Pierijän

Minä istuin soffan päähän,
jäin kaasua haistelemaan.
Pieru kaunis kuin tuhnuttajan luusta tehty,
yllätti voimallaan.
Minä ihailin villiä voimaa,
minä nöyristä pierijöistä nöyrin.
Ja kun pierut ampuivat tuhnut matkaan,
jäin seuraavaa odottamaan.

Minä olin pierijän poika,
lähes tuhnu siis itsekin.
Vielä pierisin korkeammalle kuin muut,
vielä isäänikin paremmin.

Minä nukahdin pahvisienien varjoon,
unen rikkikiisunkatkuisen näin:
Minä näin tuhnuttajan huimapäisen ja varmaan
syöksyvän alaspäin.
Alaspäin, läpi vuokraelämän peiton,
kohti tuhnuttelun historiaa.
Kaasuttajan pöksyissä kuohui jo ruskeamulta,
kun pieru irtosi otteesta maan.

Minä olin pierijän poika....

Soffapäätyjen lähellä haisee
niin kuin mäellä kaatopaikan.
Ja kiihdytysraidan päässä on huosussa reikä,
palo-ovi miltei mahdottomaan

Minä olin pierijän poika...