foxi

ei ongelmia

Ihmekikkailua täällä.Tanssin foxia hidas hidas nopea nopea.Ihan sama mihinsuuntaan askeleet ottaa,kunhan hidas nopea pysyy.Toimii taatusti käytännossä!Vai minäkö tyhmä,nyt en ymmärrä!

12

3462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos haluaa varman päälle mennä eikä kaipaa vaihtelua tanssiinsa (eikä välitä kummemmin musiikkiakaan tulkita), on ihan hyvä pitääkin kiinni siitä hhnn:sta.

      Kuitenkin useimmat haluavat hiukan varioida, etteivät nukahda siinä tanssiessaan

      Esimerkiksi niitä sivuaskeleita voi ottaa ihan haluamansa määrän, mutta mieluummin tietysti niin, että pääsee oikeasta kohdasta ykkösellä taas siihen perusaskellukseen.

      Niitä sivusakeleita voi ottaa sen mukaan kuin musiikki tuntuu vievän, joko nnnnnn... tai hhhhhh... tai vaikka hhnnhhnnhhnn.... Baunssilla tai ilman taas sen mukaan, miltä tuntuu.

      Samoin pivotit voi tehdä (kumpaan suuntaan tahansa) nnnn... tai hhhh... tai hhnnhhnn...

      Ja sitten tietysti voi halutessaan rikkoa sitä rytmiä melkein miten vain, kunhan se sopii soitettavaan musiikkiin.

      Erilaisia kuvioita varten voi myös pysähtyä sen liikkeen vaatiman ajan verran.

      Mutta totta kai voi mennä sen kaksi kertaa kolme minuuttia sitää hhnn:aa, jos kerran siltä tuntuu.

      • tanssia monipuolistamassa

        Ennen tuli tanssittua melkein kaikki foksahtavat kipaleet foksina. Mutta siihenkin kyllästyy. Vaikka miten olisi hionut tanssin sulavaksi, piti keksiä vaihtelua.

        Siispä kursseille!

        Nyt onkin repertuaarissa jo jopa vaihtoehtoja!

        Ja tanssi on löytänyt taas uusia ulottuvuuksia...

      • Vapaan kuvion ystävä

        Hyvin sanottu. Olen samaa mieltä. Tanssiminen on parasta vapailla kuvioilla. Askeleita ja kuvioita alle sekä sopivalta tuntuvia ajoituksia. Ei tunnu toistolta, on aivoille toimintaa eikä daamikaan nukahda yksitoikkoisuuteen.

      • timppa*
        tanssia monipuolistamassa kirjoitti:

        Ennen tuli tanssittua melkein kaikki foksahtavat kipaleet foksina. Mutta siihenkin kyllästyy. Vaikka miten olisi hionut tanssin sulavaksi, piti keksiä vaihtelua.

        Siispä kursseille!

        Nyt onkin repertuaarissa jo jopa vaihtoehtoja!

        Ja tanssi on löytänyt taas uusia ulottuvuuksia...

        niin...samaa mieltä olen...
        uusista ulottuvuksista.

      • Kiiski vastarannalta
        Vapaan kuvion ystävä kirjoitti:

        Hyvin sanottu. Olen samaa mieltä. Tanssiminen on parasta vapailla kuvioilla. Askeleita ja kuvioita alle sekä sopivalta tuntuvia ajoituksia. Ei tunnu toistolta, on aivoille toimintaa eikä daamikaan nukahda yksitoikkoisuuteen.

        Tässä piilee se ongelma, että vaatimustaso tanssitettavien naisten suhteen kasvaa, jos käytetään kovasti perusaskeleista poikkeavaa askellusta. Jos tottuu viemään liian taiteellisesti, niin vähemmän tanssineet naiset eivät enää pysy perässä ja oma fiilis laskee. Sitten on pakko hakea vain tuttuja ja varmasti tanssitaitoisia, mikä ei minun mielestä ole ollenkaan lavatansseihin kuuluvaa käytöstä. Valitettavasti sellainen taitaa olla kuitenkin yleisenä trendinä ja kuilu vasta-alkajien ja paljon tanssineiden välillä kasvaa. Aloittamiskynnys nousee siten entistäkin korkeammalle. Tällä menolla nykyisen kaltaiset lavatanssit kuolevat pikkuhiljaa pois ja tanssiharrastus jää kerholaisten omaksi pienen piirin jutuksi, joka rajoittuu yksityistilaisuuksiin. Lopulta se loppuu kokonaan, koska kukaan ulkopuolinen ei enää uskalla lähteä mukaan.

      • Kiiski vastarannalta kirjoitti:

        Kiisken kannattaisi muistaa, että seuratanssi on useimmille samalla tavoin huviksi ja viitymykseksi hankittu harrastus kuin vaikkapa teatterikäynnit, golf tai ratsastus. Sopivia vertailukohtia ovat myös tennis, squash ja sulkapallo.

        Varsinkin noissa palloilulajeissa tulee esille sama seikka kuin seuratanssissakin: Samantasoisten kanssa se sujuu parhaiten ja antaa eniten.

        Kaikki seuratanssijatkin ovat olleet tanssin harrastamisen aloittaessaan alkeistasolla.

        Jotenkin sieltä useimmat ovat pidemmälle edistyneet. Kurssien ja seurojen kautta kehitys on nopeampaa (ja yleensä varmempaa) kuin luomutanssimenetelmällä.

        Toki moni (nuori nainen tai tyttö yleensä) on sitäkin kautta hyväksi tanssijaksi kehittynyt. Se vain vaatii enemmän luontaisia lahjoja.

        Ei pitäisi vaatia keneltäkään oman harrastuksen parissa viihtymisestä tinkimistä aloittelijoiden opettamisvelvollisuuteen vedoten.

        Toki moni ihan oma-aloitteisesti ja mielellään sitä tekeekin, mutta vain omasta halustaan.

        Jopa minäkin, itsekkääksi leimattu, toisinaan lohkaisen osan ajastani jonkun lupaavalta vaikuttavan vasta-alkajan "opettamiseen".

        Mutta sekin on valikoivaa. Vain niiden kanssa jatketaan, jotka osoittautuvat kehityskelpoisiksi. Moni noista onkin vuosien varrella kehittynyt ohitseni ja kauas tavoittamattomiin.

        Tunnen monta muutakin kauan tanssinutta, jotka menettelevät samalla tavoin.

        Kuitenkin pääasia seuratanssin harrastamisessa on huvittelu. Samanlaiset viihtyvät parhaiten keskenään ja saavat silloin harrastuksestaan parhaiten irti iloa siihen panostamiensa ajan, energian ja varojen vastikkeeksi.

        Eivät ihmiset ole samanlaisia juuri millään elämän alueella -eivät tanssiharrastuksessakaan.

      • sovittaa
        Truehum kirjoitti:

        tanssityylinsä sen mukaiseksi (myös foxissa), mitä nainen osaa, eikä tuppaa parketilla naisia "opettamaan".

        Hyvä tanssija aistii oudonkin naisen osaamisen jo muutaman askeleen jälkeen

        Omalla osaamisella elvistely on pahinta, mitä naiselle voi tehdä tanssilattialla.

      • Oikeesti...
        sovittaa kirjoitti:

        Näin teen minäkin,todella hauskoja tansseja myös vähemmän osaavien kanssa on tullu vietettyä.
        Voi sanoa,että parhaimmat jutut on näin syntyneetkin kun suhtautuu vähemmän ryppyotsaisesti ja suorituskeskeisesti.

      • Oikeesti... kirjoitti:

        Näin teen minäkin,todella hauskoja tansseja myös vähemmän osaavien kanssa on tullu vietettyä.
        Voi sanoa,että parhaimmat jutut on näin syntyneetkin kun suhtautuu vähemmän ryppyotsaisesti ja suorituskeskeisesti.

        Mistähän se tuo käsitys suorittamisesta paukahtaa täällä jatkuvasti esiin?

        Kun tanssii omalla tavallaan sellaisten kanssa, jotka mielelään myös tanssivat samalla tavalla, ei siinä mitää suorittamista ole -silkkaa huvia ja tanssin iloa vain.

        Opettamisesta edellinen myös huomautti. Minä laitoin sen opettamisen sitaatteihin (""), mikäli ette sattuneet homaamaan.

        Neuvon kun kysytään ja "opetan" kun pyydetään.

        Juuri siksi tanssin lähes pelkästään vain sellaisten kanssa, jotka tunnen ja joiden tiedän tanssivan minule sopivalla tavalla kanssani, että ei tule erikseen tarvetta ottaa toisen puutteita huomioon.

        Laupeudentyöt erikseen -huvi erikseen.

        Seuranhakumielessä tietysti olisi eduksi, jos tanssisi vähemmin eväin liikkuvien kanssa. Mutta mitähän siitä sitten tulisi. En minä ainakaan sellaiseen haluaisi ruveta, kun tanssi kuitenkin on niin merkittävä osa elämääni.

        Sitäpaitsi mieleistäni seuraa ei minun ole mahdollista mistään kuitenkaan löytää. Miksi moiseen siis hukkaisin aikaani.

        Muilla tanssijoilla on siinäkin omanlaisensa mahdollisuudet -minulla vain nämä.

        Mistäpä te muuuten päättelette, ettei muulla kuin perusaskeleella tanssiva olisi herrasmies?

        Jos tulkintaan kykenemättömän kanssa parketille tulee lähteneeksi, jätetään tietysti tulkinnat pois, kun asia tulee ilmi.

      • Väärä joskus
        sovittaa kirjoitti:

        tanssityylinsä sen mukaiseksi (myös foxissa), mitä nainen osaa, eikä tuppaa parketilla naisia "opettamaan".

        Hyvä tanssija aistii oudonkin naisen osaamisen jo muutaman askeleen jälkeen

        Omalla osaamisella elvistely on pahinta, mitä naiselle voi tehdä tanssilattialla.

        Kun nyt jo monina vuosina on syntynyt kehitystä tanssitaidoissa ja uudistusta tanssin tekemisessä ja on saatu innostuneita miehiäkin tanssiparketeille (kiitos kurssien) ja muun avoimmuuden.
        Myös naiset ovat osa kehittynt huimasti ja on suuri ilo tanssia tanssitaitoisten ja kehityshaluisten kanssa. Se on totta että harrastuneisuuden muutosten vuoksi on tullut osaavampia ja harjaantuneempia niin miehiä kuin naisiakin.

        Mutta miehen käsitys siitä että, on jotenkin "herramies" kun alkaa tansimaan jotenkin puolivaloilla tai on kohteliasta tai erityis herrasmiesmäisyyttä jos "salaa" kuuntelee naisen osaamttomuutta tai tansitaoitoisuutta ja sitten piilottaa ja salaa että voi että on hyvää tanssiseuraa kun voimme nyt keinahdella daamin liikkumiskyvyn mukaan.

        Hyvin useat naiset ovat selkeästi iloisia ja innostuneita ja kiinnostuneita kun he saavat avoimen suhtautumisen tansikiinnostukseen ja hakevat myös tansimaan kehittyneitä tanssija miehiä siinä tarkoituksessa että he saisivat nimenomaan muuta ja uutta vientiä eikä kävelyttäjiä?! Vaikka eivät itse vielä osaakkaan.

        He eivät aina kaipaa "sen kalataista herrasmiesmäisyyttä" missä naista kohdellaan jonain lasiastiana.
        Moni mies "herramiesmäisyytensä" johdosta ei opiitsekkään tanssimaan kun suojaa oppimistarpeensa naisen kohtelemisen nimissä pois itseltään.

        Hän kävelee kaikki vuodet samoilla askeleilla kaikki kappaleet ja on varmaankin herrasmies kaikille. Tanssi vain on eriasia.

        Naiset ovat aina olleet kiinostuneita tansimisesta ja siksi heille tunteiden näyttäminen kuuluu elämään myös tanssissa. Esteenä paritanssissa on vain se kun miehet vie ja heidän tulisi se osaamisellaan heille tarjota, tunteiden näyttämisen tie.

        Siksi yleisesti vieläkin naiset tanssii keskenään ja opettelee viemään kun miehistä ei ole samoin nykyään monet nuoret tytöt hakee iäkkäämpiä miehiä tansiparikseen koska heistä joku osaa viedä ja se muu kyhnääminen ei ole se pääasia. Tosin on upeit nuoria tansimiehiäkin jo olemassa mutta harvassa.

      • Vaino Harha
        Väärä joskus kirjoitti:

        kaikesta huolimatta yksiselitteisesti suosittaa sitä herraa ensin ottamaan vieraan daamin kanssa hyvinkin rauhallisesti ensin suoraan ja sitten varovasti oikeaan ja vasta sitten vieläkin varovaisemmin vasenpaan keinahdellen. Mikäli se vieras daami varovasti em kaikkiin suuntiin vietynä menee, on hyvinkin mahdollista, että sehän saattaa daami hieman reippaamminkin vietynä niihin suuntiin mennä, mutta siltikään ei kannata sen herran laittaa täysiä höyryjä päälle, mikäli on ilmeistä, ettei se daami muutoin ole suostuvainen eli tippaakaan ohjailtavissa. Mutta jos siinä alkavat sydämet lyödä daamilla ja herralla jokseenkin samaan tahtiin, niin silloin tietenkin on sen herran pantava täydet höyryt päälle, ettei se upea daami kerkiä pitkästyttyään salaa mielessänsä epäröidä, että olisikohan siinä lopultakaan mitään järkeä. Eli siinä tilanteessa täysi höyry on vanhaintanssiessa sen herrankin kannalta katsoen tosi tärkeä, mutta ei siis juurikaan muissa tilanteissa, koska kaikki niissä vanhaintansseissa läsnäolevat sille herralle entuudestaan tutut daamithan toki jo hyvin tietävät ilmankin, kuinka ihana se herra on viejänäkin.

      • Humppaavainen
        Vaino Harha kirjoitti:

        Uuden tanssitettavan kanssa lähdetään liikkeelle kevyesti ja lisätään höyryä sen mukaan mihin nainen pystyy. Mutta tarvittaessa tyydytään siihen perusmeininkiin. Kehityskelpoisia haetaan uudestaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe