Kuka muistaa

legendaarisen

postinkantajan nimeltä Ilma Janhunen. Asui Sorsalassa, ajoi sieltä joka päivä aseman vieressä sijainneelle postikonttorille, otti sieltä laukun täyteen postia ja jakeli Rantalan, Kaakilan, Sorsalan ja Saavanniemen alueelle.

Oli tietysti muitakin postinkantajia pitäjällä. Mutta oli se työ kovaa. Polkupyörän kanssa piti sohlata oli keli tai pakkanen millainen hyvänsä. Vaikka 40 ast. pakkasta tai olisi tullut vettä ja ukkosta taivaan täysi tai ollut lunta polveen asti.

Sai postinkantajat siihen aikaan paljon hyötyliikuntaa mutta silti usea heistä kuoli kuitenkin jo n. 50 ikäisenä. Minkähän takia ei liikunta heihin tehonnut ja taannut terveyttä ja pitkää ikää?

42

2731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietäjä123

      Liekö Asko Janhusen äiti ollut? Askohan on postin leivissä itsekin.

      Missä kohtaa sijaitsee Kaakila?

      • Joku^*

        Eikös Kaakiklaksi ole ennen kutsuttu Jussi Saarelaiselle kuulunutta maatilaa, siinä on nyt Puulajipuisto yms.
        Korjatkoon joku joka paremmin muistaa!

      • sanottiin

        nykyistä Yrjölän aluetta. Kun olin penska ei sellaisesta nimestä kuin Yrjölä ollut kukaan koskaan kuullutkaan.
        Kai se Kuakila (kaakila) särähti jonkun hienohelman korvaan ja annettiin ihan keksitty nimi, Yrjölä.

        Puhuttiin myös kunnalliskodin alueesta ennen. Kun meni sinnepäin niin sanottiin jottä "mänen tästä kunnalliskoella käämään". Vaikka ei olisi just ihan kunnalliskodin pihassa käynytkään.

      • Joku^* kirjoitti:

        Eikös Kaakiklaksi ole ennen kutsuttu Jussi Saarelaiselle kuulunutta maatilaa, siinä on nyt Puulajipuisto yms.
        Korjatkoon joku joka paremmin muistaa!

        ...tila oli Kataikkola (Katajikkola)

      • Kataikkola
        Tahvonen kirjoitti:

        ...tila oli Kataikkola (Katajikkola)

        ollut siinä kauppalan alueella, jokirannassa. Jossakin Koulukadun päätteen seutuvilla. Liekö jäänyt siihen rivitalojen alle.

      • Kamuttaja-Setä
        Tahvonen kirjoitti:

        ...tila oli Kataikkola (Katajikkola)

        Lieksan ensimmäenen ja aenut valakkee hevonen. Sitä katottiin pienenä poekana kummissaan. Jussilla on sukkuu siellä Pielisen pohjospiässähi.

      • Kuakila
        sanottiin kirjoitti:

        nykyistä Yrjölän aluetta. Kun olin penska ei sellaisesta nimestä kuin Yrjölä ollut kukaan koskaan kuullutkaan.
        Kai se Kuakila (kaakila) särähti jonkun hienohelman korvaan ja annettiin ihan keksitty nimi, Yrjölä.

        Puhuttiin myös kunnalliskodin alueesta ennen. Kun meni sinnepäin niin sanottiin jottä "mänen tästä kunnalliskoella käämään". Vaikka ei olisi just ihan kunnalliskodin pihassa käynytkään.

        Lieko ollu alueella joskus rangaistusten täytäntöönpanopaikka, kaakinpuu. Tai sitten on kunnalliskodilla ollut huonoja hevosia, kaakkeja. Jos on sanottu kuakkila ja jotenkin aikaa myöten tipahtanu toinen k pois sanan keskeltä.

        Tietäskö Tahvonen kun tunnut olovan aika hyvin perillä Lieksan vanhosta asioista?

      • Kataikkola kirjoitti:

        ollut siinä kauppalan alueella, jokirannassa. Jossakin Koulukadun päätteen seutuvilla. Liekö jäänyt siihen rivitalojen alle.

        ...missä nykysin on uimahalli.

      • Kuakila kirjoitti:

        Lieko ollu alueella joskus rangaistusten täytäntöönpanopaikka, kaakinpuu. Tai sitten on kunnalliskodilla ollut huonoja hevosia, kaakkeja. Jos on sanottu kuakkila ja jotenkin aikaa myöten tipahtanu toinen k pois sanan keskeltä.

        Tietäskö Tahvonen kun tunnut olovan aika hyvin perillä Lieksan vanhosta asioista?

        ...mulla ei kyllä ou vastausta. Kunnalliskoella oli toesessa talossa osasto nimeltä hourula. Nimi jo sannoo, mikä osasto se oli.

