AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!
 /   /  / hyvä koripallo!
29 Vastausta 3 831 Lukukertaa

hyvä koripallo!

Koripallo on kaikista maailman lajeista turhin. Tähän mielipiteeseen yhtyvät monet muut ihmiset. Ensinnäkin itse koripallon pelaaminen on todella tylsää. Juostaan vain edestakaisin kenttää ja tehdään vuorotellen koreja. Pelin loputtua katsotaan kumpi joukkueista on tehnyt enemmän koreja. Kontaktia ei sallita. Neitien laji toisinsanoen. Koripallossa ei ole mitään hohtoa taikka hienouksia. Tunteita se ei onnistu luomaan. Korin tekemisestä ei saa mitään "irti". Eräässä toisessa lajissa, jota kutsutaan myös ymmärrettävästi kuningaslajiksi, maalinteko nostaa tunteet pintaan. Tätä tunnetta voisi verrata seksistä saataviin tuntemuksiin. Myös lukuisat muut seikat tekevät kuningaslajista ykkösen. Koripallon toinen, ehkäpä vielä tärkeämpi heikkous on penkkiurheilijan näkökulma lajiin. Koripallo on todella puuduttavaa katseltavaa. Hienoa koria en ole nähnyt koskaan. Kikat ovat täysin turhanpäiväisiä. Koripallon pahin kompastuskivi onkin juuri suurien tunteiden puuttuminen. Korin tekeminen ei hetkauta ketään. Tehdyt korit ovat käsittämättömän rumia. 99% koreista heitetään korin alta, levyn kautta. Kontaktia ei ole nimeksikään. Lista on loputon. Koripallo ei myöskään ole taitolaji. Pituus ratkaisee. Hyvänä esimerkkinä eräs Hollantilainen pelaaja, joka pääsi Suomen ylimmälle sarjatasolle pelailtuaan vuoden koripalloa. Niin ja pituutta oli 220 cm tai ylikin. Hyvin menee koripallo!

Joo joo

Tän sää sitten halusit meille kertoo. Kuule pistä nappiksias tiukemmalle ja painu nurtsille potkiin kärkkäreitä.

Pituus ratkaisee?!?

Koripallossa pituudella ei oo läheskään niin paljon merkitystä ko luullaan...!!Meidän joukkue on tyttöjen 1 divarissa ensimmäisenä ja meidän keskipituus on n. 160cm ko muissa joukkueissa yli puolet pelaajista on meitä päätä pidempiä!!tottakai pituudesta on etua, mutta se ei ratkaise!tekniikka ja nopeus on paljon tärkeempää!!Penkkiurheilijoista koripallo ei ehkä oo kovin mielenkiintonen laji, mut harrastajista on!!koripallo on itseasiassa yllättävän vaikeeta...sun pitäis yrittää joskus ni ymmärtäisit mitä hienoo siinä on!!Sitä paitsi lähes jokanen kori on hieno...sen ymmärtää ko tietää et miten vaikeeta korin tekeminen on ja osaa kattoo oikein!!
Et jos mitenkään viitsit ni voisitko pitää noi älyttömän typerät mielipitees ominas...kiitos!!!

Jokaisella oma mielipide!

Niinkuin sanotaan, kauneus on katsojan silmässä!Jokainen on eri mieltä asioista ja mietippä sellaista,että joku ei pakolla pidä sinun harrastamasta lajista -jos mitään edes harrastat!Ja sitä nauttii pelaamisesta kun on jotain haastetta.Se, että teet koreja ja pelaat hyvää joukkuepeliä on mahtava tunne. Ja koripallon katsomisesta sen verran:Siitä nauttii jos osaa katsoa oikealla asenteella ja kiinnostuksella sitä!Ihan sama kun kysyin:Mitä järkeä formuloissa on?!Ajetaan vaan kierroksia ympäri,eikä varmasti tunnu missään! Vai hehkutatko jokaisen kierroksen jälkeen kun auto ylittää lähtöviivan?xD Hei haloo! Eikä aina voi olla paras!

no just joo

..puhuu ihminen joka ei ymmärrä koriksesta pas.kaakaan. sen voin sullekki kuule sanoo et jos et oo muka vielä hienoo korii sun pienen elämäs aikana nähny ni sullon silmissä vikaa!
kuule mees kattoo joku miesten I divarin peli ni eiköhän ala hienoja koreja näkymään.
ja kyllä mä ainaki tuun hyvälle mielelle jos teen korin! mistäs sä sen tiiät et ketään ei hetkauta jos tekee korin.. aika säälittävää tulla tänne haukkumaan toisten harrastusta josta ei näköjään tiedä yhtään mitään.

Hahhhah...

....Puhuu kaikesta päätellen oikea lajin asiantuntia...
Pituus ratkaisee ?!? Miten niin? koripallossa takamiehet eivät yleensä ole kovin pitkiä, Silti he ovat usein ottelun ratkaisijoita.
Eikä sallita kontakteja..Ei tietenkään mitään neitimäisiä paidasta repimisiä sallita.(tosin kuin jalkapallossa on totuttu näkemään)
Ja kontakteista vielä sen verran että, korin alla vahvin pärjää..(kerron sulle salaisuuden: koripallossa syntyy kontakti tilanteita..:S )
Et ole ilmeisesti ikinä käynyt katsomassa koripallo ottelua. Voin lämpimästi suositella.
Koripallo on paras yleisö laji!
Tervetuloa Karhuvuoreen seuraamaan ktp:een pelejä. Saat vihdoin nähdä sen kaipaamasi hienon korin!! (niitä tulet näkemään useita jos vain vaivaudut paikalle)

mitä soopaa

Ai ettei synny kontakteja???? Kukaan, joka joskus on pelannut koripalloa sarjatasolla, ei sano ettei koripallossa syntyisi kontakteja!! Yritäpä mennä esim. levypalloihin ilman että tulee yhtään kontaktia!! mä voin sanoo ettei tuu onnistuu.. itse asiassa koripallossa syntyy jopa enemmän kontakteja kuin jääkiekossa!! todistettu juttu muuten!! Eikä pituus TO-DEL-LA-KAAN ole ratkaisevaa vaikka siitä tosin hyötyäkin on.. nopeudella, taidolla ja kovalla tsempillä myös munkokonen (177 cm) jätkä saa levypalloja "rehellisesti" 185-190 cm jätkien naaman edestä!! koripallo on kontaktilaji!!

Koripallo on kontaktilaji

Katselen itse talla hetkella vain NBA ja kylla jo pelaajien ruumiinrakenteesta nakee, etta lajissa tarvitaan voimaa ja mihin sitten; luonnollisesti kontakteihin. Pitkat heikot pelaajat eivat yksinkertaisesti parjaa korin alla. Kannattaa ensin tutustua hieman koripallon saantoihin niin huomaa kuinka paljon kontakteja sallitaan saantojen puitteissa. Vai etta vain pienet pitkat pelaajat parjaavat koripallossa. Taman hetken lyhin pelaaja NBA on Denverin Boykins (5.5=165cm). Tutustukaapa kaverin tilastoihin NBA:n nettisivuilla; upeaa katseltavaa ja niin on myos Boykinsin pelaaminen; erinomainen kuljettamaan palloa, etta myos heittamaan, pystyy heittamaan myos isojen kavereiden edesta, kun on niin nopea. Ja mika parasta pienen miehen etu on nopeus; huippupelaajatkaan eivat pysty helposti ohittamaan Boykinsia ilman hyokkaajan virhetta. Tietaako kukaan muuten onko Suomessa mahdollista nahda BNA:ta millaan sateliittikanavalla.

Donkkaako boykins?

niin,miten korkea pomppu sillä on?
Suomessa näkee NBAta canal plussalla (huonopuoli on se etta matsit tulee keskella yota)

Kuningas potkupallo

No jos koris on perseestä, ei toi pallon potkiminenkaan mitään kiinnostavaa ole. Väärä sääriset, vaahtosammuttimen kokoset narupäät kävelevät kentällä vaan ollakseen hyvännäkösiä. Ja mikä tylsempää! Ei niitä maaleja ikinä tule. Puuduttavaa sähläämistä keskikentällä. Sitte kaadutaan ja aletaan itkemään niin kauan kun saadaan juomapullo kouraan. Ja hienoja maaleja en ole ikinä nähnytkään. JA minkä takia pitää räkiä koko ajan???? Joo sivistynyt laji... JA PASKAT. FUTIS ON perseestä!!!!!!!!!!!!!!!!

Oikaisu

Viestisi on joko provo tai sitten olet asioista yhtä pihalla kuin se kuuluisa tampponinnaru.
Kontaktin määrä on koripallossa, siis kunnon koriksessa, huomattavasti suurempi kuin jalkapallossa. Vilkaiseppa minkä tahansa NBA matsin post-up tilanteita ja kuvittele kuka tahansa fudaaja, tai vaikka joukkueellinen fuduaajia, sinne joukkoon. Alle 120kg lihasta omaavalla kaverilla ei ole käytännössä mahdollisuuksia. Joutuvat ns. jyrätyksi.
Vertaappa esimerkiksi Karl Malonen habaa kenen tahansa jalkapallomikkihiiren naruihin ja tule sitten höpisemään levottomia.
Nuo kommenntisi fudiksen fyysisestä kovuudesta ovat muutenkin lähinnä hupaisia kun muistaa pelissä yleisesti esiintyvän filmauksen määrän.
Esimerkiksi USA:ssa jalkapallo käsitetään yleisesti tyttöjen lajiksi juuri sen kontaktittomuuden ansiosta.
Vedä siis hame päälle.
Mainittakoon kuintenkin se, ettei suomen koriksesta pidä tehdä koko lajia yleistäviä johtopäätöksiä. Samalla tavoin voisi sanoa esim 100m juoksua naurettavaksi hölkäksi.

just?

"Koripallo ei myöskään ole taitolaji"
sinähän sen tiiätki!?!?!? ootko ikinä pelannu korista ees?! et varmaankaa, ku tollasta meet väittään...huoh....SIIS SÄ ET TIIÄ MITÄÄN KORIPALLOSTA ! ! !

LOL!

Mistä sä ton oot jumatsuikka keksiny,
99% heitoist muka levyn kautta!!!
Ja sitten:"joo ei koripalloss tuu kontaktii"
koripallos tulee välil liikaakin kontaktii!!!

huhhuh

Ja arvaa mitä mä ajattelen futiksest,,,ne vaa juoksee siellä puolelt toiselle,tekemättä mitään!!!

Ei sinä ei

Toi nyt oli ihan vitun pelle viesti.
Jos sä pidät futiksesta, nii se olis sama ku sanois futiksesta: ''Siinä vaa juostaa kentän päästä päähän pallon perässä. Maaleja tulee hikisesti 2 per matsi.'' Kuule ota selvää asioista ennen ku tuut tänne selittää tommost paskaa. ''Ei oo kontaktii yhtää'' eti vaikka limewirellä hakusanaks ''basketball fight'' ni perkele kato sieltä. Ime lerssiä, sanon minä! piste

anti-King

No mitäs sitte yleensä tulet tänne koripallopalstalle kirjottelemaan, jos koris ei "rulaa"..Mie saan jokasesta korista kaiken irti...ja jokasesta korista orkut...ja usein tää siun kuningaspallopeli päättyy 0-0!! Ethän vaa elä puutteessa?? Vähä siltä haiskahtaa..Kerrohan mitä kuningaspallossa tehää muuta ku juostaa kentän päästä päähän, ja joskus saahaa ehkä maali?? Ei yhtää mitää...tai kieriskellää maassa niinmaan saatanan sairaana..Se ois oikeestaa toi siun mainitsema "kuningaspallo" parempi jollaa kulttuurialueella..teatteriosiossa..Se on ihan pelleilyy..mut jos oot tyytyväinen..nauti niistä harvoista ilon hetkistä joita saattaa siunkii kohalles osuu...nimittäin MAALI futiksessa..toivon, että saat tosiaa siitä KAIKKI irti..koska se on siun kohallas harvinaista herkkuu se..

Vika tikki!!!!:[

Ilmeisesti sinulla ei ole muuta elämää, kun haluta suututtaa ihmisiä....Koripalloilijat oli todellakin oiva valinta...Kun tyyppi tulee urputtamaan lajin turhuudesta,vaikka ei edes ymmärrä mitään koripallosta! Aika rohkea veto.Ja jos et löydä täältä Suomesta tarpeeksi "kikkoja" niin kannattaa seurata nba-korista!:) En oikein usko sinua urheilijaksi! Urheilija joka haukkuu muita urheilijoita...Luultavasti et osaa pelata edes koripalloa! Ja niimpä yrität tällä tekstillä....En kuitenkaan jaksa kirjoittaa enempää tästä aiheesta!
Hyvää loppuelämää....Laiska urheilija!!!

asiaa!

Olen aivan samaa mieltä.
Koripallo on mailman ihanin laji!!
<33

ha

ei tarvi tulla tänne selittää et vihaat korist! ei ketää kiinnosta! ja ei kontaktii??? mä oon harrastanu ny 3 ja puol vuot korist, ja oon iha hyvä. kontaktia tulee ihan HELVETISTI! KORIS ON PARAS LAJI!!!!

HAISTA VITTU

EI KONTAKTIA?! HARRASTAN ITE KORIPALLO JA HAISTA SINÄ RUMA paska TAITOLUISTELIA, HIOTTU PRINSESSA paska
ootko ikinä kokeillu pelaamista oikeella kentällä oikeessa pelissä vaikkapa centterinä?? "ei kontaktia" mistä vitusta sää ton sait ppäähäs? katoppa jotai korisliigaa tai nbata pelejä se korin alta nostaminen ei niin helppoa olekaan kun luulet... 3 sekan alueella 3 sekunnissa tulee enemmän kontaktia kon koko jalkapallopelissä sulle... painu vaa sinne keskikentille hiippailemaan
Ja jos pituus vaa ratkasee nii miks helvetis NBAn MVP= arvokkain pelaaja oli Derrick Rose se on alle 190 cm pitka takamies!!!!
sää vittu et tiiä koriksesta mitää!siinä justiinsa on PALJON kontaktia ja heitetään koriin aika iso osa esim.kolmosen viivalta ja ton prosentti jutun varmasti keksit päästäs.pelaan ite ja oon nähny et 140cm voi pelata paljonki paremmi kuin jtn 170cm pitkä.et oo vastastikkaa ite pelannu nii pidä turpas kiinni!ja koripallossa ei pärjää jos on vain pituus eikä yhtään taitoa,eniten tarvitaan taitoa ja heittoTAITOA ja pituus ei ole nii iso merkitys pelissä.ja jokainen kori on yhtä iso asia kuin joku perkeleen ilmaveivi!ja siinä pitää olla paljon pelisilmää. KORIPALLO ON VIISAIDEN IHMISTEN LAJI!!!!
lisään viel toho et oon ite sentteri nii joka pelistä saan mini.10 mustelmaa joka paikkaan,siis oikeesti joka paikkaan... :DD ja oon 171cmja saan pallon 180cm kädestä koska niillä ei oo ollenkaan taitoa!mua on kentällä haukuttu,kynsitty,purtu ja jopa kosittu... nii koripallo on TODELLA tapahtumarikas laji! <3 jalkkiksessa vaan juostaan ees takas iha kuin jossai piippi testissä tai coopper testissä :DDD ja voimaa tarvitaan paljon muute joutuu jyrätyks.
ei oo taitolaji?? sehän on iha helppoo heittää kolmosii putkessa. varmaa sulle. ja on jalka pallossa paljo kontaktia heti ku hipaseeki jonkun jalka toisen jalkaa heti kaikki kaatuumaah ja alkaa itkee että sillee urpo...
Futis kusee ja vaik futareit on enemmän ku koripalloilijoita ni menkääpä Pohjois amerikkaan hehkuttamaa samalla tavalla ni vittu te saatte turpaanne satasel koris on paljo fyysisempi laji ku fudis .... Futis kusee...
Koris on ihan mahtava laji. Olin eilen illalla katsomassa Nilan Bisons-
ToPon pelin ja voin vakuuttaa, että tuo visiitti ei jäänyt ainutkertaiseksi.
Peli oli nopeaa ja mukaansa tempaavaa. Ja loppun asti tasaista vääntöä.
Kyseessä siis minulla ensimmäinen korispeli koskaan.

Olisi ollut hienoa päästä "kärpäseksi" molempien joukkueiden pukukop-
piin. Voi vain arvailla, mitä siellä on puhuttu, mutta noita asioita kaiketi kut-
sutaan taktiikoiksi.

Jalkapallossa, ikävä kyllä, on nykyään niin paljon näyttelmistä. Joskus
oikeestikin potkaistaan kaveria sääreen, että ihme, ettei raajoja katkea.

Koriksessa kontaktit olivat "fiksumpia" , pelaajat kättelivät tapahtuneen
jälkeen heti toisiaan. Sekä pelaajat ja valmentajat olivat todella fiksuja.

Ja tuo tunnelma katsomossa. Kerrassaan mahtavaa kannustusta ja molem-
mille joukkueille. Koris on YKKÖNEN !
Olen vähän alle 200 cm pitkä. En ole pelannut korista kuin pari kertaa koulun
voimistelutunneilla.

Armeijan pattereiden väliseen kisaan haettiin koripalloilijoita tai muuten pitkiä
kavereita. Vaihtoehtona lähtee peleihin tai marssille. Pituuteni vuoksi pääsin
joukkueeseen ja vähän lisäsin suusanallisesti taitojani niin asia oli selvä.

Joukkueissa oli oikeita pelureita ja olin aivan heidän narutettavissa. Kaverit
menivät ohi kuin pujottelukepistä. Kerran taisin saada koskea palloon.

Tällä haluan tuolle aloittajalle sanoa, että pituudella koriksessa ei oikeesti
ole niin suurta merkitystä kuin väitetään.

Nopeus, pelisilmä ja herrasmiesmäisyys ovat ennen pituutta.
Koripallo on todellakin kontaktilaji, ja ehkä maailman paras urheilulaji<3 Pituudella ei ole sinänsä loppujenlopuksi merkitystä, vaan voimalla nopeaudella, periksiantamuttomuudella ja asenteella saa jo paljon aikaan. Koripallo on hiano laji!!! Ja varaa haukkua, sitäpaitsi 99% koreista ei tule korin alta. Varmaan 50% koreista tulee kaukaa, joko kolemn sekunnin tai kolmen pisteen kaaren takaa! Koripallo ei oo vaan urheilulaji vaan se on elämäntapa<3(:
 /   /  / hyvä koripallo!

Keskusteluhaku

Laaja haku

Facebookissa suositeltua