Asun Ranskassa ulkomaalaiseni miehen kanssa ja odotan lasta. Ongelmana on miehen sukunimi. Mieheni sukunimi pillu, eli hänen sukunsa on tullut alunperin Intiasta. Intiassa tätä sukunimeä esiintyy myös muodoissa Pillai ja Pillou. Olen selittänyt miehelle mitä nimi Suomessa tarkoittaa ja sanonut, että sitä ei voi puoliksi suomalaiselle lapselle antaa.
Mies haluaa ehdottamasti sukunimensä lapselle, koska se kuuluu hänen kulttuuriinsa, että lapsi nimetään isän mukaan. Olen ehdottanut, että jos yhteiseksi sukunimeksi otettaisiin vaikka hänen äitinsä tyttönimi tms. Mutta sekään ei käy, koska hänen perheessään sukunimi on jo vuosisatojen ajan ollut sama, siis periytynyt isän puolelta. Mutta minä en halua lapselleni tuollaista sukunimeä. Vaikka meillä on tarkoitus elää Ranskassa, niin silti kauhistuttaa tuo nimi. Ja eihän sitä voi tietää vaikka jonakin päivänä muuttaisimme Suomeen ja silloihan lapsi joutuisi taatusti vaihtamaan sukunimensä.
Mieheni on sanonut, että ei viiden miljoonan asukkaan maan takia nimeä tarvitse vaihtaa, koska muissa kielissä se ei merkitse mitään pahaa. Mitä minun siis pitäisi tehdä?
???
Eipä sulla taida olla muuta vaihtoehtoa kun suostua tai olla suostumatta miehen tahtoon... tai sitten otat eron. Mitä ylipäänsä täältä haet? Että kohta palsta kiistelee siitä onko viesti provo vai ei? Että sinut haukuttaisiin kun olet mennyt naimaan ulkomaalaisen miehen? Että saisit "sääliä" osaksesi noin ruman nimen johdosta? En ymmärrä...lisää tietoa
Siis tuosta nimestä vielä...taisi tuohon alkuperäiseen tekstiin tulla pikku virhe. Eli siis se pillu on mieheni ranskalaisen isän nimi ja hänen äitinsä on intialainen. Niin ja Intiassa löytyy melko samantapaisia nimiä esim. Pillai. Niin siis tämä mieheni nykyinen nimi on ihan ranskalainen sukunimi.??? edelleen
Nyt ymmärrän vielä vähemmän... Siis miehesi sukunimi on joku aivan muu kuin pillu? Mikä siinä on sitten ongelmana? Annatte lapselle sen sukunimen, mikä miehellä tällä hetkellä on. Ja miten se miehen nimi yhtäkkiä muuttuisi Pilluksi? Outoa.siis
Siis miehen sukunimi on pillu. Ja se pillu tulee hänen ranskalaisesta isältään. Hänen äitinsä intialainen tyttönimi on Subranami.Mutta se mies ei suostu vaihtamaan sitä Pillua Subranamiksi! Siinä se ongelma onkin.
Ja etunimeksi
Pascal... heh... sori..."kivaa"
On kyllä kieltämättä aika hiton tukala tilanne teillä. Miksi ylipäätään aloit hankkia lapsia pillu-nimisen miehen kanssa?! Vaikka eihän sitä miestä sukunimen perusteella tietenkään valita..En tiedä miten Ranskassa, mutta ei Suomessa ainakaan ole pakko antaa isän sukunimeä lapselle, mikäli toinen vanhempi ei sitä halua. Mutta miehesi ei kyllä varmaankaan tykkää jos panet vastaan. Mutta voihan lapsenne aikuisena vaihtaa sukunimensä sinun tyttönimeen, mikäli tänne muuttaa.
Eikä välttämättä kannata kertoa lapselle mitä sukunimi tarkoittaa suomeksi, jos hän ei aio muuttaa Suomeen, sillä siitä voi tulla jonkinlaisia itsetunto-ongelmia, mahdollisesti.. Tämäkin tietysti riippuu siitä, opetatteko lapselle suomea! Onpa vaikeaa..
Anteeksi uteliaisuuteni, mutta oletteko muuten naimisissa, oletko itse ottanut miehesi sukunimen käyttöön?:)
Tuo miehesi äidin tyttönimi on muuten tosi kaunis, sen kyllä kehtaisi lapselle antaa!
Minä..
kyllä ymmärrän sinua ongelmassasi. Vaikka ei minulla sellaisesta kokemusta olekaan.Hmm. Siis pillu. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä että, ei se kyllä puoliksi Suomalaiselle lapselle hyvä sukunimi ole.
Mielestäni mieheni pitäisi yrittää asia ymmärtää. Vaikka Suomi onkin pieni maa, vain 5milj. ihmistä niin.. Suomessa tuo sana on mitä on.
Onko sinulla miehesi sukunimi? Jos ei niin eikös se lapsi automaattisesti saa sinun nimesi? Kyllä miehesi täytyy asia ymmärtää!
En kyllä osaa mitään "hyviä" neuvoa antaa. Toivon kuitenkin, että pääset/sette asiassa johonkin järkevään ratkaisuun.
Voimia!
emme ole naimisissa
Emme ole naimisissa ja minulla on suomalainen sukunimi. Täytyy nyt varmaan vaan jankuttaa, että otettaisiin se intialainen sukunimi. Ilmoittelen sitten miten kävi.Duoda noin
Tämä nimiasia onkin ainoa, jossa mies on vahvoilla, mitä lapseen tulee.Ainakin jokunen vuosi sitten Suomessakin oli automaattista, että lapsi saa isän sukunimen, vaikka se olisi täysin äidin huostassa. En usko, että Keski-Euroopassa asiassa on paljon enemmän naista suosiva.
onko tää provo, vai?
mitenhän väestörekisterikeskuksessa ei löytyny yhtään tolla sukunimellä, ei ulkomailtakaan...onko tää idiootti vai?
Mitä sieltä olisi pitänyt löytyä? Tämän intialaisen miehen nimikö, Suomen vrk:sta? Vai syntymättömän lapsen? Vai äidin, joka ei siis minun käsittääkseni ollut ottanut miehensä nimeä?näin minä
Pitäisin sinuna pääni ja antaisin sinuna lapselle oman sukunimeni tai sen Subranamin. Missään nimessä en alistuisi ulkomaalaisen miehen suomenlaisten vähäisyyden vähättelyyn. Kovin haluavat alistaa meitä tasa-arvoon tottuneita, tuolle tielle, jos lähtee, niin alistaminen ja alistaminen vaan jatkuu mitä moninaisimmissa muodoissa. Sellaisenako haluat koko elämäsi elää ja pilata lapsesi elämän, että ei voi astua suomen kamaralle.Missään nimessä ja minkäänlaisissa olosuhteissa älä anna panna Pillua lapsesi nimeksi. Pää pystyyn ja ole rohkea ja ylpeä suomalaisuudestasi.
siis haloo;
ensinnäkin, nainen on päästään vialla,jos seurustelee a)intialisen miehen kanssa b)vielä enemmän vikaa ajukopassa,jos menee lisääntymään moisen kanssa, c) kukaan täysipäinen ei hengaile tyypin kanssa ylipäätään, jos sukunimi on pilluSiis Haloo dodi...
Minä en taas voi ymmärtää, miten joku voi hengailla tai lisääntyä sinun kanssasi! TYPERYYTESI ainakin toit hyvin esille, kiitos siitä :)siis haloo itsellesi!
Mies ei ole intialainen! vaan Ranskalainen, hänessä kyllä virtasi puoliksi Intialainen veri.Ja kaiken lisäksi. Jos on vähäänkään järkevä ihminen niin ei valitse rakastaan nimen/sukunimen perusteella! Vaan sen perusteella että viihtyy hänen kanssaan ja on onnellinen!!
Että kenelläkähän tässä on vikaa ajukopassa!?