Minun arvostus tuomareita kohtaan vaan vähenee.
Olin eräässä näyttelyssä ihan vaan katsomassa koiria. Ei ollut omaa koiraa mukana.
Kuulin erään puhelinkeskustelun. En tiedä kenen kanssa se ko. oleva tuomari keskusteli, mutta hän siis arvosteli BIS-kehän.
"Joo, mä sijoitan sen *piip* koiran neljän parhaan joukkoon"; hän sanoi siihen puhelimeen.
Eli, tuomari sai "ohjeita" erään koiran sijoittamiseen, vaikka ei ollut vielä edes nähnyt kaikkia BIS-kehään tulevia koiria.
No, se kyseinen koira tulikin BIS4:ksi.
Ihmiset maksaa näyttelyistä sikamaista hintaa ja koirille jaetaan sijoituksia ennen kuin tuomari näkee ne. Hävetkää!
Tuomareillako muka
puhtaat jauhot pussissa
2
381
Vastaukset
- millye
Tuommoiset tuomarit ilmoitettava kennelliitolle ja tuomarin oikeudet poistettava!!!
- lähti
ulkomuototuomari ry:lle selvitystä varten!!!!
Samoin kennelliittoon ulkomuototuomaritoimikunnalle.
Mikäli väite pitää paikkansa on kyseessä vakava rike.
Mikäli väite on tuulesta temmattu, on syytä selvittää kirjottaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1082727EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291321- 981156
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas162997Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133948- 54833
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22663- 40648
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta109625