Suomessa on kymmeniä sotahistorioitsijoita ja heidän lisäkseen poliittisilla tarkoitusperillä liikkuvia harrastelijoita. Kaikista Suomen sotahistoriallisista tutkijoista on kuitenkin yksi, joka nousee aivan ylivoimaiseksi ykköseksi - hän on tri Tapio Tiihonen, joka lähes ainoana on tehnyt laajan tutkimuksen mm. Kannaksen ratkaisutaisteluista 1944 perustuen hyvin pitkälle myös Neuvostoliittolaiseen aineistoon, josta on suodatettu poliittinen propaganda ja katsottu "asian pihvi".
Se joka ei ole tutustunut Tiihosen tutkimuksiin ei tiedä vielä mitään mm. Kannaksen taistelujen taustatiedoista ja todellisuudesta.
Tapio Tiihonen - ylivoimainen sotahistorioitsija
Wittgenstein
19
4233
Vastaukset
- kissa itse.
Kukaan osapuilleenkaan normaaleilla hermoilla varustettu lukija ei jaksa kahlata läpi äärimmäisen sekavasti kirjoitettua sillisalaattia.
- ammattilaisille
Minullakin on tuo Tiihosen väitöskirja kirjahyllyssäni. Siinä on taidokkaasti jäsennelty mm. venäläisen strategian ideologis-sotilaalliset lähtökohdat ja kiinnitetty ne konkreettisiin sotatoimiin. Muutenkin Tiihonen kiinnittää suurta huomiota metodologisiin seikkoihin, ilmiö joka suurelta osin jää muiden "tutkijoiden" pelkän deskriptiivisen otteen ulkopuolelle.
Eli, Tiihosen teos ei ole tarkoitettukaan tavallisten palstalaisten omaksumis- ja keskittymiskyvyn omaaville harrastajille. Heille on sitten olemassa helppoja, kuvailevia tutkimuksia, joiden ääressä ei tunnu vaikealta. - Panssarimakkara
..että tyydyt Ylikankaan tapaisiin äärivasemmistolaisiin lellikkeihin.
- paikkasi
Panssarimakkara kirjoitti:
..että tyydyt Ylikankaan tapaisiin äärivasemmistolaisiin lellikkeihin.
olisi jollain toisella foorumilla vertaistesi joukossa.
- dialektiikka
ylivoimaisen puoleensavetävää luettavaa muihin tutkijoihin verrattuna.
Onhan tri.Tiihosta tokkiinsa (useastikkin) lainailtu palstalla.
" Barazovin Dekanosoville antama Vorosilovin komitean ” sekretno projekt ” Suomen antautumista koskevaksi asiakirjaksi. on päivätty 28.6. 1944.
Sopimuksen allekirjoittaminen olisi merkinnyt Suomen täydellistä sotilaallista, taloudellista, poliittista ja yhteiskunnallista alistamista Neuvostoliitolle ja neuvostoarmeijan sotilashallintoon niin pitkäksi ajaksi kunnes Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauhansopimus olisi solmittu. Sopimus sisälsi uhkavaatimuksen luonteisen artiklan siltä aralta, ettei Neuvostoliiton tulkinnan mukaan Suomen hallitus tai puolustusvoimien ylipäällystö käyttäisi pakkokeinoja, joilla taattaisiin ehtojen täyttäminen. Sitä paitsi Neuvostoliiton hallitus voisi ”tarvittaessa” sanoa irti koko sopimuksen, jolloin irtisanominen astuisi voimaan välittömästi.
Sopimus oli viimeisen artiklan mukaan laadittu sekä venäjän - että suomenkielisenä, venäjänkielisen tekstin ollessa todistusvoimainen, ja ” sen ymmärtämistä koskevissa riitatilanteissa valvontakomission päätökset ovat lopullisia”. Sopimuksen olisivat allekirjoittaneet sekä Neuvostoliiton että Suomen hallituksen valtuutetut ja maitten puolustusvoimien valtuutetut. Jo sopimuksen aluksi Suomelle tehtiin selväksi, mistä oli kysymys: ” Suomen hallitus ja puolustusvoimain ylipäällystö tunnustavat Suomen täydellisen häviön sodassa SNTL:ää vastaan ja ilmoittavat Suomen ehdottomasta antautumisesta pyytäen lopettamaan sotatoimet.
Suomen hallituksen ja puolustusvoimain johdon oli hyväksyttävä täysin Neuvostoliiton vaatimukset. Sotilaallisissa ehdoissa edellytettiin, että ” Suomen maa-meri- ja ilmavoimat, sijainnista riippumatta ANTAUTUVAT EHDOITTA ”. Suomen alueella olevat saksalaiset joukot on välittömästi riisuttava aseista ja internoitava ( vangittava ).
Samalla oli otettava huomioon, että Suomen armeija olisi osallistuttava saksalaisten joukkojen aseistariisuntaan NEUVOSTOLIITON SOTAVOIMIEN PÄÄLLYSTÖN ALAISUUDESSA. " - aineisto" on
peräisin professori Mannisen ja FL MYllyniemen Venäjän arkistoista valikoimasta jäljennöskokoelmasta, jota säilytetään entisessä sota-arkistossa. Tiihonen on käännättänyt niitä.
Ei ole todisteita siitä, että Tiihosen selostama antautumisasiakirja olisi lähetetty Govoroville. On se voitu tehdä.Muutenkin Tiihonen tekee eräitä päätelmiä, joihin aineisto ei anna tukea. Tutkimus sinänä on perusteellinen, joskaan ei tutkijoiden suuremmin arvostama juuri omituisen terminologiansa takia. Tiedot ovat kyllä oikeita.
Voroshilovin komitea laati Suomelle heinäkuun puolivälissä "antautumisehdot" aiemman ehdottoman antautumisen tilalle. Niiden mukaan tehtiin aikanaan aseleposopimus.Ei se antautuminen ollut, mutta ehdoista ei ollut lainkaan tinkimistä. - Marcus Aurelius
Olen lukenut kaksi näistä Tiihosen kirjoista ja ne ovat erittäin hyviä. Niissä käydään läpi Neuvostoliiton sotilasdoktriinit aina 1920-luvulta lähtien sekä tutkitaan luokkasodan dialektiikka tarkasti. Lähdeaineisto sekä vertaileva tutkimus päämajan kuulustelutietoihin on ensiluokkaista. Tuloksena ylivoimaisesti paras tutkimus koko jatkosodan viimeisen kesän tapahtumista.
Tiihosen ammattitaitoon verrattuna Ylikangas on aivan kääpiösarjatasoa.- Keräilijä
"Tiihosen työ uskomattoman hyvä"
Totta puhut! Hommasin kirjat pari vuotta sitten. Lujassa oli mutta sitten hoksasin tilata suoraan tekijältä itseltään. Sain kaikki osat ja vielä väitöskirjan alkuperäisenä. Se tosin tuli eri paikasta.
Divareista niitä löytyy hyvin huonosti, mutta tuon Ratkaisu Kannaksella 1944 -kirjan löysin aikoinaan juuri nettidivarista. Senkin painos on loppunut aikoja sitten.
http://www.suomentietokirjailijat.fi/etusivu.asp - Tiihostelua
On sanottu että Helsingin yliopiston laajin väitöskirja...
"Väitöskirjan koko - kaksi osaa ja liitteineen lähes 800 sivua pienellä painettua tekstiä - on suorastaan muhkea. Tiihonen on tehnyt väitöskirjaansa peräti 14 vuotta. Hän on kahlannut läpi sota-arkiston mittavan aineiston."
Tuskinpa sentään ihan koko aineistoa... mutta kuitenkin paljon.
http://www.verkkouutiset.com/arkisto/Arkisto_1999/1.lokakuu/kann3999.htm
Mittava tutkimus Karjalan kannaksen suurtaisteluista:
Neuvostojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan" Suomen armeijaa
Neuvostoliitto perusti kesän 1944 suurhyökkäyksensä mittakaavalla voittamiseen ja yllätykseen. Lopullinen läpimurto kilpistyi kuitenkin siihen, että suomalaisten kolmannella puolustuslinjalla myös suomalaiset yllättivät, eikä neuvostojoukkojen kaavamaisuuteen perustuva strategia onnistunut. Myös neuvostojoukkojen moraali petti.
Tähän yksinkertaistettuun tulokseen voidaan päätyä filosofian kandidaatti Tapio Tiihosen pitkäaikaisen tutkimuksen perusteella. Hänen mammuttimainen väitöskirjansa Karjalan kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 tarkastettiin viime viikonloppuna Helsingin yliopistossa.
Neuvostoliittolaiset eivät Tiihosen mukaan kyenneet ymmärtämään ja ylittämään Suomen kansallisia, strategisia ja ideologisia rajoja. Suomen armeija oli se ylipääsemätön katkos, jota neuvostodialektinen päätöksentekojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan".
- Torjuntavoiton saavuttanut Suomen armeija ei koskaan ollut niin vahva kuin syksyllä 1944, mikä heijastui Neuvostoliiton ja Suomen solmiman paikallisen rauhansopimuksen yhdenmukaisesta tahdosta, hän tiivistää.
Väitöskirjassa kerrotaan ensimmäistä kertaa tarkasti, miten suomalaisten kaksi ensimmäistä linjaa pettivät ja miten kolmas linja kesti. Olennaista uutta näkemystä tuo myös se, miten poliittinen ja sotilaallinen taso oli yhdistetty kaikissa Neuvostoliiton asevoimien portaissa.
Neuvostoliitto yllätti suomalaiset
Tiihosen mukaan strategisella ja operationaalisella harhautuksella Neuvostoliiton sodanjohto pyrki peittämään joukkojen siirrot. Suomalaisten tiedot olivat epätäydellisiä, mikä esti päätöksentekoa.
Hyökkäyksen alun yhdessä toisen maailmansodan kovimmista tulituksista neuvostojoukot saavuttivatkin operationaalisen yllätyksen.
Taistelujen edetessä VT-linjalle eli Vammelsuu-Taipale-linjalle suomalaiset pystyivät jo aiempaa paremmin lukemaan vihollisen yllätysliikkeitä. Neuvostoyllätys kutistui taktisiksi pommituksiksi ja manöövereiksi Kuuterselässä.
Tämä näkyi neuvostoliittolaisen "hyökkäävän siviilipuolustustaktiikan" epäonnistumisina Mustamäessä ja Siiranmäessä.
Viipuri-Kuparsaari-Taipale-linjalle saavuttaessa suomalaiset voittivat riittävästi aikaa uudelleenorganisoimiseen ja reservien vastaanottamiseen. Tämä näkyi Neuvostoliiton operaatioanalyyseissä tappioiden kasvuna, etenemisnopeuden epätarkentumisena ja vaikeutena valita hyökkäyssuuntia.
Sotilaallinen neuvostoyllätys menetti merkityksensä Ihantalassa, kun yllätystä ei pystyttykään yhdistämään sisä-Suomeen kaavailtuihin taktisiin poliittisiin liikkeisiin.
Kaavoihin sidottua
Tiihosen mukaan suomalainen yllätys alkoi VKT-linjalla kasvaa, ja neuvostojoukkojen mittakaavalla voittamiseen eli ylivoimaan perustuva yllätys rupesi kutistumaan. Neuvostoliittolaiset eivät enää välttämättä tienneet, miten suunnitelmien piti toimia.
Neuvostojoukkojen ylivoima alkoi hajota. Ylivoiman suhde meni alle 1:3:een, joten Neuvostoliitto katsoi, ettei sillä ole riittävää ylivoimaa. Armeijakuntatasolla tavoiteltu ylivoima oli 1:10:een.
Neuvostojoukkojen toiminta oli siten liiaksi kaavoihin sidottua. Kaavamaisuus näkyi ennen muuta siinä, että armeijakunnasta alempien johtoportaiden johtajien piti vain noudattaa ehdottomasti käskyjä. "Intuitiivisuus" oli sallittu vain ylemmille. Tämä päti etenkin reservien sijoittamisessa.
Tiihonen tuo myös uutta tietoa ja näkemystä Karjalan kannaksen taisteluista irrotetuista joukoista, jotka olisi viety "kilpajuoksussa Berliiniin". Tiihosen mukaan itse asiassa länsiliittoutuneet auttoivat Neuvostoliittoa pääsemään Berliiniin saakka.
Kannakselta Narvaan siirretyt joukot olivat menettäneet ylivoimansa, koulutuksellisen valmiutensa, suuren osan aseistustaan ja ennen kaikkea taistelutahtonsa.
Neuvostojoukkojen moraalinen arvonlasku on Tiihosen mukaan luettavissa suurimmasta osasta taistelujen lopusta kertovista alkuperäisasiakirjoista.
Väitöskirja on varsin kattava kesän 1944 taisteluista. Väitöskirjan koko - kaksi osaa ja liitteineen lähes 800 sivua pienellä painettua tekstiä - on suorastaan muhkea. Teoksen sivuilla on yksityiskohtia niin paljon, että lukijaa jo hirvittää.
Tiihonen on tehnyt väitöskirjaansa peräti 14 vuotta. Hän on kahlannut läpi sota-arkiston mittavan aineiston.
Tutkimuksen etenemistä hidasti myös se, että vasta kolmen viime vuoden aikana tutkijalla oli käytössään Leningradin rintaman, armeijakuntien, divisioonien, rykmenttien sekä ilmavoimien sotapäiväkirjoja, taistelukertomuksia, toimintaohjeita ja käskyjä. Korkeimman neuvostojohdon käskyt ovat tulleet julkisiksi vasta tänä vuonna.
STT-IA
1.10.1999 - syynä siihen
Tiihostelua kirjoitti:
On sanottu että Helsingin yliopiston laajin väitöskirja...
"Väitöskirjan koko - kaksi osaa ja liitteineen lähes 800 sivua pienellä painettua tekstiä - on suorastaan muhkea. Tiihonen on tehnyt väitöskirjaansa peräti 14 vuotta. Hän on kahlannut läpi sota-arkiston mittavan aineiston."
Tuskinpa sentään ihan koko aineistoa... mutta kuitenkin paljon.
http://www.verkkouutiset.com/arkisto/Arkisto_1999/1.lokakuu/kann3999.htm
Mittava tutkimus Karjalan kannaksen suurtaisteluista:
Neuvostojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan" Suomen armeijaa
Neuvostoliitto perusti kesän 1944 suurhyökkäyksensä mittakaavalla voittamiseen ja yllätykseen. Lopullinen läpimurto kilpistyi kuitenkin siihen, että suomalaisten kolmannella puolustuslinjalla myös suomalaiset yllättivät, eikä neuvostojoukkojen kaavamaisuuteen perustuva strategia onnistunut. Myös neuvostojoukkojen moraali petti.
Tähän yksinkertaistettuun tulokseen voidaan päätyä filosofian kandidaatti Tapio Tiihosen pitkäaikaisen tutkimuksen perusteella. Hänen mammuttimainen väitöskirjansa Karjalan kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 tarkastettiin viime viikonloppuna Helsingin yliopistossa.
Neuvostoliittolaiset eivät Tiihosen mukaan kyenneet ymmärtämään ja ylittämään Suomen kansallisia, strategisia ja ideologisia rajoja. Suomen armeija oli se ylipääsemätön katkos, jota neuvostodialektinen päätöksentekojärjestelmä ei kyennyt "luokkavoittamaan".
- Torjuntavoiton saavuttanut Suomen armeija ei koskaan ollut niin vahva kuin syksyllä 1944, mikä heijastui Neuvostoliiton ja Suomen solmiman paikallisen rauhansopimuksen yhdenmukaisesta tahdosta, hän tiivistää.
Väitöskirjassa kerrotaan ensimmäistä kertaa tarkasti, miten suomalaisten kaksi ensimmäistä linjaa pettivät ja miten kolmas linja kesti. Olennaista uutta näkemystä tuo myös se, miten poliittinen ja sotilaallinen taso oli yhdistetty kaikissa Neuvostoliiton asevoimien portaissa.
Neuvostoliitto yllätti suomalaiset
Tiihosen mukaan strategisella ja operationaalisella harhautuksella Neuvostoliiton sodanjohto pyrki peittämään joukkojen siirrot. Suomalaisten tiedot olivat epätäydellisiä, mikä esti päätöksentekoa.
Hyökkäyksen alun yhdessä toisen maailmansodan kovimmista tulituksista neuvostojoukot saavuttivatkin operationaalisen yllätyksen.
Taistelujen edetessä VT-linjalle eli Vammelsuu-Taipale-linjalle suomalaiset pystyivät jo aiempaa paremmin lukemaan vihollisen yllätysliikkeitä. Neuvostoyllätys kutistui taktisiksi pommituksiksi ja manöövereiksi Kuuterselässä.
Tämä näkyi neuvostoliittolaisen "hyökkäävän siviilipuolustustaktiikan" epäonnistumisina Mustamäessä ja Siiranmäessä.
Viipuri-Kuparsaari-Taipale-linjalle saavuttaessa suomalaiset voittivat riittävästi aikaa uudelleenorganisoimiseen ja reservien vastaanottamiseen. Tämä näkyi Neuvostoliiton operaatioanalyyseissä tappioiden kasvuna, etenemisnopeuden epätarkentumisena ja vaikeutena valita hyökkäyssuuntia.
Sotilaallinen neuvostoyllätys menetti merkityksensä Ihantalassa, kun yllätystä ei pystyttykään yhdistämään sisä-Suomeen kaavailtuihin taktisiin poliittisiin liikkeisiin.
Kaavoihin sidottua
Tiihosen mukaan suomalainen yllätys alkoi VKT-linjalla kasvaa, ja neuvostojoukkojen mittakaavalla voittamiseen eli ylivoimaan perustuva yllätys rupesi kutistumaan. Neuvostoliittolaiset eivät enää välttämättä tienneet, miten suunnitelmien piti toimia.
Neuvostojoukkojen ylivoima alkoi hajota. Ylivoiman suhde meni alle 1:3:een, joten Neuvostoliitto katsoi, ettei sillä ole riittävää ylivoimaa. Armeijakuntatasolla tavoiteltu ylivoima oli 1:10:een.
Neuvostojoukkojen toiminta oli siten liiaksi kaavoihin sidottua. Kaavamaisuus näkyi ennen muuta siinä, että armeijakunnasta alempien johtoportaiden johtajien piti vain noudattaa ehdottomasti käskyjä. "Intuitiivisuus" oli sallittu vain ylemmille. Tämä päti etenkin reservien sijoittamisessa.
Tiihonen tuo myös uutta tietoa ja näkemystä Karjalan kannaksen taisteluista irrotetuista joukoista, jotka olisi viety "kilpajuoksussa Berliiniin". Tiihosen mukaan itse asiassa länsiliittoutuneet auttoivat Neuvostoliittoa pääsemään Berliiniin saakka.
Kannakselta Narvaan siirretyt joukot olivat menettäneet ylivoimansa, koulutuksellisen valmiutensa, suuren osan aseistustaan ja ennen kaikkea taistelutahtonsa.
Neuvostojoukkojen moraalinen arvonlasku on Tiihosen mukaan luettavissa suurimmasta osasta taistelujen lopusta kertovista alkuperäisasiakirjoista.
Väitöskirja on varsin kattava kesän 1944 taisteluista. Väitöskirjan koko - kaksi osaa ja liitteineen lähes 800 sivua pienellä painettua tekstiä - on suorastaan muhkea. Teoksen sivuilla on yksityiskohtia niin paljon, että lukijaa jo hirvittää.
Tiihonen on tehnyt väitöskirjaansa peräti 14 vuotta. Hän on kahlannut läpi sota-arkiston mittavan aineiston.
Tutkimuksen etenemistä hidasti myös se, että vasta kolmen viime vuoden aikana tutkijalla oli käytössään Leningradin rintaman, armeijakuntien, divisioonien, rykmenttien sekä ilmavoimien sotapäiväkirjoja, taistelukertomuksia, toimintaohjeita ja käskyjä. Korkeimman neuvostojohdon käskyt ovat tulleet julkisiksi vasta tänä vuonna.
STT-IA
1.10.1999ettei Tiihosen väitöskirja avaudu minun kaltaiselle asianharrastajalle tai ettei edes leipätyökseen sotahistoriaa tutkivat ihmiset sitä arvosta tai saatikka siteeraa tai vetoa siihen. Millään tavalla pyrkimättä kritisoimaan kyseistä väitöskirjaa kysyisin miksi se ei solahda ansioituneiden sotahistorian tutkimusten jatkuvaan virtaan. Mikä se periaatteellinen ”valuvika” on.
- ja vaikeaselkoista
syynä siihen kirjoitti:
ettei Tiihosen väitöskirja avaudu minun kaltaiselle asianharrastajalle tai ettei edes leipätyökseen sotahistoriaa tutkivat ihmiset sitä arvosta tai saatikka siteeraa tai vetoa siihen. Millään tavalla pyrkimättä kritisoimaan kyseistä väitöskirjaa kysyisin miksi se ei solahda ansioituneiden sotahistorian tutkimusten jatkuvaan virtaan. Mikä se periaatteellinen ”valuvika” on.
>Mikä se periaatteellinen ”valuvika” on.<
Teksi on liiaksi "väritettyä" ideologisin termein
ja lisäksi hyvin vaikeaselkoista lukea.
Sotadokumentteja oppii pian lukemaan vaikka niissä olisi kuinka paljon tahansa lyhenteitä ja muuta asiaan kuuluvaa "jargonia". Tällaisesta "neuvostodialektisen päätöksentekojärjestelmän luokkavoittamista" tuskin oli kyse 1944 kesän taisteluissa! - asian ydin
ja vaikeaselkoista kirjoitti:
>Mikä se periaatteellinen ”valuvika” on.<
Teksi on liiaksi "väritettyä" ideologisin termein
ja lisäksi hyvin vaikeaselkoista lukea.
Sotadokumentteja oppii pian lukemaan vaikka niissä olisi kuinka paljon tahansa lyhenteitä ja muuta asiaan kuuluvaa "jargonia". Tällaisesta "neuvostodialektisen päätöksentekojärjestelmän luokkavoittamista" tuskin oli kyse 1944 kesän taisteluissa!on juuri tuo. Tuskinpa neuvostojohto käytti tätä terminologiaa edes poliittisissa tilaisuuksissa.
Toisaalta on huomattavaa, että Tiihonen arvioi eräitä asioita ( mm. antautumisasiakirjoja) tuntematta niiden todellista käsittelyä. Ei ole esimerkiksi tiedossa, saiko Govorov koskaan tehtäväkseen hoitaa antauttmisen jälkeisen Suomen.
Tiihonen ei myöskään itse tiettävästi juuri käynyt Venäjän arkistoissa, eikä osannut venäjää. Hän käännätti Ohto Mannisen ja Urho Myllyniemen Venäjän arkistoista kokoamia jäljennöksiä ja teki niistä johtopäätöksiään.
Ja todella, teksti on erittäin raskaslukuista ja karkoittaa tavanomaisen harrastajan ääreltään hyvin pian. Se ei myöskään ole myyvää kirjkauppoja ajatellen. Ainakin koonnos löytyy kirjastoista.
Tutkimuksella on toisaalta ansionsa.Ainakin se poikkeaa kieliasultaan ja käsitteistöltään kaikista muista. - vieroksuntaan
syynä siihen kirjoitti:
ettei Tiihosen väitöskirja avaudu minun kaltaiselle asianharrastajalle tai ettei edes leipätyökseen sotahistoriaa tutkivat ihmiset sitä arvosta tai saatikka siteeraa tai vetoa siihen. Millään tavalla pyrkimättä kritisoimaan kyseistä väitöskirjaa kysyisin miksi se ei solahda ansioituneiden sotahistorian tutkimusten jatkuvaan virtaan. Mikä se periaatteellinen ”valuvika” on.
Syynä on varmaan tuo historianharrastajien ja -tutkijoiden vaikeus ymmärtää yhteiskuntatieteel-
lisen tutkimuksen terminologiaa ja metodologiaa, jota Tiihonen taidokkaasti yhdistää perinteiseen deskriptiiviseen historiantutkimuksen kerrontaan.
Neuvostoliitossa ideologiset seikat olivat kaikkien toimien ja tekojen taustalla - sillä, käyttivätkö neuvostoliittolaiset itse asiaa kuvaavaa terminologiaa kesällä 1944, ei muuta tätä lähtökohtaa miksikään.
Toinen Tiihosen vieroksuntaa aiheuttava seikka on tietysti tuo sotatieteistä kiinnostuneiden henkilöiden lähtökohtaisesti homogeeninen tapa nähdä maailma länsimaisena, rationaalisena ja valkoisena, jolloin Tiihosen terminologia marxilaisine konnotaatioineen, nähdään "menneen maailman" airueena ja aiheuttaa heissä tiedostettua tai tiedostamatonta etäisyydenottoa ja pahoinvointia. Tämäkään ei tietenkään mitenkään vähennä Tiihosen työn ansioita, päin vastoin. - kutsua
asian ydin kirjoitti:
on juuri tuo. Tuskinpa neuvostojohto käytti tätä terminologiaa edes poliittisissa tilaisuuksissa.
Toisaalta on huomattavaa, että Tiihonen arvioi eräitä asioita ( mm. antautumisasiakirjoja) tuntematta niiden todellista käsittelyä. Ei ole esimerkiksi tiedossa, saiko Govorov koskaan tehtäväkseen hoitaa antauttmisen jälkeisen Suomen.
Tiihonen ei myöskään itse tiettävästi juuri käynyt Venäjän arkistoissa, eikä osannut venäjää. Hän käännätti Ohto Mannisen ja Urho Myllyniemen Venäjän arkistoista kokoamia jäljennöksiä ja teki niistä johtopäätöksiään.
Ja todella, teksti on erittäin raskaslukuista ja karkoittaa tavanomaisen harrastajan ääreltään hyvin pian. Se ei myöskään ole myyvää kirjkauppoja ajatellen. Ainakin koonnos löytyy kirjastoista.
Tutkimuksella on toisaalta ansionsa.Ainakin se poikkeaa kieliasultaan ja käsitteistöltään kaikista muista.Tiihosta knoppologian tohtoriksi. Mikä kuitenkin on nokkimisjärjestyksessä huomattavasti korkeammalla kuin nuo Huhticaust uskovaiset sekundatohtorit.
- syy'
vieroksuntaan kirjoitti:
Syynä on varmaan tuo historianharrastajien ja -tutkijoiden vaikeus ymmärtää yhteiskuntatieteel-
lisen tutkimuksen terminologiaa ja metodologiaa, jota Tiihonen taidokkaasti yhdistää perinteiseen deskriptiiviseen historiantutkimuksen kerrontaan.
Neuvostoliitossa ideologiset seikat olivat kaikkien toimien ja tekojen taustalla - sillä, käyttivätkö neuvostoliittolaiset itse asiaa kuvaavaa terminologiaa kesällä 1944, ei muuta tätä lähtökohtaa miksikään.
Toinen Tiihosen vieroksuntaa aiheuttava seikka on tietysti tuo sotatieteistä kiinnostuneiden henkilöiden lähtökohtaisesti homogeeninen tapa nähdä maailma länsimaisena, rationaalisena ja valkoisena, jolloin Tiihosen terminologia marxilaisine konnotaatioineen, nähdään "menneen maailman" airueena ja aiheuttaa heissä tiedostettua tai tiedostamatonta etäisyydenottoa ja pahoinvointia. Tämäkään ei tietenkään mitenkään vähennä Tiihosen työn ansioita, päin vastoin.Unohtui mainita vielä yksi huomattava syy Tiihosen vieroksuntaan ammattihistorioitsijoiden piirissä: Tiihonen ei ole institutionaalinen tutkija eli ei ole minkään yliopiston leivissä. Näitä "tiedeyhteisön" ulkopuolelta tulevia aina vähätellään ja vieroksutaan pienessä maassamme.
- JukkaK.
Vierastan ajatusta laittaa sotahistorioitsijoita paremmuusjärjestykseen kuten ketjun avaaja on tehnyt. Jokaisella historioitsijalla on omat lähtökohtansa tutkia ja rakentaa omaa työtänsä historiantutkimuksen parissa. Historiassa kuitenkin on perimmiltään kyse vastausten hakemisesta kysymyksiin mitä,kuka, miksi ja miten. Ei näitä historiantutkijoita voi laittaa numerolappu rintaan ja selvittää sitä, että kuka on joukon paras kun lähtökohtakin tutkimuksen tekoon tutkijoilla on aina ainutlaatuinen.
Tiihosen tutkimus selittää erittäin paljon myös sitä, miksi neuvostojoukot kärsivät moninverroin mittavammat tappiot Sinimäen taisteluissa Narvajoki-linjan suunnalla Kannaksen suurtaisteluihin nähden. Hyökkääjä oli muuttumassa kohti raiskaaja-armeijaa, mitä se sitten olikin siirryttäessä kohti Pommeria. - Meinanderin pojille
malliksi kuinka kissa nostaa omaa häntää kun kukaan muu ei.
- H.K.S Rintala
Neuvostoliiton epäonnistuminen Kannaksella johtui stalinistisesta perusvireestä. Ylijohdolle (=Stalin) ei saanut viedä ikäviä uutisia. Niinpä jokainen porras valehteleli niin että korvat heiluivat menestyksestä vaikka Viipuriin mennessä hyökkääjän voima oli jo puolittunut. Liike hidastui fysiikan lakien mukaisesti ja lopultu jämähti paikalleen. Sen jälkeen alkoi selittelyt ("kaksi puuttuvaa armeijakuntaa"). Kaiken kruunasi mittava kunniamerkkien jako (n. 68 000 sotilaalle, käytännössä kaikille jotka olivat enää jäljellä).
Tiihosen arvion mukaan Govorovin joukot kärsivät heinäkuun kolmannalla viikolla pysäytyneen operaation aikana n. 130 000 sotilaan kokonaistappiot. Yleensä tällaisista tappioista kaatuneiden osuus on n. 30 000 kadonneita 10 000 ja haavoihinsa menehtyy n. 20 000.
Tiihosen keräämien dokumenttiaineiston perusteella hyökkäyksen 11 ensimmäisen päivän menetykset olivat hyökkääjille minimiarvion mukaan 60 000 - 65 000 ja maksimiarvion mukaan 75 000. Puolustajan tappiot olivat 9 800 miestä. - Keräilijä.
On kuulemma Helsingin yliopiston paksuin väitöskirja.
Liikaa "luokkavoittamista" ja Tiihostelua.
Ei jaksa innostaa lukeminen. Voisin luopua alkuperäisestä eli onko halukkaita?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031575
Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.781214- 881127
- 1391046
Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt580995Mika Muranen juttu tänään
Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras1977Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."
Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih8892- 20890
Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."
Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum9734Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa
On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida8680