Mitä eroa Lohi 34:llä ja Joemarin 34:llä?
Myös kaikki muu tieto malleista kiinnostaa.
Mitä eroa Lohi 34:llä ja Joemarin 34:llä?
8
7087
Vastaukset
- Joe Lohi
Aluksi oli Joemarin 34, Vähän aikaa JOE 34 ja lopuksi LOHI 34.
Venettä markkinoitiin 70-luvun alussa uuden ajan moottoripurtena, mutta Hans Groopin piirtämät pohjan muodot saivat veneen kulkemaan purjeilla mukavasti. Sisustussuunnitteluun osallistui mm. Guy Christer Lönngren.
Joemarinit ja Joet tehtiin Joensuussa, Joemarinin veistämöllä. Firma meni aika nopeasti konkurssiin, joten muotit myytiin LOHI OY:lle. He tekivat malliin joitakin muutoksia. Huhun mukaan LOHI OY järkeisti toimintaa esim. materiaalivahvuuksien osalta. Tiedä sitten pitääkö paikkansa, vahvoja veneitä ovat kumpikin.
Kannen osalta veneet poikkeavat takahytin menoaukon kohdalla. Myös istumalaatikko on Lohessa korkeammalla. Joemarinin takahyttiin mennään perän kautta. Lohen takahyttiin pääsee istumakaukalosta. Makuasia, kumpi tuntuu paremmalta ratkaisulta. Joemarinista löytyy pieni istuinkaukalo takaa, joka helpottaa esim. poijuhakojen kanssa temppuilua. Joemarinin ratkaisu antaa vieraille oman rauhan. Lohen ratkaisu takahytin osalta on nykyaikaisempi.
Sisältä löytyy selkeä ero WC:n sijoittelussa. Paikka on sama, etuhytin ja salongin välissä, mutta toteutus erilainen. Lohen ratkaisu on jälleen modernimpi, mutta Joemarinin WC:n sijoitus tekee keulahytin toisesta punkasta lähes kolmimetrisen. Toinen ero sisätiloissa oli sisustusmateriaali. Lohessa käytettiin enemmän puuta. Joemarinin seinät vuorattiin orannsilla, keltaisella tai tumman vihreällä matolla.
Joemarinit olivat rungoltaan joko sinisiä tai punaisia. Monet on maalattu jälkeenpäin valkoiseksi. Lohet olivat rugoltaan alunperin valkoisia.
Mastot Joemarineissa olivat kullan värisiä sekä harmaita. Lohissa pelkästään harmaita. Kullanvärisiä mastoja on maalattu myöhemmin harmaiksi. Mastot kummassakin venemallissa olivat Seldenin valmistamia. Tuulilaseja löytyy kummastakin mallista, kuten katoksiakin. Myös täysin tuulilasittomia veneitä löytyy. Useissa veneissä on pressu istuinkaukalon päällä. Tämä mahdollistaa purjehduksen tuulen ja sateen suojassa.
Vene on raskas, pitkäkölinen ja usein isolla moottorilla varustettu 70-luvun pursi. Joemarin/LOHI 34 on parhaimmillaan tuulessa. Nykyään malleja voi olla vaikea erottaa toisistaan, koska yksilöihin on saatettu tehdä paljon muutoksia. Tiedän yhden Joemarin 34 veneen jonka omistajapari on saanut veneensä uuteen kukoistukseen pitkäjänteisellä uusimistyöllä.
Pyydän nöyrimmästi! Älkää alkako soimaamaan kirjoitustani ja ehdottelemaan parempia venemalleja! Kysyjä halusi tietoja.- Kysyjä vaan
Minä vuonna Joemarin muuttui Loheksi? Osaatko sanoa vuotta?
- luulisin n. -77 tai -78
Kysyjä vaan kirjoitti:
Minä vuonna Joemarin muuttui Loheksi? Osaatko sanoa vuotta?
Lohi kehitteli mallia. Ensimmäiset Lohet on erilaisia kuin myöhemmät. Esimerkiksi takakajuutan sisääntulo muuttui ennen kuin sitlooran syvyys. Syvä sitloora on kuin kirnussa istuisi verrattuna uudempaan versioon. Pitää tutustua yksilöön ennenkuin voi päätellä valmistusvuotta. Olen havainnut joskus harhauttavia myynti-ilmoituksia valmistusvuodesta.
- Kysyjä vaan
luulisin n. -77 tai -78 kirjoitti:
Lohi kehitteli mallia. Ensimmäiset Lohet on erilaisia kuin myöhemmät. Esimerkiksi takakajuutan sisääntulo muuttui ennen kuin sitlooran syvyys. Syvä sitloora on kuin kirnussa istuisi verrattuna uudempaan versioon. Pitää tutustua yksilöön ennenkuin voi päätellä valmistusvuotta. Olen havainnut joskus harhauttavia myynti-ilmoituksia valmistusvuodesta.
Ikkunoissa ei alumiinikehyksiä ulkona, takakajuutan sisäänkäynnin luukku on puinen ylös nostettava malli, sisäverhous ruskeaa karvamattoa. Ei varmaan noin vähällä tiedolla pääse vuotta sanomaan? Onko veneessä jossain valmistajan laatta, josta näkisi runkonumeron, valmistusvuoden tms?
- Joe Lohi
Kysyjä vaan kirjoitti:
Ikkunoissa ei alumiinikehyksiä ulkona, takakajuutan sisäänkäynnin luukku on puinen ylös nostettava malli, sisäverhous ruskeaa karvamattoa. Ei varmaan noin vähällä tiedolla pääse vuotta sanomaan? Onko veneessä jossain valmistajan laatta, josta näkisi runkonumeron, valmistusvuoden tms?
Valmistajan laatta löytyy ainakin Joemarinista takaa ankkuriboksin sisäpuolelta seinästä. Laatasta ilmenee valmistusnumero, josta voi päätellä jotakin. Veneitä tehtiin myös vientiin. Puuluukusta pystyy tuskin valmistusvuotta arvioimaan. Karvamatosta en tiedä. Joemarinien sisustuksessa käytettiin karvatonta materiaalia. Samaa materiaalia löytyy myös veistämön pienemmistä malleista. Toisaalta, onko valmistusvuodella niin väliä? Vanhoja veneitä ne on kumpikin.
- Ac1
Kysyjä vaan kirjoitti:
Ikkunoissa ei alumiinikehyksiä ulkona, takakajuutan sisäänkäynnin luukku on puinen ylös nostettava malli, sisäverhous ruskeaa karvamattoa. Ei varmaan noin vähällä tiedolla pääse vuotta sanomaan? Onko veneessä jossain valmistajan laatta, josta näkisi runkonumeron, valmistusvuoden tms?
Hankin samanlaisen syksyllä ja siinä on myös ruskeaa karva/nukka mattoa sisällä. Vuosimalli on 1975 ja Joemarin nimellä tehty.
- Anonyymi
Paljonko on Lohi34 LYS tasoitusluku? En löydä sitä mistään
- Anonyymi
Onko yleiset purjehdusominaisuudet sekä tuuleen nousu about Targa96 tasoa? Toki painavampana reagoi hitaammin, mutta noin muutoin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1001899- 1241430
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061317Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K921313Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop701124Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän463997- 47918
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88913Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9852Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138836