ROMMAUS ON

TÄÄLLÄ:

Sen todistavat tosiasiaksi nämä viestit, vääristeltyjä tilastoja (mm tilastokeskus) EI TULE MISSÄÄN NIMESSÄ USKOA!!!


Asuntojen hinnat laskussa
Kirjoittanut: ripa 20.6.2002 klo
09.41
Aaton aaton hesari kertoi, että vuokra-asuntoja on nyt kysyntää suurempi määrä tarjolla. Tämä johtuu siitä, että asuntoja ei saada enää 10-25000 mk:n neliöhintaan alueesta riippuen kaupaksi, ja niitä yritetään sitten vuokrata (härskiin ylihintaan). Tämä on vain jo kaksi vuotta jatkuneen kehityksen tulos, jona aikana asuntojen hintoja on keinote- koisesti pyritty pitämään huipussaan. Tässä tv-uutiset ovat auttaneet välittäjiä marssittamalla heitä kertomaan viimeksi noin kuukausi sitten, kuinka asuntojen hinnat taas nousevat. Uskokoon ken tahtoo! Nyt on kuitenkin edessä vääjäämätön asuntojen hintojen lasku. Yleinen osakkeiden (siis muiden kuin asuntojenkin) yliarvostuksen aika on ohi. Viimekädessä tämä johtuu siitä, että matti ja maija on tässä pelissä joko kynitty tyhjäksi tai on sitten reippaasti ylivelkaantunut, samaan aikaan kun jaetaan lopputilejä. Jos ei halua maksaa asunnosta ylihintaa, kannattaa odotella vaikka vuodenpäivät, niin selviää, mistä on kysymys. Riski kahden asunnon loukusta on nyt todella suuri. Jos asunnon vaihto on välttämättömyys ja asioi välittäjän kanssa, kannatta vaatia välityssopimukseen lisäehto, että kauppoja uudesta ei ennen tehdä, ennen kuin vanha on myyty. Välittäjät, jotka ovat asuntojen hinta"pumppuja", jättävät valmiskaavakkeistaan em. ehdon aina pois. Yli 100 m2 kämmppien myyntiajat, joista yritetätään saada ajankohtaan nähden ylihintaa, lähestyvät parhaimmillaan jo kahta vuotta!!


Asuntojen hinnat Rovaniemellä
Kirjoittanut: Eke 4.10.2001 klo
00.41
Kuulin tänne rannikolle että vanha kotikaupunkini on alennusmyynnissä, asuntojen hinnat on romahtaneet, esim. korkalovaarassa ei kämpästään pääse eroon kuin ilmaiseksi antamalla? Onko asiassa perää? Millaiset neliöhinnat ovat tänään keskustassa ja esim. korkalovaarassa? Vieläkö lainaanranta on arvossaan?


ASUNTOJEN HINNAT TULOSSA ALAS UUDELLAMALLA
Kirjoittanut: GEORGE 28.11.2002 klo
02.08
KÄVIMME ASUNTOJEN HINNOISSA UUDELLAMAALLA HUIPUISSA,NYT ALKAA HINNAT TULLA ALAS JA IHMISILLE ISOT VELAT .TÄMÄKÖ OLI TARKOITUS!!! Moni lapsi perhe on tutkimusten mukaan kusessa !!! RIISTOKAPITALISTIT OSTAA KAIKKI ASUNNOT POIS ALIHINTAAN.RIKOLLISUUS VIE IHMISET MUUALLE POIS HESASTA.


SÄÄSTÄ JA ODOTA VUOSI TAI PARI
Kirjoittanut: REALIHINTA 3.11.2001 klo
00.50
EHKÄ JOPA KOLME TAHI NELJÄKIN. ASUNTOJEN HINNAT TULEVAT ALAS, SILLOIN SINULLAKIN VÄLRAHA PIENENEE,JA TOKI MUUTAMASSA VUODESSA EHTII SÄÄSTÄÄ SUHTELLISEN PALJON. JOS KUITENKIN PÄÄDYT KAUPPOIHIN AIKAISEMMIN, MUISTELE TÄTÄ KIRJOITUSTAMITÄ MINÄ SANOIN.


mainonta
Kirjoittanut: veneen alus 4.12.2002 klo
16.10
Meneekö nyt mainonta läpi, vai mikä? Asuntolainoja otetaan ennätystahtiin ja asuntojen hinnat on syöksykirteen partaalla tippumasa

Asunnot halpenevat
Pertti kirjoitti 19.1.2003
Nyt on selvästi näkyvissä halpeneminen, samat asunnot pitkät tovit myymättä ja pudotetaan myyntihintoja. Myös tuttuni, kiinteistövälittäjä kertoi saman, mutta ei tietysti saa kertoa sitä julkisesti


Vuosi riittää
Kirjoittanut: Romahdus 23.11.2004 klo
09.25
Sinä aikana romahtaa.


Asuntojen hinnat laskevat
vääjäämättä ! kirjoitti 26.2.2003
Siitä alkaa suorastaan voimakas hintojen lasku. Asuntojen osakekursseja myötäilevä hintapiikki laskee, kuten ovat muutkin osakkeet pudonneet. Tämä prosessi on siis jo käynnistynyt, sitä pyritään pimittämään vaaleista johtuen, ja tuo prosessi siis pääsee täyteen vauhtiin heti vaalien jälkeen. Vuosi 2004 tulee olemaan synkkä!


Käänne tapahtunut : ALE
Kirjoittanut: Ostaja 1.6.2004 klo
10.33
Nyt oston ajoittajat, vielä vähän odottelua, ALE alkaa !!


Välittäjät valmistautuvat romahdukseen.
Kirjoittanut: Romahdus 14.10.2004 klo
10.11
Helsinki OKT reippaassa laskussa :
Omakotitalo 455036 eur 2411 eur/m² -4.59 %


Hintojen lasku tulee olemaan kova
Done kirjoitti 4.6.2003
Asuntojen hinnat ovat kääntyneet laskuun etenkin pääkaupungissa. Korkotason ennakoidaan jopa kaksinkertaistuvan ja päivittäin luetaan lehdistä lomautuksista ja yritysten tulostasojen romahtamisesta. Tästä ka8ikesta seuraa vääjäämättä asuntojen hintojen romahtaminen. Sitä kiihdyttää vielä ylihintaan ostettujen asuntojen pakkolunastukset, kun työpaikka on mennyt alta ja korot kaksinkertaistuneet.
Done


90-luvun alku is BACK
Kirjoittanut: Romahdus 22.11.2004 klo
15.36
"- Kun on paljon lomautuksia, nostaa se vuokra-asuntojen tarvetta, koska ilman asuntoakaan ei voi olla ja omaan ei ole varaa. Esimerkiksi laman lopulla 1990-luvulla vuokrat lähtivät nousuun. "

Näin se on : Myyntiin menee kupla-asunnot.


Ostitko, silloin kun piti myydä
Kirjoittanut: Romahdus 6.10.2004 klo
14.36
Ja nyt harmittaa niin vietävästi.


Sijoittajat pakenevat asuntomarkkinoilta
Kirjoittanut: Myynyt 22.11.2004 klo
15.57
Ennen romhdusta on oltava nopea.


romahdus totaalinen
Kirjoittanut: tuli 1.6.2004 klo
10.58
jeeeees hinnat halpuu.


Kohta rytisee
Kirjoittanut: YES 24.3.2004 klo
09.16
Jo ohjelman olemassaolo todistaa sen.


Asuntojen hinnat karmeassa laskukierteessä !!!
Soile kirjoitti 8.7.2003


ROMAHDUS
Kirjoittanut: ROMAHDUS 22.4.2004 klo
07.27
Romahdus asuntojen hinnoissa on varma juttu ohjelman mukaan,voi olla että 25%ALE ei riitä kaupanteko jämähti tähän.


Deflaatio
Kirjoittanut: on väistämätön 16.2.2004 klo 20.07
Itse ainakin odotan hintojen tippuvan, sekä asuntojen, rakennuttamisen, autojen, elintarvikkeiden ja alkoholin. Kaikki rahat menee säästöön, enkä ennen osta mitään ennen kuin hinnat ovat kohdallaan. Jos riittävän moni muu ajattelee samalla tavalla merkitsee se deflaatiota. Ne joilla on isot lainat toivovat että minä ja muut jatkaisivat kuluttamista, jotta inflaatio auttaisi heitä lainanmaksussa. Itse en tule auttamaan, valitan.


Korot nousevat RAJUSTI!
vuokralla-asuja kirjoitti 7.10 2003
Ensivuoden alusta:
Euribor 12kk = 8%
Euribor 6kk = 7.9%
ja tästä ylöspäin! Asuntojen hinnat romahtavat 75%! Hirvittääkö asuntovelallinen?


Reagoi kysyntään
Kirjoittanut: Karlson 6.10.2004 klo
12.19
Nyt odotellaan romahdusta !


ASUNTOJEN
Kirjoittanut: romahdus 13.5.2004 klo
15.32
Hinnat putoo noin -60% ei siinä sen kummemmin käy.asuntojen hinnat on siten normaalilla tasolla.


Romahdus 30-50 %
Kirjoittanut: I believe in Romahdus 15.9.2004 klo 09.21
Revi siitä huumoria.


ROMAHDUS ON TÄSSÄ
Kirjoittanut: Käteinen on Ruhtinas 28.10.2004 klo 08.19
RÖHÖHÖÖ
Oma myyty täälläkin ja 46 500 egee pullottaa takataskussa - mieleisiä omakotitaloja jo katsellaan, kohta tipahtaa syliin...
Viikonloppuna viedään muija wieninleikkeelle ja minä maksan - hajoo siihen kupla-asuja!!!

10/11 tässäketjussa varmoja romahdusennustajia - tää ei voi olla kuin varma merkki rommauksesta, tässä ja nyt!!!


Euriborit lähtivät rakettinousuun!
vuokralla-asuja kirjoitti 14.10.2003
Euribor korot lähtevät rakettinousuun hetkenä minä hyvänsä, ehkä jo huomenna pomppaavat 0.5%, ylihuomenna 1% ja kohta kohoavat 18:sta prosenttiin! Siinä on kovat paikat monella asuntolainan kanssa painiskelevalla! Pankit irtisanovat lainat ja kämppä menee pankin pakkomyyntiin pilkkahinnalla


myyty
Kirjoittanut: myyty 18.5.2004 klo
14.51
nyt vuokralla asunto myyty rahat tilillä hyvä olla ja kytätä kun asunnot rojahtaa alas.


musta pekka
Kirjoittanut: romahdus 28.10.2004 klo
08.00
monelle jää mustapekka hanskaan,mutta onhan mediat jonkin aikaa jo asiasta varoitelleet.


Älkää ostako nyt hullut !!!
tampion poika kirjoitti 23.9.2003
Asuntokupla puhkeaa puolen vuoden sisällä, muistakaa mun sanoneen!! Korot lähtevät nousuun ja kämppiä menee pakkomyyntiin...näin on tapahtuva taas, mitään ei edellisestä kerrasta opittu, vittu soikoon


kyllä raivoistuttaa
Kirjoittanut: jos on juuri ostanut 28.10.2004 klo 01.53
Mutta ei raivostuta yhtään jos on juuri myynyt omansa hyvään hintaan ja odotteelee tyytyväisenä että marjat kypsyy ja putoaa syliin.


yksi
Kirjoittanut: vuosi 18.5.2004 klo
15.12
yhden vuoden odottelen tarvittaessa pitempäänkin


kolmen kuukauden
Kirjoittanut: keskiarvo 30.7.2004 klo
15.41
Kaksi kuumaa kuukautta (huhti-toukokuu) ja yksi hiljainen (kesäkuu). Trendi ei näy vielä. Kolmen kuukauden päästä näkyy. Hintojen nousu on romahtanut.


Helsingin tarjonta kaksinkertaistunut
Kirjoittanut: Romahdus 14.9.2004 klo
16.43
Myytävää kaksi kertaa enemmän kuin puolivuotta sitten !! Pilvet väistyvät asuntomarkkinoilta, tervetuloa romahdus(=aurinko) :)


ALE -35-40 % Keväällä
Kirjoittanut: Tilintekijä 26.12.2004 klo
21.46
Romahdus on väistämätön.


Alkaa näyttää hyvältä
Kirjoittanut: Sanoisin 8.5.2005 klo
11.20
Myytävien määrät nousee huomasti ja hinnat laskevat. Oikorata diskontattiin hintoihin ja nyt odotukset murenevat.
Hinnat romahtavat.


Arvio
Kirjoittanut: DEEII 26.12.2004 klo
18.54
Tilastokeskus lataa vuoden alussa madonluvut:
- hinnat ovat laskeneet yleisesti


Lahdessa
Kirjoittanut: Lahtelainen 8.12.2003 klo
10.45
Ainakin täällä Lahdessa on tosi reilua laskua näkyvissä.


Hesari:Romahduspelkoa ilmassa
Kirjoittanut: Hanski 18.5.2004 klo
18.05
Hesarissa oli kaikki Suomen ekonomistit kommentoimassa romahdusta, taitaa pelko olla todellinen. Romahdus on nyt kaikkien huulilla.
Liekö tämän palstan ansiota.


Hinnat jatkavat laskuaan
Kirjoittanut: Ohlson 8.12.2003 klo
10.30
Omistusasuminen on pitkällä tähtäimellä edullisinta, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
Tämän ovat ostajatkin huomanneet ja odottavat hintojen laskua sopivalle tasolle.
Laskua onkin nyt siihen saakka, kunnes korot alkavat taas laskea, eli muutaman vuoden.


Asuntojen hinnat romahtavat
Kirjoittanut: Olli R. 6.8.2003 klo
12.40
Veikkaukseni on vuoden vaihde ja siitä vuosi
eteenpäin niin hintataso on 50 % nykyisestä.


ASUNTOJEN HINNAT ROMAHTAVAT
Kirjoittanut: Yrjö 16.6.2003 klo
12.24
Kukaan ei enää maksa pyyntihintoja.
Lukekaahan Aktian ja Suomen Pankin
talousennusteet.


Kauppa pysähtyi TAAS
Kirjoittanut: Turo 10.8.2004 klo
22.11
Sama ilmiö kuin joulun alla. Myytävien määrä nousi touko-kesäkuussa ennätyksiin, mutta kauppa kävi vielä heinäkuussakin. Nyt elokuussa myytävien määrä on edelleen huipputasolla, mutta kauppa ei käy. Nyt onkin ostajalla ja asuntosäästäjällä elämänsä tilaisuus. Vähän vielä säästämistä, hinnat laskuun ja ostohommiin !


hinnat jyrkkään laskuun
Kirjoittanut: romahdus 29.10.2004 klo
09.18
turha kitistä hinnat selvässä laskussa ja lasku varmasti kiihtyy.


ALE alkoi!!
Kirjoittanut: Jeah 29.10.2004 klo
09.26
Nyt se on viimein alkanut. Rommaus. Kukaan hullu ei tämän tiedon jälkeen osta asuntoa, sillä kaikki tietävät, etteivät korot tästä ainakaan enää laske. Lisäksi lehdissä uutisoidaan lähes päivittäin massairtisanomisista.
Nyt on aika odottaa. Ne joilla vielä kuplahintainen asunto riesanaan, voivat nyt yrittää epävoivoisesti saada luukustaan vielä jotain.
Vielä tähän koronnousu päälle, niin jopa romahtaa ja kunnolla! Taidanpa ottaa juhlan kunniaksi kunnon lasillisen punaviiniä ja sitten istahtaa sohvalle päästelemään rauhassa kuumia suhnuja. Kyllä kelpaa kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Ei huolen häivää - toisin kuin velkaisilla asunnonomistajilla!


Niin muutkin odottavat
Kirjoittanut: Jeah 29.10.2004 klo
09.30
Kaikki ostajaehdokkaat odottavat nyt sadon kypsymistä. Pelkästään tämä uutinen riitti laukaisemaan rommauksen! Hah hah haa, kyllä nyt on suupielet korvissa!


KEHÄ III sisällä ROMAHTAA
Kirjoittanut: Jassu 21.6.2003 klo
13.47
tämän alueen sisäpuolella hinnat ROMAHTAVAT. Asuntopolitiikka ollut esim Helsingissä sellaista ettei kukaan suht toimeentuloeva viitsi enää maksaa somali/venäläisten merenranta asuntoja omasta pussistaan(vrt.Vuosaari tai Pikku huopalahti). Muuttosuunta on kehyskunnissa ympärillä. Samaan rahaan ok-talo tai tontti ja rakentaminen tuntuu kaikkein järkevimmältä. Tontin saa jo 40000 eurolla.


3 KK. ja sitten tapahtuu
Kirjoittanut: Piilo 27.10.2003 klo
11.48
Välittäjät yrittävät spammata hintojen nousua. Me ostajat päätämme kuitenkin hinnat.

24

1237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä taas

      Rupesi kiinnostamaan, että koska tämä asuntojen oletettu hintakuplahössötys oikein alkoi? Ensimmäiset viestit mitä mä olen löytänyt jostain keskusteluryhmistä ovat jostain vuodelta 2003.

      Sä olet näköjään löytänyt vielä vanhempia. Jumalauta, nyt eletään vuotta 2007 ja Suomen työllistävällä teollisuudella menee paremmin kuin koskaan, siis koskaan Suomen historiassa, meidänkin firma etsii kissojen ja koirien kanssa väkeä töihin, mikä hiisi saa ihmiset uskomaan johonkin romahdukseen, vuosi toisensa jälkeen?

      Onko tämä Suomalainen ilmiö, vai onko ulkomaisilla keskustelupalstoilla samaa meininkiä? Vai onko kyseessä joku muutaman urpon aloittama trendi jota uudet urpot pitävät yllä, vai onko ne samat tyypit edelleen? Tunteeko kukaan oikeassa elämässä ketään urpoa joka ihan tosiaan uskoo, että asuntojen hinnoissa olisi mittavaa laskua luvassa?

      Joku humanisti voisi tehdä oppityön tästä asiasta, ehkä tämän kansan geeneistä löytyy joku aivomutaatio.

      • 2001, taitaa

        olla vanhimpia mitä täältä yleensä löytyy.

        "SÄÄSTÄ JA ODOTA VUOSI TAI PARI

        Kirjoittanut: REALIHINTA

        3.11.2001 klo 00.50

        EHKÄ JOPA KOLME TAHI NELJÄKIN. ASUNTOJEN HINNAT TULEVAT ALAS, SILLOIN SINULLAKIN VÄLRAHA PIENENEE,JA TOKI MUUTAMASSA VUODESSA EHTII SÄÄSTÄÄ SUHTELLISEN PALJON. JOS KUITENKIN PÄÄDYT KAUPPOIHIN AIKAISEMMIN, MUISTELE TÄTÄ KIRJOITUSTAMITÄ MINÄ SANOIN."


      • minä taas
        2001, taitaa kirjoitti:

        olla vanhimpia mitä täältä yleensä löytyy.

        "SÄÄSTÄ JA ODOTA VUOSI TAI PARI

        Kirjoittanut: REALIHINTA

        3.11.2001 klo 00.50

        EHKÄ JOPA KOLME TAHI NELJÄKIN. ASUNTOJEN HINNAT TULEVAT ALAS, SILLOIN SINULLAKIN VÄLRAHA PIENENEE,JA TOKI MUUTAMASSA VUODESSA EHTII SÄÄSTÄÄ SUHTELLISEN PALJON. JOS KUITENKIN PÄÄDYT KAUPPOIHIN AIKAISEMMIN, MUISTELE TÄTÄ KIRJOITUSTAMITÄ MINÄ SANOIN."

        Tässä on yksi voittajatyyppi sfnetistä vm 03.
        ---------------------------------------------
        Myin asuntoni HUIPPUHINNALLA
           
        Lähettäjä:      John Smith
        Päivämäärä:      Su 14 maalis 2004 21:36
        Sähköposti:       "John Smith"
        Ryhmät:       sfnet.keskustelu.asuminen

        Myin asuntoni HUIPPUHINNALLA
        Velkaa maksettiin 10 vuotta, arvaattehan, että asunto oli silloin HALPA. Nyt
        saatiin lyhennykset Ja KOROT KAIKKI takaisin.

        Asuimme ILMAISEKSI 10 vuotta.
        Nyt asumme vuokralla noin vuoden ja hintojen romahdettua ostamme
        omakotitalon.

        Tulemme siis saamaan 10 vuodessa velattoman omakotitalon.
        Ihmetyttää nämä 30 vuoden lainat, korkojen noustessa se on SUISIDE. Korkojen
        noustessa hinnat romahtavat, sen todistaa jo lähihistoria vuonna 2000.
        Korko voi muuttua hyvin nopeasti, tämän todistaa jo viimeviikkoinen
        spekulaatio jenkkien työttömyysluvuilla, pitkät korot heilahtivat todella
        rajusti.

        Mikä vaikutus on esim Kiinan tulevalla pankkikriisillä ? Tai Japanin tai
        EU:n interventiolla.

        Entäpä nämä ostopaineiden purkautuminen, nyt asunnon on ostanut suuri joukko
        sellaisiakin, joitten alunperin pitänyt asuntoa ostaa.
        Vuokra-asuntoja on todella paljon tarjolla, sijoitusasunnot ovat jääneet
        käsiin.


      • turhuudenjumala
        minä taas kirjoitti:

        Tässä on yksi voittajatyyppi sfnetistä vm 03.
        ---------------------------------------------
        Myin asuntoni HUIPPUHINNALLA
           
        Lähettäjä:      John Smith
        Päivämäärä:      Su 14 maalis 2004 21:36
        Sähköposti:       "John Smith"
        Ryhmät:       sfnet.keskustelu.asuminen

        Myin asuntoni HUIPPUHINNALLA
        Velkaa maksettiin 10 vuotta, arvaattehan, että asunto oli silloin HALPA. Nyt
        saatiin lyhennykset Ja KOROT KAIKKI takaisin.

