Asuntojen hinnat R O M AH T A VA T

A.P

Näin se alkoi viimeksikin. Ensin yksiöt halpenevat ja kohta puoleen se vaikuttaa muihinkin. Nyt yritettävä oma myydä äkkiä jos vaikka kerkiäiisi.Huh huh.

57

10738

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ESA

      Näin varmasti tulee käymään, kysehän on vain siitä miten pian ja rajusti muutos tapahtuu. Varmaa on, että siinä vaiheessa kun korkotaso on kääntynyt nousuun ja saavuttaa edes pitkäaikaisen keskiarvon mukaisen 5% tason asuntoja on huima määrä myynnissä enemmän kuin kysyntää löytyy. Parin viime vuoden rakentamisen vauhdin ja kustannusten maksajiksi joutuvat yli-innokkaat ostajat jotka ovat ottaneet suuria asuntolainoja. Ikävä tilanne kun myynnin jälkeen on jäljellä vielä huima kasa velkaa..

      • Jarru

        Hienoja uutisia palkansaajille. Se että korot lähtevät nousuun tarkoittaa samalla maailmantalouden piristymistä. Siitä taas seuraa enemmän työpaikkoja ja korkeampia palkkoja. Mielenkiintoisempaa on seurata pankkien marginaalien kehittymistä. Suomessa asuntolaina on EU maiden halvinta ja kuitenkin viitekorot on samat jokaisessa maassa. (lähde Kauppalehti Optio) Esimerkiksi uuden asuntolainan korko Suomessa on 2,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin Ranskassa. Onko meillä täällä noin paljon tehokkaammat pankit vai kilpailevatko pankit itsensä hengiltä?

      • Vanhempi suunnittelija
        Jarru kirjoitti:

        Sampo-Pankin myynti tarkoittaa juuri tuon hengiltä kilpailun lopputulosta. Säästöpankeista joillakin on korkeammat marginaalit ja lainat käyvät kuitenkin kaupaksi. Pienissä säästöpankeissa palvelualttius voi olla ratkaiseva tekijä. Ainakin minulle on noin.

      • Jarru
        Vanhempi suunnittelija kirjoitti:

        ihan rauhassa. Pankkipalvelut siirtyvät yhä enemmän verkkoon ja samalla kustannukset pienenevät. Siten myöskin pienemmillä marginaaleilla pankit tulevat toimeen. 0,5 prosenttia on kipupiste ja sen pankit vielä kestävät. Enemmänkin luulen, että Suomi on edelläkävijä pankkiasioissa ja muu Eurooppa tulee perässä omaan rauhalliseen tahtiinsa.

      • Sami

        Suomessa suurin osa maksuliikenteestä tapahtuu sähköisesti pc:llä ja maksuautomaateista... Kuvitelkaa jenkeissä lähetellään viläkin shekkejä laskun maksua varten, sehän on järettömän kallista.

      • Kilpailuttaja
        Vanhempi suunnittelija kirjoitti:

        Sampo-Pankin myynti tarkoittaa juuri tuon hengiltä kilpailun lopputulosta. Säästöpankeista joillakin on korkeammat marginaalit ja lainat käyvät kuitenkin kaupaksi. Pienissä säästöpankeissa palvelualttius voi olla ratkaiseva tekijä. Ainakin minulle on noin.

        Itsekin pidän oman pankkini palvelua hyvänä, enkä ole sitä toiseen vaihtanut.

        Pyydän kuitenkin vuosittain tarjoukset lainojen siirroista parista halvaksi itseään mainostavasta pankista. Saatuani omaa pankkiani halvemmat tarjoukset menen tarjousten kanssa omaan pankkiini neuvottelemaan heidän hinnoistaan. Aina ovat suostuneet tiputtamaan lainojeni korkomarginaalin muilta saadun markkinahinnan mukaiseksi.

        Oman tutun pankin hyvä palvelu ja markkinahinta ovat siis helposti yhdistettävissä.

    • Kari

      Myin omani ja nyt odottelen vuokralla.

      • maksimi1

        10 vuotta on mennyt. Vieläkö odottelet?

    • Sami

      Itsellä ei ole tarvetta vaihtaa asuntoa varmaan seuraavaan 20 vuoteen, joten eipä paljon purista missä hinnat heiluu... ja jos hinnat laskee niin suurempaan vaihtajathan siinä hyötyy... pienempään vaihtajat taas häviää...

    • Tom

      Sillon minä ostan 3-4 asuntoa ja pistän ne vuokralle, vuokralle tulijoitahan sillon riittää!

      • Sami

        Tälläkin hetkellä vain alkaa olla vuokralaisen markkinat, huonokuntoisia asuntoja ei huoli kukaan, ei edes halvalla. Tämä johtuu siitä että omistusasuminen on kannattavampaa matalien korkojen vuoksi. Jos asuntojen hinnat lähtee laskuun, niin vuokralla asuu vain ne jotka eivät itse maksa vuokriaan... ja niitä vähemmän pörrää yksityisten vuokra-asunnoissa.

      • Jarru

        Hauska logiikka. Asuntojen hinnat laskevat --> ihmiset siirtyvät asumaan vuokralla?

    • Ostaisin, jos...

      Niin se on, että myyjä pelkää hintojen romahtavan, ostaja nousevan. Nyt tuntuu olevan ostobuumi kiivaimmillaan. Rt-asunnot menee heti, eikä niitä edes tarjota tarpeeksi, valittavat välittäjät. Pari viimeisintä tarjolla ollutta mulle sopivaa on viety nenäni edestä, kun jäin jahkaamaan hinnasta. Joten eiköhän se nousu jatku vielä.

    • Mestari

      Jälleen viimeisen 3 kk:n aikana hinnat ovat vaan nousseet. Korkotaso pysyy alle 3%:n seuraavat 5 vuotta. Nyt kaikki vaan asuntoja ostelemaan

      Toki vajaan 10% väliaikainen pudotus on mahdollinen

      • Joopajoo

        Sama tulee käymään kuin pörssiosakkeiden kanssa. Eläimellinen huuma osakkeiden perään ja sitten tulikin romahdus ja se touhotus loppui vähäksi aikaa. Tosin, nousee ne sieltä kuitenkin taas korkeammalle 10 vuoden sisällä...

      • samaa
        Joopajoo kirjoitti:

        Sama tulee käymään kuin pörssiosakkeiden kanssa. Eläimellinen huuma osakkeiden perään ja sitten tulikin romahdus ja se touhotus loppui vähäksi aikaa. Tosin, nousee ne sieltä kuitenkin taas korkeammalle 10 vuoden sisällä...

        Olen täysin samaa mieltä. Jos 40-luvun lopun ja 50-luvun alun talojen hintahaarukka on 100000-200000 euroa, niin kyllä jokainen täysijärkinen pystyy miettimään ovatko tuollaiset talot hintansa arvoisia. Samanlaisia taloja olin itse purkamassa 80-luvun lopussa uusien tieltä, koska silloin tuollaisille taloille ei laskettu olevan mitään arvoa.

      • Mestari
        samaa kirjoitti:

        noin yleisellä tasolla, tietenkin voi jollain tietyllä alueella tippua sikahintaisten kerrostaloasuntojen hinnat tippua vaikka 30-40%...

        Jos asuntojen hintojen kehitystä vertaa pörssiin, niin hintojen olisi pitänyt lähteä alas jo ajat sitten, pörssilaskuahan on kestänyt jo yli 3 vuotta, sitäpaitsi tuollaista tajutonta superhypekuplaa osakkeissa (lähinnä it-ala) ei ole nähty varmaan koskaan, eikä tulla ihan heti näkemään

    • Missä?

      Telian mainoksessakin laulettiin pari vuotta sitten: "Ihmineen on yksilöö, antakaa yyksiöö!"

      Nyt se on siis tulossa todeksi!

      Koska tämä ilmaisjakelu alkaa, ja missä se tehdään?

      • Painkiller

        Minäkin odotan innolla tätä suurta romahdusta. Sehän meinaisi käytännössä sitä, että tästäkin kaupungista saisi asunnon lähes ilmaiseksi. Kiva, että sellainen romahdus on tulossa! Jippii!!

    • Painkiller

      Eräät ne jaksavatkin provoilla ja yrittää lietsoa epävarmuutta niihin asunnon ostoa suunnitteleviin, jotka sattuvat näitä palstoja lukemaan. Halvat on huvit....ja säälittävät.

      • bure

        Eli ilmeisesti juuri sinun nilkkaan napsahti. Säälittävä olet itse, jos pidät nykyistä asuntojen hintatasoa oikeana. Tai sitten asut jossain maalla. Mikä onkin toisen viestisi perusteella melko todennäköistä.

      • Painkiller
        bure kirjoitti:

        Eipä napsahtanut, sori vaan. Ja asun kyllä ihan kaupungissa.

        Pysyttele sinä vaan siellä Käpygrillillä.

      • voi bure
        bure kirjoitti:

        Eli ilmeisesti juuri sinun nilkkaan napsahti. Säälittävä olet itse, jos pidät nykyistä asuntojen hintatasoa oikeana. Tai sitten asut jossain maalla. Mikä onkin toisen viestisi perusteella melko todennäköistä.

        jaa taidat olla itse ostamassa mutta ....
        Sillä hinnat heilahtelevat kyllä isoissa kaupungeissa mutta suurimmassa osassa maata, no olkoon sitten maaseutua jos haluat niin, sillä suurin osa Suomen kaupungeista on silloin mielestäsi maaseutua hinnat eivät ole liikkuneet oikeastaan mihinkään. Eikä se heilahtelu ollut 90-luvullakaan mitään merkittävää.
        Kyllä aina hinta asunnolla ja asunnolla on eri kuten on asuntokin.

      • bure
        voi bure kirjoitti:

        No itse asiassa kiertelin tällä paikkakunnalla(Lahti) melkein vuoden omakotitaloja ja kun kävimme katsomassa -83 rakennettua tiilivuorattua mummonmökin hajuista remontin tarpeessa olevaa taloa jonka hp oli 112000 euroa, oli se viimeinen pisara. Remonttia olisi tarvittu ainakin 20000-25000 euroa. Kaikki pinnat olisi pitänyt uusia, samoin sauna ja kylpyhuone olivat alkuperäisessä kunnossa. Puhumattakaan ominaishajusta, ilmeisesti rakenteista johtuvaa. Joten nyt sitten haeskelen sopivaa tonttia ja rakennan samalla rahalla uuden talon, ostakoot noita vanhoja paskoja ne joita kiinnostaa. Ja tottakai viestiketjun aloittajalla oli hieman provosoiva asenne, mutta kyllähän siinä perääkin oli. Tietysti jostain syrjäisemmistä kaupungeista saa asuntoja halvalla, mutta minun ja vaimoni työn takia olisi mahdotonta muuttaa vaikka Kuusamoon, vaikka kuinka mieli tekisikin. No, köyhälle on kaikki kallista ja te ette ilmeisesti lukeudu köyhiin.

      • burelle

        onnea rakennusurakalle ja ennen kaikkea toivottavasti saat toivomasi kustannusarvion pitämään. itselläni on sekä rakentamisen ja remontoinnin suhteen ihan toisenlainen kokemus.

      • Satunnainen vierailija
        burelle kirjoitti:

        onnea rakennusurakalle ja ennen kaikkea toivottavasti saat toivomasi kustannusarvion pitämään. itselläni on sekä rakentamisen ja remontoinnin suhteen ihan toisenlainen kokemus.

        Burea hirvittävästi haittaa jos tuon uuden rakentamiseen uppoaa vähän enemmän varoja kuin vuonna -83 rakennettuun ja nyt remontoitavaan homepommiin. Mitä remontteja sun mielestä 20 vuotta vanhaan alkuperäiskunnossa olevaan taloon joutuu lähitulevaisuudessa tekemään. (olettamuksia)

      • bure
        burelle kirjoitti:

        onnea rakennusurakalle ja ennen kaikkea toivottavasti saat toivomasi kustannusarvion pitämään. itselläni on sekä rakentamisen ja remontoinnin suhteen ihan toisenlainen kokemus.

        Voisitko kertoa minullekin kokemuksistasi? Toimin nimittäin itse rakennusalalla ja tiedän jotain rakentamisesta. Mielestäni juuri alaa tuntemattomat tälläisiä asuntoja ostavat. Esim. mainitsemassani talossa oli ilmalämmitys(uusi tuttavuus minullekin), joka ei todellakaan kuulosta allergiaperheen toivelämmitykseltä. Kuulemma ollut yleinen muutaman vuoden tuohon aikaan. Eli joka huoneessa lattiassa reikä mistä kierrättää sitten lämmintä ilmaa/pölyä ympäri asuntoa. Ilmastointi yleisesti ottaen toimimaton, koska selvä tunkkainen haju havaittavissa.Samoin ikkunat alkuperäiset kaksinkertaiset. Katosta aluskate puuttuu. Lämpöarvot seinissä, lattiassa, katossa eivät lähelläkään uusia normeja. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lisäksi talo sijaitsee kaupungin vuokratontilla. Joten mielestäni minulla on hyvät perusteet sanoa, että todellakin asuntojen hinnat ovat liian korkeat. Mittapuun on pakko olla uusi vs vanha. Ja jos noita vanhoja asuntoja remontoi mieleisekseen, niin äkkiä vanha talo onkin kalliimpi, kuin uusi.

    • Karva

      Korot ovat alhaalla ja kauppa käy!
      Älä näe unta! Tee töitä ja säästä rahaa että saat raukka itelles kämpän.

      • Yrjö

        Nyt helpoin tapa tienata on myydä ja vuoden päästä ostaa !

    • Sulo Vilen
    • 6.9.2005

      ..vituiksi meni sitten tämäkin ennustus....

      terveisin:
      - 6.9.2005 -

    • 4.9.2006

      Ei kuulu, ei näy rommauksia.
      Hinnat nousee vain.

      • 1.2.2007

        Eikä rommausta vieläkään näy. AP sai sentään myytyä "ajoissa"..

      • Ei vieläkään!
        1.2.2007 kirjoitti:

        Eikä rommausta vieläkään näy. AP sai sentään myytyä "ajoissa"..

        Mutta syksyllä 2007 kuulemma rommaa..

      • Aijai.. kun ei vieläkään
        Ei vieläkään! kirjoitti:

        Mutta syksyllä 2007 kuulemma rommaa..

        Syksykin meni, eikä vieläkään. Aina vaan nousua. Mutta jos vaikka ensi keväänä.. kun on taas kovasti ennusteltu.

        Kyllä se sieltä vielä tulee. Olipa hyvä, että saitte myytyä ajoissa.

      • Huh-huh...
        Aijai.. kun ei vieläkään kirjoitti:

        Syksykin meni, eikä vieläkään. Aina vaan nousua. Mutta jos vaikka ensi keväänä.. kun on taas kovasti ennusteltu.

        Kyllä se sieltä vielä tulee. Olipa hyvä, että saitte myytyä ajoissa.

        Onneksi en jättänyt ostamatta "suuren rommauksen toivossa" vuonna 2003.

        Tässä on ehditty itse asiassa vaihtaa asuntoa jo kahteenkin kertaan, ja kummassakin tapauksessa tuli roimasti voittoa. Toki hintojen noustessa myös väliraha isompaan kasvaa, mutta enpä olisi uskonut vuonna 2003 ensiasunnoksi kaksiota ostaessani, että 7 vuoden päästä sitä asutaan jo omakotitalossa ja vieläpä jo puoliksi maksetussa :)

    • naurava rakenta

      päästettyä oikein kunnon selkäkeikkanaurut kun lueskelin noita rommaus juttuja. missähän kari luuraa?

      • Mites nyt suu pannaan

        Nyt vasta alkaa muulitkin huomaamaan, mitä meneillään on... Saas nähdä miten seuraavan viiden vuoden aikana nuo hinnat kehittyy...

        Veikkaan että pientalot (erityisesti maalla / huonolla sijainnilla) menettävät huippuarvoistaan n. puolet.

        Tämä valitettavasti kirpaisee lapsiperheitä eniten, mutta jos on ottanut maltillisen lainan ja ostanut kohtuuhinnalla kodin, toivon että talous kestää..

      • Se oli Huh huh
        Mites nyt suu pannaan kirjoitti:

        Eikös palstalla vielä tänäänkin (syksy 09) vieraile tuo : Huh huh -mies. Sama virsi ollut jo reilut 6 vuotta. Menetetty omaisuus n. 100 000 euron luokkaa - 30 000 (riippuen ostamattoman asunnon koosta).

        Miettikää, 6 vuoden tuhnutus

      • surkuhupaisaa
        Mites nyt suu pannaan kirjoitti:

        Nyt vasta alkaa muulitkin huomaamaan, mitä meneillään on... Saas nähdä miten seuraavan viiden vuoden aikana nuo hinnat kehittyy...

        Veikkaan että pientalot (erityisesti maalla / huonolla sijainnilla) menettävät huippuarvoistaan n. puolet.

        Tämä valitettavasti kirpaisee lapsiperheitä eniten, mutta jos on ottanut maltillisen lainan ja ostanut kohtuuhinnalla kodin, toivon että talous kestää..

        Nyt on sitten hinnat jo 15% yli 2008 loppuvuodesta.

      • muuli...
        Mites nyt suu pannaan kirjoitti:

        Nyt vasta alkaa muulitkin huomaamaan, mitä meneillään on... Saas nähdä miten seuraavan viiden vuoden aikana nuo hinnat kehittyy...

        Veikkaan että pientalot (erityisesti maalla / huonolla sijainnilla) menettävät huippuarvoistaan n. puolet.

        Tämä valitettavasti kirpaisee lapsiperheitä eniten, mutta jos on ottanut maltillisen lainan ja ostanut kohtuuhinnalla kodin, toivon että talous kestää..

        "Nyt vasta alkaa muulitkin huomaamaan, mitä meneillään on... "

        Mitä muulit huomasivat? Aurinko ei enää nousuutkaan 17.11.2008?

        "Saas nähdä miten seuraavan viiden vuoden aikana nuo hinnat kehittyy..."

        Oletko nyt nähnyt tarpeeksi, vai odotteletko vielä sen 6kk joka on aikaa siihen että saat halvalla?

    • ostin 1999

      Vaikka kyse olisi vähän pienemmänkin saunnon romahduksen odottelusta, niin varovaisestikkin arvioiden odottelu on tullu maksamaan yli 100.000€. Ei ole muuten mitään köyhien puhaa.

      Jostan näiden maailmanlopun ennustajien juttuihin uskovia aina riittää.

      Jos silloin kun minä ostin ensiasunnon 1999, moni varoitteli että taisi olla vähän tyhmää ostaa, kun hinnat ovat juuri huipussaan..........

    • juuuuuuuuuh

      Romahtais nyt jo niin pääsis vihdoin tästä vuokrakämpästä. Ei jaksais ikuisuutta ootella.

    • Meille luvattiin!!!

      Mitenkäs? Joko on R O M M A N N U T ???

      Alkaa jo kyrsiä kun laskeskelen 10v odotellessa kerääntynyttä kuittipinoa. Sekin summa olisi maksettu itselle ja arvonnousut päälle jos olisin ostanut ajoissa.. Mitäs kuuntelin varoittelijoita.

    • Pankkitäti

      Voi voi onnetonta. Miten paljon Helsingissäkin on menettänyt tuossa ajassa. Laskeskelin että sadan tonnin asunnolla on tullut
      VEROTONTA voittoa ainakin 5000 eur vuosi? Vähintään??

      Lisäksi valtiolta saadut korkovähennykset, ja korjausavustuksia taloyhtiölle....

      Vuokralainen on ja pysyy köyhänä.
      Ostakaa ihmeessä oma asunto, nyt on
      OIKEA HETKI, EDELLEENKIN

    • rivarissa...

      Ja mitenköhän paljon ovat romahtaneet aloituksesta. Ostin omani puoli vuotta ennen aloittajan kirjoitusta ja hinnat yhtiössämme nousseet 100%. Tarkalleen 97% jos vertaa äskettäin naapurin saatuun hintaan. Saa kyllä rommata ja reippaasti.

    • Temppus

      Vieläkö Kari asuu vuokralla ja odottelee hintojen romahtamista? :D

    • ahnia
    • ....

      Onkos ap ollut nyt sitten jo 9 vuotta vuokralla ja edelleen ilmaisjakelukämppä haaveissa?

      Persaukisuus perityy...

    • Tohtori tuho.

      Velkaisuus periytyy pahiten jopa lasten lapsille jne...

      • tilasto fakta

        Tutkimusten mukaan KÖYHYYS ja HUONO KOULUTUSTASO periytyvät.

        Tutkimusten mukaan köyhyys ja vuokralla asuminen ovat avioeron tärkeimmät ennusmerkit.

        Tutkimusten mukaan alempien sos. luokkien elämäntavat ovat kehnot - vähät varat tuhlataan roskaruokaan, tupakkaan, viinaan ja uhkapeleihin. Eliän ennuste on slevästi lyhyempi kuin hyvin koulutetuilla & toimeentulevilla.

        Siis omat vanhemmat asuvat vuoralla = pahin musta pekka -kortti, mitä ihminen voi käteensä saada. Tulevaisuus tyhjätaskuna on sinetöity.

    • Aivopiereskelijä

      Olet väärässä! Maailmanloppu on siirretty tuonnemaksi, joten joudut asumaan vuokralla vielä pitkään.

    • TuhnuPetteri

      Palataan asiaan vuonna 2024. Sitten ostetaankin OMA asunto kun hinnat ovat romahtaneet

    • voittoa se 50%

      Kupla puhkeaa, pankit kaatuu ja kohta saa isojakin halvalla!

      Konkurssi-Suomi!

      Kannatti odottaa tätä romahdusta!

    • Odotellaan

      Kauan on odoteltu, mutta romahdus on vihdoin täällä. Vain hullu myisi nyt romahduksen aattona, varsinkin jos on odotellut 13 vuotta. Fiksu katsoo pelin loppuun asti.

    • lukihäiriöinen

      Nyt tosiaan joko katuu tai ei.

      Mielestäni olisi suuri hyvin suuri ihme etteikö suomi ja ruotsi ja pohjoismaat kokisi asuntojen hintojen romahdusta,sii romahdusta ei mitään laskua.

      Viime viikkojen aikana on ruotsissa hinnat laskenut nopeasti 5%-10% /hinnat siis viikoista on kysymys.

      Tämä leviää mahdollisesti todennäköisesti suomeen.

      Samalla britanian äänestää eu:sta ja kreikan tilanne ei ole suinkaan ohi vaan sielä on laskenut hinnat 45% ja uusi lasku on nyt tulossa joka olisi olisi vähintään 25%-30% ja ylikin.

      Sitten on vielä muiden maiden lumipallo efekti irtaantuminen eu:sta ja lisäksi todellinen vaara venäjä aukaiseen nyt kesällä rajat pakolaisille jolloin suomi on todellisessa kaaoksessa.

      Lisänä suomessa taantuma josta ei nousta todella pitkään aikaan vaikka kaikki edellä mainitut ei tapahtuisikaan.

      Tilanne muuttuu pahemmaksi ja paljonkin kuin 1930 luvulla.

      • öfödiskäfädis

        Aina on hyviä syitä romahdukseen. Parin kuukauden päästä ei enää kukaan muista yhtäkään niistä. Mutta ei hätää, ainahan tulee uusia syitä. Näin on ollut sen 15 vuotta, jolloin olen silloin tällöin palstaa seuraillut.

        Asunto kannattaa ostaa juuri silloin kun sellaisen tarvitsee. Ei silloin kun joku helvetin indikaattori näyttää ylös tai alas. Asuminen on sellainen hyödyke, ettei asiaa voi mitata pelkästään rahassa. Siksi asumisen hinta ei heilahtele samaan tahtiin kuin esim. pörssi. Lisäksi, jos tarkistelee pitkänajan, vaikkapa 50 vuoden ajanjaksoa, asuntojen hinnat nousevat tasaisesti nimellisesti ja realihinta pysyy jokseenkin vakiona vuosikymmenestä toiseen. Asuntojen hinnat ovat aina olleet tapissa, eli just ja just hankittavissa, tosin nikotellen ja kiroillen kallista hintaa. Markkinat kiskovat sen kuin pystyvät, mutta eivät enempää. Jos hinnat nousevat liikaa, ostajat perääntyvät vuokramarkkinoille, joka johtaa vuokrien nousuun ja se taas houkuttelee takaisin asunnonostohaaveisiin.

        Elämä menee todella säätämiseksi, varsinkin jos on perhettä, pyrkiessä kyttäämään parasta ostoajankohtaa. 10-20% alennus voi olla hyvinkin mahdollista, mutta kuinka vaikeaa on osua juuri siihen (osumisen sitäpaitsi näkee vasta jälkikäteen eli milloin _olisi_ pitänyt ostaa) ja parin vuoden vuokrat syö hyödyn kokonaan.

        Lisäksi, jos asuntojen hinnat laskevat, taloudessa on ongelmia ja omatkin ostomahdollisuudet ovat silloin useimmiten jäissä.

        Eli vaikeata on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe