Joku kirjoitti otsikolla "Greenpeace = terrorismia". Tottahan tuo periaatteessa on, että Greenpeace "vihreä rauha" on terroristijärjestö, mutta joka ei kuitenkaan ole tähän asti ilmeisesti tapattanut siviilejä ainakaan kovin montaa. Silloin tällöin Greenpeace järjestää tempauksia, joita ei voida hyväksyä millään muotoa, mutta onpa järjestöä tästä rankaistukin: Ranskan laivasto upotti Rainbow warriorin kun se tunkeutui luvatta vesialueelle, jolle aluksella ei ollut luvallista asiaa.
Itse luen Greenpeacen samalla tavalla terroristijärjestöksi kuin Al-Qaidan. Idealismit eroavat toisistaan, keinot tuntuvat olevan samat.
Ylipäätään luonnonsuojelu on suomessa saanut terrorismin piirteitä. Väkivaltaiset mielenosoitukset ja iskut turkistarhoille ovat kaikki iskuja täysin viattomia siviilejä vastaan - eniten kärsivät lapset ja nuoret, joihin väkivallan kärki kohdistuu kaikkein kipeimmin.
Myyrmannin terrori-isku oli terroria törkeimmillään. antikapitalistisen liikkeen kannattaja iski nimenomaan siviilejä, etenkin lapsia vastaan sillä seuraamuksella, että 6 kuoli ja kymmenet loukkaantuivat pahasti. Tätä ei voida hyväksyä millään muotoa.
Ihmettelen suuresti, että miten luonnonsuojelijat voivat hyväksyä mitä törkeimmän väkivallan mielenosoituksissa ja muutenkin. Miksi lasten, nuorten ja muiden viattomien pitää kuolla ja loukkaantua parin hassun metsän tai ketun takia?
Monenko on vielä kuoltava ennen kuin väkivallan mielettömyys havaitaan? Monenko täytyy kuolla, että tappamisen voidaan sanoa olevan väärin?
Luulisi, että luonnonsuojelijatkin tajuaisivat, että kaikkinainen väkivalta on paitsi moraalisesti väärin, niin myös lain edessä rikollista. Pahoinpitely on rikos ja loukkaa perusihmisoikeusiamme, samoin tappaminen on äärimmäisen törkeä rikos.
Eveliina Lappalaisen valitettava kuolema vain 14-vuotiaana osoitti hirvittävällä tavalla tappamisen vääryyden. Miksi nuoren tytön piti menettää henkensä toisen käsissä? Hovioikeus viestitti nuorille, että väkivalta on väärin, tekijä sai 9 vuoden vankeustuomion erityisen raa'asta ja törkeästä murhasta - nimenomaan siis murhasta.
jos järjestätte mielenosoituksia, niin miettikääpä ennen sitä, että onko väkivalta oikeasti tarpeen. Jos käytätte väkivaltaa, säästäkää sitten edes lapset ja nuoret väkivallalta, seuraukset kun voivat olla nuoren loppuelämälle tuhoisat. Minä en hyväksy väkivaltaa muussa kuin itsepuolustuksen tarkoituksessa ja silloinkin rajallisesti.
terrorismi ja luonnonsuojelu
antihihhuli
3
387
Vastaukset
- kokaj
Ei munkaan mielestä saa tappaa sen takia. Eikö vois keksiä parempaa keinoa suojella luontoa?
- lapsonen synkän maan
Luonnonsuojelijat onneksi eivät ole väkivaltaa käyttäneet suomessa. Eikä onneksi heitäkään kohtaan ole hirveästi väkivaltaa käytetty. Venäjällä voi bisnesten tielle astuva joutua vaikka ruumissäkkiin...
- kos......
enpä ole lukenut vähään aikaan pimeempää juttua kun sulla..missä Suomessa on käytetty väkivaltaa mielenosoitúksissa? Eveliina Lappalainen tässä yhteydessä, olet ihan sairas!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544025On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742427Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512092Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221816Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801653- 801590
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721142Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581111