Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

tein virheen ja opin, varoitukseksi muille!

pieni suloinen sekarotuinen...

ostin kaksi viikkoa sitten sekarotuisen virontuontikoiran, american kokkerspanielia ja boloncaa piti olla, ties mitä sitten on oikeesti, vein nyt eläinlääkärille kun epäilin että rokotukset eivät ole kunnossa, eläinlääkäri huomasi passissa sirutarran päällä toisen tarran jolloin kerroin että mies laittoi sirun päikanpäällä kun edellinen oli lakannut toimimasta, tällöin koirani paperit menivät mitättömäksi sillä se siru joka koiralla on olisi oltava annettu ennen rabiesrokotusta ja suomessa ei lisäksi voi enää pistää viron mikrosirua niinkuin tämä mies laittoi, nyt on sitten niin että joko koirani lopetetaan tai sitten karkotetaan takaisin viroon, asia on vielä tutkinnassa mutta luultavammin retki viroon tulee, jolloin ihanuuteni joutuu viettämään sijaiskodissa sen 21vrk ennenkuin saan sen takaisin suomeen uusin rokotuksin...älkää siis hyvät ihmiset ottako ihan mistä vaan virontuontikoiraa, tällä viikolla on tämä minun tapaus on 4. josta ainakin 2 pentua on lopetettu!!!!näiltä yksityisiltä ihmisiltä ei pitäisi ottaa, tälläki miehellä tuontiluvat on kyllä kunnossa mutta jatkuvasti on ongelmia. olen itkenyt vuorokauden sitä että joudun luopumaan pennustani , onneksi tajusin ottaa yhteyttä pelastetaan koirat ry ja he lupasivat auttaa!! ero koirasta on pieni hinta siihen julmuuteen että joutuisin luopumaan koirastani lopullisesti! Itsekkin menin ostamaan pientä sekarotuista, eläinlääkärin tarkastamaa, rokotettua ja sirutettua, toki mieleen juolahti heti että virosta tuotu koska sirutettu, eihän suomalaisia välttämättä siruteta?? kuitenkin ostin kun katsomaan menin, sitä sen koommin miettimättä ja sokeesti ihmiseen luottaen ja näin kävi:( ihanan koiran sain ja kaupanpäälle ongelmia. Toivottavasti koira on terve.

28

5743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • te ihmiset

      ette ikinä opi!!! Joka tuutissa on toitotettu että älkää ostako hämäräperäisiä tuontikoiria mutta aina vaan joku menee ja ostaa! Itseäsi saat syyttää tyhmyydestäsi!

      • Chimo

        Mitä tässä nyt muka pitäisi sanoa muuta kuin että sitä saa mitä tilaa ja että tyhmyydestä sakotetaan. Sori jos kuulostaa julmalta mutta kun niitä rotukoiria, sekarotuisia ja kodittomiakin on Suomen maa pullollaan niin MIKSI koira pitää hankkia ulkomailta? Ok, ymmärrän että rotukoiran ollessa kyseessä voi jostain Virosta saada hauvan halvemmalla, mutta loppupeleissä se voi tula paljon kalliimmaksi kuin luotettavalta kotimaiselta kasvattajalta ostaminen.


      • pinei suloinen koiranpentu

        toivon että tämä tavottaisi edes jonku,


      • pieni suloinen koiranpentu
        Chimo kirjoitti:

        Mitä tässä nyt muka pitäisi sanoa muuta kuin että sitä saa mitä tilaa ja että tyhmyydestä sakotetaan. Sori jos kuulostaa julmalta mutta kun niitä rotukoiria, sekarotuisia ja kodittomiakin on Suomen maa pullollaan niin MIKSI koira pitää hankkia ulkomailta? Ok, ymmärrän että rotukoiran ollessa kyseessä voi jostain Virosta saada hauvan halvemmalla, mutta loppupeleissä se voi tula paljon kalliimmaksi kuin luotettavalta kotimaiselta kasvattajalta ostaminen.

        no kyllä nää suomen sekarotusten ryöstöhinnat on aivan kohtuuttoman korkeella, ei rokotuksia tai mitään ja hinta suurinpiirtein kolmasosa enemmin, plus sitten eläinlääkärikulut, miettis vähän suomalaisetkin että yllyttävät ostamaan tuontikoiran!! ja lisäksi voisin ajatella että jos ottaa virosta/espanjasta saa persoonallisemman näköisen kun kotimaantuotannosta;)pitää vaan olla varovaisempi ja kattoo mistä ottaa!!!


      • ei
        Chimo kirjoitti:

        Mitä tässä nyt muka pitäisi sanoa muuta kuin että sitä saa mitä tilaa ja että tyhmyydestä sakotetaan. Sori jos kuulostaa julmalta mutta kun niitä rotukoiria, sekarotuisia ja kodittomiakin on Suomen maa pullollaan niin MIKSI koira pitää hankkia ulkomailta? Ok, ymmärrän että rotukoiran ollessa kyseessä voi jostain Virosta saada hauvan halvemmalla, mutta loppupeleissä se voi tula paljon kalliimmaksi kuin luotettavalta kotimaiselta kasvattajalta ostaminen.

        aina kerro että koira on tuotu virosta kun vasta ostohetkellä...


    • jouni/67

      Taidanpa tietää kenestä kyse.Ongelmahan on,että kaikki näyttää lailliselta ja jopa viranomaiset eivät ole pystyneet miehen toimia lopettaa...

      Totuus on,että asiasta pitäisi tehdä näyttävä juttu,jotta ihmiset tietäisivät miehestä.

      Tuo koiria suomeen n.10kertaa vuodessa ja menevät yleensä samanapäivänä kun laittaa myyntiin.Ongelma lienee se,että suomessa sekarotuisesta koirastakin joutuu maksamaan ylihintaa(600-800e) ja tuon miehen koirat suhteellisen halpoja ja eipä moni koiraa hankkiva tiedä tai tajua mitä pitää tarkistaa pennun papereista jne jne.

      Ehkäpä on hyvä,että joku uskaltaa avoimesti kertoa virheestään ja toivottavasti moni muukin uskaltaisi,jotta miehestä saataisi oikea koiravälityksen julkkis,loppuisi bisnekset siihen,mutta harva kehtaa myöntää tulleensa huijatuksi ja varsinkin ei halua oman pahan olon päälle haukkuja :olitpa idiootti...

      • harmi...

        Ikävää tollanen, toivottavasti saat haukkusi takaisin... :/ Voimian sulle mutta tosi hyvä ettei sitä sentään lopeteta!


      • pieni suloinen koiranpentu

        ihanaa kun jollain on tuollainenkin näkemys asiasta, ja totta puhut, tosin mies tuo kait jopa 50 pennut suomeen vuodessa:O ja luvat tosissan kunnossa mutta toimintaa on tutkittu aika paljonkin..ei vaan saada viranomaisten taholta loppumaan, tosin jokainen tälläinen tapaus niinkuin minulla otetaan kädet syyhyten vastaan, sillä eihän tämäkään jää suinkaan tähän...joudui siin byrokratian uhriksi koirani kanssa myös tässä mutta kaikki luultavasti selviää, kustannuksia syntyy mutta ei tarvitse luopua jo niin rakkaaksi muodustuneesta lemmikistä. Siitä mitä näitten tuontikoirin terveyteen tulee niin siitä ei voi suomimarkkinatkaan taata etteikö sairaita yhksilöitä syntyisi...joten toivossa vaan pitää elää meidän kaikkien että saamme omsitaa terveen lemmikin


      • "Bonum est faciendum"

        Entäpä mitä siihen sanot,jos kerron että me saimme tältä Espoon "äijältä"ihanimman ja viisaimman koiran mitä meillä on koskaan ollut.


      • ---

        just se tuntemasi "espoon äijä"? Huomasin että netti on pullollaan rotukoiria, jotka maksavat vain kaljakorin hinnan ja ympäri suomea! Aina kuitenkin huonolla suomen kielellä kirjoitetut ne ilmoitukset.


      • pieni koiranpentu
        "Bonum est faciendum" kirjoitti:

        Entäpä mitä siihen sanot,jos kerron että me saimme tältä Espoon "äijältä"ihanimman ja viisaimman koiran mitä meillä on koskaan ollut.

        mutta silti mun koira ainakin sai kärsiä ihan liikaa ja omaa sellaisia käytöshäiriöitä jotka ovat tyypillisiä esim. niille koirille jotka on liian aikaisin erotettu emosta tai on saanut kokea huonoa kohtelua :/

        eli tälläistä toimitaa kyllä ei pidä missään nimessä tukea, vaikka kuinka ihanan koiran on saanutkin, vahinko on tapahtunut, nautitaan nyt me koiristamme, mutta ei suositella "kasvattajaa"

        liityppäs

        www.petsie.fi -> kalevilta ostetut koirat :)


    • ihmeessä hiukan

      tietoa myös missä tämä sylttytehdas toimii. Alla olikin jo jollain jotain hajua paikasta. Nimiä ei tietenkään saa laittaa, mutaa puskaradio jarruttaa hieman näitä trokareita.

      Muutenkin kyllä kovin ihmettelen kun jokaikisen eläinkaupankin seinällä on juliste "Älä osta pimeää pentua". Ja tietoa on kuitenkin netin kanssa saatavilla suhteellisen helposti.
      Pimeästä trokarista on mm rekkurescuen sivulla juttua....Nämä kauppiaat rikastuvat pentuparkojen kustannuksella.Eläinrakkaudella ei ole mitään tekemistä kyseisten trokareiden kanssa.

    • terhi_30

      Ukolla taas 2vko jälkeen uusia pentuja myynnissä kaltaisessa pörssissä:olemme n.4kk vanhoja isona pienikokoisia monirotupentuja h.400e

      Googlettamalla: lintuvaaran kalevi löytyy toinen keskustelu ketju kyseisestä äijästä.Viron päässä miehellä nuori vaimo,joka pyörittää tehdasta ja elelee herroiksi.onhan se jos kuukaudessa tuo kaksi satsia koiria myyntiin ni isot rahathan ukko saa!
      Tekisi mieli mennä katsomaan kuinka laaja tehdas on,kun kahden viikon välein saa tuotua aivan erinäkösiä pentuja sen 5-8kpl.
      Synnyttäviä emoja täytynee olla jatkuvasti ja useita sellaisia päätellen koirein ulkonäöstä.

      Sen tiedän,että syytteitä saanut pitkin matkaa,mutta viranomaisetkin voimattomia kun kaikki laillisesti kunnossa,ymmärtääkseni suomesta,joku käynyt katsomassa pentutehtaan,mutta lieneekö mennyt etukäteen varoittaen,kun ei toiminta loppunut siihenkään vai onko viron lain mukaan tehtailu ihan sallittua?

      Ja ihan nimellä voinee ukosta puhua,onhan siitä tehty jokunen vuosi sitten tv ohjalmakin tai joku vastaava.

      • pentujenkasvatuslaitos

      • ...............hmmm

        Kyseinen henkilö löytyy myös kun googlaa kalevipappa.


      • joo.................

    • ja kokemus kasvaa

      Kun pentua etsitään, sitä tutkaillaan yleensä kaikki mahdolliset myynti-palstat. samoilla palstoilla myy kasvattajat ja "kotikasvattajat" ja tähän mukaan mahtuu trokarit/pentutehtailijat. Mistäpä sitä ensikertalainen tietää kuka on trokari ja kuka ei jos päällisinpuolin kaikki näyttää hyvältä jne.

      Pienet koirat ovat suuressa suosiossa ja niistä kasvattajat pyytävätkin 1000-2000 e nykyään, onhan se vähän houkuttavampaa ostaa suloinen mix-pentu 400 eurolla, mikäli ei ole kiinnostunut näyttelyistä. Kaikki koirankasvattajat ovat tosiaankin nostaneet hintansa pilviin, mikä aiheuttaa juuri tämän ikävän pentutehtailun.

      Muistakaahan ihmiset jos sekarotuista koiraa ostatte, pyytäkään jos vain mahdollista niin esim kuvia vanhemmista tms todistetta. Pentuja saatetaan tehdä sukulaisten kanssa jolloin pennuista tulee sairaita ja koiran lääkärikulut nostavat pennun hintaa paljon, ja pahimmassa tapausessa niitä joudutaan lopettamaan. Parvokaan ei ole posisuljettu viron tuontikoirilla!!!!!!!

    • koirat kauppatavarana

      Laitan nyt tännekin Ylen tekemän puolituntisen tämän miehen puuhista, toivottavasti pitävät netissä katseltavana pitkään :) Ja älkää pelästykö, on suomenkielinen.

      Video on hyvin asiallinen ja rivien välistä kuulee paljon, mitä ei voida suoraan sanoa.

      http://areena.yle.fi/toista?id=1825437

      • ja minkä vuoksi?

        Miksi ei voi sanoa suoraan? Ainut mikä on, henkilötiedot, ja papparaisen naamahan näkyikin jo ruudussa. Ilmi vaan kaikki minkä laki sallii!


      • BeaytyQn
        ja minkä vuoksi? kirjoitti:

        Miksi ei voi sanoa suoraan? Ainut mikä on, henkilötiedot, ja papparaisen naamahan näkyikin jo ruudussa. Ilmi vaan kaikki minkä laki sallii!

        Ikävää tollanen, voimia sulle ja haukullesi. Toivottavasti asia selviää, mutta vähän bitchinä sanoisin että omaa tyhmyyttä myös matkassa jos menee koiria epämääräisiltä ostamaan. Pentutehtaat on perseestä, älkää tukeko niitä ostamalla niistä pentuja!


      • ipadyy

        harmi ettei tuota viedota enää löytynyt, olisin halunnut nähdä.. :(


    • .....................

      aina ajatellaan vain että "joo, astutetaampa nää kaksi eri rotuista ku ne molemmat on niin nättejä".
      Mutta! ikinä ei ajatella niitä kahta rotua tyyppinä...eli vertauskuvallisesti:
      tipsu ja kääpiövillis>>>> raukkaparalla saattaa tulla villiksen kallo ja tipsun aivot....ja poks jossain vaiheess käy kalpaten, silmät lentää pellolle. tai jokin kevyt rakenteinen koira astutetaan tukeva rakenteisella (tai toisinpäin) siinäkin vaarana että tulee raskasrakenteisia heikko koipisia...näitä esimerkkejä ois vaikka kuinka mut toivottavasti tajuatte pointin. ei ne kaikki mixit (varsinkaan pitkälle jalostettujen) ole terveitä kuten puhutaan. eri asia on tietty joku karjalankarhukoiran ja norjanharmaan mixaus, nehän ovat tyypiltään niin samanlaisia.
      ja mä oon aatellu tän homman ihan maalaisjärjellä, eli en satavarma oo meneekö se luonnossa näin mutta onhan se nähty....
      ajatteleeko kukaan samoin ja korjatkaa jos olen väärässä.

      • ...........

        ................


    • aloitus vanha
      • epskula

        jotku saattaa tehdä nii että ei näytä ollenkaan sitä paikkaa, missä se pentu on ollu ennen. jos vaikka ostaa tuontikoiran, nii ei tiedä onko se joltaki pentutehtailijalta.... ei välttämättä oo edes rokotettu, ja mitäpä siitä koirasta mitään tietää?! itse en ostaisi tuontikoiraa... rekisteröity kannattaa ostaa, ja omasta maasta..:)


      • epskula
        epskula kirjoitti:

        jotku saattaa tehdä nii että ei näytä ollenkaan sitä paikkaa, missä se pentu on ollu ennen. jos vaikka ostaa tuontikoiran, nii ei tiedä onko se joltaki pentutehtailijalta.... ei välttämättä oo edes rokotettu, ja mitäpä siitä koirasta mitään tietää?! itse en ostaisi tuontikoiraa... rekisteröity kannattaa ostaa, ja omasta maasta..:)

        voi vitja, mitä kusipäitä! nuo eläimethän tulee hulluksi tollasissa suihkukopin kokoisissa parkeissa! ei jee!! miten joku voi olla noi ääliö että pistää raukat koirat tuollasiin häkkeihin! eipä noilla paljon päätä pakota!


    • Mulla on virontuontikoira, löytökoira, jonka pelastin yhdeksänviikkoisena piikkiuhalta.
      Emo ja neljä pentua oli viety löytökotiin, josta hain tyttömme.
      Pennun piti olla melkein puhdasrotuinen kääpiövillakoira, emo ainakin oli kääpiö, mutta keskikokoinen villis tuosta tyttösestä tuli.
      Turkki ei ole aivan villakoiran, ei ole tarpeeksi pientä käkkärää vaan enemmänkin isompaa, loivempaa kiharaa.
      Kuonokin poikkeaa villakoiran kuonosta, muistuttaa lähinnä spanielin kuonoa.

      Nyt ikää on 5.5vuotta:
      Kiltti, tottelevainen ja ihana tyttönen!! Ja terve!! Rokotusten lisäksi olen joutunut kaksi kertaa viemään eläinlääkärille tässä reilun viiden vuoden aikana:
      Pari kesää sitten punkkeja silmäkulmassa sekä toisessa etutassussa ja toissa talvena nenäpunkkeja.
      Ja tällä koirallani on kyllä EU-passi sekä mikrosiru, jotka oli jo Viron päässä hankittu hälle.

      Vuosi sitten hankin toisen löytökoiran, noin puolivuotiaan mittelimikserin.
      Ikää tai rotua ei ollut tiedossa, koira oli mukamas löydetty pimeältä polulta maalta ja koira olisi lähtenyt seuraamaan sen löytänyttä miestä.
      Ja paskat!! Koira pelkää vieläkin vanhempia vieraita miehiä!!
      Koiraa oli pahoinpidelty ja kohdeltu huonosti, tyttönen pelkää vieläkin nopeita käden liikkeitä ja aristaa persustaan sekä takatassujen kynsien leikkuuta.
      Lisäksi koiralla todettiin viime kesänä yliliikkuva olkapää oikeassa etutassussa.
      Mutta rakkaudella ja huolenpidolla tuosta koirasta on tullut kiltti, tottelevainen sekä ystävällinen koira.
      Ja ihmiset antavat hänen tutustua rauhasta itseensä, kun kerron koiran olevan löytökoira, jota on varmasti pahoinpidelty pentuna.


      Voisin hyvinkin hankkia uuden löytökoiran Virosta tai Espanjasta
      - tai ihan Suomesta.
      Mutta tiedän ainakin: En halua enää muita koiria kuin löytökoiria!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe