Atomivoiman käyttö tuhoaa ihmiset ja elämän maapallolta ja monien lajien loppu on tuon syyn takia v. 2012. Pitkäjalkaiset, kuten ihmiset, pärjäävät muutaman vuoden pitempään vuoteen 2017. Mutta eväät näyttävät loppuvan, kun eliölajeja vähenee niin nopeasti tilastojen mukaan!
Ja kukaan ei näytä ottavan vaarin, että voisi sulkea nuo atomivoimalat ja hoitaa ongelmat, vaikka varoittajia on ollut vaikka kuinka monta!
kyseessä on kyseiseen kalenterin luonteeseen liittyvää uskonnollista numeromystiikkaa. Kyse on vain ja ainoastaan uskoasiasta täsmälleen samalla tavoin kuin jonkin ilmestyskirjan jutut eikä siis liity mitenkään mihinkään todellisuudessa tapahtuvaan asiaan.
Tuon loppupäivämäärän jälkeen alkaa vain uusi kalenterin sykli. Se on hieman samalla tavoin "merkittävä" tapahtuma kuin uuden vuosituhannen alku meidän kalenterissamme.
Vasta tuli Jimiltä dokumentti Maailmanloppu 2012. Jos muistan oikein Mayat olivat päätelleet että linnunradan keskellä musta aukko tai vastaava. Tämähän on myöhemmin tieteellisesti todistettu. Mistä mayat tietonsa sai se on mielenkiintoista.
on myös Suomen presidentinvaalit ja eräs asteroidi ohittaa Maan miljoonien kilometrien etäisyydeltä. Se ei voi olla sattumaa, eihän:)
Jos 2012 olisi jokin uusi alku niin olivatko sitä myös aikaisemmat kalenterin uuden syklin alkamiset? Meidän kalenterimme mukaan vuodet 435, 830, 1224 ja 1680? Jos ei, niin miten 2012 olisi mitenkään sen erikoisempi tapaus.
Niin meidän täytyy muistaa, että kalentereita on useita aikojen alusta, eri kulttuureissa
Mayojen kalenteri on kuitenkin tarkin nyky järjestelmän mukaan, kuitenkin eri jaksoissa,
siis uusi kierto alkaa 2012 ja jatkuu,
täytyy myös muistaa asioiden ja uskontojen samankaltaisuus, sekä se , että maailmanloppua on arvailtu AINA. mutta tuloksetta!!!!!!
Numerologia antaa osavastauksen kysymykseen,
2012=5, yhteen laskettuna numeroina, joka merkitsee muutosta ja uuden alkamista.uuden aikakauden muutoksen uusiutumisen alkua!!!! EI siis loppua
Niin ei se maailma lopu, mutta myllerryksiä ja uusia aikoja tulee. Hei ei me mihinkään kuolla, mutta joudutaan kyllä taistelemaaan. Terveisin Yellow Warrior
Jos haluaa vielä lisää maagisia lukuja, kannattaa kokeilla eri lukujärjestelmän kantalukuja esimerkiksi välillä 2-64. Jos tämäkään ei vielä tuota tuloksia, on käytettävissä eri kulttuurien ajanlaskujärjestelmät.
Olisihan se upeaa todeta, että kiinalaista ajanlaskua ja 52-järjestelmää käytettäessä numerologia aivan selvästi osoittaa...
kuoli kesken kaiken. Ja olihan se saanu tehtyä sitä kalenteria ihan tarpeeksi pitkälle, jos niitä Mayoja ajatellaan (eikös ne oo kuollu jo aikoja sitten?)!
Kuinkas pitkälle ne nykyihmiset ovat sitä kalenteria väsänneet? Mennäänkö jo vuodessa 7980 783 763???
Nuohan eli kauan aikaa sitten? tuskin ne ajatteli että ne elää vuoteen 2012 asti ja miten kävi? varmasti nykyihmisenkin kalenteri loppuu johonkin päivämäärään...
sama joka tuhosi mm. maya-kulttuurin, siihen ei muuta luonnollista syytä ole vielä tähänkään päivään mennessä löydetty, ei konkistadooreista, ei taudeista - heistä ei jäänyt mitään jäljelle. Kuin jättimäinen tsunami olisi pyyhkäissyt rinteet puhtaaksi.
2012 ei ole maailmanloppu, vaan silloin saattaa vain tapahtua tavallista enemmän luonnonkatastrofeja. Miksi näin? Koska silloin päättyy 26 000 vuoden sykli sekä auringon aktiivisuudessa, että galaktisessa linjassa (Aurinko tarkassa linjassa galaksin keskustan kanssa maapallolta katsottuna). Maapallon prekvenssio, eli akselikulman vaihtuminen on myös tämä sama 26 000 vuoden sykli. Aihettaa heikkenemistä maapallon magneettikentässä, mahdollisesti napojen vaihtuminen tai magman rajut liikkeet vaipassa lisäen näin tulivuorten purkauksia ja maanjäristyksiä. Supertulivuorten purkaukset myös mahdollisia; ei vain Yellowstone, vaan myös Toba Indonesiassa ja Taupo Uudessa-seelannissa. HUOM! Taupo purkautui 26 000 vuotta sitten, Maninjua Caldera 52 000 vuotta sitten, Toba 78 000 vuotta sitten ja Yellowstonin magmaattinen purkaus (ei niin suuri) n. 100 000 vuotta sitten. Sellaista! 26 000 vuoden sykli on myös havaittavissa maapallon lämpötiloja, ja jäätiköitten määriä kuvaavissa taulukoissa.
"Koska silloin päättyy 26 000 vuoden sykli sekä auringon aktiivisuudessa, että galaktisessa linjassa (Aurinko tarkassa linjassa galaksin keskustan kanssa maapallolta katsottuna). Maapallon prekvenssio, eli akselikulman vaihtuminen on myös tämä sama 26 000 vuoden sykli."
esille oikean tieteelliseen tutkimuslaitokset selvitys siitä, että noin todella tapahtuu!
Ai että siitä on kerrottu netissä? Huom. se, että jotain kerrottu jossain nettisivuilla, ei todista yhtään mitään - oikeastaan päinvastoin: pääosa netin sisällöstä on täyttä huuhaata ja kaltaistesi yksinkertaisten tyyppien kusetusta!
Te tähtiin tuijottelijat ette tiedä yhtään mitään.Mistään maijat eivät tiedä milloin
maailma loppuu.Ne vain luulivat niin.Vain yksi tietää ,jokainen ottakoon selvää.
Lukekaa viisaus lisääntyy ja taidolliset ymmärtää.
ei ollut niin hirveän tärkeää miettiä, miten pitkään tämän maapallo täällä kiertää radallaan (mahtoivatko edes tietää että se kiertää aurinkoa?).
Oletko löytänyt kirjakaupasta suomalaisia kalentereita, jotka jatkuvat parin tuhannen vuoden päähän? Nyt taitaa olla myynnissä vain v. 2011 kalentereita - taitaa tulla maailmanloppu 31.12.2011! :-))
Tässä tieteellistä faktaa prekvenssiosta. http://en.wikipedia.org/wiki/Axial_precession_%28astronomy%29
Mayat harrastivat astronomiaa ja tutkivat taivasta paljon tarkemmin, mitä
jotkut luulevat. He valitsivat kalenterin loppumispäiväksi 21.12.2012, siksi
että tuon talvipäivänseisauksen aurinko nousee juuri linnunradan keskustasta maasta katsottuna.
Kun tutkii tulivuorten purkauksia ja maapallon lämpötilojen vaihtelua huomaa 26 000 vuoden syklin. Saattaa olla sattumaa, mutta on hyvinkin mahdollista että luonnonkatasrofeja voisi myös aiheuttaa tämä maapallon akselikulman vaihtuminen, joka on tekemisissä maapallon magneettikentän kanssa.
Huom! Maasta katsottuna! Tiedätkö itse, että linnunrata näkyy taivaalla niin sanottuna "dark rift":ina ja aurinko nousee tuolloin maasta katsottuna tämän dark riftin keskeltä. Tämä tapahtuu 26 000 vuoden välein ja johtuu maapallon akselikulman vaihtumisesta eli prekvenssiosta (precession of the equanoxis) http://nmazca.com/3142857/milky_way_rift.jpg
Väännetäämpä rautalangasta. Seuraava teksti on wikipedian artikkelista http://fi.wikipedia.org/wiki/Linnunrata#Linnunradan_havaitseminen
"Linnunrata on havaittavissa parhaiten pimeänä yönä kaukana valosaasteesta. Silloin se on paljain silmin nähtävissä vaaleana utumaisena nauhana, joka kulkee yötaivaan halki.
Linnunrata kulkee pohjoisella taivaalla Kotkan, Joutsenen, Kefeuksen, Kassiopeian, Perseuksen, Ajomiehen, Kaksosten ja Yksisarvisen tähdistöjen kautta. Joutsenen tähdistön alueella on havaittavissa Linnunradan vyön kahtia jakava tummempi alue, jota sanotaan Suureksi repeämäksi. Se on valtava tähtienvälinen pölypilvien joukko, joka estää sen takana olevien tähtien valon näkymisen.
Tiheimmillään Linnunradan tähtipilvet ovat Jousimiehen tähdistön suunnalla, missä sijaitsee myös galaksin keskus. Pienelläkin kiikarilla katsottuna näkymä Linnunradasta muuttuu merkittävästi, sillä se paljastaa utumaisen hehkun valtavaksi määräksi himmeämpiä tähtiä.
