Päivän piristeet!!!! K18

Lilja -82

Juutalainen David oli tullut Juhannuksena lappiin yöaurinkoa ihailemaan.
Illansuussa paikallinen Aslak vei hänet saunomaan.
Alastomina lauteilla ollessa David totesi Aslakille:
- "On näemmä sinutkin ympärileikattu"
Tähän Aslak totesi vakaasti:
- Meilläpäin tätä kutsutaan luonnolliseksi kulumiseksi"

-------------------------------------------------Mies riiteli ankarasti vaimonsa kanssa. Vaimo väitti, ettei mies ole ollenkaan empaattinen: "Mitä sinäkään minun murheista tiedät. Sinä et edes tiedä, millaisia voivat olla synnytystuskat!" vuodatti vaimo.

Debatti loppui sillä erää siihen, mutta mies otti itseensä ja lähti lääkärin pakeille kyselemään,millä voisi synnytyskipuja simuloida. Lääkäri totesi sen olevan helppoa, pitäisi vain nauttia puoli litraa risiiniöljyä ja tukkia peräaukko tulpalla. Kaveri meni kotiinsa apteekin kautta, latoi risiiniöljyn naamaansa, asetti tulpan paikkaansa ja istui sohvalle kuulostelemaan. Aluksi ei tuntununt kuin hieman höntiltä, risiiniöljy vain velloi mahassa. Parin minuutin kuluttua vatsa alkoi kurista,muttei vieläkään oireillut. Puolen tunnin kuluttua alkoi tapahtua. Hirvittävä kipu vetäisi miehen kaksinkerroin.

Välillä hellitävä ja taas iskevä tuska koetteli uudestaan ja uudestaan. Mutta mies oli päättänyt olla hellittämättä. Tulpan hän piti paikallaan. Miehen kärsimystä lisäsi se,että oli kuuma kesäpäivä ja
lämpötila kerrostaloasunnossa oli kivunnut lähemmäs kolmeakymmentä astetta.

Hikoileva, vatsaansa poteva, kiemurteleva aviomies alkoi riisua vaatteitaan toivoen olonsa viilennyksestä helpottavan. Vaatteiden vähennys ei kuitenkaan auttanut, vaikka lopulta hän oli
kelteisillään. Polttava, repivä kipu alavatsassa vain paheni ja sai alastoman miehen astumaan parvekkeelle, toivottavasti hieman viileänpään ilmaan.

Tuskasta kumaraisena, hikisenä, kituvana, tulppa persiissä hän alkoi hypellä edestakaisin toivoen saavansa aikaan viilentävää ilmavirtausta.

Ilman tulosta.

Yhä paheni.

Kerrosta alenpana samassa talossa sattui asumaan posetiivin soittaja. Posetiivarilla oli tietenkin apina, jota pidettiin soittokeikoilla mukana pitämässä kolikkomukia.

Kyseinen apina oli myös parvekkella ja alkoi ihmetellä mesomista yläkerrassa. Ketterästi apina silppasi syöksytorvea ylös synnytystuskia kokeilevan miehen luo. Mies oli selin apinaan, eikä tätä huomannut. Apina pisti merkille tulpan, joka pilkotti miehen takapuolessa. Apina oli koulutettu keräämään markkoja, joiden pyöreä muoto muistutti sen mielestä paljonkin kolikkoa. Niinpä apina kurotti kättään kohti juuri tuskasta taipuvaa miestä ja nykäisi tulpan irti.

Tavaraa tuli tuutin täydeltä. Apina lensi selälleen parvekkeelle aivan uitettuna. Hölmistynyt mies katsoi selkänsä taakse ja huomasi märän eläimen sekä totesi: "Ruma sä olet kuin perkeles ja yltäpäältä paskassa, mutta tuu rakas isin syliin!"

-------------------------------------------------
Mustalaiset valittivat YLElle, että heitä käsitteleviä ohjelmia tulee
televisiosta liian vähän.
Niinpä syksystä alkaen Poliisi-TV tulee kolmesti viikossa.

-------------------------------------------------
Kaksi laihialaismiestä kohtasi toisensa kylänraitilla.
- Sääkös se olit, joka pelastit mun poikani hukkumasta eilen, toinen kysyi.
- Joo, mää se olin.
- No sitä mää vaan että missäs sen pipo on?

-------------------------------------------------
Laihialaisisäntä oli kuollut. Hänen perillisensä tuumivat, että kaipa heidän täytyy laittaa jonkinlainen kuolinilmoitus lehteen, mutta siitä on tietenkin tehtävä mahdollisimman lyhyt ja halpa. Niinpä he päättivät panna lehteen vain yhden rivin ilmoituksen, jossa luki "Matti Möttönen kuollut".
Mutta kun he veivät ilmoitusta lehteen, he saivat kuulla, että samaan hintaan he saisivat vielä toisenkin rivin. He päättivät, että totta kai pannaan lisää tekstiä, kun kerran ilmaiseksi saadaan. Jonkin aikaa he miettivät sopivaa tekstiä, mutta lopulta he pääsivät yksimielisyyteen.
Näin seuraavan päivän lehdessä oli kahden rivin ilmoitus, jossa luki: "Matti Möttönen kuollut. Myydään mopo."

-----------------------------------------
Helsinkiläinen playboy oli matkustanut Lappiin. Jo ensimmäisenä iltana hän oli saanut houkuteltua lappalaistytön hotellihuoneeseensa. Etelän mies sai tytön hyvin uteliaaksi.
- Kuule, tyttö sanoi, - kertoisitko mikä se on se penis, josta etelän tytöt aina niin vouhottavat.
- Minäpä näytän sinulle! playboy sanoi suurieleisesti aukaisten vyönsä ja pudottaen housunsa.
- Ooh! tyttö huudahti silmät suurina. - Sehän on ihan kuin kulli mutta paljon pienempi!

-------------------------------------------------
Pohjanmaalla oli ollut häät. Sulhanen ja morsian lähtivät hääpaikalta kaksin hevosreellä kohti uutta kotiaan. Matkan alussa kuitenkin kävi niin, että rekeä vetävältä tammalta pääsi pieru.
- Ensimmäänen kerta, tokaisi sulhanen.
Kun oltiin matkan puolivälissä, paukautti tamma toisenkin päästön. - Tooinen kerta, sanoi mies.
Kun oltiin jo lähellä määränpäätä, noustiin raskasta ylämäkeä. Tamma kiskoi voimiensa takaa rekeä ylös. Ja silloin jälleen kuului äänekäs törähdys tamman peräpäästä.
- Kolmas kerta, mies sanoi ja pysäytti reen. Sitten hän otti penkin alta kirveen, asteli hevosen luo ja iski sen kuoliaaksi.
- Sinähän oot ihan kahjo, kun tuollain menet hevosen tappamahan, nuorikko kävi moittimaan. - Tairat olla ihan hullu koko miäs!
Mies katsoi vaimoaan silmiin ja sanoi: - Ensimmäänen kerta.

-------------------------------------------------
Lupaus v. 2008: Alkoholia vain päivinä, jotka alkavat t:llä!! Eli tiistaina, torstaina, tänään, toissapäivänä, työpäivinä, tulevina päivinä sekä tunnuntaina!!
-------------------------------------------------

1

16122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niko3

      pikku kallea koski päähän.hän huomasi pöydällä tabletin.no hän luuli että se on burana.pikku kalle otti sen.illalla hän meni saunaan ja katsoi penistä.hän huudahti miten tämä on kasvanut näin paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1822
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1469
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1170
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      268
      961
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      932
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      885
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      826
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe