Musta Saara.

Hieno virsi.

"Ei taivahassa kuolon vaaraa,
ei kyyneleitä, yötäkään”.
Näin lauloi kerran musta Saara,
pien’ neekerlapsi hyvillään.

Taivaassa Herra tuskat poistaa
ja huokaukset kokonaan.
Siell’ Herran kasvot mulle loistaa,
siell’ luonaan aina olla saan.

Hän kertovan on kuullut kerran
näin opettajan valkoisen.
Hän armosta sai kuulla Herran
ja ystävästä lapsien.

Hän sai myös kaupungista kuulla,
joll’ ompi autuus muurinaan.
Hän siellä kerran riemusuulla
myös tahtois kiittää Jeesustaan.

Nyt riutuu raukka tuskissansa
hän siinä olkivuoteellaan,
mutt’ rauha lepää kasvoillansa
ja riemu loistaa katseestaan.

Ja ystävää ei vierellänsä,
vaikk’ kova ompi vuoteensa.
Hän tuskat kantaa yksinänsä
niin onnellisna, iloisna.

Ei miettimästä voi hän laata
nyt noita ihmesanoja.
Hän muistaa tuota ”uutta maata”
ja ”uuden taivaan” riemua.

”Oi, kuolemaa ei taivahassa”,
hän laulaa aina hiljempään.
”Ei tuskaa niin kuin maailmassa,
ei itkua, ei yötäkään.”

Hän huokaa yhä heikommasti:
”Oi kaupunki, sä kultainen!
– Ei kuolemaa”, ja rauhaisasti
hän vaipuu kuolon unehen.

Nyt Jeesuksensa kunniaksi
hän soittaa siellä kanneltaan.
Karitsan veri valkeaksi
sai mustan Saaran kokonaan.

Siionin kannel, evankelisen herätysliikkeen laulukirja.

22

25356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aluksi ajattelin ottaa,
      • sunnyriver

        Laulun sanoin: "Se voi riittää, jos otat lipun yhteen suuntaan vaan."
        Totta, jos se suunta on oikea ja vahva, ei paluuta tarvitse miettiä. Itse kapinoin yhdet
        30 vuotta, sitten hyväksyin lipun Jumalan rakkauteen. Ja paluulippua en tarvitse.
        Rakkaudessa on hyvä olla. Enkelienkin, Jumalan
        enkelien.


    • sunnyriver

      Kiitos sanoista!
      Joskus lapsena sitä kuulin, kun
      helluntailaisilla oli telttakokouksia ja
      tupakokouksia kotikylälläni. Ja me naapurin tenavat tietenkin kuuntelemaan, sen kun nyt lentopallopeliltä ehdimme.
      Mutta siellä se uskon
      siemen kylvettiin.
      Siellä näin ensimmäisen kerran kitaran,
      kun evankelistat antaumuksella Mustaa Saaraa vetivät.
      Siitä lähtien olen Afrikkaa rakastanut!
      Ja Jumalaakin vähän yli kolmikymppisestä lähtien,
      sitten kun kapinat oli kapinoitu.
      Siunausta sinulle!
      :) :) :)

    • Thors Hammer

      Eikö tuo laulu ole nykyään kielletty rasistisena? Onhan siinä N-sana ja muutenkin sanat ovat hieman rasistiset. Ainakin se kohta varmasti kielletään koska se rikkoo monikulttuurisia arvoja joita meille pakkosyötetään.

      Kaunis laulu tosin, mutta sille taitaa käydä samoin kuin kaikille kristillistä elämänkatsomusta esitteleville asioille suomessa kohta käy - ne poistetaan rasistisina ja erästä uskontoa loukkaavina.

      • maagikko

        Koska sen voi laskea negros spiritualilauluihin.


    • Saaran ystävä

      Se missä lauletaan: "pien' neekerlapsi" hyvillään... siihen voi ihan hyvin istuttaa sanat: "pien' musta lapsi hyvillään...", nii ei satu kenenkään korvaan rasismina.