        Asuimme ILMAISEKSI 10 vuotta.
        Nyt asumme vuokralla noin vuoden ja hintojen romahdettua ostamme
        omakotitalon.

        Tulemme siis saamaan 10 vuodessa velattoman omakotitalon.
        Ihmetyttää nämä 30 vuoden lainat, korkojen noustessa se on SUISIDE. Korkojen
        noustessa hinnat romahtavat, sen todistaa jo lähihistoria vuonna 2000.
        Korko voi muuttua hyvin nopeasti, tämän todistaa jo viimeviikkoinen
        spekulaatio jenkkien työttömyysluvuilla, pitkät korot heilahtivat todella
        rajusti.

        Mikä vaikutus on esim Kiinan tulevalla pankkikriisillä ? Tai Japanin tai
        EU:n interventiolla.

        Entäpä nämä ostopaineiden purkautuminen, nyt asunnon on ostanut suuri joukko
        sellaisiakin, joitten alunperin pitänyt asuntoa ostaa.
        Vuokra-asuntoja on todella paljon tarjolla, sijoitusasunnot ovat jääneet
        käsiin.

        siinä velattomassa omakotitalossa. on siinä mahtanut öisin tulla kivoja ajatuksia mieleen kun on miettinyt, että oiskhan pitänyt odotella vielä pari vuotta... pitäsköhän ottaa toinenkin unilääke?


      • asdff

        ovat nousseet kasvukeskuksissa kymmenen kertaa nopeammin kuin palkat viime vuosina. Tämä tilanne ei voi kauan jatkua, joten odotan hintojen nousun tasaantuvan. Kaikki työpaikat ovat pk-seudulla, joten tänne halutaan. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin raja vastaan, miten suuri laina ollaan valmiita ottamaan.


      • HT-rakentaja

        Jo vuosien 1999-2000 paikkeilla asuntojen reaalihinnoissa ylitettiin "nollaraja". Nollarajalla tarkoitan siis intrinsiittistä hintatasoa. Sen jälkeen hintataso on ollut korkeampi kuin fundamentit oikeuttaisivat ("rakennuskustannukset ja tavanomainen kate").

        On todella vahingollista, että ihmiset uskovat tuottamattoman hyödykkeen (esim. asunto) hinnannousun olevan normaalia. Se, että asuntojen hinnat ovat nousseet johtuu suhdannevaihtelusta; paljon kysyntää synnytävää rahaa (ja uskoa) hitaasti käynnistyvän tarjonnan markkinoille. Suhdanteilla on vaan sellainen ikävä piirre, että ne menevät sekä ylös että vastaavasti alas (_aina_).

        Jos joku vaivautuu "tieteellisesti" perustelemaan miten varallisuusassetit (kuten asunto) voivat toimia automaattisina rahantekokoneina niin olen kiinnostunut kuulemaan (ja varmasti muutkin taloustieteilijät - pitävällä teorialla irtonee nobel-palkintokin). Kaupungin kasvamisesta johtuvasta suhteellisen sijainnin parantumisesta johtuvaa arvostustason nousua ei kannata tarjota ensimmäiseksi - se on jo tutkittu ja vaikutus on 0,2% / vuosi (vrt. viime vuosien nousuprosentit).


      • ennustus vm 1997

        > Rupesi kiinnostamaan, että koska tämä asuntojen oletettu hintakuplahössötys oikein alkoi?

        Itse ostin 1. asunnon -97 syksyllä ja jo niihin aikoihin tuli sfnetin keskustelupalstoilla törmättyä kirjoituksiin, jossa ennustettiin asuntojen hintojen ikuista laskua. Perusteluna oli se, että hinnat olivat ennenkin laskeneet (niin, siinä 90-luvun lamassa), joten oli päivänselvää, että tämä kehitys jatkuisi myös tulevaisuudessa.

        Tätä hintalaskun jatkumistahan todisti (tuhnulogiikalla) myös hintojen nousu -95...-97, mikä oli siis selkeästi pelkkä pomppu alamäen keskellä... kaikkihan sen näki & ymmärsi ;-D

        Suoli24 palstaa ei tainnut tuolloin vielä olla olemassa.


    • turhuudenjumala

      hei vakuuttelijat ja totuudentorvet, joko hinnat putosi sen 50%?? pitäsköhän laittaa kämppä alennuksella myyntiin... empä taida. on ollut pitkä aika odotella vuodesta 2001, kuten eräs tossa ylempänä... en haluaisi olla vahingoniloinen, mutta kun ajattelee sitä rahakasaa jonka on vuokranantajalle maksanut... auts! yksinkertainen kertolasku... n.72 kuukautta x 400-700€/kk =28800-50400.. sehän on varmaan kannattanut. missäs tuo raha nyt on? miks tolla vuokraisännällä on joka vuosi uus auto? miten ihmeessä sillä on varaa käydä joka vuosi kuukausi ulkomailla? kai sillä on vara, kun sä maksat sen ylihintaista vuokraa...

      • pääsi tuhnu

        Annan mielummin sen laskemasi summan sille vuokrasedälle, kuin asuntoa myyvälle pikavoiton onkijalle. Hän kuitenkin on vain asunut siinä kämpässä sen mainitsemasi ajan ja tienannut asuntokaupalla n.100000 egee voittoo.


      • turhuudenjumala
        pääsi tuhnu kirjoitti:

        Annan mielummin sen laskemasi summan sille vuokrasedälle, kuin asuntoa myyvälle pikavoiton onkijalle. Hän kuitenkin on vain asunut siinä kämpässä sen mainitsemasi ajan ja tienannut asuntokaupalla n.100000 egee voittoo.

        minulle nyt on ihan yks hailee vaikka heittelisit rahojasi ulos ikkunasta. ei ole minulta pois. pointtisi on kyllä kieltämättä oikea. itsellä sattui vaan niin järjetön tsägä kämpän kanssa et tuntui kuin ois lottovoiton saanu. eläkeläisparikunta oli myymässä ensiasuntoaan pois, koska rouva ei enää jaksanut portaita kävellä toiseen kerrokseen.aikas halvalla irtos kaksio tampereen keskustan tuntumasta vaikka oli kaikki isot remontit tehty. heidän piti vaan päästä eroon asunnosta... ei mua harmita ollenkaan... ei tarvinnut ottaa järjetöntä lainaa, jonka takia tartteis valvoa öitä kun korot nousee... t: kohtapuoliin velaton asunto.


    • ääni tulevaisuudesta

      Tuhnut ovat katoavaisia, mutta romahdus on ikuista :)

      Ei vieläkään rommannu, vaikka oli glabaalisti vuosisadan lama. No eihän tämä Suomessa ollu läheskään sitä mitä 90-lvulla.

      • hetkonen..

        jossain kuulutettu, että hinnat ovat nyt vakaalla pohjalla ? Minä kun luin aivan päinvastaisia uutisia. Niissä puhuttiin vastuuttomasta lainan jakamisesta ja hintakuplasta 90-luvun malliin. Myös lama on kuulemma monilla vasta edessä. Mutta ehkä oletkin tietoinen näistä uutisista ja lievität sitten ahdistusta hokemalla tuollaisia ?


      • ei rommannu
        hetkonen.. kirjoitti:

        jossain kuulutettu, että hinnat ovat nyt vakaalla pohjalla ? Minä kun luin aivan päinvastaisia uutisia. Niissä puhuttiin vastuuttomasta lainan jakamisesta ja hintakuplasta 90-luvun malliin. Myös lama on kuulemma monilla vasta edessä. Mutta ehkä oletkin tietoinen näistä uutisista ja lievität sitten ahdistusta hokemalla tuollaisia ?

        No miltäs näytti, lamaa on eletty, onko asuntojen hinnoissa ollut romahdusvaraa?


    • ok-up

      Heh heh...

      Historian havinaa :) Onko tutun näköistä tekstiä ja ihan samat jutut kuin päivästä toiseen edelleen?

      • jaakobbin

        ei näy vielä tilastoissa!!!!


    • Jatkoa..

      Done kirjoitti 4.6.2003
      Asuntojen hinnat ovat kääntyneet laskuun etenkin pääkaupungissa. Korkotason ennakoidaan jopa kaksinkertaistuvan ja päivittäin luetaan lehdistä lomautuksista ja yritysten tulostasojen romahtamisesta. Tästä ka8ikesta seuraa vääjäämättä asuntojen hintojen romahtaminen. Sitä kiihdyttää vielä ylihintaan ostettujen asuntojen pakkolunastukset, kun työpaikka on mennyt alta ja korot kaksinkertaistuneet.
      Done


      90-luvun alku is BACK
      Kirjoittanut: Romahdus 22.11.2004 klo
      15.36
      "- Kun on paljon lomautuksia, nostaa se vuokra-asuntojen tarvetta, koska ilman asuntoakaan ei voi olla ja omaan ei ole varaa. Esimerkiksi laman lopulla 1990-luvulla vuokrat lähtivät nousuun. "

      Näin se on : Myyntiin menee kupla-asunnot.


      Ostitko, silloin kun piti myydä
      Kirjoittanut: Romahdus 6.10.2004 klo
      14.36
      Ja nyt harmittaa niin vietävästi.


      Sijoittajat pakenevat asuntomarkkinoilta
      Kirjoittanut: Myynyt 22.11.2004 klo
      15.57
      Ennen romhdusta on oltava nopea.


      romahdus totaalinen
      Kirjoittanut: tuli 1.6.2004 klo
      10.58
      jeeeees hinnat halpuu.


      Kohta rytisee
      Kirjoittanut: YES 24.3.2004 klo
      09.16
      Jo ohjelman olemassaolo todistaa sen.


      Asuntojen hinnat karmeassa laskukierteessä !!!
      Soile kirjoitti 8.7.2003


      ROMAHDUS
      Kirjoittanut: ROMAHDUS 22.4.2004 klo
      07.27
      Romahdus asuntojen hinnoissa on varma juttu ohjelman mukaan,voi olla että 25%ALE ei riitä kaupanteko jämähti tähän.


      Deflaatio
      Kirjoittanut: on väistämätön 16.2.2004 klo 20.07
      Itse ainakin odotan hintojen tippuvan, sekä asuntojen, rakennuttamisen, autojen, elintarvikkeiden ja alkoholin. Kaikki rahat menee säästöön, enkä ennen osta mitään ennen kuin hinnat ovat kohdallaan. Jos riittävän moni muu ajattelee samalla tavalla merkitsee se deflaatiota. Ne joilla on isot lainat toivovat että minä ja muut jatkaisivat kuluttamista, jotta inflaatio auttaisi heitä lainanmaksussa. Itse en tule auttamaan, valitan.


      Korot nousevat RAJUSTI!
      vuokralla-asuja kirjoitti 7.10 2003
      Ensivuoden alusta:
      Euribor 12kk = 8%
      Euribor 6kk = 7.9%
      ja tästä ylöspäin! Asuntojen hinnat romahtavat 75%! Hirvittääkö asuntovelallinen?


      Reagoi kysyntään
      Kirjoittanut: Karlson 6.10.2004 klo
      12.19
      Nyt odotellaan romahdusta !


      ASUNTOJEN
      Kirjoittanut: romahdus 13.5.2004 klo
      15.32
      Hinnat putoo noin -60% ei siinä sen kummemmin käy.asuntojen hinnat on siten normaalilla tasolla.


      Romahdus 30-50 %
      Kirjoittanut: I believe in Romahdus 15.9.2004 klo 09.21
      Revi siitä huumoria.


      ROMAHDUS ON TÄSSÄ
      Kirjoittanut: Käteinen on Ruhtinas 28.10.2004 klo 08.19
      RÖHÖHÖÖ

    • jii_karjalainen

      Rommeli, rommeli, missä on se rommeli?

      Jo näkyy tähdet ja kuu, ei voi olla mikään muu,

      Siellä siellä se rommeli on!

    • rommaus

      Joko ensi syksynä rommaa?

      • Joku sanoi että Q5 näyttää närhenmunat, tämä on syytä ottaa vakavasti


    • Rommenhausen

      Täällä sitä tuhnutellaan viininpunaisella vakosamettisohvalla. Jätetty ostamatta 500 000 euron kupla-asunto ja nyt tienataan hyvin sillä vihdoin rommaa aivan oikeasti.

    • von.tuhnero

      Rommaus on ikuista. Samalla tavalla, kuin aivosolut katoavat romeleiden päästä ja osa muuttaa ajasta ikuisuuteen, samalla tavalla tulee aina uusia luusereita, jotka omivat rommauksen elämänideologiakseen.

    • Koomista on ollut, on edelleen ja tulee olemaankin rommarien elämä. Montakohan rommarisukupolvea tarvitaan, että tyhmimmät oppivat. Vai oppivatko ikinä.

      • ok-herttua

        Uolevi Yli-Täpäkkä havaitsi tutkimuksissaan, että tuhnuus on sekä periytyvää että dominoivaa.


    • Kas kun toverimme whoisrommivitsaus ei ole vielä tullut kaapista ulos. Olisi mukava lukea hänen epätoivoista rommiagendaansa ja selityksiä seksuaalisuudestaan.

      Kaapissa vai ei, kas siinä pulma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe