koirien merkkailusta.....

oli tässä keskustelua yksi päivä. ja nyt olen varmistanut tietojani vielä.
siis uroskoiran merkkailulla sisällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä juoksuisilla nartuilla.

koira merkkailee siksi että hän haluaa olla pomona toisille koirille ja ihmisille. pikkukoirat saavat usein olla sohvilla ja sängyissä.
heille annetaan vapauksia mitä useimmille suurille koirille ei
annettaisi.

pikkukoirat haukkuvat ja räksyttävät toisille koirille ihan samasta syystä. omistaja ei ole ottanut täyttä pomon roolia.

tunnustan että olen tosiaan tehnyt tämän virheen. ja sen olen tiennyt jo aiemmin. mutta koska olen menettänyt yhden koiran niin olen ollut niin varovainen ja liian "herkkä" nuitten pikkusten suhteen niin olen kasvattanut ne väärin.

mutta olen käynyt koirapsygologilla ja nyt tosiaan aion ottaa ongelmasta kiinni. nuo isommat koirat ei välitä toisista koirista juurikaan. ja nyt pienemmätkin saavat alkaa käyttäytymään kunnolla.

koskaan aiemmin ei minulla isojen koirien kanssa näitä ongelmia ole ollut.

ei kannata kuitenkaan syytellä etteikö koirista välitetä ja etteikö niitä viedä ulos. siitä kun ei tosiaankaan ole kysymys vaikka jotkut niin väittää.

ihan rehellisesti sanottuna voisin vaihtaa nämä koirat yhteen isoon Sakemanniin jossen rakastas näitä niin paljon.

20

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luckylle

      hyvän kodin jo?

      • sillä on hyvä koti.


      • Mukavaa kuulla
        majorica kirjoitti:

        sillä on hyvä koti.

        Toivottavasti se on onnellinen uudessa kodissaan jossa sitä ehkä rakastetaan enemmän.


      • Mukavaa kuulla kirjoitti:

        Toivottavasti se on onnellinen uudessa kodissaan jossa sitä ehkä rakastetaan enemmän.

        täällä kotonaan jossa sitä rakastetaan ihan hurjan paljon.


    • 4 koiraa

      No hyvä, että selkkis sullekin. Meillä ei vieläkään ole ikinä ruikittu sisällä, kuten jo aiemminkin kerroin.

      Toivottavasti nyt moni muukin tarkastaa niitä asenteitaan ja miettii kuka on kotona pomo.

      Meillä ei myöskään ikinä ole ollut epäselvää noissa pomo-asioissa.

      • Myy-Pikkuinen

        Sori mut... ;)))))))))))))))))))))))))


      • Myy-Pikkuinen kirjoitti:

        Sori mut... ;)))))))))))))))))))))))))

        Tota mäkään en olis kehdannut kirjoittaa ;))))))


      • Myy-Pikkuinen
        davalyan kirjoitti:

        Tota mäkään en olis kehdannut kirjoittaa ;))))))

        minäkää. ;)))))))


      • Myy-Pikkuinen kirjoitti:

        minäkää. ;)))))))

        näin siveellisiä ;))))


      • Myy-Pikkuinen
        davalyan kirjoitti:

        näin siveellisiä ;))))

        ...ei muutaku herran haltuun... ;)


      • Myy-Pikkuinen kirjoitti:

        ...ei muutaku herran haltuun... ;)

        hallitkoonkin :)


      • lukemaan
        Myy-Pikkuinen kirjoitti:

        Sori mut... ;)))))))))))))))))))))))))

        - sisällä


      • Myy-Pikkuinen
        lukemaan kirjoitti:

        - sisällä

        ihan sama, sisällä vai sisälle...mut ei kai tuosta tarvi tän enempää keskustella. =()


      • Ärrieri
        Myy-Pikkuinen kirjoitti:

        Sori mut... ;)))))))))))))))))))))))))

        blondikin tajus kun luki ensin pari kertaa ja sitten pikkusen naurattikin..


    • selvä juttu

      "mutta olen käynyt koirapsygologilla ja nyt tosiaan aion ottaa ongelmasta kiinni. nuo isommat koirat ei välitä toisista koirista juurikaan. ja nyt pienemmätkin saavat alkaa käyttäytymään kunnolla."

      HYVÄ MAJORICA !

      Hyvä, että tuot palstalle rehellisesti , että sisälle merkkailu ei ole juoksuista riippuvainen, vaan osoitus siitä, että koira(t) ovat pomona siinä asunnossa !

      Samoin kuin se turha räkyttäminen muille koirille ja vastaantulijoille on koulutuksen puutetta !

      Hyvä, että totuus valkenee sinulle (kin)

      • olenhan nyt itsekkin jo aikoja sitten tajunnut että jotain on pielessä. kysymys ei ole siitä ettei koirista välitetä vaan siitä että omistaja (minä) toimii ja käyttäytyy väärällä tavalla. siis ei ole kysymys siitäkään etteikö koiria koulutettaisi vaan että se tehdään väärällä tavalla. huomaatko eron?


    • Jep.Kyllä noitten pienien sessujen kanssa voi ihan samoin ja pittääkin käyttäytyä ja määrittää rajat,kuin isompienkin.Aina kannattaa muistaa,että samalaisia kotisusia ne on ja lajia,kuin isommat kaliiperit.

      Juoksuset nartut tosin hormoonihirviöillä tekee sen,että se kontin nosto lähtee helposti.Se tulee osaltaan kyllä ihan sieltä takaraivosta.Mutta se,että tekkeekö se casanova sen,niin se lähtee viimekädessä sieltä koiran asemasta,ja siitä,mikä koira luulee tai tietää sen olevan.

      • täsmälleen.

        Elikkäs - lyhyesti sanottuna: koira pomottaa merkkailemalla kotona seinät , sohvat yms. Vaikka omistaja kuvittelee, että se johtuisi juoksuista muilla koirilla.
        Näin olen ollut samaamieltä koko ajan, se, että umalehtinen ei tuota tunnusta, vaan heittää sontaa kaikille naamoille,jotka tuon tunnistavat; mutta ´eihän meidän lauma? ...voi luoja - mikä tyyppi .
        Ai niin- ja umalehtinenhän ilmoitti jossain viestissään , että heilä on ENÄÄ YKSI seinä pleksitettynä ???????...tosin se viesti poistettiin - yllärtyskö ? - miksiköhän. Onneksi sekin on tallella.

        YEAAAH !: Valheet tulee julki jatkuvasti ; sekä koirien koulutus - taso.


      • siul huono
        täsmälleen. kirjoitti:

        Elikkäs - lyhyesti sanottuna: koira pomottaa merkkailemalla kotona seinät , sohvat yms. Vaikka omistaja kuvittelee, että se johtuisi juoksuista muilla koirilla.
        Näin olen ollut samaamieltä koko ajan, se, että umalehtinen ei tuota tunnusta, vaan heittää sontaa kaikille naamoille,jotka tuon tunnistavat; mutta ´eihän meidän lauma? ...voi luoja - mikä tyyppi .
        Ai niin- ja umalehtinenhän ilmoitti jossain viestissään , että heilä on ENÄÄ YKSI seinä pleksitettynä ???????...tosin se viesti poistettiin - yllärtyskö ? - miksiköhän. Onneksi sekin on tallella.

        YEAAAH !: Valheet tulee julki jatkuvasti ; sekä koirien koulutus - taso.

        flaksi buahahahaahaaaa


      • tästä ongelmasta olen ollut mutta se oikein toimiminen on minulle se ongelma:-(
        minä teen usein väärin. ja kyse ei siis ole siitä ettenkö rakastaisi koiriani vaan koska rakastan niitä niin paljon että toimin väärällä tavalla :-((((

        mulla on yksi hyvä ystävä jolla myös paljon on koiria ollut ja isoja semmoisia. hän sanoo aina että minun koirat on "pois pilattuja". ja olen ihan samaa mieltä.

        mutta aion nyt ottaa nuita Hihuja sarvista ja koittaa saada niistä koiria! enkä tosiaan lupaa että onnistuu. mutta ainakin yritän.

        kiitos sinulle tuesta koska se antaa paljon enemmän kun haukkuminen ;-))))


    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      90
      7522
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      121
      6257
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      160
      4387
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      233
      3024
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2608
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      24
      1846
    7. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      182
      1427
    8. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      117
      1406
    9. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      741
    10. "Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen

      Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      693
    Aihe