    • xl

      Tai jätetään se mustakin viel pois, niin ei ketään häiritse. Yksi kauneimpia hengellisiä lauluja lapsuudestani

    • lähetysleena

      Lähetyspiirissämme Tampereella muisteltiin tätä laulua, ja että oli tosi monta säkeistöä, sekä ettei sitä pysty silmät kuivina laulamaan! Mietimme mistä saisi sanat, no netistähän ne! - Kiitos!

    • lypi

      Minä kuulin äitini laulavan tätä kaunista laulua,ei ollut muuta musiikkia kun äidin ääni mutta se oli kaunein mitä silloin tiesin,tämä oli 70 vuotta sitten, Vapahtaja löysi minutkin ja olen saanut kulkea hänen kanssaan käsi kädessä jo yli 54 vuotta kotiranta häämöittää ja päivittäin tulee aina kirkkaammaksi,siellä laulamme kerran Jumalan valtaistuimen edessä kaikki tätäkin siunattua laulua,olemme kaikki mustia lapsia ,vaikka pinta värimme oli mikä vaan,Jumala katsoo sydäntämme

    • J K

      VAI NIIN

    • MIE

      kukahan tietää , voiko Musta Saara virren kuulla yy tuubista ? APUVA

    • muusikko2
    • leenuska3

      Tere ! Mieki lapsena kuulin laulun, Musta Saara , jäiki iäksi mieleeni ''tunnen olevani kuin hän '' -- laulu löytyy , guugleta hakusanalla --- ;Maarit Musta Saara;--- hyviä hetkiä sen parissa ja muuta hyvää löytyy'' hengellisiä lauluja '' Leenuska

    • bilibimbim

      Eihän aikoihin ole ollut enää Musta Pekka -pelikorttipeliäkään, vaan Pekka-peli. Ruotsiksi oli Svarta Petter, nyt vain Petter.

    • olkivuoteella ollu

      Katselin muutama kuukausi taaksepäin televisioitua kirkkojuhlaa. Siellä
      soitettiin tätä sävelmää ilman laulua. Ei muistunut nimi mieleen. mutta
      kun hyräilin sävelmää, pullahti nimikin muistoista. Me voidaan laulella
      tätä laulua ihan, miten halutaan. Tuskimpa ketään pilkataan.

    • YxSiirtolainen

      Laopsuuden favorit... Saa tipan silmäkulmaan vieläkin... 77 vuotias Jussi Australiasta

      • Anonyymi

        Sama juttu. Lauloin tätä 5-vuotiaana ja itkin. En vieläkään vuosikymmenten jälkeen pysty laulamaan laulua itkemättä, siinä on jotain hyvin syvää ja koskettavaa, vaikea edes sanoilla kuvata.
        Kiitos sanoista aloittajalle, laitan ne talteen!


    • KetsemaanenKunkku

      Jumala taitaa olla aika v:ttumainen. Mitä hän oikein haluaa? Tappaa afrikassa pikkulapsia janoon ja on niin mahtavaa että! Luulis häntäkin nolottavan kaikki tuo nälänhätä, sotiminen ja vähäosaisten sorsiminen.

    • Anonyymi

      Lapsena kuulin tätä laulua ja joskus laulettiin sitä myös pyhäkoulussa.
      Laulettiin myös kotona sisarusten kanssa ja minusta se oli hyvin kaunis laulu.
      Ei kai tässä laulussa ole mitään pahaa sanomaa.
      Neekeri sana oli joskus ihan normaali sana, joka toi mieleen toisella puolen maapalloa asuvat ihmiset.

    • Anonyymi

      Eräässä tietokirjassa sanottiin, että musta Saara oli kuollessaan aikuinen nainen. Minä olen aina käsittänyt, että hän kuoli lapsena.

    • Anonyymi

      Seurakunnan tyttökerhossakin tuota laulettiin usein eikä kukaan loukkaantunut.

    • Anonyymi

      Tuttu laulu jota meillä lapsena koulussa laulettiin uskontotunnilla n. 60 v sitten.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      252
      9338
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      5
      2801
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      209
      1932
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      105
      1920
    5. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      64
      1408
    6. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      140
      1407
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      128
      1317
    8. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1016
    9. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      911
    10. Odotanko ihan

      Turhaan jotain välillemme?
      Ikävä
      40
      828
    Aihe