Kolmas silmä

?????

Olen lukenut täältä kolmannen silmän aukeamisesta.
Tulee mieleeni lapsuus, ja kokemus siitä että nukkumaan mennessäni tein vastaavia juttuja (harjoituksia) vaikka en edes tiennyt että moista on edes olemassa.
Kerroin siskoilleni että näin saa hyvin unen päästä kiinni, jotka eivät tietenkään ymmärtäneet puheestani yhtään mitään.
Nyt kun vanhempana teen samaa (kun muistui mieleeni täältä lukiessani mitä se voisi olla), niin hyvän olon tunne leviää kehooni. Ihan kuin saisi jotain huumetta ja hyvän olon tunne leviää kaikkiin kehon osiin.
Mietin vain että olenkohan tiedostamatta lapsena aktivoinut jo kolmannen silmäni. Olen hieman erinlainen, sen myönnän. Mutta eikö me kaikki?
Tiedostan esim. heti ihmisen kohdattuani että millä mielialalla hän on liikkeellä, mitä miettii, ja että mitä on tehnyt vastikään.
Voin sanoa että näin asiakaspalvelijana se helpottaa työtäni aika lailla.
Mitään ennustuksia en osaa tehdä. Auroja haluaisin nähdä, ja mielessäni aina näenkin kun leikin joskus että minkähänlainen aura tuolla on, mutta en voi sanoa että mitään konkreettista näkyä olisin saanut.
Tai joo, ennustuksista, olenhan minä joskus osunut oikeaan.
Tilastollisesti kai niin käy kaikille?
Hmmmm.....pitänee vielä ottaa niitä hyvän olon tunteita kun menen pitkälleni, ja toivoa että se valkenee mulle selvästi, onko se kolmas silmä auki vai ei.

16

3145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wängwäng

      Siis se kolmas silmä ei ole niin maaginen juttu kuin luullaan, se itsessään ei tee mitään, vaan on osa meidän energiakehoamme. Se on otsachakra, muiden 7 päächakran joukossa. Sitä jos vain "harjoittelee" niin sitä puhdistaa ja aukoo paremmille vitauksille, mutta muiden chakrojen pitää olla yhtä paljon auki ja puhtaita, muuten tulee epätasapainoa ja se voi aiheuttaa ties mitä.

      Siis harjoituksissa pitää olla suunta, jos haluat nähdä aurat, Näe ne. Ei pelkkä otsachakran puhdistaminen auta.

      Hyvänolon tunne tulee itsellenikin, kun puhdistan energiakehoani. Se johtuu siitä.

      lisää tietoa chakroista: http://www.s8.createphpbb.com/mielenvoima/viewtopic.php?t=4&mforum=mielenvoima

      ja puhetta kolmannesta silmästä (otsachakrasta) samaisesta osoitteesta http://www.s8.createphpbb.com/mielenvoima/viewtopic.php?t=5&mforum=mielenvoima

      • Kölmasselmä

        En ole aloittaja mutta näkeekö kolmannen silmän avattua sellaiset esimerkiksi savun tapaiset energiat sekä semmoiset täysin kirkkaat pallot jotka poukkoilevat sinne tänne. Näen sormistani lähtevän sellaista jännää savun tapaista kun keskityn katsomaan. Ja erityisen paljon näen näitä kirkkaita palloja ulkona, eli semmoisia nuppineulan päästä pienempiä ja noin tuhansia lentelevän ympäri ämpäri poukkoillen. Meinaako tämä että kolmas silmäni on enemmän avautunut tai jollain tasolla jo avautunut?

        Tuo nimimerkkini on vaikea sanoa nopeasti oikein, ihan vain lisänä kirjoitin tämän.

      • Erjuth
        Kölmasselmä kirjoitti:

        Olen itsekin huomannut saman: näen pihalla etenkin taivasta vasten valkoisia palloja, jotka singahtelevat sinne tänne. En tiedä, onko silmissäni vain jotain vikaa, vai ovatko nämä kolmannen silmän juttuja. Tosin tänään äkkinäisen liikkeen tehdessäni ja istualleni mentyäni näin oikein kunnolla "tähtiä" :D.

        Se on mielenkiintoista, että orbien sanotaan olevan henkiä tiivistyneinä. Yksi juutalainen nainen näki pienen orbin, joka sitten muuttui valohengeksi.

        Pyytäisin myös selvitystä niille valkoisille palloille, jos täällä on joku viisas!

      • velhotar
        Erjuth kirjoitti:

        Kai ne liittyy verenkiertoon??? Olen itse nähnyt niitä aina, jopa silmät kiinni ollessa.

      • vänni väkevä
        Erjuth kirjoitti:

        Olen itsekin huomannut saman: näen pihalla etenkin taivasta vasten valkoisia palloja, jotka singahtelevat sinne tänne. En tiedä, onko silmissäni vain jotain vikaa, vai ovatko nämä kolmannen silmän juttuja. Tosin tänään äkkinäisen liikkeen tehdessäni ja istualleni mentyäni näin oikein kunnolla "tähtiä" :D.

        Se on mielenkiintoista, että orbien sanotaan olevan henkiä tiivistyneinä. Yksi juutalainen nainen näki pienen orbin, joka sitten muuttui valohengeksi.

        Pyytäisin myös selvitystä niille valkoisille palloille, jos täällä on joku viisas!

        Nämä liittyivät kyllä tulehdussairauteeni. Näitä pomppivia valopisteitä oli näkökenttä sakeanaan.
        Ne vähenivät kun otin muutaman tunnin välein reseptittömiä lääkekapseleita.
        Kokonaan peijoonit häippäs antibiooteilla, joka tuhosi tämän tulehdusta aiheuttavan viruksen.

        Tiesin ilman muuta aikaisemmasta, että nämä olivat sairauden tuomia ilmiöitä.

      • wängwäng
        Kölmasselmä kirjoitti:

        En ole aloittaja mutta näkeekö kolmannen silmän avattua sellaiset esimerkiksi savun tapaiset energiat sekä semmoiset täysin kirkkaat pallot jotka poukkoilevat sinne tänne. Näen sormistani lähtevän sellaista jännää savun tapaista kun keskityn katsomaan. Ja erityisen paljon näen näitä kirkkaita palloja ulkona, eli semmoisia nuppineulan päästä pienempiä ja noin tuhansia lentelevän ympäri ämpäri poukkoillen. Meinaako tämä että kolmas silmäni on enemmän avautunut tai jollain tasolla jo avautunut?

        Tuo nimimerkkini on vaikea sanoa nopeasti oikein, ihan vain lisänä kirjoitin tämän.

        Ne valopallot kuulemma on jotain limoja silmässä, mitkä näkyy taivasta vasten, itse olen nähnyt niitä aina, siis taivasta vasten. Jos näet niitä vaikka mustaa pintaa vasten, silloin ne on jotain muuta.

        Siis edelleenkin kolmas silmä on vain chakra. Se on kaikilla avautunut. toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. toisilla puhtaampi toisilla taas täynä kuonaa. sen virtausta ja puhtautta vain voi itse harjoittelemalla voimistaa.

        Oletko harjoitellut esim. henkien näkemistä/aurojen näkemistä/ennaltatietämistä/astraaliprojektiota/remote viewing/ruumistairtautumista tms?

        Se siis "aukee" kun jotain tekee ja se aukeaa siihen suuntaan nähden mitä teet. Jos ennustat, se aukee aikaan nähden. Jos katselet auroja, se aukeaa energian näkemiselle.

        Tietenkin se aukeaa hieman kaikelle, mutta todellakin vain hieman. Se suunta mitä teet aukaisee sitä tietyllä tavalla.

      • wängwäng
        wängwäng kirjoitti:

        Osa valopalloista, siis tietnkin isommista kuin nuppineulanpään kokoisista, voi olla esim. virvatuli(maasta tullutta spontaania energiaa), psi-pallo (se on siis aina jonkun tekemä), erilaiset henkiolennot (esim. sellaiset 4 ulottuvuuden organismit siis, jotka on aina ollut siellä). Myöskin tavan ihmishenget ei ole poissuljettuja.

        Olin joskus eräällä kurssilla... Lopuksi katselimme auroja. Näimme (muutamat meistä) eräällä vanhemmalla naisella vasemmalla puolella kirkkaan hahmon. Itse näin sen niinkuin murhatutkimusten liitu piirustus, mutta valoa hohtavana.
        Kyseisen naisen mies oli kuollut reilu vuosi sitten, silloin.

      • Erjuth
        wängwäng kirjoitti:

        Ne valopallot kuulemma on jotain limoja silmässä, mitkä näkyy taivasta vasten, itse olen nähnyt niitä aina, siis taivasta vasten. Jos näet niitä vaikka mustaa pintaa vasten, silloin ne on jotain muuta.

        Siis edelleenkin kolmas silmä on vain chakra. Se on kaikilla avautunut. toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. toisilla puhtaampi toisilla taas täynä kuonaa. sen virtausta ja puhtautta vain voi itse harjoittelemalla voimistaa.

        Oletko harjoitellut esim. henkien näkemistä/aurojen näkemistä/ennaltatietämistä/astraaliprojektiota/remote viewing/ruumistairtautumista tms?

        Se siis "aukee" kun jotain tekee ja se aukeaa siihen suuntaan nähden mitä teet. Jos ennustat, se aukee aikaan nähden. Jos katselet auroja, se aukeaa energian näkemiselle.

        Tietenkin se aukeaa hieman kaikelle, mutta todellakin vain hieman. Se suunta mitä teet aukaisee sitä tietyllä tavalla.

        Hyvä tietää. Arvelinkin, että niille palloille olisi jokin luonnollisempi selitys.

        En harrasta mitään noista asioista, joita mainitset.

      • Erjuth
        wängwäng kirjoitti:

        Osa valopalloista, siis tietnkin isommista kuin nuppineulanpään kokoisista, voi olla esim. virvatuli(maasta tullutta spontaania energiaa), psi-pallo (se on siis aina jonkun tekemä), erilaiset henkiolennot (esim. sellaiset 4 ulottuvuuden organismit siis, jotka on aina ollut siellä). Myöskin tavan ihmishenget ei ole poissuljettuja.

        Viime vuoden marras- ja joulukuussa näin useaan otteeseen taivaalla kirkkaan keltaisen valopallon, joka liikkui suunnattomalla vauhdilla ja pystyi dematerialisoitumaan ja jälleen materialisoitumaan, ts. hävisi näkyvistä ja tuli taas näkyviin. En tiedä, oliko se lentävä lautanen vai tällainen minulle uusi löytö, Merkabah.
        http://youtube.com/watch?v=Ugql6D4pFKM

        Suljin pois selitykset tähdistä, koska pilviä ei taivaalla ollut; kerran olin näkevinäni taas sen valopallon, mutta huomasinkin, että ohut kerros pilviä siinä liikkui luoden illuusion tähden liikkumisesta. Katsomalla kauan lampun valoon näen myös sellaisen jälkikuvan, mutta niissä tapauksissa en ole katsonut lamppuja ollenkaan. Kyse ei ollut mistään heijastuksistakaan.
        Jäljelle jää hallusinaatio ja UFO/Merkabah. Itse uskon tietenkin jälkimmäiseen. Samalla koin suunnatonta rauhaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun näin sen.

      • Apinateoria

        Olet todennäköisesti nähnyt satelliitin, joka on dematerialisoitunut pilven taakse. Jotkut aikuisetkin saattavat ihmetellä näitä, vaikka niitä suorastaan kuhisee taivaalla.

      • Apinateoria
        Apinateoria kirjoitti:

        Näitä pilviä ei välttämättä näe hämärässä ja ne voivat olla hyvin korkeallakin.

      • Apinateoria
        vänni väkevä kirjoitti:

        Nämä liittyivät kyllä tulehdussairauteeni. Näitä pomppivia valopisteitä oli näkökenttä sakeanaan.
        Ne vähenivät kun otin muutaman tunnin välein reseptittömiä lääkekapseleita.
        Kokonaan peijoonit häippäs antibiooteilla, joka tuhosi tämän tulehdusta aiheuttavan viruksen.

        Tiesin ilman muuta aikaisemmasta, että nämä olivat sairauden tuomia ilmiöitä.

        Antibiootit eivät tehoa virukseen. Tulehduksesi on ollut bakteeriperäinen.

        Silmän sisällä on riekaleita, jotka liittyvät silmän kehitykseen sikiöaikana. Ne ovat olleet siellä syntymästä asti. Tämä ei siis liity silmähermosi tulehdukseen. (tämä kyhäelmä oli jäänyt auki ja nyt sen postitan)

        Mielestäni olen nähnyt oikeitakin palloja yöaikaan hämärässä sisällä. Ne olivat tennispallon kokoluokkaa ja lensivät smootisti katonrajassa. Lisäksi näin pari kuukautta sitten kummallisen pitkulaisen, valkoisen jutun joka meni sohvatuolin taakse.

        Mitä näistä nyt sanoisi? Ainakin sen että huuhaa-sivuilla suurin osa on pentuja. (en nyt meinaa juuri sinua, vaikket tiennytkään antibiioottismjfcdvjnää)

      • Apinateoria
        Kölmasselmä kirjoitti:

        En ole aloittaja mutta näkeekö kolmannen silmän avattua sellaiset esimerkiksi savun tapaiset energiat sekä semmoiset täysin kirkkaat pallot jotka poukkoilevat sinne tänne. Näen sormistani lähtevän sellaista jännää savun tapaista kun keskityn katsomaan. Ja erityisen paljon näen näitä kirkkaita palloja ulkona, eli semmoisia nuppineulan päästä pienempiä ja noin tuhansia lentelevän ympäri ämpäri poukkoillen. Meinaako tämä että kolmas silmäni on enemmän avautunut tai jollain tasolla jo avautunut?

        Tuo nimimerkkini on vaikea sanoa nopeasti oikein, ihan vain lisänä kirjoitin tämän.

        Ai joo. Tuo savu sormista on aika erikoinen juttu. Katselin sitä taannoin tunteja näpeissäni ja se tuntui ihollakin kun sitä ampui sormestansa. Mielestäni se näyttää hienojakoiselta sähköltä, vähänkuin salamointia ja se voi mennä pitkällekin, vaikka sormesta sormeen. Tiheänä salamointina se näytti aluksi sumulta. Tuntui että sen sai päälle ja pois vain ajattelemalla. Olin niin vakuuttunut että yritin kuvatakin sitä kasettikameralla, mutta silloinen hyvä kuvanlaatu ei riittänyt (tai ehkä näin pilvipäissäni nähnyt halluja).

        Ja ne silmäpisteethän eivät ole muuta kuin silmän sisällä oleva nesteen kokkareita.

      • Erjuth --
        Apinateoria kirjoitti:

        Olet todennäköisesti nähnyt satelliitin, joka on dematerialisoitunut pilven taakse. Jotkut aikuisetkin saattavat ihmetellä näitä, vaikka niitä suorastaan kuhisee taivaalla.

        Niin se taisi olla. Olen sittemmin tutustunut hiukan tähtitaivaan ilmiöihin. Tosin keltaisia ja oransseja satelliitteja ei ole.

    • kolmasjalka

      itse uskon kolmannen jalan voimaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      145
      4075
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      64
      3760
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      3024
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      123
      2628
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      179
      2306
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      32
      1594
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      49
      1457
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1282
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1080
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      113
      1070
    Aihe