Parhaiten Linnunradan rakenne paljastuu, kun sitä tutkitaan infrapunasäteilyn aallonpituuksilla. Useimmat tähtienväliset pölypilvet läpäisevät tähtien lähettämän infrapunasäteilyn, joten ne voidaan havaita infrapunateleskoopeilla. Sen sijaan emme voi nähdä suoraan galaksin spiraalirakennetta, koska sijaitsemme suunnilleen Linnunradan tasossa."
Mayat pitivät tätä linnunrataa taivaalla myös erittäin tärkeänä, kuin myös egyptiläiset.
Luonnonkatastrofit ovat lisääntyneet lähiaikoina. Tulvat, maanjäristykset, myrskyt,
tornadokausi poikkeuksellisen raju USAssa, tulivuorten aktiivisuus.
Jotain hämärää on tapahtumassa!
Matteus 24.Kuulette sanomia sodasta ,maanjäristyksiä,kansa nousee kansaa
vastaan .Mitähän kuuluneen nykyään pohjois-afrikan maihin.taitavat nousta toisaan vastaan,vedet pauhaavat ,Sunami japanissa.Otsoni kato aurinkopoltaa
ihmiset kiroavat kuumuutta.Vesi muuttuu vereksi taisi mennä ydinkakkaa veteen.
Kaikki toteutuu ¨mitä on ennustettu.Napasuus jo liikahti , voi huudot on alkamasa .
Mutta tämä on vasta synnytystuskien alkua,Voi meitä raukkoja sinä päivänä
kun imakehä tuhoutuu.Taitaa käydä huonosti.
Olet oikeassa pitkälaskun kierrosta! Kuitenkin Mayat tiesivät vielä isommastakin syklistä, joka kestää viisi pitkälaskun kierrosta eli yhteensä n. 26 000 vuotta.
(5 135 X 5) Yksi pitkälaskun kierroksista kestää 13 baktumia eli 394,25 X 13 = 5135) Tämä 26 000 vuoden sykli on sama kuin maapallon akselikulman vaihtumisen sykli (earth's woble). En ota kantaa siihen tapahtuuko 2012 jotain katastrofaalista, mutta mielestäni tämä on syynä mayojen kalenterin sykleihin ja siihen että sen viidennen pitkälaskun syklin viimeinen kolmastoista baktum päättyy 21.12.2012. Älkää kuitenkaan mesotko maailmanlopusta!
Jep, tsekatkaa enkku kielisiä mayojen saitteja, loppujen lopuksi maailmanloppu ei tule 2012, mayat ei sitä tiennet, eikä mekään , alkaa uusi ajan jakso saman laineen kuin aikaisemmin, mjutta fiksuja oli noi Mayat, minäkin omaan saman uskomuksen , mutta me emme voi tietää, maapallon tuhoutumisen ajankohtaa, ei kukaan meistä, tsekatkaa raamattua, koraania, kiinalaisia ja buddhalasia ja hindi kirjotuksia, kaikki vaan arvailee!!! niin katastrofaalista tai uuden alkua voi hyvin kin tapahtua, koska 2012= 5, merkitsee numerologiassa muutosta ja uutta, uusiutumista, Jep saa hengittää vielä!!!
Eihän sunkaan kalentereissä ole kymmeniksi vuosiksi aikaa. vai onko? sä menet kauppaan ja ostat joka vuosi uuden. Miksi pitäisi olla kalenteri 4528vuoteen saakka, oliko Mayoyoilla sen kummempi tausta?
Vanha aloitus mutta kaikkea sitä viitsitään kysyäkkin.
Tulee. Siis meidän maailmamme loppu. Aurinko kun paisuu punaiseksi jättiläiseksi ennen sammumistaan. Silloin se on slut ja The End maapallon kannalta.
Jos asiaa ajatellaan vähän laajemmin, niin galaksin puhumattakaan universumin mittaluokassa se on varsin vähäpätöinen tapahtuma.
Henkilökohtainen maailmanloppu tulee, kun heittää lusikan nurkaan.
sanotaan, että aurinko nousee viimeisen kerran 21.12. Siis noustakseen seuraavan kerran 4-10 vrk kuluttua. Tämä ei ole maailman loppu. Tai joo, joillekin voi olla kun hätääntyvät ja vetävät ranteensa auki.. Sanotaan myös, että tuolloin pimeys on niin läpitunkevaa, ettei valo 'pääse siltä karkuun' eli taskarit, kynttilät tms eivät valaise. Sähköt eivät mahdollisesti toimi (mikä sinällään on helvetin kammottavaa ottaen huomioon mm.ydinvoimaloiden lauhdutusjärjestelmät jne) joten asunnot jäähtyvät nopsaan. Ihmiset rakkaat, varustautukaa tähän. Ei ole suuri vaiva jos varaatte lähellenne lämmintä vaatetta ja muutaman vesipullon. Ja huolehtikaa toisistanne. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.. Don't be scared but aware. Piis!
On mieltä kylmäävä ajatuskin, että oikeasti olisi olemassa joku oikeustoimikelpoinen oppivelvollisuuden käynyt ihminen, joka uskoisi, että Maapallon pyöriminen voisi yht'äkkiä pysähtyä tai sen pyörimisakseli nopeasti muuttua.
Jos maapallon pyöriminen jostain syystä hetkeksi pysähtyisi tai se kallistuisi johonkin suuntaan, intiaanit olisivat ennustuksineen silloinkin vaan osittain oikeassa. Toinen puoli maapallostahan olisi 4 päivää pimeydessä kun toinen puoli kylisi 4 vuorokautta auringon valossa!!! Eri asia tietenkin on, jos joku jättikomeetta tms. sattuisi kulkemaan auringon ja maan välistä. Auringon kokonaan peittävä jättimäinen taivaankappale, joka olisi nyt siis noin vuoden päässä meistä, olisi varmaankin jo havaittu ajat sitten.
Aurinkojen sammumiset tai punaiseksi jättiläiseksi turpoamiset eivät tapahdu muutamassa päivässä.
Ilmeisesti jokin on kansalaisten peruskoulutuksessa mennyt aivan täysin päin persettä, kun vakavaan sävyyn joku edes yrittää esittää Maan kokoisen pyörivän kappaleen yhtäkkiä pysähtyvän tai edes siirtävän nopeasti pyörimisakseliaan.
Laskepa nuo, niin toteat, kuinka Maapallo, jos siihen yht'äkkiä jollain ihmeen tavalla vaikutettaisiin sen pyörimisen lopettavalla tai edes pyörimisakselin kääntävällä tavalla, sinkoaisi kaiken irrallisen tavaran avaruuteen ja höyrystäisi loput tuli- ja laavamerenä.
Ymmärrätkö, että Maapallo ei ole mikään lasten superpallo, vaan sen pelkästään pyörimisen potentiaalinen liike-energia on niin suunnattoman suuri, että koko planeetan kuori sulaisi jos jostain löytyisi vastavoimaa sen pyörimisen lopettamiseen tai kääntämiseen?
hei tyypit ette kai oikeasti usko maailman loppuun se on täyttä huuhoota ja monet ihmiset ovat menettäneet henkesnsä kun ukee tuommoisua juttuja ''se on todistettu että aurinko nousee viimeisen kerran 21.12.2012 apua me kuollaan''hei sen kalenterin voi kääntää ympäri ja maailman loppua on ennustettu jo yli 100 vuoden aikana joten älkää uskoko ja sen piti tula jo 2000 luvul ja 2004 et ei se maailma mihinkään lopu!ei todellakaan!!!!!!:))
Se on ihmisen toiminnan syyn ja seurauksen tulosta jos joku katasrohvi syntyy, tulipa se avaruudesta tai maasta itsestään
Elämä ei voi sallia sitä että ihminen tuhoaa maan ja sitten siirtyy tuhoamaan muille planeetoille
Jos ei ihminen sitä itse ymmärrä niin sen on pautettava se järjestykseen maailmankaikkeudellisen syyn ja seurauksen lain avulla
Vaikka ihminen on materiasta kehittyneen ajatuksen avulla kehittynyt teknisesti huimaa vauhtia niin se henkisesti polkee vielä aatamin ajassa
Jos ei tuota henkistä kehitystä saada vastaamaan teknistä kehitystä, niin ihminen on vaaraksi itselleen ja koko maapallon elämälle
Sttuk:n päivittäisistä säteilytiedoista voi huomata melkoisia säteilypiikkejä etelä Suomen alueella Joulukuun 21. pv:n tienoilla 2011. Nuo säteilyt voi polttaa mapallon ilmakehän hapen vähiin mahdollisesti juuri 21.12.2012. Ihmiset tarvitsee ainakin 18% happea eli ihmiset pystyvät käyttämään vain yli 16% happea ja 2% kerrallaan fysiologian kirjan mukaan eli happea pitäisi olla ainakin 18%. Vuoden 2010 marraskuussa oli uutinen, jonka mukaan ilmakehän hapenmäärä oli laskenut 19%:iin. Mahdollisesti lisääntyneen polttamisen kautta, sillä hiilidioksidin tuotto oli noussut huimasti juuri 2010. Säteily polttaa hapen vedeksi, joka ei siis lisää hiilidioksidin määrää ilmakehässä. Ufosieppaukset kirjassa on kauhulkuvia juuri tuosta hapen loppumisesta, kuinka se pimentää ihmiset. Eli historia voi loppua 21.12.2012!
Kalenteri loppuu juuri siksi, koska sen perustana oleva tähtienasentojen suhde tulee kalenterin päätepisteeseen.
Tarkoittaen että auringokunta vaihtaa linnunradan ratatason toiselle puolelle..
Se LOPPUU, juuri sen takia kun se mitaa tuon ylityksen aikaa.
Toisella puolella ratatasoa ei aurinkokunta ole kuin reilut 3600 vuotta.
Siksi kalenteria ei voi käyttää aloittamalla sen alusta.
Kodex:
6. luku
Katun kestää vajaat 20 vuotta, ja kullakin katunilla on nimi, joka toistuu 13. kerran jälkeen eli joka 260. vuosi. Tällöin vaarana olisivat nälänhätä, kuivuus ja maanjäristykset.
8. luku
miten maailmankaikkeus voi tuhoutua suuressa vedenpaisumuksessa. Sen kannalta merkittävä päivämäärä on "5Eb".
"5Eb" - päivämäärä, josta tutkijat on tukkanuottasilaan..
Kuitenkin jos aiaa ei ala penkoon mytiikaa pidemmälle .. päästään että 5 päivää jälkeen.. esim 21.12.2012 +5d :) tuho siis toisena joulupäivänä !
No on ikävää ennä niin moni merkittävä ennustaja on antanut tuhon ennustuksen tuolle ajalle. jos noi jotain kiinostaa googletakoot niitä.
Mayoille saattaa tulla loppu, varsinkin kun nyt siellä Chilessä, Mexikossa ja yleensä väliamerikan alueilla myllertää maanjäristykset, toivottavasti ei mitään supertulivuoria saa heräämään, niiden vaikutukset kun olisivat maailmanlaajuiset
Ei siirry ei. Väitekin taisi olla, että samalle linjalle galaksin keskitason kanssa, mutta sekään ei pidä kutiaan. Lisäksi linnunradan matkat ovat sen verran suuria, että päivän tarkkuudella tai edes vuoden tarkkuudella tuollaisia asioita ei pystytä määrittämään.
Mutta kun joukossamme on yksilöitä, joille on annettu tarkka tieto tuolta jostakin, milloin tuollaiset tähtitaivaan tapahtumat oikein sattuvat, niin meidän on uskominen heidän sanomisiinsa. Kyllä korkeamman energiatason aistiva meedio aina astronomin ja kosmologin tällaisissa asioissa voittaa.
Alkuräjähdyksen ajankohdassa on varmaan vähintäänkin monien kymmenientuhansien vuosien epävarmuus, mutta teoria kertoo kylllä tarkkaan mitä on tapahtunut esim. sekunti alkuräjähdyksen jälkeen.
Mikäli Kummeliin on luottaminen niin tuomiopäivä on Keinäsen nimipäivä.
Ihmisen pelot tulevaisuudesta ovat kautta aikojen johtaneet lopun ennustuksiin.
Tulevaisuus pelottaa erityisesti syrjäytyneitä koska he eivät näe sitä omalta kohdaltaan valoisana ja lohtua tuo ajatus siitä että kaikki lähtee kerralla.
Ajattelutapa on itsekkyyden lisäksi typerä tapa perustella laiskuuttaan sillä että tulevaisuutta ei ole.
Kannattaa elää ihan niinkuin ennenkin eikä turvautua maailmanlopun suomaan armoon.
Mitä tahansa numeroita kääntelemällä ja säätelemällä saadaan aikaiseksi ihan millaisia lopputulos vain halutaan. Sen haluamisen motiivi on vain hieman hämärä.
Tähtitieteellisistä saavutuksista huolimatta mayat eivät osanneet kuitenkaan rakentaa porakaivoa joka olisi auttanut heidät kuivan jakson yli.
Tarkoin tutkittuani voin kertoa!
Atomivoiman käyttö tuhoaa ihmiset ja elämän maapallolta ja monien lajien loppu on tuon syyn takia v. 2012. Pitkäjalkaiset, kuten ihmiset, pärjäävät muutaman vuoden pitempään vuoteen 2017. Mutta eväät näyttävät loppuvan, kun eliölajeja vähenee niin nopeasti tilastojen mukaan!Ja kukaan ei näytä ottavan vaarin, että voisi sulkea nuo atomivoimalat ja hoitaa ongelmat, vaikka varoittajia on ollut vaikka kuinka monta!
Työpöydälläni
Uni Planner kalenteri loppuu myös vuoteen 2009.Aavisteleekohan kalenterin tekijä maailmanloppua, vai eikö vaan viitsinyt tehdä kalenteria pidemmälle.
Johonkin se täytyy loppua.
Koska
kyseessä on kyseiseen kalenterin luonteeseen liittyvää uskonnollista numeromystiikkaa. Kyse on vain ja ainoastaan uskoasiasta täsmälleen samalla tavoin kuin jonkin ilmestyskirjan jutut eikä siis liity mitenkään mihinkään todellisuudessa tapahtuvaan asiaan.Tuon loppupäivämäärän jälkeen alkaa vain uusi kalenterin sykli. Se on hieman samalla tavoin "merkittävä" tapahtuma kuin uuden vuosituhannen alku meidän kalenterissamme.
Edes Mayat eivät uskoneet tuon päivämäärän ja 14. syksin alkamisen merkitsevän maailmanloppua.
http://en.wikipedia.org/wiki/Mesoamerican_Long_Count_calendar#Inscriptions_beyond_2012
Napamuutokset
Siis eikö Mayat tulkinneet taivaan liikkeet ja määritelleet tuon maapallon pyörimisliikkeen:http://en.wikipedia.org/wiki/Precession
Siis uusi kierto alkaa 2012?
Se että tuo "napamuutos" tulee voi aiheuttaa jotakin muutoksia mutta varmaankin kyseessä uusi alku ainakin mayojen näkökulmasta.
Lisäys..
Vasta tuli Jimiltä dokumentti Maailmanloppu 2012. Jos muistan oikein Mayat olivat päätelleet että linnunradan keskellä musta aukko tai vastaava. Tämähän on myöhemmin tieteellisesti todistettu. Mistä mayat tietonsa sai se on mielenkiintoista.2012
on myös Suomen presidentinvaalit ja eräs asteroidi ohittaa Maan miljoonien kilometrien etäisyydeltä. Se ei voi olla sattumaa, eihän:)Jos 2012 olisi jokin uusi alku niin olivatko sitä myös aikaisemmat kalenterin uuden syklin alkamiset? Meidän kalenterimme mukaan vuodet 435, 830, 1224 ja 1680? Jos ei, niin miten 2012 olisi mitenkään sen erikoisempi tapaus.
Mayojen kalenteri on kuitenkin tarkin nyky järjestelmän mukaan, kuitenkin eri jaksoissa,
siis uusi kierto alkaa 2012 ja jatkuu,
täytyy myös muistaa asioiden ja uskontojen samankaltaisuus, sekä se , että maailmanloppua on arvailtu AINA. mutta tuloksetta!!!!!!
Numerologia antaa osavastauksen kysymykseen,
2012=5, yhteen laskettuna numeroina, joka merkitsee muutosta ja uuden alkamista.uuden aikakauden muutoksen uusiutumisen alkua!!!! EI siis loppua
Niin ei se maailma lopu, mutta myllerryksiä ja uusia aikoja tulee. Hei ei me mihinkään kuolla, mutta joudutaan kyllä taistelemaaan. Terveisin Yellow Warrior
Olisihan se upeaa todeta, että kiinalaista ajanlaskua ja 52-järjestelmää käytettäessä numerologia aivan selvästi osoittaa...
Ok.
Noi se siis menee ;)
Jou man!
Ei niitä syklejä ole kuin 13.Se kalenterin
kuoli kesken kaiken. Ja olihan se saanu tehtyä sitä kalenteria ihan tarpeeksi pitkälle, jos niitä Mayoja ajatellaan (eikös ne oo kuollu jo aikoja sitten?)!Kuinkas pitkälle ne nykyihmiset ovat sitä kalenteria väsänneet? Mennäänkö jo vuodessa 7980 783 763???
öhh
Nuohan eli kauan aikaa sitten? tuskin ne ajatteli että ne elää vuoteen 2012 asti ja miten kävi? varmasti nykyihmisenkin kalenteri loppuu johonkin päivämäärään...Erilainen kalenteri
Tätä meidän käyttämämme kalenterihan toimii hieman eri periaatteella. Sitähän voi laskea tarpeen mukaan ihan niin paljon kuin huvittaa.Netistä löytyy myös laskureita jos haluaa tietää jokin vuoden viikonpäivät.
http://www.medbeats.com/general/calender.htm
Elokuun 31. vuonna 4008 näyttää myös olevan sunnuntai.
Ja joulukuun 21. 2012 on perjantai. Tuleekohan maailmanlopun odottajille pitkä viikonloppu:)
Täyttä huuhattaa.
Älkää nyt oikeasti ruvetko tuollaisia uskomaan.TÄSSÄ FAKTAA 2012
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=609&posting=22000000037000648Tuo tulee jo vuonna 2012, etsi vaikka YouTubesta hakusanoilla 'asteroid 2012'.
Nibiru planeetta lähestyy meitä
sama joka tuhosi mm. maya-kulttuurin, siihen ei muuta luonnollista syytä ole vielä tähänkään päivään mennessä löydetty, ei konkistadooreista, ei taudeista - heistä ei jäänyt mitään jäljelle. Kuin jättimäinen tsunami olisi pyyhkäissyt rinteet puhtaaksi.Voistko ystävällisesti
harjoitella vähän historian opintoja ennen kuin tulet esittelemään ajatustesi Vantaanjokea tänne?Eroosiota, kuivuutta, sotia. Hidas tuho.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mayojen_korkeakulttuuri
Numeromagiaa
Amerikkalaisten hii-huu-lahkojen bulkkituotantoa. Ei kannata uskoa eikä ainakaan maksaa mistään aiheeseen liittyvästä matskusta.tuopas
"Koska silloin päättyy 26 000 vuoden sykli sekä auringon aktiivisuudessa, että galaktisessa linjassa (Aurinko tarkassa linjassa galaksin keskustan kanssa maapallolta katsottuna). Maapallon prekvenssio, eli akselikulman vaihtuminen on myös tämä sama 26 000 vuoden sykli."esille oikean tieteelliseen tutkimuslaitokset selvitys siitä, että noin todella tapahtuu!
Ai että siitä on kerrottu netissä? Huom. se, että jotain kerrottu jossain nettisivuilla, ei todista yhtään mitään - oikeastaan päinvastoin: pääosa netin sisällöstä on täyttä huuhaata ja kaltaistesi yksinkertaisten tyyppien kusetusta!
maailma loppuu.Ne vain luulivat niin.Vain yksi tietää ,jokainen ottakoon selvää.
Lukekaa viisaus lisääntyy ja taidolliset ymmärtää.
no katsopas
ei ollut niin hirveän tärkeää miettiä, miten pitkään tämän maapallo täällä kiertää radallaan (mahtoivatko edes tietää että se kiertää aurinkoa?).Oletko löytänyt kirjakaupasta suomalaisia kalentereita, jotka jatkuvat parin tuhannen vuoden päähän? Nyt taitaa olla myynnissä vain v. 2011 kalentereita - taitaa tulla maailmanloppu 31.12.2011! :-))
http://en.wikipedia.org/wiki/Axial_precession_%28astronomy%29
Mayat harrastivat astronomiaa ja tutkivat taivasta paljon tarkemmin, mitä
jotkut luulevat. He valitsivat kalenterin loppumispäiväksi 21.12.2012, siksi
että tuon talvipäivänseisauksen aurinko nousee juuri linnunradan keskustasta maasta katsottuna.
Kun tutkii tulivuorten purkauksia ja maapallon lämpötilojen vaihtelua huomaa 26 000 vuoden syklin. Saattaa olla sattumaa, mutta on hyvinkin mahdollista että luonnonkatasrofeja voisi myös aiheuttaa tämä maapallon akselikulman vaihtuminen, joka on tekemisissä maapallon magneettikentän kanssa.
Tiedätkö mikä on linnunrata? Linnunradassa on tuhottomasti aurinkoja.
http://nmazca.com/3142857/milky_way_rift.jpg
Oletkos
koskaan nähnyt omin silmin linnunrataa?http://fi.wikipedia.org/wiki/Linnunrata#Linnunradan_havaitseminen
"Linnunrata on havaittavissa parhaiten pimeänä yönä kaukana valosaasteesta. Silloin se on paljain silmin nähtävissä vaaleana utumaisena nauhana, joka kulkee yötaivaan halki.
Linnunrata kulkee pohjoisella taivaalla Kotkan, Joutsenen, Kefeuksen, Kassiopeian, Perseuksen, Ajomiehen, Kaksosten ja Yksisarvisen tähdistöjen kautta. Joutsenen tähdistön alueella on havaittavissa Linnunradan vyön kahtia jakava tummempi alue, jota sanotaan Suureksi repeämäksi. Se on valtava tähtienvälinen pölypilvien joukko, joka estää sen takana olevien tähtien valon näkymisen.
Tiheimmillään Linnunradan tähtipilvet ovat Jousimiehen tähdistön suunnalla, missä sijaitsee myös galaksin keskus. Pienelläkin kiikarilla katsottuna näkymä Linnunradasta muuttuu merkittävästi, sillä se paljastaa utumaisen hehkun valtavaksi määräksi himmeämpiä tähtiä.
Parhaiten Linnunradan rakenne paljastuu, kun sitä tutkitaan infrapunasäteilyn aallonpituuksilla. Useimmat tähtienväliset pölypilvet läpäisevät tähtien lähettämän infrapunasäteilyn, joten ne voidaan havaita infrapunateleskoopeilla. Sen sijaan emme voi nähdä suoraan galaksin spiraalirakennetta, koska sijaitsemme suunnilleen Linnunradan tasossa."
Mayat pitivät tätä linnunrataa taivaalla myös erittäin tärkeänä, kuin myös egyptiläiset.
tornadokausi poikkeuksellisen raju USAssa, tulivuorten aktiivisuus.
Jotain hämärää on tapahtumassa!
Nibirun lähestymisestä johtuvaa
Sen lähestyminen vaikuttaa jo Maahan.olemattomien
on yksi ensioireista, kun henkilö on joutumassa psykoosiin.Kannattaisiko hakeutua ammattiauttajan luo?
http://www.yle.fi/uutiset/viihde/2009/11/nasa_ampuu_alas_vaitteet_maailmanlopusta_1148137.html
http://www.yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/11/saksalaistutkija_maailman_loppuminen_vuonna_2012_on_laskuvirhe_1138360.html
http://www.netikka.net/mpeltonen/nibiru.htm
http://astrobiology.nasa.gov/ask-an-astrobiologist/intro/nibiru-and-doomsday-2012-questions-and-answers
http://www.avaruus.fi/kysy-tutkijalta/tahtitiede-faq/seuraako-mayojen-kalenterin-loppumisesta-vuonna-2012-maailmanloppu.html
http://www.avaruus.fi/kysy-tutkijalta/faq/aiheuttaako-planeetta-nibiru-maailmanlopun.html
http://www.uusisuomi.fi/viihde/73735-maailmanloppu-2012-pelottaa-%E2%80%9Dolen-kurkkua-myoten-taynna%E2%80%9D
http://fi.wikipedia.org/wiki/2012
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nibiru
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mayakalenteri#Myytti_maailmanlopusta_2012
vastaan .Mitähän kuuluneen nykyään pohjois-afrikan maihin.taitavat nousta toisaan vastaan,vedet pauhaavat ,Sunami japanissa.Otsoni kato aurinkopoltaa
ihmiset kiroavat kuumuutta.Vesi muuttuu vereksi taisi mennä ydinkakkaa veteen.
Kaikki toteutuu ¨mitä on ennustettu.Napasuus jo liikahti , voi huudot on alkamasa .
Mutta tämä on vasta synnytystuskien alkua,Voi meitä raukkoja sinä päivänä
kun imakehä tuhoutuu.Taitaa käydä huonosti.
(5 135 X 5) Yksi pitkälaskun kierroksista kestää 13 baktumia eli 394,25 X 13 = 5135) Tämä 26 000 vuoden sykli on sama kuin maapallon akselikulman vaihtumisen sykli (earth's woble). En ota kantaa siihen tapahtuuko 2012 jotain katastrofaalista, mutta mielestäni tämä on syynä mayojen kalenterin sykleihin ja siihen että sen viidennen pitkälaskun syklin viimeinen kolmastoista baktum päättyy 21.12.2012. Älkää kuitenkaan mesotko maailmanlopusta!
Vanha aloitus mutta kaikkea sitä viitsitään kysyäkkin.
Jos asiaa ajatellaan vähän laajemmin, niin galaksin puhumattakaan universumin mittaluokassa se on varsin vähäpätöinen tapahtuma.
Henkilökohtainen maailmanloppu tulee, kun heittää lusikan nurkaan.
Aurinkojen sammumiset tai punaiseksi jättiläiseksi turpoamiset eivät tapahdu muutamassa päivässä.
http://en.wikipedia.org/wiki/Conservation_of_angular_momentum#Conservation_of_angular_momentum
http://en.wikipedia.org/wiki/Moment_of_inertia#Energy.2C_Angular_Momentum.2C_Torque
Laskepa nuo, niin toteat, kuinka Maapallo, jos siihen yht'äkkiä jollain ihmeen tavalla vaikutettaisiin sen pyörimisen lopettavalla tai edes pyörimisakselin kääntävällä tavalla, sinkoaisi kaiken irrallisen tavaran avaruuteen ja höyrystäisi loput tuli- ja laavamerenä.
Ymmärrätkö, että Maapallo ei ole mikään lasten superpallo, vaan sen pelkästään pyörimisen potentiaalinen liike-energia on niin suunnattoman suuri, että koko planeetan kuori sulaisi jos jostain löytyisi vastavoimaa sen pyörimisen lopettamiseen tai kääntämiseen?
Elämä ei voi sallia sitä että ihminen tuhoaa maan ja sitten siirtyy tuhoamaan muille planeetoille
Jos ei ihminen sitä itse ymmärrä niin sen on pautettava se järjestykseen maailmankaikkeudellisen syyn ja seurauksen lain avulla
Vaikka ihminen on materiasta kehittyneen ajatuksen avulla kehittynyt teknisesti huimaa vauhtia niin se henkisesti polkee vielä aatamin ajassa
Jos ei tuota henkistä kehitystä saada vastaamaan teknistä kehitystä, niin ihminen on vaaraksi itselleen ja koko maapallon elämälle
MAYA-KALENTERI
11. elokuuta 3114 eaa - 21. joulukuuta 2012
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mayakalenteri
Kalenteri loppuu juuri siksi, koska sen perustana oleva tähtienasentojen suhde tulee kalenterin päätepisteeseen.
Tarkoittaen että auringokunta vaihtaa linnunradan ratatason toiselle puolelle..
Se LOPPUU, juuri sen takia kun se mitaa tuon ylityksen aikaa.
Toisella puolella ratatasoa ei aurinkokunta ole kuin reilut 3600 vuotta.
Siksi kalenteria ei voi käyttää aloittamalla sen alusta.
Ennustus tästä päivämäärän turmiosta viitaa tähän:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dresdenin_koodeksi
myös toinenkin tälläinen viitaus on löydetty.