Mä olen niin väsynyt tähän kotiäitiyteen! Olen ollut kotona nyt vuoden neljä vuotiaan ja vuoden ikäisen lapsen kanssa. Lapset ovat ihania, terveitä normaaleja lapsia mutta mä en vaan kestä enään. Yhtä hyssyttelyä, kiukuttelua, ruan kanssa sotkemista, räntäsateessa tarpomista, pukemisen kanssa tappelua, vaipan vaihtoa, paskaisten ulkovaatteiden ja hiekan kanssa taistelua, ruuan laittoa, loputonta tiskaamista, lasten kanssa ruokakaupassa käyntiä eikä mitään muuta...Ei helvetti! Mies on tietenkin reissuhommissa tyyliin kiireisenä viikko Las Vegasissa pukupäällä messuilla ja sitten kotiin lepäämään ja taas voi rientää lentokentälle. Meillä on niin erilaiset elämät, mä en muuta mieti, kuin rokotetutkimuksia, mistä löydän lapselle uuden talvihaalarin, mitä pöperöä seuraavaksi vääntäisin, olisko jo aika vaihtaa housuvaippoihin jne. Olisi ihana ajatella kaikkea muutakin, muttei kerkeä, ei pysty.
Oon yötä päivää lapsia käytännössä aika yksin hoitanut. Kaikki jankuttaa, että ota omaa aikaa ja tee jotain mukavaa itsekseen. Niin, se on vaan jumalaton säätäminen aina, jos esim. pariksi tunniksi lähtisin jonnekin. Lasten hoitajan hommaaminen ja kaikki muu siihen liittyvä. Saati millä ajalla laittaisin itseni ihmisen näköiseksi, että viitsin kaupungille lähteä. No way. Joskus olen erehtynyt jonnekin lähtemään ja sitten olenkin puolelle öin saanut siivota sotkuja, jotka kotiin ovat poissa ollessa kasaantunut.
Ja kun joskus lasten isäkin on kotona, niin lapset ei ikinä huuda isää, aina vaan äitiä. Ei koskaan vauva roiku isän housun lahkeessa ja konttaa itkien hänen perässään. Ja ihmekö tuo, minähän häntä olen hoitanut, isä on businessmies.
Tosi nopeasti olen nyt kypsähtänyt ja päivät alkavat olla yhtä paskaa ja kärsimystä. Lapsille pystyn vielä hyvää äitiä esittämään mutta välillä tekisi mieli potkaista ja huutaa VITTU OLKAA MINUUTTI HILJAA. Mä olen niin väsynyt, äitiäitiäitiäitiäitiäitiätiäitiäiti helvetti varmaan 10 000 kertaa kuuluu vuorokauden aikana ÄITII.
Onneksi pääsen töihin kolmen kk kuluttua. Ainakaan toistaiseksi en tunne lapsiani kohtaan sääliä, koska joutuvat päiväkotiin. Ensimmäinen kotonaolo periodi meni ihan mukavasti mutta nyt leikkaa kiinni ja pahasti
Te kotiäidit, jotka viihdytte kotona vuodesta toiseen ja kritisoitte ura-äitejä. Vilpittömästi voin omasta kokemuksestani kertoa, että jos on 25 vuotta käynyt töissä ja sitten tekee lapset, niin siirtyminen kotiäidiksi ei vain aina onnistu. Ei vaan pysty, pakko olla muutakin. Tää on niin järjettömän yksipuolista ja tylsääkin olla lasten kanssa kotona. Hattua nostan niille, jotka tähän vuodesta toiseen pystyy, mutta minä en vaan pysty.
Jaaha, välipalan vääntöön seuraavaksi ja sitten pukeutumisen kanssa tappelemaan. Jotta päästään raahautumaan satubalettiin. ja sieltä sitten kotiin ruuan laittoon, siivoamaan...jihuu.
Oon vähän jo itsekin huolissaan, onko tämä oikeasti jotain masennusta? Kaikesta huolimatta lasten tekoa en kadu.
Oon yötä päivää lapsia käytännössä aika yksin hoitanut. Kaikki jankuttaa, että ota omaa aikaa ja tee jotain mukavaa itsekseen. Niin, se on vaan jumalaton säätäminen aina, jos esim. pariksi tunniksi lähtisin jonnekin. Lasten hoitajan hommaaminen ja kaikki muu siihen liittyvä. Saati millä ajalla laittaisin itseni ihmisen näköiseksi, että viitsin kaupungille lähteä. No way. Joskus olen erehtynyt jonnekin lähtemään ja sitten olenkin puolelle öin saanut siivota sotkuja, jotka kotiin ovat poissa ollessa kasaantunut.
Ja kun joskus lasten isäkin on kotona, niin lapset ei ikinä huuda isää, aina vaan äitiä. Ei koskaan vauva roiku isän housun lahkeessa ja konttaa itkien hänen perässään. Ja ihmekö tuo, minähän häntä olen hoitanut, isä on businessmies.
Tosi nopeasti olen nyt kypsähtänyt ja päivät alkavat olla yhtä paskaa ja kärsimystä. Lapsille pystyn vielä hyvää äitiä esittämään mutta välillä tekisi mieli potkaista ja huutaa VITTU OLKAA MINUUTTI HILJAA. Mä olen niin väsynyt, äitiäitiäitiäitiäitiäitiätiäitiäiti helvetti varmaan 10 000 kertaa kuuluu vuorokauden aikana ÄITII.
Onneksi pääsen töihin kolmen kk kuluttua. Ainakaan toistaiseksi en tunne lapsiani kohtaan sääliä, koska joutuvat päiväkotiin. Ensimmäinen kotonaolo periodi meni ihan mukavasti mutta nyt leikkaa kiinni ja pahasti
Te kotiäidit, jotka viihdytte kotona vuodesta toiseen ja kritisoitte ura-äitejä. Vilpittömästi voin omasta kokemuksestani kertoa, että jos on 25 vuotta käynyt töissä ja sitten tekee lapset, niin siirtyminen kotiäidiksi ei vain aina onnistu. Ei vaan pysty, pakko olla muutakin. Tää on niin järjettömän yksipuolista ja tylsääkin olla lasten kanssa kotona. Hattua nostan niille, jotka tähän vuodesta toiseen pystyy, mutta minä en vaan pysty.
Jaaha, välipalan vääntöön seuraavaksi ja sitten pukeutumisen kanssa tappelemaan. Jotta päästään raahautumaan satubalettiin. ja sieltä sitten kotiin ruuan laittoon, siivoamaan...jihuu.
Oon vähän jo itsekin huolissaan, onko tämä oikeasti jotain masennusta? Kaikesta huolimatta lasten tekoa en kadu.
Vastaukset 71
Vanhimmat
halusit lapsia vai oliko sinulla hieman vääristynyt kuva pikkulasten kanssa olemisesta?
kysyt tällaista? Jos vastaisinkin, että joo kyllä mulla oli liian ruusuiset odotukset kotiäitiyden suhteen, niin so what?
Miksi hankit koiran, luulitko ettei sinulle voi tulla allergiaa?
Miksi menit uimaan, luulitko että osaat kellua?
Miksi söit nakkia ja kakkua, luulitko ettei ne lihota?
Miksi kirjoitit tänne, oliko sinulla hieman vääristynyt kuva älykkyydestäsi?
vaikuttaa kuitenkin siltä, että ihan hyvin oot lapset kasvattanut ja hoitanut. Tilannehan olisi aivan toinen, jos olisit enemmän apua saanut, kuten monet tutuistani saa viikottain esim.yhden KOKONAISEN päivän tai muuta vastaavaa, joten turha syyllistää. Ja epäilemättä parisuhteesikaan kun ei ihan loistokkaasti toimi niin ihmekö tuo että kiristää. Ole armollinen itseäsi kohtaan ja varmaan tuo hoitoon lasten laittaminen on teidän perheessä se paras ratkaisu!
Kyllä näinkin saa ajatella. Pisteet sinulle.
En minäkään ymmärrä sitä psykopaattilaumaa joka yleensä hyökkää tällä palstalla kimpuun jos ajatusmaailma ei ole sellainen naistenlehtien sivuilta kopioitu vaaleanpunaien unelmatarha.
Oikeasti elämässä haisee enemmän kakkavaippa kuin moni täällä viitsii myöntää.
Toiset tekee näin ja toiset noin, so what?
Ole onnellinen, että lapsesi uskaltavat ja osaavat pyytää äitiä luokseen tarpeen tullen. Äiti on kova sana.
arjestanne vähän turhan työlästä? Todellakin, ei tarvi hyssytellä, anna kiukutella jos kiukuttaa. Jos ruuan kans sotketaan tahallaan, ruoka pois, vuoden vanhan ei tarvi itse syödä. Miksi mennä ulos räntäsateella? Jne. jne... Lapset vaistoaa kyllä äidin tunteet ja hakee kahta kauheammin huomiota ja hyväksyntää. Löysää pipoa.
Ota itselle pieniä hetkiä pitkin päivää, kynttilä palamaan, hyää musiikkia soimaan jne.
Ja muista, lapset kasvaa nopeasti... koita jaksaa se 3 kk.
Aina jonkun lapsi jää vuosittain auton alle koulumatkalla ja menehtyy kuoliaaksi. Joidenkin äitien lapset kuolevat leukemiaan, tippuvat laiturilta ja hukkuvat tai syövät jotakin myrkyllistä. Ehkä sinullakin käy joskus tuuri! On se surullista, kun aletaan perustaa perhettä siinä vaiheessa, kun on oltu jo 25 vuotta työelämässä. Olisit jättänyt sen homman suosiolla nuoremmille. Toivottavasti tulostat tuon kirjoituksesi ja löydät sen mapeistasi vuosien kuluttua. Varmasti siinä vaiheessa tajuat, miten mulkku äiti olet.
Hyi helvetti mitä sä kirjotat! Sairasta.
oletkohan aikuinen..et ainakaan tekstisi perusteella kun toisia mulkuksi kehtaat haukkua..voi herranjestas.kasva vähän.
No mitäs tuossa on hirveää? Itsehän toivoo pääsevänsä töihin, kun ei ole omista lapsista yhtikäs mitään hyvää sanottavaa. Tuommoinen äiti tuskin surisi, jos joutuisi menettämään lapsensa. Maailmassa on ihmisiä, jotka eivät saa lapsia vaikka kuinka yrittäisivät ja sitten on joku, joka ei kestä itseänsä äidiksi kutsuttavan!
Tämä on just se psykopaatti.
Luultavasti joku älyltään köyhä vanhapiika joka ei voi itse saada lapsia.
Kuka kirjottelee lasten kuolemisesta tälläsessa yhteydessä? Ainoastaan erittäin häiriintynyt ihminen.
... Niin kyllä pikkusen tarvii herätellä, ja laittaa miettimään, opetella arvostamaan niitä lapsia, kun se ei ensinnäkään ole heidän syynsä että he ovat olemassa, ja jos äiti sana on paha kuulla lapsen suusta, niin ei sitä arvostusta kauheasti ole...
Olen myös sitä mieltä (niin kuin aiempikin kirjoittaja), että kannattaa äidin tulostaa tuo tekstinsä, jos kerran antaa itselleen oikeuden kirjoitella noin hirveää tekstiä lapsistansa.
Sanonpahan vaan, että jotain rajaa niihin omiin ajatuksiin, niihin pystyy itse vaikuttamaan, eikä tod. ole hyväksyttävää ajatella noin...
nyt tämä perinteisesti sanottu "se aika kuukaudesta"? Tai muuten hormoonit sekaisin tekstin perusteella, kannattaisiko käydä mittauttamassa tai jotain?!
Ja muista, että jos sinulla menee lapsiin hermo, niin se ei ole lasten vika, vaan sinun!
Seli seli!! Lapsen kuolemasta tolla lailla kirjoittaminen ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää. Piste. Äitiä voi herätellä muillakin keinoin.
ja kyllä tuli taas hyvät naurut : D. Vai että itkisin jonkun tulosteen ääressä...aivan varmasti joo-o.
Vakavasti otettuna, mietipä miten traaginen lapsuus joillakin lapsilla oikeasti on. Ihan suomessakin, mutta
miljoonia lapsia vuosittain maailmalla myydään, hakataan, raiskataan jne. ja uskallan väittää, että omat herranterttuni ovat "mulkusta äidistä" huolimatta lottovoittajien joukossa. Että vähän realismia kiitos.
Aloittaja sanoi, että lapset ovat ihania ja normaaleja. Tuossahan on hyvää sanottavaa lapsista. Äiti ei sanonut pahaa sanaa lapsistaan vaan kodin arjesta. Kyllä minulle välittyi kuva äidistä, joka rakastaa lapsiaan, mutta on masentunut ja ahdistunut kotonaoloon. Vaikka äiti toivoisi pääsevänsä töihin ei se tarkoita, että hän haluaisi lapsista eroon. Aivan kummallisia johtopäätöksiä täällä vedetään. Ja miksei voi perustaa perhettä vaikka olisi ollut pitkään työelämässä? Ei kaikista tarvitse tulla kotiäitejä. Aloittaja varmaan kyllä haluaa itseä äidiksi kutsuttavan, mutta on vain väsynyt. Ymmärrän aloittajaa, vaikka en itse koekaan ihan samoin. Mielelläni minä niitä kakkavaippoja vaihdan ja kiukutteluakin tyynnytän. Tiskaaminen nyt menee mutta ruokakaupassa inhoan minäkin käydä. Monesti olenkin toivonut, että ihminen eläisi syömättä :)...ei tulisi tiskiä eikä tarttisi siellä ruokakaupassa tuhlata aikaa eikä aina olla keksimässä mitä seuraavaksi syötäisiin. Se puoli olikin töissä käydessä helpompaa...senkus vaan astui ravintolan ovesta sisään ja ruoka kannettiin pöytään. Eikä töissä käydessä tarvinnut koko ajan olla laskemassa pennosia ja mitä ruoka maksaa.
täällä yhden puoli vuotiaan vauvan äitinä vastaan, että en malta odottaa, että meidänkin talossa kuuluisi
10 000 kertaa vuorokaudessa ÄITI!:) On se vaan maailman kaunein sana minun mielestäni ja olen myös kauan joutunut odottamaan, että ylipäätään tulisin äidiksi. Tähän mennessä olen joka päivä osannut arvostaa ja olla kiitollinen lapsestani ja äitiydestäni (vaikka tottakai joskus on raskasta) ja toivoisin, että näin jatkuisi myös silloin, kun/jos lapsia on useampi ja uhmaikä päällä jne.
Toivottavasti sinäkin alat arvostamaan lapsiasi enemmän, ja ehkä näin käykin sitten kun en enää vietä heidän kanssaan koko päivää. Kaikista ei tosiaan ole kotiäideiksi.
Yhden puolivuotiaan lapsen äitinä sinä et valitettavasti ole vielä tarpeeksi kypsä tai kokenut voidaksesi tarjota mitään rakentavaa mielipidettä tähän asiaan. Odotahan vaan kun sinulla on useampia lapsia ja että he ovat hieman vanhempia... vaikka kotiäitiys yleisesti ottaen on ihan mukavaa, voi se olla myös käsittämättömän raskasta ja yksinäistäkin. Puolen vuoden kokemuksella ei kukaan voi perustella minkäänlaista mielipidettä tähän asiaan.
Toisaalta toivon, että sinä olisit yksi niistä, jotka lapsen kasvaessa huomaakin, ettei kotiäitiys olekaan sinua varten. Liian vaaleanpunaisin lasein ei tulevaisuutta kannata odottaa...se voikin yllättä hieman ikävämmällä tavalla... No, mutta oppia ikä kaikki!
Kyllä se totuus sinullekin selviää sitten myöhemmin.
Olen maailman paras äiti! Oletko sinä?
enhän kai sanonutkaan olevani varma siitä, että kotiäitiys olisi minua varten?? Kirjoitin mielestäni ihan selvästi, että toivoisin, että tämä sama kiitollisuuden tunne jatkuisi vielä sittenkin, kun/jos lapsia on useampi ja uhmaikä päällä jne. Ilmeisesti luetun ymmärtämisessä joillain vikaa.
Eipä tämä sitä paitsi nytkään mitään maailman ruusuisinta homma ole ollut, puoleen vuoteen en ole nukkunut paria tuntia pidempää jaksoa jne. Lisäksi olen ollut töissä päiväkodeissa ja tekemisissä parinkymmenenkin uhmaikäisen kanssa yhtäaikaa, että kyllä jokin käsitys tästä hommasta on. Tietenkään ei ole sama asia hoitaa toisten lapsia, kuin omia 24/7, mutta siksi en väittänytkään tietäväni mitä monen vuoden kotiäitiys on. Että sellaista...
Joillakin vastuuntunto, halu tarjota lapselle parasta ja puhdas rakkaus lapseen ajaa omien sen edelle, mikä sattuu olemaan itselle sopivaa ja mukavaa. En minäkään ole perinteinen kotiäitityyppi, joka jaksaisi olla aina hyväntuulinen, kärsivällinen ja ties mitä. Enkä minä ole myöskään "sellainen", joka tykkää askarrella ja leipoa lasten kanssa ja ihastella aina heidän tekemisiänsä. Elämässäni on huomattavasti suurempiakin nautintoja kuin leikkipuistossa pönöttäminen, kestovaippojen viikkaaminen, ruokasotkujen siivoaminen ja lelujen väisteleminen. Eikä jatkuva palveleminen ja toisen eteen uhrautuminen ole sinua lainatakseni minua varten. Kotiäitiys on todellakin kaukana vaaleanpunaisista unelmista. Mutta kuka sanoi, että elämän täytyy olla jatkuvasti kivaa ja ihanaa?
Ennen kuin minulla oli ainuttakaan lasta, tiesin, että haluan tarjota lapselleni parasta. Siinä vaiheessa, kun lapsi tarvitsee minua, muu maailma saa odottaa. Olin nähnyt, mitä pienten lasten elämä on laitoksissa, ja kun oman lapseni sain, aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset vain vahvistuivat.
Eli en ole välttämättä joka päivä hieno ja kärsivällinen tai virikkeellinen äiti lapsilleni. Siitä huolimatta he saavat olla hitto soikoon OMAN äitinsä kanssa. Siinä ei paljon paina se, mikä on ketäkin varten. Olen aivan varma, että tuo henkilö, ketä sinä mollaat, on myöskin laittanut asiat tärkeysjärjestykseen jo siinä vaiheessa, kun ehkäisystä on luovuttu. Eli se siitä saarnastasi, olkoon sinulla kuinka monta lasta tahansa. Hyvää syksynjatkoa!
tosiaan ajattelen, että haluan lapseni hoitaa kotona, vaikka tiedän, ettei se olekaan mitään ruusuilla tanssia joka päivä. Olen minäkin nähnyt sen, minkälaista päiväkodeissa on, ja jo niissä työskennellessäni olin varma, etten lapsiani sinne halua ainakaan alle kolmivuotiaina. Vannomatta kai paras, mutta olen 99% varma, että jokainen lapseni saa olla ainakin muutaman vuoden kotona ja tietysti isommat sisarukset ovat myös kotona pienen kanssa.
Ehkä etsin tämän ketjun muutaman vuoden päästä ja laitan sitten uudelleen kommentin, kun sitten olen kai vasta oikeutettu niin tekemään. Nyt vielä nautin ihanan tyttäreni hoitamisesta ja siitä, etten tiedä vielä mistään mitään.:)
Miksei ihmiset ole oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä mieltä päiväkodin työntekijät ovat edustamastaan laitoksesta? Miksei ketään tunnu hetkauttavan se, että jopa jo lastentarhanopettajien liiton puheenjohtajan mielestä touhu on mennyt överiksi. Miksei kukaan ota todesta sitä, mitä psykologit ja psykiatrit vaahtoavat suu vaahdossa? Ja siitä ei ole kauaa, kun lastenneurologien liitto viimeksi älähti, että pikkulasten suurhoidattaminen on lopetettava heti.
Monet vetoavat siihen, että kyllähän minustakin tuli normaali, vaikka olin päiväkodissa jo vauvasta lähtien. Hyvä niin! Mutta ensinnäkin päiväkotitutkimuksissa on kyse riskeistä eikä väistämättömistä seurauksista. Joillekin lapsille hoito ottaa enemmän psyyken päälle kuin toisille. Ja toiseksi nämä suurryhmät tulivat alle 3-vuotiaille vasta vajaat 10 vuotta sitten. Esimerkiksi minun ollessani lapsi päiväkodeissa oli vauvalat, joissa sai olla lakisääteisesti kuusi pikkulasta ja kolme hoitajaa. Lähdin itse päiväkodista vuonna 2004, jolloin osastollani oli 17 alle 2-vuotiasta ja neljä hoitajaa. Kaupungin päättäjiä ei paljon kiinnosta se, että jo 8 lapsen ryhmä voi muodostaa pienelle kehityksellisen riskin, kun sitä Espaakin pitää lämmittää urakalla. Siis miettikää hyvät ihmiset!
Minä ymmärrän täysin, että lapset on vietävä joskus hoitoon. Olen ollut itsekin siinä tilanteessa. Tuolloin meillä oli kuitenkin kotihoitaja parin naapurin kanssa, joka hoiti lapsia tutuissa ympäristöissä. Ja heti kun hoidon tarve loppui eli mieheni kesäloma alkoi ja minä lopettelin opintoja, lapseni tuli luonnolliseen kasvuympäristöön eli kotiinsa!
Ehkä eniten minua nyppii tuo, että päiväkoti on nostettu tasavertaiseksi kasvuympäristöksi kodin rinnalle. (vrt. subjektiivinen päivähoito-oikeus) Enää ei ymmärretä sitä, että koti on se normaali paikka ja hoito, joka on itsessään lapselle tiukkaa duunia, on järjestetty vain työelämän tarpeisiin. Jos viitsii hieman seurata, useimmissa kaupungeissa on seurakunnan kerhoja, kaupungin kerhoja ja ties mitä ryhmätoimintaa. Ainakin minä koen olevani etuoikeutettu siinä mielessä, että kun lapseni käy pian 2 x 3 h viikossa kerhossa, hän saa juuri sopivan määrän toimintaa. Mutta kuitenkin toimintatuokioiden jälkeen lapsella on oikeus tulla tuttuun ruokapöytään ja sänkyynsä. Kun meillä syödään joka päivä muutenkin, niin mihin ihmeeseen tarvisin yhteiskunnan järjestämää ruokintaa niin, ettei minun tarvitsisi ruokkia esikoistani itse! Monella juuri tuo syöttäminen tuntuu olevan niin hankalaa, että lapsia hoidatetaan turhaan.
Eilen ulkoilimme lasteni kanssa yhdessä metsässä, jossa oli päiväkotiryhmä. Juttelin siinä hoitajille, ja he sanoivat, että kauanko aiot olla vielä kotona. Sanoin, että itse aion hoitaa lapset niin, että nuorimmaiseni on kaksivuotias ja sitten mieheni tai kotihoitaja astuu sorvin ääreen. Hoitajat sanoivat, että hyvä kun joku vielä tajuaa sen, että pikkulapsia ei pidä tuoda missään nimessä päiväkotiin. Ja näitä tilanteita on ollut sata, kun olen puhunut entisten ja nykyisten kollegoiden kanssa.
Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että tämän palstan henkilöillä ei kerta kaikkiaan kapasiteetti riitä tämän suurryhmäasian ymmärtämiseen. Vaikka lyöt minkälaista tutkimustulosta pöytään, täältä saa vaan kuulla räkytystä ja päiväkodin ylistystä. Mm. tällaisia teesejä täällä on viljelty, että esikoinen on pakko viedä hoitoon, että vauvakin saa saman huomion kuin esikoinen aikanaan. Tai että lapsi oppii sosiaaliseksi päiväkodissa tai mitä aiemmin lapsen vie hoitoon, sitä paremmin hän alistuu tilanteeseen ja sopeutuu vieraiden hoidettavaksi. Ja yksi suosikeistani oli tämä, jota aina miehen kanssa nauretaan, että pakko viedä pieni lapsi hoitoon parina päivänä viikossa kun ei tykkää ulkoilla kylmässä säässä. Ou jee! (Missä se meidän yhteiskunnan järjestämä ostospalvelu viipyy, kun minä inhoan kaupassa käymistä. Äkkiä tai mä romahdan henkisesti!)
Eli täällä on aivan turhaa puhua aiheesta, sillä ihmiset ovat valmiita kuinka suureen älylliseen epärehellisyyteen pitääkseen omantuntonsa hiljaisena. Aivan sama kuin puhuisi vieraskieliselle aina vaan kovempaa, kun toinen ei ymmärrä puhettasi. Anteeksi kärkevyyteni, mutta olen aivan kurkkua myöten täynnä näitä päiväkodin ylistyslauluja, mitä pikkulapsiin tulee. Teen nyt lupauksen jonka yritän pitää: Pidän vastedes pääni kiinni, kun tapetilla on subjektiivinen päivähoito-oikeus tai pikkulasten vieminen tarhaan.
Pidäkin lupauksesi.
Monettako kertaa tilität tätä samaa asiaa? Sun pointti on jo huomioitu, sori ettei kaikki ole kanssasi samaa mieltä vaikka kuinka vaahtoat. Tämä on tärkeä asia, mutta saat hyvän tarkoituksen kääntymään itseään vastaan olemalla niin ärsyttävä.
Toisenlainen lähestymistapa voisi olla hedelmällisempi, mutta sinun kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä siihen.
(Kuten minulla on tapana sanoa, -pidän valkoviinistä, yhtä kuivasta kuin sinun huumorintajusi.)
Se mistä tässä keskustelussa on puhuttu on yhtä vähän mielipide asia kuin vaikkapa se, että vaikuttaako raskaana olevan äidin alkoholin juonti vauvaan tai onko auto ympäristöriski. Tutkimustulokset ovat tutkimustuloksia eivätkä ne muuksi muutu. Onhan tuo isojen ryhmien haitallisuus tullut esille jo niin monen asiantuntijan suusta, että sinua en enää avautuisi mielipiteiden erilaisuudesta.
"Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että tämän palstan henkilöillä ei kerta kaikkiaan kapasiteetti riitä tämän suurryhmäasian ymmärtämiseen."
No onneks teitä mikkosia on olemassa, sivistätte vähän meitä idiootteja. Hoida sinä omat kakaras, me hoidetaan omamme. Sun ei tarvitse muiden lapsista eikä asioista huolehtia.
tosiaan omanne? Kun minä olen käsittänyt, että esim. Annette28 ja minä hoidamme myös teidän lapsenne.;)
Hyvä rouva, eivät kaikki lapset ole päivähoidossa, vaikka niin tunnut olettavan :) Luulin että Anette28 lähti päiväkodista 2004, miten siis hän hoitaa muiden lapsia? ;)
Moi,
Oletko pph vai päiväkodissa töissä?
Hei,
Minkäikäisen lapsen saa viedä päiväkotiin ilman että tuntee olevansa maailman huonoin äiti? Entä perhepäivähoitoon? Jos nyt puhutaan kokopäivähoidosta.
Olen lastentarhanopettaja eikä menisi päivää, ettenkö haaveilisi paremmista työoloista. Olen tällä hetkellä töissä eräässä eteläsuomalaisessa kaupungissa, jossa ollaan tiukalla säästökuurilla. Nyt varpaani on murtunut ja saikkua pukkaa, joten siksi ehdin kirjoittamaan tänne työaikana. Sijaiseksi saatiin joku lukiolaistyttö, joka tekee viimeisten ylioppilaskirjoitustensa ohella hieman työkeikkaa. En ole ikinä tavannut.
Osastollani on tällä hetkellä 24 kpl 3-5-vuotiasta lasta, suurin osa 3-vuotiaita tai vähän yli. Ryhmässä on kaksi lastentarhanopettajaa, yksi hoitaja ja joskus saamme erästä ADHD:ksi epäiltyä lasta varten ryhmäavustajan. Vanhemmat ovat sitä mieltä, että minä olen erinomainen lastentarhanopettaja, koska soitan niin kivasti pianoa ja silloin tällöin askartelenkin lasten kanssa jotakin. Ihmeellisen tyytyväisiä vanhemmat ovat myös siihen tietoon 8-tuntisesta hoitopäivästä, että lapsella on mennyt hyvin ja puoli tuntia sitten hänellä oli kivat leikit Jesse-kaverin kanssa. Nukkuminenkin on mennyt kai hyvin, sillä hän ei ainakaan aiheuttanut meteliä lepohuoneessa. Nuo kommentit tarkoittavat suomen kielellä sitä, että olen huomannut lapsen iltapäivällä ensimmäisen kerran, että ai toikin on tänään täällä.
Aamulla lapset tulevat usein nälkäisinä kahdeksaksi aamupalalle. Suurin osa heistä ei ole saanut aamulla edes maitolasillista, sillä tarhassahan lapset hoidetaan. Koska meteli äityy aivan älyttömäksi, jos parikymmentä lasta höpöttävät puurojensa kanssa, suosimme täyshiljaisuutta. Kaverin kanssa saa aloittaa juttelun vasta, kun kaikki ovat saaneet puuronsa. Puurolla ehtii keskustella kollegan kanssa kiireisimmät ja siinä sivussa täytyy juosta pitämässä kiinni paria ylivilkasta lasta, jotka riitelevät joka luojan aamu kaurapuuron syömisestä. Syöt vielä viisi lusikallista, vielä kolme, vielä yksi... Oletko ajatellut, miten keittäjä harmistuu, jos kuulee, että puurosi on heitetty roskiin?? Huomion saavat vain ne, jotka tekevät jotakin aamun rutiineja hidastuttavaa.
Aamupuuron jälkeen pidämme aamupiirin. Katsomme kalenterin ja selvitämme, mikä päivä on ja millainen ilma. Tai kuka viettää nimipäiviänsä. Sitten luemme sadun ja laulamme jonkun laulun. Joskus kyselemme kuulumisia, mutta koska toimintatuokio on aloitettava, vain äänekkäimmät saavat puheenvuoron ja huomion. Turhaa niitä arempia on patistella puhumaan, kun siihen ei ole kuitenkaan aikaa. Koko aamupiirin ajan on käytännössä istuttava hiljaa, sillä mitä siitä tulisi, jos joku pulisee sadun aikana!
Sitten alkaa joko laulu-, piirustus-, maalaus- tai luontotuokio. Kunnan määrärahat on vedetty niin tiukalle, että kunnon materiaalia ei ole varaa ostaa. Pyysin tässä taannoin, että voisimmeko tehdä jotakin kivaa vohvelikankaasta. Älä unta nää, ei oo rahaa, sanoivat naapuriosastojen kollegat! Sitten useimmiten piirrämme viivoja valkoiselle paperille. Koska väkimäärä on useimmiten 24 : 3, siinä ei paljon ehdi taaskaan ohjata muuta kuin niitä, jotka riehuvat. Miten viivaa voi elävöittää, miten maalata siististi vesiväreillä, miten saada värinapeista aikaiseksi sekoituksia... Ehkä ne opettajat sitten koulun puolella ehtivät! Oho, taas joku kaatoi toisen päälle vesivärikuppinsa ja kuka perkele sentään karkasi ovesta pihalle ja joku vanhempi soittaa taas maailman tärkeintä asiaansa ja yksi roikkuu oven raossa. Ai niin, mikä oli tämän päivän toimintatuokion aihe? Mitä lapset siitä oppivat? Oliko kenelläkään hauskaa? Sitten onkin hoputettava lapset pissajonoon ja kurahousujonoon. Nopeimmat menettävät hermonsa, koska eivät jaksa olla kuumassa. Sitten Anton Engholmin jälkeen lapsia ei ole saanut lain mukaan päästää tarhan pihaan yksin odottamaan ulkoiluvalvonnassa olevaa aikuista.
Syöminen menee pitkälti samaan tapaan kuin aamupuurokin ja sen jälkeen joka ikinen iikka menee päivälevolla. Hiljaisen ruokailun päälle on maattava tunti hiljaa, jos uni ei tuli. Pakkohan ne lapset on kerätä lepäämään, sillä kaikkien aistit kaipaavat rauhaa. Kolme itkee lepohuoneessa, kun heitä ahdistaa ja on ikävä äitiä. Ja pian itku tarttuu potenssiin kaksi. Lapset saa lepohuoneessa lopuksi rääkäisemällä kurkku suorana, että nyt suut kiinni tai se joka puhuu, nukkuu täällä siihen asti, kunnes isä ja äiti tulevat hakemaan. Vai onko jollakin parempia vinkkejä 24 lapsen pitämiseen hiljaisena? Ja päiväuniaika on juuri se, jolloin pidetään palaverit, täytetään työvuoro- ja ruokalistat ym. Siksi lepohuoneeseen riittää vain yksi valvoja.
Ruokailun jälkeen on välipala, jolloin vaalitaan ruokarauhaa urakalla. Sitten on vapaan leikin aika. Koska homma ei pysy muuten hanskassa, on luotava leikkiryhmät. Tässä on kanssa päivän kriittinen paikka. Kuka haluaa leikkiä kenenkin kanssa, mitä kun pikkuautoja ei riitä kaikille, miksi Mikko tuli mun ryhmään, kun se aina aloittaa tönimisen... NO SIKSI SAATANA SE MIKKO TÖNII, KUN SEN ISÄ JA ÄITI PAKOTTAA OLEMAAN SEN 9 TUNTIA PÄIVÄSSÄ HOIDOSSA JA ILLALLA VANHEMPIEN ON PÄÄSTÄVÄ AEROBICIIN JA VIIKONLOPPUNA ON AINA REISSU BIOLOGISELLE ISÄLLE EIKÄ SE SAA ENÄÄ MISSÄÄN MUUALLA HUOMIOTA KUIN TÄÄLLÄ. JA JOS TOTTA PUHUTAAN, NIIN MIKON ÄITI ON HIEMAN YKSINKERTAINEN ÄÄLIÖ, JOKA EI TULE VARMASTI SAAMAAN YHDESTÄKÄÄN LAPSESTAAN KUNNON KANSALAISTA. ONHAN SE OLLUT KAHDESSA TOSITELKKARISSAKIN. Älkää pelästykö, se oli vain sieluni ääni. Todellisuudessa kohautan ajan puutteessa olkapäitä, vaikka meidän tarha tunnetaankin siitä, että meillä selvitetään joka ikinen riita ja kiusaamiselle on nollatoleranssi. Leikkikööt missä ryhmissä tahansa, kunhan ei näy verta ja lelut pysyvät ehjinä. Nyt on pakko allekirjoittaa jokaisen lapsen varhaiskasvatussuunnitelma, vaikka siinä mainitut henkilökohtaiset tuen tarpeet ym. eivät tule ikinä toteutumaan.
Jippijaijee, kohta päästää pukemaan kurahousuja jo toisen kerran tänään. Opiskelin aikanaan kolme vuotta lukiossa ja kolme vuotta yliopistossa vain tätä varten! Kollega on taas poissa tolaltaan, sillä hänen jo kolmas avoliittonsa on päättynyt eroon. Hartioita särkee, masentaa ja menkatkin ovat myöhässä. Ärsyttää katsella tuota samaa norsungenitaalia joka aamu, vaikka vanhemmille se on aina niin mielin ja kielin. Ulkoilussa lapset hankaavat räkäisiä nokkia aitaan ja syövät lunta. Ai kun siinä linkoaa bakteerit mukavasti. Jotkut sentään tajuavat ottaa sählymailan. Itse pysyttelen periaatesyistäkin tarhan keskelle kokoontuneesta hoitajapiiristä, jotka puhuvat pahaa vanhemmista. Jonkunhan on katsottava ehkä noita lapsiakin.
Minä olen se kiva täti, jolle te tuotte jouluna amaryliksia ja nallekonvehteja ja keväällä saan teiltä Tiimarin tuoksukynttilöitä kiitokseksi hyvästä hoidosta. Olen pahoillani, hakeuduin alalle rakkaudesta ja kiinnostuksesta (myös teidän) lapsiin, mutta minä en voi tehdä sitä työtä, mihin minut on koulutettu. Vieläkö ihmettelette, miksi olen hoitanut omat kolme lastani kotona kouluun saakka?
riippuu omista tunteistasi, kuten kysymyksestäsi käy ilmi. Tilanteita on monenlaisia. Pakon edessä joutuu viemään vaikka vastasyntyneen, vaikkakin nyky-Suomessa asiat on hoidettu niin hyvin, että sellaista pakkoa harvoin tulee. Toista oli ennen.
Itse hoidin lapset kotona kouluikäisiksi asti, ja meille se oli hyvä ratkaisu, ei tosin taloudellisesti kannattava. Jos asia olisi vielä ajankohtainen, käyttäisin ainakin hoitovapaaoikeuden täysimääräisenä.
Hirmuiselta tuntuisi viedä kokopäivähoitoon tarhaan lasta, joka ei osaa vielä puhua eikä kävellä. Myös vessassakäymisen opettaisin lapsilleni mieluiten itse. En siis veisi ainakaan alle kolmevuotiasta päiväkotiin.
Kiitos tästä valaisevasta kirjoituksesta, onneksi sentään kaikki päiväkodit eivät ole tuollaisia.
Mukavaa Annette, että joku pitää lapsen puolta. Kun ei se vuoden vanha pysty sitä itse tekemään päiväkodissa, siellä tehdään just niin kuin tädit käskee! Jos sattuu olemaan vähän tolkumpi täti niin onhan se kova koulu, tuntuu pahalta ajatella mitä pienen puhumattoman ihmisen mielessä liikkuu.
Omaa pientä lastani en laittaisi mistään hinnasta ties minkälaisen hoitajan armoille "tarhaan". Kyllähän näitä on, pedofiilihoitajia ja muuten vaan tyranneja.
Alle kolmivuotiaiden kotihoidosta pitäisi saada kunnon korvaus. Jos perheessä ei ole hyvin tienaavaa miestä, onhan se masentavaa kituuttaa kotona...
Mutta parempi kituuttaa kotona kuin tarhata lapsensa.
Kuten nimimerkkini kertookin, olen kolme lapsen kotiäiti, enkä ole välissä ollut töissä lainkaan.
Ja olen itsekin sitä mieltä, että lasten paikka on kotona ja että on äidin JA ISÄN työ hoitaa lapsensa itse, mutta kommentoin siihen, kun kukaan ei saisi koskaan valittaa kotiäitiyden rankkuutta. Ja uskomattoman rankkaa se saattaa ollakin, varsinkin jos perhetilanne on sellainen, ettei miehestä lasten tai kodin kanssa apua ole lainkaan. Meilläkin on sellainen tilanne. Vaikka fyysisesti voinkin ihan ok, olen henkisesti niin loppu ja niin täydellisen surullinen, että ei se lasten kanssa oleminen aina pelastakaan päivää. Tällaista tilannetta on muiden todella vaikea ymmärtää, jos itsellä asiat ovat paremmin. Siksi en ymmärrä, miksi heti kättelyssä ollaan tuomitsemassa niitä äitejä, joilta vaaditaan enemmän ja jotka siksi ovat väsyneempiä. Kommentit, kuten "olisi pitänyt miettiä ennen ehkäisyn lopettamista" eivät ole rakentavia, eikä niistä ole apua kenellekään. Tuskinpa kukaan suunnittelee itselleen rankkaa tulevaisuutta, vaan kaikki odottavat onnellista ja tasapainoista perhe-elämää, vaikka siinäkin haasteita voi ja saakin olla, mutta rajansa kaikella.
Itse olen tilanteessani juuri siksi, että olen AINA laittanut lasten tarpeet omieni edelle, ja valitettavasti myös mieheni tarpeet ja halu menevät omieni edelle. Toisin kuin sinä, minä olen näköjään sitten ollut liiankin nöyrä ja kuuliainen äiti ja vaimo. Lapsia tuleekin ajatella ensin, mutta kuka hitto meistä äideistä sitten huolehtii ja välittää?
On äärettömän mustavalkoista ajatella, ettei äiti saa koskaan purkaa pahaa oloaan mihinkään, olkoonkin se sitten vaikka nettipalstan kautta, vaan heti saa solvauksia ja asiattomuuksia osakseen. Minä koitin puolustaa alkuperäistä, vaikka omat lapset jatkossakin mielelläni kotona hoidan.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1737915
Kirjotat kyllä asiaa. Ei munkaan mies tee mitään kotitöitä tai ole lapsen kanssa, oli sitten töissä tai ei. Ei tää ollu ihan sitä mitä joskus kuvittelin perhe-elämän olevan, mutta näillä mennään. Lapsi tulee ensin, muut sitten ja äippä viimeseks.
Kun ei ole ketään kelle puhua, nettiin on hyvä välillä purkaa tunteitaan, tosin nekin aina sitten tuomitaan kuten ap:lle tais käydä.
ja niin totta. Itsekin olen työskennellyt päiväkodissa ja omat lapseni hoidinkin kotona. ;o)
Meillä nuorin neljästä on ekalla luokalla, enkä ainakaan vielä tänä vuonna ole palaamassa työhön.
Ymmärrän kyllä, ettei kaikilla ole mahdollisuutta olla kotona montaa vuotta, mutta liikaa on niitäkin joille se olisi mahdollista...
Onko tietoa?
Ja jos (toivottavasti) on, niin rutkutus ryhmäkoosta on turhaa vanhemmille, silloinhan se kuuluu käräjille. Mahtaa sosiaalipuoli olla lakeja vailla Suomessa, mätähän siitä ilman niitä on tullut...
No meillä isompi sisarus kyllä kaipaa sitä omanikäistään seuraa jota saa päiväkodissa ja käykin eskaria vaikka olen toisen kanssa kotosalla. Hänhän tulisi ihan vauhkoksi ja villiksi jos ei pääsisi tuulettumaan kavereiden kanssa kun nytkin sitä energiaa on vaikka muille jakaa. Pihalta ei niitä kavereita yleensä löydy päiväsaikaan koska kaikki ovat kouluissa ja päiväkodeissa...että aika lailla tylsää on isomman lapsen elämä jos vaan pitää vauvan ja äidin kanssa aikaa tuhrata. Kyllä isompi lapsi tarvitsee jo ne omat kaverit, joiden korviin kuiskutella salaisuuksia ja joiden kanssa hihitellä.
minulta kysyit, niin ihan pk:ssa, tosin olen sittemmin opiskellut uuden ammatin, joten ne hommat ovat jo jääneet.
No miksi sanoit hoitavasi meidän lapsia nimimerkki Anette28 kanssa?
sarkasmia. Eihän Annette28 tällä hetkellä voi hänkään hoitaa, kun on kotiäitinä.
tulee pk ajoilta kirjoituksestasi. Välillä tosin meno oli vielä hurjempaa. Joissain päiväkodeissa esimerkiksi minua sijaisena KIELLETTIIN ottamasta lapsia syliin.
Just. Hoidatte mutta ette kuitenkaan hoida. Kirjoita sitten sarkastisesti kun opit sen taidon.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kotiäidit-hävinneet-suomalaisesta-yhteiskunnasta/488916
Joten et ole ainoa, joka ei kotiin jää.
siltä, että sinulta puuttuu miehesi tuki. Sekä psyykkinen että fyysinen tuki. Se on ainakin minulle välttämätöntä, että jaksan tätä hommaa. Mieheni kertoo joka päivä arvostavansa suunnattomasti sitä työtä, jota kotona teen päivittäin. Tämä on suurinta tukea, mitä häneltä voin saada, kun tiedän että hengessä ollaan mukana. Ja tietysti siitä on suuri apu, että mieheni pystyy silloin tällöin ulkoiluttamaan lapsia iltaisin. Voisitko yrittää saada MLL:lta jonkun hoitajan, jonka saisit säännöllisesti teille. Pari ystävää on luonut MLL:n kautta sellaisen hoitajakontaktin, jonka kanssa sovitaan sitten molemmille sopivat ajat. Sympatiat puolellasi!
vaan peräti kaksi lasta olet halunnut, vaikka et heitä jaksa. elämä on kyllä kummallista, täytyy todeta!
Juuri tällaiset kommentit eivät ole rakentavia suuntaan eikä toiseen. Vaikka lapsia olisikin siunaantunut useampi ja ihan yhteisymmärryksessä miehen kanssa, niin meinaatkos, ettei elämäntilanne voi äidin tahtomatta muuttua huonompaan suuntaan, jolloin jaksaminen on toden totta koetuksella? Kyllä se on helppo niiden sivusta huudella, joilla on itsellään kaikki asiat kunnossa ja ihana mies palvelemassa äitejä... Tuliko mieleen, että ap:n jaksaminen ei ollut koetuksella toista lasta "tehdessä", vaan nykytilanne on se, joka virtaa vie liikaa? Turha siitä on muille jälkikäteen viisastella kun et itsekään välttämättä olisi sen kummemmassa tilanteessa lastesi kanssa. Sitä kun ei koskaan tiedä kenelle nalli napsahtaa. Se olisit voinut olla sinäkin...
laittaa kruunu päähän ja kiitellä, kun olet uhrautunut lastesi puolesta? Vai mitä odotat muiden tekevän? Elämä on tällaista.
Niin, ja sitten olemme me naiset, jotka emme saa niitä "parkuvia" äitiä huutavia lapsia!
Oikeasti, minusta olisi maailman ihaninta juuri nyt tässä hetkessä antaa lapsille välipalaa, pukea ulkovaatteisiin ja lähteä vanhimman lapsen satubalettiin tai vst.....
Mutta ei vaan onnistu, koska a) minulla ei ole lapsia b) emme todennäköisesti edes saa niitä ja c) vaikka minulla olisikin lapsia, todennäköisesti minulla ei olisi varaa viedä lastani balettitunneille.
Tasan eivät käy onnen lahjat. T, erittäin ikävystynyt ylikoulutettu toimistotäti uudeltamaalta.
Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä nainen on naiselle susi.
Miksi sitten luet äitien palstaa?
Oletko sinä se katkera ihminen joka toivottaa täällä lapsikuolemia?
No kuules, en todellakaan! Ottakaa nyt hyvä ihmiset vähän realiteetteja mukaan ennen kuin lauotte noin ala-arvoisa juttujanne!
Kannttaisi tuon päänauonnan lomassa miettiä, miltä tuntuu kun ei saa lapsia! Mutta näköjään itsekeskeisyydeltä ja kaiken aina saaneilta nartuilta ei voi muuta olettaakkaan kuin tuota.
On todella hienoa, että voitte tosta noin vaan tehdä yhden, toisen, kolmannekin lapsen, miettimättä sitä että miksei niitä saakkaan ja miksi kaikki muut saavat?
Kyllä teillä on helppo elämä.
oho! Välillä itketti ja nauratti, kun näitä luin. Eniten nauroin lapsikuolema kirjoitukselle. Kotiäitiyteen väseneelle sanotaan, että onkos sitten hyvä mieli, kun lapses kuolee. Kyllä naurattaa : D.
Tahattomasti lapsettomille agressiiville kirjoittajille ja muillekin, jotka ihmettelivät MIKSI tein lapsia oikein
kaksin kappalein. No, kyllä lapset olivat harkittuja ja toivottuja. Mekin yritimme kolme vuotta saada esikoista ja olen minäkin hormooni lääkkeet ja Clomifenini syönyt.
Monista kirjoituksista oikein paistoi läpi, miten kirjoittajalla ei ole mitään käsitystä, mitä on olla pienten lasten kanssa.
Ja joo, olen varmasti tehnyt arjesta vähän liian vaikeaa. Mutta yritän pitää tiukasti kiinni päivärytmistä esim. ulkoilusta säällä kuin säällä. Muuten meillä menee ihan hulinaksi entisestään.
Miehelle en kehtaa rutkuttaa, sillä kyllähän hän tuo leivän pöytään, maksaa velat, toppapuvut lapsille yms. Lisäksi ei hän kotona sohvalla makaa, eilen vaihtoi talvirenkaat ja teki yömyöhään töitä.
Semmoista se on ihmisen elämä, ehkä halusin vain vähän myötätuntoa ja kiitos heille, jotka sitä minulle soivat : )
Joo, se nyt vielä puuttuisikin, että valittaisit asiasta miehellesi, joka
"sillä kyllähän hän tuo leivän pöytään, maksaa velat, toppapuvut lapsille yms. Lisäksi ei hän kotona sohvalla makaa, eilen vaihtoi talvirenkaat ja teki yömyöhään töitä."
Kaikilla ei ole mahdollisuutta olla kotona, koska yhden palkkatulot eivät riitä perheen elättämiseen. Todella etuoikeutettuja ovat ne äidit, jotka voivat olla kotona ja nauttia pienistä lapsistaan ilman että tarvitsee miettiä mitenkäs vuokrat, ruuat ja lasten vaatteet maksetaan....
Juu tuli vaan mieleen että kun lapsi oli pienempi meinasin välillä vaipua epätoivoon kun itse tein melkeempä kaiken. Väsytti ja **tutti. Mutta nyt hän on jo eskarissa, ja tarvitsee aina vaan vähemmän minua sellasiin jokapäiväisiiin juttuihin, ja kun koulu alkaa niin varmaan on niitä omia puuhia kavereitten kanssa aina vaan enemmän ja enemmän. Äitiin tukeudutaan vähemmän. Sniff :)
Vuodet vierii nopeasti ja aika kultaa muistot. Nyt jo tippa linssissä muistelen vauva-aikaa, miten ihana vauveli oli, vaikka silloin olin väsynyt ja masentunutkin välillä :)
Kyllä nainen jaksaa kun sen on pakko. Tsemppiä kaikille äideille ja mukavaa syssyn jatkoa!
Asiantuntija kaipaa kotiäitikeskusteluun faktoja
27.01.2009 ILTA SANOMAT
Asiantuntija kaipaa kotiäitiväittelyyn muitakin sävyjä kuin ääripäät. Hän perää pikemminkin tietoon kuin tunteisiin pohjautuvia kannanottoja.
Varhaiskasvatuksen professorin Marja-Leena Laakson mukaan lasten hyvinvointi tai pahoinvointi ei selity kotihoidolla tai päivähoidolla.
- Hyvä vanhemmuuskaan tai lapsen rakastaminen ei ole pääteltävissä siitä, onko vanhempi työssä vai ei, Laakso sanoo.
Päätös lapsen hoidosta on koko perheen yhteinen, ja myös isä voi olla kotona hoitamassa lasta, hän muistuttaa.
- Kotiäidit- ja isät tekevät arvokasta työtä, mutta toisenlaisen valinnan tehneiden äitien yksinomainen syyllistäminen on valtavan väärin.
Laakso työskentelee Jyväskylän yliopistossa.
STT
YES TÄSSÄ OLI ASIAA! Kaikkein ihmeellisintä on että kotiäidit yrittävät manifestissaan todella antaa ymmärtää että päiväkoti on mahdollisesti kaikkien ongelmien äiti vaikka näin ei ole. Pakkohan sitä on johonkin yrittää aina vedota. Ja sitten kun joku kertoo että hänen lapset ovat ihan tyytyväisiä ja viihtyy päiväkodissa niin vastaus on että pakko on kun ei ole muuta vaihtoehtoa. Kuinka älytön vastaus.
Siis jos lapsi viihtyy leikkien toisten lapsien kanssa päiväkodissa kun taas kotona hänellä olisi todella virikkeetöntä ja tylsää jopa henkisesti masentavaa niin vieläkö joku yrittää väittää että parempi kotona.
Ja vielä lisäyksenä että ei se ole aina äidistä kiinni onko lapsella virikkeetöntä tai tylsää kotona päivisin. Se johtuu paljolti ympäristöstä ja siitä että ei niitä leikkikavereita vain ole ympärillä koska suurin osa esim. yli 3-vuotiaista on todellakin siellä päiväkodissa eikä kotona tai kotipihalla tai puistoissa.
Ja ihan yhtä hyvät oltavat on sillä lapsella joka on päiväkodissa sen takia että vanhemmat käy töissä. Ei siellä ratkiriemukasta varmaan joka minuutti ole mutta eihän se ole niin kotonakaan. Äidin ja lapsen suhde ei riipu suoraan tuntimäärästä joka ollaan saman katon alla! Esim. minulla ja lapsella on paljon aikaa olla yhdessä joka päivä vaikka hän käykin päiväkodissa ja se että hän ottaa osaa siellä toimintaan josta pitää ja se että hänellä on siellä leikkikavereita ei tee meidän suhteestaan yhtään huonompaa tai hänestä yhtään ongelmallisempaa, tai minusta yhtään huonompaa äitiä.
Oikeesti alkoi itkettämään oma huonous.
Joudun menemään töihin vuodenvaihteessa ja viemään päiväkotiin 4v. ja 1v. lapseni. Syyt töihin paluuseen ovat täysin taloudelliset, olisin kyllä viihtynyt lasten kanssa kotona pidempään.
Tilanteeni on siis erilainen kuin ap.lla, mutta suhtautuminen asiaan tuntuu olevan äitien keskuudessa sama asianhaaroista riippumatta.
Olen jo päättänyt olla katsomatta äitien keskusteluihin, niin paljon ne minua masensivat. Mietin näitä asioita yömyöhään.
Kuinka voisin toteuttaa sitä sosiaalisesti hyväksyttävää äitimallia ja silti toimia perheeni hyäksi?
Älä anna noiden "superäitien" lannistaa sua, niillä ei ole vissiin elämässä muuta millä päteä. Rökittävät muita äitejä ja heidän lapsiaan netissä, säälittävää.
Teet just niinkun sun elämäntilanteeseen sopii ja on tarpeen, ei sun asiat muille kuulu. Ei noi kauhutarinat päiväkodeista aina ole 100% faktaa, värittävät niitä aika tavalla :)
Ja suon sen ihan täysin heille.
Se ero mikä sinussa ja aloittajassa on, että sinulla on sydän paikallaan, tuntuu pahalta erkaantua lapsista, aloittaja taas nauttii siitä täysin rinnoin...
Mutta ei ole mitään sosiaalisesti hyväksyttävää äitimallia, kuten aloittajastakin huomaa, ei äiti ole välttämättä kuitenkaan hyvä, vaikka hän kotona lapsensa hoitaisikin, kyllä siihen vaikuttavat monet muutkin asiat! =)
Mutta älä anna kritisoinnin vaikuttaa itseesi, tee niin kuin on tehtävä! Eli oma suhtaumiseni ei ole asiaan ei ole sama asianhaaroista riippumatta!=) Hyvää syksyä, äläkä stressaa!
Minä, aloittaja, kun olen jo kohta 40 vuotta ja maailmaa ja erilaisia ihmisiä aika paljon nähnyt.
Niin en provosoidu tällaisesta "huono äiti" nimittelystä.
Jäin miettimään, miten helposti nimität minua huonoksi äidiksi, vaikket tiedä lasteni ja minun elämästäni oikeastaan yhtään mitään. Vain sen vuoksi olen mielestäsi huono äiti, että en halua olla kotiäiti. Ehkä jäitä hattuun sinulle olisi ihan hyväksi.
Minusta vaikuttaa, että sinulla toisten kunnioittaminen on nollassa. On myös itseriittoista jaella tuomioita, kuka on hyvä ja kuka ei. Omat lapseni ovat opettaneet minulle, miten ainutlaatuisia ja arvokkaita me kaikki olemme ja yritän pitää sen mielessäni, kun tekisi mieli julistaa joku toinen itseäni huonommaksi.
puolestasi, kun pahoitit mielesi : (. Ei minäkään töihin mene pelkästä töihin menon ilosta ja kotoa paon vuoksi. Kyllä minäkin töihin menen myös taloudellisista syistä. Minunkin tulot pitkällä juoksulla tarvitaan talouden pyörittämiseen.
joku tosiaan sinun tilanteesi? Tottakai työtä on tehtävä, jotta saisi leipää lapsille pöytään. Joilllain on sen verran hyvä taloudellinen asema, että voi olla kotona vaikka lasten kouluikään saakka. Toisilla taas ei ole, ja eihän sille sitten mitään voi. Turhaan tunnet huonommuutta siitä, että viet lapset päivähoitoon elättääksesi heidät. Mitä muuta muka voisit? Itsellänikin saattaa olla edessä se, että lapsi/lapset on laitettava hoitoon, ennenkuin haluaisin taloudellisista syistä. Uskon ja toivon, että voisin kolmivuotiaiksi hoitaa kotona, mutta näinhän se ei sitten välttämättä menekään. Riippuu monesta asiasta, kuten miehen työtilanteesta jne.
On myös eri asia, kuinka paljon lapset hoidossa viettävät aikaa. Toiset vanhemmat pitävät jatkuvasti lapsia esim. 9 tunnin päiviä hoidossa ja vievät lapset sinne myös, jos ovat itse lomalla, ihan ympäri vuoden. Toiset taas pyrkivät aina hakemaan lapset mahdollisimman aikaisin ja viemään myöhään, ehkä sumplimaan puolison kanssa töitä niin, että toinen voi aloittaa myöhemmin ja toinen taas päästä aikaisemmin. Lapset saavat myös viettää vanhempien kanssa vapaapäiviä kotona. Ei mielestäni päivähoitoon viemisessä silloin ole mitään pahaa (vanhempien puolelta). Tottakai silti edelleen ongelmana ovat suuret ryhmäkoot ym, mutta lapsen voi koittaa saada pph:lle tai palkata hoitajan hoitoringin kanssa tms.
ulkoilut ym. eli ulkopuolisen silmin lapsilla näyttäisi olevan todella ihanaa äidin kanssa kotona, mutta jos se äiti on hermoraunio, niin se ihanuus loppuu lapsien osaltakin siihen, eli sillä se ei aina tarkoita sitä että että olisi hyvä äiti kun on kotona, voi olla parempi äiti kun on töissä tms....
Tiedän aloituksesi, ja sen että hermosi tuntuu olevan todella kireällä lapsiin tekstisi perusteella, ja että et sääli lapsia pätkääkään, kun he joutuvat äidistä eroon ym ym...
Mutta hyvä jos olet nyt rauhoittunut, jatka sitä linjaa, ja hyvää talven odottelua!=)
En ole ap, mutta sen verran sanon, että minä olen myös aika kyllästynyt olemaan kotona, olo on välillä kuin hermoraunioisella. MUTTA, silti nautin lasteni kanssa olemisesta vaikka haluankin jo takaisin työelämään. Vaikka on tilanteeseen kyllästynyt, niin ei se tarkoita että olisi lapsiin kyllästynyt! Ja minä en ainakaan sääli yhtään lasta joka on päiväkodissa tai hoidossa, miksi säälisin??? Säästän säälini kaltoinkohdeltuihin lapsiin (esim. pahoinpitelyt ym).
Ihme vastauksia muutenkin, kai sitä nyt joskus voi sanoa, että perkele, en jaksa näitä kakaroita hetkeäkään!!! Ja heti on huono äiti ja toivotaan ettei olisi lapsia suotu lainkaan. Voi jeesus, ostakaa elämä!!!
Hermostuminen ja hermojen menettäminen on normaalin rajoissa, ja koska se menee sen rajan yli aiheettoman pitkälle, mielestäni ei ole normaalia ajatella että nyt vitun kakarat, olkaa ny vittu hetki hiljaa, niin kuin ei myöskään se että menee hermostuksissaan pyörättämään lasta, se ei ole normaalia kumpikaan noista, kyllä ihmisen pitää itsensä siihen jonkinlainen raja vetää ja tuntea ehkä hieman häpeää ja huonoa omaatuntoa tollaisista ajatuksista... Mutta meitä on erilaisia, jotkut antaa itselleen luvan saada pikku raivarit ja toiset toteuttavat itsehillintää....
Ja kyllä minun on käynyt pk:ssa työskennellessäkin sääliksi lapsia, kun eroikävä on niin kova, ja monta kertaa sitä on äitikin itkenyt, ei pelkästään lapset, mut on niitä kylmiäkin ihmisiä olemassa...
Mut sen kun oikeutat omat ajatuksesi ja säälimättömyytesi, mutta koita ymmärtää, että kaikki ei ole kuitenkaan samanlaisia!
on normaalia. Myös negatiivisten tunteiden. Esim. pikku raivari on normaalia. Jos vanhempi ei saa hermostua lapsensa edessä, niin ei sekään normaalia ole. Mitä tapahtuu, jos aina pitää kaiken sisällään? Vähän isomman lapsen on mielestäni OK esim havannoida, että hänen pitkään kiukuteltuaan äiti saattaa hermostua.
Tottakai lasten edessa itsehillintää pitää olla, en minäkään ole lapsilleni huutanut
"olkaa nyt vittu hiljaa", vaikka mieli tekeekin. Mutta isommalle olen sanonut äkäiseen sävyyn OLE HILJAA NYT enkä tunne siitä häpeää.
Sinusta olen kylmä ihminen. Minusta sinun kirjoituksestasi huokuu myös kylmyyttä. Minusta on inhimillistä tuntea joskus raivoa myös omia lapsia kohtaan, mutta sinusta se on häpeällistä ja sitä pitää syntinä sydämessään kantaa.
Tulee sellainen kuva kirjoituksestasi, että paheksut säälimättömiä äitejä, jotka vievät lapsensa päiväkotiin. Mutta ne äidit, jotka sentään itkevät häpeissään ja suruissaan, heillä on sentään tunteet. Ne jotka eivät lastensa kanssa itke päiväkodissa, ovat kylmiä. En minä kyllä tällaisista ajatuksista kovin ylpeä olisi.