Eivät maksa. Maataloustuet tulevat sekä EU:lta että kansallisista budjettivaroista. Mutta miten tämä kysymyksesi maataloustuista liittyy siihen, että me joudumme kustantamaan SAK-SDP:n vaalipropagandaa?
ehkä miettiä hiukan mitä suustaan päästelee. "Kansallisista budjettivaroista",voi hemmetti tätä kepulaisten idioottimaisuutta. Nämä sinun kansalliset budjettivarat ovat minun ja jokaisen suomalaisen palkansaajan,yrittäjän ja veronmaksajan suorittamaa piilotukea MTK:n suuntaan.Tiesitkö edes sitä että MTK:n virkailijoiden palkka maksetaan veronmaksajain pussista ja että niitä virkailijoita on todella moninkertainen määrä kun suhteutetaan ne maanviljelijöiden määrällä palkansaajien määrään?Et varmaankaan tiennyt mutta silti tuet MTK:a puhdasotsaisesti palkansaajia rienaten.Minä olen pienviljelijän poika mutta silti kotona kerrottiin näistäkin asioista tosiasiat.En todellakaan halua tukea demareiden vaalikampanjaa mutta vielä vähemmän haluan tukea kepulaisten idioottimaista politiikkaa joka kuuluu menneelle vuosisadalle.Jos kepu pääministeri Vanhasen johdolla vaatii että meidän palkansaajien täytyy alistua Kiinan palkkatasoon niin miksi ei sitten jätetä tukematta maataloutta ja osteta ruoka sieltä mistä se saadaan halvimmalla.Eläkä ala ruikuttamaan mitään elävästä maaseudusta,jos homma ei kannata omillaan niin myydään se eniten tarjoavalle.Ymmärtääkseni Venäjältä löytyy rahaa ostaa maaseudultakin tontteja ja valmiita tiloja loma-asunnoiksi.Samahan se on ketä siellä maalla elää,pääasia että kapitalismiin kuuluva raaka kilpailu toteutuu.Vai mitä?
me nytkin jo teemme mutta asian pointti onkin se että kuinka agraaripuolue Keskustan johtotähti Vanhanen toistuvasti vaatii palkansaajilta ymmärrystä alempaan palkkatasoon.Varsinkin kun tuon tason kaverin pitäisi jo ymmärtää mitä asuminen ja eläminen Suomessa maksaa.Asian ymmärtäisi paremmin mikäli samainen herra vaatisi halvempaa ruokaa pöytään mutta jokainen tiedämme kuinka asia on,Matti keskittyy nettirakkauksiin työtään paremmin.
Itse erosin ammattiliitosta presidentin vaalien aikaan juuri siksi, että SAK puuttui vaaleihin, vaikka se ei niille pitäisi kuulua ollenkaan. Tosiasia kuitenkin on, että SAK tukee täysin Demareita. Eli veromarkkojen lisäksi, kaikien liittoon kuuluvien duunareiden rahoilla rahoitetaan Demareiden vaalitoimintaa. vittu!!! Ja sitten kun viellä luullaan että Demarit on tavan kansan asialla... Mielenkiinnolla seuraan, joko kansa tajuaa mikä Lipponen Demareineen on? Miettikääpä esim. kuinkapaljon meni duunareiden rahaa hyllytettyyn SAK:n mainokseen? Aika monen duunarin vuosipalkan verran.
Kiinan malliinko, työsuhde kestää viikon tai pari, töissä ollaan seitsemän päivää viikossa, työnantaja voi määrätä työajat oman tahtonsa mukaan? Ja jos naapurimaassa homma tehdään vielä halvemmalla, siirretään työt sinne.
Sitäkö tänne kaivataan? Noh, eiköhän se pian tulekin...
PS. Eka mainos oli hyvä, ja toka on vielä parempi :)))
mihin vasemmisto on pyrkinyt koko ajan,idiootti,Kiina on kommunistinen valtio,joten siellä on kaikki ok Marx,Engels,Freud & Jungin hengessä...työläisen paratiisi,siellä on kapitalisteille annettu niskalukaus ja asiat kohdallaan...kansa päättää just siitä,minkä johtajat haluaa ja se on siinä...muuta perkele sinne,niin on tässäkin maassa yks vouhka vähemmän.
Kiina on kommunistinen valtio,jossa vasemmistolaisuus on viritetty huippuunsa...se on kansandemokratia ja kaikkea,eli juuri sitä mihin vasemmisto märissä päiväunissaan toivoo pääsevänsä,eli vittuakos vikiset?
noinhan asioitamme hoidetaan eli erotaan kaikki liitoista ja jätetään koko kenttä työnantajien leikkipaikaksi.Sinäkään et olisi eronnut liitosta mutta luotat sokeasti siihen että toverisi pysyvät liitoissaan ja hoitavat palkankorotukset yms. etuudet samalla sinullekin.Hyi hemmetti mitä kaksinaamaisuutta.En itsekään kannata demareita mutta haluan silti pitää oman puoleni ja kuulun omaan ammattiliittooni koska tiedän mitä siitä seuraa mikäli liittojen eli meidän yhteinen voima saadaan nurin.Liitoissa sadaan valta vaihtumaan jäsenäänestyksien kautta,se kun sattuu kuulumaan demokratiaan.Rintamakarkuruutta ei ymmärtääkseni ole koskaan asetettu kovin suureen kunniaan Suomessa.
SDP:n Vaalimainos TV:ssä osoitti huonoa makua ja äänestäjien ymmärryksen aliarviointia. Jokainen työtätekevä ihminen tässä maassa ymmärtää ja tietää mistä työ tulee, lukuunottamatta jotain tosi vanhoillista patamustaa kommunistia.
Jokainen poliittinen tuki joutaisi pois ja vanhusten huoltoon ja sairaanhoitoon. Sellainen lehti ja puolue, joka ei tule toimeen omilla jäsenillään tai toiminnallaan joutaa pois. Että jos mentäisiin ÄÄNESTÄMÄÄN-
.
mennä sinne minne pääoma ja tuotantokin on siirretty.
Jos äänestäjät valittivat mainoksesta, niin ehkei heillä riittäneet rahkeet ymmärtämään mikä mainoksen sanoma todella oli. Jos oikein muistan lukeneeni, niin mainoksesta valittivat kyllä enemmänkin ne, joihin "kalikka kolahti".
Vanhuksien huoltoon, sairaanhoitoon, lasten koulutukseen ja kaikkeen mitä ei nyt tarvitse tässä enää sanoa, kun te tiedätte sen jo - tarvitaan rahaa. Kumma vaan kun sitä ei löydy, lupauksista huolimatta.
Vaan kun päättäjät itse joutuvat tilanteeseen, jossa tarvitsevat apua - ja huomaavat ihmisten hädän - eiköhän se kalikka silloin kolahda oikeaan osoitteeseen...
VASTUULLINEN DUUNARI VIETTÄÄ MYÖS LOMAT KOTIMAASSA. NÄIN TAKAATTE RAHAN JA TYÖPAIKKOJEN PYSYMISEN SUOMESSA! MUUTEN KOHTA ITKETÄÄN ETTÄ LOMAKESKUKSET ON SIIRRETTY HALPOIHIN LÄMPIMIIN MAIHIN!
ilman parturia. Vstuullisia demareita oli aivan oikein ja ansaitusti Lomalla Phuketissa kolmen perheen voimalla. En siitä moiti. Tuota asennetta vaan ihmettelen, ettei määrätyn värin omaava ihminen saisi omalla työllään ansaitsemiaan varoja käyttää muualla kuin täällä kotimaassa. Ei meillä ole tänä päivänä duunareita enää sanan varsinaisessa merkityksessä.
Siellä lomalla sain naapurin isännältä, muurarilta lainata läppäriä aina iltaisin, että pääsin katselemaan maailman menoa muutaman minuutin ajaksi. Vastikkeeksi lupasin opettaa hänen lapsenlapselleen täällä Suomessa matematiikkaa. Se kun sujuu minulta vielä, entiseltä lukion maikalta. oikeita kokoomusdemokraatteja me oltiin ja aivan selvin päin.
ymmärrä mainosta niin olisiko syytä vaihtaa mainostoimistoa. Kyllähän mainos on tehtävä tavoittamaan kohderyhmä , eikä pelkästään tuomaan mainostoimistojen toisilleen jakamaa "kunniaa". Toisekseen demarit ovat olleet hallituksessa useita vaalikausia eikä näitä mainetsemiasia asiota ole hoidettu kuntoon.
" ymmärrä mainosta niin olisiko syytä vaihtaa mainostoimistoa. Kyllähän mainos on tehtävä tavoittamaan kohderyhmä , eikä pelkästään tuomaan mainostoimistojen toisilleen jakamaa "kunniaa". Toisekseen demarit ovat olleet hallituksessa useita vaalikausia eikä näitä mainetsemiasia asiota ole hoidettu kuntoon."
Hyvinhän mainos osui. Ja tavoitti kohderyhmän. Jotkut älähtivät ja joihinkin kolahti.
Se missä meidän lukijoiden ja kuulijoiden pitää olla tarkkana, on se...
- menemmekö mukaan tähän
- uskommeko kaiken mitä kirjoitetaan
- uskommeko kaiken mitä näillä foorumeilla kirjoitetaan
jeps, mielestäni kannattaa uskoa kaikki kirjoitettu ja näytetty sana!
On kait ne keskustalehdetkin hänestä uutisoineet. Ilmaista julkisuuttahan hän on saanut. Mitä pahaa siinä nyt on. Jokainen tekee elämästään sellaisen kun haluaa. Niin masakin on tehnyt.
on vähennyskelpoinen verotuksessa, näin ainakin minulle sanottiin kun kaupattiin MTK:n metsäjäsenyyttä. Onko näin,kuka tietää,en nimittäin liittynyt jäseneksi?
kuten oli edellinenkin. Jotkut vaan oivalsivat sen väärin. ;(
Rikkautta riittää, se vaan jakaantuu epätasaisesti :))) Tällä en tarkoita soimata yrittäjiä, joista suurin osa (ainakin pien-)ovat ihan aitoja. Mutta aika outoa on silti, että joissain piireissä menee hyvin ja lujaa ja silti valitetaan ettei nyt ole varaa juuri mihinkään, mihin pitäisi.
Asia vaan on silleen, että vaikka suomen tai jopa kaikki maailman rahat jaettaisiin kaikkien ihmisten kesken TASAN, niin huomenna toisella olisi jo enemmän ja jollain ei olisi enää mitään. Siinä se totuus on rahan teosta.Mietipä sitä. ???
Kertokaahan minkälaisia yrittäjiä ovat Lilius, Kallasvuo, Björn Wahlroos, ... Tietääkseni ovat vain yritysjohtajia - Yleensä yrittäjä kai omistaa yrityksensä itse?
Ehkä hän joka jäi työttömäksi, tai hän, jonka työpaikka siirrettiin indonesiaan tai jonnekin muualle. Tai hän, joka ei monien vuosien opiskelemisen jälkeen saanutkaan töitä...
Vaikuttaa siltä, että SAK veti herneet nenään arvostelusta. Ei osata myöntää, että oma arvostelukyky petti vaan syytellään muita "itkemisestä". Koko mainoksesta jää jotenkin sellainen kuva ylimielisestä SAK:sta, joka on nyt taas osoittelemassa sormella kun ei osaa ottaa vastuuta omista teoistaan.
Luultavasti tämä saa muut kuin SDP:n kannattajat käymään uurnilla enemmän. SDP:n omia kannattajia tämä ei nähdäkseni puhuttele ollenkaan, vaan mainos on tehty vain v*ttuillakseen niille jotka videosta valittivat. Pistää vain miettimään, että onko tuo itkijä Jukka Gustafsson vai Arto Bryggare vai kuka näistä vaalimainoksen arvostelijoista.
loimaan liitto ,hyvä ihminen ei sellaista liittoa olekkaan vaan loimaan työttömyyskassa.jonka ovat perustaneet työnantajat.haluavat pois työntekijät liitoista,sen jälkeen heillä olisi täysi orjatyövoima....etta silleen.
Aikaisemmin puolueella ei ollut väliä. Äänestin mielestäni fiksua poliitikkoa, kuten Tuomiojaa. Erkki ei ikinä sortuisi tällaiseen.
Nyt valitettavasti kävi niin että sain tarpeekseni SAK:n ja SDP:n yhteistyöstä ja etsin jostain järkevän ehdokkaan, siis fiksummasta puolueesta.
Saattaapa olla ensimmäistä kertaa Kokoomus. Huh Huh.
SAK:n liittoihin kuuluu paljon myös esim. Kokoomuksen ja Keskustan kannattajia. Siksi olenkin ihmetellyt, että miksei tästä ole nostettu enemmän meteliä, kun SAK tukee kaikissa vaaleissa SDP:tä. Eihän ammattiliiton pitäisi noin räikeästi tukea jotain tiettyä puoluetta.
Sitten kun vertaillaan ehdokkaitten vaalibudjetteja, niin SDP:läiset ylpeilevät sillä, että eipäs tarvittu paljoa rahaa. Onkohan noihin budjetteihin huomioitu ollenkaan SAK:n tukea?
Jankutetaan samaa viestiä mutta eri sanoin. Näyttää siltä että Demarit ei usko että he menevät höyryveturilla kun muut ovat jo ajat sitten vaihtaneet uudempiin kulkuneuvoihin. Tietenkin jos aivotkin ovat kehittyneet vain vasemmalta puolelta sen ymmärtää samalla säälien.
Ne joiden mielestä tää on hyvä katselevat sitä punasiksi värjättyjen lasien läpi jotka heille on annettu aivopesun yhteydessä. No, käymme teitä joskus katsomassa hoitolaitoksessa.
jotain hyvin arvokasta, mutta sille vanhalle politbyroolle vaalitulos onkin suuri yllätys. He heh. Ikävä puoli vain on se, että he aloittavat heti työpaikkarettelöinnit. Senjälkeen uskovat loputkin suomalaiset missä mennään.
SAK:lla ei ylipäätään pitäisi olla äänestäjille mitään tarjottavaa näissä tai muissakaan poliittisissa vaaleissa. Nämä vaalit eivät kuulu SAK:lle, joten suutari pysykööt lestissään. Valvokoot rauhassa työntekijöiden etuja työmarkkinoilla ja jättäkööt politikoinnin puoleille. Se, että SAK yleensäkin työntää nokkansa näihin vaaleihin, on uskomattoman ylimielinen kaikkivoipaisuuden osoitus. Parhaassa tapauksessä tämä nimenomaan maksaa SDP:lle arvokkaita ääniä. Siinä voisivat SAK:laiset sitten miettiä, että olisikohan sittenkin kannattanut vain pysyä omalla tontilla.
En muista koska olisi mainos mennyt näin hyvin perille kuin nämä SAK:n mainokset. Sehän se mainoksen tarkoitus on.Tämä mainoskeskustelu osoittaa myös sen, ettei täällä Suomessa kovin huonosti voi asiat olla, kun viikkotolkulla jaksetaan keskustella yhdestä mainoksesta, vai liekö takana se, että yritetään kääntää äänestäjien huomio muualle, etteivät vaan huomaa omia pahoja mokia.
Heinäluoma on sujuvasti hämärtänyt SDPn ja SAKn rajaa entisestään.
En tiedä enkä väitä, mutta jotenkin on vaikea välttyä mielikuvalta, jossa kaiken kähminnän ja henkilökohtaisen edun tavoittelun ohessa Heinäluoma & Co nauravat veronmaksajien kustantamilla ökyillallisilla räkäisesti demariduunareiden ja muun vaalikarjan typeryyttä: ihan sama mitä tehdään, tai tehdäänkö mitään, niin puolueelle/järjestölle virtaa rahaa ja nokkamiehet porskuttavat.
Jälleen kerran on SAK:n pomot laskeutuneet lihapatojen ääreltä jäsenmaksajiensa iloksi.Pasila! soittakaa "kansainvälinen" vielä tämän jo korkealla olevan tunnelman maksimoimiseksi.Erno Paasilinna aikoinaan tiivisti demarien ajatusmaailman sellaiseksi että "demari haluaa muitten ihmisten muuttuvan demareiksi,itse hän ei halua muuttua" Kuinka oikeaan osuikaan viisas Paasilinna.
Voi kristus, eikö tässä maassa ymmärretä muuta kuin alapään huumoria?
SAK:n hyllytety mainos oli erinomainen, Dario Fon hengessä tehty satiirinen kärjistys!
Kaiken maailman jyrkikataiset, joiden merkittävin saavutus on ollut olla kokousedustajana väärennetyillä valtakirjoilla, tuomitsevat ensimmäisenä muut.
Juuri näitä veijareita Fo piikittelee tuotannossaan.
Ainakin Jyrkin nilkkaan se kalahti kovasti.
(Työläisten sortajia löytyy riittävästi Suomesta)
Tarvitaan huumorintajua ja lisää mainoksia joita
rahvaskin ymmätää kiitos.
Ainakin Jyrkin nilkkaan se kalahti kovasti.
(Työläisten sortajia löytyy riittävästi Suomesta)
Tarvitaan huumorintajua ja lisää mainoksia joita
rahvaskin ymmätää kiitos.
SAK/SDP on mainonnassaan oikeassa: Suomi olisi paljon parempi paikka ilman yrittäjiä. Yrittäjät vain riistävät ihmisiä pakottamalla heidät työhön. Jollei olisi yrittäjiä, ei kenenkään tarvitsisi käydä töissäkään. Olisi se mukavaa kun ei tarvitsisi rehkiä, vaan voisi vain laiskotella!
Joo...kaikki Yrittäjät vaan Siperiaan...ja sitten SDP ja Vihreät antais kaikkille ihmisille 700 euron kansalaispalkan..eikä tarttis tehdä ollenkaan töitä..ja ruokaakin saisi ilmaiseksi SAK:n soppatykeiltä !!!!
Ekasta saisi talvalla tavaraa, Kansasta hyvät ja luotettavat vakuutukset, Työväen Säästöpankista ilmaiset lainat ja jos lama tulisi niin talousnero Koivisto pressaksi. Kyllä sitten työläisten kelpaisi.
joku ulkomaalainen firma. Haka tai Eka saattaisi palkata suomalaisia duunareita, ja pilata heidän mukavan elämänsä. Kyllä työt ja firmat on parempi ulkoistaa Suomesta ihan kokonaan!
Sitten olisi SAK+SDP tyytyväinen: ei riistäisi enää yrittäjä ketään!
Niin...ja Halonen voisi Yk:n mandaatilla tuoda Afrikasta Suomeen pakolaisia, joka sitten tekisi kaikki paskahommat..kuten siivoomiset ja lannanluonnit !!
Niin..ja sitten kaikki Fortumin osakkeet jaettaisiin SAK:n jäsenille tasapuolisesti - sosialismin oppien mukaaisesti...ja...Venäjän ydinvomasähkö palaisi kaikissa katulampuissa kaikkina vuorokauden aikoina !!!
Niin ..ja sitten Helsingin Etelä-Satamaan pystytettäisiin 30 metriä korkea Paavo Lipposen patsas, joka katsoisi suoraa kohti etelään..kohti Euroopan Yhdysvaltoja..ja patsaan nimikyltissä olisi kirjoitus:
sen patsaan. Ja patsaan katse ehdottomasti omaan napaan.
Kylttiin teksti: Duunareiden puolesta - yrittäjät ulos Suomesta!
Pienemmällä präntillä voisi lisätä: Muistoksi demareiden ja SAKn pyhälle liitolle, jolla ajettiin hyvinvointiyhteiskunta lamaan, lamasta suoraan ylikuumaan kvartaalitalouteen ja siitä pahoinvointiyhteiskunnaksi.
tehdä kaikki hommat ja olla valtion palkkaamia.
Me muut voisimme silloin lokoisasti naureskella yrittäjille, jotka eivät enää pystyisi riistämään ketään. Saisivat yrittäjät mennä sitten Suomesta vaikka Kiinaan riistämään sikäläisiä työläisiä: ei tarvitsisi enää täällä vouhottaa mistään työntekijän selkänahasta kuitenkin revittävästä kilpailukyvystä. Kyllä sitten olisi lokoisaa: oikea demarin unelmamaa!
Video on ostettu ulkomailta. Lähteenä on Yhdysvaltalainen Getty Images kuvapalvelu. Alkuperäisessä videossa asianajaja lohduttelee syytettyä ja Suomessa päälle on liimattu uusi ääniraita.
Varsin huvittavaa, että suomalaisen työn esitaistelijana esittäytyvä järjestö ostaa mainoksensa ulkomailta.
Niinpä....kyllä on osuva tuo SAK:n viimeisin mainos...siinä...nimittäin eräs SAK:n rivijäsen itkee niitä rahoja, joita SAK tuhlasi edelliseen mainokseensa.
Juuri näin. Onko Suomessa äänioikeus ja sananvapaus?
Varsinkin jos se sattuu hiukankin koskemaan riistäjiä(päättäjiä/ökyrikkaita)!
Parhaiten porua kuvaa sanonta: se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa!!!!!!
HYVÄ KAPITALISTI PUOLUEET, jotka yritätte muka olla kansan puolella :)
ps. Lipponen ja Heinäluoma "parhaasta" päästä, snif ja saunan taakse molemmat!
hmm eihän enää ole pitkään aikaan sak.lla ollut muuta virkaa kuin leimata työttömät ja todeta että taas meni muutama 1000 työ paikkaa mutta ei voi muuta kun todetaa vaan eikä voi tehdä mittään porvari piru suuttuu vielä oisko jo aika herätä työlliset ja työttömätki varsinkin äänestys paikoilla sak.ssa ja kansan edustaja vaaleissa
Naurettavaa tuo isojen puolueiden vaalimainonta. Kuin pikkulasten itkupotkuraivarit kaupan kassalla.
Johtopäätökseni on, että enpä äänestä ketään. Ei isketä kannattaa mitään suuntaa. Perloksestakin tehtiin vaalien alla keppihevonen. Entisille, pitkäaikaisille työttömille luu kouraan, jos sitäkään.
Heinäluoma itse oli "propaganda ministerinä" eli "Köbbelsinä" SAK:n viestintäosastolla ennen kuin tuli SDP:n johtotehtäviin. Nyt sillä "Köbbelsin" paikalla on Matti Tukiainen..joka on Heinäluoman hyvä kaveri ja ystävä !!
Minusta SAK:n ensimmäinen mainos oli todella hyvä. Runsas ruokapöytä ja ylimielinen asenne ruokaan kuvastaa hyvin mihin suuntaan elämässä menisimme ilman ammattiliittoja ja edustajiamme eduskunnassa. Erittäin hyvin keksitty mainos kannustaa äänestämään.
En kokenut ruoan vertauskuvallisuutta mässäilynä tässä mainoksessa.
Kumma kun jokaikinen päivä radiosta tulee Rekryn mainos jossa työnantaja kuuluttaa kovaäänisen kautta milloin on kenenkin vuoro mennä veskiin työaikana eikä siihen ole älähtänyt työntantajat eikä palkansaajat ja kuitenkin on kyse melkein samasta asiasta pohjimmiltaan kuin SAK:n ensimmäisessä mainoksessa.
työntekijän etuja pitää valvoa, ite oon tehny kaikenlaisia paska duuneja niin tiedän mitä se elämä on.
muuten musta sdp n ja sak uusi sekä vanha mainos on huonoja. itse ainakin pahoitin mieleni. demareitten mielestä varmaan on tosi hyviä ,kertoo hyvin demareitten aatemaailmasta ja asenteesta vaaleihin???
Ei SAK mainostaan porvarien valitusten takia hyllyttänyt sillä se olisi ollut vain eduksi SAK:n kampanjalla. SAK joutui hyllyttämään mainoksen koska eräät demarit ja SAK:n jäsen olivat valittaneet mainoksen huonosta mausta.
Joten mainoksessa itkee joku demari tai sitten SAK:n jäsen, sillä heidän porunsa takia SAK poisti mainosen.
kohta Halosen suulla, että epäreilua eiks ZAk -laisten pitää mennnä äänestään!!! tse on kreilua!!
Ei mitään muuta kuin KOKOOMUS valtaa ja Tasin ja Tiitisen listat julki niin saisi Risto RYTIKIN
kunniansa takaisin. Noin Neuvostoliiton ihailijat
ja Suomen hyväksikäyttäjät pitäisi saada vastuuseen.
On muuten ihme, että Tiitisen Oopperasotkut tulee käsittelyyn ke 21.3.2007 kas kummaa, kun vaalit onkin jo su 18.3.2007!!!!! KYSYN VAAN..
Eikös siinä mainoksessa ole selvästi SAK-lainen ay- pomo, (esim paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen). Irtisanomisia jäsenistöille tulee koko ajan mutta Ay pomot vaan lihoo herkkupöytien ääressä.
SAK:n mainos herätti lähinnä sääliä ja naurua Demareita kohtaan. Demareissa(lue kommunisteissa) vaikuttavat ovat todelliselta aatteeltaan Neuvostoliiton ihannoitsijoita, mutta eivät ymmärrä että kommunismi ei vaan toimi! Kokeiltu jo kerran naapurimaassa(hyvin tuloksin!)! Jos heiltä kysytään muutettaisiin HIFK ZSKA:ksi ja kaikki kaverit olisivat Tovereita! -Vastakkainasettelun aika on ohi-
Vau, beibi. Keksit sitten laittaa viimeiseksi lauseeksi tuon Niinistölle keksityn tyhjän vaalihokeman! Työelämässä vaan näkee päivittäin, että vastakkainasettelun aika senkun jatkuu ja pahenee.
Niiin....ihan selvästi siinä videolla kuuluu kun mies itkee ja sanoo.."miksi mun pitää äänestää SDP:tä"....ihan selvästi kuuluu....vaikka siihen oli yritettykin dupata uutta ääntä päälle !!
Niin ..joo...SDP:hän on ihan niinkuin porvaripuolue kun se sai nyt neljän vuoden aikana aikaiseksi suuret verohelpotukset rikkaille..eli SAK yrittää pakottaa tässä ko. videolla Duunaria olemaan niin kuin porvari ....solmiokaulassa !!
Siis..onhan kaikista suurimmat osakesalkut juuri SDP:n kansanedustajilla...Eero Heinäluoma kärkipäässä !!
ovatko nämä kirjoittavat edes äänestysiässä vaiko muuten vain tyhmiä? ja tyhmyys tiivistyy sitten joukossa? hallitus (ja eduskunta) oli/on porvari-vetoinen ja -enemmistöinen. Niin kauan kuin maalaisliitto-kepu johtaa tätä maata, SDP:llä ei ole mitään mahdollisuuksia yksin puolustaa tavallista palkansaajaa. Kyllä siinä jyväjemmarit ja rikkaat ovat ensimmäisinä jonossa.
En ymmärrä miten yhdestä mainoksesta voi tulla sellainen kohu. Mielestäni edellinen ja nykyinen mainos olivat hyvä veto SAK:lta. Varsinkin nykyinen mainos, joka irvailee edeltäjänsä kohtalolle.
``Se koira älähtää johon kalippa kolahtaa`` -sanonta on osoittanut täsmällisyytensä.
SAK näköjään palkkasi jonkun poistamaan mainosta haukkuvat kommentit, kokeilkaas vaikka ite. Rehellisten työntekijöiden rahaa haaskaava firmahan tuokin on.
SDP:n Oikeusministeri Leena Luhtanen on ollut vuosikausia SDP:n keskeisimpiä ministereitä. Juuri Leena Luhtasen asenne osoittaa miten itse asiassa SDP ei välitä juuri ollenkaa vanhuksien ja eläkeläisten elämästä:
Kyllähän sitä nyt taas ennen vaaleja SDP muka niin huolehtii eläkeläisistä ja vanhuksista...mutta todellisuus on aivan toista...onhan se nyt nähty viimeisen 12 vuoden aikana kun SDP on ollut hallituksessa !!
SAK on sopivasti vaalimainonassaan ironisoinut Suomen suuntaa. Vai mitä sanot; monellako vanhuksella on mahdollisuus yksityiseen hoivakotiin, jonka kuukausimaksu on 4000 euroa. Siihen kunta vielä pistää 600 euron palvelusetelin. Miten porvaripuolueet kehtaavat puhua hyvinvointipalveluiden säilyttämisestä ja kehittämisestä meille kaikille?
kysyy hahhaa
SDP:lle ja nimeomaan Valtionvarainminsteri Heinäluomalle on tärkempää se, että inflaatio ei ylitä tasoa, joka pakottaisi nostamaan eläkeläisten eläkkeitä...
Ja..ovelasti...polttoaineiden ja sähkön inflaatioindeksin merkittävyyttä on alennettu niin että vaikka poltoaine ja sähkö kallistuisi vaikka yli 20%:a niin se ei vaikuta inflaatioindeksiin..eikä näin ollen tarvitse myöskään nostaa eläkeläisten eläkkeitä......
Ja..samaan aikaan kun eläkkeitä ei ole nostettu.....polttoaineiden hinnat on noussut taivaisiin eikä inflaatioindeksi ole launnut ..niin samaan aikaan Valtio on saanut satojen miljoonien osingot Fortumilta..ja saa nyt myös tänä vuona noin 500 miljoonan osingot.
Kyllä valtiolla olisi rahaa ollut nostaa avustuksia...mutta eipä Heinäluoma vaa ole antanut nostaa eläkeläisten etuja....vaikka nyt on niin muka vanhusten asioilla !!
Ensinnäkään ketään Luhatanen -ministeriä ei ole ollutkaan. Toiseksi Leena Luhtanen toimi pääasiassa liikennemisterinä. Vasta n vuosi sitten ministerin salkku vaihtui. Kolmanneksi: eduskunnassa ja hallituksessa on porvarienemmistö. Piste.
Just..joo..tyypilistä Demarien selittelyä...ja viistelua...Luhtanen on kai sitten virtuaalihenkilö..
..ja on se kummmallista tietämättömyyttä ja muistin menetystä...kun Heinäluomalta kysyttiin...niin..Eero Heinäluoma ei tiennyt muka etukäteen mitään SDP:n vaaliohjelman sisällöstä tai SAK:n mainoskampanjasta...ja nyt Leena Luhtanen ei muka tiennyt mitä hänen miehensä on tehnyt vaalikampanjassa..tai..mitä rahoja on ottanut antanut pimeästi...
nehän sai vaan enemmän näkyvyyttä tällä mainoksella nyt kun siitä tehtiin tämmönen haloo, kuin jos ne olis laittanu jonkun "tavallisen ja turvallisen" mainoksen heti alkuun;)
Yritin herättää keskustelua julkisten/yksityisten palveluiden järjestämisestä Suomessa ja siitä mihin kenelläkin on tulevaisuudessa ja tälläkin hetkellä varaa. Siis, mikä on suunta?
nimimerkki hahhaa
Niinpä...tuossa ko. mainoksessa SDP näkee tulevaisuuteen...kun siinä krvaattiherra Eero Heinäluoma itkee vaalitappion jälkeen...ja demarinaiset pakottaa Heinluoman eroamaan SDP:n puoluejohtajan paikalta !!
http://www.youtube.com/watch?v=yzYnw9MC6Xk
Miksi tästä ei ole kohua, merkittävin ehdokas vuosikymmeniin, meriiteillä vailla vertaa, ehdottaa Suomen muuttamista yksikieliseksi eli itsenäiseksi, pois Ruotsin vallan alta. Missään muussa maailman maassa ei neljän prosentin sortoeliitti pakota muita omaa tarpeetonta kieltään opettelemaan tai omaa omia apartheid-koulujaan ja terveyskeskuksiaan. http://heikkitala.k-netti.nu/main/links.asp?wid=11012
Heikki Tala kirjoittelee tuolla yhteiskunta-kielipolitiikka-tyhmässä ahkeraan, kansan tunnot näyttävät olevan tiedossa.
eihän asiat hyvin suomessakaan ole:
kolme vuotta suomessa 1,97 2,7 2,1 per 100.000 kun
ruotsissa kumminkin on länsieuroopan eniten murhia
2004 209 murders 2,5 per 100.000
2005 238 murders 3 per 100.000
2006 245 murders 3 per 100.000
viikinkiveri elää ja voi hyvin. tosin välillä sattuu pikku murha.
(eikä voi laittaa ulkomaisten piikkiin, on mainittava ennenkuin joku alkaa väittämään, esim. ranskassa ja saksassa on yhtä paljon ulkomaisia suhteessa kokonaisväestöön, kuin ruotsissa, silti merkittävästi vähempi murhia)
ruotsalaista kielteistä vaikutusta suomeen pitäisi vähentää parhaimman mukaan, pakkoruotsi ja ruotsalaisten palvonta pois
SAK:n mainoksissa ei ole älyn häivääkään. Olisivat jakaneet köyhille ne rahat ja ilmoittaneet sen mainoksessa. Siinäpä olisi ollut hyvä mainosidea....mutta se meni jo.
Pulleat, turvallisilla palleilla istuvat ukot väsäävät "mainoksia" epävarmoilla vesillä raatavista "sika-porvareista" eli yrittäjistä. jotenkin ihan plutosta ovat ko. herrojen aivoitukset maailman ja maan tilasta. Vedetään muka naiset tikkataulun pitäjiksi mainokseen....näin se lienee siellä SAK:n änkyrä-äijä jengissä: eipä paljon mielikuvitusta vaadi.
Tuntuu siltä että kaikki Demrijohtajat vain huijaa tavallista kansaa ja ottaa hyödyn vain itselleen.
Nyt tuorein esimerkki on Oikeusministeri Leena Luhtanen..joka muka niin on VANHUSTEN puolella ennen vaaleja..mutta tekee kuitenkin käytännössä ihan muuta:
..mutta..kaikista ristiriitaisin juttu on se miten SDP mainostaa TV:ssä tasa-arvon puolesta..mutta kuitenkin itse SDP:n "apupuolue",SAK, on tuomittu oikedessa..kun se on palkkasyrjinyt naistyöntekijäänsä:
Kelan politiikkana raaka yhteiskunnallinen syrjiminen? Mitä mieltä tästä?:
Aika hurja juttu:
Kela aikoi pitää tiloissaan Vakuutuslääkärien yhdistyksen kokouksen 19.3.
Olivat ilmoittaneet kokouksesta lehdissä seuraavasti:
"Suomen vakuutuslääkärien yhdistyksen kokous
19.3.2007, Kansaneläkelaitos, Kelahalli, Nordenskiöldinkatu 12, Helsinki.
Yhdistyksen jäsenille ja muille asiasta kiinnostuneille.
18.00 Sääntömääräiset asiat
18.30 Esitys aiheesta Miten rakennetaan huomisen sosiaaliturva? Pääjohtaja Jorma Huuhtanen
Ohjelman jälkeen iltapala.
Ilmoittautuminen 12.3. mennessä sihteeri Eija Luokkalalle, puh. 020 4343491 tai
Lisätietoja: Yhdistyksen sihteeri Raili Pirttimäki, puh. 020 4343501, [email] "
Kuulemma Vakuutusongelmaisten liitto oli ilmoittanut edustajiaan kokoukseen. Mutta miten kävikään? Kelan johtava lääkäri oli pikaisesti ilmoittanut, ettei heitä suvaita sinne. Kun kyseinen liitto oli valittanut päätöksestä siksi, että kutsu oli kaikille asiasta kiinnostuneille (hehän ymmärrettävästi ovat asiasta kiinnostuneita), Kelasta oli sanottu, että itse Kelan johtaja (Jorma Huuhtanen) olisi perunut koko kokouksen!
Siis Vakuutuslääkärien liiton kokous on Kelan mukaan peruttu ainoastaan siksi, että kokoukseen oli aikeissa tulla vastapuolen ihmisiä, jotka kuitenkin oli yleisellä kutsulla sinne implisiittisesti sallittu.
Melko paksua alkaa olla vakuutusyhtiöiden ja -laitosten (mikä sitten lieneekään noiden välinen käytännön ero...?) toimintatyyli. Eikö Suomen kuitenkin pitäisi olla edes jollain tavalla demokraattisen ja julkisuudelle avoimen politiikan maa? Eipä siltä näytä :/
Vai onko vakuutuslääkärien kokoukset jotain salaisia herrakerhoja, joihin ei julkisuudella ole asiaa?
Joo. Minä
..jotain SAK:n ehdokasta. Mikä puolue tuo SAK muuten on?SAK =
... tosi on !!!Joukossa tyhmyys
Näin näyttää olevan. Iso kroppa ei aina tiedä mitä pieni pää tekee.SAK:lle kanavoidaan verotuloja
Jokainen kansalainen halusi tai ei joutuu osallistumaan verojen muodossa SDP:n vaalikampanjaan.Verovaroista tuetaan mm. SDP:n Demari-lehteä.
Jo olisi aika lopettaa verovaroin tapahtuva demarien vaalimainonta.
Kuinkahan monta kertaa mm. Matti Vanhasen 6 kk takaisen yksityiselämän jutut on ruodittu uudestaan ja uudestaan demarivaltamediassa?
MTK
Mitenkähän maataloustuet maksavatko viljeliät tukiaisia toinen toisilleen . Jos näin, hyvä.Anteeksi kuinka?
Eivät maksa. Maataloustuet tulevat sekä EU:lta että kansallisista budjettivaroista. Mutta miten tämä kysymyksesi maataloustuista liittyy siihen, että me joudumme kustantamaan SAK-SDP:n vaalipropagandaa?Kannattaisi
ehkä miettiä hiukan mitä suustaan päästelee. "Kansallisista budjettivaroista",voi hemmetti tätä kepulaisten idioottimaisuutta. Nämä sinun kansalliset budjettivarat ovat minun ja jokaisen suomalaisen palkansaajan,yrittäjän ja veronmaksajan suorittamaa piilotukea MTK:n suuntaan.Tiesitkö edes sitä että MTK:n virkailijoiden palkka maksetaan veronmaksajain pussista ja että niitä virkailijoita on todella moninkertainen määrä kun suhteutetaan ne maanviljelijöiden määrällä palkansaajien määrään?Et varmaankaan tiennyt mutta silti tuet MTK:a puhdasotsaisesti palkansaajia rienaten.Minä olen pienviljelijän poika mutta silti kotona kerrottiin näistäkin asioista tosiasiat.En todellakaan halua tukea demareiden vaalikampanjaa mutta vielä vähemmän haluan tukea kepulaisten idioottimaista politiikkaa joka kuuluu menneelle vuosisadalle.Jos kepu pääministeri Vanhasen johdolla vaatii että meidän palkansaajien täytyy alistua Kiinan palkkatasoon niin miksi ei sitten jätetä tukematta maataloutta ja osteta ruoka sieltä mistä se saadaan halvimmalla.Eläkä ala ruikuttamaan mitään elävästä maaseudusta,jos homma ei kannata omillaan niin myydään se eniten tarjoavalle.Ymmärtääkseni Venäjältä löytyy rahaa ostaa maaseudultakin tontteja ja valmiita tiloja loma-asunnoiksi.Samahan se on ketä siellä maalla elää,pääasia että kapitalismiin kuuluva raaka kilpailu toteutuu.Vai mitä?Vapaasti voit maksaa täyden hinnan ruuasta jos siltä tuntuu
Vapaasti voit maksaa täyden hinnan Suomalaisesta ruuasta, jos siltä tuntuu!Niinhän
me nytkin jo teemme mutta asian pointti onkin se että kuinka agraaripuolue Keskustan johtotähti Vanhanen toistuvasti vaatii palkansaajilta ymmärrystä alempaan palkkatasoon.Varsinkin kun tuon tason kaverin pitäisi jo ymmärtää mitä asuminen ja eläminen Suomessa maksaa.Asian ymmärtäisi paremmin mikäli samainen herra vaatisi halvempaa ruokaa pöytään mutta jokainen tiedämme kuinka asia on,Matti keskittyy nettirakkauksiin työtään paremmin.Torvi!!!!!
MTK;n työntekijöiden palkkoja ei makseta valtion varoista.Mistä olet saanut tuollaista edes päähäsi?
Totta...
Itse erosin ammattiliitosta presidentin vaalien aikaan juuri siksi, että SAK puuttui vaaleihin, vaikka se ei niille pitäisi kuulua ollenkaan. Tosiasia kuitenkin on, että SAK tukee täysin Demareita. Eli veromarkkojen lisäksi, kaikien liittoon kuuluvien duunareiden rahoilla rahoitetaan Demareiden vaalitoimintaa. vittu!!! Ja sitten kun viellä luullaan että Demarit on tavan kansan asialla... Mielenkiinnolla seuraan, joko kansa tajuaa mikä Lipponen Demareineen on? Miettikääpä esim. kuinkapaljon meni duunareiden rahaa hyllytettyyn SAK:n mainokseen? Aika monen duunarin vuosipalkan verran.No miettikääpäs
millaista olisi ilman ammattiliittoa?Kiinan malliinko, työsuhde kestää viikon tai pari, töissä ollaan seitsemän päivää viikossa, työnantaja voi määrätä työajat oman tahtonsa mukaan? Ja jos naapurimaassa homma tehdään vielä halvemmalla, siirretään työt sinne.
Sitäkö tänne kaivataan? Noh, eiköhän se pian tulekin...
PS. Eka mainos oli hyvä, ja toka on vielä parempi :)))
no mut hei
mihin vasemmisto on pyrkinyt koko ajan,idiootti,Kiina on kommunistinen valtio,joten siellä on kaikki ok Marx,Engels,Freud & Jungin hengessä...työläisen paratiisi,siellä on kapitalisteille annettu niskalukaus ja asiat kohdallaan...kansa päättää just siitä,minkä johtajat haluaa ja se on siinä...muuta perkele sinne,niin on tässäkin maassa yks vouhka vähemmän.no mut
Kiina on kommunistinen valtio,jossa vasemmistolaisuus on viritetty huippuunsa...se on kansandemokratia ja kaikkea,eli juuri sitä mihin vasemmisto märissä päiväunissaan toivoo pääsevänsä,eli vittuakos vikiset?no no mutta
Sinnehän tässä on kohta muutettava, että saa töitä! Jos kerran kaikki työpaikat sinne viedään tällä menolla.En nyt oikein ymmärrä kantaasi, siis onko mielestäsi SAK:n mainos sinusta hyvä vai huono? Onko sinusta hyvä, että työpaikat menevät muihin maihin?
et ole
liittoon.Eihän eka mainos
500 000 EURMutta senhän
SAK:laiset solidaarisesti jäsenmaksuillaan. Kyllä kannatti!Juuri
noinhan asioitamme hoidetaan eli erotaan kaikki liitoista ja jätetään koko kenttä työnantajien leikkipaikaksi.Sinäkään et olisi eronnut liitosta mutta luotat sokeasti siihen että toverisi pysyvät liitoissaan ja hoitavat palkankorotukset yms. etuudet samalla sinullekin.Hyi hemmetti mitä kaksinaamaisuutta.En itsekään kannata demareita mutta haluan silti pitää oman puoleni ja kuulun omaan ammattiliittooni koska tiedän mitä siitä seuraa mikäli liittojen eli meidän yhteinen voima saadaan nurin.Liitoissa sadaan valta vaihtumaan jäsenäänestyksien kautta,se kun sattuu kuulumaan demokratiaan.Rintamakarkuruutta ei ymmärtääkseni ole koskaan asetettu kovin suureen kunniaan Suomessa.Lehtituki
SDP:n Vaalimainos TV:ssä osoitti huonoa makua ja äänestäjien ymmärryksen aliarviointia. Jokainen työtätekevä ihminen tässä maassa ymmärtää ja tietää mistä työ tulee, lukuunottamatta jotain tosi vanhoillista patamustaa kommunistia.Jokainen poliittinen tuki joutaisi pois ja vanhusten huoltoon ja sairaanhoitoon. Sellainen lehti ja puolue, joka ei tule toimeen omilla jäsenillään tai toiminnallaan joutaa pois. Että jos mentäisiin ÄÄNESTÄMÄÄN-
.
No sinä
mennä sinne minne pääoma ja tuotantokin on siirretty.Jos äänestäjät valittivat mainoksesta, niin ehkei heillä riittäneet rahkeet ymmärtämään mikä mainoksen sanoma todella oli. Jos oikein muistan lukeneeni, niin mainoksesta valittivat kyllä enemmänkin ne, joihin "kalikka kolahti".
Vanhuksien huoltoon, sairaanhoitoon, lasten koulutukseen ja kaikkeen mitä ei nyt tarvitse tässä enää sanoa, kun te tiedätte sen jo - tarvitaan rahaa. Kumma vaan kun sitä ei löydy, lupauksista huolimatta.
Vaan kun päättäjät itse joutuvat tilanteeseen, jossa tarvitsevat apua - ja huomaavat ihmisten hädän - eiköhän se kalikka silloin kolahda oikeaan osoitteeseen...
MUISTAKAA
VASTUULLINEN DUUNARI VIETTÄÄ MYÖS LOMAT KOTIMAASSA. NÄIN TAKAATTE RAHAN JA TYÖPAIKKOJEN PYSYMISEN SUOMESSA! MUUTEN KOHTA ITKETÄÄN ETTÄ LOMAKESKUKSET ON SIIRRETTY HALPOIHIN LÄMPIMIIN MAIHIN!Jo tuli
ilman parturia. Vstuullisia demareita oli aivan oikein ja ansaitusti Lomalla Phuketissa kolmen perheen voimalla. En siitä moiti. Tuota asennetta vaan ihmettelen, ettei määrätyn värin omaava ihminen saisi omalla työllään ansaitsemiaan varoja käyttää muualla kuin täällä kotimaassa. Ei meillä ole tänä päivänä duunareita enää sanan varsinaisessa merkityksessä.Siellä lomalla sain naapurin isännältä, muurarilta lainata läppäriä aina iltaisin, että pääsin katselemaan maailman menoa muutaman minuutin ajaksi. Vastikkeeksi lupasin opettaa hänen lapsenlapselleen täällä Suomessa matematiikkaa. Se kun sujuu minulta vielä, entiseltä lukion maikalta. oikeita kokoomusdemokraatteja me oltiin ja aivan selvin päin.
Jos äänestäjät
ymmärrä mainosta niin olisiko syytä vaihtaa mainostoimistoa. Kyllähän mainos on tehtävä tavoittamaan kohderyhmä , eikä pelkästään tuomaan mainostoimistojen toisilleen jakamaa "kunniaa". Toisekseen demarit ovat olleet hallituksessa useita vaalikausia eikä näitä mainetsemiasia asiota ole hoidettu kuntoon.Ymmärrä mainosta?
" ymmärrä mainosta niin olisiko syytä vaihtaa mainostoimistoa. Kyllähän mainos on tehtävä tavoittamaan kohderyhmä , eikä pelkästään tuomaan mainostoimistojen toisilleen jakamaa "kunniaa". Toisekseen demarit ovat olleet hallituksessa useita vaalikausia eikä näitä mainetsemiasia asiota ole hoidettu kuntoon."Hyvinhän mainos osui. Ja tavoitti kohderyhmän. Jotkut älähtivät ja joihinkin kolahti.
Se missä meidän lukijoiden ja kuulijoiden pitää olla tarkkana, on se...
- menemmekö mukaan tähän
- uskommeko kaiken mitä kirjoitetaan
- uskommeko kaiken mitä näillä foorumeilla kirjoitetaan
jeps, mielestäni kannattaa uskoa kaikki kirjoitettu ja näytetty sana!
Ilmaista
On kait ne keskustalehdetkin hänestä uutisoineet. Ilmaista julkisuuttahan hän on saanut. Mitä pahaa siinä nyt on. Jokainen tekee elämästään sellaisen kun haluaa. Niin masakin on tehnyt.Kyllä MTK:n jäsenmaksu..............
on vähennyskelpoinen verotuksessa, näin ainakin minulle sanottiin kun kaupattiin MTK:n metsäjäsenyyttä. Onko näin,kuka tietää,en nimittäin liittynyt jäseneksi?Aivan
Niin sitä pitää!:)Porvarista en tiedä
kuten oli edellinenkin. Jotkut vaan oivalsivat sen väärin. ;(Rikkautta riittää, se vaan jakaantuu epätasaisesti :))) Tällä en tarkoita soimata yrittäjiä, joista suurin osa (ainakin pien-)ovat ihan aitoja. Mutta aika outoa on silti, että joissain piireissä menee hyvin ja lujaa ja silti valitetaan ettei nyt ole varaa juuri mihinkään, mihin pitäisi.
Sitä ei pieni ihminen ymmärrä. :(
tasataanko
Asia vaan on silleen, että vaikka suomen tai jopa kaikki maailman rahat jaettaisiin kaikkien ihmisten kesken TASAN, niin huomenna toisella olisi jo enemmän ja jollain ei olisi enää mitään. Siinä se totuus on rahan teosta.Mietipä sitä. ???Sitä minä mietinkin
Ei se ehkä ihan tasan menisi. Mutta kun kuvioon tulevat muutkin arvot kuin raha, voi asia muuttua...En vain tiedä kuinka monta tsunamia siihen vielä tarvitaan.
Ei tuo sakin porukka sitä
Turha siitä on kertoa, he ovat niin helposti kateellisuudella höynäytettävissä.YRITTÄJÄ ?
Kertokaahan minkälaisia yrittäjiä ovat Lilius, Kallasvuo, Björn Wahlroos, ... Tietääkseni ovat vain yritysjohtajia - Yleensä yrittäjä kai omistaa yrityksensä itse?Wahlroos ja Sampo
Björn Wahlroos - eiköhän hän jotakin omistakin sentään..Mandatumin fuusioituessa Sampoon vuonna 2001 hänestä tuli Sammon merkittävin yksityinen osakkeenomistaja, tj.:hän hänestä tuli myös silloin.
Viime vuonnahan pankkitoiminnot myytiin Danke Bankille.
Ohessa hieman faktaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sampo_%28yritys%29
(Wikipedia)
Lisää
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000021282544Lisää
Aikaisemmassa keskustelussa myös mainittu aiheesta.http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000021282544
TÄÄLLÄ HAISEE PASKA
OIKEIN LIETESONTA LÖYHKÄÄ, HYI saatana MIKÄ PASKANKATKU!!!!Pallopäätä
pallopäätä itkettää vaalien jälkeen. Kuka enää jaksaa kuunnella "heidän sanomaansa" tällaisen kampanjoinnin jälkeen.Sanomia kannattaa kuunnella
Kukako kuuntelee?Ehkä hän joka jäi työttömäksi, tai hän, jonka työpaikka siirrettiin indonesiaan tai jonnekin muualle. Tai hän, joka ei monien vuosien opiskelemisen jälkeen saanutkaan töitä...
Käy sitten täällä
www.suomentoivo.fiSAK:n ylimielisyys
Vaikuttaa siltä, että SAK veti herneet nenään arvostelusta. Ei osata myöntää, että oma arvostelukyky petti vaan syytellään muita "itkemisestä". Koko mainoksesta jää jotenkin sellainen kuva ylimielisestä SAK:sta, joka on nyt taas osoittelemassa sormella kun ei osaa ottaa vastuuta omista teoistaan.Luultavasti tämä saa muut kuin SDP:n kannattajat käymään uurnilla enemmän. SDP:n omia kannattajia tämä ei nähdäkseni puhuttele ollenkaan, vaan mainos on tehty vain v*ttuillakseen niille jotka videosta valittivat. Pistää vain miettimään, että onko tuo itkijä Jukka Gustafsson vai Arto Bryggare vai kuka näistä vaalimainoksen arvostelijoista.
Menkää kaikki
Menkää kaikki loimaanliittoon, niin loppuu paskan jauhaminen.loimaanliitto
loimaan liitto ,hyvä ihminen ei sellaista liittoa olekkaan vaan loimaan työttömyyskassa.jonka ovat perustaneet työnantajat.haluavat pois työntekijät liitoista,sen jälkeen heillä olisi täysi orjatyövoima....etta silleen.Naurattaa
Aikaisemmin puolueella ei ollut väliä. Äänestin mielestäni fiksua poliitikkoa, kuten Tuomiojaa. Erkki ei ikinä sortuisi tällaiseen.Nyt valitettavasti kävi niin että sain tarpeekseni SAK:n ja SDP:n yhteistyöstä ja etsin jostain järkevän ehdokkaan, siis fiksummasta puolueesta.
Saattaapa olla ensimmäistä kertaa Kokoomus. Huh Huh.
SDP kannatuksen romahdus
on SAK:n syytä, maalle on tulossa porvari hallitus.Ovatko kaikki SAK:laiset
Tätä en ole koskaan ymmärtänyt.Kaiketikin
SAKhan tukee SDPtä kaikissa vaaleissa, SDPn johtaja on entinen SAK-pomo...Miksi siis maksaisi SAKn maksuja, ellei kannattaisi SDPtä?
Ei kaikki
SAK:n liittoihin kuuluu paljon myös esim. Kokoomuksen ja Keskustan kannattajia. Siksi olenkin ihmetellyt, että miksei tästä ole nostettu enemmän meteliä, kun SAK tukee kaikissa vaaleissa SDP:tä. Eihän ammattiliiton pitäisi noin räikeästi tukea jotain tiettyä puoluetta.Sitten kun vertaillaan ehdokkaitten vaalibudjetteja, niin SDP:läiset ylpeilevät sillä, että eipäs tarvittu paljoa rahaa. Onkohan noihin budjetteihin huomioitu ollenkaan SAK:n tukea?
Ovatpa pässejä
jotka eivät kannata SDPn politiikkaa mutta rahoittavat silti heidän toimintaansa SAKn kautta.Jolleivät pässejä, varsin rikkaita kuitenkin.
ei oo
onko kukaan koskaan tehny tutkimusta ,kuin moni on demari sak-laisista yllättyis varmaan...! siksi ihmetyttää et sak.. vetäytyy demarien taakse?Olipa
Tosi hyvät ja oikeaan osuvat mainokset,harmi vaan ettei näytetty koko kansalle.Eikö näytetty?
Ettekö nähneet? Eikös se löydy vielä jostain täältä netistä...?Ei itketä, naurattaa kyllä
Jankutetaan samaa viestiä mutta eri sanoin. Näyttää siltä että Demarit ei usko että he menevät höyryveturilla kun muut ovat jo ajat sitten vaihtaneet uudempiin kulkuneuvoihin. Tietenkin jos aivotkin ovat kehittyneet vain vasemmalta puolelta sen ymmärtää samalla säälien.Ne joiden mielestä tää on hyvä katselevat sitä punasiksi värjättyjen lasien läpi jotka heille on annettu aivopesun yhteydessä. No, käymme teitä joskus katsomassa hoitolaitoksessa.
SAK on solutettu?
Ovatko porvarit soluttautuneet SAK:n vaalikoneistoon?Juuri tällaisia mainoksia tarvitaan, jotta Kokoomus voittaa ja saadaan porvarihallitus.
porvarien omistamat
ne näitä mainoksia tekee. Ei se ole tyhmä joka niitä tekee, vaan se joka niistä maksaa.Kiireessä käyty kuvapankissa
Hauskaa tässä uudessa SAK mainoksessa on se, että kuka tahansa voi ostaa oikeudet kuvamateriaalin käyttöön ja dubata oman sanomansa taustalle...http://creative.gettyimages.com/source/Film/filmresultsmain.aspx?source=quickSearchFilm&txtSearch=crying+man&doRF=True&doRM=True&usePrefs=False
niinpä näyttää olevan
niinpä näkyy olevan. hahahhahahttp://creative.gettyimages.com/source/search/ImageDetail.aspx?pk=11&bk0=16&masterID=687-49&filmFromFilm=True&bc=TIB&filmSyncString=%22crying%22+and+%22man%3ak%22%7e0%2c60%2c16833%2c3%2c65535%2c1%2c0%2c0%2c0%2c154.194.187.153.14.27.193.180.200.13.186.179.219.196.6.139.2.195.120.173.121.18.206.205.19.104.227%2c0%2c7%2c14%2c3%2c0%2cen-us%2c1%2c%22crying%22+and+%22man%3ak%22%2c122%2c16641%2c1%2c&filmResultID=68
SAK:LLA EI OLE TARJOTTAVAA!
Uusi mainos jatkaa vanhalla pilkkaamislinjalla, koska SAK:n johdolla ei ole enää tarjottavaa äänestäjille.Mainos tekee tehtävänsä ja
jotain hyvin arvokasta, mutta sille vanhalle politbyroolle vaalitulos onkin suuri yllätys. He heh. Ikävä puoli vain on se, että he aloittavat heti työpaikkarettelöinnit. Senjälkeen uskovat loputkin suomalaiset missä mennään.Jatkoa
SAK:lla ei ylipäätään pitäisi olla äänestäjille mitään tarjottavaa näissä tai muissakaan poliittisissa vaaleissa. Nämä vaalit eivät kuulu SAK:lle, joten suutari pysykööt lestissään. Valvokoot rauhassa työntekijöiden etuja työmarkkinoilla ja jättäkööt politikoinnin puoleille. Se, että SAK yleensäkin työntää nokkansa näihin vaaleihin, on uskomattoman ylimielinen kaikkivoipaisuuden osoitus. Parhaassa tapauksessä tämä nimenomaan maksaa SDP:lle arvokkaita ääniä. Siinä voisivat SAK:laiset sitten miettiä, että olisikohan sittenkin kannattanut vain pysyä omalla tontilla.Hyvä mainos ja sak kohta
kun pyysi ihmisiä äänestämään. He heh. Mitäpä tässä väitellään, kohta saadaan nauraa makeasti.Ompa ihanaa
mainostaa DNA:ta. Mainoshan on suora kopio DNA:n kaamea kapula mainoksesta. Onkohan näissä mainos pirateissa mitään tekiän oikeussuojaa.todella
En muista koska olisi mainos mennyt näin hyvin perille kuin nämä SAK:n mainokset. Sehän se mainoksen tarkoitus on.Tämä mainoskeskustelu osoittaa myös sen, ettei täällä Suomessa kovin huonosti voi asiat olla, kun viikkotolkulla jaksetaan keskustella yhdestä mainoksesta, vai liekö takana se, että yritetään kääntää äänestäjien huomio muualle, etteivät vaan huomaa omia pahoja mokia.Heinäluoman näköinen...
SAK:n mainos hävettää varmaa SAK:n omiakin rivijäseniä !!Että....kyllä osaa olla typeryyden huippu....ihan varmaan on itse Euro Heinäluoma ollut sunnittelemassa ko. mainosta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000410&posting=22000000024300573
Onko Heinäluoma
Heinäluoma on sujuvasti hämärtänyt SDPn ja SAKn rajaa entisestään.En tiedä enkä väitä, mutta jotenkin on vaikea välttyä mielikuvalta, jossa kaiken kähminnän ja henkilökohtaisen edun tavoittelun ohessa Heinäluoma & Co nauravat veronmaksajien kustantamilla ökyillallisilla räkäisesti demariduunareiden ja muun vaalikarjan typeryyttä: ihan sama mitä tehdään, tai tehdäänkö mitään, niin puolueelle/järjestölle virtaa rahaa ja nokkamiehet porskuttavat.
demarit
Jälleen kerran on SAK:n pomot laskeutuneet lihapatojen ääreltä jäsenmaksajiensa iloksi.Pasila! soittakaa "kansainvälinen" vielä tämän jo korkealla olevan tunnelman maksimoimiseksi.Erno Paasilinna aikoinaan tiivisti demarien ajatusmaailman sellaiseksi että "demari haluaa muitten ihmisten muuttuvan demareiksi,itse hän ei halua muuttua" Kuinka oikeaan osuikaan viisas Paasilinna.SAK on tuomittu Hovioikeudessa
SAK on tuomittu Helsingin Hovioikedessa vuonna 2004:http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000410&posting=22000000024287287
..siis..ei ole mikään ihme..että näissä SAK:n mainoksissa näkyy hyvin SAK-Herrojen heikko järjen juoksu ja alhainen moraalinen taso !!
opettelisit
saman asian toistaminen ei kovin suurta viisautta vaadiTaisi osua ja ..
Joo ..se koira parahtaa johon kalikka kalahtaa !!PUNIKKI SAK
enemmän kuin kirkko, on se tyhmää maksaa saklle mitään ja kuulua joukkoon tyhmään.Tää juttu oli etukäteen
Ensin sikamainos ja sitten toinen siitä muistuttamaan.Joku mainostoimisto sen keksi - ei sakin porukka olis älynnyt.
Dario Fo
Voi kristus, eikö tässä maassa ymmärretä muuta kuin alapään huumoria?SAK:n hyllytety mainos oli erinomainen, Dario Fon hengessä tehty satiirinen kärjistys!
Kaiken maailman jyrkikataiset, joiden merkittävin saavutus on ollut olla kokousedustajana väärennetyillä valtakirjoilla, tuomitsevat ensimmäisenä muut.
Juuri näitä veijareita Fo piikittelee tuotannossaan.
Ulkomaille töihin...
En tiedä auttaako äänestäminen suuntaan tai toiseen enää tässä asiassa.SAK:n mainos oli varmaan tarkoitettu herättämään kansaa keskustelemaan näistä asioista.
Ainoa mikä tässä maassa onnistui, oli se että saatiin porukat taas tappelemaan keskenään jossain helkutin suomi24-foorumilla! hih!
Mölyä riittää, mutta äly puuttuu...
Kas, löysinpä itsenikin täältä ;)))))
terkuin
evoluutioapina ;)
Oli hyvä mainos!
Ainakin Jyrkin nilkkaan se kalahti kovasti.(Työläisten sortajia löytyy riittävästi Suomesta)
Tarvitaan huumorintajua ja lisää mainoksia joita
rahvaskin ymmätää kiitos.
Oli hyvä mainos!
Ainakin Jyrkin nilkkaan se kalahti kovasti.(Työläisten sortajia löytyy riittävästi Suomesta)
Tarvitaan huumorintajua ja lisää mainoksia joita
rahvaskin ymmätää kiitos.
vitun ärsyttävä mainos
ja vanhanen nuiji kataisen mtv3 tentissä se siitä porvari hallituksesta. taitaa tulla puna-multa, taas kerran....vihreä, mutta en kuulu puolueeseen
SAK on oikeassa
SAK/SDP on mainonnassaan oikeassa: Suomi olisi paljon parempi paikka ilman yrittäjiä. Yrittäjät vain riistävät ihmisiä pakottamalla heidät työhön. Jollei olisi yrittäjiä, ei kenenkään tarvitsisi käydä töissäkään. Olisi se mukavaa kun ei tarvitsisi rehkiä, vaan voisi vain laiskotella!Yrittäjät vaan...karjavaunuilla..
Joo...kaikki Yrittäjät vaan Siperiaan...ja sitten SDP ja Vihreät antais kaikkille ihmisille 700 euron kansalaispalkan..eikä tarttis tehdä ollenkaan töitä..ja ruokaakin saisi ilmaiseksi SAK:n soppatykeiltä !!!!Ja Haka tekisi edulliset,
Ekasta saisi talvalla tavaraa, Kansasta hyvät ja luotettavat vakuutukset, Työväen Säästöpankista ilmaiset lainat ja jos lama tulisi niin talousnero Koivisto pressaksi. Kyllä sitten työläisten kelpaisi.Ei Haka, ei Eka
joku ulkomaalainen firma. Haka tai Eka saattaisi palkata suomalaisia duunareita, ja pilata heidän mukavan elämänsä. Kyllä työt ja firmat on parempi ulkoistaa Suomesta ihan kokonaan!Sitten olisi SAK+SDP tyytyväinen: ei riistäisi enää yrittäjä ketään!
Afrikasta pakolaisia töihin...
Niin...ja Halonen voisi Yk:n mandaatilla tuoda Afrikasta Suomeen pakolaisia, joka sitten tekisi kaikki paskahommat..kuten siivoomiset ja lannanluonnit !!Fortumin osakkeet..
Niin..ja sitten kaikki Fortumin osakkeet jaettaisiin SAK:n jäsenille tasapuolisesti - sosialismin oppien mukaaisesti...ja...Venäjän ydinvomasähkö palaisi kaikissa katulampuissa kaikkina vuorokauden aikoina !!!Lipposelle Patsas
Niin ..ja sitten Helsingin Etelä-Satamaan pystytettäisiin 30 metriä korkea Paavo Lipposen patsas, joka katsoisi suoraa kohti etelään..kohti Euroopan Yhdysvaltoja..ja patsaan nimikyltissä olisi kirjoitus:"Paavo SDP-Suuri: kommunisti-sosialisti-unionisti"
Heinäluoma
sen patsaan. Ja patsaan katse ehdottomasti omaan napaan.Kylttiin teksti: Duunareiden puolesta - yrittäjät ulos Suomesta!
Pienemmällä präntillä voisi lisätä: Muistoksi demareiden ja SAKn pyhälle liitolle, jolla ajettiin hyvinvointiyhteiskunta lamaan, lamasta suoraan ylikuumaan kvartaalitalouteen ja siitä pahoinvointiyhteiskunnaksi.
Kyllä niiden pakolaisten
tehdä kaikki hommat ja olla valtion palkkaamia.Me muut voisimme silloin lokoisasti naureskella yrittäjille, jotka eivät enää pystyisi riistämään ketään. Saisivat yrittäjät mennä sitten Suomesta vaikka Kiinaan riistämään sikäläisiä työläisiä: ei tarvitsisi enää täällä vouhottaa mistään työntekijän selkänahasta kuitenkin revittävästä kilpailukyvystä. Kyllä sitten olisi lokoisaa: oikea demarin unelmamaa!
Tää on rempsein
http://www.youtube.com/watch?v=tdIzoRh-ZR4&mode=related &search=Tää mainos vetoaa erityisesti nuoriin. Hehän kai eniten tumputtavat pöydän takana piilossa?
AIVAN
Hymysuin nukkumaan.Hyvä mainos
Tuntuu että kykypuolueen propagandaosasto on aktivoitunut näin vaalien alla. Mikään mainos ei tunnu kelpaavan.Uusi SAK:n mainoshan on onnistunut. Ei osoita mitään tiettyä kansanryhmää.
Kyllä se
paljon parempi.Tämä on pliisu. Vähän kuin demari: ei mitään rakentavaa sanottavaa, mutta silti pitää olla äänessä.
pakkohan se on ku ei muuta vaihtoehtoo
....valittiin toinen ääripää,sitä minä vaan ihmettelin miksi Eeva-Maija Haukinen oli mennyt SAKn mainokseen mukaan?joo
siistiiTOTUUS TAI TEHTÄVÄ!
Eikö muka ollut hyvä mainos?Totuus tai tehtävä!
Mene peilin eteen, hymyile ja sano:
Minä olen upea, viisas ja kaunis!
jATKA...jos uskallat,,,,
Videon alkuperä tässä
http://creative.gettyimages.com/source/Film/filmresultsmain.aspx?source=quickSearchFilm&txtSearch=687-49&doRF=True&doRM=True&usePrefs=FalseVideo on ostettu ulkomailta. Lähteenä on Yhdysvaltalainen Getty Images kuvapalvelu. Alkuperäisessä videossa asianajaja lohduttelee syytettyä ja Suomessa päälle on liimattu uusi ääniraita.
Varsin huvittavaa, että suomalaisen työn esitaistelijana esittäytyvä järjestö ostaa mainoksensa ulkomailta.
SAK:n RIVIJÄSEN itkee...
Niinpä....kyllä on osuva tuo SAK:n viimeisin mainos...siinä...nimittäin eräs SAK:n rivijäsen itkee niitä rahoja, joita SAK tuhlasi edelliseen mainokseensa.älytöntä
sak pilaa oman maineen kokonaan senkin rippeen mikä sil vielä ollut ...hävettää oikeen !Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa...
Juuri näin. Onko Suomessa äänioikeus ja sananvapaus?Varsinkin jos se sattuu hiukankin koskemaan riistäjiä(päättäjiä/ökyrikkaita)!
Parhaiten porua kuvaa sanonta: se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa!!!!!!
HYVÄ KAPITALISTI PUOLUEET, jotka yritätte muka olla kansan puolella :)
ps. Lipponen ja Heinäluoma "parhaasta" päästä, snif ja saunan taakse molemmat!
SEHÄN ON JENKKIEN VANHA
Hyva SAK, kun puolustat ulkolaista työvoimaa???sak
en tiennytkään että sak on joku uusi puolue kun vaalimainoksia näytteleeSAK=SDP
...eläkeläinen
hmm eihän enää ole pitkään aikaan sak.lla ollut muuta virkaa kuin leimata työttömät ja todeta että taas meni muutama 1000 työ paikkaa mutta ei voi muuta kun todetaa vaan eikä voi tehdä mittään porvari piru suuttuu vielä oisko jo aika herätä työlliset ja työttömätki varsinkin äänestys paikoilla sak.ssa ja kansan edustaja vaaleissaOPETTELE
KIRJOITTAMAAN. YHDYSSANAT HOI ETC.naurettavaa
Naurettavaa tuo isojen puolueiden vaalimainonta. Kuin pikkulasten itkupotkuraivarit kaupan kassalla.Johtopäätökseni on, että enpä äänestä ketään. Ei isketä kannattaa mitään suuntaa. Perloksestakin tehtiin vaalien alla keppihevonen. Entisille, pitkäaikaisille työttömille luu kouraan, jos sitäkään.
Porvarit veti
tästäkin. Ihan uskomatonta millaisia sananvapautta rajottavia natseja kokoomuslaisista kuoriutuu, kun vähän ärsytetään.Heinäluoma on kaiken...
Heinäluoma itse oli "propaganda ministerinä" eli "Köbbelsinä" SAK:n viestintäosastolla ennen kuin tuli SDP:n johtotehtäviin. Nyt sillä "Köbbelsin" paikalla on Matti Tukiainen..joka on Heinäluoman hyvä kaveri ja ystävä !!http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000410&posting=22000000024281520
Eihän kukaan toisissaan usko etteikö itse Don Heinäluoma olisi näiden typerien ja "puberteettisten" mainosten takana !!???
Kyllä vanha mainos
Hyvä näyttelijä esitti nykymenoa varsin sopivasti. jokainenhan näki sen olevan pelkkää huumoria.Niin oli
oli todella parempi. Ihmettelen sitä metakkaa siitä. Sehän oli ihan utopiaa ja satua, kyllä kaikki sen huomasi.HALOSEN HEINIÄ??
taitaa olla halosella aika pahasti jossain kolossa jotain, ku pitää näitä vedättää vieläki!!!Työtä tekevät ja sitä vailla olevat äänestämään
Asioihin pitää pistää painetta muuten menee aina honommaksi kaikki!Meneekö rahat jenkkeihin
Työllistääkö SAK jenkkiläisiä mainos-tai kuvapalvelutoimistoja uudella mainoksellaan.On aikoihin eletty.
Pitäisi sentään olla suomalaisten työntekijöiden edunvalvoja.
Karhunpalvelus sossuille.
Äijät paljasti tökeryytensä.
SAK:n mainos oli tosi hyvä
Minusta SAK:n ensimmäinen mainos oli todella hyvä. Runsas ruokapöytä ja ylimielinen asenne ruokaan kuvastaa hyvin mihin suuntaan elämässä menisimme ilman ammattiliittoja ja edustajiamme eduskunnassa. Erittäin hyvin keksitty mainos kannustaa äänestämään.En kokenut ruoan vertauskuvallisuutta mässäilynä tässä mainoksessa.
Kumma kun jokaikinen päivä radiosta tulee Rekryn mainos jossa työnantaja kuuluttaa kovaäänisen kautta milloin on kenenkin vuoro mennä veskiin työaikana eikä siihen ole älähtänyt työntantajat eikä palkansaajat ja kuitenkin on kyse melkein samasta asiasta pohjimmiltaan kuin SAK:n ensimmäisessä mainoksessa.
sak mainokset on tosi huonoja
työntekijän etuja pitää valvoa, ite oon tehny kaikenlaisia paska duuneja niin tiedän mitä se elämä on.muuten musta sdp n ja sak uusi sekä vanha mainos on huonoja. itse ainakin pahoitin mieleni. demareitten mielestä varmaan on tosi hyviä ,kertoo hyvin demareitten aatemaailmasta ja asenteesta vaaleihin???
ho hoijaa..
Sehän kuvastaa sitä miten kommarit ja sossut mässäilevät valtion rahoilla ja samalla ahdistavat yrittäjiä..Voi luoja
Johan oli kommentti. :DErittäin
Vähänkö repesin! =)Demarihan siinä itkee!!
Ei SAK mainostaan porvarien valitusten takia hyllyttänyt sillä se olisi ollut vain eduksi SAK:n kampanjalla. SAK joutui hyllyttämään mainoksen koska eräät demarit ja SAK:n jäsen olivat valittaneet mainoksen huonosta mausta.Joten mainoksessa itkee joku demari tai sitten SAK:n jäsen, sillä heidän porunsa takia SAK poisti mainosen.
Eiköhän SAK huuda jo apua (KYSYN VAAN?)
kohta Halosen suulla, että epäreilua eiks ZAk -laisten pitää mennnä äänestään!!! tse on kreilua!!Ei mitään muuta kuin KOKOOMUS valtaa ja Tasin ja Tiitisen listat julki niin saisi Risto RYTIKIN
kunniansa takaisin. Noin Neuvostoliiton ihailijat
ja Suomen hyväksikäyttäjät pitäisi saada vastuuseen.
On muuten ihme, että Tiitisen Oopperasotkut tulee käsittelyyn ke 21.3.2007 kas kummaa, kun vaalit onkin jo su 18.3.2007!!!!! KYSYN VAAN..
SAK itkee
sitä. Duunaria pitää aina olla lohduttamassa.on punikeilla
varaa leikkiä jumalan viljalla.Täysin väärin
Eikös siinä mainoksessa ole selvästi SAK-lainen ay- pomo, (esim paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen). Irtisanomisia jäsenistöille tulee koko ajan mutta Ay pomot vaan lihoo herkkupöytien ääressä.CCCP
SAK:n mainos herätti lähinnä sääliä ja naurua Demareita kohtaan. Demareissa(lue kommunisteissa) vaikuttavat ovat todelliselta aatteeltaan Neuvostoliiton ihannoitsijoita, mutta eivät ymmärrä että kommunismi ei vaan toimi! Kokeiltu jo kerran naapurimaassa(hyvin tuloksin!)! Jos heiltä kysytään muutettaisiin HIFK ZSKA:ksi ja kaikki kaverit olisivat Tovereita! -Vastakkainasettelun aika on ohi-Hah
Vau, beibi. Keksit sitten laittaa viimeiseksi lauseeksi tuon Niinistölle keksityn tyhjän vaalihokeman! Työelämässä vaan näkee päivittäin, että vastakkainasettelun aika senkun jatkuu ja pahenee.Urpo
Melartinin Henry taitaa olla niitä poikia jotka oli naapurissa kun järki jaettiin.ps. Jokaisella on sama mahdollisuus tienata ja pärjätä elämässä, paitsi tietysti jos on idiootti!
Karpolla on asiaa
Nyt olis kirveelle töitä! Työlaistä sorretaan ja kaike mualiman Melartiinit tiälä lissee häkkee pönttöön. Valta kansalle! T.Kommunismi ellää vieläTOTTA
.. ja voi hyvin!Ainakin Leninin mukana haudassa ja Kemissä!?
PUNAINEN...
Taiat elää jotain menneisyyttä... no toiveissa on hyvä elää ;)Videolla SAK:n johtaja murtuu
Tässä SAK:n mainoksessa eräs SAK:n johtaja murtuu saatuaan langettavan tuomion Helsingin Hovioikeudessa vuonna 2004...Vilkaiskaa seuraavan linkin lopussa uutinen SAK:N tuomiosta:
http://www.edilex.fi/content/asiasanat/&letter=T&title=Tasa-arvco&word=word3769
Uusi äänitys oli dupattu...
Joo..ja siihen oli päälle dupattu uusi äänitys vain todellisen tuomion peittely yritykseksi !!!Eipäs kun SAK.n rivijäsen siinä..
Eipäs kun..siinä videolla vain eräs SAK:n rivijäsen itkee kun sitä yritetään pakottaa äänestämään SDP:tä !!!itkee.."miks mun pitää äänestää..
Niiin....ihan selvästi siinä videolla kuuluu kun mies itkee ja sanoo.."miksi mun pitää äänestää SDP:tä"....ihan selvästi kuuluu....vaikka siihen oli yritettykin dupata uutta ääntä päälle !!Eipäs kun Duunari itkee...
Eipäs kun Duunari siinä itkee kun SAK pakottaa Duunaria pitämään äänetyskopissa solmiota !!!SDP on itse niin kuin Porvari...
Niin ..joo...SDP:hän on ihan niinkuin porvaripuolue kun se sai nyt neljän vuoden aikana aikaiseksi suuret verohelpotukset rikkaille..eli SAK yrittää pakottaa tässä ko. videolla Duunaria olemaan niin kuin porvari ....solmiokaulassa !!Siis..onhan kaikista suurimmat osakesalkut juuri SDP:n kansanedustajilla...Eero Heinäluoma kärkipäässä !!
voi pyhä
ovatko nämä kirjoittavat edes äänestysiässä vaiko muuten vain tyhmiä? ja tyhmyys tiivistyy sitten joukossa? hallitus (ja eduskunta) oli/on porvari-vetoinen ja -enemmistöinen. Niin kauan kuin maalaisliitto-kepu johtaa tätä maata, SDP:llä ei ole mitään mahdollisuuksia yksin puolustaa tavallista palkansaajaa. Kyllä siinä jyväjemmarit ja rikkaat ovat ensimmäisinä jonossa.hehe
Nyt demareilla itketään kun kansa on huomannut suuren kusetuksen.Ei itketä
Sirppiliiterin viimeinen huuto.Juppilo
Juppilo poraa ja räkä valuu vuolaasti kuin joki.SAK on kansan asialla. Tue kommunistien vaalityötä! Valta kansalle ja kommunistit kansan johtoon.
xD xD
Ihana mainos <3No joo..
Missä se "hauska" kohta oli kaiken tuon youtube hehkutuksen jälkeen, tuo pätkä oli yhtä hauskaa puuhaa kuin äänestäminen joten jätän väliin..!!``Tuliko pipi?``
En ymmärrä miten yhdestä mainoksesta voi tulla sellainen kohu. Mielestäni edellinen ja nykyinen mainos olivat hyvä veto SAK:lta. Varsinkin nykyinen mainos, joka irvailee edeltäjänsä kohtalolle.``Se koira älähtää johon kalippa kolahtaa`` -sanonta on osoittanut täsmällisyytensä.
Sananvapaus on kuollut
SAK näköjään palkkasi jonkun poistamaan mainosta haukkuvat kommentit, kokeilkaas vaikka ite. Rehellisten työntekijöiden rahaa haaskaava firmahan tuokin on.porvarit kävelivät
täytyy nostaa hattua SAK:lle!!!SDP:n M I N I S T E R I Jäi Kiinni
SDP:n Oikeusministeri Luhtanen on jäänyt kiinni "pimeän rahan" käytöstä vaalikampanjassaan:http://www.elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=35216371
..eihän tässä ole mitään outoa...sehän on selvä että Don Heinäluoman "mafiassa" voiteluraha ja pimeäraha on on aivan joka päiväistä toimintaa... !!
Eihän sitä muuten olisikaan DON
Joo....eihän DON Heinäluoma muuten olisikaan Don Heinäluoma !!MINISTERI Luhtanen ei PIITTAA
SDP:n Oikeusministeri Leena Luhtanen on ollut vuosikausia SDP:n keskeisimpiä ministereitä. Juuri Leena Luhtasen asenne osoittaa miten itse asiassa SDP ei välitä juuri ollenkaa vanhuksien ja eläkeläisten elämästä:Lukekaa raportti:
http://www.yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id15554.html
Kyllähän sitä nyt taas ennen vaaleja SDP muka niin huolehtii eläkeläisistä ja vanhuksista...mutta todellisuus on aivan toista...onhan se nyt nähty viimeisen 12 vuoden aikana kun SDP on ollut hallituksessa !!
EIKÖ SAK; ja lesbot muuhun pysty?!
Noloa kun ei saa moloa....heittäkää taas arpaa siellä SAK:ssa.....kenen tytär se Halosen on..?!Sekin olisi mielekkäämpää...ettei elatusmaksut mene väärällä miehelle...ja SAK:n miehet itkevät Tuomiolla paska ojineen?!
rule
SAK rulez jälleen näillä töppäilyilläänPorvaria saakin itkettää!
SAK on sopivasti vaalimainonassaan ironisoinut Suomen suuntaa. Vai mitä sanot; monellako vanhuksella on mahdollisuus yksityiseen hoivakotiin, jonka kuukausimaksu on 4000 euroa. Siihen kunta vielä pistää 600 euron palvelusetelin. Miten porvaripuolueet kehtaavat puhua hyvinvointipalveluiden säilyttämisestä ja kehittämisestä meille kaikille?kysyy hahhaa
SDP on ollut 12 vuotta
Lueppa itse miten SDP:n ministeri Leena Luhtanen toimii vanhusten kanssa:http://www.yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id15554.html
Leena Luhatanen on ollut SDP:n keskeisin ministeri ja hän on tehnyt päätöksiä nimenomaan eläkeläisten ja vanhainkoti asioissa...
SDP on ollut 12 vuotta hallituksessa ja nimenomaan SDP on ollut päättämässä työllisyys- ja vanhusten asioista...
..siis..ketä porvareita sinä syytät...kun SDP on itse niistä asioista päättänyt..joista sinä nyt tässä muita syyllistät...
Miksi SDP:lle viina tärkeämpi kuin
SDP:llä on ollut nyt valtionvarainministerin salkku...miksi SDP ei ole huolehtinut vanhuksista kun kerta SDP:llä oli kaikki valtit käsissään:http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/578/ajankohtaista%20jutut/2004/elakelaiset_KK_Kalliomaki_010404.htm
Heinäluomalle oli inflaatio...
SDP:lle ja nimeomaan Valtionvarainminsteri Heinäluomalle on tärkempää se, että inflaatio ei ylitä tasoa, joka pakottaisi nostamaan eläkeläisten eläkkeitä...Ja..ovelasti...polttoaineiden ja sähkön inflaatioindeksin merkittävyyttä on alennettu niin että vaikka poltoaine ja sähkö kallistuisi vaikka yli 20%:a niin se ei vaikuta inflaatioindeksiin..eikä näin ollen tarvitse myöskään nostaa eläkeläisten eläkkeitä......
Missä Fortumin..osingot..
Ja..samaan aikaan kun eläkkeitä ei ole nostettu.....polttoaineiden hinnat on noussut taivaisiin eikä inflaatioindeksi ole launnut ..niin samaan aikaan Valtio on saanut satojen miljoonien osingot Fortumilta..ja saa nyt myös tänä vuona noin 500 miljoonan osingot.Kyllä valtiolla olisi rahaa ollut nostaa avustuksia...mutta eipä Heinäluoma vaa ole antanut nostaa eläkeläisten etuja....vaikka nyt on niin muka vanhusten asioilla !!
Iippo Vinetto
Iippo Vineton (kok) ja Pahvi-Saulin (kok) virheiden paikkaamiseen vaaditaan enemmän aikaa kuin neljä vuotta! Siinä selkeä selitys.Demareitten virheet
Jos ei valta vaihdu niin suomen kansa kuihtuu ennenkuin demareitten virheet on korjattu.No onneksi eivät muut puolueet virheitä tee!
Onneksi kaikissa muissa puolueissa osataan olla fiksuja ja filmaattisia. Ei rikkeen rikettä!!heh-he
Ensinnäkään ketään Luhatanen -ministeriä ei ole ollutkaan. Toiseksi Leena Luhtanen toimi pääasiassa liikennemisterinä. Vasta n vuosi sitten ministerin salkku vaihtui. Kolmanneksi: eduskunnassa ja hallituksessa on porvarienemmistö. Piste.Kummallista yhteensattumaa ja..
Just..joo..tyypilistä Demarien selittelyä...ja viistelua...Luhtanen on kai sitten virtuaalihenkilö....ja on se kummmallista tietämättömyyttä ja muistin menetystä...kun Heinäluomalta kysyttiin...niin..Eero Heinäluoma ei tiennyt muka etukäteen mitään SDP:n vaaliohjelman sisällöstä tai SAK:n mainoskampanjasta...ja nyt Leena Luhtanen ei muka tiennyt mitä hänen miehensä on tehnyt vaalikampanjassa..tai..mitä rahoja on ottanut antanut pimeästi...
..ei kukaan enään usko Demareiden valheita !!!
vaalimainontaa tämäkin
nehän sai vaan enemmän näkyvyyttä tällä mainoksella nyt kun siitä tehtiin tämmönen haloo, kuin jos ne olis laittanu jonkun "tavallisen ja turvallisen" mainoksen heti alkuun;)julkiset palvelut/yksityiset palvelut
Yritin herättää keskustelua julkisten/yksityisten palveluiden järjestämisestä Suomessa ja siitä mihin kenelläkin on tulevaisuudessa ja tälläkin hetkellä varaa. Siis, mikä on suunta?nimimerkki hahhaa
Mainos on SDP:n enneuni !!!???
Niinpä...tuossa ko. mainoksessa SDP näkee tulevaisuuteen...kun siinä krvaattiherra Eero Heinäluoma itkee vaalitappion jälkeen...ja demarinaiset pakottaa Heinluoman eroamaan SDP:n puoluejohtajan paikalta !!Heikki Talan vaalimainos
http://www.youtube.com/watch?v=yzYnw9MC6XkMiksi tästä ei ole kohua, merkittävin ehdokas vuosikymmeniin, meriiteillä vailla vertaa, ehdottaa Suomen muuttamista yksikieliseksi eli itsenäiseksi, pois Ruotsin vallan alta. Missään muussa maailman maassa ei neljän prosentin sortoeliitti pakota muita omaa tarpeetonta kieltään opettelemaan tai omaa omia apartheid-koulujaan ja terveyskeskuksiaan.
http://heikkitala.k-netti.nu/main/links.asp?wid=11012
Heikki Tala kirjoittelee tuolla yhteiskunta-kielipolitiikka-tyhmässä ahkeraan, kansan tunnot näyttävät olevan tiedossa.
Länsi-euroopan..
eihän asiat hyvin suomessakaan ole:kolme vuotta suomessa 1,97 2,7 2,1 per 100.000 kun
ruotsissa kumminkin on länsieuroopan eniten murhia
2004 209 murders 2,5 per 100.000
2005 238 murders 3 per 100.000
2006 245 murders 3 per 100.000
viikinkiveri elää ja voi hyvin. tosin välillä sattuu pikku murha.
(eikä voi laittaa ulkomaisten piikkiin, on mainittava ennenkuin joku alkaa väittämään, esim. ranskassa ja saksassa on yhtä paljon ulkomaisia suhteessa kokonaisväestöön, kuin ruotsissa, silti merkittävästi vähempi murhia)
ruotsalaista kielteistä vaikutusta suomeen pitäisi vähentää parhaimman mukaan, pakkoruotsi ja ruotsalaisten palvonta pois
lapsellista rahan tuhlausta
SAK:n mainoksissa ei ole älyn häivääkään. Olisivat jakaneet köyhille ne rahat ja ilmoittaneet sen mainoksessa. Siinäpä olisi ollut hyvä mainosidea....mutta se meni jo.Pulleat, turvallisilla palleilla istuvat ukot väsäävät "mainoksia" epävarmoilla vesillä raatavista "sika-porvareista" eli yrittäjistä. jotenkin ihan plutosta ovat ko. herrojen aivoitukset maailman ja maan tilasta. Vedetään muka naiset tikkataulun pitäjiksi mainokseen....näin se lienee siellä SAK:n änkyrä-äijä jengissä: eipä paljon mielikuvitusta vaadi.
HYI YÖK SAK SDP
Lukekaa tarkasti TOTUUS..
Heinäluoman on turhaa esittää etteikö hän tiedä mitä SAK touhuaa. Kaikkihan sen tietää, että SDP ja SAK on kuin paita ja perse.Eero Heinäluoma olin ennen SDP:n johtotehtäviä SAK:n viestintäosaston johtaja...ja nyt sillä johtajan paikalla on Matti Tukiainen:
http://www.sak.fi/suomi/ajankohtaista.jsp?location1=1&id=23545&l2=2&lang=fi&ao=tiedotteet&arkisto=yes
Tuntuu siltä että kaikki Demrijohtajat vain huijaa tavallista kansaa ja ottaa hyödyn vain itselleen.
Nyt tuorein esimerkki on Oikeusministeri Leena Luhtanen..joka muka niin on VANHUSTEN puolella ennen vaaleja..mutta tekee kuitenkin käytännössä ihan muuta:
http://www.yle.fi/aohjelmat/apiste/arkisto/id15554.html
..mutta..kaikista ristiriitaisin juttu on se miten SDP mainostaa TV:ssä tasa-arvon puolesta..mutta kuitenkin itse SDP:n "apupuolue",SAK, on tuomittu oikedessa..kun se on palkkasyrjinyt naistyöntekijäänsä:
(lukekaa seuraavan linkin lopussa: uutiset)
http://www.edilex.fi/content/asiasanat/&letter=T&title=Tasa-arvo&word=word3769
..Ja kaiken huippu on se että Paavo Lipponen palkitaan Italian matkalla..vaikka ei enää ole oikeutettu siihen:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/t/vaalit2007/1311617
Lipposta pitäisi ainakin verottaa tuollaisesta palkintomatkasta..kun kerta ei enään ole Eduskunnan työntekijä !!!!
Onpa tosi...
Onpa kyllä tosi törkeää vallan väärinkäyttöä !!!SDP pakko-oppositioon !!!
SDP:n pitää laittaa 15 vuoden pakko-oppositioon..kunnes demareidin kasvaa rehellisempi sukupolvi !!Siperiaan...vaan...
..tai...suoraan palkintomatkalle Siperiaan !!Kela eväsi
Kelan politiikkana raaka yhteiskunnallinen syrjiminen? Mitä mieltä tästä?:Aika hurja juttu:
Kela aikoi pitää tiloissaan Vakuutuslääkärien yhdistyksen kokouksen 19.3.
Olivat ilmoittaneet kokouksesta lehdissä seuraavasti:
"Suomen vakuutuslääkärien yhdistyksen kokous
19.3.2007, Kansaneläkelaitos, Kelahalli, Nordenskiöldinkatu 12, Helsinki.
Yhdistyksen jäsenille ja muille asiasta kiinnostuneille.
18.00 Sääntömääräiset asiat
18.30 Esitys aiheesta Miten rakennetaan huomisen sosiaaliturva? Pääjohtaja Jorma Huuhtanen
Ohjelman jälkeen iltapala.
Ilmoittautuminen 12.3. mennessä sihteeri Eija Luokkalalle, puh. 020 4343491 tai
Lisätietoja: Yhdistyksen sihteeri Raili Pirttimäki, puh. 020 4343501, [email] "
Kuulemma Vakuutusongelmaisten liitto oli ilmoittanut edustajiaan kokoukseen. Mutta miten kävikään? Kelan johtava lääkäri oli pikaisesti ilmoittanut, ettei heitä suvaita sinne. Kun kyseinen liitto oli valittanut päätöksestä siksi, että kutsu oli kaikille asiasta kiinnostuneille (hehän ymmärrettävästi ovat asiasta kiinnostuneita), Kelasta oli sanottu, että itse Kelan johtaja (Jorma Huuhtanen) olisi perunut koko kokouksen!
Siis Vakuutuslääkärien liiton kokous on Kelan mukaan peruttu ainoastaan siksi, että kokoukseen oli aikeissa tulla vastapuolen ihmisiä, jotka kuitenkin oli yleisellä kutsulla sinne implisiittisesti sallittu.
Melko paksua alkaa olla vakuutusyhtiöiden ja -laitosten (mikä sitten lieneekään noiden välinen käytännön ero...?) toimintatyyli. Eikö Suomen kuitenkin pitäisi olla edes jollain tavalla demokraattisen ja julkisuudelle avoimen politiikan maa? Eipä siltä näytä :/
Vai onko vakuutuslääkärien kokoukset jotain salaisia herrakerhoja, joihin ei julkisuudella ole asiaa?