      • ikinä
        Tahvonen kirjoitti:

        ...mulla ei kyllä ou vastausta. Kunnalliskoella oli toesessa talossa osasto nimeltä hourula. Nimi jo sannoo, mikä osasto se oli.

        kuulukaan hourulaksi sanottavan, mää jä tiiä? Mitä teille sanoo ja kertoo, semmonen sanonta, kun "Heikkilän opotta"

      • Kamuttaja-Setä
        ikinä kirjoitti:

        kuulukaan hourulaksi sanottavan, mää jä tiiä? Mitä teille sanoo ja kertoo, semmonen sanonta, kun "Heikkilän opotta"

        Sitä kyllä sanottiin houruulaksi. Eikös Heikkilän opotta ollu siellä Sokojoen suunilla siellä missä Heikkilän talohi oli. Opottahan oli semmonen alue joka oli jotennii sen ihmisen hallinassa. Lieksassa oli joetaen muitahi opotoeta.

      • mahto olla
        Tahvonen kirjoitti:

        ...missä nykysin on uimahalli.

        sitten se talo siellä jokirannassa, paloasemalta Koulukavulle päin. Muistelen kakarana nähneeni sillä alueella melkosen kookkaan, yksinäisen puutalon. Puustoa ympärillä.
        Niinkun ois ollu jonkun vähän varakkaamman asujan talo.

      • mahto olla kirjoitti:

        ...mikähän tuo ois ollu, jossain siellä oli se Hyttilän talo, josta Hyttilänkatu sai nimesä

      • mahto olla kirjoitti:

        sitten se talo siellä jokirannassa, paloasemalta Koulukavulle päin. Muistelen kakarana nähneeni sillä alueella melkosen kookkaan, yksinäisen puutalon. Puustoa ympärillä.
        Niinkun ois ollu jonkun vähän varakkaamman asujan talo.

        muistelisin Hyttiläksi sanotun. On jo melkoisesti aikaa kun talo purettiin.

        Monikohan nuorempi mahtanee tietää missä kohtaa keskustassa on Moision ranta?

      • Kamuttaja-Setä
        tanhio_takatalvi kirjoitti:

        muistelisin Hyttiläksi sanotun. On jo melkoisesti aikaa kun talo purettiin.

        Monikohan nuorempi mahtanee tietää missä kohtaa keskustassa on Moision ranta?

        Hyttilän talo oli puinen kaksikerroksinen ja vaaleen vihree (tahi vaaleensininen en oo ihan varma tuosta). Ikkunapielet oli valakoset. Muistaaskseni siinnä oli Lieksan seovulle harvinaenen Mansardikatto.

      • Kamuttaja-Setä
        tanhio_takatalvi kirjoitti:

        muistelisin Hyttiläksi sanotun. On jo melkoisesti aikaa kun talo purettiin.

        Monikohan nuorempi mahtanee tietää missä kohtaa keskustassa on Moision ranta?

        Siinnä on yksi semmonen paekka jota ei ilimeessesti moni tiijä. Ei oo taenna suaha katunimmee itelleen. Muhelit asu siellä lähellä.

      • tullu siinä
        Kamuttaja-Setä kirjoitti:

        Siinnä on yksi semmonen paekka jota ei ilimeessesti moni tiijä. Ei oo taenna suaha katunimmee itelleen. Muhelit asu siellä lähellä.

        Muhelin puron suulla olleelle niemekkeellä nimi Pareenniemi. Sanottiin kylläkin kahella ärräällä, Parreenniemi. Mikähän semmonen Parre on mahtanu olla? Liekä ollut karjalaenen vae savolaenen vai ihankohhaan lie ollunna ulukomuan elävä.

      • Kaerttynen
        Kamuttaja-Setä kirjoitti:

        Sitä kyllä sanottiin houruulaksi. Eikös Heikkilän opotta ollu siellä Sokojoen suunilla siellä missä Heikkilän talohi oli. Opottahan oli semmonen alue joka oli jotennii sen ihmisen hallinassa. Lieksassa oli joetaen muitahi opotoeta.

        Hauttuumuata myös opotiksi meillä kututtaa. Antsun opotta

      • Anonyymi

        Ilma oli Askon äiti, sinnikäs posteljooni välillä paksussa lumessa ja kovassa pakkasessa ja matka oli pitkä

      • Anonyymi
        tanhio_takatalvi kirjoitti:

        muistelisin Hyttiläksi sanotun. On jo melkoisesti aikaa kun talo purettiin.

        Monikohan nuorempi mahtanee tietää missä kohtaa keskustassa on Moision ranta?

        Ainakin Moision koulua käyvät tietänevät.

    • ihmetellyt

      että miksiköhän ruummillisen työn tekijät ovat lyhyempi-ikäisiä kuin konttorityön tekijät. Maalaispostinkantajat kuolivat yleensä kaikki alle normaalin keski-iän.

      Muutkin liikunnallista työtä tai ulkotyötä tekevät tänäkin päivänä ovat lyhytikäisempää porukkaa. Eikö liikunta ja raikas ulkoilma sitten auta vai mikä on? Aina ei ole kyse yliraskaasta työstä että se kuluttaisi ihmisen loppuun.

      • siitäkin kiinni

        ... miten suhtautuu työhönsä ja elämään yleensä.
        Sellainen ihminen joka stressaa joka asiasta kuoloo nuorempana.

        Sitten kun tykkää työstään, eikä tartte reppiyttyy alituiseen niin sitä kestää pidempään (kun teettää sen työn toisilla).
        Suuresti auttaa jos osaa nuolla kunnolla (esimiehiään ja niitä joista arvelee hyötyä olevan).

        Vielä jos osaa haistattaa pitkät lähimmäisellään eli ei piittaa tippaakaan toisen tunteista vaan kävelee yli mennentullen ja vielä syyttää uhriaan tapahtuneesta, ollenee suuremmasti onnellinen ja elää pitkään (toisten kiusana).

        Nuohan eivät täyttäne ihan niitä parhaita ihanteita, mutta so what, minähän elänkin vain itseäni varten - paskaaks noista muista.

      • toinen puoli.
        siitäkin kiinni kirjoitti:

        Yhtenä syynä lienee, että raskaantyönraatajat eivät tule toimeen heinillä, eikä juureksilla, heidän on pisteltävä poskeensa vähän raskaampaa ravintoa, kuten rasvaiset ja siihen sekaan hiilihydraatteja, niin jopas rupeaa jaksamaan. Kuolinsyynä lieneekin sitten yliannostus rasvoille ja hiilihydraateille, ilmeisesti tästä johtuen sepelvaltimotauti, tai muu suonitukkeuma?

      • Kamuttaja-setä

        Vähä tuota Posti-ilman kuolemmoo ja muistikuva on jotta oes kuollu heikon syömmen takkii. Semmossii huhuja sillon liikku.

    • Kamuttaja-setä

      Tuo Posti-Ilima oes kyllä yksi niitä Lieksan lekentoja. Iliman poeka oli Asko. Tuo Askohan on mahoton mehttiin mies ollu aekonnaan ja taettaa olla vielähhii. Tunsi Pielisjärven salot harvinaesen tarkkaan.

      • vae onko tullu

        Mitäs siitä nuoremmasta on tullu

      • ite olen nuori
        vae onko tullu kirjoitti:

        Mitäs siitä nuoremmasta on tullu

        miks tämä vanha juttu on vedetty esin

      • Kamuttaja-Setä
        ite olen nuori kirjoitti:

        miks tämä vanha juttu on vedetty esin

        Joku veti vanhan jutun jostain syystä.
        Voinkin samalla korjata yhtä kirjoitustani kun huomasin sen olevan vajaan.
        Olihan Ilmalla toinenkin poika, mutta ei ollut erälekenda.
        Muuten kyllä aivan kunnon poika, ei siinä mitään.
        En tuntenna yhtä hyvin kun Askoo, jota häntäkään en kovin hyvin.
        Tietoni on enemmänkin toisen käden tietoja heistä molemmista.

      • Ei Mitään
        ite olen nuori kirjoitti:

        miks tämä vanha juttu on vedetty esin

        Ei mitään

      • ei sitten mitään
        Ei Mitään kirjoitti:

        Ei mitään

        mitä ei mitää. oletkos aloittanut jo juhlinnan kun tuollaisa kirjottelet ei mitn sisältöö.

      • kolomas.poeka
        Kamuttaja-Setä kirjoitti:

        Joku veti vanhan jutun jostain syystä.
        Voinkin samalla korjata yhtä kirjoitustani kun huomasin sen olevan vajaan.
        Olihan Ilmalla toinenkin poika, mutta ei ollut erälekenda.
        Muuten kyllä aivan kunnon poika, ei siinä mitään.
        En tuntenna yhtä hyvin kun Askoo, jota häntäkään en kovin hyvin.
        Tietoni on enemmänkin toisen käden tietoja heistä molemmista.

        Tunsitko muka heidät meinatten ne pojat vai veditkö hatusta heidän kehumisensa????????

    • karmapöpö
      • homekorva

        Ei tässä mitään henkilöä ole mainos vaan.

    • käpykkää

      Antakaa Ilman muiston olla jo rauhassa.

    • outojuttu

      Miksi nostettu Ilma oli kunnon ihminen hoiti työnsä hyvin.

      • Anonyymi

        Mistä Ilma nostettiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä Ilma nostettiin?

        Ilma nostettiin unhotuksen yöstä. Hän olisi esimerkki monelle.

    • Anonyymi

      Kaikki sillon teki raskasta työtä. Harva eli jouten niin kun nyt tapahtuu.

      • Anonyymi

        Silloin ei ollut suomessa vieraslajeja, mutta nyt kun ilmasto on lämmennyt niin nyt on.

    • Anonyymi

      Olin postinkantajana 70-luvun alussa. Silloin posti oli Kaatrahovin talossa, jossa oli myös postipankki. Nähtävästi on kyseessä sama nainen. Iso oli postinkantoalue. Hän oli innokas postinkantaja ja nainen, joten aluetta ei pienennetty.

      • Anonyymi

        Sama Ilma on kyseessä.

      • Anonyymi

        ilma oli Lieksan postiljooneista ehdoton ykkönen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2746
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1184
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      989
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      61
      967
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      78
      888
    7. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      102
      832
    8. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      815
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe