Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Postimiehen käynti

ilmaisin

Meillä on postilaatikko ulkona kadun varressa. Mitä helppoja keinoja olisi saada toimimaan jokin indikaattori että näkisi että posteljooni on käynyt. Joissakin malleissa on sellainen pieni varrellinen viirintyyppinen jutska joka nousee ja jää ylös. Se ei kuitenkaan toimi Bobi-laatikoissa. Muita hyviä ideoita kaivataan. Jonkin sähköisen summerin voisi rakentaa ja sille laatikkoon kytkimen joka toimii läppää nostaessa.

30

4788

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VPO

      Vastaava idea itsellä ollut mielessä.. Tarkoitus olisi toteuttaa tuo IR ledillä. Eli tuo olisi laatikon alla josta heijastetaan laatikon pohjassa olevan reiän (n.8mm) kautta muutamalla peilillä ja lopulta takaisin pohjaan reiän kautta. Näin saisi luotua "valoverhon" joka katkeaa kun postia tulee luukkuun. Eli laatikon pohjaan pitäisi ruuvata pieni kytkentärasia jossa elektroniikka sekä akku olisi. Tähän olisi vielä tarkoitus lisätä aurinkokennolaturi laatikon kylkeen. Tieto tästä olisi tarkoitus siirtää sisälle radioaalloilla. Sisällä olisi pieni LCD näyttö josta näkisi kellonajan jolloin posti tullut. Myöskin nollautuu itsestään kun posti noudettu. Noita RF moduleitakin saa valmiina. En ole vielä ehtinyt mittaamaan tuon IR ledin ottamaa virtaa, koska tuossahan on jatkuvasti "linkki" päällä ja aurinkokennoilla ei montaa mA ladata. Eli siis idea-asteella vielä.

      • millainen ...

        ... (paristo) virtalähde kestää muutaman viikon 10 - 25 asteen pakkasia, niin minäkin voisin innostua. Kytkentöjä kyllä löytyy, jos vaan kaikissa olosuhteissa olisi virtaa. Tuo aurinkokenno ei yksin näin joulun akoihin riitä; varsinkin vähän pohjoisemmassa. Peltirasian ulkopuolelle pitäisi saada myös ilkivallan edes jollain tavalla kestävä rakenne. Vintiöt keksivät kyllä nopeasti, miten tuo ukko saadaan tuolta kolostaan ulos ;-D

      • kytkin 

        laatikon kannessa olisi mielekkäämpi kuin tuommoinen ir-led verho?

      • tasan ...
        kytkin  kirjoitti:

        laatikon kannessa olisi mielekkäämpi kuin tuommoinen ir-led verho?

        ... niin kauan kunnes penskat keksivät, että tuolla luukun räpläämisellä lähtee naapuri astelemaan postilaatikolle.
        Sisällön edes jotenkin tunnistava systeemi on silloin parempi. Sen ilmaisimen voisi tehdä vaikka sisään sijoitetusta vanhasta tietsikan hiirestä. Siinä jo pienikin pallon liikahdus antaa impulssin. Myös sen sisältämät optokomponentit voisi myös valjastaa hoitamaan ilmaisu saapuneesta postista.
        Sen elektroniikan pakkaskestosta ei ole kokemuksia. Luulisi ainakin niiden optokomponenttien toimivan myös kylmässä.
        Langaton patterikäyttöinen veisi aika vähän virtaakin, mutta peltikoteloisen laatikon sisältä sen lähetteen saaminen ulos riittävän kauas onkin jo haasteellisempaa.

    • sen näkee

      Siitä näkee että postiljooni on käynyt,kun muijan maha alkaa kasvaan.

    • PRM466...

      Käyt esim Gigantista lupavapaan PMR-radiopuhelinparin noin 20€ hintaan. Lisäksi postilaatikkoon useampinapainen kytkin, joka yhdistetään sopivan hälytyspainonapin rinnalle. Samalla puhelimeen kytkeytyy virta.Vähän kekseliäisyyttä ja siinä kaikki. Esim. siten että postilaatikon radiolähettin menee päälle vasta sitten kun kantta avataan...

      • kun posti kulkee

        Tein tuollaisen laitteen joitakin vuosia sitten. Poikani laittoi sen keksintöesittelyyn ja sai sillä pitäjän kekseliään miehen palkinnon. Postiluukun kannessa oli magneetin pidin, joka luukkua avattaessa kytki reed-kytkimen kautta virran lähettimeen. Lähettimen signaali kytki asunnon vastaanottimessa flip-flop piirin toimintaan, ja tämä taas kytki vilkku-LEDin
        toimintaan. Kun postin tulo huomattiin, reset
        kytkimellä nollattiin flip-flop. Lähettimen kantama oli yli 200 metriä. Lähettimen paristo kestää varmaa vuosia, koska se on vain silloin hetken päällä kun laatikon kansi avataan. Kytkentään tarvittavan lähetin/vastaanotinparin saa Radio-Duosta Konalasta.

      • postilaatikon kummitus
        kun posti kulkee kirjoitti:

        Muistan jossain nähneeni sellaisia halpoja paristo(?)käyttöisiä hälyttimiä , joita voitiin esim ajoluiskalle laittaa kertomaan kun vieraat kävelee pihamaalla.
        Olisko sellainen , postilaatikon sisään ?
        En vaan tiedä kuka niitä myy tai mistä saa...

        Tuli mieleen toinen halpa ja helppo , luukkuun akseli/nivel joka kääntää avatessa katkaisijan päälle. En nyt sen enempää mene katkaisijan detskuihin , mutta sellainen joka jää siihen asentoon ( päälle ) ja pitää kääntää sit pois taas laatikon avatessaan.
        Ja katkaisija sytyttäis laatikon päällä/takana/pohjassa olevan esim punaisen LED valon , joka saisi virtansa laatikossa olevasta paristosta/akusta ?
        Ihan vaan ideana , en asiaa ole enempää miettinyt.

      • lastihousussa
        postilaatikon kummitus kirjoitti:

        Googlaa vaikka sanoilla :
        Battery Motion Sensor
        Driveway alarm/alert
        Driveway Patrol

        Löytyy useitakin paristokäyttöisiä langattomia , eritavoin hälyttäviä laitteita.... laadusta en sitten tiedä. Enkä siitä saako moisia suomesta!

    • tällä laitteella ?

      Muistinkin jossain nähneeni juuri aiemmin mainitun laitteen , tai vastaavan.

      Radio Duo myy : Ovikellohälytin laitetta. Langaton liikeilmaisin. Toimiskohan toi ?

    • Toiminut jo vuosikymmeniä

      Itse tein jo 60-luvulla vastaavan laittamalla laatikon pohjalle pienen jousitetun levyn joka alaspainuessaan työntää laatikon pohjasta ulos hohtavankirkkaaksi maalatun tapinpätkän jonka näen helposti kaukaakin.

      Ei kulu patterit, ja lisäksi laatikkoon joutunut vesi/lumi tulee pohjan rei'ästä ulos !

      • kameratkäyttöön

        Tuollaisia muovisia ja muistaakseni heijastimella varren päässä olevia lätkiä on myynnissäkin tai ollut ainakin. On varmaan kiusaus rikkoa lapsilla tai laukaisevat huvin vuoksi. Nykyään ei postilaatikot enää usein näköetäisyydellä, joten joku sähköinen parempi. Voisihan laatikon kannessa olla sisäpuolella vaikka langaton kamera, näkee mitä tullut.

    • mikrokytkinki riittäis

      http://www.probyte.fi/info/smart.htm

      PS-POST
      Älykäs postilaatikko

      Yllä anturi ja alla tulos Webissä
      Laite talettaa 20 viimeistä postiaikaa muisiinsa varustettuna kellon ajalla
      minuutit, tunnit, päivät vuosi, viikonpäivä,
      Paristovarmenneltu reaaliaikakello, kellon etäkalibrointi.
      Sarjaliikenne ohjaus kaikille ominaisuuksille.
      Anturiliitäntä postilaatikon reed relettä varten.

