krista Kosonen
      Liisa-Maija Laaksonen
      Regina Linnanheimo
      Ghedi Lönnberg
      Pirkko Mannola
      Assi Nortia
      Kirsti Otsamo
      Johanna Raunio
      Elina Salo
      Sirkka Sari
      Anneli Sauli
      Pamela Tola
      Karoliina Vanne
      Pihla Viitala
      Kirsti Wallasvaara

    • Anonyymi

      Lueskelin näitä ehdotuksia täällä ja huvitti kun moni on ehdottanut esim Outi Mäenpäätä... ihan tavallisen näköinen ihminen , ei todellakaan mikään kaunotar. Toki mielipide asia mutta... muutama muukin aika hassu ehdotus täällä.

      • Anonyymi

        Outi Mäenpää oli 17-vuotiaana sietämättömän seksikäs nainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outi Mäenpää oli 17-vuotiaana sietämättömän seksikäs nainen.

        Mäenpään kanssa hiukan samaa tyyliä edustaa muuten enemmin rockmuusikkona tunnettu Marjo Leinonen, joka aikoinaan joissakin Kaurismäki - elokuvissa esiintyi (ja teatteripuolella joskus esiintyi myöskin Janis Joplinina!!) ... ainakin jollakin tavalla, taikka ei oikein tyylien puolesta heille muitakaan vertailutyyppejä löydä ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outi Mäenpää oli 17-vuotiaana sietämättömän seksikäs nainen.

        minäkin pidin nuoren outin ulkonäköä ja tyyliä ihanana.


      • Anonyymi

        Outilla oli korkiat poskipäät ja rinnat, seksikkään vinot silmät, osaa myös näytellä


    • Anonyymi

      Elsa Saisio, jolla kasvojen lisäksi on unelmavartalo.

      • Anonyymi

        Totta, Elsa Saisio kuuluu listalle ehdottomasti samoin kuin suomi-filmin SIRKKA SIPILÄ sekä myös Birgit Kronström. (Elokuva Onnellinen ministeri, josta kimposi kajareihin evergreen Katupoikien laulu (1941),
        Jos olisivat USAan syntyneet, olisivat olleet Hollywoodin miljonäärejä monet noista suomi-filmin kauneimmista.
        Näin o.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, Elsa Saisio kuuluu listalle ehdottomasti samoin kuin suomi-filmin SIRKKA SIPILÄ sekä myös Birgit Kronström. (Elokuva Onnellinen ministeri, josta kimposi kajareihin evergreen Katupoikien laulu (1941),
        Jos olisivat USAan syntyneet, olisivat olleet Hollywoodin miljonäärejä monet noista suomi-filmin kauneimmista.
        Näin o.

        Totta. Edellä onkin kertaalleen mainittu Marie-Louise Fock, joka oli Teuvo Tulion yksi luottonäyttelijä.
        Kuluu suosikkeihini, josta on mm. netissä melko vähän lähdetietoja. Oli muutama niin rohkea kohtaus, että sensuuri osasi jo ennalta ottaa käteen terävimmät leikkurinsa.
        Leffa 'Sellaisena kuin sinä minut halusit' (1944) on kenties tunnetuin tämän suomifilmin kenties hehkeimmän simasuun rulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Edellä onkin kertaalleen mainittu Marie-Louise Fock, joka oli Teuvo Tulion yksi luottonäyttelijä.
        Kuluu suosikkeihini, josta on mm. netissä melko vähän lähdetietoja. Oli muutama niin rohkea kohtaus, että sensuuri osasi jo ennalta ottaa käteen terävimmät leikkurinsa.
        Leffa 'Sellaisena kuin sinä minut halusit' (1944) on kenties tunnetuin tämän suomifilmin kenties hehkeimmän simasuun rulla.

        Listalle kuuluvat mm. "Siltalan pehtorista" tutut komea Helena Vinkka ja kaunotar Toini Vartiainen.
        Vinkkahan tunnetaan myös Edvin Laineen Tuntemattoman petroskoilaisena Veerukkana, joka tanssii Hietaselle & kumppaneille.
        Vartiainen on klassisen kaunis nainen leffassa.


    • Anonyymi

      Mimosa Willamo on sekä kaunis, että ehdottomasti lahjakkaimpia nuoremman polven naisnäyttelijöitä.

      • Anonyymi

        Ja sitten tuon Minna Haapkylän puoliso, jonka nimeä en nyt äkkiseltään muista.


    • Anonyymi

      Milka Ahlroth
      Katariina Kaitue
      Sari Havas
      Kristiina Halttu
      Minna Turunen
      Vanhempia naisnäyttelijöitä:
      Leena Häkinen
      Leni Katajakoski
      Heidi Krohn
      Regina Linnanheimo
      Elina Pohjanpää
      Mirjam Novero
      Rauni Luoma

    • Anonyymi

      Voisin lisätä vanhempiin naisnäyttelijöihin vielä
      Mirjami Kuosmasen (Valkoinen peura)

      • Anonyymi

        Liana tietty...


    • Anonyymi

      Kaverille ei jätetä/Candy fellows jakso.

      Olen sen ennenkin kyllä havainnut mutta nyt kiinnitin huomiota ainakin siihen aikaan Pirkko Hämäläinen on todella hyvännäköinen nainen.

    • Anonyymi

      Komeita tummia tammoja. Blondeista kaunis on mm. Helena kara.

    • Anonyymi

      A. Saulilla oli hyvät hinkit ja kauniit silmät, mutta peppu oli surkea.

    • Anonyymi

      Hanna Taini ehdottomasti.

      • Anonyymi

        Tuija Ahvonen


      • Anonyymi

        Hanna Taini oli puolanjuutalaista sukua, näytteli taiteilijanimellä. Näki että ei ollut suomalainen.

        Hauskaa huumoria: Joku mainitsi Liana Kaarinan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hanna Taini oli puolanjuutalaista sukua, näytteli taiteilijanimellä. Näki että ei ollut suomalainen.

        Hauskaa huumoria: Joku mainitsi Liana Kaarinan.

        En tiedä huumoristasi mutta minulle vedestä nouseva Liana on Suomi-elokuvan mieleenpainuvin kohtaus. Liana ei ollut vain kaunis vaan myös seksikäs.


    • Ehkä varmaan Irma Seikkula, Regina Linnanheimo ja Helena Kara olivat.

    • Anonyymi

      Helena kara, Tuija Halonen, leni katajakoski, Laura birn.

    • Anonyymi

      Pihla maalismaa sara melleri

    • Anonyymi

      Vilma Vuorio. Laura birn. Amanda pilke

    • Anonyymi

      Helena Kara
      Helena Kara
      Helena Kara....oli ja on ollut kaunein.

    • Anonyymi

      mr
      lothar

    • Anonyymi

      Justiina Puupää

    • Anonyymi

      Tässä oma listani:

      Pirkko Mannola (ikuinen Suomi-filmien suosikkini, luonnollinen, pirteä, kaunis, ja upea vartaloinen)

      Regina Linnanheimo (upean maagiset silmät)

      Helena Kara ( hänellä myös upean viekoittelevat silmät)

      Liana Kaarina (kuuman seksikäs vamppi)

      Sirkka Sipilä ( maagisen kaunis)

      Anneli Sauli ( ikonisen kaunis Hilja-maitotyttö)

      Elina Salo (kaunis ja karismaattinen, upea näyttelijä)

      Tamara Lund (oli parissa suomi-leffassa mukana, siksi tällä listalla; loistaa niissä uskomattoman kauniina)

      Kristiina Halkola (legendaarinen roolisuoritus Käpy Selän Alla-leffassa, karismaa löytyy)

      Kirsti Wallasvaara ( uuden elokuva-aallon kaunottaria)

      Iina Kuustonen (yksi kauneimpia näyttelijöitä mitä mieleen tulee, upeat silmät)

      Minka Kuustonen ( ei jää sisarensa varjoon yhtään kauneudessa, ja kiinnostavuudessa; yksi tämän maan kauneimmista ja vetovoimaisimmista sisaruspareista)

      Leena Pöysti (loistaa luonnollisuudellaan, ihanuudellaan ja karismallaan)

      Irina Björklund ( aivan täydellinen kokonaisuus)

      Pihla Maalismaa (nukkemaisen kauniit kasvot, täydellinen omaan makuuni)

      • Anonyymi

        Kara, heljo ja arvelo menneiltä vuosilta

        Salo, Raunio ,Wallasvaara tuoreempia

        Kosonen, Kuustonen,tahko,


    • Anonyymi

      Hannele Lauri

    • Anonyymi

      Riikka Purra

    • Anonyymi

      Siiri Angerkoski

    • Anonyymi

      Emma Väänänen

    • Anonyymi

      Ulla Taalasmaa nuorena ja Liisamaija Laaksonen.

    • Anonyymi

      Salkkarien Piitu Uski (Laura Kiviranta). Sarjan alkuaikoina ja pitkälle siitä eteenpäin.

      - Lisäksi maaginen puheääni.

    • Anonyymi

      Jos lasketaan saippuasarjanäyteljät:

      Salkkarien Kirsi Ståhlberg (Isabella)
      Pirun Pelto -ohjelmasta Elina Rintala (ex Salovaara).

    • Anonyymi

      Johanna raunio ja outi mäenpää,

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ritva arvelo on aina kaunein, tosin en päässyt näkeen häntä alastomana. Savolaisen heikki näki ja pani.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ritva arvelo on aina kaunein, tosin en päässyt näkeen häntä alastomana. Savolaisen heikki näki ja pani.

        Alikessun natsoilla !


    • Anonyymi

      Esa Pakarinen

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe