Pirullinen soppa

kj.mattila

Niin pitää ollakin jotta jotain muutosta saataisiin aikaan. Virallisen ravinto-opin edustajia pitääkin pommittaa kun ovat niin jämähtäneitä rasvahysteriansa alle etteivät edes seuraa aikaansa.

"Kiukkuisia sähköposteja, kantaaottavia kirjoituksia ja kiivaita yleisönosastoviestejä - ravintokeskustelusta on Suomessa kehkeytynyt ennennäkemätön soppa. Sitä hämmentää joukko ravintoaktivisteja.

He ampuvat virallisen ravitsemusopin edustajia kovin syytöksin: Terveysviranomaiset ovat kolme vuosikymmentä lietsoneet suomalaisiin rasvakammoa. Mikä on lopputulos? Kansa lihoo entisestään. Todellisuudessa rasvaa pahempi vihollinen ovat hiilihydraatit. Jos leivän, pastan ja perunoiden tuputtaminen ei lopu, seuraukset ovat katastrofaaliset."

"Naapurimaassa Ruotsissa ruokasota on riehunut toisenlaiseen malliin. Siellä useat alan asiantuntijat ovat kevään ajan arvostelleet ruotsalaisia ravintosuosituksia. Kritiikin kärki on kohdistunut siihen, ettei suositusten taustalla ole tarpeeksi tieteellistä todistusaineistoa, vaan ne perustuvat vanhentuneeseen tutkimukseen. Suositusten peruslinjaus on säilynyt samanlaisena neljä vuosikymmentä.

Kriitikot ovat todenneet myös, ettei elintarviketeollisuudella ole intressejä rahoittaa tarvittavaa uutta tutkimusta. Saman on myöntänyt maan elintarvikevirasto.

Jupakan sivujuonteisiin lukeutuu sekin, että diabeetikoille ravintosuosituksia laativa työryhmä on pantu viralta jääviysongelmien vuoksi.

Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa keskustelua on käyty ravitsemusalan lehdistössä ja valtamedioissa."

http://media.keskisuomalainen.fi/sunnuntaisuomalainen/5883008.shtml

17

802

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jyse

      Samaa shittiä taas, miten sä jaksatkin tuota propagandaa suoltaa. No, onneksi kaikki tajuavat, että tuo on vain sinun yksittäinen mielipiteesi ja sillä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

      Milloinhan tämäkin viesti poistuu...

      • jo kolme ja puoli vuotta kirjoittanut näistä asioista ja kiva huomata etten ole ainoa joka näistä asioista kirjoittaa. Sinun yksittäinen mielipiteesi on aina ollut sama ja varmaan laitat poistatuspyynnön ylläpidolle kun et muuta voi. Sitten vaan odotat ja odotat että milloinkahan tämäkin viesti poistuu. Annan neuvon että lähetät palautetta Keskisuomalaiselle jos olet sitä mieltä että kirjoittavat pelkkää propagandaa.


      • Jyse
        kj.mattila kirjoitti:

        jo kolme ja puoli vuotta kirjoittanut näistä asioista ja kiva huomata etten ole ainoa joka näistä asioista kirjoittaa. Sinun yksittäinen mielipiteesi on aina ollut sama ja varmaan laitat poistatuspyynnön ylläpidolle kun et muuta voi. Sitten vaan odotat ja odotat että milloinkahan tämäkin viesti poistuu. Annan neuvon että lähetät palautetta Keskisuomalaiselle jos olet sitä mieltä että kirjoittavat pelkkää propagandaa.

        ja pitää muistaa vielä, miksi täällä kirjoittelet eli niinkuin aikasemmin eräässä viestissäsi sanoit, niin ärsyttääksesi vhh-vastustajia, joten siinä sun motiivisi on! En vastusta vhh:ta, mutta vastustan mustavalkoista autoritääristä asioiden esittämistä vain yhtenä totuutena!


      • Jyse kirjoitti:

        ja pitää muistaa vielä, miksi täällä kirjoittelet eli niinkuin aikasemmin eräässä viestissäsi sanoit, niin ärsyttääksesi vhh-vastustajia, joten siinä sun motiivisi on! En vastusta vhh:ta, mutta vastustan mustavalkoista autoritääristä asioiden esittämistä vain yhtenä totuutena!

        ja olen vastustanut aina mustavalkoista autoritääristä asioiden esittämistä yhtenä totuutena ja sitä Kansanterveyslaitos Pekka Puskan johdolla on harrastanut jo vuosikymnmeniä. Kansa on opetettu yhden teorian pohjalta rasvakammoisiksi ja auktoriteettiuskollisiksi hiilihydraattien syöjiksi. Ethän sinäkään halua kuulua tuohon joukkoon? Pekka Puska sanoi parissakin haastattelussa vhh:sta että "kyllä rotanmyrkylläkin laihtuu" siinä on pääjohtajan terveiset ravintokeskustelulle. Ylimielisyyttä ja omien asemien säilyttämistä, eikä muuta.


    • vain siitä

      syystä, että eivät noudata sitä lautasmallia, eli syövät liian vähän kasviksia ja korvaavat ateriat sokerilla, näin varsinkin nuorten kohdalla:
      http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Nuoret korvaavat ruokaansa sokerilla/1135236504800

      Aikuiset eivät myöskään käytä lautasmallia, vaan täyttävät lautasen perunoilla ja pastalla ja ehkä 1/4 on kasviksia tms. Tässä syy lihomiseen, ei se että hiilareita syödään liikaa! Lisäksi mm. kuitu pitää myös yllä kylläisyyden tunnetta lähes yhtä hyvin kuin proteiini eikä se sisällä lainkaan energiaa.

      • kun korvaavat kasviksia lautasmallissaan perunalla, pastalla ja riisillä ja lisäävät leipien syöntiä. Kasviksista saa sitä hyvää kuitua joka on terveellistä mutta kun ihmiset ottavat kuituja viljatuotteista niin eihän se kenellekään hyväksi ole jos samalla saa tärkkelyssokeria.


      • Onko tämä sinun
        kj.mattila kirjoitti:

        kun korvaavat kasviksia lautasmallissaan perunalla, pastalla ja riisillä ja lisäävät leipien syöntiä. Kasviksista saa sitä hyvää kuitua joka on terveellistä mutta kun ihmiset ottavat kuituja viljatuotteista niin eihän se kenellekään hyväksi ole jos samalla saa tärkkelyssokeria.

        Ainoa leipätyösi nykyään?


      • kekeri
        kj.mattila kirjoitti:

        kun korvaavat kasviksia lautasmallissaan perunalla, pastalla ja riisillä ja lisäävät leipien syöntiä. Kasviksista saa sitä hyvää kuitua joka on terveellistä mutta kun ihmiset ottavat kuituja viljatuotteista niin eihän se kenellekään hyväksi ole jos samalla saa tärkkelyssokeria.

        On olemassa sokeria ja "sokeria". Jälkimmäinen on valkoista, kivennäisaineista ja vitamiineista puhdistettua pelkkää hiilihydraattia ja edellinen esim. täysjyväviljassa esiintyvä, mutta ravinteikas sokeri.


      • liittyy vhh ruokavalioon
        kekeri kirjoitti:

        On olemassa sokeria ja "sokeria". Jälkimmäinen on valkoista, kivennäisaineista ja vitamiineista puhdistettua pelkkää hiilihydraattia ja edellinen esim. täysjyväviljassa esiintyvä, mutta ravinteikas sokeri.

        tämä täysjyväviljan ravinteikas sokeri?


      • Onko tämä sinun kirjoitti:

        Ainoa leipätyösi nykyään?

        edelleenkään vaan ihan puhdas harrastus ja jakelen ilmaiseksi neuvoja kaikille halukkaille. Ravitsemus ja terveys on mielenkiintoinen harrastus. Suosittelen. Vhh-ruokavalio on terveellinen ja ravinteikas vaihtoehto kaikille enkä tee siitä mitään bisnestä vaan annan kokemusperäistä tietoa ja samalla teen bisnekseni muualla.


      • kekeri
        liittyy vhh ruokavalioon kirjoitti:

        tämä täysjyväviljan ravinteikas sokeri?

        Miten se liittyy yleensä mihinkään?


      • työn ero
        kj.mattila kirjoitti:

        edelleenkään vaan ihan puhdas harrastus ja jakelen ilmaiseksi neuvoja kaikille halukkaille. Ravitsemus ja terveys on mielenkiintoinen harrastus. Suosittelen. Vhh-ruokavalio on terveellinen ja ravinteikas vaihtoehto kaikille enkä tee siitä mitään bisnestä vaan annan kokemusperäistä tietoa ja samalla teen bisnekseni muualla.

        Lienee sinullekkin selvä.
        Harrastus on harrastus jota ei tehdä 24h tuntia päivässä. Työtäkin tehdään 8-12h päivässä.
        Jakelet neuvoja ani harvoin enemmän tunnut todistelevan ja riitelevän.
        Uskomaton tuo ravinnerikas sana kyllä on tämän vhh.n piirissä.
        Kokemusperäistä tietoa et voi antaa koska me ihmiset olemme niin erilaisia.
        Jos sinulle käy jokin ei välttämättä minulle.
        En ole lihava ja omaan ihan hyvän ammatin että niihin et voi ainakaan iskeä.
        Jollekin tulee samassa ruokavaliossa kihti ja toiselle rasvamaksa, toiselle ei mitään jne.
        Oli se sitten leipätyö tai ei mutta uskottavuutta et ole vielä saanut.


    • vhh:ssa

      Et näemmä muuhun kykene, kuin kopioimaan muiden kirjoituksia tänne. Ja vielä kehut itseäsi siitä..... säälittävää!

      • keskustelemaan vhh-ruokavaliosta kun sitä olen noudattanut 3,5 vuotta. Onko sulla antaa jotain ajatuksia palstan aiheesta? Oletko kauankin noudattanut vhh:ta ja mitä olet saanut aikaan? Miltä tuntuu terveydentila kun olet vähentänyt hiilihydraatteja ja paljonko olet mahdolisesti laihduttanut? Vai oletko säälittävä luuseri joka kantaa kilonsa kunnialla eikä haluaisi että kukaan muuakaan laihtuisi ja tulisi terveeksi ruokavaliolla. Ajatteletko että kyllä lääketiede hoitaa ongelmat ja saat syödä niinkuin ennenkin ja pari pilleriä niin asiat on hyvin.


      • huonoin tuloksin
        kj.mattila kirjoitti:

        keskustelemaan vhh-ruokavaliosta kun sitä olen noudattanut 3,5 vuotta. Onko sulla antaa jotain ajatuksia palstan aiheesta? Oletko kauankin noudattanut vhh:ta ja mitä olet saanut aikaan? Miltä tuntuu terveydentila kun olet vähentänyt hiilihydraatteja ja paljonko olet mahdolisesti laihduttanut? Vai oletko säälittävä luuseri joka kantaa kilonsa kunnialla eikä haluaisi että kukaan muuakaan laihtuisi ja tulisi terveeksi ruokavaliolla. Ajatteletko että kyllä lääketiede hoitaa ongelmat ja saat syödä niinkuin ennenkin ja pari pilleriä niin asiat on hyvin.

        Olen noudattanut vhh:ta lähes vuoden. Sen jälkeen oli pakko luovuttaa, alkoivt näet nivelet paukkua ja raamit kävi ahtaiksi. Lisäksi veren rasva-arvot nousivat taivasiin, samoin verenpaine. Alituinen väsymys kiusasi ja sehän ei ole hyvä, kun kuitenkin vieraalla työssä käyn.

        Siirryin kevyempään ruokailuversioon ja kas kummaa, alkaa taas elämä maittaa ja liikkuakin jaksan kuin konsanaan ennen vanhaan nuorena. Veriarvot ovat normalisoituneet.

        Ennen tuota vhh-vuottani olin ihan normaalipainoinen ja nyt olen jälleen. Mutta töitä sen eteen jouduin tekemään.

        Vaan eihän suomalainen usko,ennenkuin itse kokeilee, menköön sitten syteen tai saveen.

        Mitä ongelmia läketietten pitäisi hoitaa ja mitä pillereitä tässä pitäisi ottaa?

        Etkö muuta osaa yhtään viestiä laittaa jossa et mollaisi tai haukkuisi jotain toista kirjoittajaa täällä?


    • ja joku sitten pisti

      tämänkin aloituksen poistatukseen. Ei tainnut pinna Kansanterveyslaitoksen ystävillä riittää. Ei saisi puhua mistään muusta kuin virallisterveellisestä vaihtoehdosta.

      • palstan vakituinen

        viestien poistattaja taas asialla. Kun ei ole mitään järkevää sanomista niin vaatii viestiä poistettavaksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe