Upseerien historiat

Mainilan laukaukset ja pyysi anteeksi.Näytettiin aikoinaan TV.ssä.

"Lupaus lienee annettu"

Taitaapa löytyä se alkuperäinen "lupaus" Paavo Talvelan muistelmista, osasta 1 ellen väärin muista.

Talvela Paavo Sotilaan elämä I-II - Muistelmat
Kirjayhtymä, 1976, 464 493 s.

Paavo Lumimies kirjoitti:

"Lupaus lienee annettu"

Taitaapa löytyä se alkuperäinen "lupaus" Paavo Talvelan muistelmista, osasta 1 ellen väärin muista.

Talvela Paavo Sotilaan elämä I-II - Muistelmat
Kirjayhtymä, 1976, 464 493 s.

Lue lisää

suuri maa-ala siirtomaaksi! Kuolanniemimaat ja Leningadistakin oli puhetta. Taisi olla myös Ruotsistakin palanen maata luvattu.

Kenraali Paavo Talvela vieraili joulukuussa 1940 Saksassa ja sanoi 18.12. puheessaan Hermann Göringille:

"Kuten Teille, Herra Valtakunnanmarsalkka, on tunnettua, Suomi joutui viime talvena raskaaseen taisteluun Venäjän kanssa. Sota päättyi kuitenkin ajoissa ja rauha solmittiin, ei vähiten sen neuvon ansiosta, jonka Te, Herra Valtakunnanmarsalkka, välititte meille ministeri Kivimäen kautta."



http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000023502743


>>Falkenhorstin nimi liittyykin Barbarossa-suunnitelman - Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon - varhaisimpiin konkreettisluontoisiin esivaiheisiin. Lokakuun puolimaissa 1940 hän toimitti Mannerheimille tarkan kyselyn tieoloista ja sotilaallisista valmisteluista Pohjois-Suomessa. Hämmästynyt Mannerheim myöntyi pyydetyn selonteon antamiseen saatuaan siihen luvan poliittiselta johdolta.

Sitten takaisin analyysimme pääuralle. Falkenhorstin nimittäminen tapahtui siis 21.2. Silloin hän - tapaamisen aluksi - keskusteli myös Hitlerin kanssa siitä, miten olisi viisainta menetellä Suomen kanssa. Keskustelun lopputuloksen me tiedämme. Seuraavana päivänä eli 22.2. Herman Göring kutsui Kivimäen luokseen ja antoi tälle kuuluisan lausuntonsa. Lausunto liittyi näin Saksan pyrkimykseen pitää länsivallat loitolla Skandinaviasta ja ilmeisesti myös Saksan aikeisiin hyökätä itään. Kiperässä tilanteessa, erityisesti Ruotsin malmin menettämisen pelossa, Saksa - Hitler - paljasti Suomelle korttinsa.

Näin ainakin asian käsittivät - ja sehän tässä on ratkaisevaa - Suomen hallituksen johtavat hahmot Väinö Tanner ja Risto Ryti. He ryhtyivät voimalla ruhjomaan rauhaa läpi heti, kun olivat saaneet selon Göringin viestistä. He eivät tosin tehneet hallitukselle selkoa Göringin viestistä tämän itsensä nimissä vaan tekivät sen omissa nimissään. He ilmoittivat päätyneensä siihen, että Saksan ja Neuvostoliiton ystävyys ei olisi kestävää ja että Suomen tulisi olla valmiina näiden keskeisen sodan varalta valtaamaan menetetyt alueet takaisin. Se edellytti rauhaa, välirauhaa, niin kuin Ryti sanoi. Länsivaltain avun, jota hallitus oli aikeissa virallisesti pyytää, he torjuivat nyt päättävästi määrältään liian vähäisenä ja ajoitukseltaan liian myöhäisenä. Nämä argumentit siirtyivät sittemmin muistelmiin ja muistelmista tutkimuksiin.

Se seikka, että Ryti ja Tanner puhuivat omissa nimissään, juuri osoittaa, että he ottivat Göringin viestin vakavasti. Jos he olisivat pitäneet sitä toisarvoisena, he olisivat maininneet Göringin nimen. (Sotaa ennen Göringin vietejä ei ollut erityisemmin salattu.) Nyt he pelosta, että tieto tuosta valtavasta salaisuudesta vuotaisi jotenkin vihollisen korviin, ilmoittivat arvionsa omina päätelminään. Asiallisesti heidän repliikkinsä sisälsivät kuitenkin juuri sen, mitä Göring oli äskettäin Kivimäelle sanonut.

Monet myöhemmät tapahtumat tukevat edellä muotoiltua tulkintaa. Talvisodan jälkeen Suomi pyysi (28.3.) ja sai Saksalta luvan myydä metsätaloustuotteitaan Englantiin. Uudeksi ulkoministeriksi tuli 27.3. Rolf Witting, äidinkieleltään saksalainen. Ryti suojasi hallituksen aikaisemmat ja tulevat ratkaisut ankaralla sensuurilla (1.4.), vaikka maa ei ollut sodassa. Göringin viestin merkitys Suomen valinnalle tulee lähteissä esille myös expressis verbis. Kenraali Paavo Talvela lausui 18.12.1940 puheessaan Herman Göringille:

"Kuten Teille, Herra Valtakunnanmarsalkka, on tunnettua, Suomi joutui viime talvena raskaaseen taisteluun Venäjän kanssa. Sota päättyi kuitenkin ajoissa ja rauha solmittiin, ei vähiten sen neuvon ansiosta, jonka Te, Herra Valtakunnanmarsalkka, välititte meille ministeri Kivimäen kautta."

Näin osaset loksahtavat paikalleen, eritasoiset lähdetiedot saavat yhtenäisen selityksensä. Kun Summa petti, Suomen kohtalo ratkesi. Se ei ratkennut yksin sen kautta, että Suomi lähti vierimään kohden sotilaallista katastrofia, jota jokainen päivä toi lähemmäksi. Sotilaallinen tilanne pakotti Suomen tekemään valinnan Saksan ja länsivaltain kesken. Hallituksen keskeiset ministerit tekivät sen Saksan hyväksi, koska uskoivat Saksan voittavan suursodan. Valinta toteutui rauhan solmimisen muodossa.

Tärkeä merkitys tähän ratkaisuun päätymiselle oli Saksan toimenpiteillä. Saksan poliittinen johto pelästyi mahdollisuudesta, että länsivallat Suomen avunpyynnön valtuuttamina vyöryisivät Skandinaviaan, ja paljasti tulevat aikeensa Suomelle. Lupaus kaiken menetetyn saamisesta takaisin edessä olevan Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan seurauksena helpotti ja joudutti Suomessa rauhan tekoa. Suomi pani toivonsa Saksaan ja sen menestymiseen.

Paavo Lumimies kirjoitti:

"Lupaus lienee annettu"

Taitaapa löytyä se alkuperäinen "lupaus" Paavo Talvelan muistelmista, osasta 1 ellen väärin muista.

Talvela Paavo Sotilaan elämä I-II - Muistelmat
Kirjayhtymä, 1976, 464 493 s.

Lue lisää

Se alkuperäinen "lupaus" löytyykin Paavo Talvelan muistelmista, osasta 1 sivulta 255.

Talvela Paavo Sotilaan elämä I-II - Muistelmat
Kirjayhtymä, 1976, 464 493 s.

Kirjassa on juttua Talvelan ja Göringin tapaamisesta sivuilla 254-267 ja Ruotsin tekemisiä käsitellään myöskin. Göringin mukaan Kustaa V oli vilpitön Saksan ystävä.

Kenraali Paavo Talvela vieraili joulukuussa 1940 Saksassa ja sanoi 18.12. puheessaan Hermann Göringille:

"Kuten Teille, Herra Valtakunnanmarsalkka, on tunnettua, Suomi joutui viime talvena raskaaseen taisteluun Venäjän kanssa. Sota päättyi kuitenkin ajoissa ja rauha solmittiin, ei vähiten sen neuvon ansiosta, jonka Te, Herra Valtakunnanmarsalkka, välititte meille ministeri Kivimäen kautta."

Tässä asiaa kirjoitti:

Kenraali Paavo Talvela vieraili joulukuussa 1940 Saksassa ja sanoi 18.12. puheessaan Hermann Göringille:

"Kuten Teille, Herra Valtakunnanmarsalkka, on tunnettua, Suomi joutui viime talvena raskaaseen taisteluun Venäjän kanssa. Sota päättyi kuitenkin ajoissa ja rauha solmittiin, ei vähiten sen neuvon ansiosta, jonka Te, Herra Valtakunnanmarsalkka, välititte meille ministeri Kivimäen kautta."



http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000023502743


>>Falkenhorstin nimi liittyykin Barbarossa-suunnitelman - Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon - varhaisimpiin konkreettisluontoisiin esivaiheisiin. Lokakuun puolimaissa 1940 hän toimitti Mannerheimille tarkan kyselyn tieoloista ja sotilaallisista valmisteluista Pohjois-Suomessa. Hämmästynyt Mannerheim myöntyi pyydetyn selonteon antamiseen saatuaan siihen luvan poliittiselta johdolta.

Sitten takaisin analyysimme pääuralle. Falkenhorstin nimittäminen tapahtui siis 21.2. Silloin hän - tapaamisen aluksi - keskusteli myös Hitlerin kanssa siitä, miten olisi viisainta menetellä Suomen kanssa. Keskustelun lopputuloksen me tiedämme. Seuraavana päivänä eli 22.2. Herman Göring kutsui Kivimäen luokseen ja antoi tälle kuuluisan lausuntonsa. Lausunto liittyi näin Saksan pyrkimykseen pitää länsivallat loitolla Skandinaviasta ja ilmeisesti myös Saksan aikeisiin hyökätä itään. Kiperässä tilanteessa, erityisesti Ruotsin malmin menettämisen pelossa, Saksa - Hitler - paljasti Suomelle korttinsa.

Näin ainakin asian käsittivät - ja sehän tässä on ratkaisevaa - Suomen hallituksen johtavat hahmot Väinö Tanner ja Risto Ryti. He ryhtyivät voimalla ruhjomaan rauhaa läpi heti, kun olivat saaneet selon Göringin viestistä. He eivät tosin tehneet hallitukselle selkoa Göringin viestistä tämän itsensä nimissä vaan tekivät sen omissa nimissään. He ilmoittivat päätyneensä siihen, että Saksan ja Neuvostoliiton ystävyys ei olisi kestävää ja että Suomen tulisi olla valmiina näiden keskeisen sodan varalta valtaamaan menetetyt alueet takaisin. Se edellytti rauhaa, välirauhaa, niin kuin Ryti sanoi. Länsivaltain avun, jota hallitus oli aikeissa virallisesti pyytää, he torjuivat nyt päättävästi määrältään liian vähäisenä ja ajoitukseltaan liian myöhäisenä. Nämä argumentit siirtyivät sittemmin muistelmiin ja muistelmista tutkimuksiin.

Se seikka, että Ryti ja Tanner puhuivat omissa nimissään, juuri osoittaa, että he ottivat Göringin viestin vakavasti. Jos he olisivat pitäneet sitä toisarvoisena, he olisivat maininneet Göringin nimen. (Sotaa ennen Göringin vietejä ei ollut erityisemmin salattu.) Nyt he pelosta, että tieto tuosta valtavasta salaisuudesta vuotaisi jotenkin vihollisen korviin, ilmoittivat arvionsa omina päätelminään. Asiallisesti heidän repliikkinsä sisälsivät kuitenkin juuri sen, mitä Göring oli äskettäin Kivimäelle sanonut.

Monet myöhemmät tapahtumat tukevat edellä muotoiltua tulkintaa. Talvisodan jälkeen Suomi pyysi (28.3.) ja sai Saksalta luvan myydä metsätaloustuotteitaan Englantiin. Uudeksi ulkoministeriksi tuli 27.3. Rolf Witting, äidinkieleltään saksalainen. Ryti suojasi hallituksen aikaisemmat ja tulevat ratkaisut ankaralla sensuurilla (1.4.), vaikka maa ei ollut sodassa. Göringin viestin merkitys Suomen valinnalle tulee lähteissä esille myös expressis verbis. Kenraali Paavo Talvela lausui 18.12.1940 puheessaan Herman Göringille:

"Kuten Teille, Herra Valtakunnanmarsalkka, on tunnettua, Suomi joutui viime talvena raskaaseen taisteluun Venäjän kanssa. Sota päättyi kuitenkin ajoissa ja rauha solmittiin, ei vähiten sen neuvon ansiosta, jonka Te, Herra Valtakunnanmarsalkka, välititte meille ministeri Kivimäen kautta."

Näin osaset loksahtavat paikalleen, eritasoiset lähdetiedot saavat yhtenäisen selityksensä. Kun Summa petti, Suomen kohtalo ratkesi. Se ei ratkennut yksin sen kautta, että Suomi lähti vierimään kohden sotilaallista katastrofia, jota jokainen päivä toi lähemmäksi. Sotilaallinen tilanne pakotti Suomen tekemään valinnan Saksan ja länsivaltain kesken. Hallituksen keskeiset ministerit tekivät sen Saksan hyväksi, koska uskoivat Saksan voittavan suursodan. Valinta toteutui rauhan solmimisen muodossa.

Tärkeä merkitys tähän ratkaisuun päätymiselle oli Saksan toimenpiteillä. Saksan poliittinen johto pelästyi mahdollisuudesta, että länsivallat Suomen avunpyynnön valtuuttamina vyöryisivät Skandinaviaan, ja paljasti tulevat aikeensa Suomelle. Lupaus kaiken menetetyn saamisesta takaisin edessä olevan Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan seurauksena helpotti ja joudutti Suomessa rauhan tekoa. Suomi pani toivonsa Saksaan ja sen menestymiseen.

Lue lisää

mm. edesmennyt professori Mauno Jokipii ja sotahistorian professori Ohto Manninen. Göring on varnmaan lupauksen anta nut, mutta sen merkitys Suomen hallituksen päätöksissä on nimeomaan Ylikankaan arvailua. Faktoja ei ole esittää, kuten Ylikankaalla ei muulloinkaan.Suomen oli tehtävä rauha, koska armeija oli kestokyvyn rajoilla. Oleellinen oli Mannerheimin mielipide.Hän suoratsaan vaati rauhaa.

Paavo Lumimies kirjoitti:

Se alkuperäinen "lupaus" löytyykin Paavo Talvelan muistelmista, osasta 1 sivulta 255.

Talvela Paavo Sotilaan elämä I-II - Muistelmat
Kirjayhtymä, 1976, 464 493 s.

Kirjassa on juttua Talvelan ja Göringin tapaamisesta sivuilla 254-267 ja Ruotsin tekemisiä käsitellään myöskin. Göringin mukaan Kustaa V oli vilpitön Saksan ystävä.

Kenraali Paavo Talvela vieraili joulukuussa 1940 Saksassa ja sanoi 18.12. puheessaan Hermann Göringille:

"Kuten Teille, Herra Valtakunnanmarsalkka, on tunnettua, Suomi joutui viime talvena raskaaseen taisteluun Venäjän kanssa. Sota päättyi kuitenkin ajoissa ja rauha solmittiin, ei vähiten sen neuvon ansiosta, jonka Te, Herra Valtakunnanmarsalkka, välititte meille ministeri Kivimäen kautta."

Lue lisää

Saksan-kortti ja talvisodan rauha

(Muokattu Heikki Ylikankaan 7.3.2001 pitämästä jäähyväisluennosta)

http://www.helsinki.fi/~hylikang/talvisot.htm

Historioitsijoiden keskuudessa on käyty suhteellisen kiivasta keskustelua talvisodan rauhasta. Ongelmana on, mikä oli Saksan osuus siinä, kun Suomi torjui sille suorastaan tyrkytetyn länsiavun ja teki mieluimmin ranskaan rauhan Neuvostoliiton kanssa 13.3.1940. Minun vastaukseni on ollut se, että Suomi menetteli näin viime kädessä sen vuoksi, että hallituksen johtavat ministerit otaksuivat Saksan voittavan suursodan.

Tulkintoja on runsaasti muitakin. Kiistaa niiden paremmuudesta ei voi ratkaista tarkastelemalla tutkijain määrällistä jakautumista eri selitysvaihtojen kesken. Jokainen yleiseksi muodostunut selitys on lähtöjään yhden ainoan tutkijan luomus. Sitä paitsi opponenttieni ponnistuspohjaa heikentää melkoisesti se, että heidän selityksensä sointuu yhteen aikalaispäättäjien selitysten kanssa. Se on ylen harvinaista. Päättäjät puolustavat ratkaisujaan viisaina päätöksinä tai ainoina vaihtoehtoina välttääkseen kielteisen arvostelun. On todella poikkeuksellista, jos tutkijat ja aikalaispäättäjät päätyvät yhteen ja samaan tulkintaan. Yleensä muistelmia ja vastaavia jälkikäteisselontekoja pidetään niin epäluotettavina lähteinä, että ne sijoitetaan tutkimusten lähde- ja kirjallisuusluetteloissa omaksi ryhmäkseen kirjallisuusosaston loppuun.

Mutta voidaanko historiassa ylipäätään todistaa oikeaksi jokin tulkintavaihtoehto? Kyllä voidaan, voidaanhan tuomioistuimessakin. Tuomioistuimessa ei näytöksi riitä, että syytetty tunnustaa teon. Myös asianhaarain on tuettava tunnustusta. Palojen on loksahdettava kaikilta osin paikoilleen. Sama pätee historiantutkimukseen. Tulkinnan päälähteen on aina sovittava monien lähteiden kattamaan tapahtumakentän kokonaisuuteen. Palasten on loksahdettava paikalleen.

Minun talvisodan rauhaa koskevan tulkintani avain on Saksan valtakunnanmarsalkan, Adolf Hitlerin lähimmän miehen, Herman Göringin viesti Suomen entiselle pääministerille professori ja kansanedustaja Toivo Mikael Kivimäelle 22.2.1940. Göringhän kehoitti suomalaisia tekemään rauhan millä ehdoilla hyvänsä, kunhan vain armeija säästyisi. Kun Saksa hyökkäisi pian Neuvostoliittoon, Suomi saisi kaiken menettämänsä korkoineen takaisin.

Mistä tämä viesti kertoo ja todistaa? Jotta saataisiin palaset paikoilleen, vastausta on lähdettävä hakemaan kysymällä, miksi juuri Göring ja miksi juuri 22.2.1940. Miksei joku toinen ja minkä tähden ei ennemmin taikka myöhemmin.

Edellinen osa kysymyksestä - miksi juuri Göring - selviää helposti. Göring oli elänyt vuosia Ruotsissa, hänen ensimmäinen vaimonsa oli ruotsalainen Karin von Rosen ja hän tunsi henkilökohtaisesti Suomen johtajia, mm. Mannerheimin. Oli luonnollista, että hänet pantiin toimittamaan viestejä Suomeen. Viestejä oli tosiaan useampia, osa niistä kirjallisia. Jo ennen sotaa, Moskovan neuvottelujen aikaan 1939, Göring lähetti Suomeen ainakin kaksi tärkeää kirjettä - toisen ylipäällikkö Mannerheimille, toisen ulkoministeri Eljas Erkolle. Niiden sanoma oli suurin piirtein se sama kuin hänen suusanallisessa viestissään professori T.M. Kivimäelle 22.2.1940. Göring neuvoi suomalaisia suostumaan Neuvostoliiton aluevaihtovaatimuksiin, koska muussa tapauksessa Neuvostoliitto aloittaisi sodan, jonka Suomi tietysti häviäisi. Toisekseen Suomi saisi kyllä myöhemmin kaiken takaisin. Suomalaisten ei pitänyt millään muotoa lähteä toivottomaan aseelliseen mittelöön suurvallan kanssa.

Göringin silloisia neuvoja ei noudatettu, koska sotaan ylipäätään ei uskottu. Sosialistinen neuvostomaa ei silloisen ulkoministerin Eljas Erkon käsityksen mukaan edes voisi hyökätä. "Jallitus jatkuu ehkä kevääseen saakka", arveli ulkoministeri Erkko kaksi viikkoa ennen sodan syttymistä. Göringin viestit tulkittiin Moskovan avustamiseksi, olivathan Saksa ja Neuvostoliitto sitten elokuun 1939 liittolaisia keskenään ja Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Göringin otaksuttiin vain painostavan Suomea suostumaan.

Kun sitten sota suomalaisten ällistykseksi todella alkoi, Göringin kirjeet joutuivat kokonaan toisenlaiseen valoon. Nyt ne näyttivät Saksan yritykseltä kertoa suomalaisille, että Neuvostoliiton ja Saksan välinen ns. Ribbentrop-sopimus elokuulta 1939 oli suurstrategian sanelema väliaikainen ratkaisu kahden rintaman sodan estämiseksi. Tähän suuntaan viittaavia viestejä tuli muitakin (mm. kenraali Rüdiger von der Goltz J.K.Paasikivelle). Pääministeri Risto Ryti otti heti joulukuun 1939 alkupäivinä yhteyden ruotsalaiseen Eric von Roseniin, Göringin ensimmäisen vaimon veljeen, ja tiedusteli tämän kautta, mitä mahdollisuuksia Suomella olisi saada Saksasta aseapua tai peräti väliintulo sodan lopettamiseksi. Aselähetyksetkin Saksan ja Ruotsin kautta Suomeen - ne eräs ruotsalaislehti paljasti - oli Moskovan vaatimuksesta sodan ensipäivinä pysäytetty. Rosenin näytettyä jotenkin vihreää valoa, Ryti lähetti T.M. Kivimäen Tukholman kautta Berliiniin.

Ja toden totta, Kivimäen asia näytti aluksi luonnistuvan, vaikka Kivimäki joutui neuvottelemaan vain Joseph Veltjensin, Suomessa vuonna 1918 taistelleen everstiluutnantin kanssa. Veltjens oli kuitenkin yhteydessä Göringiin, lentäjätoveriinsa maailmansodan ajoilta ja Göring taas Hitleriin.

Välityssysteemi - diktatuureissa tavallinen - toimi. Hitler hyväksyi 21.12.1939 idean, jonka mukaan saksalaisia aseita toimitettaisiin vaivihkaisesti Kremlin haukankatseiden ohi Ruotsiin ja sieltä käsin myytäisiin tai lähetettäisiin aseapuna Suomeen. Kivimäki jo ehti riemuissaan soittaa ilouutisen Rytille Suomeen. Se oli ennenaikaista. Päivää myöhemmin eli 22.12. Kivimäki sai niskaansa kylmän suihkun. Hitler ei kieltänyt ainoastaan Saksan aseitten kuljetusta Ruotsin kautta Suomeen vaan pysähdytti edelleen Saksaan myös italialaisten matkalla olevat sotakalut. Syynä oli aikaisempi vuoto sekä uuden vuodon pelko ja sen myötä vaara, että Moskova irtautuisi vuoden 1939 paktista, jonka piti säästää Saksan kahden rintaman sodalta ja joka salli Saksan valmistella yllätyshyökkäystä Neuvostoliittoon.

Näille sijoilleen Suomen ja Saksan suhteet lukkiutuivat juuri joulun alla 1939. Tammikuussa 1940 Kivimäki koetteli Berliinissä jäätä kepillään toistamiseen, mutta sekin yritys katkesi alkuunsa. Kivimäki ei päässyt kenenkään vaikutusvaltaisen henkilön puheille. Silti joulukuun 1939 epäonnistuneet neuvottelut vihjasivat siihen suuntaan, että Suomi merkitsisi Saksan suunnitelmissa jotakin sellaista, mistä olisi Suomelle hyötyä.

Hetken tilanne säilyi ennallaan. Sitä ei muuttanut edes Ranskan ja Englannin virallinen avuntarjous Suomelle 5.2.1940. Länsivallat lupautuivat auttamaan Suomea sotilaallisesti, jos vain Suomi pyytäisi Kansainliiton peruskirjaan vedoten apua. Länsivaltain tarkoitus oli edetä Suomeen Ruotsin malmikenttien kautta ja miehittää ne. Ruotsin malmista meni yli puolet Saksaan, jossa se tyydytti runsaan kolmanneksen Saksan raudan tarpeesta. Suomen hallituksen enemmistö ja erityisesti sen johtohahmot Ryti ja ulkomisteri Väinö Tanner eivät kuitenkaan erityisemmin uskoneet länsivaltain menestykseen suursodassa. Tanner piti lännen korttia kolmantena vaihtoehtona. Ensiksi piti selviytyä omin voimin, sitten turvautumalla Ruotsin apuun. Vasta näiden keinojen pettäessä oli vuorossa vetoaminen länsivaltoihin. Tämä ohjelma oli vielä helmikuun 1940 alussakin jotenkin realistinen; olihan Suomi toistaiseksi yhtä yllätyksellisesti kuin menestyksellisesti torjunut vihollisen rajoiltaan.

Sitten Summa murtui. Se tapahtui 11.-12.2. ja johti pian syvään sisäänmurtoon. Mannerheim-linja, suomalaisten vahvin turva, linkoutui länsipäästään kannattimiltaan ja sen puolustajat joutuivat kohtapäätä uhkaavaan saarrostusvaaraan. Sisäänmurron syvennyttyä linjasta oli luovuttava. Joukkojen siirtyminen heikosti varustettuun väliasemaan alkoi jo 15.2. ja jatkui koko linjan pituudelta 17.2. Voitonvarma Neuvostoliitto vuodatti hirvittävät rauhanehtonsa Ruotsin kautta Tannerin tietoon.

Väinö Tanner esitti pessimistisen raportin koko hallituksen istunnossa 15.2.1940. Saksa oli Helsingin-lähettiläänsä antaman tiedon mukaan kieltäytynyt välitystehtävästi, Ruotsi myöntämästä lisää tukea niin dipolmaattisella kuin sotilaallisellakin tasolla. Pohjoismaidenkin pettäessä niihin asetetut toiveet "ei ole muuta keinoa kuin antaa asiain mennä länsivaltojen haluamaan suuntaan". Näin totesi Tanner alakuloisesti. Tämä tarkoitti sitä, että hallitus valmistautui vastahakoisesti mutta valmistautui kuitenkin aikaisemmin sovittua ohjelmaansa noudattaen pyytämään lännen apua.

Koska Tanner oli antanut lausuntonsa koko hallituksen istunnossa ja koska muutenkin oli selvää, että Suomen oli tehtävä lopullisia ratkaisuja, huhut Suomen myöntymisestä lännen avuntarjoukseen alkoivat kiertää maailmaa. Se lienee ollut Rytin ja Tannerin tarkoituskin. He nimittäin näkyvät päättäneen ulosmitata länsikortista sen poliittisen arvon, ei Neuvostoliiton vaan ennen kaikkea Saksan suuntaan.

Ensinnäkin Ryti lähetti Kivimäen puolivälissä helmikuuta 1940 vielä kerran Berliiniin. Tarkoituksena oli ilmoittaa saksalaisille Suomen aikeista pyytää länsivaltain apua ja katsoa sitten, mihin tämä johtaisi. Toisekseen Tanner suostui muutaman päivän viivyttelyn jälkeen 17.2. tapaamaan Saksan Helsingin-lähettilään Wipert von Blücherin, joka kiihkeästi yritti tavoittaa Tanneria. Lähettiläs totesi tunnustellen, että Suomi ei voisi enää pitää puoliaan ja että ulkomaiset aseet ja vapaaehtoisapu eivät riittäisi. Mikään valtio ei asettuisi Suomen puolelle tai ryhtyisi edes välittäjäksi. Näillä argunmenteilla von Blücher koetti taivutella Suomea suostumaan välittömään rauhaan ja poistamaan näin Saksan päältä uhkan, että länsivallat Suomen virallisen avunpyynnön oikeuttamina tunkeutuisivat Skandinaviaan. "Melankolinen" Tanner myönsi asiain olevan surkuteltavalla kannalla mutta ei puhunut rauhan solmimisesta mitään. Tanner antoi sen kuvan, että suomalaiset olivat epätoivoissaan, mikä Saksan kannalta oli vaarallista. Se saattoi johtaa länsivaltain avuntarjouksen hyväksymiseen. Lähettiläs sähkötti kiireesti eli jo 17.2. keskustelun tulokset Berliiniin. Sähke saapui Saksan pääkaupunkiin klo 22 illalla.

Berliinissä sähke vaikutti siihen, että Kivimäki kutsuttiin 19.2. peräti ulkoasiainministeriön kansliapäällikön Franz Weizsäckerin puheille. Kivimäki tarttui härkää sarvista ja sanoi Ruotsin kielteisiin ratkaisuihin ja lännen avuntarjoukseen viitaten, "että nyt kun muut tiet näyttävät meiltä tukkeutuvan, meillä ei nähtävästi ole muuta mahdollisuutta kuin pyytää apua sieltä, mistä sitä voi olla saatavissa." Pelästynyt Weizsäcker vastasi, "että nykyinenkin sota Suomen ja Venäjän välillä on Saksalle vahingollinen ja että Saksa on huolestunut siitä ajatuksesta, että sotatoimet länsivaltojen taholta mahdollisesti siirretään Pohjoismaihin."

Weizsäckerin ja Kivimäen keskustelu tapahtui ilmeisesti aamupäivällä 19.2., koskapa Kivimäki ehti samana päivänä selostaa tapaamista pitkässä kirjeessä Rytille. Weizsäcker tietysti toimitti hälyttävän tiedon heti korkeimmalle johdolle. Se ei jäänyt vaikutuksitta. Kenraali Jodlin päiväkirjan mukaan Hitler "vaati kiihkeästi" jo samana päivänä eli 19.2. Tanskan ja Norjan miehityksen valmistelujen kiirehtimistä. Operaation nopeuttamiseksi ja tehostamiseksi päätettiin perustaa erityinen suoraan Hitlerin alainen esikunta sitä valmistelemaan ja nimittää joku kyvykäs upseeri sen johtoon.

Seuraavana päivänä eli 20.2. Saksan Suomen-lähettiläs von Blücher kysyi suoraan Tannerilta, aikoiko Suomi, niin kuin eri tahoilta tihkuvat huhut kertoivat, tosiaan ottaa vastaan apua Saksan vihollisilta. Tanner ilmoitti ovelasti, ettei hän voinut vastata asetettuun kysymykseen. Lähettiläs odotti, että Tanner jotenkin selventäisi lausuntoaa, mutta tämä pysyi vaiti. Se oli tehokasta vaitinoloa. Lähettiläs päätteli, että Suomen avunpyyntö oli mitä todennäköisimmin valmisteilla, niin kuin se aivan ilmeisesti olikin. Lähettiläs jatkoi raportissaan:

"Ratkaisu tapahtuu pian, koska paine rintamilla voimistuu ja Saksan sotilaallinen paino Pohjolassa ei ole kuukausiin Itämeren jäätymisen vuoksi tuntuva. Huhut tietävät jo kertoa, että ulkoministeri ja Mannerheimin luottamusmies kenraali Walden lentävät näinä päivinä Lontooseen."

Itämeren jäätymisen vuoksi Saksan ylivoimaisia maavoimia ei saatu Skandinaviaan millään keinoin. Jäljelle jäivät ainoastaan lentovoimat, jotka saattoivat toimia vain päivisin ja hyvällä säällä. Sitä paitsi koneita - hyviä koneita - oli myös länsivalloilla. Laajalti käsitettiin, että Suomen virallinen avunpyyntö todella toisi länsivaltain joukot Ruotsiin, josta niitä olisi vaikea myöhemmin karkoittaa. (Norjan ei odotettu edes tekevän vastarintaa, Ruotsinkin korkeintaan hetken ja laimeasti). Berliini sai tämän von Blücherin viestin aamuyöllä 21.2. Se tuntui vahvistavan täysin sen, mitä Kivimäki oli 19.2. paljastanut Weizsäckerille.

Sitä ennen oli huolestuneessa Berliinissä jo toimittu. Kenraali Jodl luki 20.2. päämajan viestistä, että kenraali Nikolaus von Falkenhorst oli kutsuttu kiiruusti sähkeellä Reiniltä Führerin päämajaan ja kutsuttiin nimenomaan "Suomen tuntijana" (als Finnland-Kenner). Tämä muotoilu paljastaa, että Falkenhorst haluttiin aluksi Hitlerin puheille nimenomaan keskustelemaan siitä, miten estettäisiin suomalaiset esittämästä avunpyyntöä länsivalloille. Ohimennen mainittakoon, että keskustelussa Hitler sai kenraalista niin hyvän käsityksen, että päätti tehdä tästä Norjan ja Tanskan miehityssuunnitelman valmistelijan ja toteuttajan. Falkenhorst, joka tapasi Hitlerin 21.2. klo 12, sai viisi tuntia aikaa valmistella oma luonnoksensa miehityksestä ja esittää se Hitlerille. Falkenhorst ei tiennyt Norjasta, joka tässä oli pääasia, käytännöllisesti katsoen mitään. Pöllämystynyt kenraali meni ulos ja asteli parempaakaan keksimättä lähimpään matkatoimistoon. Sieltä hän osti Norjan turistioppaan perehtyäkseen edes jollakin tavoin tulevaan tehtäväänsä. Samana päivänä klo 17 hän sitten käskyn mukaan esitti alustavan suunnitelmansa. Hitler oli tyytyväinen ja nimitti von Falkenhorstin sekä Norjan miehityksen suunnittelijaksi että sen toteuttajaksi.

Syy siihen, miksi Falkenhorst alun perin kutsuttiin päämajaan, näyttää jääneen historioitsijoilta huomaamatta. Syy - Suomen lännelle suuntaaman avunpyynnön estäminen - on peittynyt Falkenhorstin saamaan suuren tehtävän - Tanskan ja Norjan miehityksen - varjoon. Saksalainen sotahistorioitsija Kurt von Tippelskirch on kuitenkin oikeilla jäljillä. Hän kirjoittaa II maailmansodan historiassaan tavalla, joka sointuu yhteen sen kanssa, että Falkenhorst kutsuttiin päämajaan nimenomaan "Suomen tuntijana". Tippelskirch kirjoittaa:

"Falkenhorstin valinta [Tanskan ja Norjan miehityksen valmistelijaksi ja toteuttajaksi] on saattanut johtua siitä, että että jo tällöin ajateltiin Suomea, joka parhaillaan taisteli Neuvostoliittoa vastaan ja jonka suhteen Hitlerin mielipide näihin aikoihin alkoi muuttua Suomen osoittaman taistelutahdon ja -taidon takia. Falkenhorst oli nimittäin Suomessa tunnetumpi kuin kukaan toinen aktiivipalveluksessa olevista kenraaleista. Hän oli ollut taistelemassa Suomessa vuonna 1918, oli ollut vastaanottamassa marsalkka Mannerheimia Leipzigin taistelun 300-vuotisjuhlassa ja käynyt Saksan sotavoimien edustajana onnittelemassa marsalkkaa tämän täyttäessä 70 vuotta ja vuonna 1938, jolloin hän oli pitänyt puheen Messuhallissa."

Falkenhorstin nimi liittyykin Barbarossa-suunnitelman - Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon - varhaisimpiin konkreettisluontoisiin esivaiheisiin. Lokakuun puolimaissa 1940 hän toimitti Mannerheimille tarkan kyselyn tieoloista ja sotilaallisista valmisteluista Pohjois-Suomessa. Hämmästynyt Mannerheim myöntyi pyydetyn selonteon antamiseen saatuaan siihen luvan poliittiselta johdolta.

Sitten takaisin analyysimme pääuralle. Falkenhorstin nimittäminen tapahtui siis 21.2. Silloin hän - tapaamisen aluksi - keskusteli myös Hitlerin kanssa siitä, miten olisi viisainta menetellä Suomen kanssa. Keskustelun lopputuloksen me tiedämme. Seuraavana päivänä eli 22.2. Herman Göring kutsui Kivimäen luokseen ja antoi tälle kuuluisan lausuntonsa. Lausunto liittyi näin Saksan pyrkimykseen pitää länsivallat loitolla Skandinaviasta ja ilmeisesti myös Saksan aikeisiin hyökätä itään. Kiperässä tilanteessa, erityisesti Ruotsin malmin menettämisen pelossa, Saksa - Hitler - paljasti Suomelle korttinsa.

Näin ainakin asian käsittivät - ja sehän tässä on ratkaisevaa - Suomen hallituksen johtavat hahmot Väinö Tanner ja Risto Ryti. He ryhtyivät voimalla ruhjomaan rauhaa läpi heti, kun olivat saaneet selon Göringin viestistä. He eivät tosin tehneet hallitukselle selkoa Göringin viestistä tämän itsensä nimissä vaan tekivät sen omissa nimissään. He ilmoittivat päätyneensä siihen, että Saksan ja Neuvostoliiton ystävyys ei olisi kestävää ja että Suomen tulisi olla valmiina näiden keskeisen sodan varalta valtaamaan menetetyt alueet takaisin. Se edellytti rauhaa, välirauhaa, niin kuin Ryti sanoi. Länsivaltain avun, jota hallitus oli aikeissa virallisesti pyytää, he torjuivat nyt päättävästi määrältään liian vähäisenä ja ajoitukseltaan liian myöhäisenä. Nämä argumentit siirtyivät sittemmin muistelmiin ja muistelmista tutkimuksiin.

Se seikka, että Ryti ja Tanner puhuivat omissa nimissään, juuri osoittaa, että he ottivat Göringin viestin vakavasti. Jos he olisivat pitäneet sitä toisarvoisena, he olisivat maininneet Göringin nimen. (Sotaa ennen Göringin vietejä ei ollut erityisemmin salattu.) Nyt he pelosta, että tieto tuosta valtavasta salaisuudesta vuotaisi jotenkin vihollisen korviin, ilmoittivat arvionsa omina päätelminään. Asiallisesti heidän repliikkinsä sisälsivät kuitenkin juuri sen, mitä Göring oli äskettäin Kivimäelle sanonut.

Monet myöhemmät tapahtumat tukevat edellä muotoiltua tulkintaa. Talvisodan jälkeen Suomi pyysi (28.3.) ja sai Saksalta luvan myydä metsätaloustuotteitaan Englantiin. Uudeksi ulkoministeriksi tuli 27.3. Rolf Witting, äidinkieleltään saksalainen. Ryti suojasi hallituksen aikaisemmat ja tulevat ratkaisut ankaralla sensuurilla (1.4.), vaikka maa ei ollut sodassa. Göringin viestin merkitys Suomen valinnalle tulee lähteissä esille myös expressis verbis. Kenraali Paavo Talvela lausui 18.12.1940 puheessaan Herman Göringille:

"Kuten Teille, Herra Valtakunnanmarsalkka, on tunnettua, Suomi joutui viime talvena raskaaseen taisteluun Venäjän kanssa. Sota päättyi kuitenkin ajoissa ja rauha solmittiin, ei vähiten sen neuvon ansiosta, jonka Te, Herra Valtakunnanmarsalkka, välititte meille ministeri Kivimäen kautta."

Näin osaset loksahtavat paikalleen, eritasoiset lähdetiedot saavat yhtenäisen selityksensä. Kun Summa petti, Suomen kohtalo ratkesi. Se ei ratkennut yksin sen kautta, että Suomi lähti vierimään kohden sotilaallista katastrofia, jota jokainen päivä toi lähemmäksi. Sotilaallinen tilanne pakotti Suomen tekemään valinnan Saksan ja länsivaltain kesken. Hallituksen keskeiset ministerit tekivät sen Saksan hyväksi, koska uskoivat Saksan voittavan suursodan. Valinta toteutui rauhan solmimisen muodossa.

Tärkeä merkitys tähän ratkaisuun päätymiselle oli Saksan toimenpiteillä. Saksan poliittinen johto pelästyi mahdollisuudesta, että länsivallat Suomen avunpyynnön valtuuttamina vyöryisivät Skandinaviaan, ja paljasti tulevat aikeensa Suomelle. Lupaus kaiken menetetyn saamisesta takaisin edessä olevan Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan seurauksena helpotti ja joudutti Suomessa rauhan tekoa. Suomi pani toivonsa Saksaan ja sen menestymiseen.

Se on minun tulkintani.

Siis Saksa Göringin suulla ( Ylikankaan mukaan)lupasi Suomelle korvausta aikanaan, kunhan nyt - siis maaliskuussa 1940- suostuu pikaiseen rauhaan. Saksa ei halunnut Suomen pyytävän apua länneltä ja näin kietoutus taisteluun pohjoisessa, kun juuri oltiin vlmistelemässä hyökkäystä länteen. Länsivaltain ilmaantumista Pohjolaan ei halunnut myöskään Stalin, joka olisi silloin voinut joutua sotaan länsivaltojen kanssa Saksan rinnalla. Suomi ei pyytänyt apua, koska ei luottanut sen riittävyyteen eikä ylipäänsä lännen kiinnostukseen Suomesta vaan Ruotsin malmivaroista.

Suomenhan oli suostuttava NL:n vaatimuksiin. Mitään neuvotteluvaraa ei annettu. Hyökkäyskin jatkui vähentymättömällä voimalla koko ajan.

päinvastoin kirjoitti:

Siis Saksa Göringin suulla ( Ylikankaan mukaan)lupasi Suomelle korvausta aikanaan, kunhan nyt - siis maaliskuussa 1940- suostuu pikaiseen rauhaan. Saksa ei halunnut Suomen pyytävän apua länneltä ja näin kietoutus taisteluun pohjoisessa, kun juuri oltiin vlmistelemässä hyökkäystä länteen. Länsivaltain ilmaantumista Pohjolaan ei halunnut myöskään Stalin, joka olisi silloin voinut joutua sotaan länsivaltojen kanssa Saksan rinnalla. Suomi ei pyytänyt apua, koska ei luottanut sen riittävyyteen eikä ylipäänsä lännen kiinnostukseen Suomesta vaan Ruotsin malmivaroista.

Suomenhan oli suostuttava NL:n vaatimuksiin. Mitään neuvotteluvaraa ei annettu. Hyökkäyskin jatkui vähentymättömällä voimalla koko ajan.

Lue lisää

"Suomenhan oli suostuttava NL:n vaatimuksiin. Mitään neuvotteluvaraa ei annettu. Hyökkäyskin jatkui vähentymättömällä voimalla koko ajan."

Eihän tuossa nyt ollut kuten itsekin toteat muuta mahdollisuutta kuin SUOSTUA rauHaan, ei siinä Gööringin neuvot enää paljoa painaneet. Aivan älytön teema koko neuvo-stategia, venäläiset olivat jo puhkaisseet puolustuksemme ja sodan jatkaminen tai rauhanteko oli VAIN Stalinista kiinni eikä todellakaan ollut kyse mistään Göringin neuvosta.
Stalin lopetti sodan mm.siksi koska Saksalle luvatut sotamateriaalitoimitukset olivat Suomen sodan pitkittymisen vuoksi vaarantuneet. Tämä oli toki VAIN yksi syy.

Onko nyt kyse Pekasta vai Tapiosta?


Kyllä Päämajan kaukopartiot kertoi venäläisten vetävän joukkojaan pois rintamalta, mutta olikohan kyseessä kuiten heti Viipurin valtauksen jälkeinen aika. Pikemminkin puhuttiin heinäkuun puolivälistä.

Toki Viipurissa tuli paljon "hakkelusta" kovassa tykistötulessa ja hakattuja joukkoja vaihdettiin ja romukalustoa kuljetettiin taaksepäin. Ei kait junia tyhjinä ajettu takaisin.

Pekka-Tapio kirjoitti:

Onko nyt kyse Pekasta vai Tapiosta?


Kyllä Päämajan kaukopartiot kertoi venäläisten vetävän joukkojaan pois rintamalta, mutta olikohan kyseessä kuiten heti Viipurin valtauksen jälkeinen aika. Pikemminkin puhuttiin heinäkuun puolivälistä.

Toki Viipurissa tuli paljon "hakkelusta" kovassa tykistötulessa ja hakattuja joukkoja vaihdettiin ja romukalustoa kuljetettiin taaksepäin. Ei kait junia tyhjinä ajettu takaisin.

Lue lisää

Se on juuri kuten totesit, venäläisjoukkojen vähentäminen niin miehistön kuin kaluston osalta ajoittuu heinäkuun puolivälin tienoille ajalle 12.-15.7.1944. Nelimiehinen kaukopartio-osasto oli jätetty Matti-kätköjen varaan vetäymisen yhteydessä tarkkailemaan venäläisjoukkojen siirtoja ja liikkeitä. Heinäkuun puolivälissä Kanneljärven ja Uudenkirkon välisellä rataosuudella he tekivät havainnon siitä, että Viipurin suunnalta tuli junavaunuissa joukkoja sekä kalustoa. Tämä oli suomalaisille melkoinen uutinen, sillä se vahvisti viimeistään sen, että venäläisten voimakas hyökkäysyritys kohti sisä-Suomea oli onnistuttu torjumaan.

Mitä sitten oli tapahtunut Viipurin valtauksen ja tämän hetken välillä? Tienhaaran taistelut Kivisalmen sillan ympäristössä 21.-23.6.1944, Tali-Ihantalan suurtaistelut 24.6.-12.7.1944, Heinjoen-Antrean suunnan sivustahyökkäys 24.-27.6.1944, Viipurinlahden taistelut4.-10.7.1944 ja Äyräpää-Vuosalmen taistelut 4.-18.7.1944. Lisäksi Laatokan pohjoispuolella samanaikaisesti oli käynnistynyt 21.6.1944 venäläisten hyökkäys Syvärin ylitse, Petroskoi menetettiin 30.6.1944 ja Nietjärven taisteluihin 14.-15.7.1944 päättyi Laatokan Karjalan vetäytymisvaihe pohjoisemman rintamalohkon jatkaessa vetäytymistään Karhumäestä kohti Ilomantsia.

Tali-Ihantalan hyökkäykseen siirrettiin mm. Valkeasaaren läpimurrossa kunnostautunut XXX Kaartin Armeijakunta, minkä miesvahvuus oli ihan toista luokkaa kuin mitä suomalaisten puolustusjoukkojen tuolla suunnalla. Tämä kaikki kertoo kaikesta muusta kuin siitä, että venäläiset olisivat luopuneet hyökkäyksestä ja Suomen miehittämisaikeista vallattuaan Viipurin vaan heillä oli vakaa pyrkimys jatkaa kohti Helsinkiä ja Torniojokea.

kaukopartio Uudenkirkon suu... kirjoitti:

Se on juuri kuten totesit, venäläisjoukkojen vähentäminen niin miehistön kuin kaluston osalta ajoittuu heinäkuun puolivälin tienoille ajalle 12.-15.7.1944. Nelimiehinen kaukopartio-osasto oli jätetty Matti-kätköjen varaan vetäymisen yhteydessä tarkkailemaan venäläisjoukkojen siirtoja ja liikkeitä. Heinäkuun puolivälissä Kanneljärven ja Uudenkirkon välisellä rataosuudella he tekivät havainnon siitä, että Viipurin suunnalta tuli junavaunuissa joukkoja sekä kalustoa. Tämä oli suomalaisille melkoinen uutinen, sillä se vahvisti viimeistään sen, että venäläisten voimakas hyökkäysyritys kohti sisä-Suomea oli onnistuttu torjumaan.

Mitä sitten oli tapahtunut Viipurin valtauksen ja tämän hetken välillä? Tienhaaran taistelut Kivisalmen sillan ympäristössä 21.-23.6.1944, Tali-Ihantalan suurtaistelut 24.6.-12.7.1944, Heinjoen-Antrean suunnan sivustahyökkäys 24.-27.6.1944, Viipurinlahden taistelut4.-10.7.1944 ja Äyräpää-Vuosalmen taistelut 4.-18.7.1944. Lisäksi Laatokan pohjoispuolella samanaikaisesti oli käynnistynyt 21.6.1944 venäläisten hyökkäys Syvärin ylitse, Petroskoi menetettiin 30.6.1944 ja Nietjärven taisteluihin 14.-15.7.1944 päättyi Laatokan Karjalan vetäytymisvaihe pohjoisemman rintamalohkon jatkaessa vetäytymistään Karhumäestä kohti Ilomantsia.

Tali-Ihantalan hyökkäykseen siirrettiin mm. Valkeasaaren läpimurrossa kunnostautunut XXX Kaartin Armeijakunta, minkä miesvahvuus oli ihan toista luokkaa kuin mitä suomalaisten puolustusjoukkojen tuolla suunnalla. Tämä kaikki kertoo kaikesta muusta kuin siitä, että venäläiset olisivat luopuneet hyökkäyksestä ja Suomen miehittämisaikeista vallattuaan Viipurin vaan heillä oli vakaa pyrkimys jatkaa kohti Helsinkiä ja Torniojokea.

Lue lisää

eri mieltä. Mitään suurhyökkäystä ei tullut ja armeijan johto saattoi ryhtyä teloittamaan rintamakarkureita Lappeenrannassa ja muualla.Sehän todistettiin jo Huhtiniemen huhussa, jota emeritus muiden tohtoreiden mukana kannatti..

Uskotko todella viralliseen everstihistoriaan? Sillähän vain jymäytetään yksinkertaiset uskomaan sotilaiden sankaruuteen. Todellisuudessa upseerit olivat änkytteleviä pelkureita ja pervitiinin napsijoita, joiden suurin mielenkiinto kohdistui omien miesten teloittamiseen.Sitä on vuosikymmenet salailtu, mutta Heikkipä julkisti totuuden!Mitäs sanot?

kaukopartio Uudenkirkon suu... kirjoitti:

Se on juuri kuten totesit, venäläisjoukkojen vähentäminen niin miehistön kuin kaluston osalta ajoittuu heinäkuun puolivälin tienoille ajalle 12.-15.7.1944. Nelimiehinen kaukopartio-osasto oli jätetty Matti-kätköjen varaan vetäymisen yhteydessä tarkkailemaan venäläisjoukkojen siirtoja ja liikkeitä. Heinäkuun puolivälissä Kanneljärven ja Uudenkirkon välisellä rataosuudella he tekivät havainnon siitä, että Viipurin suunnalta tuli junavaunuissa joukkoja sekä kalustoa. Tämä oli suomalaisille melkoinen uutinen, sillä se vahvisti viimeistään sen, että venäläisten voimakas hyökkäysyritys kohti sisä-Suomea oli onnistuttu torjumaan.

Mitä sitten oli tapahtunut Viipurin valtauksen ja tämän hetken välillä? Tienhaaran taistelut Kivisalmen sillan ympäristössä 21.-23.6.1944, Tali-Ihantalan suurtaistelut 24.6.-12.7.1944, Heinjoen-Antrean suunnan sivustahyökkäys 24.-27.6.1944, Viipurinlahden taistelut4.-10.7.1944 ja Äyräpää-Vuosalmen taistelut 4.-18.7.1944. Lisäksi Laatokan pohjoispuolella samanaikaisesti oli käynnistynyt 21.6.1944 venäläisten hyökkäys Syvärin ylitse, Petroskoi menetettiin 30.6.1944 ja Nietjärven taisteluihin 14.-15.7.1944 päättyi Laatokan Karjalan vetäytymisvaihe pohjoisemman rintamalohkon jatkaessa vetäytymistään Karhumäestä kohti Ilomantsia.

Tali-Ihantalan hyökkäykseen siirrettiin mm. Valkeasaaren läpimurrossa kunnostautunut XXX Kaartin Armeijakunta, minkä miesvahvuus oli ihan toista luokkaa kuin mitä suomalaisten puolustusjoukkojen tuolla suunnalla. Tämä kaikki kertoo kaikesta muusta kuin siitä, että venäläiset olisivat luopuneet hyökkäyksestä ja Suomen miehittämisaikeista vallattuaan Viipurin vaan heillä oli vakaa pyrkimys jatkaa kohti Helsinkiä ja Torniojokea.

Lue lisää

Mäkelän kirjoissa tuokin asia kerrotaan hyvinkin tarkkaan. Mäkelä taisi olla ensimäisiä asiasta kirjoittaneita. Sittemmin näitä kaukopartioista kertovia kirjoja on ilmestynyt paljonkin.

Olikohan se tuo Salaista palapeliä -kirja jossa tuo Kannaksen partion vaiheet ja tulokset kerrotaan.

Mäkelä Jukka L. Salaista palapeliä - Tiedustelupalvelua ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta
WSOY, 1964, 270 s.

Mäkelä Jukka L. Salaisen sodan saatosta
Wsoy, 1965, 169 s.

Mäkelä Jukka L. OsKu
Wsoy, 1966, 205 s.

emeritus on kirjoitti:

eri mieltä. Mitään suurhyökkäystä ei tullut ja armeijan johto saattoi ryhtyä teloittamaan rintamakarkureita Lappeenrannassa ja muualla.Sehän todistettiin jo Huhtiniemen huhussa, jota emeritus muiden tohtoreiden mukana kannatti..

Uskotko todella viralliseen everstihistoriaan? Sillähän vain jymäytetään yksinkertaiset uskomaan sotilaiden sankaruuteen. Todellisuudessa upseerit olivat änkytteleviä pelkureita ja pervitiinin napsijoita, joiden suurin mielenkiinto kohdistui omien miesten teloittamiseen.Sitä on vuosikymmenet salailtu, mutta Heikkipä julkisti totuuden!Mitäs sanot?

Lue lisää

Tässä on vaan se ongelma, että sadat tuntemani vielä elossa olevat rintamaveteraanit sotilasarvoon katsomatta sanovat ihan muuta kuin mitä professori.

Jatketaanpas vielä kirjoitti:

Mäkelän kirjoissa tuokin asia kerrotaan hyvinkin tarkkaan. Mäkelä taisi olla ensimäisiä asiasta kirjoittaneita. Sittemmin näitä kaukopartioista kertovia kirjoja on ilmestynyt paljonkin.

Olikohan se tuo Salaista palapeliä -kirja jossa tuo Kannaksen partion vaiheet ja tulokset kerrotaan.

Mäkelä Jukka L. Salaista palapeliä - Tiedustelupalvelua ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta
WSOY, 1964, 270 s.

Mäkelä Jukka L. Salaisen sodan saatosta
Wsoy, 1965, 169 s.

Mäkelä Jukka L. OsKu
Wsoy, 1966, 205 s.

Lue lisää

sodan aikana. Samaa salailuporukkaa ja upseerihistorioiden laatijoita se on. Ylikangas on vain uskaltanut puhkaista herrojen kuplat.

rintamaveteraanit sanovat m... kirjoitti:

Tässä on vaan se ongelma, että sadat tuntemani vielä elossa olevat rintamaveteraanit sotilasarvoon katsomatta sanovat ihan muuta kuin mitä professori.

aina oikeassa. Myös silloin, kun hän väärässä. Odotahan, kun me uskovaiset ryhdymme vaatimaan sinulta omia tutkimuksia. Siis: missä olet suorittanut tohtorintutkinnon? Mitkä ovat professoritehtäväsi? Oletko saanut valtion tiedonjulkistamispalkintoa? Oletko hankkinut oikeushistorioitsijan pätevyyden tutkimalla vuoden 1734 naimakaarta? Oletko uskonut Huhtiniemen huhuun? Vastaa ilman kieroilua.

Jatketaanpas vielä kirjoitti:

Mäkelän kirjoissa tuokin asia kerrotaan hyvinkin tarkkaan. Mäkelä taisi olla ensimäisiä asiasta kirjoittaneita. Sittemmin näitä kaukopartioista kertovia kirjoja on ilmestynyt paljonkin.

Olikohan se tuo Salaista palapeliä -kirja jossa tuo Kannaksen partion vaiheet ja tulokset kerrotaan.

Mäkelä Jukka L. Salaista palapeliä - Tiedustelupalvelua ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta
WSOY, 1964, 270 s.

Mäkelä Jukka L. Salaisen sodan saatosta
Wsoy, 1965, 169 s.

Mäkelä Jukka L. OsKu
Wsoy, 1966, 205 s.

Lue lisää

Esa Anttala on kirjoittanut omakohtaisen kirjan tuosta ko. kaukopartioretkestä. Oikealta nimeltään kirjailija Anttala on ollut alunperin Urpo Lempiäinen ja kotoisin Uudeltakirkolta. Hän oli yksi tuon partion neljästä miehestä.

silminnäkijätodistajana kirjoitti:

Esa Anttala on kirjoittanut omakohtaisen kirjan tuosta ko. kaukopartioretkestä. Oikealta nimeltään kirjailija Anttala on ollut alunperin Urpo Lempiäinen ja kotoisin Uudeltakirkolta. Hän oli yksi tuon partion neljästä miehestä.

Lue lisää

"Esa Anttala on kirjoittanut omakohtaisen kirjan"

Tuon Anttalan kirjan nimen, Viimeinen partio Kannaksella, jätin tarkoituksella pois listasta koska mahtoikohan s kuitenkaan olla se "Viimeinen partio Kannaksella".

Anttala Esa Viimeinen partio Kannaksella
Karisto, 1969, 166 s.

Tai sitten ei kirjoitti:

"Esa Anttala on kirjoittanut omakohtaisen kirjan"

Tuon Anttalan kirjan nimen, Viimeinen partio Kannaksella, jätin tarkoituksella pois listasta koska mahtoikohan s kuitenkaan olla se "Viimeinen partio Kannaksella".

Anttala Esa Viimeinen partio Kannaksella
Karisto, 1969, 166 s.

Lue lisää

Anttalan Viimein partio Kannaksella on muistaakseni eräänlainen kooste eri partioiden kohtaloista ja nimensä se on lienee ottanut siitä surullisen kuuluisasta lentokoneella laskuvarjoilla lähetetystä 3-henkisestä partiosta, joista vaan yksi palasi elävänä omien pariin uimalla Vuoksen yli Viiksjoen haaran yläpuolella. Tuostahan on tullut joskus tv:ssä dramatisoitu dokumentti.

Lempiäisen partiotapahtumia on kerrottu ainakin sellaisessa kirjassa, joka käsitteli näitä matteja Kannaksella. En osaa nyt yhdistää, mikä yksittäinen kirja olisi Anttalalta kuvaus tuosta heinäkuun partiohavainnosta kesältä -44 vai oliko se osana jotain yksittäistä kirjaa.

samanlailla kirjoitti:

Anttalan Viimein partio Kannaksella on muistaakseni eräänlainen kooste eri partioiden kohtaloista ja nimensä se on lienee ottanut siitä surullisen kuuluisasta lentokoneella laskuvarjoilla lähetetystä 3-henkisestä partiosta, joista vaan yksi palasi elävänä omien pariin uimalla Vuoksen yli Viiksjoen haaran yläpuolella. Tuostahan on tullut joskus tv:ssä dramatisoitu dokumentti.

Lempiäisen partiotapahtumia on kerrottu ainakin sellaisessa kirjassa, joka käsitteli näitä matteja Kannaksella. En osaa nyt yhdistää, mikä yksittäinen kirja olisi Anttalalta kuvaus tuosta heinäkuun partiohavainnosta kesältä -44 vai oliko se osana jotain yksittäistä kirjaa.

Lue lisää

"En osaa nyt yhdistää, mikä yksittäinen kirja olisi Anttalalta kuvaus"

Tarkistanpas illalla missä kirjassa siitä kerrotaan. Ainakin nuo Mäkelän kirjat on hyllyssäni. Taisipa se Kalle Lehmus mainita samasta asiasta kirjassaan Kolme kriisiä Weilin Göös 1971

Vikapartio kirjoitti:

"En osaa nyt yhdistää, mikä yksittäinen kirja olisi Anttalalta kuvaus"

Tarkistanpas illalla missä kirjassa siitä kerrotaan. Ainakin nuo Mäkelän kirjat on hyllyssäni. Taisipa se Kalle Lehmus mainita samasta asiasta kirjassaan Kolme kriisiä Weilin Göös 1971

Lue lisää

noista viimeisistä partioista.

http://www.kustannushd.fi/muu_tuotanto.htm

Suurhyökkäyksen selustassa (1988)
Viimeiset kaukopartiot (1989)

Lappilainen Tikkanen haastatteli Pellossa Paavo Suorantaa joka oli ollut mukana Kannaksella viimeisissä partioissa kesällä 1944.

Tai sitten ei kirjoitti:

"Esa Anttala on kirjoittanut omakohtaisen kirjan"

Tuon Anttalan kirjan nimen, Viimeinen partio Kannaksella, jätin tarkoituksella pois listasta koska mahtoikohan s kuitenkaan olla se "Viimeinen partio Kannaksella".

Anttala Esa Viimeinen partio Kannaksella
Karisto, 1969, 166 s.

Lue lisää

Katselin hyllystäni Esa Anttalan Päämajan kaukopartio, (1961 5. painos) ja siinä on paras kuvaus tuosta reissusta:

Suurhyökkäyksen pyörteissä ahtaalla Kannaksella, sivut 137-205

s. 151 alkaa kerronta junista.

-Juhannuspäivän jälkeen oltiin uudessa paikassa ja seuraavana päivänä junat oli täynnä tavaraa kohti Viipuria...

s. 153-154 "Liikenne oli tavattoman vilkasta ja junia kulki jatkuvasti Viipurin suuntaan. - Saimme laskea rauhassa panssarivaunujen lukumäärän, tykit ja jopa tykkien kalipeerinkin. Mutta tämä vain avovaunuista. Onneksi niissä kuljetettiin raskaita aseita.

(Luultavasti?) jo seuraavana päivänä sitten olikin jo näin:

s.155 Sinä yönä alkoi kulkea myös pitkiä sairasjunia Leningradiin - täynnä haavoittuneita.

Sitten ollaankin jo heinäkuun puolivälissä:

s. 169 Veturi tuli näkyviin ja ensimäiset vaunut samoin: avovaunuja. Kaikki vaunut olivat avovaunuja. Mitä kummaa? Kaikki vaunut on lastattu täyteen tykkejä - panssarivaunuja - autoja - ilmatorjuntatykkejä ka -konekiväärejä. Joku on tullut hulluksi.Viipuriinhan niitä piti viedä! ... Ja tuskin oli tämän junan ääni lakannut kuulumasta, kun kaukana kohahteli taas höyryveturin puuskutus ylämäessä. Raskas oli tämäkin juna, niinpä sitä veti kaksi veturia. samaa lastia... Leningradiin.



http://fi.wikipedia.org/wiki/Viimeinen_partio_Kannaksella

Viimeinen partio Kannaksella on Esa Anttalan kirjoittama ilmailuaiheinen sotaromaani. Se kertoo kolmesta suomalaispartioiden tehtävästä vuonna 1944.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Esa_Anttala

Esa Anttala, oikealta nimeltään Urpo Arhosuo, alun perin Urpo Lempiäinen (s. 26. syyskuuta 1917, Uusikirkko, k. 21. marraskuuta 1977, Lahti) oli suomalainen kirjailija, joka kirjoitti omien kokemuksiensa pohjalta erityisesti jatkosodan kaukopartiotoiminnasta.

Jatketaanpas vielä kirjoitti:

Mäkelän kirjoissa tuokin asia kerrotaan hyvinkin tarkkaan. Mäkelä taisi olla ensimäisiä asiasta kirjoittaneita. Sittemmin näitä kaukopartioista kertovia kirjoja on ilmestynyt paljonkin.

Olikohan se tuo Salaista palapeliä -kirja jossa tuo Kannaksen partion vaiheet ja tulokset kerrotaan.

Mäkelä Jukka L. Salaista palapeliä - Tiedustelupalvelua ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta
WSOY, 1964, 270 s.

Mäkelä Jukka L. Salaisen sodan saatosta
Wsoy, 1965, 169 s.

Mäkelä Jukka L. OsKu
Wsoy, 1966, 205 s.

Lue lisää

Sivulla 81-82 kerrotaan partion vaiheista Perkjärven radan varrella ja tarkka päivämäärä kuinka 14.7. kaikki muuttui. Sinä päivänä laskettiin lähes 400 vauunua täysin kuormattuna ja useita kymmeniä miehistönkuljetusvaunuja matkalla Leningradiin. Sama jatkui seuraavina päivinäkin jopa 200 vaunun tavaravaunumäärillä ja kymmenillä miehistönkuljetusvaunuilla.

Kyse on samasta partiosta, josta Esa Anttalan Päämajan kaukopartio -kirjakin kertoo. Samoin se kuinka 2 miehinen partio toi heille kävellen läpi linjojen lisää paristoja. Tuokin mainitaan molemmissa kirjoissa.


Sivulla 252 kerrotaan edelleenkin kuinka 14.7.1944 Perkjärven radan kautta alettiin kuljettaa kalustoa Leningradiin päin.




Mäkelä Jukka L. Salaista palapeliä - Tiedustelupalvelua ja tapahtumia talvisodan ja jatkosodan vaiheilta, WSOY, 1964, 270 s.

Yksinkö everstijuntta tätä keskustelua käy? Eikö avaus ole kuuminta hottia, jos mikä? Raivokkaita puolusteluja ja everstijuntan halveerausta esittää myös Ylikankaan takana järkkymättä seisova uskonlahko.

"Kuuminta hottia"...

Oletko sinä se pervonen?

rintamalla yhtenä miehenä.Siinäkin Ylikangas on väärässä.Suojeluskuntalaiset olivat vain jaloissa.Oikeat tappelijat olivat rehtejä isänmaallisia työmiehiä.Ei siinä maalaisliittolaisia manttaalipösöjä tarvittu.

olivat Talvisodassa kirjoitti:

rintamalla yhtenä miehenä.Siinäkin Ylikangas on väärässä.Suojeluskuntalaiset olivat vain jaloissa.Oikeat tappelijat olivat rehtejä isänmaallisia työmiehiä.Ei siinä maalaisliittolaisia manttaalipösöjä tarvittu.

Lue lisää

#Kommunistit olivat Talvisodassa rintamalla yhtenä miehenä#

Eikös ne olleet vankiloissa? Siis oikeat kommunistit.

??? kirjoitti:

#Kommunistit olivat Talvisodassa rintamalla yhtenä miehenä#

Eikös ne olleet vankiloissa? Siis oikeat kommunistit.

Kyllä ne aktiiveiksi tunnetut kommunistit suljettiin Talvisodan alla turvasäilöön. Niitä taisi olla vain nelisensataa.Pääosa päästettiin pois. Taisi jäädä lopuksi vain alle 100 lukkojen taakse. Kyllä sen on selvittänyt mm. Jorma Simpura Suomen vankiloiden historian 4. osassa.

Toisaalta voidaan arvioida mm. Kulomaan tutlkimuksen perusteella, että noin 8 000-10 000 äärivasemmistolaista oli ennen sotia joko kieltäytynyt tai karannut tai loikannut itään. Tästä joukosta ei kuitenkaan taisteluissa olisi ollut mitään hyötyä.Käytössä oli nimittäin lähes puoli miljoonaa koulutettua miestä, osa tosin heikosti rintamakelpoisia. Aseista ja materiaalista se varsinainen pula oli.

Myös Ylikankaan väite, että kommunistit olisivat jääneet kouluttamatta 1919-39 on hänen tavanomaista hölynpölyään.

Ollos huoleton, poikas valveil on... ;-)

Sensuurin karvainen käsi käy nopeammin kuin Fantomin haamu. Olepas tarkkana niin voit nähdä vilauksen faktoja.

Tuollakin vilahti hetken totuutta 92§:sta ja ei keinnyt vanheta sekään!

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000040718939



P.S.

Ei se ruotsalaisten yksiköiden sotatapahtumien kuvaaminen ole itsetarkoitus. Vain aiheeseen liittyen kommentoidaan... Samaten Ruotsin tekoset sota-aikana.

Kovin on höpöä tietoa edellä.

Tutkija Sampo Terho vastaa tietysti itse tutkimuksessaan esittämistään näkemyksistä. Rangaistuksista rauhan ja sodan aikana säätää eduskunta, ei Puolustusvoimat.

Jarmo Nieminen on kyllä kirjan Teloitettu totuus toinen toimittaja. Hänen osuutensa kijoittajana on puolet yhdestä luvusta. Kirja osoittaa ennen kaikkea kolmen tohtorin ja yhden maisterin ynnä toimittajan voimin Ylikankaan kesän -44 tapahtumista esittämät väitteet kohta kohdalta perättömiksi erittäin tarkoin faktoin.Ylikangas on pystynyt vain tavanomaiseen parjaukseensa kritiikkiä vastaan.

Väitteet varusmieskoulutuksesta, ylimmän johdon kannanotoista ja Nato-jäsenyydestä ovat samaa mustamaalausta kuin teksti muutenkin.
Ei mene jakeluun tuollaiset valheet.

Sotasaapas kirjoitti:

Kovin on höpöä tietoa edellä.

Tutkija Sampo Terho vastaa tietysti itse tutkimuksessaan esittämistään näkemyksistä. Rangaistuksista rauhan ja sodan aikana säätää eduskunta, ei Puolustusvoimat.

Jarmo Nieminen on kyllä kirjan Teloitettu totuus toinen toimittaja. Hänen osuutensa kijoittajana on puolet yhdestä luvusta. Kirja osoittaa ennen kaikkea kolmen tohtorin ja yhden maisterin ynnä toimittajan voimin Ylikankaan kesän -44 tapahtumista esittämät väitteet kohta kohdalta perättömiksi erittäin tarkoin faktoin.Ylikangas on pystynyt vain tavanomaiseen parjaukseensa kritiikkiä vastaan.

Väitteet varusmieskoulutuksesta, ylimmän johdon kannanotoista ja Nato-jäsenyydestä ovat samaa mustamaalausta kuin teksti muutenkin.
Ei mene jakeluun tuollaiset valheet.

Lue lisää

Meneekö sinulla mikään mukaan jakeluun?

Lisäisin tuohon vain sen, että armeijan seuraava ylipäällikkö on oikeistolainen Sauli Niinistö, jolla tuskin on mitään armeijan johdon nykysuuntausta vastaan. Siitä sitten Natoon vielä niin sekin puoli on hoidettu.

kyseessä? Puolustusvoimat toimii lakien ja asetusten mukaisesti. Presidentillä on ylipäällikkyys ja hän voi puuttua haluamiinsa asioihin milloin tahansa.

Parlamentaarisen valvonnan hoitaa eduskunnan pulustusasiainvaliokunta ja hallinnosta vastaa puolustusministeriö.

Nimitettyjen virkamiesten toimintaa valvovat oikeusviranomaiset esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies.

Poliittinen toiminta on yksiselitteisesti kielletty kunnallispolitiikkaa lukuunottamatta.

Mitään linjamuutosta tai "uudelleen profiloitumista" ei tietenkään edes voi tapahtua.Höpöhannujen mustamaalaus on sitten asia erikseen.

Heh heh kirjoitti:

Meneekö sinulla mikään mukaan jakeluun?

tuskin uskoo niiden esittäjäkään.

laitos on kirjoitti:

kyseessä? Puolustusvoimat toimii lakien ja asetusten mukaisesti. Presidentillä on ylipäällikkyys ja hän voi puuttua haluamiinsa asioihin milloin tahansa.

Parlamentaarisen valvonnan hoitaa eduskunnan pulustusasiainvaliokunta ja hallinnosta vastaa puolustusministeriö.

Nimitettyjen virkamiesten toimintaa valvovat oikeusviranomaiset esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamies.

Poliittinen toiminta on yksiselitteisesti kielletty kunnallispolitiikkaa lukuunottamatta.

Mitään linjamuutosta tai "uudelleen profiloitumista" ei tietenkään edes voi tapahtua.Höpöhannujen mustamaalaus on sitten asia erikseen.

Lue lisää

korkea aika tehostaa jos pojat kerran potkii jo aisan yli.

valheisiin kirjoitti:

tuskin uskoo niiden esittäjäkään.

Eikö maanpuolustuskorkeakoulun tutkijat olekaan kirjoittaneet niitä kirjojaan armeijan ylimmän johdon suostumuksella?

on valhetta? kirjoitti:

Eikö maanpuolustuskorkeakoulun tutkijat olekaan kirjoittaneet niitä kirjojaan armeijan ylimmän johdon suostumuksella?

kuten arveletkin. Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijoiden tutkimuksia ei tietenkään sensuroi tai ohjaa kukaan tai anna suostumusta kirjojen julkaisemiseen. Ne ovat itsenäisten tutkijoiden itsenäisiä tutkimuksia.

Ylikankaan uudet selitykset
Kirjoittanut: tulossa lokakuussa / 6.8.09 / klo 14:57

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8368385