lutikka vieraana

luru lude

Ollaan asuttu reilu vuosi vanhassa 60-luvun kivitalossa ja tällä viikolla syy tänä syksynä tulleeseen kutiavaan ihottumaan selvisi.Lutikat eli luteet.
Sängyt on viskattu pihalle, ensimmäiset omat myrkytykset tehty ja tulossa on torjuntafirma jatkamaan.
En toivoisi tätä kellekään.Paskaseksi tätä kotia ei voi kukaan sanoa,remonttikin tehtiin vuosi sitten.Onko kellään tätä riesaa ollut ja selviääkö näistä koskaan?Mitä toimenpiteitä myrkytysten lisäksi?Kaikki vaatteetkin kaatopaikalle?

140

86554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 50 ja 60 luvulla

      hyvin yleisiä ja kyllä niistä myrkyilla eroon pääsi.

      Vaatteet vain tuuletetaan ja pestään, ei niitä hävitetä.

      Lutikat puree ja syö verta ja niitä löytyy elävinä jos syy on niissä?

      • luru lude

        kyllä ne luteita on,tuholaisfirma vahvisti asian.50-luvulla sai käyttää ddt:tä jolla niistä pääsi.Eu on kieltänyt myrkyt jolla pääsisi kertalaakista eroon lutikoista.Edelleenkin kysyn onko jollakulla ollut näitä ihastuttavia petikumppaneita?

      • helvetti lähes takanapäin
        luru lude kirjoitti:

        kyllä ne luteita on,tuholaisfirma vahvisti asian.50-luvulla sai käyttää ddt:tä jolla niistä pääsi.Eu on kieltänyt myrkyt jolla pääsisi kertalaakista eroon lutikoista.Edelleenkin kysyn onko jollakulla ollut näitä ihastuttavia petikumppaneita?

        Luteista pääsee helposti eroon. tehokkain keino on soittaa välittömästi myrkytysfirma paikalle ja pyrkiä nukkumaan asunnossa mahd vähän. sängyt joutuu toisinaan hävittämään, mutta myrkytysfirmat saaavat kyllä lutikan kuolemaan niistäkin. uusia sänkyjä ei kannata hankkia ennenkuin lutikat ovat "varmasti poistuneet talosta." vaatteet pitää vain pestä ja säilyttää mielellään muualla kunnes lutikat on tuhottu.

      • AsiaanPerehtynyt

        Yhä torjunta on samaa kun aikaisemmin. Aineet on vaan muuttunut turvallisemmiksi. Torjujan pitää vaan tietää mitä tekee. On firmoja jotka ei tiedä ja sitten leikitään lämpöleikkejä ( vanha kansa vei sängyt saunaan tai polttivat joten tätä jotkut yrittää ” myydä” mielikuvitushintaan).
        Ongelmaa tuottaa se että monet ei osaa töitään ja asiakkaat joutuvat kärsimään.
        Oikeasti lude kuolee ja homma rauhoittuu hyvin nopeasti oikealla ammattilaisella. Siinä ei tarvita lämpöä eikä suuria puheita.

      • Anonyymi

        Lutikat viihtyy kyllä puhtaissakin kodeissa. Ei ne syö " paskaa" vaan verta ja sitä on myös sulla

    • luulen ma

      Kaikenlaiaet ötökät ja öttiäiset ovat lisääntyneet yleistyneen kaukomatkailun takia. Esimerkiksi kaukoidän kohteissa löytyy lähes kaikki mahdolliset loiset, mitä on suomessa luultu jo kymmeniä vuosia sitten hävinneiksi kodeista. Ötökät liikkuvat helposti ja tehokkaasti matkatavaroiden mukana. Edellinen asukas on voinut tuoda ne mukanaan asuntoonne ja saitte ne kaupan päällisiksi. Onneksi ammattilaiset saavat ne häädettyä, mutta maksaahan se lysti tietenkin.

    • sisukas veitikka

      Ensinnäkin apua löytyy eteläisessä suomessa www.torjunta.fi

      Lude on nykyään tuliainen matkoilta.
      Se saattaa myös asustella talossa hiirien, rottien tai vaikkapa lepakoiden loiseläjänä.

      Ihminen kuitenkin nykyään usein tuo sen ulkomailta tullessaan.
      Kun se on tullut mukana , niin ei ole yhdentekevää, että miten sitä torjutaan.

      Pakkanen tappaa luteita muistaakseni -18 astetta muutamassa tunnissa.
      Jos ulkona on siis pakkanen niin sinne vaatteet, sängyt ym. vaikka vuorokaudeksi.Myös pakastin käy tähän.Vaatteet pussiin ja pakastimeen. Kuolee kaikki muutkin pölypunkit ym. samalla.
      Sänkyä ei kannata pakastimeen laittaa sillä se ei taida mahtua sinne.

      • Anonyymi

        Kylmäkontti voimavirralla ja tavarat viikoksi kylmenemään.Jauhetta lattialistoihin koko matkalta annetaan olla kauan.Uusissakin taloissa lude löytää tiensä.vähintäin -18,jotta ongelma saadaan pois.

    • romahduksen partaalla

      Mulla alkoi alkusyksystä ilmestyä kehoon eri puolille kummallista "ihottumaa"/näppyjä. Ravasin lääkärissä ja kukaan ei keksinyt ajatellakaan, että kyseessä ovat luteet, ennen kuin itse näin sattumalta muutamia kertoja punaisia ötököitä seinällä ja verhoissa. Netissä surffasin ja karmea totuus paljastui joulukuun lopulla. Myrkyttäjä on käynyt kolmesti. Sängyt menossa hävitykseen, tällä hetkellä muovitettu täysin. Uusi sänky tilattu. Kuukausi olohuoneen lattialla alkaa näkyä. En ole nukkunut kuukauteen yhtään yötä kunnolla, herään monesti yöllä tarkistamaan, onko ylimääräisiä oleskelijoita vuoteessani sekä näen jatkuvasti painajaisia. Kellään mennyt mielenterveys pahasti sekaisin? Itse alan muistuttaa hermorauniota, joka reagoi vainoharhaisesti jokaiseen hippuseen lattialla tai olemattomaan kutinaan iholla.

      Meillä on pesty jo osa vaatteista 50 tai korkeammassa lämpötilassa, jos vain pystyy. Petivaatteet ovat käyneet vähintään 60 pesut. Pakkasia odotellaan kovasti, jotta saisi kaiken mahdollisen kantaa ulos.

      • syyhyäkö

        noin 2 kuukautta asunut tässä uudessa kämpässä ja nyt on alkanut ilmestyä punaisia kutiavia läikkiä/pisteitä eripuolille kehoa. tänään kävin lääkärissä ja noheva mies sanoi että kyseessä olisi syyhy..
        en kumminkinkaan usko tätä koska kaikki merkit täyttävät luteen tuntomerkit. sänkyyn on ilmestynyt tummia läikkiä ja pieni nokare tummaa tavaraa. kun nukuin toissaviikonloppuna reissussa puhtailla lakanoilla ei mitään oireita aamulla ollut.
        myös viime viikolla käteen ilmetyneet läikät ovat jo ehtineet kadota.
        kumpi vastaan kampi. mieli alkaa oleen jo todella turhautunut!

      • Anonyymi

        Hei.syyskuussa mulla oli lutikoita.mistä.no joo sitä ei saa koskaan tietää.sen jälkeen 2kk ok.sit se pelko kammo psyykkeensekoilu alko.3 x yössä petin tarkastus jne.sain lääkitystä,mutta liian rajua.nyt ns.elävien kirjoissa,mutta silti katse harhailee pelosta.kiitos

    • Harmittaa

      Ihmetellään kovasti, mahtaako meidänkin huushollista vielä löytyä luteita. Oireita on ollut jo jonkin aikaa 6-vuotiaalla pojalla. Iholle on ilmaantunut hyttysenpureman tapaisia läiskiä, jotka raavituttavat kovasti. Eräänä iltana poika istui sängylleen ja isä luki iltasadun. Kun menin toivottomaan hyvää yötä, pojan iholle oli ilmaantunut näitä paukamia. Voiko puremista tapahtua yölampun valossa ja huomaamatta? Meillä vanhemmilla paukamia on ollut ainoastaan jaloissa. Ötököitä ei ole näkynyt. Sen sijaan tässä 50-luvun talossa on niin pitkään kuin muistan tapeteille ilmestynyt r u s k e i t a tahroja, kuin roiskunutta kastiketta tai verta (kääk). Olen epäillyt perhosia. Ullakolla pesii lepakoita, minkä loisia luteet tietojen mukaan ovat. Ja me nukutaan yläkerrassa.

    • Kirpparisänky

      Ostimme mökille kirpparilta kaksi hyväkuntoista runkopatjaa. Nyt ilo himmeni, kun siskolikka alkoi pelotella, että niissä voi olla luteita. Sängyt ovat ulkovarastossa tulevien säiden armoilla - odotellaan siis pakkasia. Mutta jos ei tule 18 asteen kylmyyttä, niin häviävätkö mahdolliset loiset pitkään varastoituna 5-10 asteen pakkasessa? Ja eikös elukat tarvitse ravintoa ja kuolevat senkin puutteeseen? Säilyvätköhän munat elinkelpoisina montakin kuukautta? Miten voin varmistua, että peti on pöpötön ennen kuin vien sen mökille nukuttavaksi?

      • liiperi

        Voi että tuntui uskomattomalta huomata, että joku muukin painii saman ongelman kanssa kuin me!
        Meiltä löytyi myös lutikoita viime kesänä ja olemme itse yrittäneet hätää niitä talostamme. Tosin nyt on päätetty, että jos vielä ötököitä löytyy, silloin soitamme hyönteisfirman paikalle.
        Elikkä meilläkin lutikoita löytyi ensin lasten sängyistä. Pesin petivaatteet, pakastin peitot ja patjat, myrkytin raidilla ahkerasti. Toivoin lutikoiden tulleen sänkyyn kissan mukana, jonka tiesin nukkuneen aitan ullakolla, jossa on myös lepakoita... Kuukausi meni ok, kunnes löysin purema jälkiä myös itsestäni. Silloin pimahti. Soitin Rentokill firmaan ja kuulin kuinka kalliiksi homma tulee ja kysyin ensiapua, mitä kotona voi tehdä itse. Näin toimimme:
        Kannoimme lasten sängyt pihalle (ovat siellä vieläkin) ja veimme kaikki petivaatteet ja yleensäkkin kaikin huoneesta irti lähtevän SAUNAAN. Sillä pari tuntia 70-80 asteisessa saunassa tappaa myös lutikat. Myös omat runkopatjat raahasimme yläkerrasta saunaan. Ja pidimme niitä siellä aika pitkään, että kaikki sisuksetkin kuumenisivat. Sitten pesin ja hinkkasin kaikki paikat yrittäen löytää näitä ruskeita laikkuja, joka paljastaisi lutikoiden pesäpaikat. En kylläkään löytänyt, vaikka ohjeiden mukaan irroittelimme myös listoja ja sähkörasioiden kansia, varsinkin ihmisten nukkumapaikkojen PÄÄPUOLESTA, lutikat kuulema tykkäävät erioten olla lähellä ihmisen yläpäätä?!? Sitten myrkytin reilusti Raidilla, joka koloseen suhuutin ihan antaumuksella. Ja nyt kun olemme lähteneet viikonlopuksi pois kotoa, olen aina raidittanut koko yläkerran reilusti. En tiedä onko siitä hyötyä, auttaako raid (hyönteisfirman mies ei kyllä kovin uskonut aineen tehoon) mutta oman mielenterveyden kannalta se on ollut kait tärkeintä. Ainakin tuntuu, että jotain tekee...
        Talven aikaan en ole löytänyt meiltä puremajälkiä. Muutaman lutikan kylläkin, mutta hyväuskoisena uskon niiden olevan kuolleita, sille ne ainakin näyttivät. Laitoin purkkiin, ja teippasin sinetin, eikä nuo ole liikkuneet koko aikana...
        Totisinta totta lutikka ongelma meidän talossa kuitenkin on sillä kävin vähän aikaa sitten katsomassa lasten sänkyjä ulkona ja sieltä sängyn pohjalta löytyi kymmenkunta lutikkaa kuolleena, kun olivat lähteneet pakkasen pakottamina liikkeelle.
        Vieläkään ei voida hengittää vapaasti, on ihan hysteerinen olo ja tutkii nurkkia. Helppoa lutikoista eroon pääseminen ei ole. Rentokillin mies sanoi, että kaikille muille elukoille he antavat takuun, paitsi lutikoille koska ovat niin sitkeitä ja elävät tosiaan listan rakosessa jopa 8kk ilman ravintoa.
        Meille epäilen lutikoiden tulleen ullakolta lepakoiden loisina. Meillä on vanha talo ja ollaan ihmeissämme, miten saamme estettyä lepakoiden pääsy ullakolle. Nekun tarvitsat vain 1cm kolon, mistä räpistellä sisälle ja tälläisessä vanhassa talossahan niitä koloja riittää...Eli onko vinkkejä lepakoiden häätämiseksi?
        Edelleen jäämme seurailemaan tilannetta, en tiedä milloin tämä ahistus helpottaa. Tiedänkin juttuja lukiessakin alkoi kummasti taas kutitella joka puolelta... ;)

      • FRWD
        liiperi kirjoitti:

        Jos haluatte nukkua rauhassa laittakaa moskiittoverkko sängyn päälle ja tunkekaa reunat vielä sängyn ja patjan väliin.

        Ei raid ja muut suikutettavat myrkyt luteisiin tehoo.

      • Anonyymi

        Ei nykyisin kannata ostaa käytettyjä huonekaluja on olemassa usein lutikkaongelma.

      • Anonyymi

        Ei kannata ostaa käytettyjä huonekaluja lutikkavaara suuri

    • liiperi

      Ajattelin vain kysyä, mitenkä teillä on tuo lutikan poisto urakka edennyt, onko tehty monta myrkytystä ja mistä sen tietää että ne ovat VARMASTI talosta poistuneet???? Itse epäilee jatkuvasti kodin "puhtautta", vaikka lutikoita ei löydykkään.

      • hommeli

        mulla. ensin niitä oli poikakaverilla. sitten mutsilla ja eilen löysin yhden mun housuista. välittömästi heitin lakanat pesuun ja imuroin sängyn mutta ei niitä muita näkyny?? ei helevetti. mutsi on ollu jo 1kk evakossa. tää on niin veemäistä

      • liiperi
        hommeli kirjoitti:

        mulla. ensin niitä oli poikakaverilla. sitten mutsilla ja eilen löysin yhden mun housuista. välittömästi heitin lakanat pesuun ja imuroin sängyn mutta ei niitä muita näkyny?? ei helevetti. mutsi on ollu jo 1kk evakossa. tää on niin veemäistä

        Onko teillä vielä noin näkysällä lutikoita, vaikka on käynyt myrkyttäjä? Vai kävikö? Minä on ole löytänyt meiltä nyt yhtäänä ötikkää, mutta lapsilla on erilaisia punoittavia näppyjä silloin tällöin ja en yhtään osaa sanoa mistä ne tulevat. Lapsilla kun noita nirhaumia tulee muutenkin. Mutta hysteria nousee kun sellaisen näkee. Ja minä en ainakaan ole osannut puhua asiasta kenellekkään, jotenkin se on kuitenkin niin etova juttu. Siksi kait sitä kaipaa kovasti muiden kommentteja ja kokemuksia täällä.

    • hermot menee!!

      No nyt niitä tuli mullekin... oon ihmetellyt jaloissa olevia näppyjä ja tänään sitten tein löydön... luteita löytyi sänkyn pohjan alta. Soittelin apua tähän ongelmaan ja netistä oon kateellut tietoa. Raidilla on myrkyttänyt nurkkia ja sänkyä, nitistellyt elävältä noita hittolaisia. Pyykkiä olen pessyt, ootteko oikeesti pesseet kaikki vaatteenne kaapista tän takia? Onko ketään päässyt luteista eroon omin keinoin, auttakaa pliis?

      • tamperelainen nyktofobi

        Heräsin itse tänään aamuyöstä liikkeeseen tyynyn vieressä. Lutikkapa se siellä, asia varmistui aamusella netistä. Huhhuh. Olinkin jo ihmetellyt Intian reissun jälkeen kummallisia kutiavia laikkuja naamassa.

        No kuitenkin, useammassa paikassa verkossa luki, että Cooper-aerosolin pitäisi hoitaa homma. Katsellaan. Hain purkin tänään niin myöhään K-raudasta, etten ehtinyt myrkyttää kuin makuuhuoneet tämän päivän puolella ja olen nyt evakossa olkkarin puolella. Kuulemma luteet tarvitsevat vähintään pari käsittelykertaa. Huomenna tositoimiin. Lupaan kertoa kokemuksistani täällä jonkun ajan kuluttua.

        Meillä kyseessä on kuitenkin kerrostalokämppä. Pitäisikö siis varmuuden vuoksi soitella taloyhtiölle ja tilata käsittely ainakin kaikille samaan rappuun?

        Ikävältä tämä touhu kyllä kuulostaa. Eipä kai auta muu huomenna kuin alkaa pyykätä. "Hyvää" yötä vain tältä erää muillekin uhreille.

      • liiperin
        tamperelainen nyktofobi kirjoitti:

        Lutikat on kyllä mestareita piiloutumaan, etkä pääse niistä eroon jos niitä päässyt naapuriin, ne kyllä tulevat takaisin! Ja tuo kuumennus on kyllä ihan ehoton juttu, jos vaan voit viedä KAIKKI petivaatteet saunaan.

      • souvi...

        Joo, Cooperia mäkin oon ruiskuttanut sänkyyn ja listoihin missä niitä on asustellut... oon nyt nelisen purkkia suihkutellut ja vielä raatoja on rapissut lattialle sängystä. Luulenpa että heitän sängyn kyllä hel....tiin, en kykene kyllä enään siinä nukkumaan. Evakossa oon kanssa ollut olohuoneen puolella ja näpyt hävinneet. Vaatekaapit tyhjentänyt jätesäkkeihin ja niitä vaatteita sitten pessyt jatkuvasti, tuntuu että tulee hulluksi ton pyykin pesun kanssa mutta eipä muu auta... siis kaikki vaatteet, liinavaatteet, peitot&tyynyt...

        Sitä mä en vaan käsitä että miten mä oon noita tänne makkariini saanut?!

      • uhri minäkin
        tamperelainen nyktofobi kirjoitti:

        Heräsin itse tänään aamuyöstä liikkeeseen tyynyn vieressä. Lutikkapa se siellä, asia varmistui aamusella netistä. Huhhuh. Olinkin jo ihmetellyt Intian reissun jälkeen kummallisia kutiavia laikkuja naamassa.

        No kuitenkin, useammassa paikassa verkossa luki, että Cooper-aerosolin pitäisi hoitaa homma. Katsellaan. Hain purkin tänään niin myöhään K-raudasta, etten ehtinyt myrkyttää kuin makuuhuoneet tämän päivän puolella ja olen nyt evakossa olkkarin puolella. Kuulemma luteet tarvitsevat vähintään pari käsittelykertaa. Huomenna tositoimiin. Lupaan kertoa kokemuksistani täällä jonkun ajan kuluttua.

        Meillä kyseessä on kuitenkin kerrostalokämppä. Pitäisikö siis varmuuden vuoksi soitella taloyhtiölle ja tilata käsittely ainakin kaikille samaan rappuun?

        Ikävältä tämä touhu kyllä kuulostaa. Eipä kai auta muu huomenna kuin alkaa pyykätä. "Hyvää" yötä vain tältä erää muillekin uhreille.

        Joo ilman muuta pitää soittaa isännöitsijälle tai vastaavalle, jotta koko talo tai ainakin kaikki seinänaapuritkin myrkytetään. Meille tuli lutikoita viime syksynä, kun yläkerran asunnossa oli vähin äänin myrkytetty. Kesti puolitoista kuukautta, ennenkuin tajusin mitä ne hemmetin kutiavat paukamat ovat. Olen vielä atoopikko, että en kummallisista ihottumista hirveästi ylläty. Jäljet johtivat sylttytehtaalle ja selvisi tosiaan, että liian rajattu myrkytys ajoi ne perkeleet meille. Isännöitsijä tilasi myrkytyksen seuraavaksi meille ja yläkerran asuntoon -lutikoita löytyi pian meidän alakerrasta.
        Lopulta kolmas myrkytys poisti ongelman meidän asunnosta, mutta nyt se on taas palannut, ja yllättäen syystä että alakerran asunnossa myrkytettiin muttei ennaltaehkäisevästi meillä!
        Terveystarkastajaa myöten tässä on hätyytelty eri tahoja ja korvausvaatimuksia suunnittelen evakossa asuessani...

      • Anonyymi
        uhri minäkin kirjoitti:

        Ei korvaa mikään lude vahinkoha

      • Anonyymi

        Ei pääse omin keidoin millään raidilla tms. Ammatti tuholaistorjujat onnistuu. Olen kokenut sen koiden kanssa. Kolme myrkytyskertaa tarvittiin. Raidia ja muita käytin monia pulloja. Se vaan vaatteisiin suhkuteeuna siirtyy myrkky ihmiseen.

    • tamperelainen nyktofobi

      Löysin netistä tietoa intialaisesta Neem-puusta, jota sikäläiset käyttävät myrkkynä lutikoita vastaan. Kyselin asiasta myös pakistanilaiselta kaveriltani ja kuulemma ovat käyttäneet kotona ihan neem-puun oksiakin esim. lintukirppuja vastaan.

      Käytiin kuitenkin orientaalikaupassa hakemassa Neem-valmistetta. Kuulemma ainakin patja olisi hyvä suihkuttaa sillä. Sviippasin itse sillä myös lattialistat, itse sängyn ja muitakin paikkoja kämpässä. En tiedä vielä, miten toimii täällä, mutta todistettavasti on toiminut muuallakin.

      Varmuuden vuoksi teen vielä pari myrkytystä ihan Cooper-aerosolillakin ja pesen tekstiilit 60-asteessa :) Katsellaan.

      • luru lude

        Eli meillä siis todettiin joulukuussa luteita,
        ja pääsimme niistä eroon.Myrkyttäjä firmasta kävi yhteensä kolme kertaa ja itse teimme aivan helvetillisen määrän töitä.Neuvoisin tekemään perusteellisesti ohjeitten mukaan heti.Sängyt meni roskiin,samoin petivaatteet(täysin psykologinen juttu, en voinut enää ajatella nukkuvani siinä)
        Suosittelen kyllä myrkytysfirmaa,ovat ammattilaisia ja asiaa ei tarvitse hävetä.En usko kuitenkaan että ikinä enää menen nukkumaan ilman että tutkin sängyn ensin...järkyttävä kokemus..

      • anxul

        Minkä näköisiä noi teidän luteet on ollu?
        Mä olen puolisen vuotta ihmetellyt mitä ihmeen koppakuoriaisen näköisä n. 2mm pituisia ruskeita ötököitä löytyy silloin tällöin lattioilta. Osaavat lentää mutta enimmäkseen ovat maan tasalla.Kun koskee niihin, ne tekeytyvät kuolleeksi. Näitä siis esiintyy päivisinkin, ei pelkästään yöllä.
        Mitään ruskeita jälkiä en ole asunnossa huomannut ja olen koittanut paikkoja penkoakin mutta lattian raoissa olen niitä vain nähnyt.
        Välillä aamuisin iho kyllä kuitaa ja on jotain ihme näppylöitä. Miehelläni ja lapsellani mitään ei ole näkynyt.
        Nyt olen alkanut vain hermoilemaan että ovatko vain jotain harmittomia kuoriaisia vai luteita..
        Ja näin huolestunut en olisi jos näitä näkyisi vain pari kuukaudessa mutta kun löytyy kyllä joka päivä n.5kpl..

      • Luru lude
        anxul kirjoitti:

        Ei nuo kuulosta luteilta, ei kai ne lentää osaa?

        Patjoihin kyllä ilmestyy mustia ulostetahroja,jos ne tosiaan luteita on.
        Kun itse tunnistin niitä, otin maalarinteippiin yhden ja netin avulla tunnistin kuvasta.
        Tsemppiä, toivottavasti ei ole luteita.

      • ..............................
        Luru lude kirjoitti:

        Ei nuo kuulosta luteilta, ei kai ne lentää osaa?

        Patjoihin kyllä ilmestyy mustia ulostetahroja,jos ne tosiaan luteita on.
        Kun itse tunnistin niitä, otin maalarinteippiin yhden ja netin avulla tunnistin kuvasta.
        Tsemppiä, toivottavasti ei ole luteita.

        Ollaan reilu kuukaus oltu evakossa olkarissa. Oon kokeillu kaikenlaisia myrkkyjä varma 10 purkki ja lopuks tilaati ammatilainen, eka torjunta takana ja perjantaina toinen. Mutta eilen löysin yhen elävän luden. Uusi kallis sänky ostettiin vuosi sitten ja jos nyt pitää heittä se sitten otta kyllä päähän, mutta en varma pysty siellä sängyssä enää koskaan nukkukaan. Vaatekomero on makkarin yhdeydessä, pitääkö tosiaan pestää kaikki vaateet? Apua!!! Must tuntuu että ei päästä koskaan eroon niistä. En oo kans kellekään uskaltanut puhua niistä ja tuntuu että kohta mielenterveys kärsii!

      • liiperin
        .............................. kirjoitti:

        Meillä on nyt ollut n.13kk lutikatonta aikaa, joten voinen kai vähitellen uskotella itselleni että painajainen on kohdaltamme ohi. Me saimme hoideltua souvin omin avuin läpi,huomasimme kai ongelman tarpeeksi ajoissa. Muuten uskon että myrkytysfirma olisi ollut pakko kutsua paikalle. Edelleenkin suosittelen lämpimästi tuota kuuma käsittelyä. Sinne vaan saunaan kaikki, eipähän tarvitse epäillä.

        Mutta siitä tunnistuksesta. Netissä alkaa olla jo mukavasti tietoa ja kuvia lutikoista. Mutta se mikä sai minut epäilemään ötököitä lutikoiksi, oli se haju mikä öttiäisestä lähti, kun sitä pyydystin purkkiin. Jos olette ikinä olleet tekemisissä ihan tavallisen metsäluteen kanssa tiedätte hajun. Se on sellainen öklöttävä, hapanimelä. Lutikat sumuttavat sitä ahditettuina puolustukseksi. Sama haju tuntuu olevan tällä "kotiluteellakin"

      • Lutikoitako?
        liiperin kirjoitti:

        Sellaista kyselisin vaan... meiltä löytyi pieniä ruskeita ja mustia ötököitä noin kuukausi sitten olohuoneesta hamstereiden häkin lähettyviltä... olivat levittäytyneet myös sohvan alle ja listojen taakse. Muutama löytyi sängystä ja makuuhuoneen listoista... Niitä saattoi nähdä kiipeilemässä seinillä myös iltasella... ei pelkästään yöllä. Myrkytettiin raidilla koko kämppä ja eilen löysin sitten yhden vaatehuoneesta ja toisen kylpyhuoneesta. Käteeni ilmestyi myös kaksi hyttysen pureman näköisä paukamaa ihan vieriviereen pari yötä sitten? Voivatko nämä olla lutikoita, vai vain jotain hamstereiden ruuan mukana tulleita pieniä ötökäitä? Onko kellään kokemusta? :)

      • lutikoitako?
        Lutikoitako? kirjoitti:

        Vielä sen verran ötököistä, että ne ovat aika hoikkia verrattuna netissä nähtyihin kuviin... eivät ole tuollaisia pullukoita :D

      • Hohhooo
        lutikoitako? kirjoitti:

        Vielä sen verran ötököistä, että ne ovat aika hoikkia verrattuna netissä nähtyihin kuviin... eivät ole tuollaisia pullukoita :D

        Käveleekö lutikat huoneesta huoneen? Asun nyt opiskelu huoneessa jag mun naapurilla on näköiään lutikkoita. Hän yrittä päästä niistä eroon? Piäisinkö olla varovainen ja voinko joteinkin soujella mun huone niistä? Meneen kotiin kahden viikon kuluttua...

      • päästä eroon?
        Hohhooo kirjoitti:

        Miten kauan kesti/kestää päästä eroon noista elukoista, miten kauan olette taistelleet noiden kanssa?

      • leviää
        Hohhooo kirjoitti:

        Käveleekö lutikat huoneesta huoneen? Asun nyt opiskelu huoneessa jag mun naapurilla on näköiään lutikkoita. Hän yrittä päästä niistä eroon? Piäisinkö olla varovainen ja voinko joteinkin soujella mun huone niistä? Meneen kotiin kahden viikon kuluttua...

        kyllä ne siirtyy huoneesta toiseen. kannattaa todellakin olla tarkkana niiden kanssa. en soisi sitä kenellekään tapahtuvan, sen verran rasittavia otuksia!!

      • collateral damage
        Hohhooo kirjoitti:

        Käveleekö lutikat huoneesta huoneen? Asun nyt opiskelu huoneessa jag mun naapurilla on näköiään lutikkoita. Hän yrittä päästä niistä eroon? Piäisinkö olla varovainen ja voinko joteinkin soujella mun huone niistä? Meneen kotiin kahden viikon kuluttua...

        luteet eli lutikat kulkevat huoneesta toiseen ja jopa asunnosta toiseen. itse sain soluhuoneeseeni lutikoita kämppikseltä vaikka huoneiden välissä on keittiön verran matkaa. en ole nukkunut kämpässäni viime aikoina lutikoiden takia ja ensi viikolla vihdoin saan tuholaistorjuntaasiantuntijan käymään ensimmäisellä myrkytyskäynnillä.

      • aasddd ff
        collateral damage kirjoitti:

        luteet eli lutikat kulkevat huoneesta toiseen ja jopa asunnosta toiseen. itse sain soluhuoneeseeni lutikoita kämppikseltä vaikka huoneiden välissä on keittiön verran matkaa. en ole nukkunut kämpässäni viime aikoina lutikoiden takia ja ensi viikolla vihdoin saan tuholaistorjuntaasiantuntijan käymään ensimmäisellä myrkytyskäynnillä.

        Meillä on ollut kämpässä lutikoita alusta asti,eka vaan ei kummia näppylöitä tajuttu aluksi, ennekuin lääkärikeikan jälkeen.Aluksi niitä oli jokaisessa huoneessa.Myrkytyskertoja on ollut jo kolme, ja viimeisen kerran jälkeen lutikat hävisivät vähäksi aikaa, ennekuin palasivat taas uudestaan, mutta vain yhteen huoneeseen!! Kyseessä on iso kerrostalo ja vissiin ainakin yhtä huoneistoa on myrkytetty myöskin.Mutta siis, kuinka nopeasti nämä "saatanalliset elukat" ovat hävinneet myrkytyskertojen jälkeen teidän tapauksissa?

        Ja täällä ei näytä toimivan kunnolla tämä myrkytyshomma, koska itse olen saanut sellaisen käsityksen että kaikki huoneistot ylhäältä,alhaalta sekä vierestä pitäisi myrkyttää yhtäaikaa! Mutta näin ei ole ilmeisesti tehty.

        Tänään kun huomasimme näppylät, löysimme sänkymme alta 3 elävää lutikkaa. Lattialla sängyn alla oli myöskin 3 kuollutta lutikkaa.Teimme tässä huoneessa suursiivouksen ja sängyn alla oli näitä lutikan paskaläikkiä enimmäkseen "pääpuolella" sänkyä, jossa oli myöskin nämä elävät lutikat.

        Onko siis mitään mahdollisuuksia saada näitä pois tälläisestä vanhasta kerrostalosta? vai lähtevätkö lutikat aina karkuun uutta myrkytystä? Miten hyvin nämä nykyiset silikonipohjaiset aineet tehoavat verrattuna niihin vanhoihin DDT-myrkkyihin? kertokaa kokemuksia!! Nämä perkeleet alkavat vaikuttaa jo ihmissuhteisiin yms yms.

      • tete
        aasddd ff kirjoitti:

        Ostettiin asunto.Parin viikon jälkeen ilmestyi ihmeellistä ihottumaa.Selvisi että makkari kuhisee lutikoita.Nyt yksi myrkytys takana ja ainakin kolme tulossa lisää.Todennäköisesti alakerrassa tehty omin voimin häätö,joka ajoi lutikat seuraavaan asuntoon.Edellinen omistaja ei kuulemma ollut havainnut mitään.Jos teette lutikkahavainnon,ottakaa ihmeessä heti yhteyttä isännöitsijään,ettei toisetkin joudu kärsimään.Omin voimin melko mahdoton hävittää.

      • Uusi asukas
        luru lude kirjoitti:

        Eli meillä siis todettiin joulukuussa luteita,
        ja pääsimme niistä eroon.Myrkyttäjä firmasta kävi yhteensä kolme kertaa ja itse teimme aivan helvetillisen määrän töitä.Neuvoisin tekemään perusteellisesti ohjeitten mukaan heti.Sängyt meni roskiin,samoin petivaatteet(täysin psykologinen juttu, en voinut enää ajatella nukkuvani siinä)
        Suosittelen kyllä myrkytysfirmaa,ovat ammattilaisia ja asiaa ei tarvitse hävetä.En usko kuitenkaan että ikinä enää menen nukkumaan ilman että tutkin sängyn ensin...järkyttävä kokemus..

        Muutimme vuodenvaihteessa vuokralle kerrostaloon. Viime viikolla minulle ja vanhemmalle tyttärelle ilmestyi kutisevia punaisia näppyjä, minulla jalkoihin, tytöllä joka puolella. Mieheni on nähnyt pari kertaa makkarissamme oudon lituskan ötökän. En osannut yhdistää asioita vasta kun eilen kun lehdessä sattui silmiini juttu lutikoista. Tutkittiin sängyt ja makkarit eikä löydetty ötököitä nyt tai niiden ulostetta. Asunnosaamme asui ennen meitä perhe jolla oli papukaijoja ja undulaatteja, voisivatko lutikat(?) olla peräisin niistä?
        Mietin, että mistä saisimme apua ja tarkat toimintaohjeet? Onko kaupungin ympäristövirastossa joku joka osaisi neuvoa? Soitimme isännöitsijälle, mutta hän ei halunnut kuunnella, koska tänään on sunnuntai eikä ole tämän päivän asia kuulemma.. En viitsisi alkaa myrkkyjä laittamaan omin päin. Meillä on vauvakin talossa ja nyt pikkuisen ahdistaa jos isoon desinfiointiurakkaan joudumme..

      • tete
        Uusi asukas kirjoitti:

        Ota ihmeessä heti uudestaan yhteyttä isännöitsijään,ja jos ei ota kantaa,soita hallituksen puheenjohtajalle.Meiltä löytyi oikein lutikka-armeija ja ensin vähäteltiin.Nyt on yksi myrkytys takana ja kolme-viisi tulossa lisää.Lisäksi myrkytellään Baygonilla täsmäiskuja lähes päivittäin.Kahden kuukauden evakossa olohuoneen puolella.Sänky piti hävittää ja koko makkari tyhjentää.Kaikki mitä sieltä tuotiin ulos,piti joko pakastaa tai pestä yli 60:ssä.Nyt on löytynyt yksittäisiä yksilöitä pitkin asuntoa.Myrkytys ajanut ne esiin piiloistaan.Itse niitä on lähes mahdoton hävittää,joten aina ammattilainen paikalle.Yleensä pitää myrkyttää vähintään ala-ja yläkerran asunnot seinänaapurit,jopa koko talo.Jos vaan yksi huoneisto,häädetään ne naapuriin.Kuten kävi todennäköisesti meidän tapauksessa.Ja sinulla on oikeus vaatia myös hyvitystä vuokrasta.

      • Uusi asukas
        tete kirjoitti:

        eilen illalla mies pyydysti neulan nokkaan ötökän ja luteelta se näytti kun netistä katsoin kuvaa. tuntuu kamalalta... iso urakka tulossa. soitimme isännöitsijälle ja hän aikoi olla yhteydessä tuholaistorjuntafirmaan. mietin että olisiko joku taloyhtiön ulkopuolinen, jolta itse kysyä suoraan neuvoja. terveystarkastaja? entä miten se leviää? meillä oli vasta ristiäiset ja mietin, että täytyykö kaikille vieraille ilmoittaa?
        haluan vain mahdollisimman pian päästä lasteni kanssa pois tästä talosta. tänään taidan jo laittaa ainakin vauvan vaatteet pakastimeen. meillä luteita on ainakin kahdessa makkarissa, joten ihan kaiken saa pakastaa ja pestä ennen kuin täältä vie pois. saunaa meillä ei ole, että voisi siellä kuumentaa.
        iso huokaus!!

      • netistä faktaa
        luru lude kirjoitti:

        Eli meillä siis todettiin joulukuussa luteita,
        ja pääsimme niistä eroon.Myrkyttäjä firmasta kävi yhteensä kolme kertaa ja itse teimme aivan helvetillisen määrän töitä.Neuvoisin tekemään perusteellisesti ohjeitten mukaan heti.Sängyt meni roskiin,samoin petivaatteet(täysin psykologinen juttu, en voinut enää ajatella nukkuvani siinä)
        Suosittelen kyllä myrkytysfirmaa,ovat ammattilaisia ja asiaa ei tarvitse hävetä.En usko kuitenkaan että ikinä enää menen nukkumaan ilman että tutkin sängyn ensin...järkyttävä kokemus..

        Yövyin Etelä-Suomessa sellaisessa majoituksessa, jossa oli viikkoja aikaisemmin useamman kuukauden ajan majoitettu ulkomaalaisia, öhöm, en viitsi sanoa mistäpäin. No 4 yötä nukuttuani ihmettelin, että miks mulla on sääressä noin kauhea ihottuma, nyppy nypyn vieressä ja kutiaa niin pee:sti.
        Ajelin 3 tuntia kotiin päin ja kotona hoidin millä nyt sattuu säärtäni, vasta Medisoft käsihuuhde rauhoitti kutinan, aah!!!
        Menin terkkariin näyttämään säärtäni hoitajalle, ja tämä katselee ja puistelee sitten päätään. Sääreni oli kuulemma kuin sadan neulanpiston jäljiltä. Ei hän tällaista ihottumaa ole nähnyt koskaan. Sitten hän kyseli, missä se oli alkanut. Oliko huone ollut mielestäni siisti. Kerroin niistä mustista "tripuista" joita olin nähnyt pöydillä, hyllyillä, lattialla ja patjalla ja tyhjistä kuoriaisten kuorista joita oli jäänyt mikrokuituliinaan, kun päätin tapani mukaan käydä teräväkulmalastalla (siivouskaapista) ja uudella (omalla) liinalla oudossa majoituksessa lattian läpi. Huoneessa oli toki myös mauriaisongelma...
        Hoitaja kuunteli ja nyökytteli ja sanoi sitten ettei vain olisi jotain muuta ötökkää nyt kuin mauriaisia, ne ei tuollaista jälkeä sääreen tee.
        Käski sivellä säärtä hydrokortisonivoiteella (apteekista) jos kutinaa vielä esiintyy.
        Palasin kotiin ja luin ensin suomeksi kaikenlaisten suomenkielisten nimien perusteella sisätiloissa viihtyvistä ötököistä. Mutta vasta kun naputtelin googleen sanat "bed bug" alkoi homma selvitä. Jo löytyi kuvia englanniksi eri kehitysvaiheista ja alkoi myös valjeta se menetelmä,jolla pääsisin eroon niistä hävittämättä kaikkea omaisuuttani.H-Ö-Y-R-Y-T-Y-S! Ja pesu YLI 60 ASTEESSA sekä PAKASTAMINEN yli yön (yli 8 h).
        Onneksi asun elementti-kerrostalossa = vähemmän kuurupiiloja lutikalle. Kärcher -höyrypesin Net.Anttilasta on nyt kuukauden ajan ollut ahkerassa käytössä, jatkan edelleen makuuhuoneen kimpussa viikottain ja yli 150 asteinen höyry tuntuu tehoavan. Löysin 2 aikuista "salamatkustajaa" vaihetta 4 (pyöreäruumiinen), en vaihetta 5 (ruumis pitkänomainen) enkä ole huomannut missään kohtaa ihollani enää kutiavia nyppyjä. Jatkan taistelua höyryttelemällä viikottain nurkkiani ja varsinkin makuuhuoneen tekstiilejä, pesen edelleen kaikki pyykit 70 asteessa ja pakastan yön yli edelleen kaikenlaista tavaraa, vain näin varmistun, että minulla ei ala epidemiaa että saan munat tuhottua ennenkuin ötököitä kuoriutuu tai tuhottua nuoret yksilöt ennenkuin ne tulevat sukukypsiksi. Lukekaapa mitä myrkkyjen käytöstä sanotaan amerikkalaisilla ja aussisivuilla, ja niillä on hommasta todella kokemusta kun on niin paljon trooppisemmat (lämmin ja kostea) olosuhteet, samoin patjojen kantamisesta ulos paniikissa ja miten tyytyväisiä ovat ne jotka ovat myrkyttäjien sijasta kutsuneet "steamerin" käynnille.
        terv. "höyryssä ollaan kuin sumujen sillalla vaan eipä olla enää luteenpuremilla"

      • toivottavasti ei lutikoita
        netistä faktaa kirjoitti:

        muutimme n.2kk sitten vanhaan kerrostaloon joka oli silloin vielä ainakin pinnoiltaan suht kauheassa kunnossa. laitoimme kaikki seinäpinnat uusiksi ja katot maalattiin. lattiat jäivät alkuperäisiksi. tänä aamuna kun heräsin huomasin keskisormessa hyttysenpiston/ allergianäpyn oloisen patin. minulla tulee samanmoinen patti jos esim, jyrsijä rääpäisee /puree. lisäksi muissa sormissa oli pienempiä näppyjä. tuon "emonäpyn" sisällä näkyi kaksi punaista "reikää" aivan kuin puremajälkiä. edellisessä kämpässämme oli hometta joten jouduimme muuttamaan sieltä pois n.6kk asumisen jälkeen. epäilys siis heräsi heti että jonkin sortin ötököitä täällä pesii, vanha talo kun on ja meillä ei ole näiden asuntojen kanssa ollut onnea. googlella etsin ja lutikkaan törmäsin. aion heti mennä tarkistamaan makuuhuoneen seinät ja vuoteen. kauhea stressi iski, ostimme kuukausi sitten kalliin uuden sängyn enkä haluaisi tuhota sitä! vaatteita on paljon ja joudumme pestä taloyhtiön koneella kellarissa, joten ahdistaa ajatuskin.... :(

      • Onneksi ei luteita
        toivottavasti ei lutikoita kirjoitti:

        Meillä epäiltiin luteita, mutta selvisi että kyseessä olikin jonkin sortin kärsäkäs. Ihmetteltiin vaan miksi ötökät ovat makuuhuoneessa jos kerta ovat elintarvikesyöpäläisiä, mutta syyksi paljastui huoneen nurkkaan unohtunut avonainen lintujen pähkinäpussi. Jos siis epilee, ettei kyseessä ole luteet, mutta ihmettelee kun ötökät ovat makuuhuoneessa kannattaa tarkistaa ettei ole jokin elintarvike unohtunut ötököitä houkuttamaan. Nämä ötökät näyttivät ihan luteilta, mutta kärsäkkäiksi ne paljastuivat, kun kävin Helsingin ympäristövirastossa niitä vilauttamassa. Nimimerkin anxul ("luteita?" 28.7.08) jutun ötököiden kuvailu kuulostaa ihan samalta kuin nämä meidän kärsäkkäät; meillä myös 2mm pituisia, ruskeita, suurimmaksi osaksi lattialla ja näyttelevät kuolleita kun niihin koskee. Jos ne litistää sormilla, ovat kovia.
        Sen verran vielä että Helingin ympäristökeskuksen sivuilta löytyy hyvät kuvat yleisimmistä kodin tuholaisista ja samaiseen paikkaan saa viedä näytille omia öttiäisiä tunnistettavaksi eikä maksa mitään (muuta kuin matkat :).
        Tsemppiä kaikille lutikoiden kanssa painiville!!

      • savo20
        netistä faktaa kirjoitti:

        Yövyin Etelä-Suomessa sellaisessa majoituksessa, jossa oli viikkoja aikaisemmin useamman kuukauden ajan majoitettu ulkomaalaisia, öhöm, en viitsi sanoa mistäpäin. No 4 yötä nukuttuani ihmettelin, että miks mulla on sääressä noin kauhea ihottuma, nyppy nypyn vieressä ja kutiaa niin pee:sti.
        Ajelin 3 tuntia kotiin päin ja kotona hoidin millä nyt sattuu säärtäni, vasta Medisoft käsihuuhde rauhoitti kutinan, aah!!!
        Menin terkkariin näyttämään säärtäni hoitajalle, ja tämä katselee ja puistelee sitten päätään. Sääreni oli kuulemma kuin sadan neulanpiston jäljiltä. Ei hän tällaista ihottumaa ole nähnyt koskaan. Sitten hän kyseli, missä se oli alkanut. Oliko huone ollut mielestäni siisti. Kerroin niistä mustista "tripuista" joita olin nähnyt pöydillä, hyllyillä, lattialla ja patjalla ja tyhjistä kuoriaisten kuorista joita oli jäänyt mikrokuituliinaan, kun päätin tapani mukaan käydä teräväkulmalastalla (siivouskaapista) ja uudella (omalla) liinalla oudossa majoituksessa lattian läpi. Huoneessa oli toki myös mauriaisongelma...
        Hoitaja kuunteli ja nyökytteli ja sanoi sitten ettei vain olisi jotain muuta ötökkää nyt kuin mauriaisia, ne ei tuollaista jälkeä sääreen tee.
        Käski sivellä säärtä hydrokortisonivoiteella (apteekista) jos kutinaa vielä esiintyy.
        Palasin kotiin ja luin ensin suomeksi kaikenlaisten suomenkielisten nimien perusteella sisätiloissa viihtyvistä ötököistä. Mutta vasta kun naputtelin googleen sanat "bed bug" alkoi homma selvitä. Jo löytyi kuvia englanniksi eri kehitysvaiheista ja alkoi myös valjeta se menetelmä,jolla pääsisin eroon niistä hävittämättä kaikkea omaisuuttani.H-Ö-Y-R-Y-T-Y-S! Ja pesu YLI 60 ASTEESSA sekä PAKASTAMINEN yli yön (yli 8 h).
        Onneksi asun elementti-kerrostalossa = vähemmän kuurupiiloja lutikalle. Kärcher -höyrypesin Net.Anttilasta on nyt kuukauden ajan ollut ahkerassa käytössä, jatkan edelleen makuuhuoneen kimpussa viikottain ja yli 150 asteinen höyry tuntuu tehoavan. Löysin 2 aikuista "salamatkustajaa" vaihetta 4 (pyöreäruumiinen), en vaihetta 5 (ruumis pitkänomainen) enkä ole huomannut missään kohtaa ihollani enää kutiavia nyppyjä. Jatkan taistelua höyryttelemällä viikottain nurkkiani ja varsinkin makuuhuoneen tekstiilejä, pesen edelleen kaikki pyykit 70 asteessa ja pakastan yön yli edelleen kaikenlaista tavaraa, vain näin varmistun, että minulla ei ala epidemiaa että saan munat tuhottua ennenkuin ötököitä kuoriutuu tai tuhottua nuoret yksilöt ennenkuin ne tulevat sukukypsiksi. Lukekaapa mitä myrkkyjen käytöstä sanotaan amerikkalaisilla ja aussisivuilla, ja niillä on hommasta todella kokemusta kun on niin paljon trooppisemmat (lämmin ja kostea) olosuhteet, samoin patjojen kantamisesta ulos paniikissa ja miten tyytyväisiä ovat ne jotka ovat myrkyttäjien sijasta kutsuneet "steamerin" käynnille.
        terv. "höyryssä ollaan kuin sumujen sillalla vaan eipä olla enää luteenpuremilla"

        Minkä tasoisesta laitteesta yllä olevat hyvät kokemukset ovat? Anttilalla näyttää löytyvän Kärcher höyrystimiä monessa hinta luokassa. Nyt olisi paikka kokeilla sammaa muttei viitsisi investoida tarkoitukseen liian hintavaan laitteeseen!!

      • Anonyymi
        anxul kirjoitti:

        Minkä näköisiä noi teidän luteet on ollu?
        Mä olen puolisen vuotta ihmetellyt mitä ihmeen koppakuoriaisen näköisä n. 2mm pituisia ruskeita ötököitä löytyy silloin tällöin lattioilta. Osaavat lentää mutta enimmäkseen ovat maan tasalla.Kun koskee niihin, ne tekeytyvät kuolleeksi. Näitä siis esiintyy päivisinkin, ei pelkästään yöllä.
        Mitään ruskeita jälkiä en ole asunnossa huomannut ja olen koittanut paikkoja penkoakin mutta lattian raoissa olen niitä vain nähnyt.
        Välillä aamuisin iho kyllä kuitaa ja on jotain ihme näppylöitä. Miehelläni ja lapsellani mitään ei ole näkynyt.
        Nyt olen alkanut vain hermoilemaan että ovatko vain jotain harmittomia kuoriaisia vai luteita..
        Ja näin huolestunut en olisi jos näitä näkyisi vain pari kuukaudessa mutta kun löytyy kyllä joka päivä n.5kpl..

        Hei, Luteet eivät osaa lentää eivätkä hyppiä. Kyseessä voi olla jokin muu tuholaiskuoriainen kuten vyöturkiskuoriainen (ne osaavat lentää),
        Keittiössä olevat tai sekkailuun lähteneet kuoriaiset voivat olla myös riisihäröjä.
        Vyöturkiskuoriaiset tuhoavat lähinnä puuvilla ja villa teksiilejä ja purevat muihin tekstiileihin reikiä ravintoa etsiessä. Hyvällä siivoamisella vyöturkiskuoriaisista monesti pääsee eroo ja kanta pysyy pienenä. Ne eivät ole kiinnostuneet ihmisistä. Riisihäröt loppuvat kun heität avonaiset kuiva elintarvikkeet kaapista pois ja ostat ilmatiiviitä säilytyslaatikoita kaappiin näille elintarvikkeille.

        Lude on litteä tai juuri syönyt pitkula ja hieman pullea. Kun sen pamauttaa tulee selkästi verta ( ei litteästä tule verta välttämättä)

        JOS EPÄILET MITÄ TAHANSA KODIN TUHOLAISTA NIIN!!!
        OTA VÄLITTÖMÄSTI YHTEYS ISÄNNÖITSIJÄÄN TAI VUOKRAFIRMAAN.
        minulta juuri todettiin luteita ja olen viimeisillään raskaana aivan kauhea kriisi ja stressi. Mutta mikäli en ilmoita eteenpäin vilisee koko oma kotini kohta niitä ja ne leviää lisää eikä ikinä talosta tule ludevapaata. Minä olen muuttamassa pois heti kun myrkytykset tehty ja tulen hävittämään suurimman osan kaikista huonekaluista. Ihan kamalaa.. Muistakaa vaatia listojen repimistä ja sieltä myrkyttämistä myös.

      • Anonyymi
        Lutikoitako? kirjoitti:

        Sellaista kyselisin vaan... meiltä löytyi pieniä ruskeita ja mustia ötököitä noin kuukausi sitten olohuoneesta hamstereiden häkin lähettyviltä... olivat levittäytyneet myös sohvan alle ja listojen taakse. Muutama löytyi sängystä ja makuuhuoneen listoista... Niitä saattoi nähdä kiipeilemässä seinillä myös iltasella... ei pelkästään yöllä. Myrkytettiin raidilla koko kämppä ja eilen löysin sitten yhden vaatehuoneesta ja toisen kylpyhuoneesta. Käteeni ilmestyi myös kaksi hyttysen pureman näköisä paukamaa ihan vieriviereen pari yötä sitten? Voivatko nämä olla lutikoita, vai vain jotain hamstereiden ruuan mukana tulleita pieniä ötökäitä? Onko kellään kokemusta? :)

        No nytkö on lutikoiden syytä, osa on osa ei!

    • ....----

      Pari englanninkielistä videota, jos kiinnostaa katsoa. Ei tarvitse osata englantiakaan, ja silti voi elää uudelleen painajaisiaan...

      National Geographicin tietoisku:
      http://www.youtube.com/watch?v=lpkTC3bs4Cg

      Luteita orlandolaisessa hotellissa (hotellihuoneessa myös ampiaispesä):
      http://www.youtube.com/watch?v=FfIgVqvg1bs

      Luteita Cincinnatin neljän tähden Hilton-hotelissa:
      http://www.youtube.com/watch?v=ETBRslhL8n4

      Luteita Cincinnatissa:
      http://www.youtube.com/watch?v=-GfTDlrZe4g

      Lisää Cincinnatin lude-epidemiasta:
      http://www.youtube.com/watch?v=q4-p4GM6r_Y

      Tässä sängyssä ludekanta on ns. lähtenyt lapasesta:
      http://www.youtube.com/watch?v=2BtipQejBmc

      Toinen järkyttävässä kunnossa oleva huoneisto, jossa luteet mellastivat vuoden:
      http://www.youtube.com/watch?v=lw3Kycg6xrs

      Tässä videossa luteita löytyy sohvasta, joka näyttää päälle päin siistiltä:
      http://www.youtube.com/watch?v=cM__Uk8JTTw

      Tuholaistorjunnan korjaamat luteet hotellihuoneesta:
      http://www.youtube.com/watch?v=YW70_3PlcGY

      Seuraavassa pätkässä kuvina paikat, jotka pitää tarkistaa, kun luteet ovat hyökänneet.
      http://www.youtube.com/watch?v=c9xxNXBEU34

    • jep jep

      joo,multa löyty näit kavereit n vuosi si.kaks kertaa myrkytys jokanka jälkeen ei pariin tuntiin kotiin sisäl,si tuuletus..ei auttanu.sit parit myrkytyst 24 tunnin varoajal.eipä hävinny,sängyt ym hävitin.vaik taloyhtiö maksoi koska asuin vuokralla en nähny muuta vaihtoehtoo ku muuttaa pois.nehä voi tulla uudestaa ja uusestaa vaik ullakolt(asuin ylimmäs kerrokses) ne kyl löytää helposti,sängys raot ym..ulosteet..paskamaisii kavereit

      • Ötökät pois!

        Näin ainakin amerikkalaiset väittävät, lutikat ovat immuuneja suurimmalle osalle täällä myytävistä hyönteismyrkyistä. Ei ne myrkyt ihmisellekään hyväksi ole, höyrytystä jäädytystä ja muovitusta suosittelen. Sitten on vielä semmoinen aine kun diatomaceous earth, en nyt muista mitä on suomeksi mutta kuivattaa lutikat hengiltä eikä ole hirveän myrkyllistä edes lemmikeille.

      • airin
        Ötökät pois! kirjoitti:

        Yövyimme puolisoni kanssa korketasoisessa eteläsuomalaisessa hotellissa. Seuraus: sain jalkoihini, selkääni, kainaloon jne. ihmeellisiä puremia! Koska olen jo vanhempi ihminen, aavistelin pahinta ja niinhän se oli: lääkäri tokaisi heti - lutikoita.
        Jouduin pikkutyttönä sodan jälkeen tekemään tuttavuutta lutikoiden kanssa. Asuimme varuskunta-alueella paritalossa, joka oli ilmeisesti täynnä lutikoita. Silloin käytettiin DDT:tä surutta ja pahimpana ihottuma(purema)aikana, kun emme saaneet siskoni kanssa nukuttua paikkojen kutinan vuoksi, aloimme ripotella DDT:tä ringiksi sänkyjen ympärille. Se toimi jonkin aikaa, ei kauaa. Muutto oli edessä. Isoäitini saapui meille neuvojaksi. Kaikki huonekalut kesällä pihalle. Siellä alettiin palavalla tulitikulla kuumentaa kaikki mahdolliset raot. Pikkuveljemme puinen pinnasänky oli lutikoitten pesä. Tulen polttaessa ne putosivat maahan. Taulujen taustat oli toinen paha paikka. Silloin ei ollut mahdollista pestä vaatteita, samoin kuin nykyaikana. Vaatteet tuulettiin, puisteltiin ja harjattiin. Puhdistetut tavarat vietiin uuteen asuntoon. Me saimme työvoiton! Uuteen kotiimme ei siirtynyt epämiellyttäviä vieraita.
        Ymmärrän hyvin teitä nuoret naiset ja miehet; lutikotten hävitys on suuri työmaa. Tuo viesteissä vilahdellut kuuma höyry saattaa tepsiä. Koskaan en pääse eroon siitä inhon tunteesta, joka asiasta jäi, olkoon sitten psyykkinen tai fyysinen.

    • Ei tästä selviä....

      Miten ludeongelmasta kärsineet olette saaneet (vai oletteko?) ongelmanne hoidettua? Tarvittiinko monta myrkytyskertaa ja mitä myrkytettiin: sänky, makuuhuone vai koko asunto? Jouduitteko hävittämään sängyn?

      Tietääkö kukaan täällä, onko se että vaatteiden (puhtaiden, kuivien) pyörittäminen kuivausrummussa tuhoaisi luteita? Vai onko vain joku urbaanilegenda?

      Olisin TODELLA kiitollinen jos joku voisi vastata... Meillä myrkytykset tehty, mutta nyt huolestuttaa olohuoneessa evakossa nukkuessa, että entä jos ne seuraa tänne ja makuuhuoneen paikallismyrkytykset vaan pahenti ongelmaa? Olohuoneessa kuukausi sitten ostettu kankainen sohva ja nojatuoli. Noiden myrkyttäminen olisi varmaan mahdotonta...

      • Siivoton

        Huomenta!

        Onko kellään kokemusta miten kuuma vesihöyry toimii? Vanhemmillani on sellainen Kercherin höyryttäjä. Toimisiko se taistelussa turkiskuoriiaisia vastaan? Ja näin vainoharhaisena, lutikoita vastaan?

      • ff
        Siivoton kirjoitti:

        Huomenta!

        Onko kellään kokemusta miten kuuma vesihöyry toimii? Vanhemmillani on sellainen Kercherin höyryttäjä. Toimisiko se taistelussa turkiskuoriiaisia vastaan? Ja näin vainoharhaisena, lutikoita vastaan?

        Nyt alkaa mennä hermo.
        3 myrkytys kertaa takana, sillä olisi pitänyt lähteä. Ei lähtenyt. Tuli neljäs kerta pari vkoa sitten ja taas löytyi lutikka!!
        Niitä en ole koko aikana nähnyt paljon, eikä myrkyttäjät yhtään. Niitä on siis tosi vähän. Sänkyä ja patjoja ei ole pyydetty hävittämään mutta taidan hävittää nyt. Jos se auttaa.
        Jossainhan sitä on kuitenkin nukuttava! Jos siirryn sohvalle, seuraako ne sinne ja joudun hävittämään sitten senkin!

        Onko patjojen ja sänkyjen hävittäminen auttanut todella?

      • ei kait vaan..

        Sen vaan sanon ettei pelkkä makuuhuoneen myrkytys auta... Ne seuraavat kyllä ruuan perässä.. Koko asunto on myrkytettävä... Ja sekään ei ole sata varmaa että häviävät... Suosittelen kyllä pesemään kaikki 60 ja sitten vielä pyörittävän kuivausrummussa...
        Minulla itselläni operaatio vielä kesken... Toivon niiden häviävän myrkytyksien jälkeen...

    • haukotus

      se on yhtä helvettiä näiden elukoiden kans. hohhoijaaa

    • mie vaan

      Tässä amerikkalainen tapa lutikoiden häätöön - kuumennus.

      http://www.youtube.com/watch?v=E_Os63_DzO4&NR=1

      Jos tämmöisen järkkäisi kesällä niin siinä hellekin olisi tavallaan avuksi. Talvela voisi kokeilla vanhaa suomalaista tapaa eli antaa talon jäätyä väh. -15 asteeseen.
      Kerros- ja rivitaloissahan nämä kikat ei toimi ilman että naapuritkin osallistuu samanaikaisesti häätöön.

    • musseli

      Meillä on ollut aika-ajoin noita paukamia kesämökkireissujen jälkeen useiden vuosien ajan, mutta ei olla myrkytetty, siivottu vaan sitten aina paremmin ja tuuletettu petivaatteita.
      meillä on myös lepakoita rapistelemassa jossain katon alla.
      Tultiin eilen kotiin kaupunkiin, ja nyt ne peijoonat yöllä söi minut useasta paikasta, isoja jälkiä, olisiko ollut enempi kuin yksi asialla! Hirvittää, jos ne nyt siirtyi tänne kaupunkiasuntoon!! Kova siivousalkoi heti aamulla makkarissa.

      Toivoisin, että olisi yksi otus tullut jotenkin mukanani, voisiko olla hiuksissa tai jossain piilossa vaatteissa, en voi kuvitella, että niitä olisi täällä kaupunkikodissa ollut aiemmin.
      Petivaatteet ulos ja lakanat pesuun! ja makkarin totaalinen siivous tänään.

    • Tympääntynyt

      Puuhailu ja organisointikyky on jo aika äärirajoilla ku koitan päästä vuokra-asunnosta (josta löysin luteen) toiseen viemättä mahdollisia pirulaisia tai niiden munia mukanani... Kellään tän touhun kokeneella vinkkejä miten selvitä vanhasta kämpästä uuteen "puhtaasti"?? Oon jo pessy ja pakastanu tai saunottanu kaikki tekstiilit ja vien ne jätesäkeissä uuteen kämppään, mut miten on esim. kirjojen, kenkien, koriste-esineiden ym. laita, onko tietoa tykkääkö munia tollaseen, täytyykö oikeasti KAIKKI jotenki desinfioida??? Hirveä homma, en toivo kellekään tätä, ja tiiän vielä et ylireagoin, ku oon nähny vaan yhen elukan..

      • ei kait vaan..

        Tätä samaa pohdin kans :) ei todella halua niitä mukaan uuteen asuntoon...

    • ei kait vaan...

      Voin olla hiukan myös vainoharhainen, mutta nyt kun punaisia täpliä on ilmestynyt melkeen joka yö vartaloon rupesin kanssa miettimään tätä vaihtoehtoa... Kesällä ehkä löysin kyseisen ötökän olohuoneesta, mutta makkarissa niitä en ole tavannut.. Tein tarkistuksen koko makuuhuoneeseen enkä löytänyt mitään ruskeitä läikkiä tai ötököitä, mutta aamusin on kyllä itikan piston näköisiä läikkiä ja ne kutiavat.. Asun kerrostalossa ja en keksi muutakaan vaihtoehtoa kun ötököiden tulleen naapuri asunnosta (jos ne nyt on niitä) sillä en ole matkoilla käynyt ja siivoan usein ja huolellisesti.. Vaihdan lakanat viikottain ja imuroin sängnkin.. Pesin nyt kaikki lakanat, peitot ja tyynyt ja toivon oireiden katoavan! Muussa tapauksessa pitää varmaan ottaa yhteys isännöitsiään ja en jaksa edes ajatusta tästä hirveästä hommasta mikä edessä olisi!

      • mudel

        Jos kutiavat vain vähän aikaa mahdollisesti vain hyttysen puremia.

        Lutikan puremia usein ryhmissä ja kutiavat useamman päivän.

        Sietokyky on tietenkin yksilöllistä.

    • hermot meinaa mennä

      en tiedä liittykö tämä aiheeseen millään lailla..mutta nyt ihmettelen..asun vanhassa kerrostalossa.ja huomasin kk sitten makuuhuoneen seinässä 10-20kpl ihmeelllisiä pieniä ja isompia reikiä.seinä on kipsilevyä. niitä oli ympäri seinää.ei mitenkään symmetrisesti ja joku aika ennen tätä itselläni alkoi aivan järkyttävä ihottuma.jalat oliva kuin joku olisi päässyt puremaan oikein kunnolla ja useampaan otteseen.tekevätkö lutikat seinään reikiä vai onko nyt kyse jostain muusta?

      toivottavasti saan pian vastauksen tähän jos jollakin aavistusta mitä kannattaisi epäillä

    • ei kait vaan...

      En noista reijistä tiiä.. en ole ainakaan kuullut että reikiä tekisi, mutta ei kait se ihan mahdotontakaan ole.. Minulla itselläni jalat nimenomaan kutisivat eniten.. ja sitten kädet.. suosittelen sinua laittamaan kaksipuolista teippiä makuuhuoneen lattia listojen ympärille ja sängyn ympärille.. jos ne lutikoita tai muita elukoita on niin kiinni jäävät teippiin...
      Itsellänhän siis lutikoiksi osoittautuvat ja nyt eka myrkytys tehty.. Kämppä sanottu irti ja ostin itselleni oman.. Pelkään kumminkin vieväni ne uuteen asuntoon.. Olen kaiken tekstiilin pessyt 60 asteessa ja silittänyt vielä kaupan päälle... Sohvan ja sängyn laitan kyllä pakkaseen ennen kun uuteen asuntoon vien mutta voinko siltikään olla ihan täysin varma että ne ovat kuolleen?

    • uusavuton foobikko

      vastatkaa kiiruulla kiitos!

      kämppä syystä jos toisesta päässyt vähän huonoon kuntoon, sohvan takana seinästä löysin yhden H**vetin ison pirulaisen... ja rupesin tässä miettimään että usein on ollut jotain jälkiä varsinkin kainaloista ylöspäin. viimeksi toissapäivänä kaulassa ja jälet ollu yleensä vähän koholla muusta ihosta...

      seinässä roikkunu kuollu heppu näytti aika pitkälti tältä:
      http://www.google.fi/imgres?q=lude&hl=fi&sa=X&biw=1440&bih=809&tbm=isch&prmd=imvns&tbnid=Z5itbg9Gz7ULBM:&imgrefurl=http://www.teknofokus.fi/Luonto/Heteroptera/Luteet02.htm&docid=G16KZ9UT20aebM&imgurl=http://www.teknofokus.fi/Luonto/Heteroptera/IMGP1555p.jpg&w=768&h=576&ei=8M3STo_9J86N4gT19eBQ&zoom=1&iact=hc&vpx=350&vpy=327&dur=689&hovh=194&hovw=259&tx=134&ty=117&sig=102282388121380528199&page=1&tbnh=128&tbnw=170&start=0&ndsp=27&ved=1t:429,r:8,s:0 mutta oli vähintään sentin pitunen ja ehkä vähän tummempi.

      1 samanlaisen pienemmän ja vihertävän löysin kans, enempää ei oo näkyny mutta empä oo aamuyöllä niitä ettinytkään.

      pitäisköhän tehä jotain ja jos näin niin mitä?

    • jartsa

      joo on tää yhtä helvettiä! Löysin ensimmäiset luteet sattumalta yöllä 9-10.7 ja soitin heti maanantaina huoltoon josta hommasivat myrkyttäjän tiistaiksi 12.7 jolloin tehtiin 1.myrkytys ja heitettiin sänky ja aivan uusi paremmanluokan patja ym.pois. n.Kolmen viikon päästä tehtiin 2.myrkytys ja heitettiin sohvakalusto ym.pois. taas odotettiin se n..3 viikkoa minkä myrkky tehoaa ja vieläkin löyty luteita,niin päätettiin että on parasta repiä lattialistatkin irti ja nekin kaatikselle ja 3.myrkytys. samoihin aikoihin yläkerran maahanmuuttajat hajottivat taas(2.kerta) jonkun viemäriputken eli heidän viemärivedet tuli minun astiakaappiin ja kuivausfirman kundit ihmetteli mulle että kylläpäs siellä niitten asunnossa on kaikkee pientä ötökkää jos jonkunlaista,eli siis kun otin yhteyttä kiinteistöpäällikköön ja kysyin että eikö olisi paras myrkyttää kaikki talon asunnot samalla(sitä mieltä oli myös myrkyttäjä)niin sanoi että myrkytetty on,kun taas kerroin että nämä remottimiehet kertoi että siellä jotain ötököitä on(en sitten tiedä mitä) niin sanoi että ei hän toisten puolesta voi myrkytystä tilata eli puhu paskaa.Näin meillä ESPOONKRUUNUSSA.No 4.12 olen löytänyt viimeksi luteen ja myrkyttäjä kävi viimeksi 7.12 (8. kerta)asuntoni on siis ollut asumiskelvoton kohta 6kk.tuskin mun kannattaa vieläkään huonekaluihin(näin epäili myrkyttäjä) investoida ja ei tänne voi ketään kyläänkään pyytää kun ei ole edes lattialistoja ole.Heinäkuusta lokakuun alkuun yritin saada isännöitsijää kiinni että voisi keskustella kun on aika tärkeetä tää mun asia, mutta kävin paikanpäällä tai soitin ei ikinä paikalla ja soittopyyntöä ei noteerata.olen myös ollut jo ajat sitten yhteydessä terveystarkastajaan mutta hänkään ei asiasta ole kiinnostunut,ovat vissiin ESPOONKRUUNUSSSA hänelle aika sujuvasti valehdelleet.Kunpa pääsisi jouluksi johonkin missä olisi sänky,tv ja voisi syödä ilman pelkoa että itseä syötäisiin.

    • Espoossa

      Meiltä löytyi myös lutikoita viimevuoden lopulla. Kuudes myrkytys tulossa ensi viikolla.

      Viimeksi myrkyttäjä sanoi, että pari päivää -5C:ssä riittää tappamaan lutikat. Pistimme siis pari viikkoa sitten sohvan ja sängyn terassille pressun alle, kun oli luvattu pitkäksi aikaa yli 5 astetta pakkasta. Harmiksi lämpö laskikin hieman alle 5:n pakkasasteen, joten pidimme huonekaluja pihalla 4vrk lämpötilan ollessa keskimäärin -4C - -7C, viimeisenä yönä laski jopa -15C:en. Meillä oli minigrip-pussissa elävä koelutikka huonekalujen kanssa ulkona, joka osoittautui tuon käsittelyn jälkeen vieläkin eläväksi. Eli ainakaan noissa mainitsemissani olosuhteissa ei voi vielä olettaa lutikoiden kuolevan.

      Nyt tuli tänne eteläsuomeenkin onneksi kunnon pakkaset, ja eilen pistimme yli 18 asteen pakkaseen seitsemäksi tunniksi sängyn. Ulos kannettuamme huomasimme patjalla pari elävää lutikkaa, eli koelutikkamme ei ollut ainoa, joka edellisestä käsittelystä selvisi. Kaikeksi onneksi tuo jälkimmäinen käsittely sai myös koelutikkamme kuolemaan. Emme siis toivottavasti joudukaan luopumaan tuosta alle vuoden vanhasta sängystä.

      Toivotan kaikille tämän hirveän kokemuksen läpikäyville samanlaista tuuria kuin meille, eli että osuu kohdalle tarpeeksi kovat pakkaset. Kaikille muille toivon jaksamista, nämä ovat aivan älyttömän sitkeitä pirulaisia!

    • Babyfever
    • sylvi

      Oletteko ihan varmoja, että sänky pitää hävittää vaikka tuholaisfirma sen myrkyttäisi Tulisi nimittäin siitä kallis lasku kun se on juuri ostettu ja sieltä kalliimmasta päästä.

      Tein löydökseni ihan vähän aikaa sitten ja silloinkin vasta mustia pisteitä sängystä. Myöhemmin kuulin, että ne ovat alivuokralaiseni jätöksiä.

      Onkohan tämä yleinenkin vaiva 70-luvun taloissa?

    • pähkinä

      Kokeilkaa raakaa Rajamäen etikkaa sumuttaa niille lutikoille. Kaikki keinot sallittuja kun kerran ovat niin sitkeitä.

    • estovyöhyke

      Sängyn jalkoihin voi laittaa paksua vaseliinia niin eivät pääse kiipeämään sänkyyn.

    • 20

      Kertoisiko joku mitä haittaa näistä on? Itselläkin välillä kutisevia näppylöitä jaloissa, mutta en ole muuta haittaa huomannut. Eli näihin ei voi kuolla? Olkoon rauhassa, onhan itsellä pari hämähäkkiäkin kotona.

    • Bed bugs, iiih

      Mahdollisen New Yorkiin muuton vuoksi olen viime päivinä lueskellut sikäläisten taistoista lutikoita vastaan -- jos on englanti hallussa niin suosittelen googlettamaan artikkeleita hakusanoilla "bed bugs"; sieltä löytyy jos jonkinmoista ohjetta ja vinkkiä näiden otusten välttämiseen ja häätämiseen, osa on ihan peruskauraa kuten sängyn sijoittaminen niin, ettei ole kosketuksissa seiniin (lutikat elävät rakenteissa(kin)), sekä sängynjalkoihin laitettavat muovikipot jotka estävät lutikoiden kiipeämisen sänkyyn (vartavasten suunniteltu tätä varten).

      Näyttää olevan rapakon takana myös ohje se, ettei tarvitse välttämättä heittää sänkyä/patjoja pois, vaan ainakin siellä on myytävänä erikoisvalmisteisia "lutikka-suojia", eli kangas/muovisuoja patjoille joka suljetaan tiiviillä vetoketjulla/sealing-nauhalla ---- jos sänkyyn ei ole ehtinyt pesiytyä lutikoita, ne eivät pääse ao. suojan läpi....ja jos ovat ehtineet pesiytyä, kuolevat kun eivät pääse ulos patjasta (mutta koska lutikka voi elää VUODEN syömättä, ei tuota suojusta kantsi poistaa välillä jos epäilee että patjassa on asukkaita)

      Ja joo, eihän lutikat vaaraksi ole; niiden ei ole todettu levittävän mitään tauteja, eivätkä ne pesiydy tiettyyn paikkaan lian vuoksi -- mutta onhan se vähän ikävä ajatus että jakaa mahdollisesti sänkynsä muutaman sadan (?) kaverin kera :)

      Itse olin alkuun täysin paniikissa kun aloin lukea noita juttuja; jotkut kuulemma ovat jättäneet asuntonsa kalusteineen ja vaatteineen lähtiessään "turvaan" - mutta jos Suomessa leviävät yhtä paljon kuin jenkkien itä-rannikolla, niin ei ole mitään takuita etteikö uuteenkin asuntoon niitä tulisi jossain vaiheesa...ellet itse vahingossa vie mukanasi.

      Tsemppiä kaikille jotka tämän kanssa taistelevat !

    • ei kirppistä

      Vinkkinä et älkää ostako kirppikselt sohvii tai sänkyi tai patjoi. Ja ulkomaalaset niit luteit tänne raahaa mukanans

    • Lady Green

      Parempi olisi kun löytyisi joku myrkytön keino, koska jatkuvalla myrkyttämisellä tulee vaan vahvempia lutikkasukupolvia, joihin mitkään myrkyt ei tehoa. Myrkky ei ole koskaan hyvä keino, sotkee luonnon tasapainoa. Hyönteisten luonnolliset viholliset vähenevät, kuten linnut, lepakot, sammakot ym. kun ihmiset laittavat myrkkyjä pelloilleen, puutarhoihin ja koteihinsa. Seurauksena saamme jotain mutanttihirviötuholaisia. En ole asiantuntija, mutta ihan näin luonnonystävänä ja maalaisjärjellä ajattelen.

      Netissä on kyllä ainakin englanniksi paljon erilaisia keinoja, joista tosiaan kuumentaminen on yksi. Jäisivätkö kärpäspaperiin kiinni? Jos laittaisi kulkureiteille, sängynjalkoihin. Tai jotain muuta tahmeaa.

    • ida1

      hei,minullakin siistissä yksiössä,kerrostaloasunnossa alkoi ihottumalla ja selvisi että lutikoita onkin aika reilusti ja heivasin sängyn jo pois,sekä kohta pakko heittää sohvatkin pois,nukuin wc:n lattialla viime yön kun inhottaa niin paljon,myrkyttäjä kävi kerran,mutta siellä niitä vaan vielä tapaa,todella inhottavia,eihän sinne uskalla viedä uusia huonekalujakaan moniin kk:siin kun niitä vaan tulee listojen alta ja katosta hyi kamalaa!!mut hei kyllä ne saadaan tapettuu,mut se vaatii 4-6torjuntakertaa kunse myrkky ei tapa munia....

    • hunter100

      Hei,

      Meillä lutikkaongelma havaittiin toukokuussa.
      Asumme vanhassa ok-talossa.
      Yläkerran sängyt kun käänsin ympäri, niin nurkat oli mustia pisteitä täynnä.
      Tarkemmin kun katsoin niin näkyi pienten lutikoitten kipittävän piiloon.
      Yöllä sitten menin taskulampun kanssa katselemaan, niin kymmeniä lutikoita
      vilisi seinillä ja lattialistoilla. Tapin lutikoita varmaan satoja useana yönä.

      Teimme näin:
      -sängyt roskiin, pyykkirumba
      -ylimääräiset huonekalut roskiin
      -omatoimista myrkytystä: raid, cooper, biokill
      -sitten tuholaistorjuja kävi myrkyttämässä
      -uusiin sänkyihin jalkoihin pakasterasiat, joihin muurahaissirotemyrkkyä
      -feromoniliima-ansat sängyn alle ja patjan alle, ansojen kokeminen päivittäin

      Nonniin, sitten ongelma olikin alakerrassa, makuuhuoneessa:
      -Sänky käytiin huolellisesti höyrypesurilla läpi, kaikki pohjan säleitten oksanreiät ja halkeamat
      -pakasterasiat sängyn jalkoihin
      -feromoniliima-ansat sängyn alle ja patjan alle

      Nyt on 3 kuukautta ettei olla havaittu lutikoita. Edelleen on pakasterasiat sängynjaloissa, ja feromoniliima-ansat pyytämässä.

    • opiskelija201

      Nostan aiheen taas pinnalle, koska löysin vuokrakämpästäni lutikan. Mistä näitä feromoniliima-ansoja saa? En tiedä vielä koska tuholaismyrkyttäjä pääsee meille käymään, joten haluaisin ottaa kaikki torjunta-aseet käyttöön sitä ennen...Asun Helsingissä kesän ajan opiskelija-asunnossa, ja luulen että lutikat ovat jo pitkään näissä taloissa muhineet, koska täällä asuu paljon ulkomaalaisia opiskelijoita...

    • Luteet häviävät

      Taloyhtiö maksaa lutkoiden hävittämisen. Ota sen tähden välittömästi yhteys isännöitsijään .

    • Pohjanmaalla luteita

      Selviytymistarinoita kaivataan! Meillä kolmas myrkytys takana. Tämän reilun kuukauden aikana en ole nähnyt kuin pari elävää ja muutamia raatoja, kai ne lattialistojen takana piileksii. Myrkyttäjä löysi sieltä muutaman elävän. Ahdistaa, kun en tiedä mistä olemme luteet saaneet ja toisaalta ahdistaa ja pelottaa, ettei ne leviäisi meiltä muualle.

    • Uusi havainto Tku

      Havahduin yöllä klo 5 huonounisena siihen, että tyynyn ympärillä rasahti kankaan liikahdus, ja miettisin, että enhän edes liikauttanut päätäni. Sitten kankaan ääni kuului taas. Pomppasin sekunnissa nopeasti ylävartalollani laittamaan yöpöydänvalon päälle ja käännyin katsomaan sängylle josta juuri nousin, ja puoli tusinaa lutikkaa kuhisi ja lähti kävelemään sängyn reunoille piiloon. Osa laahusti pulleana ja tuoretta verta valui takapäästä niiden paetessa. Sitten alkoi varsinainen painajainen, sängyn alta lisää, katon rajassa yläkerrasta lappasi lisää lutikoita, niitä oli seinillä, katossa, lakanoissa, peitoissa...

      Otin kannellisen säilykepurkin ja kaadoin klooria lorauksen. Sitten otin paperilapun, jolla kaappasin niitä. Nillä oli tuttu reaktio; kiipeävät paperin toiselle puolelle piiloon. kopautin ne äkillisellä liikkeellä tyhjään vesilasiin, ja siitä sitten kippasin kloorirasian pohjalle, ja sinne kuolivat. Parin tunnin neuroottisen lutikankeruun jälkeen laskin, ja purkissa oli noin 80 ltikkaa. Loppuyön unet jäivät olemattomiksi. Seuraavat päivät kului siten, että pöydällä oli muistilappupaperinpala, vesilasi ja kloori-säilykepurkki valmiina, ja noin 15 minuutin välein jostain ilmansuunnasta-yö tai päivä-löytyi uusi kaapattava ja klooripurkin täyte. Isännöitsijän toimesta myrkytysfirma saapuu viikon päästä. Viikon ajan muiden kohtaloita, tuholaisartikkeleita ja ohjeita luettuani olen hyväksynyt väistämättömän eli muuton. Mikään myrkytys ei auta kuin viikon-muutaman kuukauden. Kerrostalossa on 4 ilmansuuntaa mistä ne tulevat, siirtyvät, lisääntyvät ja leviävät ain auudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen. Eli: Huonekalut kaatopaikalle, kaikki vaatteet irtain pienomaisuus pusseihin, pakastimeen ja kellarihäkkiin odottamaan poismuuttopäivää. Lienee selvää, että kakki mitä ei aivan välttämättä tarvitse tai ei ole käyttänyt yli vuoteen, menee roskiin. Näin muutettava ja pakastettava omaisuus painetaan minimiin. Ai niin, ja en asu tai yövy enää asunnossa ja vuokrasopimusilmoitus postissa. Ystävät majoittavat siihen asti että uusi vuokrakämppä löytyy. Itse asiassa asuisin mieluummin vaikka kadulla kuin nykyisessä asunnossa.
      Tämä on syövän ja liikenneonnettomuuden jälkeen pahinta mitä länsimaalaiselle ihmiselle voi tapahtua

      • omistusasuntolude

        Kyllä se on vaan luotettava siihen, että kerrostalossakin lutikoista pääsee eroon. Ei asuntoa niin vain laiteta myyntiin ja uutta ostettava tilalle. Ja kukas sen etukäteen todistaa, ettei siinä uudessakin olisi lutikoita!

      • Uusi havainto Tku
        omistusasuntolude kirjoitti:

        Kyllä se on vaan luotettava siihen, että kerrostalossakin lutikoista pääsee eroon. Ei asuntoa niin vain laiteta myyntiin ja uutta ostettava tilalle. Ja kukas sen etukäteen todistaa, ettei siinä uudessakin olisi lutikoita!

        Ole hyvä vain ja usko. Ja minä, vuokralaisena joka vaihtaa asuntoa vaikka keran vuodessa, puolestaan en enää koskaan suunnittele kerrostalo-osakkeen ostamista. Mihin tahansa naapuriin voi tulla joku reissaaja, muuttaja tai vastaava, joka viis veisaa hygieniasta, nopeasta reagoinnista, epidemioiden leviämisestä ja kuten useat viestitkin vihjaa, lähinnä siirtää ongelman naapuriin suihkimalla tavaratalon mietoja karkotteita. Tärkeintä on voida pakata kimpsut roskasäkkiin ja painua muille maille. En myöskään aio jatkossa ostaa mitään ylimääräistä huonekalua, kun tietää kuinka pian voi joutua kaikesta luopumaan.

        Ymmärrän torjuntayritysten ylioptimismin, mutta myös kauhun joka osakehuoneiston omistajilla aiheeseen liittyen varmasti on, koskien mm. oman asunnon myyntiarvoa kun sana kulkee, että asunnossa tai koko talossa vaeltaa lude-epidemia. Ei mikään rappukäytävien vakio small talkin aihe juuri kellekään...

      • omistusasuntolude
        Uusi havainto Tku kirjoitti:

        Asunnon myyntiarvo on itse asiassa viimeinen asia, mitä tässä keskellä lutikka.showta ajattelee. Enkä edes ole suunnittelemassa asunnon myymistä. Itse olen päättänyt olla avoin ja puhua lutikoista sukulaisille, ystäville, työkavereille ja naapureille. Mitä enemmän ihmiset tiedostavat, että tällainen voi oikeasti osua myös omalle kohdalle ja mitä nopeammin ymmärtää, mistä on kyse ja sen parempi torjunnan kannalta.

    • JJI

      Meikäläiselle tuli lude Kreikan matkalta. Puremia oli jokunen kappale kropassa, ehkä noin 6-10 kpl. Ilmeisesti noita kuvottavia otuksia oli vain yksi tai korkeintaan muutamia, kun en yhtään elävää löytänyt. Vain yhden kuolleen. Sain ne häädettyä seuraavin toimenpitein (ainakin puremat ovat loppuneet).
      -Baygyonin hyönteismyrkkyä (sumute) ensihätään sänkyyn ja lattialistojen tuntumaan.
      - vuodevaatteet, peitot ja tyynyt pesuun
      - petauspatjan ja sängyn imurointi ja petauspatja lisäksi kuumaan saunaan muutamaksi tunniksi
      - Cooperin muurahaissprayta sänkyyn ja jalkalistoihin
      - sängyn pesu höyrypesurilla tosi tarkkaan ja huolella
      - Baition D-muurahaisliuosta 2-3 kertaisella annostuksella spraypulloon ja sillä sängyn ja lattialistojen ym. sumuttelu 4-6 päivän välein

      Noita myrkkyjä laittelin tosiaan tuon 4-6 päivän välein n. puolitoista kuukautta ensimmästen puremien jälkeen. Myöskin matkalaukun syynäsin, myrkytin ja höyrytin tarkasti. Ei ole puremia enää tullut.
      Olisiko käynyt niin onnellisesti, että laukussa tuli vain yksi lude ja sekin urospuolinen kun ei ole lisää ilmaantunut munista?

      Mutta viheliäinen luontokappale on kyseessä. Toivottavasti saat häädettyä.

    • Lude kammoinen

      4kk sitten hävis lutikat ja nyt ne ilmesty uudelleen, ilmeisesti munia jäänyt jemmoihin... Prkl hermot menee !!!

      • Lude Kammoinen

        Oma myrkytys ei tod jeesaa (pahentaa vaan tilannetta) vaan ammattifirmat, mutta nyt ei auttanu sekään ku ei se myrkky muniin vaikuta...

    • Epätietoinen 13

      Tappaiskohan toi lutika ???
      thttp://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0CD0QFjAA&url=http://www.viidakkotohtori.fi/otsonaattori-ionisaattori-p-971.html&ei=5XX9UsCuJ6qC4gTEioDoBQ&usg=AFQjCNF4mymA3P1QfdcNj_N6RoCup4kNyQ&sig2=lmnRCAYLvZq49w-FwaCjYA

      • Epätietoinen 13

        Siis otsonaattorista on kyse...

      • erkki111
        Epätietoinen 13 kirjoitti:

        Siis otsonaattorista on kyse...

        Tuotteen kuvaus
        Ammatti-, tai siviilikäyttöön tehokas hajujen-, homeen-, yms poistaja. Tehokas 7000mg/h. Tarkoittaa, että vuorokausi riittää isommankin asunnon hoitoon. Autot-, vaunut, veneet ei tarvitse niin pitkää aikaa. Esim. tupakalle haiseva auto: pese ja imuroi huolellisesti, sitten tällainen tapauksesta riippuen muutamaksi tunniksi. Ei poista syvälle piintynyttä "tervan ja nikotiinin" hajua kokonaan, mutta autonraikastajat ovat olleet tyytyväisiä laitteeseen. Hometapauksissa aivan ehdottoman hyvä, ei poista kuitenkaan näkyvää hometta :-), hajun ja ilmassa olevat itiöt kyllä. Tappaa tehokkaasti kaiken elävän ja hajujen aiheuttajat ilman kemikaaleja. Hyvä tuuletus käytön jälkeen, ja sillä hyvä. Tämä laite on varmatoiminen ja turvallinen käyttää, käyttöohjeet mukana

    • lutikaton

      Ei auta mitkään pikkipakastamiset lutikoihin.Lehdessä oli haastateltu myrkytysfirman miestä ja se sanoi että vähintään 3vrk pitää olla kamt pakastimessa -18,ennenkuin kaikki lutikan kehitysasteet kuolevat.

      • Veeruli

        Ammattimyrkyttäjä myrkkyineen ja varsinkin höyryineen kävi viisi kertaa kahden viikon välein, vielä vikan havainnonkin jälkeen kaksi kertaa. Nyt ollaan eletty lutikatonta aikaa liki kolme kuukautta ja edelleen pään sisällä pelko, josko joku kuitenkin jossain lymyää. Onneksi kaksi perheenjäsenistä saa oireita, vaikka kaksi ei saakaan. Näiden oireita saavien varassa tässä edetään. He testaavat muiden perheenjäsenienkin vuoteita nukkumalla välillä niissä.

    • ötökkäfani

      Meillä ilmeni juuri viimeviikolla että vuokra-asunnossamme on luteita. Ilmoitus välittömästi isännöitsiälle ja tilasivat tuholais tarkastajan asuntoomme. Tänään kävi tarkastaja ja niitähän ne oli SÄNKYLUTEITA! Jumanhelsvetti että potutti, mutta helpottui oma olo kun sai selville mistä kutiavat näppylät johtuivat. Odotan sitä ihanaa rumbaa mikä tästä tulee... Meillä ei ole saunaa käytössä joten kuumennus on pois suljettu, pakkaseenkaan ei paljoa mahdu ja kevät... ei hemmetti miten saan ees säästettyä mun huonekalut noilta hemmetin öttiäisiltä...

    • yhyyy

      Niistä ei pääse eroon.

      Tähän mennessä mun kämpässä on myrkytetty n. vuosi, huonekalut roskissa. Ei auttanu, revittiin lattia ja suuri osa seinistä veke.
      Muutin takaisin, ei mennyt kuin kaksi viikkoa niin uudet puremat. Soitin heti myrkytysfirmaan, sama rulijanssi alusta asti...
      Polttaminen taitaa olla ainoa vaihtoehto.

    • Veeruli

      Virhe taitaakin olla siinä, kun olet välillä muuttanut pois. Meille myrkyttäjä ainakin sanoi, että luteet pidetään aktiivina, kun elämme ja asumme kuten ennenkin ja ennenkaikkea nukumme omissa sängyissämme. Näin ne saadaan liikkeelle, pois piiloistaan ja kävelemään myrkkyihin. Sänkyihin ja siis ruokailemaan estimme niiden pääsyn laittamalla muovirasiat sängynjalkoihin. Esim. Ainojäätelorasiat ovat hyviä. Edes joulun viettoon emme olisi saaneet lähteä mummolaan, mutta siinä kohtaa emme kyllä uskoneet myrkyttäjää.

      • yhyyy

        Oliko tää vastaus mun viestiin?

        Mutta milläs asut kämpässä, jossa ei ole lattiaa?

    • Veeruli

      Ainakin se yritti olla vastaus, mutta ilmeisesti siitä ei siis ollut apua. Voisiko kämpässäsi yöpyä edes sen verran että ne luteet sais pidettyä aktiivisenä, vai onko se täysin mahdotonta lattiattomana? Mikäli siellä ei asuta ja ne ei aisti verta eikä hengitystä, vaipuvat horrokseen ja siinä tilassa ne sitten voivat elää pitkäänkin. Mikäli luteet ovat aktiivisia, mutta eivät sitä saa syödäkseen, eivät elä niin pitkään. Meillä ovat saaneet viimeksi syödäkseen marras-joulukuussa, viimeinen myrkytys oli joulun tienoilla. Helmikuun lopussa bongasimme yhden (toivottavasti) satunnaisen kulkijan, joka ei ollut verta. Edelleen sängyn jaloissamme on muovirasiat ja seuraamme tilannetta. Aina kun meillä kävi myrkyttäjä, hän käsitteli sänkymme ja lattialistojen taustat höyryllä. Se oli todella tehokasta, raatoja tuli niin sängyistä kuin listojen takaa.

    • vierailija9

      Joo hyi, otan osaa kaikki joilla on ollut. Itsellänikin todennnäköisesti muutama kantautunut mukana matkalta, ja nyt on myrkytys käynnissä jo toista viikkoa. En oo nähnyt ko yhden elävän, seki hieman epävarma havainto, koska oli niin pieni ja vaalea, että vaikea sanoa mikä oli. Puremat kuitenkin kertovat että on niitä täällä. Nyttemmin ei sitten ole tullut puremia, ja myrkyt on listoilla vielä ainakin viikon. Kovasti oon pessyt vaatteita ja lakanoita, vaikka ei ehkä olekaan sitä riskiä, että oisivat sinne asti kerenneet. Silti mieluummin varmistan asian kun totean sitten kk päästä, että ai, olivat ne sittenkin päässeet sinne ja nyt ongelma on taas uudelleen täällä. Tykkäävätkö lutikat mennä kenkiin? Itselläni oli sängyn alla kolme liukasta ja kirkasta muovilaatikkoa, joissa oli kansi, ja täynnä kenkiä. Otin ne sängyn alta pois ja ensitarkastelemalla ei mitään näy. Eikö ole niin, etteicät lutikat pysty kiipeämään liukkaita pintoja pitkin, kuten juuri muovia ja rautaa, kun kynsi ei tartu niihin? Eli ei olisi pelkoa että ne olisivat menneet kenkiin?? Koska en tiedä miten käsittelisin kaikki kenkäni, koska on kevät, eikä ole saunaa, ainoastaan hyvin pieni pakkanen, jonne ei mahdu melkein mitään. Uskaltaako huonekalut jättää, jos täällä tosiaan on näin pieni ongelma, ja myrkytys tilattiin heti, noin pari viikkoa matkasta?? Niissä ei ainakaan ole mitään merkkejä, mutta täällä niitä on joutunut säilömään, kun ei muuallekaan saa. Vaikka niitä on täällä niin vähän, ja kaikki todennäköisesti tuolla patjan sisällä, joka on nyt suljettu kankaaseen, niin ahdistaa silti, että niitä voisi piileskellä jossain muualla. Esim. en ole uskaltanut nukkua nyt valot kiinni kohta kahteen viikkoon, ja mietin, että voiko valojen päällä pitäminen estää lutikoita tulemasta esiin?? Eikö nälkä kuitenkin houkuttele ne ulos piiloistaan, vaikka olisi kuinka valosaa? Jotenkin en vain kykyne nukkumaan ilman valoja, henkinen paine on liian suuri. Minulle on turvallisempaa kun näen heti silmät avattuani, että onko kädelläni tuntuva kutina vain kuvittelua vaiko sitä, että siinä kipittelisi jokin.. eli onko huono kun olen noita valoja pitänyt päällä nukkuessani? Mikään ei ole minua enää syönyt, eikä sängyn jalkojen lutikkaansoihin ole mitään jäänyt. Luulen tämän johtuvan siitä, että sängyn sisälle ne muutamat penteleet ovat jääneetkn nytten ansaan. Sängyn pitäminen täällä ahdistaakin, koska siitä ei saa heti luopua, ennen kuin varmistuu, ettei muualla ole lutikoita. Ei ainakan nyt näyttäisi siltä, vaika mistä sitä tietää, jos eivät vaan tule esiin..Niin koska sänky on vain verhottu kankaalla, jaloissa on kupit, mutta kankaaseen piti tehdä jaloille reiät, jotka suljettiin vain teipillä. Teipit eivät meinaa kestää koko aikaa, joten minun on varmisteltava että ne kestävät, ja lisättävä teippiä välillä. Tämä ahdistaa suunnattomasti, sillä pelkään, että kun lähden täältä joskus päiviksi pois, että jos teipit alkavatkin repsottaa ja lutikat pääsevät sitten ulos sängystä!! Millä systeemillä teidän sänkynne on eristetty? Mietin vain että mikäköhän halpisfirma on tämänkin teippiviritelmän mennyt keksimään.. saisinpa vain heitettyä tuonkin pois niin loppuisi stressi siitä.

    • Levoton

      Hei!

      Saako lutikan ulosteen pois lakanoista pesemällä? Epäilen että mulla olisi lutikoita, koska löysin mustan pienen pisteen sekä lakanasta että tyynyliinasta. Tyynyliinassa pisteen perässä kulki katkonaisia tahroja. Pesetin nyt lakanat, ja tahrat jäivät. Eli jos lutikan uloste lähtee pesussa, niin ei kai sitten ole huolta? Vastatkaa joku pliis!

    • Veeruli

      Vierailija9:lle :
      Laita sängyn jalat muovirasioihin, joissa on yläosassa "reunus". Lutikoitten on ylipäätään vaikea liikkua muovipinnalla ja reunus estää niitä pääsemästä rasiaan ja sitä kautta sänkyyn. Ja mikäli taas pyrkivät sängystä (jos sinne on joku jäänyt) sängynjalkoja pitkin pois, jää ne sinne rasian pohjalle eikä pääse listojen taakse piiloon. Me emme ole heittäneet sänkyä pois, en kerta kaikkiaan uskalla vieläkään ajatella uuden ostamista, vaikka myrkytyksistä on jo monta kuukautta. Rasiatkin on edelleen sängyissä. Mikäli ne kenkien säilytyslaatikot on hyvin kiinni ja vielä muovisia, niin aika epätodennäköistä että lutikat olisivat sinne eksyneet. Sanon kuten meidän myrkyttäjä minulle moniin kysymyksiini. Riski on todella pieni, mutta ainahan se on olemassa. Jos sinä ja minä tästä jotain opimme, niin ainakin sen, että sänkyjen alla EI säilytetä mitään tavaroita. Meillä sielllä oli säilössä matkalaukut ja kyllähän oli luteilla eväs lähellä!

      Levoton:
      Mielestäni ei meidän lakanoihin ole jäänyt jälkiä. Voisit yrittää etsiä vastaavia jälkiä sängystä. Huolestu vasta, mikäli sieltä löytyy jälkiä.

    • Vierailija 9

      huuh, kiitos veeruli vastauksesta. Juuh, itsekin silloin aikoinaan dumppasin matkalaukut suoraan sängyn alle, kun matkasta oli kulunut pari päivää, ja olin vihdoin saanut purettua laukut. Se vaan on kun ei opiskelijat tilalla juhli näissä opiskelijakämpissä, eli tavaraa joutuu väkisinkin laittamaan sängynkin alle, jottei huku roinaan. Mutta oppineena tästä enemminkin kuin roinan toisenlainen säilytys, niin että matkan jälkeen parempi käsittely matkatavaroille ja laukuille! Mieluummin on turhaan liian varovainen kuin sitten kokee taas tällaista!

      Meillä kävi tuo "koiratarkastaja" tässä taannoin eikä koira haistanut mitään talostani, eli eläviä yksilöitä tai munia täällä ei enää ole. Voin siis uskoa että ovat jättäneet kenkälaattikkonikin rauhaan, eikä onneksi muissakaan huonekaluissa mitään ole. Itse olen taas päättänyt luopua sängystä heti kun mahdollista, ja minulle myrkyttäjä suositteli ilmapatjaa väliaikaisena nukkumispaikkana. Eivät voi sitä pitkin kiivetä kovin hyvin, ja siihen ei voi pesiytyäkään. Ja turvallisin mielin luovunkin sängystäni, sillä se saatta olla se viho viimeisin lutikkahautomo tämän katon alla. Eli kun siitä päästään, niin vaaran voi sanoa olevan ohi, koska muualla niitä ei enää koiran mukaan ole. Ja koira on kuulemma todella tarkka, löytää mitä hankalimmistakin paikoista lutikat ja niiden munat, ja lähinnä vain tylsistyi täällä meillä. En siis voisi olla enempää huojentunut, tunnelin päässä näkyy sittenkin valoa ja mykyt ovat tepsineet!

      Oliko teillä sitten pahakin lutikkaongelma, kun kuukausia jo mennyt ja pelottaa edelleen? Itselläni lähinnä muutama epäonninen yksilö kantautui mukana terrorisoimaan, ja ongelma ei onneksi lähtenyt leviämään suurempiin mittoihin nopean torjunnan avulla. Siksi hyvin mielin uskallan jättää tämän pian taakseni, ja haluankin! Kaipaan ns. normaalia elämää ilman lutikoiden vahtimista ja pelkäämistä 24/7 :D toivottavasti kykenet itsekin siihen ajan myötä :)

    • Veeruli

      Tuo "koiratarkastaja " kuulostaa mielenkiintoiselta, en ole tiennytkään että niitä käytetään Suomessakin. Tietääköhän joku, onko täällä Pohjanmaalla?

      Meitä on kuuden hengen perhe, koti neljällä makuuhuoneella ja vain yhdessä makkarissa oli luteet. Ne ei ehtineet levitä laajemmalle, myrkyttäjän etsinnöissä niitä löytyi sängyn lisäksi listojen takaa. Eli mielestäni ongelma ei ollut pahimmasta päästä, naapureillekaan ne eivät levinneet. Mutta kun porukkaa ja sänkyjä on useampia, myös pettäviä lenkkejä ja piiloja on paljon. Yksi harhailija käveli katon rajassa vielä pari kuukautta vikasta myrkytyksestä ja se sai vainoharhaisuuden taas esiin. Ja itse asiassa myrkyttäjän kanssa kun juttelin, hän sanoi vielä liki viisi kuukautta vikasta myrkytyksestä, että riski ei vieläkään ole ohi, vaikka mitään merkkejä luteista ei ole näkynyt tuota harhailijaa lukuunottamatta. Onneksi sekään ei ollut saanut veriannostusta, eli sänkyyn se ei ollut päässyt!

    • Meikäläinen pisti luteet ensin pyörryksiin lämpöpuhaltimella vedellen joka paikan punkasta 350:llä asteella (luteet kuolevat 50-60 asteessa) ja perään Baition D:llä jota pistin kolmenkertaisesti ohjeen perusmäärään verrattuna (luin jostain että tehoaisi). Kylä tuli lutikoille lähtö mutta en vieläkään tiedä mistä olivat tulleet...lopuksi imuroin punkan, heitin pölypussin roskiin ja pesin vuodevaatteet.

    • sylesstone1

      Viime talvena löysimme luteita talostamme. Ilmeisesti olimme tuoneet ne syksyllä roomasta tuliaisina, luulin että yöllä käsiin tulleet iho-oireet (punaset läntit) johtuvat työpaikan homeista tai pyykinpesu aineista, Kunnes löysin oireen aiheuttajan sattumalta lattialta ja googlauksen jälkeen totesin että tämä pieni kirottu otus oli lude. Sängyn päädystä löytyi satoja munia ja luteen ulostetta oli sängyn pohja täynnä joten sänky lähti välittömästi ulos. Imuroin luteen munat pois ja hävitin välittömästi myös pölypussin ja imuri lähti vuorokaudeksi pihalle pakkaseen.

      Yritin googlata miten luteista pääsee eroon, ja huonosti löytyi tietoa asiasta. Kovasti kaikki toitotti että ottakaa yhteys tuholaistorjujaan, hinta ei houkuttanut. Otin asiasta selvää, ja deltametriini tappaisi hitaasti luteet, joten kävin motonetistä hakemasta Baition D:tä ja laittoin puolipurkkia ainetta ruiskepulloon ja 2 litraa vettä perään ja käsittelin koko talon tällä aineella, sekä erityisesti makuhuoneen (missä nämä pirulaiset majailivat) sekä kaikki listat ja kaapiston tausta asunnostani. Sama käsittely 2 vkon välein yhteensä 4 kertaa. Ja ongelma makuhuoneesta eli siellä missä lutikat olivat jouduin repii kaikki jalkalistat irti ja laittamaan vielä raid muurahaissirotetta (sama vaikuttava aine) mutta vain jauheen muodossa, en tiedä onko tämä aine soveliasta käyttää sisällä mutta hyvin tuntui tepsivän.

      Joka aamu löytyi kuoleita luteita noin reilun kuukauden verran. Itse muutimme vierashuoneeseen asumaan 2 kk ajaksi, jotta tämä ongelma makuhuone pystyttiin pitää tyhjillään. Nämä pikkupirulaiset kun elävät päivät pimeässä listojen, karmien, tapettisaumojen alla ja tulevat vasta öisin etsimään ihmisen verta.

      2 kk päästä totesimme että asuntomme on lude vapaata aluetta. Sitä ennen ehdimme kaikki makuhuoneen irtaimiston saunottamaan ) 70 astetta yli tunti) ja tais tavarat käydä vielä vuorokauden -15 asteen pakkasessa. Dayton B:llä kun viel käsitteli sänkyjen jalat ja pohjaritilät niin luteet saimme häädetyksi kotikonstein. Kannattaa muuten käyttää suojakäsineitä ja hengityssuojamia kun levittelee tota ainetta ja heittää perhe asunnosta pihalle parin kolmen tunnin ajaksi, jotta aerosoli ehtii muuttaa nestemäisestä muodosta kiinteäksi.

      Lude kun jättää mustan eriste tahran, niin näistä muste pisteistä voi päätellä hyvin missä luteet on majaileet.

      Rahaa meni noin 60 euron verran (dayton purkkeja 3 kpl ja yks raid muurahaissirote purkki), joten jos mietitte tuholaistorjujan tilaamista niin ainakin meillä toimi kotikonstit toimi, vaikka teetättikin työtä.

      Nykyisin jokaisen ulkomaan reissun jälkeen pihalla lähtee kaikki vaatteet päältä pois ja henkilö suoraan suihkuun, matkatavarat ja vaatteet lähtevät 70 asteiseen saunaan tunniksi, jotta jatkossa välttyisimme näiltä ei niin kivoilta tulijaisilta. (ja se saunan lattia kannattaa vielä tsekata tavaroiden saunottamisen jälkeen ettei nämä kirotut luteet ole hypänneet lauteelta alas ja aloittaneet asunnon valtausta)

      • pari juttua....

        Semmonen juttu, josta aika monet eivät ole tietoisia on se, että ulkomailla hotellihuoneessa kannattaa sängyt tutkia tarkaan ennen kuin asettuu taloksi. Toiseksi matkatavaroita ei tulisi säilyttää sängyn alla eikä käsitellä sängyn päällä. Näillä jo pienentää merkittävästi riskiä tuoda niitä tuliaisina kotiin...

      • tylsää
        pari juttua.... kirjoitti:

        Semmonen juttu, josta aika monet eivät ole tietoisia on se, että ulkomailla hotellihuoneessa kannattaa sängyt tutkia tarkaan ennen kuin asettuu taloksi. Toiseksi matkatavaroita ei tulisi säilyttää sängyn alla eikä käsitellä sängyn päällä. Näillä jo pienentää merkittävästi riskiä tuoda niitä tuliaisina kotiin...

        ensinmäisenä lisättäköön, luteet eivät levitä tauteja eivätkä ole muutenkaan haitaksi muutakun mielen ja kutinan kanssa voi ola ongelmia, puremajälkiä on kahta tyypiä punottava alue purenta kuopan ympärillä(allergiset) ja pelkkä purema kuoppa, lude käyttää ensin puudutus ainetta jonka jälkeen alkaa vasta itse hommiin joten ne eivät myöskään välttämättä häiritse unta, luteen lempi paikka on patjan saumoissa, tyynyssä jne... mahd lähellä uhria vasta pitkälle edennyt valtakunta on levinnyt uhrin lähettyviltä etsimään uusia paikkoja ja uhreja, tässä kestää yleensä 2kk(aika munasta aikuiseksi). Lude elää kuoriuduttuaan max 6vk ilman ravintoa, liikkuessaan pari päivää, ennen viimeistä täys kasvuista vaihetta paskiaiset vaihtavat kuorensa jokaisen syöpöttelyn jälkeen, ja tarvitsevat uuden veri aterian jokaisen kuoren vaihdon välissä, täys kasvuisena nämä syöpäläiset alkavat olemaan aikamoinen ongelma sillä maximi paasto aika on maximissaan yli vuoden mutta vaatii otolliset olosuhteet yli puolen vuoden paastoon, viileää ja vetoisaa, lämpö kun menee yli 25 alkavat nämä pirulaiset hikoilemaan ja joutuvat ravaamaan useammin myrkkyjen läpi syöpöttelemään ja eikun takaisin kitumaan myrkyttyneenä, kasvillisuuden ystävät voivat toki käyttää hyödykseen luontoa ja kasvattaa kidney papuja joitten lehdet toimivat anosina joihin nämä jää kiinni elikkäs sängylle lehdet ja aamulla rosikseen, sauna on oiva paikka mutta sähkö laskussa kallis tapa tappaa sängystä ylimääräinen elämä, 10h 60 astetta tappaa kaiken munista vaareihin.

    • Hei luru lude! Mitä teille nykyään kuuluu? Meillä ludehelvetti alkuvaiheilla. Olisi kiva kuulla "selviytymistarinoita". Itse asumme myös omakotitalossa.

    • aminn

      Voiko lutikkoja tulla kirpputorituotteissa kotiin?

    • eiköhänvoine

      "Voiko lutikkoja tulla kirpputorituotteissa kotiin?"
      Kyllähän niitä taitaa voida tulla, samoin jopa kierrätyskirjojen ja lehtien välissä

      • ötökill

        kirpparituotteista voi ilman muuta tulla. Vähintään kotiin tiiviissä muovipussissa ja pakkaskäsittely tai lämpökäsittely. Myös kirpparihuonekalut vaara

    • Babau

      Hei,

      Meillä on ollut lutikkaongelma, mutta en ole saanut täyttä mielenrauhaa vieläkään, torjunnoista huolimatta. Asun ulkomailla, mutta kielitaitoni ei riitä asian selvittämiseksi perin pohjin. Olisin kiitollinen, jos voisitte kertoa mielipiteenne tilanteesta:

      Loka-marraskuussa 2014 mieheni ja minä aloimme saada puremia jalkoihin ja käsivarsiin. Luulimme niitä hyttysen puremiksi. Tammikuussa 2015 aamuyöllä laitoin sattumalta valon päälle, ja sängyllä käveli lutikka.
      Käännyimme oitis paikallisen Anticimex torjuntafirman puoleen. Lutikka tunnistettiin ja koko asuntomme käsittävä torjunta sovittiin muutaman päivän päähän, tammi-helmikuun vaihteeseen. Torjunnan ajan (2 torjuntakertaa, 7 päivää väliä) perheemme joutui olemaan poissa kotoa.

      Huhtikuussa eräänä aamuna elävä lutikka käveli taas peiton päällä. Otimme yhteyttä torjunnan tehneeseen Anticimexiin, josta arvioitiin, että tämä satunnainen yksilö oli ollut torjunnan aikaan hyvin piiloutuneena ja selvinnyt molemmista torjuntakerroista. Uutta torjuntaa emme olisi saaneet ellemme olisi taas maksaneet täyttä hintaa. Emme ottaneet uutta torjuntaa siinä uskossa, että kyseessä oli todella vain yksi "onnekas selviytyjä", jonka olimme nyt saaneet kiinni.

      Joulukuussa 2015 sängyn alla olevassa säilytyslaatikossa (kiinteä osa sängyn runkoa) säilössä olevassa joulukuusenkoristepussissa oli kuollut lutikka. En osaa sanoa, olisiko tuo yksilö kuollut silloin torjunnan aikana vai vasta jälkeenpäin, kun siirsin nuo kuusenkoristeet ilmatiiviisiin pusseihin.

      Tämän jälkeen ei ole itse lusikoita näkynyt. Joitain puremia on erittäin satunnaisesti ollut, mutta en voi läheskään varmuudella sanoa niiden olevan juuri lutikan puremia. En kuitenkaan ole vieläkään varma, että lutikouta ei enää taloudessamme ole.

      Millä todennäköisyydellä lutikat on saatu hävitettyä? Patjassa eikä lakanoissa ole ollut havaittavia ulostepisteitä. Olen imuroinut ja höyryttänyt sängyn ja sen rakenteet useampaan kertaan. Miten kannattaisi toimia? Asentaa lutikka-ansoja nähdäksemme onko niitä vielä? Jatkaa elämää olettaen ettei niitä ole ja ryhtyä toimenpiteisiin vasta, jos selviä merkkejä niiden olemassaolosta tulee?

      Mainitsen vielä tähän loppuun, että perheemme asuu kesät (kesäkuu-syyskuu) muualla. Asuntomme lämpötila pysyttelee kesäisin 30 asteen tienoilla. Selviytyykö lutikat useamman kuukauden varsin korkeassa lämpötilassa ilman ravintoa?

      • ötökill

        yksi lähde totesi että 3kk voi elää ilman ravintoa ja toinen että 8kk. hankalaa kun ei voi olla varma mikä on oikea tieto. sekin vaikuttaa onko kyse rivitalo tai kerrostalo vai omakotitalo kun voi olla karkuteillä naapurissa. lutikan puremia on usein kolme vierekkäin. hankalaa jös ei ötökkää eikä ulostejälkiä siitä. tutulta kuulin että käsiteltiin viisi kertaa peräkkäin viikon välein ja nyt on ollut poissa ongelma kuukausitolkulla. jotenkin itse ajattelisi että joku näyttö ötökästä olisi hyvä ettei turhaan myrkytä. murhe se että kun enemmän näyttöä niin enemmän ötököitä ja vaikeampi poistaa ongelmaa.
        jos sopii kysyä niin minkä verran tuo myrkytysoperaatio maksoi?

        itse hieman huolestuneena selvittelen juuri onko meillä ötökkää eli tilanne hieman vastaava mutta ei ole vielä ollut myrkytystä eikä varmaa tartuntaa. päädyin itse odottelemaan varmempaa näyttöä ja tekemään esitöitä (vaatteet kuumaan pesuun ja sitten tiiviisti suojaan pussiin tms) ja etsiskellään jälkiä itsestä ja huonekaluista ja vuodevaatteista

        ei kannata pitää vaatteita tms sängyn lähellä. niihin pesiytyvät

    • valtaus

      Suomeen kehittynyt uusi kanta johon ei enää nykyiset myrkyt tehoa. Lutikan toukkiin ei nuo myrkyt tehoa ja aikuinen lutikka voi elää ilman ravintoa jopa puolen vuotta!! Eli vaara edelleen olemassa. Ikävä kyllä.

    • ötökill

      Nyt on ollut jonkun aikaa mahdollisuus firmoilta ostaa lämpökäsittely tartuntatilaan. pitäisi toimia ja kuulostaa hyvältä jollei tarvi huonekaluja hävittää. Onko jollain kokemusta tästä? Mitä maksaa? Pysyykö poissa todellakin yhdellä käsittelyllä?

      • Vieras18926258258292222

        Noin tonnin maksaa, mutta siitä saa yleensä kotitalousvähennykset. Usein myös taloyhtiö hoitaa kustannukset tai ainakin puolet kustannuksista.

    • masterbug

      Mitä yrityksiä olette käyttäneet torjuntaan? Mikä on ollut onnistumisen aste?

      • jättirevohka

        Paikallinen pitkään alalla toiminut yritys, joka ennen tuloaan tyhjennytti kaikki kaapit ja irroitutti lattialistat sekä kehotti hankkimaan roskalavan pahimmille kalusteille. Eipä ole talo ollut koskaan niin tyhjä... Kaksi ruiskutusta (aikuiset -asteet2-5 ja aikuisiksi kehittyvät munat aste1) ja valkoiseksi muuttuvaa sumuna tulevaa ainetta ei saanut poistaa, eikä lattioita pestä. Onnistui hyvin, vaikka jännitti silloin ja vielä pari vuotta jälkikäteenkin, josko jostain ilmaantuu.

      • oivalla.oikein
        jättirevohka kirjoitti:

        No aivan tarpeetonta tavaroiden hävitystä, ja sitä paitsi parissa vuodessa ennättää hyvin tulla taas uusia 'ystäviä'.

    • Vieras18926258258292

      En missään nimessä suosittele myrkytystä. Luteet ovat hyvinkin vastustuskykyisiä myrkyille ja pahimmassa tapauksessa luteet vain leviävät viereisiin asuntoihin. Jos myrkyttää niin joutuu myös heittämään irtamistoa pois, kuten sängyt ja sohvat. Eikä se voi olla terveydellekään kovin hyödyllistä. Suosittelen ehdottomasti lämpötorjuntaa. Se on torjuntakeinona ylivertainen. Jos siis haluaa päästä päivässä luteista eroon ja välttää irtamistovahingot.

      Tsekatkaa Luteiden Torjunta Helle - http://luteidentorjuntahelle.fi/

      • Ted-fuug

        Ei pidä paikkaansa. Ihan höpöhöpöä.
        Kaikkea sitä kuuleekin.
        Kannattaisi ottaa yhteyttä OIKEISIIN ammattilaisiin.
        Ammattilaiset tietää mitä tekevät.

    • Ammattilaiset

      Kyllä oli kokemuksia monenlaisia. Ammattilaisiin kannattaa luottaa. Lämpötorjunnat ei ole ammattilaisten touhuja. Ammattilaiset tarvitsevat luvan toimiinsa mikä tarkoittaa että he tietävät mitä tekevät. Torjunta suoritetaan torjunta aineilla.
      Ammattilaiset löytyy valvovan viranomaiisen luetteloista. Www.tukes.fi

    • kerrostalossa

      Taisi olla tuo kärsäkäs jonka löysin keittiön lattialta. Säilytän jauhoja ja muita pakastimessa ötököiden varalta.
      Nyt olen katsonut ja hankin höyrypesurin, kuivausrummun, ja 100 l säiliöpakastimen saan ne alle ammattilaisten kuumakäsittelyn. Joka ilmoitettu 1380 €
      Sota suunnitelmani on
      kaikki taulut ja ryijyt [pesun jälkeen] pakkaseen.
      Kaikki tekstiilit pesuun 60 astetta ja kuivausrumpuun päälle 60min.
      Höyrypesuriin aion laittaa 10% etikkavettä ja ajella sitten päivittäin kaikki . Listat lattiat huonekalut sängyn jne.
      Hävitän turhan sälän, jopa astiat joita en ole tarvinnut.
      Ne tekstiilit joita en pese laitan kuivausrumpuu 60 tuon tunnin.
      Olen kolunnut netissä ja saanut hävitys ohjeeksi Pakastus -18 astetta vähintäin 2 tuntia
      Kuuma käsittely ei ole saunaa 70-80 astetta 2 tuntia..
      Kun olen pyykännyt ja rumpukuivannut tekstiilit laitan ne jätesäkkeihin ja jeesusteipillä kiinni.
      Nyt pitäisi kylmetä joten tilanteen mukaan vie tekstiilit pesujen jälkeen parveke säilytykseen säkeissään. Kaikki kenkäni aion pussittaa ja pakastaa tuon 2vrk.
      Aion myös nukkua makuupussissa ja laskea asunnon lämpötilan sulkemalla lämmityksen.
      Varaudun tekemään tämän useamman kerran, vaikka en ole lutikkaa löytänyt vain tuon kärsäkkään.
      Rumpa on hirveä onneksi on aikaa suunnitella ja varautua, koska näyttöä lutikasta ei ole.
      Viereisessä rapussa niitä on 7. kerroksessa ja tuttava kertoi kuulleensa postiluukkunsa käyneen yöllä vaikka postia ei ollut tullut. Hän oli kauhistunut kuultuaan lutikoista ja uskoi pika lähetykseen naapurilta.

      • kerrostalokoppi

        Lutikka viihtyy parhaiten 20-25 asteisessa huoneistossa, siksi lasken huonelämmön jotta lisääntyminen hidastuisi. Toissa talvena joudun kihomato hävitykseen, kolmeen otteeseen, kutina saattoi olla jo psyykkistä. [päiväkoti lapsilta sieltä tuli tieto]

      • kerrostalokoppissa

      • väliaikaistanukkumista

      • Ei-oo-totta

        Hirveitä hintojakin höynäyttämisestä. Maksaako joku tosiaan tuollaisia summia nenänkaivajien touhuista?

      • eioleeikätule

        https://www.google.fi/search?hl=fi&tbm=isch&source=hp&biw=1268&bih=574&ei=HCwIWs_8OMWS6QSt4bOADA&q=Lutikan pureman jälkiä&oq=Lutikan pureman jälkiä&gs_l=img.3...1929.12199.0.13443.23.23.0.0.0.0.136.1378.21j1.22.0....0...1.1.64.img..1.21.1317.0..0j35i39k1j0i24k1j0i10i24k1.0.GEM5PrEsPaY jos löytyy varmasti, minä en toimin vain varoiksi jos olsi. Toivon vaan kunnon pakkasten talvea.

        https://www.google.fi/search?hl=fi&biw=1268&bih=574&tbm=isch&q=luteen purema&sa=X&ved=0ahUKEwjn0PPV87jXAhXnBZoKHQYCA8AQhyYIKg

    • maksullinenpalvelu
    • Anonyymi

      Helena Snellman lutikka, loinen änkää kaikkialle.

    • Anonyymi

      Tarvitsetko apua luteiden torjunnan kanssa tai haluatko selvittää luteiden torjunnan tarkemmat hinnat? www.kodinplaza.fi/ avulla tavoitat helposti yhdellä tarjouspyynnöllä alueellasi toimivat sekä tarjouspyynnöstäsi kiinnostuneet palveluntarjoajat.

    • Anonyymi

      Luteet, torakat ja muutkin haittahyönteiset ovat pääasiassa kaupunkien vanhojen kerrostalojen ongelma.
      Esimerkiksi Helsingin keskustan vanhoissa kiinteistöissä on käytännössä kaikissa näitä ongelmia.
      Ja ohngelmista on vaikea päästä lopullisesti eroon kun hyöteiset palaavat aina takaisin pienellä viiveellä myrkytysten jälkeen.
      Talojen rakenteet ja eristekerrokset ovat sellaisia joissa hyönteiset pesiytyvät ja viihtyvät.
      Vähän sama rottien kanssa. Niitä on pääasiassa kaupungin keskustassa jossa niille on parhaat elinolosuhteet ja ruokaa aina saatavilla. Viemärit ovat niille erinomainen paikka elää ja loistava verkosto kulkea paikasta toiseen. Rotta kykenee kiipeämään vaikka kymmenen kerroksen korkeuteen viemäreitä pitkin. Joskus on tavaty kylppäreissä ja asunnoissa jotka sijaitsevat korkealla, jopa kymppikerroksissa. Wc pöntöistä ja lattiakaivoista pääsevät asuntoihin joihin tulevat ruuan toivossa.

    • Anonyymi

      Mutta kuinka paljon lutikat on lisääntyneet mamujen mukana. Ihme kaapuja pitävät ja niistä lutikat tykkää. Kerrostalossa alkoi lutikkaongelma kun mamuja muutti Huivi tiukasti päässä niin täillä on otollinen paikka muhia

    • Anonyymi

      Yhdellä mun kaverilla oli kotona lutikoita, mutta sille ei tullu niistä mitään puremia ja kiireisenä ja laiskana, ehkä myös masennuksen takia ei jaksanu tehdä niille mitään. Makuuhuoneen lattia täynnä vaatteita, lehtiä ym. Jonkin verran roskia, keittiön ruokailuvälinelaatikostakin niitä löytyi leivänmurujen seasta. Sitten yks kerta se siivos kunnolla huoneensa, mutta ne lutikat oli hävinnyt tai kuollut ihan itsekseen, tosin jotain matoja ja muita ötököitä oli vaatekasojen alla. Siis ne vaan hävisi itsestään ja sitä ihmetellään että miten se on mahdollista. Ja itse näin niitä siellä. Kerrostalo vanha oli.

    • Anonyymi

      "Vanhan kansan" konsti oli laittaa sängynjalat täyteen vesivatiin. Toinen on hankkia ns. Hetekka. Näin saa pidettyä lutikat poissa edes sängystä.

      • Anonyymi

        Se on nimenomaan näin. Luteethan käytännössä katosivat asunnoista 1950-luvulla, kun Suomen jokaiseen asuntoon ostettiin Helsingin teräskaluste oy:n Heteka-sänky. Täysmetallisen sängyn jalat olivat niin liukkaat, että ludde ei päässyt kiipeämään sänkyyn ja kuoli nälkään. Se kyllä vei aikansa, sillä ludde pystyy elämään 9 kk. ilman ravintoa. Kuinka ollakaan, onnistuin vuosia sitten ostamaan vanhan mutta neitseellisen käyttämättömän Hetekan ja vielä rasvasin varmuuden vuoksi sen jalkojen alaosat ruokaöljyllä. Asun ludetalossa ainoana asukkaana, jolle ei ludvigeista ole ollut haittaa.

    • Anonyymi

      Arvostan,itsellä!

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe