Itämerenkolmiosta nostettu Ufo

repari

keväällä 2007 putosi itämerenkolmioon tunnistamaton lentävä esine, joka todettiin ufoksi. Putoamisen näki useat ihmiset jotka ovat merellä töissä. paikalle saapunut tutkija ryhmä suoritti aluksi pinnalla tutkimukset ja sen jälkeen vedenalaiset tutkimukset. Sukeltaja löysi pohjasta lieriön mikä muistutti avaruusalusta ja sen vierestä ilmeisesti menehtyneen avaruusaluksen matkustajan. Myöhemmin etsinnöissä kesällä 2007 samalla alueella löytyi yksi matkustaja lisää. atkustajat luokitettiin tunnistamattomaksi
(humanoideiksi). Ilmeisesti asia on haluttu pitää salassa sen vuoksi koska etsintöjä jatkettiin kesällä 2008 ja merestä nostettiin ilmeisesti avaruusaluksen osia.Menehtyneet matkustajat ja osat on toimitettu kuulemma salaiseen tutkimuspaikkaan.Etsinnät vahvistaa Itämerenkolmiossa vielä se että paikalla on havaittu Norjalainen tutkimusalus minkä omistaa monikansallinen yhtiö. Aluksen turvaraja oli 1 merimaili. Ohjuksen tai raketinosia osat eivät ole, sen ovat asiantuntijat vahvistaneet.Onko avaruudessa sittenkin elämää ? Mahdolliset matkustajat eivät ole myöskään hylkeitä niin kuin on kuulemma joissain arveluissa väitetty. Itämeren kolmion alueella on kadonnut yksi alus joka on vieläkin kateissa M/S Irma katosi vuonna 1969 ja sen mukana 10 ihmistä.Aluksen perämies löytyi kuolleena pelastuslautalta. Aluksella oli yhteensä 11 henkeä. Itämerenkolmiossa on havaittu myös niin sanottuja paholaisenristejä ja palloja, sekä erittäin paljon erilaisia valoilmiöitä ja mangeettisia häiriöitä. Tiedän tapahtumista sen vuoksi kun itse työskentelen hinaajalla ja ohitimme kyseisen paikan ja aluksen moneen eri kertaan.

102

7658

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuusikulmio?

      "Putoamisen näki useat ihmiset..."
      "Sukeltaja löysi pohjasta lieriön mikä muistutti avaruusalusta ja sen vierestä ilmeisesti menehtyneen avaruusaluksen matkustajan."
      "etsintöjä jatkettiin kesällä 2008 ja merestä nostettiin ilmeisesti avaruusaluksen osia. Menehtyneet matkustajat ja osat on toimitettu kuulemma salaiseen tutkimuspaikkaan."
      " Ohjuksen tai raketinosia osat eivät ole, sen ovat asiantuntijat vahvistaneet."

      Tarkkaa tietoa aika paljon ja millä metodilla:

      "Tiedän tapahtumista sen vuoksi kun itse työskentelen hinaajalla ja ohitimme kyseisen paikan ja aluksen moneen eri kertaan."

      On ohi ajamalla tarttunut paljon tietoa päähäsi.
      Juttu on alusta lopuun naurettava.

      • Repari

        Ei asia ole niin, keille ne havainnon tehneet olisivat vielä pitänyt ilmoittautua ? Sut ry ?
        Hinattiin heille se nosturi ja toimimme yhteysaluksena heille kesällä 2007 ja 2008. Toisissa toimeksiannoissa ohitimme heidät.Eihän sut ry kuulemma huolittu sinne , kun eivät ole rehellisiä.

      • merikarhu49

        Ei ole.

    • taholta saamani

      tiedon mukaan Suomen Meri- ja Ilmavoimat ovat salaisessa projektissaan tutkineet pudonnutta UFO:a itämerellä. Ei mikään norjalainen monikansallinen tutkimusalus. Tietosi ovat pahasti vääristyneitä.

      • minuus

        Olen kyllä kuullut näitä naurettavia tarinoita, mutta en usko niihin. Kukaan väitetyistä monista putoamisen todistajista ei ole tullut esiin. Toisaalta on ihan mahdollista, että mereen olisi voinut pudota jotain kirkasta, esimerkiksi meteori.

        Kukaan ei ole kertonut, mitä kautta Suomen (sotilas)viranomaisten huippusalaisiksi luokittelemat tiedot "hylyn" tutkimuksista oltaisiin muka voitu saada esiin varsinkin niin yksityiskohtaisesti, kuin on väitetty.

      • ne löytyvät
        minuus kirjoitti:

        kuten kaikki muutkin salaisuudet. Maailman tarkimmin varjelluista salaliitoista saa netistä lukea tuntitolkulla. Erilaisia salaisia "maailmanhallituksiakin" taitaa olla useita kymmeniä.

        Täytä fuulaahan noi väitteet tietenkin on.

        Eräs juttujen levittäjä väittää olleensa sukellusalan konsultina projektissa. Samalla hempalla on ennenkin ollut erikoisia väitteitä.
        Merivoimat tuskin tarvitsee siviilikonsulttia, mitä vedenalaisen työskentelyn kalustoon tai tietotaitoon tulee.

      • DarkNinjaHiiri
        ne löytyvät kirjoitti:

        Ei tarvi yhtään ihmetellä miksi "havaitsijat" pitävät suunsa supussa kun vastaanotto on automaattisesti tuollaista.

      • aloitus uudelleen
        DarkNinjaHiiri kirjoitti:

        Ei tarvi yhtään ihmetellä miksi "havaitsijat" pitävät suunsa supussa kun vastaanotto on automaattisesti tuollaista.

        onko tekstissä järkeä?
        Monia havaintoja on ainakin ennen käsitelty pääosin asiallisesti.
        Kun hinaajan kansimies? pelkästään ohi purjehtimalla osaa kertoa salaisia yksityiskohtia, niin eiköhän juttu ole syytäkin torpedoida.

      • Repari
        aloitus uudelleen kirjoitti:

        Ei kannata vähätellä ennen kuin on tarkistanut yksityiskohdat. Olimme myös välillä heidän toimeksiannossa hinaajalla. Repari ei ole kansimies, vaan konemies/korjausmies.Jollei tiedä asiasta mitään, ei kannata hirveästi ottaa ufotutkijana kantaa. Tunnen eräitä sukeltajia sieltä ja sukeltajan joka löysi silloin 2007 keväällä sen vainajan sieltä. Ohitimme paikan , mutta teimme myös heidän toimeksiantojaan vuonna 2007 ja 2008 kesällä.

      • Repari
        aloitus uudelleen kirjoitti:

        onko tekstissä järkeä?
        Monia havaintoja on ainakin ennen käsitelty pääosin asiallisesti.
        Kun hinaajan kansimies? pelkästään ohi purjehtimalla osaa kertoa salaisia yksityiskohtia, niin eiköhän juttu ole syytäkin torpedoida.

        Teimme heidän toimeksiantojaan myös ja ohitimme heidät useaan kertaan.repari on kone/korjausmies ei kannata ottaa hirveästi kantaa jollei tiedä mitä puhuu.Tunnen ryhmästä sukeltajia ja myös sen joka löysi sen epäillyn olennon.

      • Repari
        minuus kirjoitti:

        Olen kyllä kuullut näitä naurettavia tarinoita, mutta en usko niihin. Kukaan väitetyistä monista putoamisen todistajista ei ole tullut esiin. Toisaalta on ihan mahdollista, että mereen olisi voinut pudota jotain kirkasta, esimerkiksi meteori.

        Kukaan ei ole kertonut, mitä kautta Suomen (sotilas)viranomaisten huippusalaisiksi luokittelemat tiedot "hylyn" tutkimuksista oltaisiin muka voitu saada esiin varsinkin niin yksityiskohtaisesti, kuin on väitetty.

        Sotilas viranomaisten tietoa, et tiedä asiasta siis mitään. Siellä oli muitakin tutkijoita kun viranomaiset.

      • Repari

        eivät pidä paikkaansa. Siellä oli iv ja mv ja rvl väkeä myös. Joutuivat pyytämään norjalaisen tutkimusaluksen sinne koska valtiolla ei ollut tai ole sellaista alusta pelkästään mikä pystyy hoitamaan vedenalaisia projekteja ja mistä pystyy suorittamaan saturaatiosukelluksia. Aluksessa on seoskaasujärjestelmä sukeltajiavarten siis myös asuinkammio ja row mikä on myös RVL. Toimimme heille yhteysaluksena kesällä 2007 ja 2008. Toki hinasimme muitakin toimeksiantoja ja silloin sivuutimme heidät useasti. Eli alueella vallinneen syvyyden vuoksi oli yksi tekijä mikä aiheutti ulkopuolisen aluksen vuokrauksen paikalle. Tutkimus on ilmeisesti salainen koska siellä oli kaikki niin tarkkaa.

      • ja salaista
        Repari kirjoitti:

        "Tutkimus on ilmeisesti salainen koska siellä oli kaikki niin tarkkaa."

        Jos epäiltäisiin vieraan sivilisaation alusta, tutkimus olisi varmasti salainen. Et olisi päässyt lähellekään allekirjoittamatta salassapitolupausta. Intti ja myös raja tutkii varmasti myös taustat kaikilta mukana olevilta.

        Sinä poika se vaan kerrot netissä "salaisesta" operaatiosta, vaikka on tasan tarkkaan varma, että jos jutusi olisi totta, olisit helposti tunnistetavissa ja syyte salassapitovelvollisuuden rikkomisesta ropsahtaisi.

        Ettet vaan olisi sama hemppa, joka jokin aika sitten keräsi Nokialla adresseja.

        "Lerpat valvovat"

    • Varaktori

      Ollaan saatu palstalle monitaitoinen kaveri. Ammatillista repertuaaria näyttää riittävän ilmasta aina vesille asti.

      Noh, palsta kaipaakin piristystä. Täällä ollaan jo pitkään junnattu samojen asioiden ympärillä.

      • skeptikko1

        Kun seilailit siitä ohi monia kertoja, niin otit varmaan muistikortit sekä kännykällä, että kameralla täyteen kuvia nostoyrityksistä ja kaikesta aiheeseen liittyvästä, niin, että asia ei jäisi pelkkien sanojen varaan.

      • olevan myös

        ammattimainen rekkamies. Menikö väärin?

      • Varaktori
        skeptikko1 kirjoitti:

        Kun seilailit siitä ohi monia kertoja, niin otit varmaan muistikortit sekä kännykällä, että kameralla täyteen kuvia nostoyrityksistä ja kaikesta aiheeseen liittyvästä, niin, että asia ei jäisi pelkkien sanojen varaan.

        Meikäläinen ei kyllä vesillä seilaile jos ei ole aivan pakko. Jos ihminen olisi tarkoitettu veteen, niin sillä olisi evät ja jos ilmaan, niin siivet.

      • Varaktori
        olevan myös kirjoitti:

        ammattimainen rekkamies. Menikö väärin?

        Kaveri varmaan tulee meille vielä valottamaan ammatillista osaamista enemmänkin jos malttaa palstalla pysyä.

      • repari

        Tiesittekö että suomessa ei ole varsinaista saturaatiosukellus valmiutta. Mutta suomessa, Tampereella on kehitetty ja valmistettu kyllä syvyyssukellus veneitä ja potkureita, painekammioita. Mir 1 ja 2
        sukellusveneet koesukellettiin ilmavoimien ohjaajien toimesta.Mukana oli myös merivoimien sukeltajia muutamia. Mir sukellusveneiden tuotanto johti ulkopoliittisiin vaikeuksiin kun veneet toimitettiin
        Venäjälle 1984 , Usa hermostui. Tämän jälkeen jälkeen rakennettiin paraisilla turistisukellus veneitä valmistettiin Paraisilla jonkin aikaa ja kannattavuuden käytyä huonoksi valmistus lopetettiin. Mi 1 ja 2 sukellusveneiden valmistuksessa oli projektipäällikkönä DI Erkki Uitto ja paraisilla turistisukellusveneiden parissa työskenteli Kimmo Nieminen, Kouluttaa nykyisin Nasalla astronautteja. Se siittä.

      • Varaktori
        repari kirjoitti:

        Tämä todistaa vanhan väitteeni siitä, että Tampere ja varsinkin sen naapuri Nokia ovat molemmat tämän maan sivistyksen kehtoja.

        Joku vääräleuka tällä samaisella palstalla väitti sivistyksen tulleen ensin Turkuun. Ehkä niin, mutta sieltä se on paennut Tampereelle ja Nokialle. :)

        Ettei vaan olisi ollut Kähmis puskista. Ei kai, eihän Kähmy ole Turkulainen.

      • sisälsivät

        elektroniikkaa, jota ei haluttu Neukulaan.
        Miten tämä liittyy UFO:ihin?

      • nykyään
        Varaktori kirjoitti:

        Kähmis vaikuttaa, mutta on se Turun murretta välillä kehiin heitellyt. Liekö toispuoltjokkee kotoisin?

        Ei sivistyksen kehto voi olla joku nuori nousukaspaikkakunta. Eikö se Nokia ole ollut lähiaikoina uutisissa ihan muun kuin sivistyksen tiimoilta?
        Rayan Air tai UFO tosin taisi suhahtaa männäkesänä Nokian yli tullessaan Tampere-Pirkkalaan laskuun.
        Oliskohan se putkivuotokin alieenien tekosia?

      • Varaktori
        nykyään kirjoitti:

        Olisko Kähmy tosiaan entinen Turkulainen? Ei perhana, kai niillä ny armeijassakin jonkinlainen kontrolli on siihen ketä ne töihin palkkaa... ;)

        Se oli se yhdysputki illuminaatin tekosia. Testasivat biologista sodankäyntiä ja voin taata, että kyllä siinä taistelumoraali vihulaisella laskee kun molemmista päistä tulee ja koko ajan.

        Uhmojahan täällä näkyy tämän tästä. Tuonne Siuron suuntaan laskeutuvat, siellä on jonkinsortin maanalainen kaupunki joka on täynnänsä niitä reptiliaaneja.

      • se kuuluisa

        Sorvan kylä siellä Siuron suunnalla. Sorvan kylässä ja Mutala-Kalkku välillä UFO-havaintoja tehtiin jo -80 luvulla. Nääs.

      • Varaktori
        se kuuluisa kirjoitti:

        Sorvan kylä siellä Siuron suunnalla. Sorvan kylässä ja Mutala-Kalkku välillä UFO-havaintoja tehtiin jo -80 luvulla. Nääs.

        Ei se Sorva nyt kyllä ihan Siuron suunnalla ole. Linnavuori sitten taas on ihan Siuron naapurissa ja siellähän on kai joskus kasattu lentokoneen moottoreita ihan armeijankin käyttöön.

        http://www.nokiankylat.com/sorva/kuvat/sorva_kartta.jpg

      • Repari
        Varaktori kirjoitti:

        Olisko Kähmy tosiaan entinen Turkulainen? Ei perhana, kai niillä ny armeijassakin jonkinlainen kontrolli on siihen ketä ne töihin palkkaa... ;)

        Se oli se yhdysputki illuminaatin tekosia. Testasivat biologista sodankäyntiä ja voin taata, että kyllä siinä taistelumoraali vihulaisella laskee kun molemmista päistä tulee ja koko ajan.

        Uhmojahan täällä näkyy tämän tästä. Tuonne Siuron suuntaan laskeutuvat, siellä on jonkinsortin maanalainen kaupunki joka on täynnänsä niitä reptiliaaneja.

        Ollut merivoimilla töissä. Etsinnöissä ja pelastustehtävissä annettu kyllälaivastolle ja Rvl molemmille virka- apua. merenkulkulaitoksella olen kyllä ollut jäänmurtajalla Fennicalla, Otsolla.
        Ei niillä tienaa mitään.

      • Varaktori
        Repari kirjoitti:

        Ollut merivoimilla töissä. Etsinnöissä ja pelastustehtävissä annettu kyllälaivastolle ja Rvl molemmille virka- apua. merenkulkulaitoksella olen kyllä ollut jäänmurtajalla Fennicalla, Otsolla.
        Ei niillä tienaa mitään.

        Ainakin olet saanut palstalla keskustelua aikaiseksi ja se on hyvä asia se.

      • Repari
        Varaktori kirjoitti:

        Ainakin olet saanut palstalla keskustelua aikaiseksi ja se on hyvä asia se.

        Miksette tutki asiaa, Toisaalta voi olla aika vaikeata. Alun perin vaan ihmettelin että miksei asiasta ole puhuttu ja kerrottu julkisesti. Merellä kyllä näkee kaikenlaista, joillekkin ilmiöille löytyy selitys aika nopeasti ja niin kuin tämä ihmetellään ja pitkään. En myöskään ole tottunut siihen että tuntemattomat henkilöt alkavat syyttään minua joksikin toiseksi. Onko se täällä yleinen käytäntö ? Onhan se yleisessä tiedossa ollut että sillä alueella on ollut kesällä 2007, 2008 vedenalaista toimintaa (etsinnät). On minulla sieltä valokuvia mutta missä niitä voisi näyttää,nettiin en niitä laita Tunnistamattomasta olennosta.

        Eiköhän niitä kiinnostuneita löydy tätäkin asiaa tutkimaan. Itse taidan laittaa rukkaset naulaan uhmoilun suhteen. Parhaani olen yrittänyt, mutta mihinkään se ei ole riittänyt. Tuon SUT ry:n opposition taistelun järjellisen ufotutkimuksen puolesta aion vielä katsella loppuun kun olen leikkiin mukaan lähtenyt. Jos vanha kaarti vie voiton niinkuin epäilen, niin sen jälkeen saa tämä touhu minun puolestani olla. Pitäköön ufouskontonsa.

      • Repari
        sisälsivät kirjoitti:

        elektroniikkaa, jota ei haluttu Neukulaan.
        Miten tämä liittyy UFO:ihin?

        Kun osaat noin hyvin antaa vastauksia. Sittenhän sinä saat varmasti selville mistä ovat peräisin. Entä olennot ? Ois meinaan oikeasti mukava tietää mitä siellä on tapahtunut. Meinaan vaan ettei noin isoa tutkimus alusta pyydetä tulemaan kovin helposti
        Suomen aluevesille töihin, maksaa meinan aika paljon.

      • kalle kalastaja
        repari kirjoitti:

        Tiesittekö että suomessa ei ole varsinaista saturaatiosukellus valmiutta. Mutta suomessa, Tampereella on kehitetty ja valmistettu kyllä syvyyssukellus veneitä ja potkureita, painekammioita. Mir 1 ja 2
        sukellusveneet koesukellettiin ilmavoimien ohjaajien toimesta.Mukana oli myös merivoimien sukeltajia muutamia. Mir sukellusveneiden tuotanto johti ulkopoliittisiin vaikeuksiin kun veneet toimitettiin
        Venäjälle 1984 , Usa hermostui. Tämän jälkeen jälkeen rakennettiin paraisilla turistisukellus veneitä valmistettiin Paraisilla jonkin aikaa ja kannattavuuden käytyä huonoksi valmistus lopetettiin. Mi 1 ja 2 sukellusveneiden valmistuksessa oli projektipäällikkönä DI Erkki Uitto ja paraisilla turistisukellusveneiden parissa työskenteli Kimmo Nieminen, Kouluttaa nykyisin Nasalla astronautteja. Se siittä.

        Jokaisella merialueella katoaa ihmisiä ja uppoaa laivoja.Kaikkien niiden tiedossa on kyseinen tapahtuma ketkä liikkuvat alueen läheisyydessä.

    • Missä tämä itämeren kolmio siaitsen ei mitään astelukuja kiitos vaan maamerkkejä.

      • asia ole

        niin että Repari= Troposfääri=Bicon=Rekkamies=XXX0XXX=XXXX.
        Nimimerkkejä löytyy mutta kirjoitustyyli on aina sama.

      • Repari
        asia ole kirjoitti:

        En ole nähnyt rekkaa kuin autolautoilla, sekoitat varman minut johonkuhun toiseen. Olen ollut merenkulun kanssa tekemisissä koko ikäni.Kirjoitustyylini on mikä on.Samaa tääl näyttää jauhavan kaikki, epäilevät vaan eikö asia kannataisi selvittää. Niin asun Turussa Linnankadulla.

        Näköjään toiseen tai toisiin. En ole ollut täällä plastalla kun tämän illan. Sori vaan !

      • agawrg
        Repari kirjoitti:

        Näköjään toiseen tai toisiin. En ole ollut täällä plastalla kun tämän illan. Sori vaan !

        Tälle palstalle ei kannata tulla, jos ei ole mitään pitäviä todisteita. Tällasen tarinan voi rakentaa kuka tahansa.

        "Ahaa, merellä järjestettiin sukellusetsintöjä, kehitetäänpäs tarina..."

      • q-sysi
        Repari kirjoitti:

        En ole nähnyt rekkaa kuin autolautoilla, sekoitat varman minut johonkuhun toiseen. Olen ollut merenkulun kanssa tekemisissä koko ikäni.Kirjoitustyylini on mikä on.Samaa tääl näyttää jauhavan kaikki, epäilevät vaan eikö asia kannataisi selvittää. Niin asun Turussa Linnankadulla.

        jaksaa, näitä valehtelijaksileimaajia on täällä puolet porukasta. on hyvä että joku sentään laittaa jotain muutakin kun vaan skepo/hörhö juttuja. eihän kukaan viitsi tänne mitään laittaa jos heti alkaa ilmoittajan terveyden epäily tai valehtelijasi leimautuminen. taitaa olla aika joukko noita sutin kavereita täällä kun asenne on samanlainen.ikäänkuin kukaan muu kuin minä ei tiedä mistään mitään meininkiä ja vaikka tietäiskin leimaan sen heti sekopääksi kun en tuosta itse tiennyt aikaisemmin.

      • repari
        agawrg kirjoitti:

        Tälle palstalle ei kannata tulla, jos ei ole mitään pitäviä todisteita. Tällasen tarinan voi rakentaa kuka tahansa.

        "Ahaa, merellä järjestettiin sukellusetsintöjä, kehitetäänpäs tarina..."

        Väärä ihminen arvosteleen muita, selvitä asia ensin ja anna kritiikkiä vasta sitten. Vai etkö osaa ? Eihän mistään Suomessa olevasta ufo havainnosta ole mitään todisteita, muuta kuin tarina. Vaan tästä on ja paljon.

      • kysymys....

        Mitä kuuluu nykyisin förille?

      • Sivustaseuraaja
        repari kirjoitti:

        Väärä ihminen arvosteleen muita, selvitä asia ensin ja anna kritiikkiä vasta sitten. Vai etkö osaa ? Eihän mistään Suomessa olevasta ufo havainnosta ole mitään todisteita, muuta kuin tarina. Vaan tästä on ja paljon.

        että tarinaasi ei voi mitenkään selvittää, koska et anna mitään lähdettä tai viitettä, mistä asiaa voisi lähteä selvittämään. Se, että kerrot tarinan ilman, että lukijalla on mitään mahdollisuutta löytää varmistusta väitteillesi, ei tietenkään todista, että valehtelet, mutta olisi myöskin lukijalta lapsellista sinisilmäisyyttä uskoa nimimerkin takaa kirjoitettua kertomusta, josta ei voi mitenkään löytää todisteita.

    • Bona Fee

      Itämerenkolmioon pudonnut tunnistamaton esine on totta ja myös vainajat. Mitä ne ovat selvitellään parasta aikaa. olen yksi niistä 9 henkilöstä jotka näkivät esineen syöksyn , ja allekirjoitan näin lausuntoni. Esine putosi pohjoisesta päin ja ja olimme menossa aluksella tosisuuntaan 358 astetta siis vastakkaiseen suuntaan. Aluksen komentosillalla oli paikalla luotsi, kapteeni Rantala ( siis minä ) ja merivahdissa olleet vahtimies ja yliperämies.Esineen tömäyksen jälkeen ilmoitin tapahtuneesta meri whf kanava 16 viranomaisille ja paikalle saapui lähistöllä ollut viranomaisen alus päivystään. Mitä tulee todisteluihin ja tänne sivuille tulemiseen voi myös kyseenalaistaa täällä kaikki esillä olevat asiat, eihän niistäkään taida olla todisteita ?.Asia merkattiin aluksemme lokikirjaan ja se on siellä edelleen. Asiassa on se ero että nyt asiaa on tutkinut koko ajan ammatti ihmiset, ei harrastelijat. Viittaan myös ensimmäisen sukeltajan suoritukseen joka pohjalla on käynyt se on kuitenkin talvisissa olosuhteissa varmasti kova suoritus. uskon että asia selviää aikanaan on esine ja vainajat mitä tahansa.

      • q-sysi

        hyvä esiintulo! alkaako joku taas kertoa kuinka itse tietää asiat paremmin? olis korkea aika kuunnella mitä näillä tyypeillä on sanottavaa eikä olla ensimmäisenä lyömässä lyttyyn.vai onko parempi vaan väitellä peiton alta kumpi on paree skepo vai hörhö (tällä palstalla lähes synonyymi)

      • jutuissa on
        q-sysi kirjoitti:

        hyvä esiintulo! alkaako joku taas kertoa kuinka itse tietää asiat paremmin? olis korkea aika kuunnella mitä näillä tyypeillä on sanottavaa eikä olla ensimmäisenä lyömässä lyttyyn.vai onko parempi vaan väitellä peiton alta kumpi on paree skepo vai hörhö (tällä palstalla lähes synonyymi)

        AINA se yhteinen piirre että yksityiskohdat puuttuvat. Eli tarkka päivämäärä, tarkka paikka, laivan nimi ja tyyppi jne. , jne.
        Ja kun kysyy niin saa AINA saman vastauksen:Se on salainen , luottamuksellinen tai tutkimuksen alainen.
        Joten on täysin yhdentekevää kerrotaanko siitä vai ei muille.

        Tarkoitus onkin vain herättää uteliaisuutta, mystiikkaa.
        Ja tässä tapauksessa niin merikapteeni Rantalan pitäisi kyllä tietää että VHF kirjoitetaan yksinkertaisella V: llä eikä tupla- W: llä.
        Nämä pienet yksityiskohdat paljastavat aina satuilijan.

      • ota yhteyttä

        lehdistöön ja esitä tapauksesta tietämiänne faktoja mediassa? Tosiasia kun on, että nimimerkin takaa voi kuka tahansa heittää millaisia tarinoita haluaa, eikä lukijoilla ole keinoa varmistua tarinan aitoudesta, vaikka se olisi oikeasti pelkkää faktaa.

      • lisätä että
        jutuissa on kirjoitti:

        AINA se yhteinen piirre että yksityiskohdat puuttuvat. Eli tarkka päivämäärä, tarkka paikka, laivan nimi ja tyyppi jne. , jne.
        Ja kun kysyy niin saa AINA saman vastauksen:Se on salainen , luottamuksellinen tai tutkimuksen alainen.
        Joten on täysin yhdentekevää kerrotaanko siitä vai ei muille.

        Tarkoitus onkin vain herättää uteliaisuutta, mystiikkaa.
        Ja tässä tapauksessa niin merikapteeni Rantalan pitäisi kyllä tietää että VHF kirjoitetaan yksinkertaisella V: llä eikä tupla- W: llä.
        Nämä pienet yksityiskohdat paljastavat aina satuilijan.

        jos laiva oli Itämerellä menossa suoraan pohjoiseen niin laiva oli kaiketi matkalla Itämerellä Suomeen.?
        Mutta eihän avomerellä ole mitään luotsia.
        Tässä taas toinen yksityiskohta joka mättää.

      • tekstin uskottavuutta
        jutuissa on kirjoitti:

        AINA se yhteinen piirre että yksityiskohdat puuttuvat. Eli tarkka päivämäärä, tarkka paikka, laivan nimi ja tyyppi jne. , jne.
        Ja kun kysyy niin saa AINA saman vastauksen:Se on salainen , luottamuksellinen tai tutkimuksen alainen.
        Joten on täysin yhdentekevää kerrotaanko siitä vai ei muille.

        Tarkoitus onkin vain herättää uteliaisuutta, mystiikkaa.
        Ja tässä tapauksessa niin merikapteeni Rantalan pitäisi kyllä tietää että VHF kirjoitetaan yksinkertaisella V: llä eikä tupla- W: llä.
        Nämä pienet yksityiskohdat paljastavat aina satuilijan.

        Itse kiinnitin ensin huomioni kirjoitusasuun, jota ei odottaisi "merikapteenilta". Mutta sitten tarkemmin asiaa pohdittuani tuli mieleeni, että tuskinpä voidaan odottaa, että useimmat kipparit olisivat akateemisia meriupseereita, joten kirjoitusvirheisiin ei kannattane kiinnittää suurta huomiota siinä mielessä, että ne osoittaisivat kirjoittajan valehtelevan.

      • Varaktori
        tekstin uskottavuutta kirjoitti:

        Kaikkein huvittavinta tässä jutussa on se, että eräs kohtuullisen luotettavana pitämäni taho oli käynyt paikalla sukeltamassa ja nähnyt tuon aluksen olentoineen. Tämäkin siis vain kaverin kertomana ja ilman mitään todisteita.

        Silloin tarinan kulku oli hyvin erilainen. Ainoastaan itämeri ja mereen pudonnut alus ovat yhtäläisyyksiä näiden kahden tarinan välillä.

        Itse en jaksa tästä tämän enempää kiinnostua koska kenelläkään ei ole esittää ensimmäisiäkään todisteita ja niimpä tämä jää tarinaksi monien samantapaisten tapaan.

      • oli mikä

        Se ei kai liene salaisuus.

        Tuo tosisuunta taitaa kuitenkin olla hyvin tarkkaan pohjoiseen. Mitä tarkoitit vastakkaisella?

        Jos olit pudotessa paikalla, miten voit tietää tutkimuksista ja ruumiista?

        Aloittaja kertoo olleensa avustavan hinaajan konemies, tuoneensa nosturin paikalle ja purjehtineensa useita kertoja ohi. Vähän myöhemmin hän paljastaa, että hänen hallussaan on kuvia alieenien ruumiista.

        Ihmiskunnan suurimpia löytöjä, viranomistahot ja kansainvälinen tutkimusalus mukana. Asia peitelty toista vuotta. Ja nyt kuitenkin hinaajan mutterinvääntäjällä on eritäin kumia valokuvia hallussaan.

        Vitun uskottavaa. Todella hienoa. Voi perse. Luuletteko meitä tosiaan niin tyhmiksi, että tuollainen uppoaisi.
        Tosisuuntasikin oli pelkkää snobbailua. Mikä oli alueella eronto?

    • cybo-ceronimo-cabriel-61

      Varmaan hienoa kun saa merellä tehdä työtä.

      Minkä nimisestä aluksesta oli kyse, jossa tutkijat paikalle saapuivat?

    • Pailot

      Terve Rantala ! Ei nämä ihmiset täällä osaa suhtautua asioihin sillain kuin pitäisi.seuraa näitten keskustelua. Tiedän asian todeksi mutta mitä sitä täällä ammattitaidottomille kertoo.Ei nämä ymärrä näköjään mitään jos todellisiaasioita kertoo. Valtosen Pekan varmaan olisi tämäkin pitänyt tuoda julkisuuteen niin asia olisi luotettavalta taholta kuultu.Millä laivalla olet nyt vai oletko lomilla ? Minä edelleen luotsina ja talvella olin työaluksella kun päivystettiin siinä tapahtuma alueella. Nyt olen lomalla ensi maanantaina taas duuniin asemalle päivystään viikoksi. silloin kun tuo tilanne tapahtui niin olin itse sillä alueella töissä. Ymmärrän hyvin että asia halutaan pitää salassa koska se aiheuttaa erittäin paljon ristiriitaisuuksia ihmisillä. ufotutkijoista ei kannata välittää ,eivät välttämättä ymmärrä todellisuutta ja merenkulusta eivät ymmärrä mitään.Ihmettelen että asia on yleensä päästetty julkisuuteen.Koitahan pärjäillä ja huutele WHF jos menet aseman ohi.T: Olli

      • Varaktori

        Watsonin WHF sarjassa oli aikoinaan ihan mukavia antenneja HF bandeille... :D

      • Juurihan

        huomautin että VHF kirjoitetaan V: llä eikä W: llä.
        Ja heti perään tulee uusi kirjoitus ' Pailotilta ' jossa toistetaan tuo tupla- W.
        Ja ' Pailotin ' kirjoituksessa toistuu kaikki ne asiat joista juuri kirjoitin että kaikki yksityiskohdat puuttuu.
        Ehdotus ' Pailotille ' ja muille nimimerkeille:

        Eivät ihmiset ole NIIN tyhmiä kuin te kuvittelette.
        Ehdotan että siirrytte jollekin satupalstalle kirjoittelemaan.
        Ei teitä kukaan ota todesta kuitenkaan.
        Lisäksi se taitaa olla yksi ja sama henkilö joka vaan muuttaa nimimerkkiä.
        Ja kuvittelee, siis kuvittelee olevansa kauhean fiksu.
        Kiesus sentään!

      • Käyttöryhmä

        Olette oikeassa. Nämä ihmiset ovat saattaneet ennenkin siis suomen ufotutkijat ry luvattomillaja perättömillä julkaisuillaan ihmisiä vaikeuksiin. Lämpökamera juttua tarkoitan !
        se on sama monessa assiassa ihmiset valehtelee ja eivät sitten usko muita.Aivan sama uskovat tai ei , onneksi eivät ole tutkimuksissa mukana.Suomen ufotutkijoista oli useita ainakin 6 soittanut viime keväänä ja koittanut päästä ryhmään mukaan, vaan eivät olleet ottaneet onneksi. Sukelsin siellä itsekkin yhden viikon.
        Meillä on nimet ylhäällä kyllä.Ei ihmiset välttämättä tajua sillain asian laajuutta ja kokonaisuutta mikä se on.

      • tutulta?

        "Morjes ! Olen rakentanut erilaisia tutkimuslaitteita ja nyt 2 viikon päästä olen menossa asentamaan tutkimuslaitteita erääseen lentokoneeseen ,millä tehdään tutkimuksia Bermudan kolmion alueella. Voisin auttaa sinua kun tietäisi minkälaisia välineitä tarvitset. Tiesitkö että SUT RY tampereenalue järjestöllä on käytössään Helikopteriin asennettava lämpökamera. Lisäksi siellä on alkanut tutkimussukelluskurssi ja toiminta aktivoitunut aika paljon.
        Lämpökamera on viranomaisen kautta saatu erään ammatikseen hekossa työskentelevän henkilön kautta käyttöön. Näyttää lämpökamerakuvan ja tallentaa videoille. Kamera on aivan sama kuin vartiolaivoilla. Hiukan pienempi vain. Ota yhteyttä Tampereen aluejärjestöön ja kysele sieltä lisää
        neuvotaan varmasti. Minun kautta saat myös lisätietoa vaikkapa lämpökamera kuvauksesta. olen toiminut myös lämpökamera kuvaajana vuodesta 1994. Olen myös ollut lentokoneella kuuntelemassa äänitaajuus aaltoja ilmassa ja se on mielenkiintoista.Lisäksi ilmavoimien aikaan minulle kuului liikkuminen äärirajoilla, liikehtiminen taivaalla ja elossapito järjestelmät korkealla. Ota rohkeasti yhteyttä."

        Lainaus SUT ry:n keskustelupalstalta ja kirjoittjana nimimerkki Juha K.

      • samalta käsialalta,
        Käyttöryhmä kirjoitti:

        Olette oikeassa. Nämä ihmiset ovat saattaneet ennenkin siis suomen ufotutkijat ry luvattomillaja perättömillä julkaisuillaan ihmisiä vaikeuksiin. Lämpökamera juttua tarkoitan !
        se on sama monessa assiassa ihmiset valehtelee ja eivät sitten usko muita.Aivan sama uskovat tai ei , onneksi eivät ole tutkimuksissa mukana.Suomen ufotutkijoista oli useita ainakin 6 soittanut viime keväänä ja koittanut päästä ryhmään mukaan, vaan eivät olleet ottaneet onneksi. Sukelsin siellä itsekkin yhden viikon.
        Meillä on nimet ylhäällä kyllä.Ei ihmiset välttämättä tajua sillain asian laajuutta ja kokonaisuutta mikä se on.

        kun seuraa ketjua taakse päin aloitukseen asti. Eli kolme peräkkäistä: avaus, vastine ja vastineen vastine, kaikki saman henkilön kirjoittamia, mutta esittää joka kerta eri kirjoittajaa.

        Olemme siis tekemisissä mielipuolen satusepon kanssa!

        P.S. Myös "kapteeni Rant..." on sama tyyppi!

      • Ciebe

        En ota asiaan kantaa, mutta etsintä siellä oli
        2007 sekä 2008. Se mitä siitä kerrotaan ja kenelle on taas toinen asia. Mukana ollut sammakko.

      • ei ole saa kuin
        Ciebe kirjoitti:

        En ota asiaan kantaa, mutta etsintä siellä oli
        2007 sekä 2008. Se mitä siitä kerrotaan ja kenelle on taas toinen asia. Mukana ollut sammakko.

        Suomenlahti.

      • ei ole
        ei ole saa kuin kirjoitti:

        Suomenlahti.

        SAMA kuin Suomenlahti.
        Varmasti Intian Valtamerestäkin joskus on nostettu jotakin.

      • Repari
        ei ole saa kuin kirjoitti:

        Suomenlahti.

        Itämeri alkaa Tanskansalmista Sgakenista ja päättyy Tornioon- Kemiin. Merialueet on jaettu Eteläinen Itämeri, Suomenlahti , Saaristomeri, Ahvenanmeri,Merenkurkku, Perämeri.
        Alue jako tule merikorttien mukaan. Alueet on jaettu säätiedoituksissa vielä ilmansuuntien mukaan.

      • repari
        ei ole saa kuin kirjoitti:

        Suomenlahti.

        Itämeri alkaa Tanskan salmista ja päättyy kemiin ja Tornioon. merialueet ovat Suomenlahti, ahvenanmeri, saaristomeri,perämeri.Alue jako tulee merikorttien mukaan. Säätiedoituksissa ja jäätiedoituksissa alueet jaetaan vielä ilmansuuntien mukaan.

      • lskgjpsdg
        samalta käsialalta, kirjoitti:

        kun seuraa ketjua taakse päin aloitukseen asti. Eli kolme peräkkäistä: avaus, vastine ja vastineen vastine, kaikki saman henkilön kirjoittamia, mutta esittää joka kerta eri kirjoittajaa.

        Olemme siis tekemisissä mielipuolen satusepon kanssa!

        P.S. Myös "kapteeni Rant..." on sama tyyppi!

        ja sekoittaaksemme soppaa sanottakoon että sinäkin olet sama tyyppi. Mutta alkuperäinen kirjoittaja näki kuinka joku älysi kahden muun nimimerkin samankaltaisuuden ja alkoi itse esittämään skeptikkoa. Sukeltajia olikin siis tosiasiassa 3 vaikka perämiehen käsiala olikin heikkoa nautitusta alkoholimäärästä johtuen.

      • käsite on
        Repari kirjoitti:

        Itämeri alkaa Tanskansalmista Sgakenista ja päättyy Tornioon- Kemiin. Merialueet on jaettu Eteläinen Itämeri, Suomenlahti , Saaristomeri, Ahvenanmeri,Merenkurkku, Perämeri.
        Alue jako tule merikorttien mukaan. Alueet on jaettu säätiedoituksissa vielä ilmansuuntien mukaan.

        liian laaja jos yritetään olla tarkkoja.
        Laivoilla seilanneena voin kertoa ettei kukaan kerro olevansa Itämerellä jos hän on Suomenlahdella.
        ( Paitsi joku maakrapu ).
        Ja tässä tapauksessa alushan oli menossa pohjoiseen.
        Tuskin se oli tulossa Tallinasta Suomeen???
        Jos oli rahtilaiva meinaan.
        Hyviä satujahan Reparilta ( y. m. ) tulee muttei yhtään yksityiskohtia.
        Ja vielä yksi kysymys: Mitä yliperämies teki sillalla jos kapteeni oli siellä? Yleensähän ne vuorottelevat.
        Kysyin aikaisemmin Reparilta mitä förille kuuluu?
        Kuuluuko vastausta?
        Ja kuten sanottua niin avomerellä ei käytetä luotsia.
        Tuleeko vastausta?????

    • kysynkin että..

      Voisikohan tuo tutkimus-alus liittyä Itämeren kaasuputkihankkeen ympäristöselvitykseen?
      Selittäisi sen miksi kalliilla tutkimus-aluksella liikuttiin..

      Hankehan herätti ympäristöhuolten lisäksi strategisia, energiaturvallisuuteen ja Venäjä-politiikkaan liittyviä kysymyksiä...jne

    • sylttytehtaalta

      Mainitsin silloin xyz... joka väittää työskennelleensä
      "tutkijana" ainakin rajavartiostolle ja ilmavoimille. Viime syksynä hän
      levitti hurjia väitteitä kuten että Itämeren pohjasta olisi löydetty ufo,
      mninullekin hän kertoi monenlaista väittämiä ilmavoimien ufotietämyksestä
      soittaessaan minulle. Hän väitti olevansa mukana ufotutkimusryhmässä, joka
      koostuu lähinnä Ilmavoimien henkilöstöstä. Hän oli tarjonnut aiemmin
      ufotutkijoille yhteistyötä kunhan ns. infrapunavideon toimittajan nimi
      kerrotaan hänelle. Ei kerrottu ja hän katkaisi välit ufotutkijoihin sekä
      alkoi väittämään filmiä mahdollisesti väärennökseksi, ilmoitti myös että
      SUT:lle oli mukamas harkittu 30000 euron tutkimusmäärärahaa. Tuolloin hän
      esiintyi "lämpökamera / hekomiehenä".
      http://www.suomenufotutkijat.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=4098&highlight=#4098

      Tuntuuko tutulta. Samaa paskaa löytyy paljon.

      • Varaktori

        Sama tyyppihän tämä on, siitä ei ole mitään epäilystä.

      • ammattimaisena
        Varaktori kirjoitti:

        Sama tyyppihän tämä on, siitä ei ole mitään epäilystä.

        rekkakuskina kantaa ottanut?
        Nokian kaupunginjohtajan erottamiseksi "valtaisan nimimäärän" adressiin kerännyt.
        Ainoa asiantuntija, jota sekä sisäasiainministeriö, että puolustusministeriö käyttävät tutkimuksissaan, joissa normaalisti työskentelevät omat asiantuntijat. Ulkoa kun on aika vaikea parempia löytää.

        Kyllähän ulkopuolisiakin lähinnä yliopistojen ja teknisten korkeakoulujen asiantuntijoita käytetään, mutta ei varmasti sellaisia, jotka sen jälkeen keskustelevat asiasta netissä. Eikä kai rekkakuskeja tai sukeltajia kuitenkaan. Niitä meiltä löytyy omasta takaa.

      • Varaktori
        ammattimaisena kirjoitti:

        Juurikin hän. Tässä kohden sallittakoon pieni mainostaminen. Tämä on kova koulu, mutta varmasti mielenkiintoinen:

        http://www.mil.fi/merivoimat/joukot/esukeltajat/index.dsp

      • Repari !

        Puhut aika rohkeita, todista sanasi. Asun edelleen Turussa Linnankadulla. Ei ole mitään tekemistä Sasin , tai rekkahommien, ilmailun kanssa. Te kerrotte asioita ja teette ihmeellisiä johtopäätöksiä. Pistetäänkö veto ?

      • repari !
        Varaktori kirjoitti:

        Sama tyyppihän tämä on, siitä ei ole mitään epäilystä.

        Ois varmaan hyvä ajatella mitä sanoo ja syyttää !
        Asun edelleen Turussa Linnankadulla.Älä tee liian äkkinäisiä johtopäätöksiä, kun et kerran tiedä asioita ja niiden todellisuutta. Tutki ja tuo todisteet ! Puhu vasta sitten ja arvostele.Olen edelleen ollut vain merillä, en ole maissa ollut koskaan töissä.oletteko jo nähneet vainajat ? Kai te tiedätte missä ne on sitä meinaan minun piti alun perin kysyäkkin ? ? kun tiedätte näköjään kaikesta kaiken täällä sivuilla olette tosi kovia mutta merellä voisi tulla pisu housuun.

      • repari
        Varaktori kirjoitti:

        Juurikin hän. Tässä kohden sallittakoon pieni mainostaminen. Tämä on kova koulu, mutta varmasti mielenkiintoinen:

        http://www.mil.fi/merivoimat/joukot/esukeltajat/index.dsp

        Väitän ettei sinulla ole niitä. helppo näyttää asiaa netissä, harva suorittaa sen koulun laivastossa. kuulun kyllä siihen ryhmään. Siksi ei tarvitse lukea esitettä netissä. Entäs sinä ?

      • Varaktori
        repari kirjoitti:

        Väitän ettei sinulla ole niitä. helppo näyttää asiaa netissä, harva suorittaa sen koulun laivastossa. kuulun kyllä siihen ryhmään. Siksi ei tarvitse lukea esitettä netissä. Entäs sinä ?

        Juu, pitää paikkansa ja vielä harvemmat heistä ovat töissä hinaajalla.

      • hinaajan konemiehelle
        repari ! kirjoitti:

        paljastetaan järisyttävin tapahtuma, joka ihmiskuntaa on kohdannut, ennen kuin mitään voidaan julkaista. Ihan valokuviakin annetaan, että kaveri voi ihan itse pohtia, laittaisinko nettiin vai Iltalehteen? Alieenien ruumiden paikka on kerrottu kaverille, joka hölpöttelee sulkaansa nostaakseen S-24 sivuilla.

        No jo on uskottavaa. Näinkö amatööreinä pidät merivoimia, ilmavoimia ja rajaa. Samaa luokkaa kun jutut suomalaisista eversteistä ja Naton korkeista johtajista, jotka Rauni Leenalle paljastavat solkenaan salaisia tietoja.
        Pölhöä.

        Ps. Olen ollut pienveenessä Hiittisten edustalla, kun puuskissa oli mitattu 25 m/s. Turun saaristossa on purjehdittu sekä vanhalla Hai-veneellä (-70 luvulla), että folkkarilla (myöhemmin) useana kesänä. Merikajakilla kuljeskelen joka kesä jonkinmoisissa aallokokoissa, eikä pisu ole vielä lirahtanut.
        Ei kai sitä laivalla hätää ole. Lähe poika pienveneellä.

      • jatkuu täällä:

      • Repari
        Varaktori kirjoitti:

        Juurikin hän. Tässä kohden sallittakoon pieni mainostaminen. Tämä on kova koulu, mutta varmasti mielenkiintoinen:

        http://www.mil.fi/merivoimat/joukot/esukeltajat/index.dsp

        Varmaan tuon äskeisen perusteella sekoitat minut siihen Nokian mieheen. katsoppa hiukan tarkemmin eräällä toisella sivulla kerrotaan että on sairaalassa. Ei ole soveliasta hukkua ihmistä selän takana vaikkei ehkä henilö ole teille miellyttävä.
        Ei sovi Skönellä olevien periaatteisiin.Korostan vielä kerran että asun täällä Tku Linnankadulla.
        Varmaan osaat kertoa myös miksi Estonia upposi kun tiedät asiat noin hyvin henkilöä näkemättä. Skönärit ei osaa tuollaista arvostaa eikämuutenkaan perusteetonta syyttelyä ja aliarvioimista.Paljoko olet itse sukeltanut vuosisa 10-15 vuotta tunteja 11000 h . Sitten kun on sukeltanut yli 10000 tuntia kannattaa vasta selittää siltä alalta minulle. laivaston kurssille ei edes tuolaisia epäilijötä oteta ei ainakaan silloin v.1980 otettu. enää en sukella paljoa mutta aikanaan kyllä tein pelastusyhtiölle töitä erittäin paljon merellä.

      • on siivet
        repari kirjoitti:

        Väitän ettei sinulla ole niitä. helppo näyttää asiaa netissä, harva suorittaa sen koulun laivastossa. kuulun kyllä siihen ryhmään. Siksi ei tarvitse lukea esitettä netissä. Entäs sinä ?

        rinnassa. Ei kuitenkaan sukeltajan siivet.
        Siipiä on nin monenlaisia. Lentokaloillakin taitaa olla jonkinlaiset siivekkeet.

      • Repari
        Varaktori kirjoitti:

        Juu, pitää paikkansa ja vielä harvemmat heistä ovat töissä hinaajalla.

        useat meripelastusyhtiöiden sukeltajat ovat aina mynsträttynä hinaajien päälle. Sitten tulee ikä vastaan kun terveys mennyt jäädään kevyempiin hommiin. konepuolelle jamerkinantajaksi. meinaan oikeasti se on rankkaa hommaa kun on 5 tuntia päivässä vedessä. Riippuu tietenkin syvyydestä. matalissa vesissä kuten Sally Albatrossin nostossa se onnistui kun kaivettiin laivan pohjan alla kuilua nostovaijereita varten. 1994. nostohan onnistui vasta 7 yrityksellä.ollantilaiset tukkivat ikkunoita . Sellainen työn jako siellä.

      • samaan tapahtumaan
        Repari kirjoitti:

        Varmaan tuon äskeisen perusteella sekoitat minut siihen Nokian mieheen. katsoppa hiukan tarkemmin eräällä toisella sivulla kerrotaan että on sairaalassa. Ei ole soveliasta hukkua ihmistä selän takana vaikkei ehkä henilö ole teille miellyttävä.
        Ei sovi Skönellä olevien periaatteisiin.Korostan vielä kerran että asun täällä Tku Linnankadulla.
        Varmaan osaat kertoa myös miksi Estonia upposi kun tiedät asiat noin hyvin henkilöä näkemättä. Skönärit ei osaa tuollaista arvostaa eikämuutenkaan perusteetonta syyttelyä ja aliarvioimista.Paljoko olet itse sukeltanut vuosisa 10-15 vuotta tunteja 11000 h . Sitten kun on sukeltanut yli 10000 tuntia kannattaa vasta selittää siltä alalta minulle. laivaston kurssille ei edes tuolaisia epäilijötä oteta ei ainakaan silloin v.1980 otettu. enää en sukella paljoa mutta aikanaan kyllä tein pelastusyhtiölle töitä erittäin paljon merellä.

        ja jutut melko samanlaisia. "Ulkopuolinen, jolla on salaisia tietoja". v.80 laivastossa. Kerros kuka oli sukelluskurssisi johtaja. Sitä tuskin olet voinut unohtaa. Pystyn varmaan vielä tarkastamaan tiedon todenperäisyyden.

        Et ole tähän mennessä kertonut yhtään jäljitettävää tietoa. Mikä oli tutkimusaluksen norjalaisen nimi? Mikä oli hinaajasi nimi? Millä alueella alus toimi ja minä ajankohtana?
        Juniorini on merivartioston upseeri Suomenlahden merivartiostossa, joten minun on helppo selvittää parin viime kesän toiminta itämerellä.

      • Varaktori
        Repari kirjoitti:

        useat meripelastusyhtiöiden sukeltajat ovat aina mynsträttynä hinaajien päälle. Sitten tulee ikä vastaan kun terveys mennyt jäädään kevyempiin hommiin. konepuolelle jamerkinantajaksi. meinaan oikeasti se on rankkaa hommaa kun on 5 tuntia päivässä vedessä. Riippuu tietenkin syvyydestä. matalissa vesissä kuten Sally Albatrossin nostossa se onnistui kun kaivettiin laivan pohjan alla kuilua nostovaijereita varten. 1994. nostohan onnistui vasta 7 yrityksellä.ollantilaiset tukkivat ikkunoita . Sellainen työn jako siellä.

        Sukeltajasta merille ja siitä ilmavoimien kautta avaruuslentäjien kypäriä testaamaan. On siinä uraa kerrakseen, oikein kateeksi käy.

      • Repari
        Varaktori kirjoitti:

        Sukeltajasta merille ja siitä ilmavoimien kautta avaruuslentäjien kypäriä testaamaan. On siinä uraa kerrakseen, oikein kateeksi käy.

        En ole niin väittänyt, laitetaanko veto ja kuinka paljon ? En ole muuta tehnyt. Avaruuslentäjien kypärää. Sekoitat minut nyt johonkin toiseen.
        Miksi käyt noin kuumana ?

      • Varaktori
        Repari kirjoitti:

        En ole niin väittänyt, laitetaanko veto ja kuinka paljon ? En ole muuta tehnyt. Avaruuslentäjien kypärää. Sekoitat minut nyt johonkin toiseen.
        Miksi käyt noin kuumana ?

        Mulla on paha tapa sekoittaa ihmiset keskenään. :D

      • noone_
        hinaajan konemiehelle kirjoitti:

        paljastetaan järisyttävin tapahtuma, joka ihmiskuntaa on kohdannut, ennen kuin mitään voidaan julkaista. Ihan valokuviakin annetaan, että kaveri voi ihan itse pohtia, laittaisinko nettiin vai Iltalehteen? Alieenien ruumiden paikka on kerrottu kaverille, joka hölpöttelee sulkaansa nostaakseen S-24 sivuilla.

        No jo on uskottavaa. Näinkö amatööreinä pidät merivoimia, ilmavoimia ja rajaa. Samaa luokkaa kun jutut suomalaisista eversteistä ja Naton korkeista johtajista, jotka Rauni Leenalle paljastavat solkenaan salaisia tietoja.
        Pölhöä.

        Ps. Olen ollut pienveenessä Hiittisten edustalla, kun puuskissa oli mitattu 25 m/s. Turun saaristossa on purjehdittu sekä vanhalla Hai-veneellä (-70 luvulla), että folkkarilla (myöhemmin) useana kesänä. Merikajakilla kuljeskelen joka kesä jonkinmoisissa aallokokoissa, eikä pisu ole vielä lirahtanut.
        Ei kai sitä laivalla hätää ole. Lähe poika pienveneellä.

        hirviän hauheeta. On mullakin sinällä raameissa aanelonen, missä Mernkululaitoksen leima.

        Meni kesällä vene alta pohjaan ja niin nopeasti, ettei kerinny "kissaa" sanoa. Ei hävinny ku, vetskarilahjehousuista toinen irtolahje... harmi silti. Maksoivat toista sataa :( Eikä oo mikään trollaus.

        Arrrgh, Ya Damn Pirots!

      • repari
        Varaktori kirjoitti:

        Sama tyyppihän tämä on, siitä ei ole mitään epäilystä.

        En minäkään syytä tuntematonta ja jos olet sille Nokian miehelle vihainen niin pura kiukkusi siihen, mutta vasta sitten kun hän on päässyt sairaalasta.
        Avaruuslentäjien pukujen kanssa ei ole muuta tekemistä, tunnen vain Niemisen Kimmon.Se ei varmaan vielä ole vaarallista. Voisihan minäkin alkaa haukkua kaikkea mitä täällä on esillä nuo muut jutut,
        että ovat valetta, ettehän ole kait niistä mitään pystyneet todistamaan. Niin sanoit minua pojaksi, kyl olen ihan aikuinen 55 kohta eläkkeellä meriltä.

      • aloituksesi
        Repari kirjoitti:

        Varmaan tuon äskeisen perusteella sekoitat minut siihen Nokian mieheen. katsoppa hiukan tarkemmin eräällä toisella sivulla kerrotaan että on sairaalassa. Ei ole soveliasta hukkua ihmistä selän takana vaikkei ehkä henilö ole teille miellyttävä.
        Ei sovi Skönellä olevien periaatteisiin.Korostan vielä kerran että asun täällä Tku Linnankadulla.
        Varmaan osaat kertoa myös miksi Estonia upposi kun tiedät asiat noin hyvin henkilöä näkemättä. Skönärit ei osaa tuollaista arvostaa eikämuutenkaan perusteetonta syyttelyä ja aliarvioimista.Paljoko olet itse sukeltanut vuosisa 10-15 vuotta tunteja 11000 h . Sitten kun on sukeltanut yli 10000 tuntia kannattaa vasta selittää siltä alalta minulle. laivaston kurssille ei edes tuolaisia epäilijötä oteta ei ainakaan silloin v.1980 otettu. enää en sukella paljoa mutta aikanaan kyllä tein pelastusyhtiölle töitä erittäin paljon merellä.

        sekä etenkin jatko.

        "Etsinnät vahvistaa Itämerenkolmiossa vielä se että paikalla on havaittu Norjalainen tutkimusalus minkä omistaa monikansallinen yhtiö."

        Ensin oli vain havaittu. Sitten olit seilannut ohi. Sitten jo teit huoltokeikkoja ja nyt sinulla on jo humanoideista valokuvia.
        Juttusi on paisunut epäilyttäviin mittasuhteisiin.

        Henkilö, johon sinut sekoitettiin on usein syyllistynyt samaan ja kun hän väitti vielä toimineensa kertomasi tapauksen tiimoilta asiantuntijana, pakostakin tulee mieleen, lieneekö sama henkilö.

        No, entäs ne faktat. Alusten nimet ja tarkat ajaat?

      • merivoimien sukeltajakoulut...
        repari kirjoitti:

        En minäkään syytä tuntematonta ja jos olet sille Nokian miehelle vihainen niin pura kiukkusi siihen, mutta vasta sitten kun hän on päässyt sairaalasta.
        Avaruuslentäjien pukujen kanssa ei ole muuta tekemistä, tunnen vain Niemisen Kimmon.Se ei varmaan vielä ole vaarallista. Voisihan minäkin alkaa haukkua kaikkea mitä täällä on esillä nuo muut jutut,
        että ovat valetta, ettehän ole kait niistä mitään pystyneet todistamaan. Niin sanoit minua pojaksi, kyl olen ihan aikuinen 55 kohta eläkkeellä meriltä.

        ja nyt 55. Olit silloin jo melko vanha varusmieheksi 26 v. Etenkin sukeltajakoulutuksen aloittajaksi. lentäjäkoulutukseen olisit ollut auttamattomasti liian vanha. Täytynee tarkistaa merivoimien kriteerit.

      • troposfäärin

        kanssa hyväkin tuttava, kun tiedät kaverin olevan K:n sairaalassa. Siitähän on vain Troposfäärin väite.
        Kerroit olevasi ensi kertaa täällä ja kuitenkin tropon ketju on sinulle tuttu. Tarkkaan olet lukenut ja painanut asiat mieleen, vaikka Porin tapaus ei itämereen liitykään.

        Heh?

      • repari
        merivoimien sukeltajakoulut... kirjoitti:

        ja nyt 55. Olit silloin jo melko vanha varusmieheksi 26 v. Etenkin sukeltajakoulutuksen aloittajaksi. lentäjäkoulutukseen olisit ollut auttamattomasti liian vanha. Täytynee tarkistaa merivoimien kriteerit.

        kerro kaivon manulle terveisiä Hän on Evp merivoimien sukeltaja ja terveisiä voi sanoa myös Westikselle. pitäs olla vielä töissä.

      • Kaivo koulutti
        repari kirjoitti:

        kerro kaivon manulle terveisiä Hän on Evp merivoimien sukeltaja ja terveisiä voi sanoa myös Westikselle. pitäs olla vielä töissä.

        se asia selvä. Voit olla sukeltaja.

      • OLEN JO
        troposfäärin kirjoitti:

        kanssa hyväkin tuttava, kun tiedät kaverin olevan K:n sairaalassa. Siitähän on vain Troposfäärin väite.
        Kerroit olevasi ensi kertaa täällä ja kuitenkin tropon ketju on sinulle tuttu. Tarkkaan olet lukenut ja painanut asiat mieleen, vaikka Porin tapaus ei itämereen liitykään.

        Heh?

        KAKSI KERTAA KYSYNYT SINULTA MITÄ FÖRILLE KUULUU?
        MIKSI ET VASTAA?
        ( MUUT JOTKA TIETÄVÄT OLKAA HILJAA JA ANTAKAA REPARIN VASTATA )

      • tyhmin....
        OLEN JO kirjoitti:

        kysymys:
        Millä tavalla nämä ylläolevat keskustelut Itämerestä, sukeltamisesta, avaruuskoulutuksesta, helikoptereista,merivoimista, Rajavartiolaitoksesta,
        Ilmavoimista jne. , jne. liittyy tämän palstan aiheeseen ufoihin?

      • noone_
        tyhmin.... kirjoitti:

        Kysyä saman tyhmän kymysyksen, mutta en. Tää on niin tätä (palstaa, mitäs muuta :).

      • Varaktori
        noone_ kirjoitti:

        Kysyä saman tyhmän kymysyksen, mutta en. Tää on niin tätä (palstaa, mitäs muuta :).

        Meillä on tässä käsissämme vuosisadan ufotapaus. Kyllä havaitsijan luotettavuuden selvittäminen on yksi niitä ihan perusasioita ja sitä tässä on yritetty tehdä.

        Kyllä tämäkin vääntö on sata kertaa mielenkiintoisempaa kuin typerien tuubivideoiden katseleminen.

        Vielä jos palsta saataisiin entiseen kukoistukseensa, mutta se taitaa olla liikaa toivottu.

      • Olen tietysti

        täysin samaa mieltä Varaktorin kanssa siitä että meillä on vuosisadan ufotapaus käsissämme.
        Onhan tietolähde 100 % : n luotettava eli Troposfääri, anteeksi Bicon, anteeksi Pailot, anteeksi kapteeni Rantala, anteeksi hekomies, anteeksi rekkakuljettaja, anteeksi sukeltaja,anteeksi herra K, anteeksi puh...
        Tässähän menee sekaisin.
        Mutta ehdottomasti luotettava: Kyllä !!!

        Ja onhan meillä jo VALTAVASTI tietoa: jokin tippui joskus jonnekin ja joku näki jotain jonkun laivan komentosillalta ja joku muu oli sitten jossakin hinaajassa joka hinasi jonkun nosturin jonnekin.
        Ja paikalla oli myös joku viranomaisten laiva.
        Mitä enemmän voimmekaan toivoa?

      • Varaktori
        Olen tietysti kirjoitti:

        Ketä on kiittäminen siitä, että herran vähintäänkin monijakoinen persoonallisuus on täällä tullut ilmi?

        Olisikohan asian ympärillä käydyllä keskustelulla mitään tekemistä sen kanssa?

        Ihan oikeasti, ei tätä jaksa enään.

      • noone_
        Varaktori kirjoitti:

        Meillä on tässä käsissämme vuosisadan ufotapaus. Kyllä havaitsijan luotettavuuden selvittäminen on yksi niitä ihan perusasioita ja sitä tässä on yritetty tehdä.

        Kyllä tämäkin vääntö on sata kertaa mielenkiintoisempaa kuin typerien tuubivideoiden katseleminen.

        Vielä jos palsta saataisiin entiseen kukoistukseensa, mutta se taitaa olla liikaa toivottu.

        ehkä ja tiedä vaikka? Totta pitää asiat selvittää, ei siinä mitään ja hyvä, että joku jaksaa vääntään.

        Toivoa liikaa, ei ole liikaa toivottu.

        Muuten, jos jossain on ollu ufo ja se jättää säteilyjäljen tms., kauanko jälki on kuuma?

        Tupakki ja maate.

      • repari
        OLEN JO kirjoitti:

        KAKSI KERTAA KYSYNYT SINULTA MITÄ FÖRILLE KUULUU?
        MIKSI ET VASTAA?
        ( MUUT JOTKA TIETÄVÄT OLKAA HILJAA JA ANTAKAA REPARIN VASTATA )

        joki lautalle kuuluu ihan hyvää, on muuten Suomen vanhimpia losseja. Sain viestisi vasta äsken sori

      • repari
        on siivet kirjoitti:

        rinnassa. Ei kuitenkaan sukeltajan siivet.
        Siipiä on nin monenlaisia. Lentokaloillakin taitaa olla jonkinlaiset siivekkeet.

        En ole koskaan nähnyt lentokaloja sillain , vaikka maailmalla olen pyörinyt. valaita kylläkin.

    • näsäviisastelua

      Hmmm...laivakin on UFO jos sitä ei tunnisteta.
      Unindetified Floating Object.
      nääs.

    • crossfire

      Mitäs tälle jutulle kuuluu? Onko kellään tietoa onko tapaus selvinnyt?

      • Reparin kaveri

        Repari pyysi lähettämään sellaiset terveiset, että hän ei voi enää osallistua tähän keskusteluun. Hän joutui luopumaan Turun asunnostaan ja elää nyt ulkomailla uuden henkilöllisyyden turvin. Hän kertoo, että kukaan niistä henkilöistä, joiden hän tietää liittyvän tähän tapaukseen, ei enää ole kertomassa siitä. Osa on kuollut tapaturmaisesti ja osa on vain kadonnut jäljettömiin, niin että heistä ei enää löydy edes mitään merkintää yhdestäkään viranomaisrekisteristä eikä asiakirjasta. Repari itse pelkää henkensä puolesta eikä ole enää missään tekemisissä tämän asian kanssa.

    • Repari

      Minä myös olen kuollut, sori.

    • EVM

      Mehän taas emme oikeasti kuolleet... Terveisiä kuun pimeältä puolelta!

      Toivottavat: Manstein, Guderian, Model, Schörner, Kluge, Blazkowitz

    • Tutkija 55

      Puhut asiaa, monet eivät vain tiedä että samalla tutkimusretkellä oli sekä viranomaisen alus ja monikansallinen alus. Tällä hetkellä tutkimukset ovat käynnissä myös M/S Irman osalta ja retkikuntaa varustellaan kesäksi 2012. Suomessa on Tamperelaisella yrityksellä käytössään 2 kpl Rov joita kuulemani mukaan tulaan hyödyntämään asiassa. vedenalaisessa tutkimuksessa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      19
      2206
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      41
      2107
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      30
      1999
    4. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      47
      1406
    5. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1346
    6. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      883
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      56
      822
    8. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      751
    9. Arvaa sattuuko se

      Että teen töitä siihen että unohdan sinut. Mitä muutakaan voin
      Ikävä
      52
      733
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      32
      718
    Aihe