Oma hengitys kaikuu päässä?

Helpotusvinkkejä

Jos sinulla on todettu tuba aperta, tai kärsit kroonisesti ajoittaisesta korvatorvien aukeamisesta, eli aiheuttaa mm. oman äänen ja hengityksen kuulumisen "pään sisällä", kuulon huonontumisen täksi ajaksi, ja jos vaiva helpottaa hetkellisesti laskiessasi pään alas, (aiheuttaa yleensä myös huomattavia ärtymisen, vihan ja tuskaisuuden tunteita ,:/ ), seuraava on sinulle.

Itselläni vaiva on ollut nyt n. 17 vuotta, eli alkoi nuoruudessa kun minulla oli paha masennus ja olin pitkiä aikoja syömättä, eli painonvaihtelut vaikuttivat asiaan.

Elin monta vuotta todella sosiaalisesti rajoittunutta elämää vaivan takia, jota kukaan ei ymmärtänyt (eikä ymmärrä edelleenkään ellei itsellä kokemusta). Korvalääkärini minulle osasi heti diagnoosin tehdä, mutta oli hänkin äärimmäisen epäsympaattinen vaivaani kohtaan.

No, nyt niihin vinkkeihin, joiden avulla olen oppinut vuosien tuskallisen kokeilun ja päättelyn avulla melkolailla hallitsemaan omaa, hyvin herkästi puhkeavaa sairauttani.

ENsinnäkin, säännölliset elämäntavat ovat a ja o. Tarkoittaa elimistön suolotasapainon ylläpitämistä. Ja verenpaineen sekä verensokerin ja nestetasapainon ylläpitämistä. Näiden kaikkien olen päätellyt vaikuttavan asiaan, sillä urheillessa (kun hikoaa), jos ei tankkaa nestettä ja suolaa , kahvia yhtään liikaa juodessa (kun elimistöstä poistuu nopeasti nestettä), sekä liian vähän syödessä tai liikaa sokeria syödessä, liikaa tai liian vähän nukkuessa, sekä palellessa ja jännittäessä (verenpaine ja veren jakautuminen eri kehonosien välillä), korvat melko takuuvarmasti alkavat temppuilla.

VAAN sitten kun pitää huolen edellä mainittujen tasapainosta, ongelmia ei juurikaan ole. :)!
On ollut pitkä tie hyväksyä tämä sairaus, ja sen vaikutukset elämään, mutta hyviäkin puolia siihen liittyy, eikä vähiten se, että se pakottaa elämään terveellisesti!

Voisin tarkentaa vinkkejäni vielä paljon, ja jos jotain kiinnostaa, jaan mielelläni kokemuksiani lisää.

Summaan nyt vielä lopuksi:
-TÄRKEIN: Kuuntele kehoasi. Pidä huolta verensokerin tasaisuudesta. Muista suola (ei liikaa tietenkään).
-Urheillessa ja muuten hikoillessa ja hengästyessä, varaudu mahd. ajoissa, ettei syömisten välillä tule liian pitkää taukoa, ja nestettä on koko ajan tarpeeksi kehossa. Hikoillessa juo pieniä määriä usein. Liikakin on pahasta. Paljon hikoillessa juo kivennäisvettä.
- Älä juo kahvia tai muita diureetteja (esim. alkoholi) nopeasti kerralla, vaan ole varovainen. Itselläni ainakin oireet alkavat nopeasti ilmoitella ja tiedän heti lopettaa. (Tämä on varmaan itselleni se vaikein kohta, kun väsyneenä ja valvoneena kahvia ei voi juoda, ellei ole valmis kärsimään korvista.)
- Nukkuminen pää mahdllisimman matalalla itselle sopivan ajan. Minulla aika standardi sellainen 6-9 t, pientä kompensatiota tasaisin välein niin ei ole niin tarkkaa. Aamupäivän lojumiset kostautuvat yleensä korvien kautta, joten siinäpä hyvä syy nousta ylös!
- Sohvalla löhöily-asento jalat ylhäällä jos mahd.
- Älä anna painon pudota liikaa.
- Pidä tarpeeksi vaatetta yllä (siis lämpöaspekti), ja suojaa pää ja korvat kylmältä ja tuulelta.
-Ensiapuna ota (mineraali/Pan -)suolaa! juo ja syö jotain.
-PIdä huoli monipuolisesta ravinnonsaannista

Tässä varmaan tärkeimmät. Näiden avulla elän nykyään hyvää ja terveellistä, kuitenkin rentoa ja vapaata elämää. Niinhän se on tässäkin, että oma asenne ratkaisee, kuinka suuren ongelman tästä tekee. Ja jos em. "säännöt" tuntuvat tiukkapipoisilta ja rajoittavilta, niin omasta kokemuksestani voin lohduttaa, että niistä tulee nopeasti niin luonnollinen osa elämää, ettei niitä taritse sen enempää ajatella. Plussana tulee pidettyä itsestä pakostakin huolta ja opittua kuuntelemaan kehoaan automatisoituneen herkästi.

Minä ainakin teen huippusosiaalista työtä ja liikun todella paljon, ja siitä huolimatta saan vaivani pidettyä kurissa. (Pilateksen hengityharjoitukset tosin ovat yleensä liikaa korvillni :/ ). Minulla on vielä muutenkin äärimmäisen herkkä kuulo, olen yliherkkä korkeille äänille, ja saan tinnitusta todella herkästi. Ja musiikki on lähes tärkein asia elämässäni! Kuitenkin senkin olen hyväksynyt, etten voi enää soittaa korvieni takia. On ollut nielemistä, mutta nielty on.

Tsemppiä kaikille kohtalotovereille! Kommentit olis erittäin tervetulleita.

32

13090

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Unohtui

      Tärkein perusasia unohtu. Nimittäin purkka. Se ehkäsee korvavaivaa, ja on mulla ainakin ihan sellainen välttämättömyys. Leukanivelet varmaan ihan kuluneet, vaikken sitä tietenkään mitenkään mässytä. Ilmeisesti se nieleminen kuitenkin auttaa, ja purkkaa kiihdyttää syljen eritystä. Tosin tää on varmaan ihan peruskauraa kaikille.

    • korvanen

      moi minulla samaisia oireita välillä.jos nostelee jotain painavia esineitä niin tuntuu kun olis ilmaa joku puhaltanu korvaan ja ei millään aukea korva.sit aukeaa jos menee kyykkyyn ja kallistaa päätä vähäsen.ihan samoja oireita valitettavasti.sama kuuluu oma ääni korvassa kun puhuu ja puhkeaa kohta normaaliksi taas.terveisin teemu

      • kohtalotovereita

        Ymmärtääkö sun tai muiden samasta kärsivien ympäristön ihmiset kun yritätte selittää mitä korvissa tapahtuu ja miksi se on niin inhottavaa? Mua on turhauttanut hirveästi se, kun kukaan ei ota vakavasti. Pahin oli lääkäri joka sanoi, "koita vaan olla kiinnittämättä huomiota siihen". !!! Noin ei voi sanoa kuin joku joka ei todellakaan ymärrä millaista tämä on. Onneksi sitä pystyy lievittämään, sillä muutoin ei elämästä oikein tulisi mitään. Mutta pitää olla aktiivinen, sillä tän "taudin" kurissapito vaatii jatkuvaa ennakointia ja tarkkailua.

      • korvanen
        kohtalotovereita kirjoitti:

        moi.en ole puhunut kenellekään kun ajattelen että turha puhua kellekään mitään.koska en ole kiinnittäny nniin huomiota siihen.kun se ei aina tunnu jokapäivä edes.niin vähän kuin kintaalla viittaisi.en usko että se nyt niin vakavaa olis.ehkä mulla on lievempää tää.

    • homma täällä

      Mulla on sama homma! Terveyskeskuksen lääkäri ei tehnyt asialle yhtään mitään, kohautteli vain olkiaan, ja sanoi vaivan todennäköisesti johtuvan turvonneista limakalvoista. Ei koskaan vaivautunut sen kummemmin asiaa selvittämään. Antoi vain kortisonisuihkeen nenän tukkoisuutta varten. Virallinen korvalääkäri sanoi, että oire voi olla heijastusta jäykistä niskoista, ja olen huomannut asian pitävän osittain paikkaansa. Mulla on lähes aina niskat jumissa, ja tietynlaiset liikkeet ja venytykset voivat poistaa vaivaa. Tosin ei aina.

      Rasituksessa oire yleensä puhkeaa nopeasti, heti kun hengästyy. Myös kylmä ilma pahentaa oiretta ja tuulinen sää. Nenän niiskuttaminen, tai siis ilman vetäminen voimakkaasti sisäänpäin poistaa oireen hetkeksi. Mutta kuulostaa tosi typerältä, jos vähän väliä niiskutan voimakkaasti. Myös pään kallistaminen sivulle poistaa yleensä oireen.

      Stressi/jännitys/pelko tilat laukaisee takuuvarmasti oireen (kiristyneet lihakset?).

      Olen kärsinyt ongelmasta kohta 10-vuotta, ja sanoisin nykyään pärjääväni tämän kanssa ihan hyvin. Alussa kaikumista oli todella vaikea sietää, mutta aina en edes huomaa oireen esille tuloa nykyään. Tietty kaikumisen ollessa päällä, en kuule yhtä hyvin muiden puhetta, ja sekoitan helposti sanoja keskenään. (Minä/sinä jne). Onhan se vähän hullua sitten selittää, miksi joinain päivinä kuulo on erittäin hyvä, ja joinain toisina olen vähän ku omassa maailmassa, ja sekoitan sanoja, jos puhe vähänkin epäselvempää tai hiljaisempaa.

      • kun on vaiva päällä

        Toi niskajännitys oli tavallaan uusi lisä tohon mun alkuperäiseen listaani oireiden aiheuttajista. Tunnistan kyllä jonkinlaisen yhteyden nyt. Täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota siihenkin, kiitos vinkistä. Ilmeisesti joillain on lievempää tämä, sillä varsinkin "intiimeissä" asiakastilanteissa vaivan olemassaolo on melko mahdoton sietää ja selittää asiakkaalle :(. Onneks ei sekään maailmaa kaada.

    • ratkaisija

      Käy puhdistamassa korvasi vaikusta,niin pääset vaivasta.Yksinkertaista eikö totta.

      • hienosti!

        antamalla noin nerokkaan neuvon. Joidenkin mielestä on näköjään hauskaa ivailla toisten vaikeuksilla. Katkeruuttako lienee. No, saitpa minutkin käyttämään aikani tähän turhaan, mutta parempia jatkoja sulle kuitenkin.

    • Hämmentynyt

      Mulla on jonkunlainen "vaiva", kun tuulee ja on pakkasta. Korvat menevät "lukkoon", päässä humisee ja sanat "kaikuu" päässä. En ole sen erityisemmin kiinnittänyt siihen huomiota. Kun olen sisällä hetken aikaa, niin korvat "pamahtavat" auki ja taas on kaikki kunnossa. Tää juttu tuli sattumalta vastaan etusivulla ja siksi kysyisinkin teiltä, joilla on tää vaiva luultavasti pahemmassa muodossa, että onko se tullut teille pikkuhiljaa ja pahentunut ajan myötä? Seuraavaksi lähdenkin etsimään tietoa tuba apertasta.. Selvisipäs tämäkin korviani vaivaava kummallisuus. KIITOS! =)

    • täällä!

      Onkohan tuo kovinkin yleistä.
      En vain ole ajatellut että milloin oireilee, mutta niistäessä kyllä.
      Oireen saa loppumaan kun nieleskelee tai sitten alkaa "niiskuttaan". Talvella kyllä tuo tulee useammin ja on joskus todella ärsyttävää.
      Toisinaan tuntuu kuin ilma kulkisi korvan kautta, silloin hengästyy nopeasti.

      • samaa

        Ilmeisesti tosiaan sitten ainakin selvästi lievempänä, jos se noin nopeasti lähtee poiskin. Itellä vähän niin, että jos kerran korvat alkaa oireileen, ei ennen seuraavaa aamua tuntuvaa lievitystä ole tiedossa, eli tärkeintä on ehkäisy.

        Mulla alkoi muistaakseni aika rajuna nopeasti, vaikka tarkkaan vaikea muistaa. Välillä oli paljon pahempi kuin nyt, kun en osannut pitää huolta kehon tasapainosta. Eli teillekin joilla saattaa olla samasta perusonglmasta kyse, kannattanee kiinnittää huomiota noihin ketjun alussa mainittuihin seikkoihin, varsinkin jos yhtään alkaa pitkittyä vaiva. Nimittäin sitten ei naurata. Ja parannuskeinoahan tähän ei ole.

        Lääkäreiden reaktioista ja muiden tapaamieni ihmisten kummasteluista päätellen, sekä kirjallisuudesta saamieni tietojen mukaan tuba aperta on harvinainen. Voihan olla, että sitä jossain lievemmässä muodossa sitten on enemmänkin.

        Toivon sydämestäni ettei teillä kummallakaan vaiva pahene, ja ainakin osaatte varautua ja suojautua entistäkin paremmin kun taipumusta lienee.

      • oire
        samaa kirjoitti:

        Minulla oire alkoi siis 10-vuotta sitten, ja flunssan jälkeen. Mulla esiintyi oiretta sitä ennen yleensä vain flunssaisena silloin tällöin, mutta flunssan jälkeen oire muuttui pysyvämmäksi, ja nuha muuttui allergiseksi ja ympärivuotiseksi. Luulen siis noilla limakalvoilla ja lihaskireydellä olevan vaikutusta asiaan. Myös liian tarmokas niistäminen voi vahingoittaa tärykalvoja(?).

        Mulla oire kai siinä mielessä lievempi, että vaihtelee päivittäin. Makuulla olo tosiaan parantaa vaivan. Mutta silloin ku kaikuu, niin kyllä se kunnolla kaikuukin. Kuulen omat sydänäänenikin jne.

        Itsekin olen ollut asiakaspalvelutyössä, ja sain monesti pidättää hengitystäni, kuullakseni paremmin. Mutta sen verran oon vaivaan tottunut, että rennommissa tilanteissa en ongelmaa aina niinkään noteeraa. Kuuntelen vaan hengitystä korvastani ja olen niin kuin ennenkin.

      • miten voi olla
        oire kirjoitti:

        että pystytte "olemaan kuin ennenkin" kun vaiva päällä.

      • tottuu
        miten voi olla kirjoitti:

        että pystytte "olemaan kuin ennenkin" kun vaiva päällä.

        Sanotaan näin, että oire tuntuu kiusallisimmalta tilanteissa, joissa ylimääräinen niiskutus, pään taivuttelu jne olisi häiritsevää. Esim. kirkossa, missä muutenkin kaikuu, ja ympärillä tuntemattomia ihmisiä. Voihan se vaikuttaa tuntemattomista ihmisistä oudolta, kun koko aika kääntelee päätään tai yli-niiskuttaa. Myös kaikumis-aste päässä vaihtelee. Joskus kuulee lievemmin, joskus kuuluu molempien korvien kautta.

        Mutta kyllä tutut tietää, että mulla korvat välillä "lukkiutuu" ja ei ne välitä mun ylimääräsistä niiskutuksista jne. Pitää myös tajuta, että vaikka oma ääni kaikuu päässä, niin muille se kuulostaa normaalilta. Oon jotenki tottunu kuulemaan ääneni kuin mikrofonista. Tai sitten oire on mulla lievempänä kuin teillä.

      • Sole
        tottuu kirjoitti:

        Olen kärsinyt tästä vaivasta jo yli 20 vuotta ja voin sanoa, että en voisi kuvitellakaan mitään asiakaspalvelutyötä pahimpien oireitten aikana. Vaiva sulkee minut silloin täysin oman pääni sisälle ja minulle tulee ahdistunut olo. Lievimpiä versiota en aina enää edes noteeraa, mutta olo on silloinkin epävarma, sillä en pysyt täysin kontrolloimaan äänen käyttöä, en esim. laulamaan tai kunnolla puhumaan vieraita kieliä. Lääkärini ovat sanoneet, että tämä on lähinnä hoikkien ja pitkien naisten vitsaus. Kuulutteko tähän ryhmään?Minuun sen sopii. Eräs vanha lääkäri sanoi minulle, että ennen vanhaan kun tästä sairaudesta ei vielä tiedetty niin tästä kärsivät naiset tekivät jopa itsemurhia, koska luulivat että ovat mielenvikaisia. Ulkoista vikaa kun korvista ei pysty löytämään. Nyt onneksi meillä on määritelmä tälle erikoiselle vaivalle ja onneksi on teitä muitakin, jotka tietävät miltä se tuntuu. Yritetään tsempata eteenpäin! Ja kirjoitelkaa vinkkejä vaivojen helpottamiseksi.

      • kuvaukseen
        Sole kirjoitti:

        Niinpä niin, ruumiinrakenne taitaa olla aika merkittävä tekijä, ja tosiaan se painon vaihtelu. En ihmettele noinkaan radikaaleja ratkaisuja kuin mistä kerroit, hoitamattomana on kyllä tän vaivan kanssa sen verran kamalaa! Mutta tosiaan, ainakin itselläni auttaa tehokkaasti nuo alussa mainitut helpotusvinkit. Olen erittäin intensiivisessä asiakaspalvelutyössä, ja (koputan puuta)toistaiseksi olen saanut vaivani pidettyä kurissa. Tärkeintä on säännöllisyys ja purkan syönti, sekä ruumiinlämmön ylläpitäminen, ettei tule jännitettyä niskaa ja niiskutettua. Jos et ole noita kaikkia ketjun alussa mainittuja kokeillut, ja kärsit vaivoista, suosittelen sydämeni pohjasta kokeilemaan. Itse olen niiden avulla palannut normaaliin elämään, vaikka monen monta vuotta menetin sosiaalisten estyneisyyksien vuoksi tämän vaivan seurauksena. Mulla on ollut oireet niin pahoja, että jaksan uskoa muidenkin hyötyvän tietyistä varotoimista.

      • tubisti
        Sole kirjoitti:

        Olen kärsinyt tästä vaivasta jo yli 20 vuotta ja voin sanoa, että en voisi kuvitellakaan mitään asiakaspalvelutyötä pahimpien oireitten aikana. Vaiva sulkee minut silloin täysin oman pääni sisälle ja minulle tulee ahdistunut olo. Lievimpiä versiota en aina enää edes noteeraa, mutta olo on silloinkin epävarma, sillä en pysyt täysin kontrolloimaan äänen käyttöä, en esim. laulamaan tai kunnolla puhumaan vieraita kieliä. Lääkärini ovat sanoneet, että tämä on lähinnä hoikkien ja pitkien naisten vitsaus. Kuulutteko tähän ryhmään?Minuun sen sopii. Eräs vanha lääkäri sanoi minulle, että ennen vanhaan kun tästä sairaudesta ei vielä tiedetty niin tästä kärsivät naiset tekivät jopa itsemurhia, koska luulivat että ovat mielenvikaisia. Ulkoista vikaa kun korvista ei pysty löytämään. Nyt onneksi meillä on määritelmä tälle erikoiselle vaivalle ja onneksi on teitä muitakin, jotka tietävät miltä se tuntuu. Yritetään tsempata eteenpäin! Ja kirjoitelkaa vinkkejä vaivojen helpottamiseksi.

        "Ulkoista vikaa kun korvista ei pysty löytämään."

        Korvalääkäri, tai kuka tahansa korvaa tähystämään oppinut voi hyvin yksinkertaisella kokeella tehdä tube apertan testin.

        -> Laitetaan toinen sierain kiinni ja hengitetään avoimen sieraimen kautta. Saman puolen tärykalvo liikkuu tuba apertassa ja on heti diagnosoitavissa!

        Testi on tietenkin tehtävä molemmin puolin.

    • kärsitty

      Minä kans. 18-vuotiaana muistan ensimmäisen kerran että oli vasen korva "lukossa" jatkuvasti, oli tosi ärsyttävää koska olin hotellisiivoojana kesätöissä ja vaiva vaikeutti ovella kuuntelua (eli koputuksen jälkeen kun piti koittaa päättää onko huoneessa joku vai ei). Menin opiskeluaikana lääkäriin joka totesi että se on avoin korvatorvi ja että sen kanssa on vaan elettävä. Kiitti.

      En voi sanoa että tämä nyt suoranaisesti olisi elämää tehnyt kovin vaikeaksi (ehkä siksi että mulla on avoin vain toinen korva), mutta en ole siitä nauttinutkaan. Oireet ovat vaihdelleet - välillä se on ollut jokapäiväistä ja joskus olen joutunut kavereille sanomaan että puhukaa oikeaan korvaan kun toisella en oikein kuule, toisaalta välillä on mennyt pitkiä aikoja ettei ole ollut oireita nimeksikään. Niiskuttaminen tosiaan auttaa, mutta vain hetkeksi, samoin pään alas laittaminen, ja mulla myös korvan alapuolelta kevyesti painaminen.

      Vaivasta huolimatta olen sukeltaja enkä kärsi lentokoneissa mitenkään normaalia enemmän.

      Mulle tehtiin 2000 isohko leukaleikkaus purennan korjaamiseksi (osa oikomishoitoa), jonka toivoin muuttavan tilannetta johonkin suuntaan, ja kieltämättä oireet muuttuivat jonkin verran. Ei kuitenkaan kokonaan kadonnut.

      Nyt on ollut pitkä kausi ettei korva ole vaivannut juuri ollenkaan, mutta mikä mielenkiintoista, vaiva on palannut kahta kauheampana nyt kun olen raskaana. Sikäli kannattaisin tätä elämäntapateoriaa että mulla luonnollisesti kroppa hakee tasapainoa aivan uudella tavalla juuri nyt, joten sikäli olisi loogista että verensokeri/nestetasapaino vaikuttavat tähän korvavaivaan, kun se nyt on taas ilmaantunut.

      Jos 168 cm katsotaan pitkäksi naiseksi niin sitten sovin siihen "pitkä hoikka nainen" -kriteeriinkin :)

      Ikävintä tässä on, ettei vaivaan tosiaan ole oikein pätevää parannuskeinoa ja muut eivät usko kuinka rasittava kiusa se on. Toivottavasti ei nyt koko raskausaikaa oma ääni ja hengitys kaikaa päässä, hermo menee...

      • vaan!

        Ja mä kunkuvittelin että raskausaikana helpottais, kkun tulee painoa. Mut tosiaan, toi tasapainohan siinä järkkyy. Hmm. No, kai kaikki reagoi yksilöllisesti. Toivon todella, että sullakin pian helpottaa kun kroppas tottuu raskauteen, ja ite suntäytyy varmaan kans opetella kuuntelemaan eri tavalla kehoas. ehkä tarvitset nyt enemmän suoloja ja nestettä ? Tsemppiä!

      • vaan
        vaan! kirjoitti:

        Kiitoksia, koitetaan tämän kanssa nyt elellä. Raskaus on mulla ainakin vaikuttanut niin, että syödä pitää 2-3 tunnin välein tai verensokeri heittelehtii ja tulee paha olo. On välillä tosi haasteellista saada pidettyä kroppa tyytyväisenä. Lisäksi asun kuumassa maassa joten neste/suolatasapaino heittää myös helposti.

        Toisaalta vuosi sitten painoin vähemmän kuin pitkään aikaan, painoa lähti kuuden kuukauden aikana 9 kiloa ja olin tosi riuku, edelleen kuumassa maassa, enkä kyllä ainakaan muista että silloin olisi ollut korvasta vaivaa. Tosin sinä aikana sukellettiin harva se päivä ja lämpimien bakteeripitoisten vesien "ansiosta" kärsin monet korvatulehdukset, ehkä se vei huomiota näistä tavallisemmista vaivoista.

        Kiitän kyllä onneani että mulla oireilee vain toinen korva - noiden korvatulehdusten kanssa oli kerran molemmat korvat kokonaan ummessa, ei ollut kivaa kun ei kuullut mitään!

    • ope71

      olipa ihana lukea vinkejäsi! takuulla kiinnitän huomiota luettelemiisi asioihin.itselläni vaiva on ollut kaksi vuotta, alkoi kolmannen raskauden alussa (oksentelu???), eikä helpota sitten millään. tulin juuri tänään korvalääkäristä, eikä lääkärikään oikein osannut muuta kuin hymyillä ymmärtävästi. hän ehdotti korvien putkittamista tai sitten jotain lihaksen katkaisuleikkausta...onko kellään kokemusta, auttaako? lisäksi minulla särkee korvaa aika ajoin, onko tämä muille tuttua? töihin paluuseen on vielä puoli vuotta aikaa...suoraan sanoen tulen hulluksi jos vaiva ei helpota ennen sitä :( sinnitellään.... mukavaa kevättalvea kaikille !

      • Tuisku65

        Hei!

        Mulla oikea korva alkoi oireilla noin vuosi sitten. Sitä huuhdottiin ja tutkittiin, sain allergialääkkeitä jne. mutta vaiva ei poistunut.

        Äsken tulin korvalääkäriltä ja diagnoosi oli juuri tuo avoin korvatorvi. Tälläkin hetkellä "hengitän korvan kautta", kaikki äänet kaikuu, oma ääni vinkuu ja tuntuu, että tulen hulluksi tämän kanssa!

        Olen lisäksi diabeetikko, joten verensokerien tasaisena pitäminen ei olekaan ihan helppoa. Lääkäri käski lihottaa, olen kuulemma "hoikka neitokainen" ja käydä kuulokäyrässä.
        Teen hoitotyötä ja välillä ihmisten kanssa oleminen on täyttä tuskaa. Korvan olotila tuntuu sietämättömältä mutta lähdepäs kesken hoitotilanteen makoilemaan tai roikottamaan päätäsi alaspäin, eihän se käy!

        Nykyisin odotan vaan tilaisuutta päästä pitkäkseni hiljaiseen huoneeseen. Melun sietokykynikin on laskenut hirmuisesti tämän vaivan myötä ja olen ärtyisä ja tuskastunut. Nyt on sitten vaan ruvettava lihotuskuurille, höh, ja hyväksyttävä tämä tilanne. Ei kiva!

        Mutta olipa hyvä lukea kokemuksistanne, helpotti vähän. Kiitos!

      • NIINhei

        mulle laitettiin putki vasempaan korvaan tän jutun takia. ja auttoi! nykyään se on jo lähteny pois se putki. enään ei päässä "kuulu oma ääni lujaa", mutta vielä harvoin korvaan tulee semmone paine ja kuuluu piiiiiiiiip joka vaimenee sit pois hetken päästä..

    • Tuba aperta

      Moikka,

      Osallistun nyt aika vanhaan viestiketjuun. Minulla on todettu tuba aperta jo yli kymmenen vuotta sitten. Silloin korvaani asennettiin putki. Välitöntä apua siitä ei ollut, muistaakseni vasta sitten kun putki lähti pois. Vaiva oli jossain määrin vuosia pois, ilmeni kyllä aina silloin tällöin. Vuosi sitten sain pahan flunssan ja korvatulehduksen. Terveestä korvasta puhkesi tärykalvokin. Tämä korva jossa tuba aperta on, alkoi taas oireilemaan vasta sen jälkeen. Nyt vaiva on palannut takaisin, eikä helpotusta tunnu löytyvän. Korva on lähes päivittäin auki ja alan henkisesti olemaan aivan rikki asian suhteen. Olen lopettanut kuntonyrkkeilyn, juoksemisen, liikunnan jossa hengästyn ja nyt pahimpana tärkeän harrastusen, eli musiikkiteatterin, sillä en pysty kunnolla laulamaan kun korva on auki.

      Pääsin korvalääkäriin, joka oli hyvin ylimielinen ja sanoi, että "korvan tehtävä on kuulla. Ole onnellinen että kuulet. Hyväsky asia, niin sen kanssa on helpompi elää". Lääkäri sanoi, että korvaan voidaan asentaa putki, mutta hän ei suostu asentamaan, koska se on tyhmää, että voin kysy toista lääkäriä. Lisäksi sanoi, että lihota pari kiloa. Mitään dramaattisia painovaihteluita ei ole ollut ennen eikä nyt. Vaikka rasvaprosentti kehossani onkin tahtomattani kasvanut hiukan, ei sillä mitään vikutusta ole.

      Tämä ei voi olla niin, että luovun kaikesta itselleni tärkeästä korvan takia. Korva rajoittaa jo elämääni. Vain sellainen jolla tämä on, voi ymmärtää. Tärykalvoni on myös usein kipeä ja arka, en mielelläni edes puhu kännykällä siinä korvassa saatika pidä kuulokkeita tai handsfreetä. Tärykalvo kipeytyy kun korva aukeaa ja sitten yritän saada sitä lukkoon pitämällä nenästä kiinni ja hengittämällä sisäänpäin. Helpottaa juuri niin pitkään kunnes nielaisen seuraavan kerran, niin aukeaa taas. Itselläni korvan aukaisee pienikin hengästyminen jo kävellessä, saatika muu urheilu, lisäksi jännittäminen, joskus ilman kummempaa syytä. Lisäksi kurkussani on paksun liman tunnetta, jota alan hengästyneenä nielemään, muttei se liiku minnekkään. Liian tehokas nieleminen siis lähes takuuvarmasti aukaisee korvan.

      Pyytäisin tarkempia neuvoja noista ohjeista, joita viestiketjun ensimmäinen kirjoittaja antoi.

      "ENsinnäkin, säännölliset elämäntavat ovat a ja o. Tarkoittaa elimistön suolotasapainon ylläpitämistä. Ja verenpaineen sekä verensokerin ja nestetasapainon ylläpitämistä. Näiden kaikkien olen päätellyt vaikuttavan asiaan, sillä urheillessa (kun hikoaa), jos ei tankkaa nestettä ja suolaa , kahvia yhtään liikaa juodessa (kun elimistöstä poistuu nopeasti nestettä), sekä liian vähän syödessä tai liikaa sokeria syödessä, liikaa tai liian vähän nukkuessa, sekä palellessa ja jännittäessä (verenpaine ja veren jakautuminen eri kehonosien välillä), korvat melko takuuvarmasti alkavat temppuilla."

      Olen normaalipainoinen ja muutenkin elän mielestäni terveellistä elämää. Mitään allerioita ei ole, mutta olen menossa astmakokeisiin siitä liman tunteesta kurkussa ja siitä että hengästyessä ja jännittäessä henkitorvi tuntuu ahtaalta.

      Olen usein ärtyinen kun korvani on auki. Olen surullinen, ärtyisä ja voimaton. Tälle ei tunnu olevan loppua. Haluan usein kotiin jos korva loksahtaa kaupungilla auki. Suren sitä, ettei kukaan läheisistäni voi käsittää miltä tuntuu, kun päässä humisee ja on epämiellyttävä olo. Puolisoni pitää valittamisena, jos vain mainitsen, että korva on taas auki. Mainitsen siksi, että hän ymmärtäisi, että olen kärttyinen korvani takia, en hänen.

      Pyydän apuanne, olen voimaton.

      • Ei valinnanvaraa

        Hei, oletko käynyt Tays;n kuulokeskuksessa? Siellä olen kokenut että lääkäri V.K. on todella ylimielinen. Hoito on todella sattumanvaraista ja riippuu täysin hänen omasta mielentilastaan. Hän tekee aivan omituisia diagnooseja eikä kuuntele potilasta lainkaan.

      • hei

        Itse olen alkanut viime kuukausina kärsiä myös tuba apertasta. Pari vuotta sitten aloitin rankan painonpudotuksen. Muutama kuukausi sitten juoksulenkillä se sitten alkoi. Vasemmassa korvassa sietämätön napsuminen ja hengityksen tuhina. Alkuun se ilmeni vain treenatessa ja hengästyessä, mutta sittemmin oireilua alkoi ilmetä levossakin. Oman äänen kaikuminen päässä on todella hankalaa kun työssäkin joudun paljon puhumaan. Vaikeuttaa ihan sairaasti hommia. Omalla kohdalla sairauden tekee siedettäväksi limakalvojen päivittäinen kostuttaminen. Huuhtelen pääkopan joka aamu ja ilta nenäkannulla jossa veteen sekoitettua merisuolaa. Se auttaa todella paljon. Lisäksi A-vita plus öljytippoja muutaman kerran päivässä nenään. Lisäksi imeskelen säännöllisesti syljen eritystä lisääviä nappeja. Näillä toimilla korva pelaa suurimman osan päivästä normaalisti.

        Toivottavasti edes joku saa näistä vinkeistä helpotusta vaivaansa.

    • Humina oik korvassa

      Korva humissut 2 viikkoa juoksun jälkeen. Kävin hierojalla ja humina väheni, mutta tuli seuraavana päivän takaisin. Hankala olla ryhmätilanteissa, joissa keskustellaan. Varsinkin matalat äänet humisee ja ei pysty kunnolla kuuntelemaan. Mitähän tässä tekisi. Ei ole flunssaa ollut pitkiin aikoihin. Tosi tympeä vaiva..

    • Marion

      Paras apu minun tuba apertaani: E-pillereiden lopettaminen (tästä on tieteellistäkin näyttöä, mutta Suomessa ei lääkärit tiedä tästä mitään...) sekä A-vitamiinitipat nenään. Möyskin riittävä veden juonti auttaa. Tilasin myös USAsta lääkettä "Patul end", saisi tulla myyntiin Suomeenkin!

      Älkää ihmiset sotkeko vaivaa korvien "lukkiutumiseen", koska siinä on kyse päinvastaisesta eli siitä, että korvatorvi on AUKI. Kun menee pää alaspäin, se normalisoituu eli sulkeutuu. Tällä yksinkertaisella testillä saa varmuuden siitä, että kyseessä on tuba aperta. Ja tämän vuoksi avaavat lääkkeet vaan pahentavat tilaa.

      Ja ärsyttäville vähätteleville lääkäreille olen sanonut, että "koitapa miettiä sukelluslaitteita käyttäessäsi, että koko ajan elämä kuulostaisi tältä. Kuulet oman hengityksesi, mutta et kunnolla muita. Ei ole ihan helposti unohdettava ja hyväksyttävä vaiva"

      Tsempit kaikille vaivasta kärsiville!

      t. Parantunut (ainakin toistaiseksi)

    • Anonyymi

      Hei kaikille,

      Tämän ärsyttävän vaivan tiimoilta kaipailisin vertaistukea. Sitä ei meinaa lähipiiristä löytyä, kyseessä senverran harvinainen vaiva. Jos jotakuta kiinnostaa vaihtaa ajatuksia ja saada ja antaa tukea toiselle vaivasta kärsivälle niin laita meiliä tuubapaassa(a)outlook.com. Lisäksi kiinnostaa lääkärit jotka kyseistä vaivaa hoitavat pk-seudulla, siitäkin saa laittaa meiliä, ettei tarvitse ns sikaa säkissä ottaa korvalääkäriä valitessa :)

    • Anonyymi

      Kyllä olet reilu ja sydämellinen kun jaat keinoja selviytyä tästä huimaus/ äänen kaikuminen päässä. Ohjeesi ovat hyvin loogisia, eivätkä liian vaikeita toteuttaa. Huomaan omassa syömisessä ja juomisessa korjattavaa. Kiitän sydämestäni näistä ohjeista! En ole käynyt lääkärissä vaivan vuoksi, ensin kokeilen opastustasi! Kevät terveisin Arja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      414
      4238
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      236
      2090
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1550
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1367
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1039
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1025
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      132
      995
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      238
      992
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe