Aluksi: tiedän, ettei isänmaallisuus välttämättä tarkoita sitä, että on uusnatsi, ei minunkaan kohdallani, mutta en keksinyt kysymykselleni parempaakaan palstaa.
Ajattelin tänään, kun näin kaupungilla uusnatseja (pukeutumisesta päätellen), että miksi uusnatsit eivät lainkaan kouluttaudu? Esim. en ole koskaan nähnyt lukioissa uusnatseja, en omassani aikoinaan eikä kenenkään kaverinikaan lukiossa ollut uusnatseja. Enkä nyt yliopistossa, jossa sentään on tuhansia opiskelijoita, ole ollenkaan nähnyt uusnatseja. Eipä sillä, että asia minua haittaisi, päinvastoin. Mietin vain, että eikö natseiksi ryhtyvien älykkyys riitä kouluttautumiseen? Vai onko kyse sitten keskittymisongelmista? Vaiko itseluottamuksen puutteesta? Jonkun teorian mukaanhan tuommoiseksi vihaiseksi patriootiksi ryhtyminen johtuu siitä, että on ollut aina jollain tavalla päähän potkittu lapsuudessaan ja /tai nuoruudessaan, eikä ole lainkaan luottamusta omiin kykyihin pärjätä yhteiskunnassa muiden ihmisten kanssa.
Uusnatsit ja koulutus
28
854
Vastaukset
- Volkswagner
Ei kai jotkin kiljuskinit ja muut öyhöttäjät koskaan kouluttaudukaan mihinkään korkeaan tutkintoon - tai eivät ainakaan saa sitä tutkintoa koskaan ulos sieltä, mutta esimerkiksi Sisun jäsenistössä on kantaväestöä suhteellisesti enemmän korkeakoulutettuja - ja onhan Gifun virkaatekevä puheenjohtaja teekkari ja varapuheenjohtaja Di.
Sitten on tietysti kaiken maailman henrikholapoita, klausjuutilaisia ja juhoniemisiä jotka eivät koskaan saa ammattiin asti riittävää tutkintoa. Purkavat sitten turhautumistaan täällä kansallisella vessanseinällä, tehtailemalla tutkintapyyntöjä tai sitten käyvät itkemässä mielenterveystoimistoissa.- onko taas sota tulossa
puhutaan valelääkäreitstä, leskisistä, holapoista, niemisistä...
on ilmeisesti tulossa taas sota!
!!!!!FOORUMI TULESSA!!!!!
liikkuu myös kuumia puheita, Rutjalta maistuva Jarkko Peso_ _ _ on myös liittynyt taisteluun.
sota kasvaa ja foorumin kirjaimet lyö tulta kun kaikki sotivat kaikkia vastaan.
se joka saa ensimmäiseksi rakkulan kuumeisesta sotimiskirjoittelusta saa 1.luokan haavoittumismerkin! - "Ilkeäpahaöyhöttäjä"
"...jotka eivät koskaan saa ammattiin asti riittävää tutkintoa. Purkavat sitten turhautumistaan täällä kansallisella vessanseinällä, tehtailemalla tutkintapyyntöjä tai sitten käyvät itkemässä mielenterveystoimistoissa."
Siis tämähän kuullostaa juuri Suomen Sisun toiminnalta, eikä miltään muulta :D
Paitsi että Sisulla ei ole nykyään mitään merkitystä, turha noteerata kyseistä teekerhoa edes miksikään järjestöksi.
Btw, taitaa Henrik Holapalla olla kaikenkaikkiaan eniten selkärankaa ja asennetta. Suomen Vastarintaliikekin on perustamisestaan lähtien, eli reilun vuoden aikana toiminut suhteellisesti aktiivisemmin kuin mikään muu. Ja nyt puhutaan AKTIVISMISTA.
Ja takaisin aiheeseen. Taitaa nämä kouluttamattomat tyypit löytyä lähinnä "kiljuskineistä". Radikaalimmista ja maltillisemmista nationalisteista sekä kansallissosialisteista löytyy suht koulutettua porukkaa. - valeöyhöttäjä
"Ilkeäpahaöyhöttäjä" kirjoitti:
"...jotka eivät koskaan saa ammattiin asti riittävää tutkintoa. Purkavat sitten turhautumistaan täällä kansallisella vessanseinällä, tehtailemalla tutkintapyyntöjä tai sitten käyvät itkemässä mielenterveystoimistoissa."
Siis tämähän kuullostaa juuri Suomen Sisun toiminnalta, eikä miltään muulta :D
Paitsi että Sisulla ei ole nykyään mitään merkitystä, turha noteerata kyseistä teekerhoa edes miksikään järjestöksi.
Btw, taitaa Henrik Holapalla olla kaikenkaikkiaan eniten selkärankaa ja asennetta. Suomen Vastarintaliikekin on perustamisestaan lähtien, eli reilun vuoden aikana toiminut suhteellisesti aktiivisemmin kuin mikään muu. Ja nyt puhutaan AKTIVISMISTA.
Ja takaisin aiheeseen. Taitaa nämä kouluttamattomat tyypit löytyä lähinnä "kiljuskineistä". Radikaalimmista ja maltillisemmista nationalisteista sekä kansallissosialisteista löytyy suht koulutettua porukkaa.Tuskaa, ahdistusta ja suoranaista vainoharhaisuutta. Pelkoa ja vihaa. Erityisen ahdistuneita tuntuvat olevan Turun toiminnanjohtaja, neohumanistiveljeskunnan lääketieteellinen neuvonantaja sekä karjalainen folkloristi.
Jännitystä ilmassa. Nimiä huudellaan. Pinnan alla kuohuu. Jos joku miettii miksi näin, niin minäpä kerron.
Syynä on se, että Nordfolkille on ilmeisesti soluttautunut myyrä tai todennäköisemmin iso joukko myyriä. Tai ehkä koko foorumi on myyrien perustama! Kaikki salaisuudet kun paljastuvat yksi toisensa jälkeen. NoFon Anti-holappalainen kampanja, kansallinen reformiseura, kaikki tuotu julkisuuteen. Huhujen mukaan messenger-keskusteluissa on jo valmisteltu seuraavaa paljastusta. Joku sisäpiirin luottohenkilö vuotaa kuin entisen miehen kortonki...
Koska olen pohjimmiltani ystävällinen luonne enkä pidä siitä kun kaveria puukotetaan selkään, niin annan pienen vihjeen: Olavi ei ehkä pidä Hengist Duvalista ja Juho haastaa riitaa milloin kenenkin kanssa milloin mistäkin syystä, joten heidän syyllistämisensä on helppoa. Vielä helpommaksi tämän tekee kämyjen sokea luottamus "tovereihinsa". Joskus kannattaa kuitenkin hylätä se tarjottimella eteen kannettu vaihtoehto ja tutkia asioita hiukkasen tarkemmin. Ihmiset toimivat usein varsin kaavamaisesti. Heillä on myös toisinaan tapana puhua varomattomasti ohi suunsa. Vanhan sanonnan mukaan tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Joskus kovintaa meteliä pitävät kuitenkin ne, joilla on eniten salattavaa.
Unohtakaa siis ennakkoluulonne ja hylätkää lapsenuskonne. Totuus on aivan edessänne ja kun sen tajuatte, tulette totisesti yllättymään, lupaan sen. Tosin se yllätys ei tule olemaan miellyttävä... - valeöyhöttäjä

Unohtakaa siis ennakkoluulonne ja hylätkää lapsenuskonne. Totuus on aivan edessänne ja kun sen tajuatte, tulette totisesti yllättymään, lupaan sen. Tosin se yllätys ei tule olemaan miellyttävä... - Jean P. a. K. a. M.
valeöyhöttäjä kirjoitti:
Tuskaa, ahdistusta ja suoranaista vainoharhaisuutta. Pelkoa ja vihaa. Erityisen ahdistuneita tuntuvat olevan Turun toiminnanjohtaja, neohumanistiveljeskunnan lääketieteellinen neuvonantaja sekä karjalainen folkloristi.
Jännitystä ilmassa. Nimiä huudellaan. Pinnan alla kuohuu. Jos joku miettii miksi näin, niin minäpä kerron.
Syynä on se, että Nordfolkille on ilmeisesti soluttautunut myyrä tai todennäköisemmin iso joukko myyriä. Tai ehkä koko foorumi on myyrien perustama! Kaikki salaisuudet kun paljastuvat yksi toisensa jälkeen. NoFon Anti-holappalainen kampanja, kansallinen reformiseura, kaikki tuotu julkisuuteen. Huhujen mukaan messenger-keskusteluissa on jo valmisteltu seuraavaa paljastusta. Joku sisäpiirin luottohenkilö vuotaa kuin entisen miehen kortonki...
Koska olen pohjimmiltani ystävällinen luonne enkä pidä siitä kun kaveria puukotetaan selkään, niin annan pienen vihjeen: Olavi ei ehkä pidä Hengist Duvalista ja Juho haastaa riitaa milloin kenenkin kanssa milloin mistäkin syystä, joten heidän syyllistämisensä on helppoa. Vielä helpommaksi tämän tekee kämyjen sokea luottamus "tovereihinsa". Joskus kannattaa kuitenkin hylätä se tarjottimella eteen kannettu vaihtoehto ja tutkia asioita hiukkasen tarkemmin. Ihmiset toimivat usein varsin kaavamaisesti. Heillä on myös toisinaan tapana puhua varomattomasti ohi suunsa. Vanhan sanonnan mukaan tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Joskus kovintaa meteliä pitävät kuitenkin ne, joilla on eniten salattavaa.
Unohtakaa siis ennakkoluulonne ja hylätkää lapsenuskonne. Totuus on aivan edessänne ja kun sen tajuatte, tulette totisesti yllättymään, lupaan sen. Tosin se yllätys ei tule olemaan miellyttävä...Kun jännittyksestä kihelmöivänä postaat saman viestin kahteen kertaan [hymiö]. Taitaa peluuttamisesi tyrehtyä heti alkuunsa. Viestejä luetaan mutta niihin vastataan niukalti ja vaimeasti. Käyt välillä itse kohentelemassa tulta. Ei oikein ota syttyäkseen. Harmittaahan tuo. Taitaa agentti provokaattori tehdä vesiperät. Ketään ei kiinnosta. Ei edes näitä vihamiehiä.
- valeöyhöttäjä
Jean P. a. K. a. M. kirjoitti:
Kun jännittyksestä kihelmöivänä postaat saman viestin kahteen kertaan [hymiö]. Taitaa peluuttamisesi tyrehtyä heti alkuunsa. Viestejä luetaan mutta niihin vastataan niukalti ja vaimeasti. Käyt välillä itse kohentelemassa tulta. Ei oikein ota syttyäkseen. Harmittaahan tuo. Taitaa agentti provokaattori tehdä vesiperät. Ketään ei kiinnosta. Ei edes näitä vihamiehiä.
... vaan foorumi ei oikein toimi samaan malliin kuin ennen. Epäonnistunut tämä uudistus kun homma tökkii kuin lääketieteen opiskelijan asepalvelus konsanaan, sano!
Viestejä muuten luetaan ja niistä keskustellaan yllättävänkin paljon, esim. NoFolla tämä palsta on aiheuttanut niin paljon päänsärkyä ettei meinaa lääkereseptit riittää. - Volkswagner
valeöyhöttäjä kirjoitti:
Tuskaa, ahdistusta ja suoranaista vainoharhaisuutta. Pelkoa ja vihaa. Erityisen ahdistuneita tuntuvat olevan Turun toiminnanjohtaja, neohumanistiveljeskunnan lääketieteellinen neuvonantaja sekä karjalainen folkloristi.
Jännitystä ilmassa. Nimiä huudellaan. Pinnan alla kuohuu. Jos joku miettii miksi näin, niin minäpä kerron.
Syynä on se, että Nordfolkille on ilmeisesti soluttautunut myyrä tai todennäköisemmin iso joukko myyriä. Tai ehkä koko foorumi on myyrien perustama! Kaikki salaisuudet kun paljastuvat yksi toisensa jälkeen. NoFon Anti-holappalainen kampanja, kansallinen reformiseura, kaikki tuotu julkisuuteen. Huhujen mukaan messenger-keskusteluissa on jo valmisteltu seuraavaa paljastusta. Joku sisäpiirin luottohenkilö vuotaa kuin entisen miehen kortonki...
Koska olen pohjimmiltani ystävällinen luonne enkä pidä siitä kun kaveria puukotetaan selkään, niin annan pienen vihjeen: Olavi ei ehkä pidä Hengist Duvalista ja Juho haastaa riitaa milloin kenenkin kanssa milloin mistäkin syystä, joten heidän syyllistämisensä on helppoa. Vielä helpommaksi tämän tekee kämyjen sokea luottamus "tovereihinsa". Joskus kannattaa kuitenkin hylätä se tarjottimella eteen kannettu vaihtoehto ja tutkia asioita hiukkasen tarkemmin. Ihmiset toimivat usein varsin kaavamaisesti. Heillä on myös toisinaan tapana puhua varomattomasti ohi suunsa. Vanhan sanonnan mukaan tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Joskus kovintaa meteliä pitävät kuitenkin ne, joilla on eniten salattavaa.
Unohtakaa siis ennakkoluulonne ja hylätkää lapsenuskonne. Totuus on aivan edessänne ja kun sen tajuatte, tulette totisesti yllättymään, lupaan sen. Tosin se yllätys ei tule olemaan miellyttävä...Noh, sitä odotellessa nautitaan vaikka absinttiteetä ja keskustellaan Oswald Spengleristä. Ilmoittakaa sitten, kun olemme traagisesti paljastuneet. :)
- A. Kupias
valeöyhöttäjä kirjoitti:
... vaan foorumi ei oikein toimi samaan malliin kuin ennen. Epäonnistunut tämä uudistus kun homma tökkii kuin lääketieteen opiskelijan asepalvelus konsanaan, sano!
Viestejä muuten luetaan ja niistä keskustellaan yllättävänkin paljon, esim. NoFolla tämä palsta on aiheuttanut niin paljon päänsärkyä ettei meinaa lääkereseptit riittää.Kyllä kaikki selviää vielä aikanaan, yllättävänkin pian. Sitten jokhaiselle ansionsa mukaan kuten Marx totesi.
mutta-ei-perkele, nyt pakko lopettaa, on aika palata yöhtyöhön eli alkomaholin pariin. Ja terveisiä Turkkuseen! - Volkswagner
A. Kupias kirjoitti:
Kyllä kaikki selviää vielä aikanaan, yllättävänkin pian. Sitten jokhaiselle ansionsa mukaan kuten Marx totesi.
mutta-ei-perkele, nyt pakko lopettaa, on aika palata yöhtyöhön eli alkomaholin pariin. Ja terveisiä Turkkuseen!Näiden paljastusten odottaminen on yhtä jännää, kuin silloin, kun odotetaan Klaus von Grewendorpin kostoa joka "tulee olemaan totaalista tuhoamissotaa ja alkaa aivan pian 100% varmuudella!!!" :D
- Olivia Rosenberg
Volkswagner kirjoitti:
Noh, sitä odotellessa nautitaan vaikka absinttiteetä ja keskustellaan Oswald Spengleristä. Ilmoittakaa sitten, kun olemme traagisesti paljastuneet. :)
tämä Reformiseuran jugendin tarve puolustella näitä totaalisesti maineensa menettäneitä Turun laardipalloja ja SNKY:n toiminnanjohtajia.
- Olivia Rosenberg
Olivia Rosenberg kirjoitti:

Jos esiintyy toisen nimimerkillä, pitää kyetä myös nostamaan tasoaan. Aito eroaa aina väärennöksestä vaikka väärentäjä ei olisikaan nyt nähdyn kökkötraktorin tasoa.
- Olivia Rosenberg
Volkswagner kirjoitti:
Näiden paljastusten odottaminen on yhtä jännää, kuin silloin, kun odotetaan Klaus von Grewendorpin kostoa joka "tulee olemaan totaalista tuhoamissotaa ja alkaa aivan pian 100% varmuudella!!!" :D
Siis moneen täällä nähtyyn verrattuna. Hänhän on hullu, mutta ei sentään tyhmä.
- OInk oink oink
Olivia Rosenberg kirjoitti:
Jos esiintyy toisen nimimerkillä, pitää kyetä myös nostamaan tasoaan. Aito eroaa aina väärennöksestä vaikka väärentäjä ei olisikaan nyt nähdyn kökkötraktorin tasoa.
oink oink oink
- kansallissosialisti
Suht. asialliseen kysymykseen asiallinen vastaus.
Suurimmasta osasta meitä uusnatseja tai kansallissosialisteja ei näy päällepäin esim. habituksesta, että olemme kansallissosialisteja. Skinit ovat aika pieni alakulttuuri äärioikeistolaisesti ajattelevia nuoria, ja kaikkien skinien aatemaailma ei edusta klassista kansallissosialismia. Skiniliike on peräisin Britannian työväenluokan parista 60-luvulla. Kansallismielisyys on hyvin tuore piirre skiniaatteessa.
Minulla on korkeakoulututkinto ja toisen viimeistely työn alla. Olen kokopäivätyössä yksityisellä sektorilla. Olen myös kansallissosialisti ja arvostan suunnattomasti kaikkia kansallissosialisteja ammattiin ja tutkintoon katsomatta. Arvostan myös monia suomalaisia skinheadeja heidän vilpittömän isänmaallisuutensa ja uhrimielensä vuoksi, vaikka kiljun sijasta juonkin mielummin X.O. konjakkia.
Kansallissosialismin ideologiaan kuluu keskeisesti se, että ihmisen arvo mitataan muussa kuin akateemisissa ansioissa, eli myös ei-akateemiset ammatit ovat aivan yhtä arvokkaita kuin akateemisetkin, ja sellaisten parista on hyvinkin mahdollista nousta kansanjohtajia, ehkäpä vielä todennäköisemmin, kuin akateemisten ihmisten joukosta. Sivistys ja älykkyys eivät ole riippuvaisia akateemisesta loppututkinnosta. Luonteen jalous ja sydämen sivistys ratkaisevat.
Oma kokemukseni yliopistomaailmasta on ollut, että kyseinen opinahjo ei juuri luonnetta jalosta, vaan aiheuttaa egoinflaatiota, joten on vaikea kuvitella akateemisesta erinomaisuudestaan lumoutunutta eksentrikkoa kansallissosialistisen liikkeen johtajana tai esikuvana. Kansallissosialistisessa Saksassa älymystö kritisoi voimakkaasti akateemisen perinteen rappiota. Kannattaa lukea esim. Martin Heideggerin Kirje humanismista ja Maailmakuvan aika, jotka ovat yhä nykyäänkin erittäin osuvia kuvauksia humanismin rappiosta ja pikkuporvarillisten ismien aiheuttamasta todellisuudesta vieraantumisesta. Kummatkin tekstit on julkaistu myös suomeksi.- aloittaja
Kiitos hyvästä vastauksesta. Olen samaa mieltä siitä, että sivistys ja älykkyys eivät ole riippuvaisia akateemisesta tutkinnosta.
Voisitko vielä selventää muutamaa asiaa nykysuomalaisesta kansallissosialismista? Keitä kaiken kaikkiaan ns. vastustatte? Kuuluvatko mielestänne "alempiin" ja "huonompiin" (tai ainakin ei-toivottuihin) ihmisiin kaikki ei-suomalaiset vai ei-ugrilaiset vai ei-pohjoiseurooppalaiset vai ei-valkoihoiset..? Vai missä kulkevat mielestänne rajat Suomeen tervetulleiden ihmisten suhteen? Mikä on teidän (tai läh.sinun) suhtautumisenne esim. venäläisiin hengenheimolaisiinne eli Venäjän kansallissosialisteihin? Hehän ovat slaaveja, mutta silti valkoihoisia uusnatseja. Entä miten suhtaudutte esim. vammaisiin, sairaisiin tai jollain tavoin ulkoisesti rujoihin (suomalaisiin) ihmisiin? Eli onko 20-30 -lukujen eugeniikalla paikkansa ideologiassanne? - uhhuhhuu
aloittaja kirjoitti:
Kiitos hyvästä vastauksesta. Olen samaa mieltä siitä, että sivistys ja älykkyys eivät ole riippuvaisia akateemisesta tutkinnosta.
Voisitko vielä selventää muutamaa asiaa nykysuomalaisesta kansallissosialismista? Keitä kaiken kaikkiaan ns. vastustatte? Kuuluvatko mielestänne "alempiin" ja "huonompiin" (tai ainakin ei-toivottuihin) ihmisiin kaikki ei-suomalaiset vai ei-ugrilaiset vai ei-pohjoiseurooppalaiset vai ei-valkoihoiset..? Vai missä kulkevat mielestänne rajat Suomeen tervetulleiden ihmisten suhteen? Mikä on teidän (tai läh.sinun) suhtautumisenne esim. venäläisiin hengenheimolaisiinne eli Venäjän kansallissosialisteihin? Hehän ovat slaaveja, mutta silti valkoihoisia uusnatseja. Entä miten suhtaudutte esim. vammaisiin, sairaisiin tai jollain tavoin ulkoisesti rujoihin (suomalaisiin) ihmisiin? Eli onko 20-30 -lukujen eugeniikalla paikkansa ideologiassanne?Trollivajukit iskevät uuden allon voimin verhoutumalla asialliseen kieliasuun ja maltillisuuteen!
Loistavaa läppää kaiken tämän suoli- sun muu pulpatustekstin seassa!
ja kaikki vielä samassa ketjussa,
homma nousussa
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - apinoihin kyllästynyt
uhhuhhuu kirjoitti:
Trollivajukit iskevät uuden allon voimin verhoutumalla asialliseen kieliasuun ja maltillisuuteen!
Loistavaa läppää kaiken tämän suoli- sun muu pulpatustekstin seassa!
ja kaikki vielä samassa ketjussa,
homma nousussa
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Kerrankin täällä jotkut yrittävät vääntää asiallista keskustelua ja oitis ryntää joku keskikalja"nationalisti" paikalle sottaamaan.
Tuollainen mökellys sopii paremmin Sisun palstalle, sinne IsoJaska vs. Oravannahka-debatin sekaan! - kansallissosialisti
aloittaja kirjoitti:
Kiitos hyvästä vastauksesta. Olen samaa mieltä siitä, että sivistys ja älykkyys eivät ole riippuvaisia akateemisesta tutkinnosta.
Voisitko vielä selventää muutamaa asiaa nykysuomalaisesta kansallissosialismista? Keitä kaiken kaikkiaan ns. vastustatte? Kuuluvatko mielestänne "alempiin" ja "huonompiin" (tai ainakin ei-toivottuihin) ihmisiin kaikki ei-suomalaiset vai ei-ugrilaiset vai ei-pohjoiseurooppalaiset vai ei-valkoihoiset..? Vai missä kulkevat mielestänne rajat Suomeen tervetulleiden ihmisten suhteen? Mikä on teidän (tai läh.sinun) suhtautumisenne esim. venäläisiin hengenheimolaisiinne eli Venäjän kansallissosialisteihin? Hehän ovat slaaveja, mutta silti valkoihoisia uusnatseja. Entä miten suhtaudutte esim. vammaisiin, sairaisiin tai jollain tavoin ulkoisesti rujoihin (suomalaisiin) ihmisiin? Eli onko 20-30 -lukujen eugeniikalla paikkansa ideologiassanne?Eipä kestä, tässä joitain vastauksia, mutta edustan näillä mielipiteilläni tietenkin vain omaa käsitystäni kansallissosialistina, enkä voi sanoa, että kaikki kansallissosialistit ajattelisivat samoin. Nykyaikana julkista debattia on vähän vaikea käydä, kun sillä saa haastemiehen ovensa taakse. Saksassa siitä saa 6 vuotta vankeutta.
En lähtökohtaisesti "vastusta" asioita siksi, että olen kansallissosialisti. Aate on arvopositiivinen, eli pyrin ajattelemaan, että kannatan tiettyjä asioita kuten rotujen monimuotoisuutta, tervettä ihmiskuvaa ja vahvoja yhteisöllisiä rakenteita. Tämä johtaa siihen, että pidän rotujen sekoittumista ja valtaväestöstä eroavien vähemmistöjen ylläpitämistä vahingollisena. Tämä ajattelu ei perustu pelkästään itsekkäisiin motiiveihin, vaan myös näiden vähemmistöjen etu toteutuu, jos he voivat omassa maassaan toteuttaa omaa etnistä identiteettiään ilman konfliktia valtaväestön arvojen kanssa. Kansallissosialistisissa yhteiskunnissa ulkomaalaiset ovat ulkomaalaislakien alaisia, joten ”ei-tervetulleita” ulkomaalaisia ei ole, jos he noudattavat ulkomaalaislakeja. Niissä rajoitetaan oleskelua, ammatin ja uskonnon harjoittamista, sosiaaliturvan piiriin kuulumista, ja avioitumista kantaväestön edustajan kanssa. Kansallissosialistina arvostan myös ulkomaalaisten tekemiä palveluksia kantaväestölle. En ole vaivautunut, vaan kiitollinen, että joukko romaneja, muslimeja ja juutalaisia puolusti isänmaatamme rintamalla 1939-1944. Siitä huolimatta katson, että islaminuskon harjoittamista ei tule sallia Suomessa, ja että romaneille ja juutalaisille tulee turvata oikeus palata alkuperämaahansa.
Kieli on kulttuurinen ilmiö ja opittavissa, joten se, että puhuu suomea tai ruotsia ei vielä tee henkilöstä suomalaista. Rotu on kansallissosialismille olennaisempaa, ei tietyn kielen puhuminen äidinkielenä. Siksi saksalaiset olivat kiinnostuneita fyysisestä antropologiasta 1930-luvulla. Käsitys germaaneista jotenkin muita eurooppalaisia kansoja "ylempänä" johtuu ehkä siitä, että Hitler kirjoitti Mein Kampfin saksalaisille lukijoille, joita hän kannusti rotutietoisiksi ja ymmärtämään eron germaanisen rodun ja muiden rotujen välillä. Yhtälailla suomalaisten ja slaavilaisten tulee olla rotutietoisia, ja välttää omien rotuejnsa sekoittamista muiden kansojen kanssa. Se ei tarkoita, että ajattelisimme toisten kansojen olevan "alempia" ja itsemme "ylempiä", vaan että haluamme ylläpitää monimuotoisuutta. Ei tarvitse myöskään vihata ketään, sillä jos naapurikin on rotutietoinen, ei ongelmaa ole. Voimme iloita rodullisesta rikkaudesta yhdessä.
En ymmärrä, miksi parantumattomasti sairaiden ihmisten annetaan kitua vuosikausia, tai miksi vaikeavammaiset tai pahasti psyykkisesti häiriintyneet ihmiset pidetään hengissä. Ihmiset jotka tällaista sallivat, eivät ehkä ole koskaan kokeneet läheisen parantumatonta sairastumista tai vammaisuutta. Jokainen joka on sellaista kärsimystä seurannut läheltä, toivoisi voivansa lopettaa kärsimyksen. Meillä lisäksi jo harjoitetaan sikiöseulontojen vuoksi eugeniikkaa, vaikka yhteiskuntamme ei ole kansallissosialistinen.
Ulkoisesta rujoudesta en oikein osaa sanoa, kun tällaiset määritelmät ovat
katsojan silmässä. Suomalaisten nykyinen ongelma ei ole niinkään rujous, vaan ennenaikainen sohvaperunaksi eltaantuminen. Oikea ravinto, raitis ilma ja päivittäinen fyysinen rasitus varmasti kaunistavat meistä suurimman osan sekä sisäisesti että ulkoisesti, jotta läpäisemme kansallissosialistiset kauneuskriteerit. Yksilön todellinen arvo yhteisölle on pääsääntölisesti muussa, kuin ulkoisessa virheettömyydessä. Kansallissosialismin ihmiskuva ei ihannoi päihderiippuvuutta, anorektisuutta eikä androgyynisyyttä. - todellakin
kansallissosialisti kirjoitti:
Eipä kestä, tässä joitain vastauksia, mutta edustan näillä mielipiteilläni tietenkin vain omaa käsitystäni kansallissosialistina, enkä voi sanoa, että kaikki kansallissosialistit ajattelisivat samoin. Nykyaikana julkista debattia on vähän vaikea käydä, kun sillä saa haastemiehen ovensa taakse. Saksassa siitä saa 6 vuotta vankeutta.
En lähtökohtaisesti "vastusta" asioita siksi, että olen kansallissosialisti. Aate on arvopositiivinen, eli pyrin ajattelemaan, että kannatan tiettyjä asioita kuten rotujen monimuotoisuutta, tervettä ihmiskuvaa ja vahvoja yhteisöllisiä rakenteita. Tämä johtaa siihen, että pidän rotujen sekoittumista ja valtaväestöstä eroavien vähemmistöjen ylläpitämistä vahingollisena. Tämä ajattelu ei perustu pelkästään itsekkäisiin motiiveihin, vaan myös näiden vähemmistöjen etu toteutuu, jos he voivat omassa maassaan toteuttaa omaa etnistä identiteettiään ilman konfliktia valtaväestön arvojen kanssa. Kansallissosialistisissa yhteiskunnissa ulkomaalaiset ovat ulkomaalaislakien alaisia, joten ”ei-tervetulleita” ulkomaalaisia ei ole, jos he noudattavat ulkomaalaislakeja. Niissä rajoitetaan oleskelua, ammatin ja uskonnon harjoittamista, sosiaaliturvan piiriin kuulumista, ja avioitumista kantaväestön edustajan kanssa. Kansallissosialistina arvostan myös ulkomaalaisten tekemiä palveluksia kantaväestölle. En ole vaivautunut, vaan kiitollinen, että joukko romaneja, muslimeja ja juutalaisia puolusti isänmaatamme rintamalla 1939-1944. Siitä huolimatta katson, että islaminuskon harjoittamista ei tule sallia Suomessa, ja että romaneille ja juutalaisille tulee turvata oikeus palata alkuperämaahansa.
Kieli on kulttuurinen ilmiö ja opittavissa, joten se, että puhuu suomea tai ruotsia ei vielä tee henkilöstä suomalaista. Rotu on kansallissosialismille olennaisempaa, ei tietyn kielen puhuminen äidinkielenä. Siksi saksalaiset olivat kiinnostuneita fyysisestä antropologiasta 1930-luvulla. Käsitys germaaneista jotenkin muita eurooppalaisia kansoja "ylempänä" johtuu ehkä siitä, että Hitler kirjoitti Mein Kampfin saksalaisille lukijoille, joita hän kannusti rotutietoisiksi ja ymmärtämään eron germaanisen rodun ja muiden rotujen välillä. Yhtälailla suomalaisten ja slaavilaisten tulee olla rotutietoisia, ja välttää omien rotuejnsa sekoittamista muiden kansojen kanssa. Se ei tarkoita, että ajattelisimme toisten kansojen olevan "alempia" ja itsemme "ylempiä", vaan että haluamme ylläpitää monimuotoisuutta. Ei tarvitse myöskään vihata ketään, sillä jos naapurikin on rotutietoinen, ei ongelmaa ole. Voimme iloita rodullisesta rikkaudesta yhdessä.
En ymmärrä, miksi parantumattomasti sairaiden ihmisten annetaan kitua vuosikausia, tai miksi vaikeavammaiset tai pahasti psyykkisesti häiriintyneet ihmiset pidetään hengissä. Ihmiset jotka tällaista sallivat, eivät ehkä ole koskaan kokeneet läheisen parantumatonta sairastumista tai vammaisuutta. Jokainen joka on sellaista kärsimystä seurannut läheltä, toivoisi voivansa lopettaa kärsimyksen. Meillä lisäksi jo harjoitetaan sikiöseulontojen vuoksi eugeniikkaa, vaikka yhteiskuntamme ei ole kansallissosialistinen.
Ulkoisesta rujoudesta en oikein osaa sanoa, kun tällaiset määritelmät ovat
katsojan silmässä. Suomalaisten nykyinen ongelma ei ole niinkään rujous, vaan ennenaikainen sohvaperunaksi eltaantuminen. Oikea ravinto, raitis ilma ja päivittäinen fyysinen rasitus varmasti kaunistavat meistä suurimman osan sekä sisäisesti että ulkoisesti, jotta läpäisemme kansallissosialistiset kauneuskriteerit. Yksilön todellinen arvo yhteisölle on pääsääntölisesti muussa, kuin ulkoisessa virheettömyydessä. Kansallissosialismin ihmiskuva ei ihannoi päihderiippuvuutta, anorektisuutta eikä androgyynisyyttä.Kuin ajatukseni kirjoitettuna sanoiksi.
- aloittaja
kansallissosialisti kirjoitti:
Eipä kestä, tässä joitain vastauksia, mutta edustan näillä mielipiteilläni tietenkin vain omaa käsitystäni kansallissosialistina, enkä voi sanoa, että kaikki kansallissosialistit ajattelisivat samoin. Nykyaikana julkista debattia on vähän vaikea käydä, kun sillä saa haastemiehen ovensa taakse. Saksassa siitä saa 6 vuotta vankeutta.
En lähtökohtaisesti "vastusta" asioita siksi, että olen kansallissosialisti. Aate on arvopositiivinen, eli pyrin ajattelemaan, että kannatan tiettyjä asioita kuten rotujen monimuotoisuutta, tervettä ihmiskuvaa ja vahvoja yhteisöllisiä rakenteita. Tämä johtaa siihen, että pidän rotujen sekoittumista ja valtaväestöstä eroavien vähemmistöjen ylläpitämistä vahingollisena. Tämä ajattelu ei perustu pelkästään itsekkäisiin motiiveihin, vaan myös näiden vähemmistöjen etu toteutuu, jos he voivat omassa maassaan toteuttaa omaa etnistä identiteettiään ilman konfliktia valtaväestön arvojen kanssa. Kansallissosialistisissa yhteiskunnissa ulkomaalaiset ovat ulkomaalaislakien alaisia, joten ”ei-tervetulleita” ulkomaalaisia ei ole, jos he noudattavat ulkomaalaislakeja. Niissä rajoitetaan oleskelua, ammatin ja uskonnon harjoittamista, sosiaaliturvan piiriin kuulumista, ja avioitumista kantaväestön edustajan kanssa. Kansallissosialistina arvostan myös ulkomaalaisten tekemiä palveluksia kantaväestölle. En ole vaivautunut, vaan kiitollinen, että joukko romaneja, muslimeja ja juutalaisia puolusti isänmaatamme rintamalla 1939-1944. Siitä huolimatta katson, että islaminuskon harjoittamista ei tule sallia Suomessa, ja että romaneille ja juutalaisille tulee turvata oikeus palata alkuperämaahansa.
Kieli on kulttuurinen ilmiö ja opittavissa, joten se, että puhuu suomea tai ruotsia ei vielä tee henkilöstä suomalaista. Rotu on kansallissosialismille olennaisempaa, ei tietyn kielen puhuminen äidinkielenä. Siksi saksalaiset olivat kiinnostuneita fyysisestä antropologiasta 1930-luvulla. Käsitys germaaneista jotenkin muita eurooppalaisia kansoja "ylempänä" johtuu ehkä siitä, että Hitler kirjoitti Mein Kampfin saksalaisille lukijoille, joita hän kannusti rotutietoisiksi ja ymmärtämään eron germaanisen rodun ja muiden rotujen välillä. Yhtälailla suomalaisten ja slaavilaisten tulee olla rotutietoisia, ja välttää omien rotuejnsa sekoittamista muiden kansojen kanssa. Se ei tarkoita, että ajattelisimme toisten kansojen olevan "alempia" ja itsemme "ylempiä", vaan että haluamme ylläpitää monimuotoisuutta. Ei tarvitse myöskään vihata ketään, sillä jos naapurikin on rotutietoinen, ei ongelmaa ole. Voimme iloita rodullisesta rikkaudesta yhdessä.
En ymmärrä, miksi parantumattomasti sairaiden ihmisten annetaan kitua vuosikausia, tai miksi vaikeavammaiset tai pahasti psyykkisesti häiriintyneet ihmiset pidetään hengissä. Ihmiset jotka tällaista sallivat, eivät ehkä ole koskaan kokeneet läheisen parantumatonta sairastumista tai vammaisuutta. Jokainen joka on sellaista kärsimystä seurannut läheltä, toivoisi voivansa lopettaa kärsimyksen. Meillä lisäksi jo harjoitetaan sikiöseulontojen vuoksi eugeniikkaa, vaikka yhteiskuntamme ei ole kansallissosialistinen.
Ulkoisesta rujoudesta en oikein osaa sanoa, kun tällaiset määritelmät ovat
katsojan silmässä. Suomalaisten nykyinen ongelma ei ole niinkään rujous, vaan ennenaikainen sohvaperunaksi eltaantuminen. Oikea ravinto, raitis ilma ja päivittäinen fyysinen rasitus varmasti kaunistavat meistä suurimman osan sekä sisäisesti että ulkoisesti, jotta läpäisemme kansallissosialistiset kauneuskriteerit. Yksilön todellinen arvo yhteisölle on pääsääntölisesti muussa, kuin ulkoisessa virheettömyydessä. Kansallissosialismin ihmiskuva ei ihannoi päihderiippuvuutta, anorektisuutta eikä androgyynisyyttä.Selvensit hyvin suhtautumistasi muihin "rotuihin", vaikkakin käsitteen 'rotu' käyttäminen siten kuin sitä käytät, on kyseenalaista. Niin ja on totta, että kansallissosialismiin sisältyy positiivisiakin arvoja. Eivätkä ns. natsit ole mielestäni läheskään suvaitsemattominta porukkaa tämän päivän Suomessa. Monet itseään liberaaleina ja suvaitsevina pitävät ihmiset saattavat olla hyvinkin rajoittuneita, syrjiviä ja tuomitsevia, kun vastaan tulee joku, joka ei ole samanlainen kuin he, tai ei kuulu heidän hyväksymiinsä vähemmistöihin (ja näitä hyväksyttyjä vähemmistöjä ovat tyypillisesti maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sekä kannabiksen polttajat).
Sitten tuosta 'rodusta'... Käsitteen 'rotu' merkitys ei ole (enää) biologinen, vaan sitä voidaan käyttää mielekkäästi vain ymmärretyksi tulemisen välineenä keskusteluissa, joissa halutaan erotella ihmisiä toisista ihmisistä ulkoisten piirteiden perusteella. 'Rotu' ei ole eksakti käsite, sillä ei ole vastaavuutta biologisessa todellisuudessa eikä (väitettyjen) rotujen väleillä ole geneettisiä rajoja. Käsitteen merkitys on tosiasiallisesti muuttunut tieteellisen, kansojen geeniperimää koskevan, tiedon lisäännyttyä. Esimerkiksi geenikartoituksen mukaan suomalaisista huomattavan osan perimässä on yhteneväisyyksiä juutalaisten perimän kanssa. Mitä tai keitä lopulta suojelemme suojellessamme suomalaista "rotua"? Ja ennen kaikkea, keiltä sitä suojelemme? Omilta sukulaisistamme? Olemme kaikki sekoituksia, kaikki ihmiset ja kaikki kansat. Rotu on häilyvä käsite. Se on silmänlumetta, jolla tuotetaan illuusiota puhtaudesta ja ruokitaan ihmisten ikiaikaista kaipuuta "johonkin kuulumiseen" ja identiteettinsä juurille (Mihin?). Rotupuhtaus on suuri paradoksi.
"En ymmärrä, miksi parantumattomasti sairaiden ihmisten annetaan kitua vuosikausia, tai miksi vaikeavammaiset tai pahasti psyykkisesti häiriintyneet ihmiset pidetään hengissä."
Aiemmassa vastauksessasi puhuit kauniisti sydämen sivistyksen tärkeydestä. Nyt suhtautumisesi yhteiskuntamme haavoittuvimpiin jäseniin on täysin ulkokohtainen, en osannut odottaa tällaista näkemystä, itselleni kun sydämen sivistys tarkoittaa mm. kykyä eläytyä toisen ihmisen asemaan. Kirjoituksessasi sivuutat täysin sairaiden ja vammaisten ihmisten oman näkökulman. Entä jos esim. parantumattomasti sairas ihminen haluaa jatkaa elämäänsä kärsimyksistä huolimatta(kuten useimmissa tapauksissa haluaa)? Mitä sitten? Oletko sydämeltäsi niin sivistymätön, että katsot oikeudeksesi riistää häneltä jäljellä olevat vuodet, viikot, päivät? Vai puhutko eutanasiasta? Oletko arvoiltasi niin liberaali, että hyväksyt eutanasian? Kumpi tahansa vastauksesi onkaan, minusta jo se on huolestuttavaa, ettet automaattisesti pysähtynyt pohtimaan asiaa näiden ihmisten näkökulmasta.
Itse kannatan liberaalia eutanasialakia. Armosurman on kuitenkin aina ja poikkeuksetta perustuttava kohteena olevan henkilön harkittuun päätökseen ja vapaaseen tahtoon EIKÄ MILLOINKAAN hänen läheisensä toiveeseen päästä katselemasta potilaan kärsimystä, kuten sinä kirjoituksessasi esitit. Se joka ei kestä katsella vierestä toisen ihmisen kärsimystä, vaikka tämä toinen ihminen itse kestäisi tilanteensa, on luonteeltaan heikko.
"Ulkoisesta rujoudesta en oikein osaa sanoa, kun tällaiset määritelmät ovat katsojan silmässä."
"...jotta läpäisemme kansallissosialistiset kauneuskriteerit."
Ovatko nämä kauneuskriteerit siis silmässä vaiko lueteltuina joissain kansallissosialistien pyhissä teksteissä?
"Yksilön todellinen arvo yhteisölle on pääsääntöisesti muussa, kuin ulkoisessa virheettömyydessä"
Tästä olen samaa mieltä, ja minusta kauneus on ainoastaan katsojan silmässä.
- Jorma.Kovanen
"Mietin vain, että eikö natseiksi ryhtyvien älykkyys riitä kouluttautumiseen? Vai onko kyse sitten keskittymisongelmista? Vaiko itseluottamuksen puutteesta? Jonkun teorian mukaanhan tuommoiseksi vihaiseksi patriootiksi ryhtyminen johtuu siitä, että on ollut aina jollain tavalla päähän potkittu lapsuudessaan ja /tai nuoruudessaan, eikä ole lainkaan luottamusta omiin kykyihin pärjätä yhteiskunnassa muiden ihmisten kanssa."
Ennen pelotti-nyt on pilotti!- Mahtaakohan sittenkään
Enpä osko, että kyse on mistään "päähän potkituista luusereista". Käsitykseni mukaan on kyse ihmisistä, jotka omaavat korkean koulutuksen ja, joilla on älyä sekä arvostelukykyä kyseenalaistaa nykyistä hallintomenettelyä, vertaamalla sitä johonkin toiseen järjestelmään. Stalinisteistahan käytetään sanamuotoa: kunnon kansalainen. Miksi?
- Olavi Munanpää
Eivät uusnatsit tarvitse muodollista koulutusta. Pekka Siitoin uudisti mainiossa teoksessaan Rotuoppi useita tieteen lajeja. Ja hän teki tämän neljässäkymmenessä sivussa. Tieteellinen hienostelu on erikseen. Se ei kiinnosta toiminnanmiehiä.
- aloittaja
"Eivät uusnatsit tarvitse muodollista koulutusta."
"Tieteellinen hienostelu on erikseen."
Juuri tällaista ajattelutapaa en voi sietää. Siihen on kuulepas ihan perustellut syytkin, miksi tieteelliseltä ajattelulta ja teksteiltä edellytetään tiettyjen standardien täyttymistä ja kriittistä otetta. Näkemysten ja teorioiden tulee olla sellaisia, että niitä on mahdollista koetella tieteellisesti ja niiden tueksi on kyettävä myös keräämään evidenssiä. "Tieteellisestä hienostelusta" puhuvat vain ne, joiden pää ei kestä käsitteellistä ja vaativaa ajattelua.
"Pekka Siitoin uudisti mainiossa teoksessaan Rotuoppi useita tieteen lajeja"
Ja pyh! Siitoinin Rotuoppiin en ole koskenut, mutta olisin valmis lyömään vedot, ettei se täytä mitään edellä mainituista kriteereistä. - näin tarkennuksena
aloittaja kirjoitti:
"Eivät uusnatsit tarvitse muodollista koulutusta."
"Tieteellinen hienostelu on erikseen."
Juuri tällaista ajattelutapaa en voi sietää. Siihen on kuulepas ihan perustellut syytkin, miksi tieteelliseltä ajattelulta ja teksteiltä edellytetään tiettyjen standardien täyttymistä ja kriittistä otetta. Näkemysten ja teorioiden tulee olla sellaisia, että niitä on mahdollista koetella tieteellisesti ja niiden tueksi on kyettävä myös keräämään evidenssiä. "Tieteellisestä hienostelusta" puhuvat vain ne, joiden pää ei kestä käsitteellistä ja vaativaa ajattelua.
"Pekka Siitoin uudisti mainiossa teoksessaan Rotuoppi useita tieteen lajeja"
Ja pyh! Siitoinin Rotuoppiin en ole koskenut, mutta olisin valmis lyömään vedot, ettei se täytä mitään edellä mainituista kriteereistä.on Rotu-oppi, ei Rotuoppi! Pekallahan oli tunnetusti suomen kielen oikeinkirjoitus hanskassa...
- asiat selviksi
Nyt kyllä täytyy pistää omaa näkökantaa asiaan.
Olen nyt itse 9. luokalla aion mennä lukioon ja olen uusnatsi.
en tykkää mustista enkä pahemmin muistakaan maahanmuuttajista (ellei ne tee töitä)
suurin osa uusnatseista on vain antanut huonon kuvan itsestään.
Tietenkin jotkut ''uusnatsit'' vain haluavat pukeutua niin jotta saa edes jotain katu uskottavuutta.
Itse en kähde riitaa haastamaan ellei ole jokin todella hyvä syy, esim. kaveria on piesty tai on puhuttu paskaa selän takana (nekin asiat pyrin selvittämään puhumalla)
Mutta asia ytimeen, olen skini, menen lukioon, ja kouluttaudun perkussio maisteriksi. - pointti perille
Minä taas olen pu nikki tai anti rasisti ja tykkään kirotella a siaa tänne suomi kaksi neljä-palstalle. Annan ihmisille oikean laisen kuvan kuinka meistä natseista pitaä aja tella. Ai niin piti kirottaa anti rasisti mutta tuli natsi no se varmaan yksi ja sama
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1263943On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402436Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi732396Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732302Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.432059Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma781630- 791566
Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl121274Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?711097Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581091