Olemme harkinneet kumikanootin hankkimista. Tarkoitus on päästä nauttimaan Suomen kesästä ja vesistöistä päiväseltään näin aluksi.
Onko Sinulla kokemusta kumikanooteista ? Mihin asioihin erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota ? Kiitos !
Kunikanootti ?
3
1154
Vastaukset
- ok kajakki
Muovia ja kangasta ne ovat. Advanced Element ok.
- meloskelija
Minulla on vajaan 10 kilon painoinen Gumotex. Olen ollut tyytyväinen. Kumikanootti tuntuu olevan selvästi vakaampi kuin jäykkärunkoinen kajakki tai inkkarikanootti. Kesäiseen päiväretkeilyyn aivan omiaan, ja soveltuu teoriassa jopa rinkassa rontattavaksi. Parhaimmillaan kuitenkin tyynellä säällä. Kun kanootti on kevyt ja siinä ei ole köliä, mutta kuitenkin kohtuullisen paljon pinta-alaa veden yläpuolella, niin se on helposti tuulen vietävissä. Suunnan pitäminen on samoin tuulisessa aallokossa välillä hankalaa. Osin samoista syistä kanootilla ei pääse etenemään mitään hirmuvauhtia. Olen mennyt kanootilla järvillä ja merellä. Kovin isoa ulappaa en sillä lähtisi ylittämään, koska tuulen ja aaltojen äkillinen voimistuminen voisi nostaa sykettä hieman liikaa. Mallihan on noissa avonainen ja oman kanoottini reunat eivät ole mitenkään erityisen korkeat. Ei ole kyllä vettä hörpännyt vähän reilummassakaan aallokossa, ainakaan kun en ole kääntänyt laitaa vasiten kohti aaltoja. Noita kumikanootteja on kuitenkin eri mallisia ja painoisia (jopa yli 20 kg), vaativimmillekin vesille, eli kannattaa tarkistaa mallin ominaisuudet sekä luokitukset, millaiseen käyttöön on tarkoitettu.
- Anonyymi
Kuntokaupan kaksipaikkainen ilmatäytteinen kajakki yhdelle on ihan ok. Melontavauhti on noin 4-5 km/h. Perse kastuu, mutta kajakki on helppo kuljettaa autossa ja säilyttää komerossa. Ei välttämättä sovi polvivikaiselle tai muuten kankealle, sillä asettuminen istumaan vaatii notkeutta siitä huolimatta että kyse on avoimesta kajakista. Vajkaa, ei saa nurin vaikka yrittäisi. Roiskevesi poistuu itsestään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1283954On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402436Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742407Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732302Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.522083Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl181783Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801643- 791576
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?711107Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581091