    • ovikello

      eli ovikello, joka toimii radiotaajuudella, kantaa varmaan postilaatikolta kotiin...

      • Avasin tuollaisen Anttilan poistomyynnistä muutamalla eurolla ostetun langattoman Gripo ovikellon.
        Siinä on käytetty lähettimessä mikropiiriä SC2262 (vastaa CS5211 tai PT2262, Remote Control Encoder) ja vastaanottimessa SC2272 (vastaa PT2272, Remote Control Decoder).
        Datat:
        http://www.spelektroniikka.fi/kuvat/PT2262.pdf
        http://www.spelektroniikka.fi/kuvat/PT2272.pdf

        Lähetin on sopivan pieni puiseen tai muoviseen postilaatikkoon sijoitettavaksi. Peltinen loota häirinnee tuota lähetintä liikaa, eikä toimine sellaisen sisältä ollenkaan.

        Toimii pienellä 12 voltin patterilla. Taajuus 433,92 MHz. Kantamaksi luvataan 100 m. Suojausluokka IP43.
        Sen painonapin rinnalle pitää sitten suunnitella se postin ilmaisin. Peltisessä lootassa se lähetin on tuotava ilkivallan armoille lootan ulkopuolelle ja kannattaa varmaan vetää sen lähettimen "maa" tuohon peltikoteloon. Painonappi on kytkennässä positiivisen navan puolella - ilmaisin vaatii siten oman johtoparinsa.
        Painonappi näyttää kytkevän merkkivaloledin kautta käyttöjännitteen piirille, joten normaalisti kytkentä on irti paristosta eikä virtaa kulu.
        Gripon lähettimessä on vain 10 komponenntia ja painonappi sekä mikropiiri. Kelat ja antenni ovat piirilevyyn syövytettynä. Sen kasaaminen tuon mikropiirin ympärille ei olisi kovin kummonen juttu. Vastaanotin tarvitsee sitten jo enemmän rakentelua.
        Vastaanottimeen tarvitaan sitten modaus sen "latch" toiminnon aktivoimiseksi, että näkee myöhemminkin lähettimen toimineen postin saapumisesta.
        Sen sijoittaminen muoviseen tai puiseen postilaatikkoon on helppo. Se myös kestänee jonkin verran pakkasta, koska lähetin on tarkoitettu ulos oven ulkopuolelle asennettavaksi.

      • tuolla
        tomaatin_ystävä kirjoitti:

        Avasin tuollaisen Anttilan poistomyynnistä muutamalla eurolla ostetun langattoman Gripo ovikellon.

        Vaihtaisin napin tilalle avautuvan mikrokytmien tai vetaisisin kotelosta vaan piuhat. Kytkin sopivaan kohtaan postilaatikon perälle että kansi anhaalla kytkin on pohjassa. Kun avataan niin pimputetaan kelloa sisällä.

    • ovikello...

      eli ovikello, joka toimii radiotaajuudella, kantaa varmaan postilaatikolta kotiin...

    • ovikello__

      eli ovikello, joka toimii radiotaajuudella, kantaa varmaan postilaatikolta kotiin...

      (Vittu näitä sivuja, varmasti Suomen huonoimmin toimivat sivut. Hyvä, Eniro 0100100)

      • biltemasta osia

        Eikös tuosta saisi kytkimen laatikon kanteen?
        Biltemasta tuotenumero 35309

    • - aloittaja

      No nyt se on rakennettu. Tein ohuista puurimoista laatikon pohjalle kehikon ja siihen kiinnitin viiksimallisen mikrokytkimen, joka sulkee kun painoa (posti) tulee päälle. Laatikolta tulee kaapeli sisälle ja sisällä on verkkolaite suurteholedi, jonka palamisesta näkee että posti on laatikossa. Järjestelmä on 12 volttinen.

      Mietin kuitenkin että löytyisikö jostakin sellainen "pimppakello" joka kilahtaisi kerran kun kytkin sulkee, eli kello ei saisi jäädä huutamaan. Ovikellosysteemit eivät tällöin sovellu. Onko siis mitään kelloa joka saadessaan jännitteen tekee yhden pimpauksen tai muun äänimerkin, mutta vaikenee sitten vaikka jännite jääkin päälle? Ledin ajattelin jättää rinnalle että näen siitä ellen pimputusta ole kuulemassa.

      Kiitos alkuperäiseen kysymykseen tulleista hauskoista ideoista!

      • Elektroonikko

        Ovikellon tms saat toimimaan esim. ohjaamalla sitä releen koskettimella. Relettä vedätät postilaatikon kytkimen kanssa sarjaankytketyllä lyytillä, jonka yli on kytketty n. 100 kohm purkuvastus. Kondensaattorin latauduttua rele päästää ja postin haettuasi vastus purkaa kondensaattorin uutta ohjausta odottamaan. Tyhjä lyytti edustaa lähes täydellistä oikosulkua, oikean koon saat selville kokeilemalla.

    • liinifiini

      lisää vinkkejä kkiitos

    • kartsa339

      Halpa langaton ovikello käy painonapin tilalle elohopeakytkin se kiinni postiluukkuun kun avataan hälyttää vastaanotinyksikkö huoneen seinälle,toiminut itsellä jo vuosia.

    • tragol

      Langatonta ovikelloa käytämme, elohopeakytkin tai reed- rele ja mangeetti, epäkohtana ne ilkivallan tekijät. Vastaanottimesta löytyy kun ovikellopainiketta painetaan, hilalle.
      Hyvä jäädä merkkivalo palamaan kun postiljooni on käynyt. Muistipiiri tyristorista. Kuittauspainike tyristorin k:n ja A:n välille (no).
      Esimerkiksi näin.

    • Nznsndnd

      Mitä jos asiaa lähestyisikin eri näkökulmasta? Kemo myy tällaista tuotetta:
      https://www.kemo-electronic.de/de/Haustechnik/Sicherheit/Bausätze/B181N-Paralyser-15-000-V.php
      Ei valitettavasti saa enää nykyään bebekin kautta vaan pitää tilata saksasta.
      Mutta jos on metallinen postilaatikko ja tuon kytkee siihen, antaa postipoika varmaan akustisen merkin kun käy?
      Ei ehkä jaa sen jälkeen postia laatikkoosi, mutta silloinhan ilmaisua ei tarvitakaan.

    • Vexi_original

      Narun pätkä riittää. Kiinnitä naru niin että se luiskahtaa laatikon sisälle kun sinne laitetaan postia, eli laatikon takaseinästä eteen roikkumaan. Naru ei ole näkyvissä, laatikossa on postia. Yksinkertaista, eikä enää tarvitse nousta autosta katsomaan tyhjää laatikkoa.

    • Posttrap
    • setoimiihyvin

      Mulla on naru jossa punainen lätkä, kun laatikon luukku avataan narun solmu solahtaa sisään ja laatikon alle ilmestyy tuo lätkä joka näkyy keittiön ikkunasta. Sit ku hakee postin narun solmu nostetaan takaisin luukun varaan.

      • L.Aatikko

        Hyvä idea, mutta en ymmärrä. Piirrätkö kuvan aijaa.com:iin.

    • lbvmnoiu

      Lienee niin että narun päässä solmu joka laatikon kannen välissä ja kun kansi avataan niin naru pääsee vapaaksi "punaisen" lätkän painosta ja lätkä tulee näkyviin laatikon alle mutta kuinka sitten se lätkä on piilossa silloin kun narun silmupää on kannen välissä niin sitä en tiedä, keinoja siihenkin varmaan monia. Tuo niksi edellyttää sen että näkee ikkunasta laatikolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2374
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      55
      2085
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      95
      1923
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1672
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1592
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1430
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe