Hei. Täällä puhutaan paljon koiran energian kuluttamisesta älyllisien leikkien avulla. Olisko leikki ideoita? Ostettavia sekä sellaisia mitä voi myös kotona itse väsäillä?
Älyleikki ideoita
5
5552
Vastaukset
- ryynis
Teollisesti tuotettuja aktivointileluja saa varmasti jokaisesta eläinkaupasta.
Jos koira on kova tuhoamaan esineitä, kannattaa "älypelit" tehdä itse, muuten joutuu jatkuvasti ostamaan uusia.
Esim. tyhjästä limupullosta saa hyvän aktivointilelun tekemällä siihen pari reikää ja nappuloita sisälle.
Namejen etsiminen asunnosta on myös hyvää koiran aktivointia. Voit heittää nappulat myös ulkona ruohikolle (tosin itse en tätä suosi, koska pyrin siihen, ettei koira syö mitään epämääräistä pihalla). - näitä löytyy
Ensi alkuun hehkutan naksua ja sillä täysin tarpeettomien temppujen opettamista. Väsyttää koiraa pirusti. Minä olen opettanut mm. laittamaan tassun jonkun tietyn esineen päälle (esim. viilipurkki, muovilaatikko tms.), koiran kierimään, istumaan tassut ylhäällä, tunnistamaan sormia... Seuraava projekti on opettaa tuo taputtamaan käskyllä ;)
Ollaan myös leikitty erinäisiä leikejä. Esimerkiksi piilotetaan makupala viilipurkin alle siten, että koiran pitää siirtää purkkia saadakseen namin. Tätä voi sitten vaikeuttaa siten, että laitetaankin lattialle riviin 3 purkkia joista vaan yhden alla on nami. Samoin voi käyttää isompia purkkeja ja opettaa koiraa tavalla tai toisella näyttämään, että tämä alla on nami (vaikka laittamalla tassun purkin päälle).
Meillä menee myös kaikki pahvilaatikot revittäviksi. Joku pieni makupala sisään ja paketti kiinni. Hetki menee ja sitten voi opettaa koiran tuomaan roskat, jolloin ei tarvitse niin paljon siivotakaan. Laatikoita voi myös laittaa useamman sisäkkäin, jotta koira saa reilummin tekemistä.
Limpparipullossakin riittää, että siitä ottaa korkin pois ja laittaa jotain nameja sisään. Tosin ainakin meillä viskellään pulloa sen verta vauhdikkaasti, että omaisuus on vaarassa, varsinkin jos pidempään moisen kanssa leikitään. Ja mekkalakin on kerrostaloon soveltumatonta.
Myös pään vaivaa aiheuttaa, jos laittaa esim. sormikkaiden sormiin herkkua tai piilottelee pussilakanan sisään. Tosin ainakin meillä nämä tietävä ko tavaroiden tuhoa, joten käytän koiraa vanhojen jo käytöstä poistuneiden tavaroiden hävittämiseen.
Hyvänä "ostettuna" leluna pidän kongia, johon laitan sisään jotain herkkua ja pakastan. Tosin nykyään koiran aikuistuttua melko harvoin tulee kongeja sille jätettyä yksin oloajaksi. Nuorempana käytin paljonkin.
Sitten ulkona tehtävää kohtuullisen helppoa aivotyötä koiralle on jäljestäminen (googlella löytyy opetusvinkkejä pirusti) tai piiloleikit, joissa koira joutuu käyttämään nenäänsä löytääkseen (tärkeän) ihmisen. Eikä esim. toko koulutuksiakaan voi aktivoinnissa pois sulkea...- olisi hauskaa kuulla
Olen kuullut että siihen kong-leluun voi laittaa sisälle juustoa, onko ihan sama mitä vai tykkääkö koirat tietynlaisista juustoista? (kysyn koska leluhan ei toimi jos ei herkku kiinnosta)
Lisäksi onko noita älyleikkejä muita kuin mahdolliseen namien etsintään ja kaivamiseen keskittyneitä? (paitsi tuo ihmisen etsiminen) Vaikka sellaistakin kaipailen mitä koiran kanssa voi leikkiä kahdestaan? (jäljestysleikkeihin tarvii kai kolmannen mukaan...)
Muutenkin olisi hauskaa kuulla mitä erilaisia leikkejä leikitte omien koirienne kanssa? - aktivoija
olisi hauskaa kuulla kirjoitti:
Olen kuullut että siihen kong-leluun voi laittaa sisälle juustoa, onko ihan sama mitä vai tykkääkö koirat tietynlaisista juustoista? (kysyn koska leluhan ei toimi jos ei herkku kiinnosta)
Lisäksi onko noita älyleikkejä muita kuin mahdolliseen namien etsintään ja kaivamiseen keskittyneitä? (paitsi tuo ihmisen etsiminen) Vaikka sellaistakin kaipailen mitä koiran kanssa voi leikkiä kahdestaan? (jäljestysleikkeihin tarvii kai kolmannen mukaan...)
Muutenkin olisi hauskaa kuulla mitä erilaisia leikkejä leikitte omien koirienne kanssa?Kongiin kyllä voi laittaa juustoa ja jos koira ei ole nirsoa tyyppiä niin mikä tahansa varmasti kelpaa. Voithan esimerkiksi hankkia Kongin ja kokeilla jotain juustoa, sitten huomaat kiinnostaako se vai ei. Itse jos laitan lelun sisään juustoa, käytän mahdollisimman vähärasvaista juustoa, Polar 5% on ainakin yksi niistä. Sisään voi myös laittaa maksalaatikkoa tms valmislaatikkoa, kongin omia herkkuja (kongin mallisia), broilerpyöryköitä, jne
Oma koirani on kastroitu ja toistaiseksi vielä "taistellaan" kastroinnin jälkeisen painonhallinnan kanssa, joten jos kongin olen koiralle antanut, olen laittanut sisään esim. viilissä pyöriteltyjä kasviksia. HUOMIO! Että kaikki herkkupalat ovat koiralle ruokaa ja liiallisessa määrin saattaa aiheuttaa lihomista. Eli hyvä on "kong-päivinä" antaa koiralle vähemmän normaalia ruokaa.
Mutta siis loistava aktivointilelu! Voi pakastaa, käyttää mikrossa ja pestä koneessa..
"Lisäksi onko noita älyleikkejä muita kuin mahdolliseen namien etsintään ja kaivamiseen keskittyneitä? (paitsi tuo ihmisen etsiminen) Vaikka sellaistakin kaipailen mitä koiran kanssa voi leikkiä kahdestaan? (jäljestysleikkeihin tarvii kai kolmannen mukaan...)"
Ainahan voit opettaa koirallesi temppuja, siinä on kahdenkeskeistä tekemistä ja palkinnankin voi suorittaa pelkällä kehumisella. Esim. köydenvetoleikit on hyvä keino antaa koiran toteuttaa sille kuuluuvaa saalistusvaistoa.
Jäljestysleikkieihin ei välttämättä tarvitse kolmatta osapuolta. Ainakin minä olen onnistunut treenailemaan jäljestystä ihan keskenäni koiran kanssa.. Tästä löytyy vinkkejä googlettamalla (itse en osaa selostaa tarpeeksi selkeästi).
Koiralle johtajuusharjoittelutkin ovat hyvää aivojumppaa, esim pidä kätesi (jossa, on vaikka koiran lelu) suorana vasemmalle ja kun koira katsoo silmiin on palkkiona hetki leikkiä lelun kanssa. Ja uudestaan. Ja Uudestaan...
Myös Nina Ottosonilla on hyviä aktivointipelejä koiralle. Maksaa aika paljon (n.15-40€, netsitä varmaan löytyy käytettyjä halvallakin), mutta toimii todella hyvin. Saa esim. Mustista ja Mirristä tms eläinliikkeestä.
Koiran aktivoimisessa oikeesti on vaan mielikuvitus rajana. Kaverini koiralle on opetettu jopa kaljapullon avaus :D Itselle tämä on halpaa huvia ja koiralle arvokasta aivojumppaa.
Jotain leikkejä olen pongaillut kumikana.org - sivustolta, mutta suurimman osan eläinohjelmista, koirakirjoista ja lopuksi käyttänyt mielikuvistustani :)
Mieti ensiksi mitä haluat koiran tekevän, miten haluat koiran käskyn toteuttavan ja sen jälkeen vain hommiin, aluksi pienestäkin oikeasta liikkeestä palkaten.
Muista aloittaa helposta ja koiran omaksuessa homman jujun nostaa tasoa.
Jossain vaiheessa voit sinäkin opettaa koirasi olemaan hyödyksi, esimerkiksi pyykin lajittelussa, siivouspäivänä viemällä omat lelunsa lelulaatikkoon, laittamaan sängylle päiväpeiton ja vaikka sytyttämään/sammuttamaan valot :) - älyä koirille
aktivoija kirjoitti:
Kongiin kyllä voi laittaa juustoa ja jos koira ei ole nirsoa tyyppiä niin mikä tahansa varmasti kelpaa. Voithan esimerkiksi hankkia Kongin ja kokeilla jotain juustoa, sitten huomaat kiinnostaako se vai ei. Itse jos laitan lelun sisään juustoa, käytän mahdollisimman vähärasvaista juustoa, Polar 5% on ainakin yksi niistä. Sisään voi myös laittaa maksalaatikkoa tms valmislaatikkoa, kongin omia herkkuja (kongin mallisia), broilerpyöryköitä, jne
Oma koirani on kastroitu ja toistaiseksi vielä "taistellaan" kastroinnin jälkeisen painonhallinnan kanssa, joten jos kongin olen koiralle antanut, olen laittanut sisään esim. viilissä pyöriteltyjä kasviksia. HUOMIO! Että kaikki herkkupalat ovat koiralle ruokaa ja liiallisessa määrin saattaa aiheuttaa lihomista. Eli hyvä on "kong-päivinä" antaa koiralle vähemmän normaalia ruokaa.
Mutta siis loistava aktivointilelu! Voi pakastaa, käyttää mikrossa ja pestä koneessa..
"Lisäksi onko noita älyleikkejä muita kuin mahdolliseen namien etsintään ja kaivamiseen keskittyneitä? (paitsi tuo ihmisen etsiminen) Vaikka sellaistakin kaipailen mitä koiran kanssa voi leikkiä kahdestaan? (jäljestysleikkeihin tarvii kai kolmannen mukaan...)"
Ainahan voit opettaa koirallesi temppuja, siinä on kahdenkeskeistä tekemistä ja palkinnankin voi suorittaa pelkällä kehumisella. Esim. köydenvetoleikit on hyvä keino antaa koiran toteuttaa sille kuuluuvaa saalistusvaistoa.
Jäljestysleikkieihin ei välttämättä tarvitse kolmatta osapuolta. Ainakin minä olen onnistunut treenailemaan jäljestystä ihan keskenäni koiran kanssa.. Tästä löytyy vinkkejä googlettamalla (itse en osaa selostaa tarpeeksi selkeästi).
Koiralle johtajuusharjoittelutkin ovat hyvää aivojumppaa, esim pidä kätesi (jossa, on vaikka koiran lelu) suorana vasemmalle ja kun koira katsoo silmiin on palkkiona hetki leikkiä lelun kanssa. Ja uudestaan. Ja Uudestaan...
Myös Nina Ottosonilla on hyviä aktivointipelejä koiralle. Maksaa aika paljon (n.15-40€, netsitä varmaan löytyy käytettyjä halvallakin), mutta toimii todella hyvin. Saa esim. Mustista ja Mirristä tms eläinliikkeestä.
Koiran aktivoimisessa oikeesti on vaan mielikuvitus rajana. Kaverini koiralle on opetettu jopa kaljapullon avaus :D Itselle tämä on halpaa huvia ja koiralle arvokasta aivojumppaa.
Jotain leikkejä olen pongaillut kumikana.org - sivustolta, mutta suurimman osan eläinohjelmista, koirakirjoista ja lopuksi käyttänyt mielikuvistustani :)
Mieti ensiksi mitä haluat koiran tekevän, miten haluat koiran käskyn toteuttavan ja sen jälkeen vain hommiin, aluksi pienestäkin oikeasta liikkeestä palkaten.
Muista aloittaa helposta ja koiran omaksuessa homman jujun nostaa tasoa.
Jossain vaiheessa voit sinäkin opettaa koirasi olemaan hyödyksi, esimerkiksi pyykin lajittelussa, siivouspäivänä viemällä omat lelunsa lelulaatikkoon, laittamaan sängylle päiväpeiton ja vaikka sytyttämään/sammuttamaan valot :)Oma koirani (kettuterrieri) aina sateisena iltana hakee minulle aktivointilelunsa, joka on pallo, sinne laitetaan nappuloita ja koiran pitää kuonollaan tavallaan töniä, kierittää palloa ja sieltä tulee nappula. Aluksi tosin piti näyttää miten lelua käytetään, itse sormella työnsin palloa vähän aikaa, että sieltä nappula tulisi. Sitten myöskin piiloitus/etsimis tehtäviä, pyydän koiran vaikka istumaan jonnekkin ja itse menen piiloon, kutsun koiraa etsimään minut (tosin sehän on aivan älytöntä kun koira kuulee missä on, joten joku tuttu on kylässä niin hän menee piiloon). Myös nameja piilottelen ympäri kämppää, jotain kolme namia.
Olen opettanut myöskin koiralle sellaisen leikin, missä itse käydään istumaan lattialle ja koira vastapäätä.
Sitten otan vain namin käteen ja seläntakana sitten siirtelen kädestä toiseen ja laitan kädet nyrkkiin eteen ja koira kuonollaan tönäisee kättä kummassa nami on. Myös jonkun tavaran piiloitus leikit
kivoja ja hyödyllisiä jos oikeasti metsään tippuu vaikkapa avaimet, tosin itse tein virheen opettaessaan koiraa tuomaan tohvelin ja nykyään pitää tohvelia lelunaan ;)
Labradorinnoutajan kanssa olen joskus kokeillut laatikko-hommelia, (monta laatikoa ja nami yhden alla) mutta koira ei tajunnut sitä, ehkäpä siksi että laatikot olivat laatikoita eikä mitään peltipurkkeja.
Tyhjään maitotölkkiin voi laittaa nameja ja koira saa kunnolla kaivaa namit pois, suurin osa minun keksimiä leikkejä ovat kylläkin "Etsi" , ja namileikkejä. Leluja löytää myös kaupasta aika paljon, kerran kun koira tajuaa pelinsä, hankitaan uusi. Itse tehdyt parhaita minusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544015On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742417Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512092Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221816Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801643- 791576
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721142Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581101