Meedion Kertomus Henkitasoista

Henkioppaat

Ympärillämme on jatkuvasti mitä moninaisempi kirjo olentoja eri tasoilta.
On olemassa olentoja joiden olemassaolon mahdollistaa vain
ihmsen/ihmisten lähellä pysyminen, ne saavat elämänvoimaansa ihmisistä,
ne siis loisivat.Ihminen edustaa olemassaolollaan tällä tasolla määrättyä energiaa/energioita, jotka vetävät siten puoleensa juuri tuohon määrättyyn energiaan viehtyneitä olentoja.Osa näistä on hyviä, joita voidaan vaikkapa pitää ikäänkuin "kuunteluoppilaina", he ovat siis oppimassa ihmisen läheisyydessä, osa on läsnä mielenkiinnosta jne.
Osa energioista taasen vetää puoleensa ei-niin-mukavia olentoja, jotak
kykenevät manipuloimaan ihmistä, saaden tämän toteuttamaan asioita,
joita eivät itse ilman fyysistä ruumista kykene suorittamaan.
Kovasti alkoholiin menevillä on seuranaan epämäämäinen joukkio olentoja,
jotka ovat viehtyneet tuon juovan ihmisen energioihin, ne saavat osansa
"humaltumisesta" juuri tuon ihmisen kautta. Osa noista hengistä on
alkujaan ihminen, siis vaikkapa juopputeen kuollut, joka ei ole
ymmärtänyt/tajunnut olevansa kuollut ja mikä pahinta; ei sitä ehkä
aikoihin tajuakkaan.Nuo olennot/sielut siis loisivat.
On olemassa eri tekniikoita tehdä itselleen suojaus, mutta sen käytössä
on oltava varovainen, sillä tuo muodostettu suojaus saattaa olla liian
voimakas ja näin estää tarvittavien energioiden läpipääsysn molempiin
suuntiin, ihminen siis "koteloituu" ja elää omassa pienessä yksiössään.
Yhteys ylöspäin toimii, mutta kanssakäyminen (oppiminen) muiden ihmisten
kanssa vähitellen heikkenee.
Seurassamme vierailee myös välillä olentoja, jotka eivät ole
maanpiiristä, osa miellyttäviä, osa ei.
Noita toisien tasojen olentoja voi nähdä/kuulla/tuntea, mutta
tarkoituksemme ei ole etsiä heitä. Kyky havaita heitä on vain yksi osa
kehityskulussamme, siihen ei kannata ihmeemmin ajatuksiaan kanavoida.
Meediot ovat yhteydessä henkiin, muta heidän toiminnassaan piilee
vaaroja, joita he eivät "asiansa tärkeyden tuoman viehtymyksen takia
huomaa".
Suurin osa meedion kautta tulevista viesteistä tulee olennoilta
astraalitasolta, osa on todellisia henkiä (hyvin harva), suurin osa on
kuitenkin jekkuilijoita, henkiä, jotka pätemisentarpeessa ovat
vallanneet/lukevat lahoamistilassa olevasta astraalitason ruumiista
(fyysinen- ja astraalitaso ovat lähekkäin), eräänlaista kuvaa tästä
fyysisestä ruumiista ja näin saavat kaivettua "tietoja" joita sitten
syöttää pahaa-aavistamattomalle meediolle ja tämän seurakunnalle.
Osa meedioista antaa oman ruumiinsa toisen hengen käyttöön, tämä on
todella väärin ja vaarallista.
"Ei anneta" he puolustelevat, me olemme transsipuhujia jne.... mutta
juuri silloin toinen henki käyttää heidän ruumistaan jne.
Tähän varmaan joku meedio antaa vastineensa.
Hyvä henkimaailma, opettajia, oppaita, edesmenneitä sukulaisia, deevoja.
Ympärillämme on tottakai auttajia, he edustavat ns. hyviähenkivaltoja.
Joukossa on kehitysasteeltaan korkeita sieluja, joskus jopa niitä, jotka
ovat olleet omia "sukulaisia", eli niitä jotka ovat syntyneet samaan
perhepiiriin kehittyäkseen ja auttamaan muita kehittymään.
Eräässä vaiheessa kehitystään, sielu saa jopa valita syntyykö jälleen
fyysiselle tasolle auttamaan fyysisestikin, vai suorittaako auttamistaan
muilla tasoilla.
Vapauduttuaan fyysisen ruumiinsa kahleista ja herättyään ylemmällä
olemisentasolla, hänen tulisi osata mennä eteenpäin. Oppijaksot eivät
siis lopu kuolemaan, vaan elämä jatkuu.
Nyt astuu kuvaan tälle fyysiselle tasolle jääneiden omaisten/tuttavien
toimet.
Fyysiseltä tasolta poistunut sielu tarvitsee eräänlaisen vapautuksen,
jotta hän pääsee helpommin siirtymään eteenpäin.
Usein (lähes aina) kuitenkin viivytetään sielun matkaa ylöspäin juuri
omaisten/muiden taholta.
Kuollutta itketään ja surkutellaan; miksi meidät jätit, tule takaisin,
älä mene jne.Tämä aiheuttaa tuolle sielulle ongelman, omasiten taholta syntyy eräänlainen imu, joka vetää vapautumaan purkivää sielua takaisin tälle fyysiselle tasolle, pitkittäen näin hänen matkaansa.
Lämmin ajatus edesmenneestä ja kiitos siitä että sai hänet tuntea ovat
hyvä tapa.Mutta missään nimessä ei häntä saa ruveta "saalistamaan" meedioiden ym.kautta............
Ihan jokapaikkaan ei meillä ole lupa mennä, vielä :)
Eri tasoilla on olentoja, jotka huolehtivat sen paikan "liikenteestä",
valvojia.Hallittua tulee myös olla erilaisten näkyjen näkeminen ja olentojen havannointi.Nukahtaessaan suurin osa ihmisistä todella nukkuu ja näkee hallitsemattomia unia.Osa kykenee kuitenkin olemaan tietoisena ja matkaamaan/tutkimaan ympäristöään.Pieniä tapahtumia jotka johtavat tapahtumasta toiseen (pidetään erheellisesti sattumana).
Ihmisen tulee itse oivaltaa totuus, vinkkejä heitetään polun varrelle,
josta ne tulee kyetä lukemaan oikein.

Kopioitu sivulta ja laitettu lyhennettynä ym.kun ei muuten mahdu.
Mielipiteitä ja lisä tietoa kaivataan.....

16

664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olentot

      Mielestäni suojauksia pitää nimenomaan käyttää niitä nekatiivisia tasoja/olentoja vastaan
      jotta ne ei pääse vaikuttamaan meidän normaali elämään.

      • 1+1=2

        Suojaukset ovat henkilökohtaiset kaikille,omansa itsekullekkin.Sen takee,kun kehitymme tarvitsemme sen mukaan uudet suojat jotka meidän "oppaat" ovat antamassa Valonjoukkojen kera.
        Ja ,mainittiin,liian vahvat,silloin ne ei ole kyllä tarkoituksenmukaiset suojat,eikä oikein tehty:)
        Kaikki Heti porukat tietävät ja ovat varmaan ymmärtäneet kuinka suojat rakennetaan ja kuinka niitten kanssa toimitaan.
        Älkää ikinä langetko siihen että joku väittää ettei suojia tarvita.
        Olen vuuuuosia ollut ja touhuunu näitä ja on annettu aina korkeimmat suojaenergiavärein suojat ympärilleni.Mutta jos pysyy samassa tasossa kuin mitä on kursseilla saanut,ne väri ttoimii.Ettekä ole missään kotelossa.
        Meitä laitetaan koteloon jos jonkinlaiseen,mutta,rakkaat ystävät sen tekevät meitä opettavat Mustat ystävämme.Joita meidän on kiittäminen kaikesta hyvästä ja huonosta:)oppimatkallamme.

        Kyllä,olen aivan samaa mieltä näistä meedio istunnoista,Astraalitason kaverit heitä auttelee.Ikävää ettei siitä enempi puhuta.
        Mutta ,tietty jokaiselle jotain,tälläkin on avaava tarkoitus näihin asioihin.
        Toisen henkilön äänellä puhuminen ensinnäkin,sen voi tehdä Astraalitason kaveri kuin kaveri ,olemalla siellä missä on kaikki.
        Ja siinä antaa todella toisen tulla kehoonsa,ja meedio ei ole sen jälkeen puhdas.Ikävä kyllä.
        Huomioikaa ,käyttäkää todella järkee näissä asioissa.
        Oli todella hyvä kirjoitus silleensä että vaikka siinä paljon ja pienesti kaikenlaista oli käsitelty,siinä kuitenki on tärkeitä,huomioon otettavia asioita.Niin hänelle:) kuin lukioillekkin.
        Lukekaa tarkoin lukemanne.
        Ja ennenkaikkee kuinka paljon tänäpäivänä on tarjolla kaikenmaailman hoitoja ja informaatiota.Olekaa kriittisiä,koska teidän elämä tämä on ei kenenkään toisen.
        Kaikki hoito opit joista ei saa vapaasti keskustella torilla ja tuvissa,kääntäkää selkä ja kävelkää kottiin ja PUTSATKAA IHTEENNE HYVIN.
        Kaikki hoito opit joissa tekee jonkin virityksen tai tarvitaan joku välittämään energia ,TEHKÄÄ SAMOIN KUIN ÄSKEN..
        Kaikki ne hoito muodot eivät ole valon ja rakkauden joukkojen antamaa .
        VALO EI TARVITSE ,LANKOJA,VÄLIKÄSIÄ,VIRITYKSIÄ,VOIMALAUSEITA,
        TIEDÄTTEKÖ...VALO ON ........KAIKKI VOIMA........SITÄ VAIN VÄLITÄMME KUKIN OMALLA ENERGIATASOLL SILLÄ VOIMALLA KUIN LUOJAMME MEILLE ON ANTANUT YMMÄRRYSTÄ.KIITOS.
        Miettikää ihmiset,haluan tämän sanoa,koska paljon on tapahtunut suomessakin,jota ei vielä ole päivänvaloon laitettu.Joten monet joutuvat muutoin karvaasti pettymään jos eivät avaa silmiään.
        Uskon energian voimaan,auttamiseen,koska vlitän energiaa tarviseville.Mutta jos emme todella kulje järkeä käyttäen,olemme hukassa.
        Pyytäkää korkeimman johdatusta jotta saatte ne ovet tai portit auki josta voitte oikean ja rehellisen suunna löytää itsellene.
        Rahastus on kaiken ao tänään.Mutta voin sanoa että perille pääsee ilman kurssejakin.Kun antaa aikaa ja miettii rauhassa ja keskittyy sisimpäänsä.Pitämällä kuitenkin samanhenkisiin YSTÄVIIN yhteyttä.
        huonosti sanoin,tämä oli heille jotka miettii kehitystään,kun ei ole valuuttaa,jotta,kaikille ovet avataan ,kunhan osaamme pyytää ja kiittää .

        Hyvä kirjoitus ,kyllä kannatti lukee.Ja luen varmaan toistamiseenkin.


    • Kari H.

      Patricia Garfield : Luovaan unennäköön

      Siinä kirja joka haluaa lisää näkökohtia unennäkemisestä ja sen tulkitsemisesta.
      Mutta varmasti löytyy lisääkin tietoa.
      Terveisin kaverisi

      • 1+1=2

        En malta olla kommentoimate,kirjoituksen alussa ollutta asiaa,lähellämme on ...jotka saavat elämänvoimansa ihmisistä.ym.
        Kun olemme alhaisella tasolla,näin käy.Tai huonoilla tummilla ajatuksilla eläviä.
        Mutta kun tietoisuutemme kohoaa ja olemme valoisammassa energiassa kuin he.
        Heidän elin mahdollisuudet ei todellakaan ole enään häävit.
        Joten,kun olemme valmiit olemaan HYVIÄ ihmisiä ja loistamaan valoa ja rakkautta ja elämään siinä tietoisuuden tilassa.Olemme saaneet meitä imevät ,kaverit loitomalle .
        :)


      • Henkioppaat
        1+1=2 kirjoitti:

        En malta olla kommentoimate,kirjoituksen alussa ollutta asiaa,lähellämme on ...jotka saavat elämänvoimansa ihmisistä.ym.
        Kun olemme alhaisella tasolla,näin käy.Tai huonoilla tummilla ajatuksilla eläviä.
        Mutta kun tietoisuutemme kohoaa ja olemme valoisammassa energiassa kuin he.
        Heidän elin mahdollisuudet ei todellakaan ole enään häävit.
        Joten,kun olemme valmiit olemaan HYVIÄ ihmisiä ja loistamaan valoa ja rakkautta ja elämään siinä tietoisuuden tilassa.Olemme saaneet meitä imevät ,kaverit loitomalle .
        :)

        Mites teillä ketkä olette meediolla käyneet onko tiedot pitäneet paikansa
        näin jäljestäpäin mietittynä ja miten meedio käyttäyty / teki istunnon.
        Menikö trassiin vai ihan hereillä kertoi asioita, kun on hyvä tietää
        mitä eri tapoja ne käyttää istunnoissa.


      • tarkasti
        Henkioppaat kirjoitti:

        Mites teillä ketkä olette meediolla käyneet onko tiedot pitäneet paikansa
        näin jäljestäpäin mietittynä ja miten meedio käyttäyty / teki istunnon.
        Menikö trassiin vai ihan hereillä kertoi asioita, kun on hyvä tietää
        mitä eri tapoja ne käyttää istunnoissa.

        Kyllä ovat tienneet ja eivät ole tienneet.
        Hän on ollut poissa ,ei läsnä kun tekee työtään.
        Hän on vahvistanut sitä mitä itsekkin olen ajatellut kyseisestä ajatuksesta.
        Joten ,olenko väärässä ,siinä käytettiin minun tasoillani olevaa tietoa ja näkemystä,mutta kuka näki ja käytti.
        Tähän jos vastauksen saisin ,kuka tietää.


      • Henkioppaat
        tarkasti kirjoitti:

        Kyllä ovat tienneet ja eivät ole tienneet.
        Hän on ollut poissa ,ei läsnä kun tekee työtään.
        Hän on vahvistanut sitä mitä itsekkin olen ajatellut kyseisestä ajatuksesta.
        Joten ,olenko väärässä ,siinä käytettiin minun tasoillani olevaa tietoa ja näkemystä,mutta kuka näki ja käytti.
        Tähän jos vastauksen saisin ,kuka tietää.

        Tiesikö tämä meedio hyvin sinun aikaisempia tapahtumia
        niin ettet itse paljastanut mitään ja oliko se vain
        yleistietoa vai tarkkaa jota kukaan muu kuin sinä ja
        joku läheinen vaan tietää,kertoisitko tarkemmin.
        Ja tulevaisuudesta on edes meedion paha sanoa tarkasti
        koska se muuttuu kokoajan nopeasti.


      • tarkasti
        Henkioppaat kirjoitti:

        Tiesikö tämä meedio hyvin sinun aikaisempia tapahtumia
        niin ettet itse paljastanut mitään ja oliko se vain
        yleistietoa vai tarkkaa jota kukaan muu kuin sinä ja
        joku läheinen vaan tietää,kertoisitko tarkemmin.
        Ja tulevaisuudesta on edes meedion paha sanoa tarkasti
        koska se muuttuu kokoajan nopeasti.

        jos pystyn,koska ihmeellistä mutta mitään en saa mieleeni kyseisetä hetkestä josta aijemmin kerroin.
        Vastaan ,näin,koska valehtelemaan ja keksimään en rupee.
        Kun tai jos tulee mieleen myöhemmin ,otan uudelleen esiin.
        Vastaan jottet ihmettele,kun ei mitään kuulu.
        Kysynkin näin,miksi tinkaat asiaa uudellen esiin ottamista.
        Yritin saada aivonystyräni toimimaan,vaan en muista.
        Haihtui tuuliin tuntemattomiin:(


      • Henkioppaat
        tarkasti kirjoitti:

        jos pystyn,koska ihmeellistä mutta mitään en saa mieleeni kyseisetä hetkestä josta aijemmin kerroin.
        Vastaan ,näin,koska valehtelemaan ja keksimään en rupee.
        Kun tai jos tulee mieleen myöhemmin ,otan uudelleen esiin.
        Vastaan jottet ihmettele,kun ei mitään kuulu.
        Kysynkin näin,miksi tinkaat asiaa uudellen esiin ottamista.
        Yritin saada aivonystyräni toimimaan,vaan en muista.
        Haihtui tuuliin tuntemattomiin:(

        Näinkö Meediot toimii että asiakas ei muista mitää tapahtumasta.
        Rupee vähän epäilyttämään semmoinen toiminta josta
        vielä varmastikkin maksetaan....?


      • Henkioppaat kirjoitti:

        Tiesikö tämä meedio hyvin sinun aikaisempia tapahtumia
        niin ettet itse paljastanut mitään ja oliko se vain
        yleistietoa vai tarkkaa jota kukaan muu kuin sinä ja
        joku läheinen vaan tietää,kertoisitko tarkemmin.
        Ja tulevaisuudesta on edes meedion paha sanoa tarkasti
        koska se muuttuu kokoajan nopeasti.

        kanava henkimaailman ja tämän maailman välillä. Hän ei ole ennustaja. Hän ei kerro nykyistä, mennyttä, tulevaa- Hän tuo viestiä edellä menneiltä.


    • Mursunorsu

      täyttä häränhuttua. Ensinnäkin, tuolle ei ole minkäänlaisia todisteita. Ja toiseksi minua ihmettää suuresti, kun sanoit että jotkut meediot antavat ruumiinsa hengen käyttöön. Vaikka kuinka rukoilisin henkiä vaikka varastamaan sieluni, niin ei ole toistaiseksi ketään kuulunut. Lisäksi sanoit, että on jopa vaarallista olla ilman suojia, mutta minua ei ole mitenkään suojattu, eikä silti demonit kolkuttele ovia. Eipäilen suuresti koko touhun todellisuutta.

      • Ja omaan henkikohtaiseen havaintodataanko perustat tämän empiirisen tutkimuksesi. Bravo, loistavaa! Milloin saamme nähdä tieteellisen raporttisi?


      • Henkioppaat
        einari3 kirjoitti:

        Ja omaan henkikohtaiseen havaintodataanko perustat tämän empiirisen tutkimuksesi. Bravo, loistavaa! Milloin saamme nähdä tieteellisen raporttisi?

        Lukioille huomautus jos ette humannut aluperäinen jutun alimpana olevaa tekstiä

        ( Kopioitu sivulta ja laitettu lyhennettynä ym.kun ei muuten mahdu.
        Mielipiteitä ja lisä tietoa kaivataan..... )

        Tarkoittaa että minä jutun laitaja en ole kirjoittanut sitä vaan se on vaan
        laitettu siihen tarkoitukseen että muut näkiät ja vastaavat ottaisivat kantaa
        ja kertoisivat omia kokemuksia näkemisestä.
        Toivottavasti meni jakoon......


      • Seuraajat
        Henkioppaat kirjoitti:

        Lukioille huomautus jos ette humannut aluperäinen jutun alimpana olevaa tekstiä

        ( Kopioitu sivulta ja laitettu lyhennettynä ym.kun ei muuten mahdu.
        Mielipiteitä ja lisä tietoa kaivataan..... )

        Tarkoittaa että minä jutun laitaja en ole kirjoittanut sitä vaan se on vaan
        laitettu siihen tarkoitukseen että muut näkiät ja vastaavat ottaisivat kantaa
        ja kertoisivat omia kokemuksia näkemisestä.
        Toivottavasti meni jakoon......

        Onko löytynyt lisää tietoa tähän Meedio aiheeseen.
        Kuinka he näkevät ym.
        Kirjoitelkaa vain aiheesta lisää, kiinostaa useimpia ihmisiä


    • Henkioppaat

      Näinkö se " Näkeminen " yleensä toimii, kertokaa nyt muillekin jotta
      se selventäisi näiden lukioiden meilikuvaa tapahtumasta.
      Tarkoitan tietysti vain aitoja Näkiä lausuntoja,
      en pellejen höpötyksiä.

    • alkuperäinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      930
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      796
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      710
    Aihe