Vaihtoehto puolustusvoimain kh:lle eli täydennyspalvelu

JohnRambo

Tulipa suoritettua viisi päivää Lapinjärvellä kertausharjoituksen korviketta, josta kotiuduin tänään.
Tässä lyhyesti siitä mitä TP oli. Ohjelma voi tietysti muuttua seuraavalle vuodelle.

- Luennot klo 8:30-16, paitsi ke klo 19 asti, jolla korvataan päivän päättyminen perjantaina jo klo 11.
Vapaa-aikaa siis tyypillisesti 16-8:30.Luennot sisälsivät ensiapua 16 tuntia, josta saa myös EA-kortin.
Muita aiheita olivat mm. asevelvollisuuden historia, luonnonsuojelu (öljykatastrofi), konfliktin ratkaisu
ja kriisinhallinta. Luennot olivat mielenkiintoisia ja ryhmästä löytyi sopivasti keskustelijoita.
Varsinkin EA:ta pitäneet sairaanhoitajat olivat kokeneita ja työelämässä oli nähty jo kaikki mahdollinen. ;)

- Majoitus 2 - 4 hlö huoneissa, joista ensin mainittuja enemmistö. WC ja suihkut olivat käytävällä.
Yöpymispakkoa ei ole eli lähialueilla asuvat voivat mennä vaikka kotiinsa yöksi.

- Muonitus sisältää aamupalan, päivällisen, lounaan ja iltapalan. Ruuan taso on hyvää kouluruokatasoa.

- Sauna lämpiää kaksi kertaa viikossa. Sauna on hyvä ja tilava.

- Mukaan kannattaa ottaa sopivasti vaatteita, saunakamppeet, sisäkengät ja illaksi jotain ajanvietettä
(vaikka tenttikirjat). Alueella on myös kuntosali ja ilmeisesti musiikkimiehille jonkunlainen tila.
Myös nettiin pääsee. Itse Lapinjärven kylällä ei ole paljoa toimintaa, mitä nyt pari anniskelupaikkaa.
Liikaa ei saa ottaa, sillä päihtyminen on rangaistavaa. Minkäänlaisia häiriöitä eikä asiattomuuksia
esiintynyt ja käsittääkseni ne ovatkin harvinaisia.

- Päivärahat kuten pv:n kh:ssa, mutta niistä poiketen oman auton käyttöä ei korvata.

- Palvelusaika on 40 päivää, mutta käytännössä palvelukseen kutsutaan vain kerran viideksi päiväksi.
Loppujen 35:n päivän suorittaminen on hyvin epätodennäköistä. Vertailun vuoksi pv:n miehistön kh aika on
myös max 40 päivää.

Tänä vuonna oli neljä suomenkielistä TP erää, joista ensimmäinen aloitti maaliskuun alussa. Joulukuussa on
vielä yksi erä ruotsiksi. Itse oli viimeisesssä suomenkielisessä erässä (~27 hlö) eli terveisiä vaan TP4:lle.
Mukavaa porukkaa tuntui olevan, duunarista aina yliopistoväkeen. Ikähaarukka parikymppisistä lähes
viisikymppisiin. Ts. turha luulla, että ikä pelastaisi kertausharjoituksilta.

Jos on kyllästynyt ravaamaan kertauksissa, vakaumus on muuttunut tai pv:n asiattomuudet, ilmapiiri ja muu
pelleily ei enää miellytä, niin suosittelen.

Kommenttina vielä, että nykymuotoista armeijaa ei voida enää ylläpitää. Muutokselta puuttuu vaan
poliittinen tahto. Mutta olkoon tämä jonkun toisen ketjun aihe.

Huomioikaapa siis tämäkin vaihtoehto nyt kun kertauksia ollaan taas lisäämässä ja postia tulee. Hyvää kevättä!

7

2930

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JohnRambo

      tekstin asemointi perseelleen, mutta toivottavasti itse asia käy selväksi ;)

    • Jombe

      Hyvä, että olet tyytyväinen.
      Meillä on joitakin velvollisuuksia tätä yhteiskuntaa kohtaan, jonka esi-isämme aikoinaan perustivat ja luopuivat naapurimaan kansalaisuudesta, myös meidän puolestamme. Itse en ainakaan tuosta valita.
      Minä taas olen käynyt kertaamassa näissä pv:n harjoituksissa ja viihtynyt niissä. Ne ovat olleet ihan asiallisia ja lisäksi niissä on sitä tekemistä. Luennoilla istuminen ei oikein innostaisi, kun pääsee viikoksikin irti työstä, kännyköistä yms kiireistä.
      Samalla täytyy kyllä tunnustaa, että parhaat ea-kurssit on kyllä tulleet tuolta pv:n puolelta. Ja taas se sama syy. Pv-kouluttaa tekemällä ja tekemällähän sitä oppii.
      Spr:n kurssit minne olen osallistunut ovat olleet enemmän luentoja, mutta niistä saa tietysti sitten sen kortin.

      Mutta kaikesta huolimatta hieno homma, että meillä on vapaus valita, mutta meillä on myös oikeus ja velvollisuus puolustaa tätä vapautta.

      Eilikkä siis sivariksi tai ressuksi. Pääasia, että puhalletaan samaan hiileen.

      • oma tahto

        Mulla ei kyllä ole mitään velvollisuuksia mitään esi-isiä kohtaan, eikä niiden hölmöilyjäkään. Mulla on vapaus valita, eikä se ole kenenkään ansiota paitsi itseni. Ja se kertauskutsukin tuli, mutta viittasin kintaalla. En ole faktuaalisesti sivari enkä ressu. Sinulla on oikeus olla eri mieltä, mutta kehotan vain painumaan vittuun ja syvälle.


    • fdfdhrfthrt

      vittu mua kukaan käske saatana.
      Maksan veroja,muuta palvelua en anna.

    • Tärppäsikö

      Oliko Lapinjärvellä "jänniä" saunakokemuksia.

    • Sotamies Svejk

      Saako siitä reserviläispalkan vai pelkän päivärahan?

      Jos saa palkkaa, niin tuohan on hyvä keino työttömälle reserviläiselle hankkia itselleen viikoksi täysi ylöspito ja vielä hieman tienatakin. Reserviläispalkka on kuitenkin tuplasti enemmän kuin peruspäiväraha.

    • RauhanMaisteri

      Saa sekä päivärahan että saman palkan kuin miehistö kertausharjoituksista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      229
      1670
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1174
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      46
      881
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      740
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      21
      668
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe