AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  /  / Päänahan kutina

Päänahan kutina

28 Vastausta 3 781 Lukukertaa
Olen 27-vuotias mies ja ongelmanani on ollut jo pidemmän aikaa aivan hirveä kutina päänahassa, eniten just tuossa otsan ja ohimoiden kohdalla. Pelkään ihan hirveästi hiustenlähtöä ja kaljuuntumisen alkamista, kun mitä olen tätä palstaa seurannut ja etsinyt netistä tietoa niin monien esimerkkien mukaan nämä mun oireeni viittavat just tähän ongelmaan. Veriarvoni ovat todella hyvät, kun kävin lääkärissä ihan joku kuukausi sitten muiden vaivojen takia, eli mistään vitamiinin puutoksista ei todellakaan pitäisi siis olla mun kohdallani kyse.

Lisäksi olen huomannut sen, että päänahka tuntuu hilseilevän aivan hirveästi, vaikka pesen hiukseni päivittäin. Olen välillä pitänyt hieman taukoa hiustenpesusta, kun olen miettinyt että jos se peseminen ei olekaan niin hyväksi, mutta ainakin mun kohdallani se tuntuu vaan tekevän hiukseni entistäkin huonompaan kuntoon. Harmikseni olen huomannut myös sen asian että hiukseni ovat alkaneet ohentua selvästi tosta ohimoiden kohdalta ja tämä on alkanut tosiaan käymään pahasti hermoilleni, sillä en todellakaan halua kaljuuntua ja menettää hiuksiani varsinkaan näin nuorena.

Katselin tässä apteekista jos löytyisi vaikka jotain hyviä uusia shampoita tai muita aineita jotka auttaisivat tähän ongelmaan, mutta en viitsinyt ostaa mitään kun kaikki aineet näyttivät olevan niin kalliita, joten ajattelin kysyä tätä asiaa mieluummin ensin tältä palstalta.

Etsin netistäkin tietoa tähän ongelmaan ja monien oireiden perusteella vaivani tuntuisi viittavan myös siihen, että minulla olisi hyvinkin todennäköisesti jotain talipunkkia hiuksissani, kun varsinkin tosta hiusrajan kohdalta raapiessa tuntuu lähtevän myös jotain valkoista hilseen kaltaista mönjää. Nyt haluaisin tietää sen, että pitäisikö mennä saman tien lääärille, ja jos pitäisi niin mikä olisi sellainen hyvä lääkäri josta saisi kaikkein parhaan mahdollisen avun tähän inhottavaan tilanteeseen?

Lopuksi haluan sanoa vielä tähän sen asian, että mulle hiukset ja niiden säilyminen ovat yksi elämän tärkeimmistä asioista, enkä todellakaan pidä sen takia itseäni turhamaisena tai pinnallisena. Eli haluaisin asiallisia vastauksia tähän kirjoitukseen.

Uimalakki

Noin kaljuuntuminen alkoi mullakin. Sitä se on. Mene lekurille ja pyydä finasteridia. Auttaa aika monelle. Mulle ei auttanut. 3 vuotta olen elänyt masennuksessa ja tukka on jo aika lailla lähtenyt. Itsetuhoajatuksista olen päässyt yli, mutta vaikeaa on. Lisäksi käytä Nizoral-shampoota, se auttaa tohon hilseeseen. Tsemppiä sulle!

Kiitos vinkeistä

Joo kai se sitten vaan täytyy lääkärille mennä, kun ei tässä ilmeisesti näytä mikään muu auttavan. Olen vaan yrittänyt ajatella sitä että jos tämä vaiva olisi ihan ohimenevä juttu ja jos siitä vaikka selviäisi ilman lekurireissua, mutta aika toivottomalta tämä vaan alkaa tuntua. Nyt varsinkin muutaman viime viikon aikana tämä kutina on tuntunut vaan menevän entistäkin pahempaan suuntaan.

Eniten mua masentaa tässä asiassa se juttu, kun aikaisemmin vielä pari-kolme vuotta sitten mulla oli pitkä yli olkapäiden asti ulottuva heviletti ja monet jopa kehuivat tuuheaa hyvännäköistä lettiäni ja nyt hiukseni ovat alkaneet ohentua tuosta ohimoiden kohdalta niin ettei entisenlaista lettiä varmaan enää taida saada mitenkään takaisin. Eli vielä pari vuotta sitten en olisi osannut edes ajatella sitä, että joutuisin tuskailemaan ja hermoilemaan tämänlaisen ongelman kanssa näin paljoa kun tällä hetkellä. Nyt tukkani on suunnilleen korville asti ulottuvaa mallia, mutta haluaisin kasvattaa pidemmmän hiusmallin jos vaan saisin hiukseni jotenkin parempaan kuntoon.

Haluaisin kysyä sitä että minne lääkärille oikein kannattaisi mennä, eli ihan tavalliselle terkkarilääkärille vai yksityisen vastaanotolle? Asun Helsingissä ja ajattelin että pitäisikö käydä ihan yksityisellä lääkärillä, mutta sinne meno on vaan pettymys, jos eivät kirjoita tuota finaa ja antavat siitä huolimatta vähintään sadan euron laskun, vaikka ei ole saanut edes mitään merkittävää apua koko vaivaan.

Mistä muuten tuota nizoral-shampoota oikein saa, kun en ole koskaan mistään löytänyt? Entä paljonko sen hinta oikein on?

Nizoralia

saa kyllä kaikista apteekeista. Jos ei juuri sitä, niin vastaavaa ketokonatsolia sisältävää ainetta nyt ainakin. Suuria eroja en eri merkkien välillä ole huomannut.

Paljonko

Paljonko tolla shampoolla muuten on hintaa ja osaatko sanoa sitä että onko siitä miten suurta apua tähän vaivaan noin yleisesti ottaen?

Joitain

...euroja, riippuen pullon koosta. Ei kallista. Hilseeseen sen kyllä pitäisi auttavan ja yhdessä muiden lääkkeiden kanssa käytettynä kuulemma voi tehostaa niiden vaikutusta.

Mene eka

ihan tavalliselta lääkäriltä jos resepti irtoisi, niin ei tarvitse yksityisen hintoja maksaa. Ja jos ei irtoo, niin sitten yksityiselle. Sieltä kyllä pitäisi sitten irrota ainakin.

Äläkä suotta stressaa liikaa. Sä lähdet liikkeelle nyt hyvässä varhaisessa vaiheessa ja tuloksetkin luultavasti hyviä. Kuten edellä jo joku muu mainitsi niin fina toimii hyvin monelle. Luultavasti alkava hiustenlähtösi pysähtyy kuin seinään ja saat pitää lettisi vielä pitkään pitkään...
Eli äkkiä vaan hommaamaan se resepti ja apteekista kunnon shampoot. Ja rupeet kasvattamaan sen pitkän lettisi takas.

Kuka tahansa lääkäri...

...kirjoittaa sulle Finasterid-reseptin kun kerrot että hiukset lähtee.
Mutta älä aikaile: mitä nopeammin aloitat kuurin, sen paremmin.
Jos olet rahamies, mene hiustensiirtoon.
En tiedä mitä maksaa, mutta se auttaa

Mitenköhän jos

Tuo olisi kyllä tosi hyvä juttu jos ton fina-reseptin saisi ihan tavalliselta terveyskeskuslääkäriltä, niin ei joutuisi maksamaan kalliita yksityislääkäreiden laskuja. Mutta mitä vaan olen lukenut tätä palstaa, niin monetkin ovat kertoneet siitä kuinka lääkärit ovat olleet monesti erittäin haluttomia kirjoittamaan tuota finaa hiustenlähtöä varten. Lisäksi olen kuullut myös sellaista juttua että tuo fina olisi tarkoitettu alunperin ihan muihin vaivoihin, lähinnä johonkin virtatievaivoihin ja eturauhasongelmiin. Joten tämän takia lääkärit eivät ilmeisesti ole aina kovin innokkaita kirjoittamaan tota finaa hiusongelmia varten.

Ajattelin myös sitä vaihtoehtoa että mitä jos menisi lääkäriin valittaen just jotain noita eturauhasongelmia, niin sitten lekuri ainakin kirjoittaisi finaa ja tämän perusteella sen lääkkeen saisi varmasti myös edullisemmin kun lääkäri kirjoittaisi sen reseptin nimenomaan sairaudenhoitoa varten?

Mitä olen lukenut tätä palstaa niin monet ovat kertoneet siitä, miten tuon finan päiväannoksen hinnaksi tulee jotain 2 euroa, jos lääkäri ei kirjoita tuota reseptiä nimenomaan sairaudenhoitoa varten. Sitten jos kyseessä on just sairaudenhoito, niin lääkkeen hinnaksi tulisi muistaakseni ainoastaan jotain 4-5 senttiä per päivä! Eli käytännössä melkein ilmaista, eikä maksaisi juuri mitään koko kuukaudessa. Kun tolla 2 euron päivähinnalla lääkkeen hinta olisi n. 60 euroa kuukaudessa.

mene yksityiselle

mene suosiolla yksityiselle ihotautilääkärille ja saat varmasti gefina reseptin.

Osaatko sanoa

Osaatko sanoa yhtään siitä että pitäiskö mennä johonkin ihan ihotautilääkärille vai hiusongelmiin erikoistuneelle lääkärille vai kävisikö ihan tavallinen yksityinen lääkäri? tuosta lääkkeestä haluaisin kysyä sitä, että eikö tuo gefina ole ihan eri lääke kun fina? Tietääkseni mitä olen tätä palstaa lukenut, niin monet ovat kertoneet just finan auttavan kaikkein parhaiten tähän hiustenlähtöongelmaan.

Gefina

Gefina on lääkemerkki. Gefinan vaikuttava aine on finasteridi. Finasteridi on just se ihmeaine, joka ne hiukset saa takas päähän.

Terveyskeskukseen!

Mene rohkeesti terv.keskukseen ja sanot että hiuksia lähtee ja haluat Finasterid reseptin. Minä sain reseptin heti (Orionin Finasterid), 5mg pilleri joka pilkotaan 4 osaan ja 1 osa/päivä. 30 tabl. pakkaus maksoi alle 8e ja jos pilkot 30 tabl 4 osaan, niin laskepa paljonko riittää ja maksaa - ei paljon mitään.
Varaa nyt äkkiä se aika että saat kuurin päälle!

ihmettelen vaan

Täytyy kai sitten vaan varata se aika terveyskeskukseen ja vaikka sen jälkeen yksityislääkärille jos terkkarista ei saa tarpeeksi apua tähän ongelmaan. Olisin kysynyt tuota että miksi ihmeessä näitä tabletteja oikein pitää pilkkoa moneen osaan? Olen ymmärtänyt niin että monet käyttäjät ovat pilkkoneet noita tabuja lähinnä sen takia, koska he saattavat pelätä liikaa tuon finan mahdollisia sivuvaikutuksia.

Ajattelin kyllä että itse olisin ihan valmis ottamaan noita tabuja kokonaisena, sillä mua nämä lääkkeen sivuvaikutukset eivät haittaisi/pelottaisi läheskään yhtä paljoa kun hiusten menettäminen. Muistan myös lukeneeni jostain sellaista huhua että tuo lääkkeiden pilkkominen ei olisi kovin hyväksi, koska tabujen hajotessa niiden teho ei olisi yhtä hyvä kun kokonaisena otettuna.

pilkkomisesta

Jos otat 1 mg Propeciaa ei tarvitse pilkkoa neljään osaan. Tämä lääke tulee pitemmän päälle huomattavasti kalliimmaksi kuin Gefina, joten miksi et käyttäisi Propecian sijasta Gefinaa.

Gefina on 5mg joten se TÄYTYY pilkkoa neljään osaan, saat 1.25mg per päivä joka on aivan riittävä estämään kaljuuntumista. Tästä oli muistaakseni joku tieteellinen tutkimuskin tehty, ja lääke ei tehoa sen enempää kaljuuntumiseen otitpa sitten 5mg päivässä tai n.1mg päivässä.

Totta!

Täysin totta että 5mg Finasterid pilkottuna 4 osaan on täysin riittävä annostus. Ja sehän pitää kustannustasonkin kohdallaan. Mitään sivuvaikutuksia minulla ei ole ollut, veli on syönyt Finasteridia yli 10v, ilman sivuvaikutuksia. Tämä lääkehän on alunperin kehitetty eturauhasta varten, mutta sopii pienemipinä määrinä hiustenlähdön ehkäisemiseksi.
Mene nyt äkkiä lääkäriin hakemaan se resepti!!!

Täytyy kai

Joo täytyy kai sitten vaan varata se aika lääkärille ja yrittää pyytää tätä lääkettä avuksi, jos siitä olisi jotain apua tähän inhottavaan ongelmaan. Mua itseäni ei edes pienet sivuvaikutukset saisi lopettamaan tuon lääkkeen käyttöä, sillä sen verran tärkeä asia se hiusten päässä pysyminen on mulle kuitenkin aina ollut ja tulee myös aina olemaan.

Täältä kans saa apua

Itselläni auttoi sietämättömään kutinaan Teepuushampoo (TeaTree), siinä on jotain desinfioivia aineita - en tarkkaan tiedä sisältöä, mutta se rauhoittaa.
Sitten toinen mikä on hiukan auttanut on Aloe-Vera hiusvesi/neste , sellainen jossa on yli 90% AloeVeraa, monesti marketeissa tms paikoissa myydään samalla nimikkeellä tuotteita, mutta niissä ei ole nimeksikään Aloeta.
Juotko vettä 1,5 - 2 litraa päivässä?
Sekin kuivattaa (varsinkin näin talvisin), ettei juo vettä tarpeeksi. Ja sisähuoneilma on todella kuivaa.
Terveyskeskuslääkärit tietävät kyllä talipunkin, (jonka oireet täsmäävät sinulle), mutta he eivät tiedä miten sitä hoidetaan, ja jos asiasta heille mainitsee, niin saa silmien pyöritystä vain osakseen.
Itse kävin talipunkkihoidot(maksaa 500 - 1500 euroa) läpi, ja päänahka kutisee edelleen, mutta pikkuisen on hiuksia tullut takaisin. He tekevät "kapillaari"hoidot päähän ennen ja jälkeen talipunkkihoidon, ja se on erittäin kuivattavaa.
Saa nähdä onko tuosta hoidosta sitten apua...

Älä luovuta missään tapauksessa, vaihtoehtoja on :) Ja sitä paitsi miehet jotka ovat leikanneet hiuksensa armeijan-sänki tyyliin, ovat tosi sexyjä !!

Mistä saisi

Itse en ole ainakaan vielä viitsinyt ostaa näitä erikoisshampoita, kun niiden hinnat ovat aika kalliita ja lisäksi en ole yhtään varma siitä että onko niistä edes oikeasti mitään apua ongelmiini. Näissä kalliissa erikoisshampoissa kun piilee mielestäni hieman rahastuksen maku. Kerran ostin parturista jonkun tällaisen erikoisshampoon joka maksoi 12 euroa, mutta mitään apua siitä ei tosiaan ollut, kun se tuntui vaan aiheuttavan entistä enemmän hilsettä päähän.

Haluisin kysyä sitä että saako näitä mainitsemaasi shampoota apteekista ilman reseptiä vai ihan tavallisesta kaupasta? Juon kyllä vettä ja kaikkea juotavaa ihan riittävästi, eli en todellakaan ole sitä mieltä että ongelmani aiheutuisivat liian vähästä juomisesta.

Itse en todellakaan haluaisi luopua hiuksistani, enkä leikata mitään siilitukkaa kun sellainen ei mulle vaan yksinkertaisesti yhtään sovi. Olen aina tykännyt pitkistä hiuksista, kun vielä pari-kolme vuotta sitten mulla oli kuitenkin niin pitkät hiukset että ne ulottuivat yli olkapäiden. Itselleni hiukset ja niiden kunto on niin tärkeä asia että olen täysin valmis syömään noita fina-tabletteja jos tarve niin vaatii, edes niiden sivuoireet eivät saisi mua epäilemään ton kuurin aloittamista, sillä mielestäni ne sivuoireet ovat ihan naurettavan pieni juttu siihen verrattuna jos letti ei pysy päässä.

apteekista...

..saa Nizoralia ja Ketokonazolia ihan ilman reseptiä. Ei edes kalliita. Nappaa vielä puteli Rogainea mukaan vai oletko edes minoksidiliä harkinnut? Voisi olla hyvä lisä kasvattamaan uusia hiuksia.

Ei uskois...

..että olet kuitenkaan kovin tosissasi hätääntynyt asiasta kun et saa lääkäriaikaakaan varattua!? Kun itselläni todettiin päälaelta harventuminen (lievää) olin jo seuraavana päivänä Finasterid-paketti kourassa ja pilleriä pilkkomassa, 4 osaan. Et sinä saa reilusta 1mg mitään sivuoireita! Olen syönyt niitä kohta 1kk ja kyllä muna seisoo :)
Eilen ostin Priorin shampoon, maksoi n. 12e. Ei siitä mene kukaan konkurssiin, vaikka puteli olikin vain 200ml. Pari kolme kaljaa kun jätät väliin, niin raha on jo säästynyt. Hiukset olivat suihkun jälkeen tuuheat ja ilmavat - suosittelen!
Itse en heviletistä luovu ikinä ja kun taistelu hiusten harvenemista vastaan on kerran alkanut, metallisoturi kyllä voittaa! :)

Samaa mieltä

Lopeta se vaiheilu ja tartu toimeen, "Hermot menossa".

netistä tai kampaamoista

Moi!

Netistä voi tilata, tai itse hain kampaajalta, koska se oli halvempaa sieltä.
Shampoo jota itse käytän on Tea Tree Shampoo/Paul Mitchell-merkkistä, ja se tosiaan itselläni on rauhoittanut hiukan päätä. Maksoi muistaakseni jotain 12 euroa.
Kyllähän parturikampaamot monesti rahastavatkin, osa litkuista kyllä tosin auttaakin. Vaikea välillä tietää mikä on hyvää ja mikä ei, ellei sitten kokeile.
En tiedä saako apteekista tätä, jos saa, niin sieltä seuraavaksi hankin sitä.
Mutta tosiaan kokonaan kutina ei lähtenyt, auttoi kyllä pahimpaan syyhyyn.

Ok, ymmärrän kyllä että kaikille ei siili sovi ja tärkeintähän on että itse viihtyy kampauksessaan. Tarkoitin vain tsempata sua, koska hiukset ovat tärkeä asia - itsellenikin.

Oletko koskaan käynyt hiusanalyysissä, jossa tutkitaan hiusjuuria? Joillekin kai on siitä ollut apua, ja joillekin ei...
Jos ei muuta, niin ainakin selviää syy, että miksi päänahka kutiaa.
He (hiusakatemia)tutkivat hiusjuuria mikroskoopilla, sieltä näkee mm. jos on taipumusta pälvikaljuuteen, kuivuuden, ravintoaineiden puutostilan, maitoallergian, talipunkin, ym.
Jos ei niitä kalliita hoitoja halua käydä läpi, niin ainakin syyn näkisi... Ehkä voi olla hyvä myös lekurilla käydä asian takia, niin ainakin poissuljetaan vaihtoehtoja.
Mulla oli joskus huonoja kokemuksia lekureista, he eivät tuntuneet ottavan tosissaan hiustenlähtöä ja mitään vikaa minulta ei löytynyt silloin ja rahaa paloi tutkimuksiin satoja euroja. Eihän kuitenkaan ole normaalia että noin 20-v naisella hiukset lähtee. Mä sain avun silloin hiusakatemian hoidoista, paljon he kyllä rahastavat en voi sitä kieltää. Mutta mulle hiukset olivat niin tärkeät että olin valmis maksamaan.

Ei hiusakatemiaan

EI HIUSAKATEMIAAN! Lukekaa entisiä kirjoituksia.
Varsinkaan tavallisesta miesten hiustenlähdöstä kärsivät kiertäkää hiusakatemia kaukaa.

Totta turiset

Jostain syystä ihmisillä on taipumus ja halu ajatella, että hiustenlähtö (selvissäkin tapauksissa) johtuisi jostain muista kuin perinnöllisistä tekijöistä ja sitten haihatellaan kaikenmaailman akatemioiden ja muiden perään. Rahaa palaa helvetisti ja kaljuuntuminen vain etenee kun ei aleta oikeisiin toimiin.
Voiskoi joku tiivistää mikä Hiusakatemiassa mättää?

Seborreaa?

Nuo sinun kuvailemasi oireet sopivat hämmästyttävän hyvin yksiin oman tilanteeni kanssa. Kuvailemasi perusteella sanoisin, että sinulla on päänahan seborrea.

Olen 1,5v. sitten aloittanut finasteridin käytön ensin Propecialla ja sitten Gefinalla. Myös minoxidilia on tullut käytettyä ehkä puolet tuosta ajasta. Samoin kuin Nizoralia, ja myöhemmin myös Sebiproxia ja Selukosia hiusten pesuun. Myös Nix on kokeiltu talipunkkien varalta, ilman vaikutuksia.

Fina kyllä pysäytti tilanteen huononemisen, mutta parannustakaan tilanteeseen ei ole tullut. Jossain vaiheessa kyllä oli huomattava määrä uudiskasvua havaittavissa, mutta päänahassa pesivä tulehdus kuitenkin pudottaa hiuksia liian nopeaan tahtiin, jotta tilanne kohenisi. Tuo tulehdus näkyy punoituksena hiuspohjassa vain pesun jälkeen.

Tänään aloitin isotretinoin -kuurin (roaccutanin rinnakkaistuote isotretinoin alpharma), jonka pitäisi tuoda pysyvä muutos talirauhasten liialliseen aktiivisuuteen. Tästä päästäänkin siihen, että oma epäilykseni on että päänahassa on talirauhaset ja hiustupet täynnä kiteytynyttä talia, jotka estävät hiustenkasvua ja ohentavat hiusta. Roa auttaa nimenomaan tähän ongelmaan sen lisäksi että se pienentää talirauhasia se myös estää talin kiteytymisen ja vähentyneen talinerityksen ansiosta myös bakteeripohjainen päänahan tulehdus toivonmukaan häviää.

Tilasin myös Bioveasta 6kk annoksen Kirklandin minoxidilia, koska tärkeintä on nyt kasvualuolosuhteiden parantuessa saada nämä pidempäänkin estyneet hiustupet nopeasti aktivoitua ennen niiden näivettymistä. Katsotaan miten käy, mutta toiveikkaana päivä kerrallaan eteenpäin mennään.

Niin ja vielä, jos sinulla on tulehdusta päänahassa, käytä Nizoralin sijasta Sebiproxia, se auttaa myös itse tulehdukseen toisin kuin Nizoral.
ostappa Paul Mitchellin tea tree shamppoota
Hmm... Itsekin 27, mutta hiusteni harveneminen on edennyt jo pitemmälle kuin aloittajalla. Oliskohan oma kaljuuntumiseni jo jotain näiden kahden väliltä, Sneijder http://www.lapresse.ca/images/bizphotos/435x290/201005/26/173542-wesley-sneijder.jpg ja Statham http://topnews.in/light/files/Jason_Statham.jpg

Toki itselläni ei kaljuuntuminen ole vielä edennyt ihan niin pitkälle kuin Stathamilla, ja minulla saattaa olla aavistuksen enemmän hiuksia keskellä kuin Sneijderilla tuossa kuvassa, joten kannattako minun koittaa vielä tuota Genifexiä? Vai onko osaltani jo liian myöhäistä?

Itse olen toki siinä mielessä helvetin onnekas kaljuuntuja, että kallonmuotoni on aika lähellä Sneijderin vastaavaa, vaikken nyt ihan niin komea olekaan :D.
 /   /  /  /  / Päänahan kutina

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta