Niin koanis oli ilima

NIIN KOANIS OLI ILIMA

eli

SAVOLAISIA KOANEITA

Kerran kun kun eräs Moisiosta karannut Moilanen kävellä tallusti Porrassalmenkatua, vastaan tuli piällysmies, joka pukkasi rootvallin reunaan niin että pipa lens. Noustessaan piällysmies tokaisi takkiaan pudistellen: "Meinasin kaatua, mutta onneksi ehdin heittäytyä". Tämän kuullessaan Moilanen valaistui.

Karvahatussa ryyppäämään ratkenneen Mumonin muminasta ei saatu sen selvempää.

*

Kun Mumon kertoi tarinaa ryyppykavereilleen, ensimmäinen kommentoi:

”Aivan loistava! Päästäksemme tilanteen herraksi on välttämätöntä heittäytyä toimintaan. Jos autosi alkaa luisua alamäkeen, viisainta on hypätä kyytiin ja ottaa auto taas hallintaan. Tai jos puuro alkaa kiehua yli, pitää nostaa se levyltä pois eikä vain taivastella vieressä.”

Toinen puolestaan kertoi, että hänelle tuli tarinasta mieleen, miten tahdoton, sattumanvarainen kaatuminen muutetaan tahdonalaiseksi, tiedostetuksi heittäytymiseksi. Siinä tulee siis hyvin esille miten ihminen haluaa selittää tapahtumat semmoisiksi että ne ovat järkeenkäypiä, tietoisia, oman tahdon alaisia.

Mumon tulistui moisesta epäkunnioituksesta mestariaan kohtaan niin, että pieksi ryyppykaverinsa tönkkösuolatulla muikulla.

*

Kalakukkoa torikahvilassa aamukrapulaansa mutustaessaan Mumon vielä veisteli: "Kun Moilanen sielussaan sanoi että kaikki savolaiset ovat valehtelijoita, hänen savolainen sielunsa hymyili samaa hymyä piällysmiehen kanssa. Ja jos kaikki savolaiset ovat valehtelijoita, niin ollaan sitten savolaisia, Mumon mukaan lukien".

*

Kun piällysmies Moilanen ryysti torikahvilassa aamukrapulaansa kahvia, zen-munkki Mumon kysyi tietä Valaistumiseen. Piällysmies Moilanen, höveli kun oli mielenlaadultaan, osoitti sormellaan ja kysyi:
-- Näetkö tuon tienviitan tuolla torinkulmalla?
-- No tokkiinsa.
-- Ei se ole siellä päinkään.

*

Ryyppykaverit parantelivat aamutuimaa oloaan torikahvilassa totuttuun tapaansa tönkkösuolattuja muikkuja munkkipossun kera mussuttaen. Mumon valitti savolaisten kieroilusta, kun ei saa suoraa vastausta mihinkään:
-- Perskutarallaa! Jos tie ei kuulu havaittavaan eikä ei-havaittavaan maailmaan, mutta samalla kuitenkin molempiin näistä, niin savolaisuudessa ei ole järjen häivää!
Johon Moilanen takoi tavalliseen tapaansa:
-- Voihan se olla niinniin, vaan saattaapi olla toisinniin.
Piällysmies jatkoi:
-- Savolainen kierous välttää kaikkia näitä suoruuksia: 1) onpas 2) eipäs oo 3) sekä että 4) no ei kummiskaan. Identiteetin lain ja Kolmannen poissuljetun valitukset savolaisen logiikan olemattomuudesta osoitettakoon aseman valitustiskille ”A=A, oliko Mikkeliin mänijöitä”. Nagar-juna män justiinsa.
Tällöin munkkipossu huomasi havaitsemattaan tulleensa syödyksi ja pimentyi.
0309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

zen-munkki mumon kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu