Mistä palapelimatto?

Eli mistä löytyy joko pelkkä palapelimatto (jonka päälle siis palapeli kasataan ja jonka voi kääriä rullalle välillä) tai sitten palapeli, jonka yhteydessä myydään palapelimatto??
2724245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

saapi täällä meilläpäin. tavarataloista ja kirjakaupoista varmaankin siis löytyy.

Äänestä
  • Eli meidän cittarissa ei ollut, mutta Stockalta sitten löytyi. Nyt on sitten edessä 4000 palaa ja palapelimatto ;-)

    Äänestä

oli ainakin eilen niitä mattoja. Niin siis Suuri Suomalainen kirjakauppa

Äänestä

Uusimmassa Hobby Hallin kuvastossa muistaakseni oli kyseisenlainen matto. Ajattelin sen itsekin tilata :D

Äänestä

Miten on mahdollista että se palapeli pysyy ehjänä?
voi voi.. :D

Äänestä
  • päälle jossa palat pysyvät hyvin, siis pääse liukumaan mihinkään. Ja palathan ovat kuitenkin irtonaisia reunoista joten joustavat sen verran että sen saa käärittyä rullalle. Usko vain että se toimii. Itse en enää tulisi toimeen ilman sitä mattoa.

    Äänestä

  • huovan kirjoitti:

    päälle jossa palat pysyvät hyvin, siis pääse liukumaan mihinkään. Ja palathan ovat kuitenkin irtonaisia reunoista joten joustavat sen verran että sen saa käärittyä rullalle. Usko vain että se toimii. Itse en enää tulisi toimeen ilman sitä mattoa.

    Minä ostin prismasta palapeli maton ei pysynyt kasassa tai en tiedä teinkö oikein käärinkö väärin vai mikä siinä on?

    Äänestä

Minkä verran tällaiset sitten maksaa?

Äänestä
  • Ostin sunnuntaina itselleni maton, jonka päälle voi kasata max. 1500 palan palapelin. Hinta 17 euroa paikallisessa lastenleluliikkeessä

    Äänestä

boostep nettikauppa
palapelit.net nettikauppa

Äänestä

Itse harrastan sellaisia 6000 palan ja suurempia palapelejä. Mistäköhän löytäisi näin isoille palapeleille palapelimaton? Suurimmat matot, mitä olen nähnyt, niihin sopii 3000 palan palapeli.

Pitäisi alkaa kokoamaan 18000 palan palapeliä, jonka mitat ovat 276x192 cm.

Äänestä

Ostin täältä: palapelikauppa.fi

Ja tuli parissa päivässä.

Äänestä

Myös Palapelitukku.fissä on joitain palapelimattoja..

Äänestä

Clash Ohlsonilla on palapelimattioja

Äänestä

www.palapelimaailma.fi, löytyi kanssa Ravensburgerin ja Jumbon mattoja.

Äänestä

www.palapelikauppa.fi

Äänestä

Suurimmat palapelimatot, mitä itse löydän, ovat 150x100 cm kokoluokkaa. Sellaiseen mahtuu 4000-5000 palan palapeli mitoista ja palojen koosta riippuen. Omaan 18000 palan palapeliin tarvitsen neljä sellaista palapelimattoa. Lopuksi on osien yhdisteleminen toisiinsa, kun palapeli on lähes valmis. Tuntuu hankalalta, mutta näillä näkymin ainoalta keinolta kasata noin suuri palapeli.

Äänestä
  • Yksi suurimmista palapelimatoista löytyy Bo-Jeux valmistajalta Roll-O-Puzzle 6000.
    Tosiaan tuohonkin saa valmistajasta tiippuen mahtumaan toki moni palaisempiakin. Pyrkimyksinämme on saada Bo-Jeux matot myös kotimaamme markkinoille. Euroopassa matot rajoittuvat miltein 3000 palaan mutta kuten Palapelihai mainitsi niihin "mahtuu" myös monipalaisempia. Paras palapelimatto minun mielestä löytyy Jumbolta, Ravensburgerin matot puhallettevine "hylsyineen" ei ole oikein minun mieleeni ja mainittakoon että Jumbon matot ovat myös huokeampia hinnaltaan.

    Äänestä

  • Mielestäni aika turha, koska ei noin pienen palapelin kasaamisessa mitään ongelmia ole. Ongelmia alkaa tulemaan kun mennään yli 4000 palan palapeleihin.

    Eivätkö nämä palapelimatot pilaa palapeliä? Luulisi, että noin tiukka kaarre tekisi palasista kaarevia.

    Itse olen aloittamassa 9000 palan palapeliä ja jotain vinkkejä kyllä kaipaisi säilytykseen. Vinkkejä myös seinälle ripustamiseen ja liimaamiseen. Ajattelin laittaa kontaktimuovin taakse ja ehkä vielä palapeliliiman päälle. Kiinnitykseen en ole keksinyt vielä mitään ellei laita nuppineuloila tai pienillä nauloilla ilman kehyksiä.

    Äänestä

  • resfdsfds kirjoitti:

    Mielestäni aika turha, koska ei noin pienen palapelin kasaamisessa mitään ongelmia ole. Ongelmia alkaa tulemaan kun mennään yli 4000 palan palapeleihin.

    Eivätkö nämä palapelimatot pilaa palapeliä? Luulisi, että noin tiukka kaarre tekisi palasista kaarevia.

    Itse olen aloittamassa 9000 palan palapeliä ja jotain vinkkejä kyllä kaipaisi säilytykseen. Vinkkejä myös seinälle ripustamiseen ja liimaamiseen. Ajattelin laittaa kontaktimuovin taakse ja ehkä vielä palapeliliiman päälle. Kiinnitykseen en ole keksinyt vielä mitään ellei laita nuppineuloila tai pienillä nauloilla ilman kehyksiä.

    Palapelimatto ei väännä paloja kaareviksi koska rullattaessa rulla on melko "löysä", nukka pitää palat paikallaan rullassa mikäli pala ei ole takapuolelta printattu.
    Tehtäessä "tauluja" suurista palapeleistä olemme suositelleet ja havainneet hyväksi nimenomaan kontaktimuovin asentamisen palapelin taakse sekä pintaan palapeliliiman. Kontaktimuovi tukee palapeliä takaa sekä palapeliliima pinnassa pitää palat toisissaan kiinni sekä "kovettaa" pintaa. Liimoja on nykyään monenlaisia, on valittavana kiiltäviä tai mattoja.
    Ripustamiseen esim. taulukoukkuja, toki 3M kaksipuoleinen teippi on ollut myös hyvä mutta voi tosin jättää seinään "liima tahroja" poistettaessa.
    Linkki:
    http://wilesandtrialsofaredhead.blogspot.fi/ (kontaktimuovin/liiman käyttö)

    Äänestä

Itte asun Hämeenlinnassa ja ostin maton Suomalaisesta kirjakaupasta.Makso jotain pari kymppiä.Tuhansia paloja oon kasannu,mutta mattoo en oo kokeillu.Koska luulen että siinä tulee ongelmia,kun ruvetaan kääntään peliä liimausta varten.On kai se ihan hyvä kun haluaa pelin välillä jemmaan.

Äänestä

Max 6000 palan palapelille löytyy nykyään mattoja, joten isojakin palapelejä pystyy säilyttämään ja siirtämään kätevästi. Palapelikauppa Pieni Harrastepuoti Helsingin Malmilla myy ja niitä löytyy verkkokaupastakin: https://pieniharrastepuoti.com/k/muut-tuotteet/palapelitarvikkeet/

Onko jollain menossa näin iso palapeli just nyt? Minkälainen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helsingistä kirjoitti:

Eli mistä löytyy joko pelkkä palapelimatto (jonka päälle siis palapeli kasataan ja jonka voi kääriä rullalle välillä) tai sitten palapeli, jonka yhteydessä myydään palapelimatto??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu