Millä saisi uuniluukun lasin puhdistettua kunnolla? Meillä on suht.uusi electroluxin keraaminen liesi ja uuniluukun lasiin on jämähtänyt rasvaa kiinni joka siis pitäisi saada pois. Olen kokeillut vaikka mitä aineita; astianpesuaineita, uunin puhdistusaineita, keraamisen liesitason puhdistusaineita jne. mutta en vain saa lasia puhtaaksi vaikka kuinka hankaisi. Jos jollakin on antaa hyviä neuvoja niin ne otetaan kiitollisena vastaan!
Uuniluukun lasin puhdistus
23
50103
Vastaukset
- suosittelen
Ihan yllätyin itsekin seuraavasta: laitoin kylmään uuniin mr Muscle -uuninpuhdistusainetta. Annoin olla seuraavaan päivään eli n. 12 h ja sitten vasta viitsin jatkaa puhdistusoperaatiota. Unnuluukku oli ennen puhdistusta n. 5v vanhassa palaneessa rasvakrääsässä, pyyhkimisen jälkeen jäljellä oli vain pieniä mustia pisteitä, jotka nekin olisi saanu kynnellä hangattua pois...jos olisi viitsinyt.
- Sokeripalalla
Hei,
Meidän talon edelliset asukkaat olivat jättäneet 10 v vanhan uunin erittäin likaiseksi. Oltiin jo harkitsemassa uuden ostoa. Kokonaisuudessaan sitä puhdistettiin vuorotellen parina kolmena päivänä, eli se oli todella likainen. Luukusta ei nähnyt palaako edes uunissa valo. Nyt on todella "uuden veroinen" parin vuoden käytön jälkeen..
Uunipuhdistusaineet auttavat irroittamaan likaa, mutta hyvä apuväline on tavallinen sokeripala. Vähän vettä pintaan ja sokeripalalla rapsutetaan uunia tai luukkua, ja ihmeeellisen hyvin ne liat lähtee. Ilman naarmuja.
Sokeripalalla lähtee myös pinttymät kattiloista, liedestä, liden levyistä. Sama ohje, vähän bettä ja sokeripala. Keraamiseen en ole kokeillut, koska siitähän lähtee sillä terällä niin hyvin.
Kokeilkaa ihmeessä halpaa vaihtoehtoa, vain muutama pala kuluu.- Sokeripala kunniaan arvaama...
Dear All,
tänään lauantai-illan ratoksi (?) päätin puhdistaa keittiön uunin. Duuni jota teen aika-ajoin ja joka kerta olen tuskaillut, kun uunin lasi ei lähde räisketahroista puhtaaksi. Ajatteliln tutkailla sillä aikaa kun mäntysuopaliuos poreilee kevyesti uunin pohjalla miedossa lämmössä ja ennen kuin pääsen sen putsaamaan, mitä netissä on lasin puhdistuksesta saatu tekstiä aikaiseki. Silmiini sattui tämä parin vuoden takainen jonkun vastaus sokeripalan käytöstä. Kokeilin. Toimii TÄYDELLISESTI ja uunin lasi on nyt kirkas kuin uudessa uunissa. Tuhannet kiitokset tästä vinkistä. - Äippä48
Tosi upeeta tämä sokeripalalla uunin lasin putsaus, ruskea pinttynyt lika lähti ja vielä ekologisesti ilman hankausta! Olen vuosia kokeillut erilaisia aineita, mutta huonolla tuloksella ja tänään taas! Sitten päätin etsiä tietoa googlen kautta ja sieltähän se apu löytyi nopeasti. Tämä vinkki oli todella "kullan arvoinen", kiitos tästä!!!
- pate 42
Sokeripala kunniaan arvaama... kirjoitti:
Dear All,
tänään lauantai-illan ratoksi (?) päätin puhdistaa keittiön uunin. Duuni jota teen aika-ajoin ja joka kerta olen tuskaillut, kun uunin lasi ei lähde räisketahroista puhtaaksi. Ajatteliln tutkailla sillä aikaa kun mäntysuopaliuos poreilee kevyesti uunin pohjalla miedossa lämmössä ja ennen kuin pääsen sen putsaamaan, mitä netissä on lasin puhdistuksesta saatu tekstiä aikaiseki. Silmiini sattui tämä parin vuoden takainen jonkun vastaus sokeripalan käytöstä. Kokeilin. Toimii TÄYDELLISESTI ja uunin lasi on nyt kirkas kuin uudessa uunissa. Tuhannet kiitokset tästä vinkistä.kyllä muuten toimii..... pesin eka sokeripalalla ja sitten otin takasta vähän tuhkaa ja putsasin sen sanomalehden kanssa...... aivan kuin uusi ja aikaa meni n. 15 min
- KäämiKalle
Äippä48 kirjoitti:
Tosi upeeta tämä sokeripalalla uunin lasin putsaus, ruskea pinttynyt lika lähti ja vielä ekologisesti ilman hankausta! Olen vuosia kokeillut erilaisia aineita, mutta huonolla tuloksella ja tänään taas! Sitten päätin etsiä tietoa googlen kautta ja sieltähän se apu löytyi nopeasti. Tämä vinkki oli todella "kullan arvoinen", kiitos tästä!!!
Tosi hyvä vinkki. Sokeripalalla lähti lika pois. Tosin lasi oli jo ehtinyt naarmuuntua jonkin verran muilla menetelmillä.
- varmasti lähtee
Kokeile Universal Stonea. Lähtee uuninluukut, keraamiset liesitasot ym. todella tehokkaasti ja on myrkytön.
http://www.wariotrading.fi/ - pitäisi puhdistua
Tuolla liuottimella toisinaan lähtee maalipinnatkin kun sillä puhdistaa pintoja, mutta lasinpuhdistukseen sitä voi käyttää.
- IPO
Kun hommaan ryhtyminen on joskus työlästä niin haluaisi kerralla asian kuntoon. Kokeilin kaikkia vaihtoehtoja. Uunin lasin sisäpuolelta puhdistamiseen paras apuvälinen ilman muuta kostutettu sokeripala. Sillä kevyesti ristiin hankaamalla saa homman valmiiksi kerralla. Ei myrkkyjä eikä uunin lämmityksiä. Loppusilaukseen voi käyttää Pata Pataa mutta ei välttämätön.
- pirjo28
onnistui loistavasti, loistavaksi, sokeripalalla. Lasi oli melkein läpinäkymättömäksi palanut ja nyt loistaa kuin uusi. Eikä maksa kun muutaman sokeripalan verran. Kokeilepa.
- kyösti kepponen
Jos imelä on loppu, mutta sulla on metallinen suorateräinen skrapa, tee näin: Laita lasille tippa fairya tai jotain nestesaippuaa. Sitten työntelet kuonat irti, varovalla otteella, ei tartte paljon voimaa. Lopuksi siistit jollain rievulla ja kas kun kiiltää.
- igs ja syyssiivo
Kirjaston kyselusivut , kaikea ja kaikkeen kikka kolmonen
http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Siivous - humpuukiahommaa
Tää sokeripala on ihan tyhjän kans. Ei lähteny puutakanlasista noki mihinkään. Ihan humpuukia koko sokeripala,prkl!
- simppelihomma
Hei sinä, noki lähtee lasiluukusta ikkunanpesusuihkeella!
Sokerin voi laittaa suuhun ,kun suihkuttelee nokista lasia,siinä se toimii.. =D - Kyll lähtee, sano!
Mulla n 20v vanha "kaksikerroksinen" Husqvarna-merkkinen uuni ja tuon 20 vuoden
aikana ei kertaakan pesty/puhdistettu laseja....sisä- ja ulkopuolelta kylläkin. Ollut
vaan käytössö n 10v, koska olen ollut ilkomaillaaina töissä n puolet vuodesta.
Nyt kokeilin sokeripalalla ja tosi puhtaaksi tuli. Erinomainen keino. Soitin mutsillekin
Hesaan, että kokeileppas. Kokeili ja sanoi, että hyvin lähti.
Suosittelen.
Svante Turust
- Kylmään uuniin
Kr2 pidä 2vuorokautta ja pyyhi puhtaaksi.Useimmissa kaupoissa sopii piintyneeseen likaan,Ohjeessa ei ole näin pitkää aikaa mutta pidä pari vuorokautta niin varmasti tehoaa.
- Tippa riittää
Keraamisenuunin puhdistusaine on paras aine uuninlasin puhdistukseen
- sylykinen
Sylki ja sokeripala! Ihan lyömätön kombo!
5 min ja lasi loistaa.. - myrskylyhty puhtaaks
"humpuukihomma" noki lahtee valopetroolilla tai vastaavalla ohuella polttoöljyllä todella kevyesti lasipinnoilta.
- aina näin tehnyt
Kuulkaahan nyt kaikki, nokihan lähtee uuninluukun sisäpuolelta tavallisella talouspaperilla, kuivana,ei siihen muuta tarvita ja ulkopuoleltahan se ei noessa olekaan.
Ei ole kotona sokeripaloja. Otin kumisen karhunkieleni, kostutin sen ja käytin hienoasokeria puhdistukseen, ja hyvin toimi. Kiitos vinkistä!
- ffdsfdsfds
Kaadoin sokeria pussista lasille ja hieroin sitä hieman kostealla sienellä. Lähti melkein kaikki lika, mutta nähtävästi yhteen nurkkaan jäi aika paljon. Johtui ennemminkin liian hätäisestä toiminnasta kuin keinon heikkoudesta. Sokerin jälkeen lasi jäi kuitenkin sameaksi, mutta sen sai puhtaaksi ikkunanpesuaineella. Pitää seuraavalla puhdistuskerralla putsata loppuun, mutta ehdottomasti toimiva keino. Uuninpesuaineesta ei ollut mihinkään.
- Anonyymi
sellaisella myrkyttömällä täysin luonnon tuotteella kuin All Tiptop, Topenossa valmistettu "pesuaine" sillä lähtee ihan kaikki irti ja kiiltävät pinnat saavat kiiltonsa takaisin, toimii lähes kaikenlaisilla pinnoilla, voi vaikka autosta vahan poistaa😉😉😉
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626017Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813496Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242661No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165- 212159
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy84126781-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226- 261097