Keväällä oli keskustelu tynnyriperunan kasvatuksesta. Niin nyt minuun iski uteliaisuus,kuinka monella mahtaa olla nyt tynnyriperunaa kasvamassa? Kertokaa ihmeessä!
montako tynnyriperunan kasvattajaa
5
461
Vastaukset
- rengasperuna
Laitoin vanhat corsan renkaat pottumaaksi tämän keväisen keskustelun innoittamana.
Ensin kolme siemenperunaa renkaaseen ja lisäsin multaa ja renkaita sitä mukaa, kun varret kasvoivat. Laitoin monenkertaiseksi taitettua sanomalehteä sisäpuolelle, ettei multaa turhaan mene renkaan sisälle.
Vielä ei tiedä lopputuloksesta, kun ei ihan vielä viitsi purkaa rakennelmaa. Lehdet ja varret kasvaa ainakin rehevästi. - Mansikki`´
Itsellä siis perunat kasvaa sanomalehtien ja ruohokatteen alla ja ämpärissä.Sanomalehtiä kävin jo kärsimättömänä kohottelemassa ja näkyi siellä pottuvarpaan kokoisia perunoita, ei kylläkään sillä silmäyksellä montaakaan. ämpärin oon sentäs jättänyt kaivelemisilta rauhaan, vaikka teki mieli sieltäkin kurkata kasvun etenemistä. Jotenkin luulen ettei sieltä mitään tule, koska ämpäri kovin kevyt:(
- Perseensuti ""
Hyh sitä hajua kun aloin tarkastamaan onko siellä pottuja. :/ Liikaa vettä...
- Mansikki`´
Täällä taitaa taas olla ämpäri tyhjää täynnä,kosken ole juurikaan kastellut,vaikkakin perunanvarret on kyllä pystyssä ja kukkineetkin...mutta en tosiaan ole pahemmin vettä koko kesänä antanut ja ovat sateelta suojassa katoksessa.
Sanomalehtien alla muhivat perunat olivatkin tosi hikisen oloiset,niitäkään en ole kastellut pahemmin, pelkäsin nimenomaan että mätänevät.
Kokeileppa Perseensuti"" uusia perunoita jouluksi, jossain laatikossa sisätiloissa.Itse aion laittaa laatikon autotallin hyllylle ja katsoa mitä sieltä kehkeytyy.Hullu puutarhuri ei keskeytä kokeitaan edes talveksi=) - pienviljelijä
Mansikki`´ kirjoitti:
Täällä taitaa taas olla ämpäri tyhjää täynnä,kosken ole juurikaan kastellut,vaikkakin perunanvarret on kyllä pystyssä ja kukkineetkin...mutta en tosiaan ole pahemmin vettä koko kesänä antanut ja ovat sateelta suojassa katoksessa.
Sanomalehtien alla muhivat perunat olivatkin tosi hikisen oloiset,niitäkään en ole kastellut pahemmin, pelkäsin nimenomaan että mätänevät.
Kokeileppa Perseensuti"" uusia perunoita jouluksi, jossain laatikossa sisätiloissa.Itse aion laittaa laatikon autotallin hyllylle ja katsoa mitä sieltä kehkeytyy.Hullu puutarhuri ei keskeytä kokeitaan edes talveksi=)Ei voi sadolla trossata...mutta ensi vuonna uudelleen. Lisää voimaa ja tiiviimpää multaa/hiekkaa pönttöön, jotta varrestakin saisi mukuloita kasvamaan...nyt tuli kokeiltua tommosella kukkamulla, joka ei oiken tiivistynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18613767
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402873Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3731714Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525