Israel on sankari!

Israel on pieni moderni länsimaalainen oikeusvaltio, joka sijaitsee vihamielisessä ympäristössä ja taistelee monia terroristiryhmiä vastaan, joista "Hamas vastustaa rauhanomaista ratkaisua palestiinalaiskysymykseen ja perussääntö viittaa Israelin valtion tuhoutumiseen ja islamilaisen valtion perustamisen. Palestiinalaisen islamilaisen jihadin tavoite on Hamasin tavoin tuhota Israel" (wikipedia). On hankala neuvotella tällaisten järjestöjen kanssa, jotka vastustavat jopa palestiinalaisvaltiota. Hamas myy avustustarvikkeet mustaan pörssiin saadakseen rahaa aseiden ostoon ja palkkoihin. Tavalliset palestiinalaiset kärsivät ja syyttävät Israelia, kun omat koirat purevat. Tämä terroristien tukeminen (avustukset) tulisi kokonaan lopettaa alueilla joissa Hamas on vallassa. Nämä ääriryhmät ovat mestareita propagandassa. Paikan päällä järjestöt käyttävät ihmiskilpiä, ja tuovat sitten haavoittuneet tai kuolleet lapset, naiset ja vanhukset kameroiden eteen sen sijaan että toimittaisivat sairaalaan. Tällä he keräävät sympatiaa arabi- ja länsimaissa saadakseen värvättyjä, rahaa ja tiedottajia. Hamasin ja jihadin omat sankarit avaavat tulen israelilaisia vastaan, piiloutuvat siviilien taloihin tai tunneleihin ja tulevat iskun jälkeen esittämään kuinka julma Israel on. Unohtavat vain mainita, että sairaalassa on mukava piileskellä ja ambulanssilla on hyvä suorittaa itsemurhapommituksia. Arabivaltiossa jos vahingossa ajaa oikeaoppisen ihmisen päälle lynkataan, koska on vääräoppinen. Israelissa asia käsitellään onnettomuustutkintana.
971426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 97

Vanhimmat

Jeesus käy tietojeni mukaan tässä meidän galaksissa lähiaikoina, uskoisin että tullee morjenstamaan sinuakin.

Äänestä

rohkea kirjoittaja!

Äänestä

valtio, joka perustettiin karkoituspaikaksi natsijuutalaisille. Totuushan on, että natsit olivat juutalaisia, Hitleri oli varttijuutalainen, JOSEF Mengele oli juutalainen, JOSEPH Göppels oli juutalainen ja monet muu, yhteensä n. 150 000 juutalaista sotilasta marssi Hitlerin armeijassa, suurin osa upseereja varsinkin pelättyjä SS-upseereja, nykyinen juutalainen paavikin oli Hitlerinuori. Usan siionistiset pankkiirit tukivat juutalaisnatsien valtaannousua. Kun liittoutuneet miehittivät Euroopan homma selvisi, mutta asia piti haudata, eihän kristikunnan voitu antaa tietää totuutta asiasta, joten totuus haudattiin ja liittoutuneet päättivät karkoittaa juutalaisnatsit pois Euroopasta. Aivan samoin juutalaisnatsien kaverit, Suur-Suomi karjalaiset eli evakot karkoitettiin Karjalasta ympäri Etelä-Suomea.

Äänestä
  • ainakin on prvoilua. Kukaan ei tosissaa esittäisi mitään noin aivotonta.

    Äänestä

  • Samaa jauhavat niin kansallissosialistit: http://www.patriootti.com ,kuin tietyt muslimitkin ja kaveeravat keskenään. Aikoinaan Egyptikin majoitti SS-miehiä yms.

    Äänestä

myös Israel vastustaa rauhanomaista ratkaisua, onhan monasti ollut esillä Erez Israel, siihen ei kuulu palestiinalaisia ollenkaan ja karttaa katsoen näyttääkin, että kyseinen aate etenee. http://www.kibush.co.il/downloads/landloss.jpg Ihmiskilpiä taas on käytetty puolin ja toisin http://www.palestineremembered.com/images/dailymail_humanshield.jpg http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/01/amnesty_israel_ja_hamas_kayttavat_siviileja_ihmiskilpina__467306.html "Israel on muun muassa käyttänyt lapsia ihmiskilpinä, käyttänyt kohteina sairaaloita ja ensiapuhenkilöitä sekä tulittanut siviilejä miehittämättömän lennokin avulla." http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/54437-lehti-paljasti-”israel-syyllistynyt-sotarikoksiin”

Äänestä
  • olet ainakin siinä, että ihmisoikeusrikkomuksia on molemmin puolin. Pitkityvä tilanne rappioittaa moraalia. Myös Israelissa on paljon tahoja, jotka vastustavat rauhanomaista ratkaisua. En kuitenkaan tiedä, että sellainen ajattelutapa etenisi. Minusta molemmilla puolilla on lisääntynyt kahden valtion mallin suosia. Nykyisin sekä israelilaisista että palestiinalaisista yli puolet kannttaa kahta valtiota. Niin ei ollut muutama vuosi sitten. Esität nuo karttasi siihen tyyliin, että siellä on aina ollut juutalaiset vastaan palestiinalaiset vastakkainasettelu. Ei muutama vuosikymmen sitten ilmeisesti mitään palestiinalaisia edes ollut. Jos Suomessakin puhuttiin palestiinalaisista, niin heillä yleensä tarkoitettiin alueen juutalaisia. Gazaan ja Länsirannalle puuhataan nyt palestiinalaisvaltiota. Vuosina 1948-67 alueet kuuluivat Egyptille ja Jordanialle. Kukaan ei nähnyt asiassa mitään kummallaista. Heti kun alueet siirtyivät Israelille, huomattiin, että siellähän onkin kokonainen kansa sorron alla. Menneistä on sikäli tarpeetonta kiistellä, että nyt on kansa nimeltä palestiinalaiset ja heillä on halutessaan oltava samat oikeudet kansallisvaltioon kuin muillakin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei kannata joka tilanteessa pyrkiä vain Israelia tuomitsemaan.

    Äänestä

  • Deronda kirjoitti:

    olet ainakin siinä, että ihmisoikeusrikkomuksia on molemmin puolin. Pitkityvä tilanne rappioittaa moraalia. Myös Israelissa on paljon tahoja, jotka vastustavat rauhanomaista ratkaisua. En kuitenkaan tiedä, että sellainen ajattelutapa etenisi. Minusta molemmilla puolilla on lisääntynyt kahden valtion mallin suosia. Nykyisin sekä israelilaisista että palestiinalaisista yli puolet kannttaa kahta valtiota. Niin ei ollut muutama vuosi sitten. Esität nuo karttasi siihen tyyliin, että siellä on aina ollut juutalaiset vastaan palestiinalaiset vastakkainasettelu. Ei muutama vuosikymmen sitten ilmeisesti mitään palestiinalaisia edes ollut. Jos Suomessakin puhuttiin palestiinalaisista, niin heillä yleensä tarkoitettiin alueen juutalaisia. Gazaan ja Länsirannalle puuhataan nyt palestiinalaisvaltiota. Vuosina 1948-67 alueet kuuluivat Egyptille ja Jordanialle. Kukaan ei nähnyt asiassa mitään kummallaista. Heti kun alueet siirtyivät Israelille, huomattiin, että siellähän onkin kokonainen kansa sorron alla. Menneistä on sikäli tarpeetonta kiistellä, että nyt on kansa nimeltä palestiinalaiset ja heillä on halutessaan oltava samat oikeudet kansallisvaltioon kuin muillakin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei kannata joka tilanteessa pyrkiä vain Israelia tuomitsemaan.

    mitäs tuumaat tuohon uutiseen? "Kohu Israelin armeijassa: Rabbit jyräävät kenraalit? Marssiiko armeija kenraalien vai rabbien pillin mukaan? Tätä kysymystä israelilaiset ovat joutuneet viime päivien paljastusten myötä pohtimaan. Osa asiantuntijoista arvelee, että armeija saattaa olla luisumassa uskonnolliseksi taistelujoukoksi, toiset pitävät pelkoja yliampuvina. –Koko operaatio oli uskonsota. Rabbien ohjeet olivat selvät: me olemme juutalainen kansa, Jumala toi meidät takaisin maahamme ja meidän on taisteltava karkottaaksemme vääräuskoiset, sanoi nimettömänä pysytellyt sotilas Haaretz-lehdelle." http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/54666-kohu-israelin-armeijassa-rabbit-jyraavat-kenraalit

    Äänestä

  • käytä univormua. Asetta voi kantaa vaikka farkut jalassa ja kauluspaita päällä. Hamasin ohjeet velvoittavat myös naisia osallistumaan taistelutoimiin. Lapset toimittavat ammuksia ja aseita taistelijoille. Kaikki ei aina ole niin mustavalkoista ja Hamasin siviileiksi väittämät eivät aina ole siviilejä. Se miksi länsimedia nielee kaikki väitteet tutkimatta osoittaa ainakin sen, että toimittajien koulutus on heikossa kuosissa.

    Äänestä

  • nykyisyydestä kirjoitti:

    mitäs tuumaat tuohon uutiseen? "Kohu Israelin armeijassa: Rabbit jyräävät kenraalit? Marssiiko armeija kenraalien vai rabbien pillin mukaan? Tätä kysymystä israelilaiset ovat joutuneet viime päivien paljastusten myötä pohtimaan. Osa asiantuntijoista arvelee, että armeija saattaa olla luisumassa uskonnolliseksi taistelujoukoksi, toiset pitävät pelkoja yliampuvina. –Koko operaatio oli uskonsota. Rabbien ohjeet olivat selvät: me olemme juutalainen kansa, Jumala toi meidät takaisin maahamme ja meidän on taisteltava karkottaaksemme vääräuskoiset, sanoi nimettömänä pysytellyt sotilas Haaretz-lehdelle." http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/54666-kohu-israelin-armeijassa-rabbit-jyraavat-kenraalit

    Ei sijaa palestiinalaisille, se on erez Israel, mutta kuinka laaja?

    http://2.bp.blogspot.com/_haUxZZoiOtI/SEKgab0gDjI/AAAAAAAAAaw/80__6Otk1U4/s400/irgun.jpg

    "Israelin ulkoministeri Avigdor Lieberman tyrmäsi Yhdysvaltain vaatimuksen siirtokuntien rajoittamisesta. Yhdysvallat on kehottanut Israelia lopettamaan juutalaissiirtokuntien laajentamisen, jotta rauhanneuvotteluja palestiinalaisten kanssa voidaan jatkaa.

    Ulkoministeri Hillary Clintonin tavannut Lieberman sanoi siirtokuntien jatkavan "luonnollista kasvuaan"."

    http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/63716-israel-tyrmaa-usan-vaatimukset

    Äänestä

  • jo tiedetty kirjoitti:

    Ei sijaa palestiinalaisille, se on erez Israel, mutta kuinka laaja?

    http://2.bp.blogspot.com/_haUxZZoiOtI/SEKgab0gDjI/AAAAAAAAAaw/80__6Otk1U4/s400/irgun.jpg

    "Israelin ulkoministeri Avigdor Lieberman tyrmäsi Yhdysvaltain vaatimuksen siirtokuntien rajoittamisesta. Yhdysvallat on kehottanut Israelia lopettamaan juutalaissiirtokuntien laajentamisen, jotta rauhanneuvotteluja palestiinalaisten kanssa voidaan jatkaa.

    Ulkoministeri Hillary Clintonin tavannut Lieberman sanoi siirtokuntien jatkavan "luonnollista kasvuaan"."

    http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/63716-israel-tyrmaa-usan-vaatimukset

    -pä tuota juuri muutenkaan voi tulkita

    "Etninen puhdistus on jollakin alueella olevaan tiettyyn ihmisryhmään kohdistuva joukkokarkoitus, johon liittyy yleensä väkivaltaa, murhia, ryöstelyä, talojen polttamista ja tuhoamista sekä omaisuuden särkemistä. Etninen puhdistus eroaa kansanmurhasta siten, että etnisessä puhdistuksessa päämääränä on maantieteellisen alueen 'puhdistaminen' tietystä väestönosasta, joka saatetaan jättää eloon mikäli se suostuu poistumaan alueelta. Kansanmurhan päämääränä taas on tietyn väestönryhmän murhaaminen.

    Nimityksen "etninen puhdistus" keksivät Jugoslavian sisällissodassa entisen Jugoslavian serbit, jotka itse puhdistivat kroaatti- ja muslimialueita. Serbien harjoittama etninen puhdistus oli suunniteltua. Tarkoitus oli luoda mahdollisimman suuria yhtenäisiä serbien asuttamia alueita keinolla millä hyvänsä, pelottelemalla, karkoittamalla, tappamalla jne.

    Myös kroaatit ja muslimit harjoittivat samaa. Väestön karkottamisella ja läheisesti muistuttavalla väestön pakkosiirroilla on pitkä historia myös muualla kuin Balkanin niemimaalla.

    Kansainvälisen lain mukaan väestönsiirrosta tulee etninen puhdistus, mikäli siirretty väestö ei sodan päätyttyä saa palata asuinalueilleen ja mikäli siirto tapahtuu kaoottisesti ja epäinhimillisesti. Täten on mahdollista, että esim. karjalaisten joukkopako kotiseuduiltaan vuosina 1939 ja 1944 voitaisiin määritellä etniseksi puhdistukseksi, sillä Neuvostoliitto pommitti evakkoja kuljettaneita junia, eikä karjalaisilla ollut mahdollisuutta palata kotiseuduilleen sodan päätyttyä.

    Tekniikoita Jugoslavian etnisissä puhdistuksissa

    Nimenomaan Kroatian sodassa käytettiin tämäntyyppistä taktiikkaa.

    * Väestön karkottaminen pois aseilla uhkaamalla ja tappamalla
    * Alueen eristäminen esim. tiesulkuja pystytyttämällä
    * Voimakas tykistötuli ja pommitus ilmasta, murhataan ne jotka jäävät tai palaavat taloihinsa
    * Kulttuurimonumenttien ja maarekisterien tuhoaminen

    Etnisille puhdistuksille Jugoslaviassa oli tyypillistä

    Serbit tekivät monia rikoksia Kroatian ei-serbiväestöä vastaan. Rikosten tarkoitus oli puhdistaa alueita ei-serbeistä. Serbien toiminta oli siksi äärimmäisen julmaa ja tuhoavaa.

    * Ihmisiä ajettiin pois kodeistaan
    * Pakolaisia,jotka olivat usein naisia, lapsia ja vanhuksia tulitettiin, pommitettiin ja muuten surmattiin ja heitä ohjattiin miinakentille
    * Taloja ryöstettiin
    * Kyliä ja kaupunkeja pommitettiin tykeillä ja kranaatinheittimillä
    * Koteja tuhottiin polttamalla ja räjäyttämällä
    * Kirkkoja ja muita pyhiä paikkoja tuhottiin
    * Sairaaloita, kirkkoja ja kouluja tulitettiin
    * Ihmisiä kohdeltiin ihmisarvoa alentavalla tavalla
    * Ihmisiä kidutettiin ja suljettiin keskitysleireille
    * Ihmisiä teloitettiin joukoittain
    * Naisia raiskattiin

    Etnisten puhdistuksen tekijöistä

    Osallisina ihmisoikeusrikkomuksiin olivat erilaiset aseistetut serbiryhmät ja yksittäiset siviilit.

    * Puolisotilaalliset tshetnikit ja vapaaehtoiset jotka tulivat Serbiasta (Arkanin tiikerit, Seseljin tsetnikit, Valkoiset Kotkat)
    * Paikalliset aseistetut serbisiviilit
    * Liittoarmeijan sotilaat
    * Serbien sotilaspoliisi
    * Paikallinen itsehallintoalueen serbimiliisi
    * Serbian paikalle saapuneet aluepuolustuksen joukot
    * Paikalliset serbien aluepuolustuksen joukot"

    http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Etninen_puhdistus&oldid=993285

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Etninen_puhdistus

    Äänestä

Ovatko siviiliuhrit siviilejä? Naisetkin osallistuvat taisteluun monintavoin ja kouluttavat lapsia sotilaiksi. Tässä esimerkkejä:
Jihad muslimi sotilaspassi http://jihadidujour.blogspot.com/2009/01/hamas-military -handbook.html

Siskojen tehtävä Jihaadissä
Suom. Sakeenah Vuorinen

Allaah, Ylistetty, on sanonut Qur'aanissa:"Uskovaiset, miehet ja naiset, ovat toinen toistensa liittolaisia; he rohkaisevat hyvän tekemiseen ja kieltävät tekemästä pahaa; he harjoittavat hartautta sekä antavat säädettyjä almuja, ja he tottelevat Allaahia ja Hänen Sanansaattajaansa. He ovat niitä, joille Allaah osoittaa laupeutensa. Katso, Allaah on Mahtava, Viisas." (Suuratut-Tawbah 9:71)

Ja Profeetan on kerrottu sanoneen: "Kun joku teistä huomaa munkar'n (Allaahin käskyjen rikkomisen) hänen tulisi korjata se hänen käsillään, ja jos hän ei voi tehdä tätä, niin hänen tulisi kieltää se hänen kielellään; jos hän on kykenemätön tekemään edes tätä, niin hänen pitäisi vähintään sydämessään ajatella tämän olevan pahaa; ja tämä on uskon alin taso." (Saheeh Muslim)

Tästä hadithista näemme, että kun huomaamme Allaahin käskyjä rikottavan, niin paras tapa sen korjaamiseen on käsiemme kautta. Kysykäämme siis itseltämme: Mikä on suurin rikkomus Allaahin Käskyjä kohtaan? Vastaus on yksinkertainen Qur'aanin mukaan: Se, että ei usko Allaahiin tai että asettaa muita palvonnan kohteeksi Allaahin rinnalla. Ja mikä onkaan paras tapa korjata tämä rikkomus käsillämme? Vastaus, jälleen kerran, on selvä: Jihaad fee sabeeli-Llaah (taistelu Allaahin tähden). Lukemattomat Qur'aanin jakeet ja monet Profeetan perimätiedoista tekevät tämän selväksi, ilman minkäänlaista epäilystä.

Tästä seuraa, että naiset ja miehet ovat toistensa tukijoita tässä Jihaadin velvollisuudessa, Qur'aanin ja Profeetan perimätiedon mukaisessa hengessä.

Ja kun Jihaad on Fard-ul-'Ayn (henkilökohtainen velvollisuus, kuten rukous ja paasto - se, että yksi henkilö suorittaa sitä, ei nosta sen velvollisuutta pois kaikkien muiden harteilta), kuten se on tällä hetkellä johtuen vihollisen ylivallasta lukuisissa Muslimimaissa, velvollisuus osallistua Jihaadiin on molempien, miesten ja naisten velvollisuus. Ei kukaan oppinut ole sanonut, että vain miesten kuuluisi osallistua Jihaadiin ja että naisten ei tarvitse osallistua. Itse asiassa, fiqh'n kirjat ovat selvästi mukaanlukeneet naiset ja ovat myös maininneet sääntöjä, esimerkiksi, että kun Jihaad on Fard-ul-'Ayn, nainen ei tarvitse hänen miehensä, isänsä tai walinsa (huoltajansa) lupaa ottaakseen osaa Jihaadiin, aivan kuten hän ei tarvitse hänen miehensä tai isänsä lupaa päivittäisiin rukouksiin tai paastoon Ramadanin aikana tai Zakaah'n maksuun (Ota huomioon, että kaukaa matkustaminen Jihaadiin voi tuoda mukanaan lisäsääntöjä fiqh'n kirjoissa).

Näin ollen kysymys ei olekaan onko naisen osallistuminen Jihaadiin näinä päivinä velvollisuus vai ei, mutta sen sijaan, miten Musliminainen voi ottaa osaa tässä jalossa tehtävässä ja estää itseään tekemästä syntiä hylkäämällä Jihaadin.

On monia keinoja, joiden avulla Musliminainen voi osallistua Jihaadiin, niin olemalla Mujaahideen'n mukana taistelukentillä, kuin pysymällä taka-alalla:
Siskojen tehtävä Taistelukentällä
1. Osallistuminen itse Taisteluun
2. Taistelijoiden tukeminen taistelukentällä
3. Vartiointitehtävä tai Suojelu

Siskojen tehtävä Taistelukenttien ulkopuolella

1. Mujaahid-lasten kasvatus
2. Fyysinen valmennus
3. Rakkaiden kannustus Jihaadiin
4. Valmennus taistelulääkinnässä ja ensiavussa
5. Akateemisellä tasolla
6. Varojenkeruu
7.Du'aa!

1. Osanotto itse Taisteluun
Vaikka Jihaad'iä (tai Qitaal'ia) yleensä sotivatkin miehet, on paljon todisteita naisten osanotosta Jihaadiin - niin Profeetta Muhammadin elinaikana, ja läpi Islaamilaisen historian, aina tähän päivään asti. Kaikkia esimerkkejä ei toki voida mainita tässä lyhyessä kappaleessa, mutta muutama esimerkki on lyhyesti mainittu alla:

Nusaybah bint Ka'b , tunnettu myös nimellä Ummu 'Ammarah, Shuhadaa'n (marttyyrien) äiti, ja urhean Sahabin vaimo. Hän osallistui taisteluun useammin kuin kerran elämänsä aikana, haavoittui pahasti eräässä taistelussa (Uhud) ja menetti kätensä toisessa (taistelussa Musaylama Kaddhabia vastaan). Kuuluisin hänen osaanotoistaan oli Uhudin taistelu, jossa, keskellä Muslimiarmeijassa vallitsevaa hämmennystä, hän oli yksi niista harvoista jotka olivat lähellä Profeettaa , ja jotka suojasivat Profeettaa heidän omien ruumiittensa avulla. Profeetta kertoi tästä taistelusta: "Kun katsoin oikealle puolelleni näin Ummu 'Ammarah'n, ja kun katsoin vasemmalle puolelleni näin Ummu 'Ammarah'n." Taistelun jälkeen Profeetta kysyi tämän vammoista ja kysyi mitä tämä haluaisi. Ummu 'Ammarah ilmoitti pyytävänsä Profeetan seuraa Paratiisissa - ja Profeetta hyväksyi hänen pyyntönsä. Onko mitään enempää, mitä kukaan voisi haluta? Ummu 'Ammarah sai suurimman siunauksistaan sen johdosta, että hän osallistui Qitaaliin (taisteluun Allaahin tähden).

Äänestä

Iranin ja Syyrian on lopetettava Hamasin ja islamilaisen Jihadin tukeminen; tässä mielessä ne ovat terroristivaltioita, jotka tukevat EU:n ja USA:n terroristilistalla olevia järjestöjä. EU:n tulisi lopettaa kaikki kauppa näiden valtioiden kanssa.

Äänestä
  • Eilen uutisoitiin, että Saksassa ääri-islamistit ovat esittäneet ainakin neljä uhkausta. Maltilliset muslimit pelkäävät. Arveltiin, että ääri-islamistit ovat saudi-wahabbeja.

    Äänestä

Onnitteluni täydellisen hyvistä mielipiteistäsi ja faktoista asian suhteen! Muutenkin kaikki nimimerkilläsi kirjoitetut jutut tässä ketjussa on totuuksia ja rohkeasti mainittuja.
Jatka samalla linjalla!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

on, että kumpikin osapuoli syyllistyy rikkomuksiin, johon on johtanut konfliktin pitkittyminen (kymmeniä vuosia). Mediassa israelilaisten rikkomuksista pidetään suurempaa ääntä, koska länsimaalaiset mediat eivät tunnu tietävän esim. hamasin tapaa toimia ja julmaa käytäntöä uhrata "omia kansalaisiaan" propagandan alttarilla ja teloittaa ne, jotka eivät suostu/arvostelevat järjestöä. Länsimaalainen media siis uutisoi varsin yksipuolisesti Lähi-Idän tapahtumista, varsinkin brittiläiset (hamasin kotisivujen ylläpitäjä Britanniassa) mediat ovat puolueellisia.

Äänestä

Huomaa: Tämä artikkeli on kirjoitettu ennen Obaman torstaina Kairossa pitämää puhetta.
Puheessaan maanantaina presidentti Obama kannatti ulkoministeri Hillary Clintonia, ja lausui, että Israelin täytyy jäädyttää siirtokuntien rakentaminen mukaan lukien luonnollinen kasvu. Obama lisäsi, että hän uskoi olleen aikoja jolloin Yhdysvallat "ei ollut niin rehellinen, kuin olisi pitänyt olla" Israelin kanssa. Tämä johti "alueen nykyiselle radalle, mikä on perin pohjin kielteinen, ei ainoastaan Israelin vaan myös Yhdysvaltojen eduille."

Tiistaina New York Timesin haastattelussa presidentti Obama huomautti kaikkia Lähi-idän konfliktin osapuolia tuomaan julkisesti esille saman viestin kuin he tekevät suljettujen ovien takana. Hän sanoi useiden israelilaisten olevan yhtä mieltä siitä, että siirtokunnille olisi tehtävä jotakin kahden valtion ratkaisun saavuttamiseksi, mutta tarpeeksi israelilaisia ei sano niin julkisesti. Mitä palestiinalaisiin arabeihin tulee, niin Obama sanoi, että monet heistä tunnustavat, ettei jatkuva kiihotus ja kielteinen retoriikka suhteessa Israelia kohtaan "ole hyödyttänyt heitä yhtään."

Reaktiot Obaman kommenttiin siirtokunnista tulivat nopeasti Jerusalemista. Kansanedustaja Danny Danon (Likud) sanoi, että "kaikki yritykset puuttua Israelin politiikkaan vain vahvistaa Netanjahua, jolla on kansan tuki takanaan." Sisäministeri Eli Jishai lupasi puolestaan täyden tukensa siirtokuntien laajentamiselle. Pääministeri Netanjahun kerrotaan sanoneen kansanedustajakollegalleen: "Mitä he minulta haluavat? Tahtovatko he hallitukseni kaatuvan?"

Sillä välin maanantaina uudisasukkaat osoittivat mieltään 26 siirtokunnan laajennusten poistamissuunnitelmia vastaan. Samariassa oli yhteenottoja uudisasukkaiden ja sotilaiden välillä, ja Jerusalemin ja Tel Avivin välinen valtatie oli tukittu palavilla renkailla ja iskulauseita huutavilla ryhmillä. Uudisasukkaat eivät protestoi ainoastaan siirtokuntien laajennusten poistamista vastaan vaan myös sitä vastaan, etteivät he saa lupaa rakentaa nykyisten siirtokuntien sisällä.

Kommentti:
Obaman politiikkaa näyttää luonnehtivan moraalisten periaatteiden ja johdonmukaisuuden puute. Johtava periaate hänen politiikassaan on se, mikä on Yhdysvaltojen edun mukaista. Kuten tällä viikolla tapahtui, kun Yhdysvaltojen hallinto Ram Emanuelin kautta sanoi, että seuraavan neljän vuoden aikana tulee pysyvä tilanteen järjestely Israelin ja palestiinalaisten arabien välillä, niin hän varsin hyvin tietää, että samanlaisia lausuntoja on tehty aikaisemminkin ­ ja ne ovat epäonnistuneet.

Huolimatta Israelin vetäytymisistä kaikista suurimmista kaupungeista Juudeassa ja Samariassa ja Gazasta, niin pysyvä ratkaisu on jäänyt toteutumatta. Palestiinalaishallinnon (PA) usein antama selitys epäonnistumiselle on, että heidän johtonsa on liian heikko antamaan myönnytyksiä. Tällä hetkellä, enemmän kuin koskaan aikaisemmin, on PA:n johto heikko ja sen alue jakautunut Hamasin ja Fatahin kesken. Siksi Israel tulee olemaan se osapuoli, jota Yhdysvallat painostaa myönnytyksiin. Epäoikeudenmukaisuudesta ja loogisuuden puutteista huolimatta, ei ole muutakaan tapaa saada tuloksia aikaan.

Kun Obama puhuu PA:n kiihotuksesta ja "kielteisestä retoriikasta", joka ei ole johtanut mihinkään, niin Amerikan presidentti ei pahimmassa tapauksessa ymmärrä sitä tosiasiaa, että tässä on kyse paljon enemmästä, kuin "kielteisestä retoriikasta". Kiihotus on ratkaisevassa osassa rakennettaessa terroristiverkostoa Israelia vastaan. Opettamalla tätä oppia lapsille ja nuorisolle ovat PA sekä Hamas kehittäneet terrorismikulttuurin, jota he yhä jatkavat, ja joka on osoittanut murhaavat mahdollisuutensa kerta toisensa jälkeen. Toisessa pahimmista skenaarioista Amerikan presidentti jättää huomiotta nämä ilmeiset faktat. Kumpikaan tapaus ei lupaa hyvää Lähi-idän kestävälle rauhalle.

Yksipuolinen ja harhaan johdettu painostus Israelia kohtaan voi jatkua vain tiettyyn rajaan saakka: Siihen asti kun Israelin kansa sanoo "ei" pidemmälle meneville myönnytyksille. Näin tapahtui Israelin viime vaaleissa, ja niissä Netanjahu nousi valtaan. Ainoa tapa, jolla Yhdysvaltain hallinto voi suostutella Israelin sopimukseen pysyvästä tilanteen järjestelystä, on painostaa Israelin hallitusta pidemmälle, kuin mitä äänestäjät ovat antaneet sille valtuuksia. Tämä on sekaantumista Israelin sisäisiin asioihin ja kaivaa maata demokratiaprosessin alta.
Lähde: Word of Life Israel

Äänestä
  • asia on kuitenkin ratkaistava. En minä näe Israelin kannalta mitään muuta ratkaisua kuin oma valtio palestiinalaisille.

    Nostit kirjoituksessasi esille mieleinkiintoisen nimen Emanuel USA:n hallinnosta. Häntä voi pitää puoliksi israelilaisena, sillä hän vietti nuorena kesänsä yleensä Israelissa. Netanjahu puolestaan vietti kesänsä usein USA:ssa. Ehkä he voisivat ymmärtää toisiaan.

    Äänestä

  • Deronda kirjoitti:

    asia on kuitenkin ratkaistava. En minä näe Israelin kannalta mitään muuta ratkaisua kuin oma valtio palestiinalaisille.

    Nostit kirjoituksessasi esille mieleinkiintoisen nimen Emanuel USA:n hallinnosta. Häntä voi pitää puoliksi israelilaisena, sillä hän vietti nuorena kesänsä yleensä Israelissa. Netanjahu puolestaan vietti kesänsä usein USA:ssa. Ehkä he voisivat ymmärtää toisiaan.

    ollut minun kirjoitukseni, mutta otin se vain esille tuodakseni eri näkökulmia esille. Jos löydän maltillisen palestiinalaisosapuolen näkemyksen tuon sen tasapuolisuuden vuoksi myös esille.

    Vihan lietsominen toista osapuolta kohtaan osoittaa haluttomuutta ottaa asioista selvää kummaltakin puolelta, sekä päättelykyvyn puutetta. Aina voidaan väittää sitä empatiaksi että asettuu heikomman puolelle, mutta faktaa on toisaalta se, että hamas ampumalla raketteja provosoi tahallaan, koska tietää israelin reagoivan siihen, ja siten ei paljoa välitä tavallisten palestiinalaisten kärsimyksestä kunhan uutiskuvat ovat näyttäviä ja värikkäitä eli se on osa Hamasin tietoista propagandasotaa. Yhdysvallat käyttivät nimitystä taistelu "mielistä ja sydämistä" Vietnaminsodassa, menetelmät vaan olivat toiset. Todellinen empatia on sitä että pystyy asettumaan myös israelilaisten puolelle.

    Mielestäni sekä israelin että palestiinan kansoilla on oikeus omiin kansallisiin valtioihin. Kummallakin kansalla on myös oikeus turvallisuuteen ja valtion velvollisuus on suojella kansalaisiaan sillä eihän se muuten valtio olisikaan!

    Äänestä

  • mm.
    Abu Nidal (ANO), Syyria.
    Al-Aqsan marttyyrien prikaati, Israel.
    Al-Takfir ja al-Hijira, Libanon.
    Gama'a al-Islamiyya, Egypti.
    Hamas-Izz al-Din al-Qassem, Israel.
    Kahane Chai (Kach), Israel.
    Mujahedin-e Khalq Organisation, Irak.
    Palestiinan vapautusrintama, Irak, Libanon, Syyria.
    Palestiinan islamilainen jihad, Syyria, Israel.
    Palestiinan vapautuksen kansanrintama, Israel.
    PFLP-General Command, Libanon, Syyria.
    Hizbollah, Libanon.
    5-6 terroristijärjestöä toimii Israelissa, ja ne tappelevat myös keskenään. Ei liene helppo laatia rauhansopimuksia tämän kaltaisten järjestöjen kanssa.

    Äänestä

Israel on oikeusvaltio, jonka korkein oikeus on mm.:
määräsi päästämään toimittajat Gazaan:
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=772828&mode=print
hylkäsi siirtokuntalaisten valituksen:
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/ulkomaat/2005/06/373217
määräsi siirtämään raja-aitaa:
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2007/09/israelin_korkein_oikeus_maarasi_siirtamaan_raja-aitaa_249515.html
vaati Sharonin pojalta todistusaineistoa:
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/ulkomaat/2004/03/211687
salli Gay Pride – paraatin (vs. arabimaat):
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/ulkomaat/israelin-korkein-oikeus-salli-gay-pride-paraatin/150318
salli arabipuolueet:
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/forum/index.php?topic=56.0
Naisten oikeudet Israelissa (vs. arabimaat):
http://dennismitzner.blogit.uusisuomi.fi/2009/03/18/naisten-oikeudet-saudi-arabiassa-ja-israelissa/

Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia.

Äänestä

siviilikohteisiin israelilaisten näkökulmasta:

http://sderotmedia.org.il/bin/videos.cgi?q=watch&id=1686

Videossa israelilaislasten hauskanpidon keskeyttää palestiinalaisten raketti-isku. Ja miettikää jos sitä kestää vaikkapa 10-12 vuotta. Varmasti jättää lapseen jäljen, riippumatta onko hän israelilainen tai suomalainen - ja miettikää jos omat lapsenne eläisivät siinä jatkuvan pelon maailmassa! No, joillekin kuoleella palestiinalaislapsella on suurempi painoarvo kuin kuoleella israelilaislapsella.

Äänestä

Tämän kaltainen tilanne ei voi jatkua ikuisesti: Israelin on joko "nypittävä" kaikki terroristin alutkin - ja länsimaalaisten on turha sitten moraalisoida, tai länsimaiden pakotettava palestiinalaiset terroristijärjestöt lopettamaan aseellinen toiminta. On väärin pakottaa maata, joka puolustaa kansalaisiaan sillä se on valtion perustehtävä ja syy olemassaoloon - olisi todella tekopyhää! Jos Suomen armeija ampuisi raketteja rajan yli talvi- ja jatkosodassa menetetyille alueille sillä perusteella, että ne on joskus ollut osa Suomea, Venäjä ei perustelua ymmärtäisi vaan suojelisi kansalaisiaan. Muistaakseni Länsiranta on joskus kuulunut Jordanialle ja Gaza Egyptille. Mutta tietääkseni raketteja ammuttiin Gazasta, jota Egyptikään ei huolinut takaisin ja sulki rajat (pääsi eroon ja antoi pitää)!

Palestiinalaisten on kyettävä muodostamaan hallitus, joka pystyy neuvottelemaan valtiosta ja rauhasta. Tämä edellyttää hallitusta, jonka sekä eri aseelliset ryhmät että Israel hyväksyvät. Terroristijärjestöjä ei kuitenkaan pidä hyväksyä hallitukseen - ajatelkaapa vaikka jos Italian mafia perustaisi puolueen ja osallistusi tasavertaisena hallitukseen. Jos terroristijärjestölle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Palestiinalaisvaltio tulisi saamaan taloudellista apua sekä USA:lta että EU:lta.

Äänestä

Lasten pakkoavioliitot:
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT WQ E-2009-0973 0 DOC XML V0//FI
Setä pitää Josefiinaa (8v.) vähän hyvänä…

Pakkoavioliitto rikkoo lapsuuden:
http://www.kepa.fi/uutiset/3295/

Britannia/Ranska:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pakkoavioliitot herättävät huolta Britanniassa ja Ranskassa/1135243346556

Kunniamurhat:
http://www.stophonourkillings.com/

Kunniamurhat salataan Suomessa (täytyy ymmärtää vieraita kulttuureja ja niiden tapoja):
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=161511

Tyttöjen ympärileikkaukset:
http://www.toisinsanoen.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=285&Itemid=99999999

Islamisation of Europe
http://sioe.wordpress.com/

Israel taitaa olla enemmän länsimaa.

Äänestä

...

Äänestä
  • arabi

    Äänestä

Israel on pelkkä tunkeileva roistovaltio arabien mailla!
Sinänsä outoa, etteivät arabimaat ole vielä yhteisvoimin pyyhkineet tätä tunkeutujaa pois kartalta.
Mutta asianmukaista tervetulotoivotusta ovat antaneet jo vuodesta 1948 lähtien. Siinä mielessä ihan oikein.

Sitten kun vielä nämä länsimaat nuolevat juutalaisten pyllyä...

Support Iran! Nuclear War Against Israel!

Äänestä
  • Niin, vielä lisäystä äskeiseen viestiin:

    En sen enempää supportoi näiden islaminuskoisten arabien barbaarimeininkiä, kuin juutalaisten terrorihallintoakaan. Mutta Lähi-Idän tilanteessa sympatiani saavat arabit.
    Antaisi vaan heidän elää siellä omaa (barbaarimaista?) elämäänsä, ilman Israelin tungettelua!

    Äänestä

  • Kun saa pikkusormen, haluaa koko käden - ensimmäiset arabit saapuivat 638 jaa, ensimmäiset juutalaiset jo 2000 eaa - kumpi tuli kumman maalle?

    Äänestä

  • juutalaisten maalle kirjoitti:

    Kun saa pikkusormen, haluaa koko käden - ensimmäiset arabit saapuivat 638 jaa, ensimmäiset juutalaiset jo 2000 eaa - kumpi tuli kumman maalle?

    on palestiinalaisille oma elinvoimainen kansallisvaltio ja lännen tuella jälleenrakennusohjelma joka tuo hyvinvointia ja vakautta koko alueelle.

    Äänestä

  • mutta saivat nenilleen.

    Äänestä

terroristijärjestöjen aivopesemiä lapsia! Miksi ei UNICEF puutu?

Äänestä

käsitys oikeusvaltiosta.
Perehdyhän esim. Mosaadin toimintaan.
Ehkä senjälkeen kirjoitat eri tavalla.

Äänestä

  • tehtävät ovat erityisiä niin mm. CIA:lla, FSB:lla kuin Egyptin turvallisuuspalvelullakin. Ei Mossad, http://www.mossad.gov.il/Eng/AboutUs.aspx , ole sen "pahempi" tai "hyvempi"; Israel tarvitsee viraston oman turvallisuutensa takia.

    Äänestä

  • tämäkö kirjoitti:

    kertoo tai puhuu oikeusvaltiosi puolesta.
    http://www.vaikuttava.net/article.php?sid=3772

    on juridisia kummallusuuksia. Israel on useamman kerran yrittänyt neuvotella rauhasta palestiinalaisten kanssa, mutta harvoin se on kauan kestänyt. Fatah ja Hamas taistelivat keskenään Gazassa. Jos yhden ryhmittymän saa rauhan taakse, toinen ryhmä voi ampua raketteja Israeliin. Luulen, että israelilaiset eivät luota palestiinalaisiin.

    Äänestä

  • riittää että tutustuu esim. Hamasin toimintaan. Ja järjestön lasten riistämiseen ja hyväksikäyttöön.

    Äänestä

Terroristijärjestöt riistävät lapsia ja polkevat lasten oikeuksia!
Lapset voivat esimerkiksi suorittaa itsemurhahyökkäyksiä http://www.youtube.com/watch?v=PPU4UN03t7E&feature=related ,

tai toimia ihmiskilpenä
http://www.youtube.com/watch?v=J08GqXMr3YE&feature=related .

Monissa taistelijaa kuvaavissa valokuvissa ja videofilmeissä on taistelijan vieressä lapsi tai lapsia, eli jos taistelijaa ammutaan, voidaan osua lapsiin. Lapsille on uskoteltu, jota tapahtuu mm. lastentarhoissa
http://www.youtube.com/watch?v=eTGbP55HGi8 ,

että marttyyrikuolema on parempi kuin elämä http://www.youtube.com/watch?v=8dPb1bF-s4M&feature=related .

Lapsien itsemurhahyökkäyskoulutus voidaan aloittaa jo 5-vuotiailla http://www.youtube.com/watch?v=6fiRMLVcjfc&feature=related .

Hamasin, islamilaisen Jihadin ym. opas naisille kehottaa tähän ja itsemurhahyökkäyksistä on syntynyt ”kultti”
http://www.youtube.com/watch?v=Y7v1C0VUhyA&feature=fvw .

Lapsilta RIISTETÄÄN LAPSUUS, OIKEUS VANHEMPIINSA (äiti suorittaa itsemurhahyökkäyksen), HEIDÄT OPETETAAN TAPPAMAAN http://www.youtube.com/watch?v=RnENSJEWAco&feature=related , IHANNOIMAAN KUOLEMAA, HEIDÄN HENKENSÄ JA TERVEYTENSÄ VAARANNETAAN, mutta missä on UNICEF!

Äänestä
  • Raamatussa mainitaan että kristittyjen tie taivaaseen käy vain Jerusalemin ja juutalaisten kautta, luulisi oikein että koko jumala satu on juutalaisten keksimä! joo oottele vaan kyllä se jeesus kohta tullee.

    Äänestä

  • pelastaa kirjoitti:

    Raamatussa mainitaan että kristittyjen tie taivaaseen käy vain Jerusalemin ja juutalaisten kautta, luulisi oikein että koko jumala satu on juutalaisten keksimä! joo oottele vaan kyllä se jeesus kohta tullee.

    Taidat odottaakin, kun noin hyvin tunnet?

    Äänestä

  • se on? kirjoitti:

    Taidat odottaakin, kun noin hyvin tunnet?

    Mitä välii sillä on! pääasia että kristityt uskoo, ajattelepa jos maailman kristityt pääsisivät vain Helsingin kautta taivaaseen:) tosin helvetin hyvä ettei pääse.

    Äänestä

oikeus Gazaan ja Länsirantaan. Mitäpä siitäkin tulisi, jos Suomi alkaisi vaatimaan Petsamoa, Sallaa ja Karjalaa takaisin! Egyptikään ei huolinut Gazaa takaisin, periaatteessa Egypti olisi ainoa maa joka näin olisi voinut tehdä. En tiedä onko Jordania vaatinut Länsirantaa. Jos niiden miehitys on tuomittu YK:ssa niin miksei esim. Tiibetin. Ennen vuoden 1967 sotaa ei ollut kansaa nimeltä palestiinalaiset, vaan Palestiina (nimen antoivat roomalaiset) joka tarkoitti ainakin nykyistä Israelin aluetta.

Äänestä
  • Ei Israelin oikeutta Gazaan eikä Länsirantaan voida perustella Messiaalla,
    koska hän (Jeesus) muuttui Golgatan ristillä homosta heteroksi,joten Jeesus eli
    Messias oli myös Rooman ensimmäinen paavi Pietari,joka keksi myyntivoitot.
    Sen takia ei edes Jerusalemin oimistoikeutta voida perustella uskonnoilla.
    Itse asiassa jopa YK teki imperialistisen virheen hyväksymällä Israelin valtion 1948.
    Mutta varmaa on se,että Israelin pitää lopettaa palestiinalaisalueiden miehitys
    ennen kuin rauha on mahdollinen.

    Äänestä

  • Irakin ja Afganistanin miehitystä perustella uskonnolla? Silti YK ei ole tuominut niitä. Miksi näin on Gazan ja Länsirannan kohdalla? Olisiko saudimiljönäärien rahansiirroilla vaikutusta?

    Äänestä

ISRAEL TULEE TUHOUTUMAAN!

Äänestä
  • ne uskonnolliset näkemyksesi vaan toiselle palstalle.

    Kaikki valtiot tulevat tuhoutumaan jossain vaiheessa. Sen on historia osoittanut. Myös Suomi tulee tuhoutumaan.

    Äänestä

on ja Fasistinen Rasistivaltio! joka polkee surutta ihmisoikeuksia ja kansallisuuksia. Puhumattakaan uskonnoista!

Israel on Fundamentalistinen Fasisti terroristi valtio!

Äänestä
  • taitaa sitten olla demokraattinen, ihmisoikeuksia kunnioittava liberaali valtio? Al-Qaeda, Hamas, Taleban ym. väärinymmärrettyjä järjestöjä joiden tarkoituksena on edistää kunnioitusta elämää kohtaan, ihmisoikeuksia ja kansanvaltaa? Myös Pohjois-Korea on väärinymmärretty valtio, jonka kansalaiset saavat vapaasti matkustaa (mutta muut maat estävät sen), jossa ei olisi nälänhätää (ilman toisia valtioita) ja jonka johtaja äänestetään vaaleilla (ja saa 120% äänistä).

    Äänestä


  • Alueelle ei saada rauhaa,ennenkuin Israel lakkaa miehittämästä palestiinalaisia alueita ja lakkaa rakentamasta lisää siirtokuntia heidän alueelleen.
    Tämä on pointti,jota ei voi puolustella edes palestiinalaisten itsemurha pommeilla eikä muilla mitättömillä aseilla,joita heillä on käytössään.
    Israelin nykyaikaiset aseet ovat kotoisin USA:sta ja niillä tulee todella pahaa jälkeä.
    Ne fosforilla rikastetut ohjukset ja muut aseet ovat myös Amerikasta kotoisin,niitähän Nato-joukot käyttivät jo Serbiaa vastaan entisessä Jugoslaviassa ja niitä samoja käyttää Israel nyt palestiinalaisia vastaan ja myös silloin kun Israel hyökkäsi muutama vuosi sitten Libanoniin ja pommitti kaikki maantasalle.
    Juutalaisyhteisöllä on yksi yhteinen pyhä asia,se on SIION,puolueista riippumaton
    uskonto tai uskomus ja se mitä Siion pitää sisällään on pyhää,se on uskomus,että Israelilaisilla on oikeus koko alueeseen ja heillä on oikeus ajaa palestiinalaiset kokonaan pois alueelta ja he eivät väsy taistelemaan,ennenkuin koko Palestiinan(maantieteellinen nimi) alue on heidän omistuksessaan.

    Äänestä

"Hamas myy avustustarvikkeet mustaan pörssiin saadakseen rahaa aseiden ostoon ja palkkoihin."

”Våra söner plundras på sina organ”

Palestinier anklagar Israels armé för att stjäla kroppsdelar från sina offer.
Här berättar Donald Boström om den internationella transplantationsskandalen – och hur han själv blev vittne till övergrepp på en 19-årig pojke.

Jag är vad ni kan kalla en ”matchmaker”, sa Levy Izhak Rosenbaum från Brooklyn, USA, i en hemlig inspelning med en FBI-agent som han trodde var en kund. Tio dagar senare, i slutet på juli i år arresterades Rosenbaum i samband med att en stor korruptionshärva avslöjades i New..."

http://www.aftonbladet.se/kultur/article5652583.ab

Äänestä
  • ottanut kantaa kyseiseen artikkeliin? Uskot sinä tuollaista roskaa?

    Boström sanoi radiohaastattelussa, että ei tiedä ovatko väitteet totta, mutta "hän uskoo niin". Siis mitään todisteita ei ole olemassa. Sekä sinä että Boström syyllistytte perinteisen antisemitismin lietsontaan. Jos olisit yhtään sivistynyt, niin olisit perehtynyt keskeisimpiin antisemitismiin ilmenemismuotoihin. Sinä edustat niitä samoja typeryksiä, jotka satoja vuosia sitten lietsoivat rasismia väittäen, että juutalaiset tappavat kristittyjä lapsia saadakseen verta pääsiäisleipiin. Nekin väitteet perustuivat huhupuheisiin.

    Äänestä

  • sinä itse kirjoitti:

    ottanut kantaa kyseiseen artikkeliin? Uskot sinä tuollaista roskaa?

    Boström sanoi radiohaastattelussa, että ei tiedä ovatko väitteet totta, mutta "hän uskoo niin". Siis mitään todisteita ei ole olemassa. Sekä sinä että Boström syyllistytte perinteisen antisemitismin lietsontaan. Jos olisit yhtään sivistynyt, niin olisit perehtynyt keskeisimpiin antisemitismiin ilmenemismuotoihin. Sinä edustat niitä samoja typeryksiä, jotka satoja vuosia sitten lietsoivat rasismia väittäen, että juutalaiset tappavat kristittyjä lapsia saadakseen verta pääsiäisleipiin. Nekin väitteet perustuivat huhupuheisiin.

    sitä sallia tiedotusvälineiden uutisointi ilman antisemitistileimaa eikö vain? Juttuhan on kaikkien luettavissa linkissä, samoin tässä, siinäkin käytetään uskotaan sanaa:

    "Rikosvyyhtiin liittyy myös kansainvälistä rahanpesua, josta on syytettynä useiden uskonnollisten hyväntekeväisyysjärjestöjen nokkamiehiä. Rabbien epäillään kierrättäneen järjestöjen kautta kymmeniä miljoonia dollareita rikollista rahaa.

    Erikoisin sivujuonne on Israelista järjestetty munuaiskauppa, johon erään syytetyistä uskotaan sekaantuneen."

    "Ei tätä uutista uskalla kommentoida, ettei leimata antisemitistiksi tai natsiksi."

    http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2009/07/24/rahanpesuskandaalissa-pidatetty-usassa-kymmenia/200917005/12

    Äänestä

  • ........2 kirjoitti:

    sitä sallia tiedotusvälineiden uutisointi ilman antisemitistileimaa eikö vain? Juttuhan on kaikkien luettavissa linkissä, samoin tässä, siinäkin käytetään uskotaan sanaa:

    "Rikosvyyhtiin liittyy myös kansainvälistä rahanpesua, josta on syytettynä useiden uskonnollisten hyväntekeväisyysjärjestöjen nokkamiehiä. Rabbien epäillään kierrättäneen järjestöjen kautta kymmeniä miljoonia dollareita rikollista rahaa.

    Erikoisin sivujuonne on Israelista järjestetty munuaiskauppa, johon erään syytetyistä uskotaan sekaantuneen."

    "Ei tätä uutista uskalla kommentoida, ettei leimata antisemitistiksi tai natsiksi."

    http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2009/07/24/rahanpesuskandaalissa-pidatetty-usassa-kymmenia/200917005/12

    todella noin yksinkertaisena? Sinä osallistut antisemitistisen vihan lietsontaan ja käytät siinä kaikkein perinteisintä rasismia. Juuri tuollaisia epämääräisiä vihjailuja juutalaisten osallisuudesta ties mihin on esitetty halki vuosisatojen. Sinä edustat sitä samaa roskajoukkoa, joka aikoinaan esitti kuulopuheita jostain veriuhreista.

    Tämä on käyty historian aikana läpi niin moneen kertaan. Kun tarpeeksi kauan esität tuollaisia epämääräisiä vihjailuja, niin yhä suurempi osa ihmisistä otta ne totuutena. Kukaan ei vaivaudu tarkistamaa asioiden taustoja. Mikset sinä sano suoraan, että nuo mainitsemasi linkit edustavat pelkkää epämääräistä spekulaatiota.

    Minusta on todella vastenmielistä se, että et ota mitään vastuuta sanomisistasi. Lietsot rasismia. Kun pommi lopulta räjähtään, niin sen jälkeen sinä hurskastelija vetäydyt vastuusta vedoten siihen, että sinähän olit ainoastaan sananvälittäjä.

    Rahanpesu on toinen asia. Sitä ei tarvitse sotkea tähän. Syylliset saakoot siitä rangaistuksen USA:n lakien mukaisesti.

    Äänestä

  • kaiken kirjoitti:

    todella noin yksinkertaisena? Sinä osallistut antisemitistisen vihan lietsontaan ja käytät siinä kaikkein perinteisintä rasismia. Juuri tuollaisia epämääräisiä vihjailuja juutalaisten osallisuudesta ties mihin on esitetty halki vuosisatojen. Sinä edustat sitä samaa roskajoukkoa, joka aikoinaan esitti kuulopuheita jostain veriuhreista.

    Tämä on käyty historian aikana läpi niin moneen kertaan. Kun tarpeeksi kauan esität tuollaisia epämääräisiä vihjailuja, niin yhä suurempi osa ihmisistä otta ne totuutena. Kukaan ei vaivaudu tarkistamaa asioiden taustoja. Mikset sinä sano suoraan, että nuo mainitsemasi linkit edustavat pelkkää epämääräistä spekulaatiota.

    Minusta on todella vastenmielistä se, että et ota mitään vastuuta sanomisistasi. Lietsot rasismia. Kun pommi lopulta räjähtään, niin sen jälkeen sinä hurskastelija vetäydyt vastuusta vedoten siihen, että sinähän olit ainoastaan sananvälittäjä.

    Rahanpesu on toinen asia. Sitä ei tarvitse sotkea tähän. Syylliset saakoot siitä rangaistuksen USA:n lakien mukaisesti.

    "Ruotsissa monet tahot nostivat kovan huudon asian johdosta, mutta eivät suinkaan tuomitakseen Aftonbladetin artikkelin vaan Ruotsin Israelin lähettilään Elisabeth Borsiin Bonnierin, joka niiden mielestä tulisi kutsua kotiin saamaan lisäopetusta mielipiteen ilmaisun vapaudesta. Bonnierilta kyseltiin, kuvitteleeko hän elävänsä Iranissa hyökätessään Ruotsissa vallitsevaa vapaata puheoikeutta vastaan."

    http://israelupdate.achlak.net/

    Onhan tästä joka puolella juttua

    http://www.hs.fi/keskustelu/USA:ssa+pid%E4tettiin+pormestareita+ja+rabbeja+korruptiosta/thread.jspa?threadID=197828&tstart=0

    YLE:kin uutisoi, vaihtoi tosin uutistaan myöhemmin.

    "Israelin ja Ruotsin välille on kehkeytynyt diplomaattinen kärhämä Aftonbladetin lehtiartikkelista. Jutussa kerrottiin Israelin varastavan surmaamiensa palestiinalaisten elimiä. Israelissa Ruotsia syytetään juutalaisvastaisuudesta ja nostetaan boikottia ruotsalaistuotteita vastaan. "

    http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/08/israelissa_valmistellaan_ruotsi-boikottia_947630.html

    Valitettavasti koko artikkelin kopiointi palstoille on kiellettyä, niistä voi ottaa vain osalainauksen.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    "Ruotsissa monet tahot nostivat kovan huudon asian johdosta, mutta eivät suinkaan tuomitakseen Aftonbladetin artikkelin vaan Ruotsin Israelin lähettilään Elisabeth Borsiin Bonnierin, joka niiden mielestä tulisi kutsua kotiin saamaan lisäopetusta mielipiteen ilmaisun vapaudesta. Bonnierilta kyseltiin, kuvitteleeko hän elävänsä Iranissa hyökätessään Ruotsissa vallitsevaa vapaata puheoikeutta vastaan."

    http://israelupdate.achlak.net/

    Onhan tästä joka puolella juttua

    http://www.hs.fi/keskustelu/USA:ssa+pid%E4tettiin+pormestareita+ja+rabbeja+korruptiosta/thread.jspa?threadID=197828&tstart=0

    YLE:kin uutisoi, vaihtoi tosin uutistaan myöhemmin.

    "Israelin ja Ruotsin välille on kehkeytynyt diplomaattinen kärhämä Aftonbladetin lehtiartikkelista. Jutussa kerrottiin Israelin varastavan surmaamiensa palestiinalaisten elimiä. Israelissa Ruotsia syytetään juutalaisvastaisuudesta ja nostetaan boikottia ruotsalaistuotteita vastaan. "

    http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/08/israelissa_valmistellaan_ruotsi-boikottia_947630.html

    Valitettavasti koko artikkelin kopiointi palstoille on kiellettyä, niistä voi ottaa vain osalainauksen.

    selän taakse, kun arvostelen sinua rasismin lietsonnasta.

    Toivon, että sinä pystyisit erottamaan asiat toisistaan. Sinulla on ihan täysi sananvapaus levittää rasistisia viestejä. Aivan samoin voit kaivaa historiasta mitä tahansa antisemitistisiä myyttejä. Voit kaivaa esille Siionin viisaiden pöytäkirjat tai muita väärennöksiä. Hauaisin kuitenkin, että tuomitsisit ne selkeästi. Sinun vihjailujesi seurauksena suuri osa tämänkin palstan lukijoista mielellään uskoo ne todeksi. Ja minä katson, että sinulle kuuluu osavastuu. Jos minä levittäisin täällä jotain natsipropagandaa, niin en minä voisi kokonaan vetäytyä vastuusta ja sanoa, että minulla on sananvapaus. Sinullakin on juridinen oikeus sananvapauteen, mutta se ei merkitse sitä, että sinun ei tarvitsisi ottaa henkilökohtaisesti mitään vastuuta teoistasi. Sinä myös ymmärrät halutessasi tekosi, koska edustat yhtä kaikkein keskeisintä antisemitistä myyttiä.

    Yhteenvetona edellisestä sekavasta vuodatuksesta: sinun pitäisi henkilökotaisesti ottaa vastuuta siitä, että lietsot rasismia. Et voi paeta sinne ruotsalaisten selän taakse.

    Äänestä

  • ruotsalaisten kirjoitti:

    selän taakse, kun arvostelen sinua rasismin lietsonnasta.

    Toivon, että sinä pystyisit erottamaan asiat toisistaan. Sinulla on ihan täysi sananvapaus levittää rasistisia viestejä. Aivan samoin voit kaivaa historiasta mitä tahansa antisemitistisiä myyttejä. Voit kaivaa esille Siionin viisaiden pöytäkirjat tai muita väärennöksiä. Hauaisin kuitenkin, että tuomitsisit ne selkeästi. Sinun vihjailujesi seurauksena suuri osa tämänkin palstan lukijoista mielellään uskoo ne todeksi. Ja minä katson, että sinulle kuuluu osavastuu. Jos minä levittäisin täällä jotain natsipropagandaa, niin en minä voisi kokonaan vetäytyä vastuusta ja sanoa, että minulla on sananvapaus. Sinullakin on juridinen oikeus sananvapauteen, mutta se ei merkitse sitä, että sinun ei tarvitsisi ottaa henkilökohtaisesti mitään vastuuta teoistasi. Sinä myös ymmärrät halutessasi tekosi, koska edustat yhtä kaikkein keskeisintä antisemitistä myyttiä.

    Yhteenvetona edellisestä sekavasta vuodatuksesta: sinun pitäisi henkilökotaisesti ottaa vastuuta siitä, että lietsot rasismia. Et voi paeta sinne ruotsalaisten selän taakse.

    Eli kaikki Israelilaisten tekemät julmuudet pitäisi lakaista maan alle? Sitäkö se "vastuu omista teoista" tarkoittaa? Koko maailma tietää Isrelin harjoittaman valtioterrorin seuraukset. Nyt niistä pitäisi vielä vaieta?

    Äänestä

  • einolein0 kirjoitti:

    Eli kaikki Israelilaisten tekemät julmuudet pitäisi lakaista maan alle? Sitäkö se "vastuu omista teoista" tarkoittaa? Koko maailma tietää Isrelin harjoittaman valtioterrorin seuraukset. Nyt niistä pitäisi vielä vaieta?

    mitään järkeä. Israelia pitää arvioida kuten mitä tahansa maata. Silloin kun se on tehnyt väärin, se on tuomittava. Israel ei saa kuitenkaan olla ainut maa, joka tuomitaan.

    Äänestä

..paskapäitä. Israel saa enemmän avustuksia, kuin muut osapuolet.

Äänestä
  • Milloin päättyy länsimaiden käynnistämä uusi ristiretki Irakissa ja Afganistanissa, johon Suomikin Afganistanissa aktiivisesti osallistuu? Eihän vääräuskoisilla ole samaa ihmisarvoa kuin "oikean opin" kannattajilla? Kristitythän tukevat aina jumalan valittua kansaa eli juutalaisia.

    Äänestä

  • buddhat kirjoitti:

    Milloin päättyy länsimaiden käynnistämä uusi ristiretki Irakissa ja Afganistanissa, johon Suomikin Afganistanissa aktiivisesti osallistuu? Eihän vääräuskoisilla ole samaa ihmisarvoa kuin "oikean opin" kannattajilla? Kristitythän tukevat aina jumalan valittua kansaa eli juutalaisia.

    ovat erikoisia. Kerro minkä uskonnon mukaan juutalaiset olisivat joku Jumalan valittu kansa? Juutalaisuudessa ei ole olemassakaan oppia valitusta kansasta ja kristittyjen valittu kansa on kristityt itse. Tämänhän sinä tiedät muutenkin, jos olet käynyt rippikoulun.

    Äänestä

  • tietosi esim. siitä, että Israel saisi enemmän avustuksia kuin Egypti?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


frm kirjoitti:

Israel on pieni moderni länsimaalainen oikeusvaltio, joka sijaitsee vihamielisessä ympäristössä ja taistelee monia terroristiryhmiä vastaan, joista "Hamas vastustaa rauhanomaista ratkaisua palestiinalaiskysymykseen ja perussääntö viittaa Israelin valtion tuhoutumiseen ja islamilaisen valtion perustamisen. Palestiinalaisen islamilaisen jihadin tavoite on Hamasin tavoin tuhota Israel" (wikipedia). On hankala neuvotella tällaisten järjestöjen kanssa, jotka vastustavat jopa palestiinalaisvaltiota. Hamas myy avustustarvikkeet mustaan pörssiin saadakseen rahaa aseiden ostoon ja palkkoihin. Tavalliset palestiinalaiset kärsivät ja syyttävät Israelia, kun omat koirat purevat. Tämä terroristien tukeminen (avustukset) tulisi kokonaan lopettaa alueilla joissa Hamas on vallassa. Nämä ääriryhmät ovat mestareita propagandassa. Paikan päällä järjestöt käyttävät ihmiskilpiä, ja tuovat sitten haavoittuneet tai kuolleet lapset, naiset ja vanhukset kameroiden eteen sen sijaan että toimittaisivat sairaalaan. Tällä he keräävät sympatiaa arabi- ja länsimaissa saadakseen värvättyjä, rahaa ja tiedottajia. Hamasin ja jihadin omat sankarit avaavat tulen israelilaisia vastaan, piiloutuvat siviilien taloihin tai tunneleihin ja tulevat iskun jälkeen esittämään kuinka julma Israel on. Unohtavat vain mainita, että sairaalassa on mukava piileskellä ja ambulanssilla on hyvä suorittaa itsemurhapommituksia. Arabivaltiossa jos vahingossa ajaa oikeaoppisen ihmisen päälle lynkataan, koska on vääräoppinen. Israelissa asia käsitellään onnettomuustutkintana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu